26.5.20

Antti "Helppo" Heikkilä ja pandemiapelolla rahastaminen

Oli täysin odotettavissa, että koko kansan ortopedi Antti Heikkilä alkaa jollakin tapaa rahastamaan pandemialla. Uusimmassa bloggauksessaan Antti pyrkii vetämään mattoa kilpailijoidensa alta. Covid-19-vedätys tekstissään hän hyödyntää uuden viruksen aiheuttamaa epävarmuutta. Tuon epävarmuuden avulla hän pystyy myymään omia kirjoituksiaan ennaltaehkäisevänä hoitomuotona. Kaikille mahdollisille pandemioille!

Antin taidot pandemian etenimisen kohdalla olivat tukevasti siellä kuuluisan perstuntuman kohdalla. Saksan tilanteesta hän kirjoitti 25. maaliskuuta toiveikkaasti näin:


Tiedoista ei tuona päivänä pystytty päättelemään Antin tekemää tulkintaan. Antti ei annakaan tietojen rajoittaa kirjoituksiaan. Hän on sillä tavalla rohkea mies. Uudet tapaukset jatkoivat nousuaan 26 - 28 maaliskuun välille. Selkeä uusien tapausten lasku alkoi vasta huhtikuun alkupuoliskolla. Aktiivisten hoitotapausten huippu saavutettiin vasta huhtikuun 6. päivä.

Bloggauksessaan Antti huomaa Italian rajoitusten olleen tehottomia. Viranomaisten asettamat rajoitukset tulivat myöhässä. Viruksen leviämisnopeus ja oireiden vakavuus aliarvioitiin. Eivätkä kaikki italialaiset noudattaneet rajoituksia. Vielä helmikuussa jotkut poliitikot (esim. Nicola Zingaretti ) olivat avoimesti nauttimassa juomia ulkona terasseilla, osoittaakseen ettei paniikkiin ole syytä. Se ruokki mielikuvaa siitä, ettei rajoituksiin ole syytä. Italialla kesti saada yhteneväinen käytäntö pandemianvastaisessa työssään. Uudet tapaukset lähtivät laskuun vasta maaliskuun lopulla.

Mutta miten Antti tulkitsi Italian tilanteen?

"Kaikki eristykset, kasvosuojat ja etäisyyden pitämiset ovat vailla tieteellistä perustetta. Asia selviää Italian tilastoista. Eristyksen jälkeen virus jatkoi leviämistään."

On tietenkin totta, että eristyksen julistamisen jälkeen virus jatkoi leviämistään. Koska rajoitukset eivät olleet niin tehokkaita kuin haluttiin. Näitä ongelmia vatvottiin kansainvälisessä lehdistössä. Antin reaktio on kuitenkin tämän perusteella todeta eristäytymisen ja kasvosuojat tehottomiksi. Hän ei kirjoita sanaakaan Ruotsin ja sen naapurimaiden erosta koronatapauksissa. Jostain syystä. Tai siis syystä, ettei se sovi Antin myymään narratiiviin. Koska Antti on epärehellinen mies.

Antti ihmettelee myös influenssan ja koronaviruksen eroja kuolleisuustilastoissa.

 Huhtikuuhun 2020 mennessä Suomessa oli kuollut influenssaan yli 500 ihmistä. Saman ajanjaksoon aikana Suomessa koronakuolemia oli yhteensä 267. Voisiko joku yläkerran porukasta kertoa ihmisille, miksi heitä kyykytetään koronasta, kun lukujen mukaan ongelma onkin influenssa.

No, rakas Antti. En mielestäni ole yläkerran porukkaa, mutta uskallan vastata ihmettelyysi. Näiden virusten väliltä löytyy ratkaisevia eroja. Influenssaviruksiin löytyy rokotteita (ja niiden teho vaihtelee vuosittain). Covid-19-rokotetta ei vielä ole. Samoin koronaviruksen kohdalla on enemmän tuntemattomia tekijöitä tarttuvuudessa ja viruksen vaarallisuudessa, joten reaktiot on parempi ottaa vakavamman asenteen kautta. Mutta ehkä se ratkaisevin ero löytyy kalenterista, jota Antti jostain syystä unohdi plärätä. Influenssakuolemia tapahtui heti tammikuun alusta lähtien, sillä influenssakausi on yleensä vauhdissa ennen vuoden vaihtumista. Koronavirus saapui Suomeen vasta helmikuussa.

Paras katsaus saadaan laskemalla yhteen koko Euroopan tilanne. Onko koronapandemia nostanut kuolleisuutta tavallisuudesta poikkeavaksi? Se on nähtävissä Euroopan kuolleisuustilastoja seuraavan EuroMOMO.eu sivuston käyristä. Tänään 26.5.2020 siellä on nähtävissä tällaiset käyrät kuolemille.

Kappas vain! 15-vuoden ikäluokasta vanhempaan katsottuna vuosittaisissa käyrissä on selkeästi erottuva nousu kuluvan vuoden alkupuolella. Juuri siinä maalis-huhtikuun viikkoina. Miten Antti mahtaa selittää tämän havainnon? No tietenkin täysin ignoroimalla sen. Kuten kaikki muutkin hankalat kohdat uransa aikana.


Ilmeeni kun luen Antin kirjoituksia.


Toisaalta onhan Antti se sama mies jonka mielestä homeopatia toimii, geenimanipuloituja tuotteita ei muka ole testattu ihmisillä, Skepsis ry on osa NSA:n salaista trollausarmeijaa, mikroaaltouunit ovat vaarallisia, jne.

Hypätään siis siihen miten Antti rahastaa pandemiapelottelulla.

Se tapahtuu "Näin vahvistat immuniteettiasi" verkkokurssilla. Verkkomateriaalin hintana on 139 euroa. Netti on pullollaan ilmaiseksi luettavissa ja katseltavissa olevia oppaita terveyden edistämiseen. Ilmaista luettavaa terveyden edistämisestä löytyy enemmän mitä ihminen ehtii yhden viikon aikana lukemaan. Mitä uutta terveytesi edistämisestä ja monipuolisesta ruokavaliosta kurssilla voi olla? Sen selvittämisestä täytyy maksaa Antille.

Epidemiat ovat tulleet jäädäkseen. Koska lääketiede ei pysty tarjoamaan ihmisille tehokasta hoitoa, ihmepilleriä tai rokotetta, on heidän otettava ohjat omiin käsiinsä ja toteutettava elämäntapamuutos immuniteettinsa tasapainottamiseksi.

Verkkokurssilla opit, mistä immuunijärjestelmässä on kyse ja miten voit vaikuttaa siihen tehokkaasti. Perehdyt yksityiskohtaisesti, mikä vaikutus on ravinnolla, lisäravinteillä, liikunnalla ja mielenhallinnalla. Kurssi sisältää kaiken, mitä aiheesta tällä hetkellä tiedetään ja mitä pitkä kokemus Heikkilälle on kliinisenä lääkärinä opettanut.

Nyt taisin hoksata miksi Antti niin palavalla innolla tuomitsi eristäytymisen ja maskit toimimattomaksi! Jos ihmiset luottavat niihin, niin heillä on vähemmän syitä maksaa Antille terveysneuvoista. It all makes sense now.

[Antti] on myös kirjailija, joka on kirjoittanut yli 20 teosta, tuoreimmat metabolisiin häiriöihin liittyen (Lääkkeetön elämä, Diabeteksen hoito ruokavaliolla, Ravinto & Terveys jne.) Niiden avulla lukuisat ihmiset ovat saaneet terveytensä takaisin. Lääkkeetön elämä -kirjan jouduttua mediahyökkäyksen ja sensuurin kouriin, ilmestyvät Antti Heikkilän teokset ja opetusohjelmat jatkossa verkkokursseina. Tämä mahdollistaa myös nopeamman ilmestymisaikalaulun. Verkkokurssi on oppimis-menetelmänä kirjaa tehokkaampi.

Verkkokurssi on myös nopeampi tapa saada rahat tilille. Painotan tätä kohtaa siitä syystä, että Antti on ihan itse toistuvasti voivotellut sitä, että ns. virallinen lääketiede ja rokotusteollisuus pyörivät pelkästään tienatakseen rahaa. Mutta ei Antti! Ei! Antti tekee tätä vain hyvää hyvyyttään. 139 euron maksu on varmasti pienin mahdollinen summa, jota hän kehtaa pyytää.

4 comments:

MrrKAT said...

Se tapahtuu "Näin vahvistat immuniteettiasi" verkkokurssilla. ... 139 euroa.

Voi £½£$¤#%%¤!!

PeP said...

Heikkilä on kuin lahkolaissaarnaaja. Saarnamies on omalle seurakunnalleen erehtymätön Jumalan äänellä puhuva guru kun taas vastustajat ovat sielunvihollisen asialla. Tällä kohtaa sielunvihollinen taitaa tarkoittaa lääketeollisuutta ja virallista terveydenhoitojärjestelmää.
Joissain uskonlahkoissa ihmiset antavat sentään 10 % tuloistaan enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti ja "uhrilahjat" päälle. Tuo 139 euron hinta on siihen nähden suorastaan kohtuullinen. Maksusta saatava vastinekin lienee sama; oman uskon vahvistaminen.

Sähis said...

Heikkilä käyttää näemmä myös helppoja heittoja kuinka Italiaa ei ikään kuin autettu. Apua tuli paljon - viiveellä, mutta sen markkinointi hävisi maailmankentän vääristelijöille.
mm. https://yle.fi/uutiset/3-11318077

Anonymous said...

http://nwohavaintoja.blogspot.com/2020/11/helsingissa-edessa-kolmen-viikon.html