13.5.20

Tapsan Tahdit ja Karmea sensuuri!

Professori Tapio Puolimatkan uusin Saanko luvan – sanoa? Sananvapaus ja vihapuhe kirja on joutunut karmean kohtalon kouriin.

Otsikko kertoo mistä on kyse:

Facebook sensuroi Tapio Puolimatkan uuden kirjan mainoksen – ”Kirjassani on tietoa, jota ei haluta julkisuuteen”


Seurakuntalainen-lehti kertoo uusimmat käänteet. Kuin tilauksesta kirja on joutunut rajoitusten kohteeksi. Nimittäin Facebook poisti kirjan mainoksia sivultaan. Ensimmäinen mainoskampanja sujui maksetun ajanjakson mukaan. Mutta sitten:

Toinen mainoskampanja tehtiin samalla foorumilla 8.5. alkaen. Kuitenkin 11.5. Perussanoma Oy:n toimitusjohtaja Jouni Lallukka sai ilmoituksen, että ”aktiivinen mainoksesi hylättiin”. Sama englanniksi: ”Your ad isn’t running because it doesn’t comply with our Advertising Policies.”

Oman kokemukseni mukaan sanoisin, että tilanne on Tapsan kannalta vielä pahempi. Tai siis nolompi. En nimittäin usko, että mainoksesta olisi tehty SETA-kommandojen cyberhyökkäyksenä ilmoituksia Facebookille. Väitän, ettei Suomessa edes ole tarpeeksi väkeä vihaamaan Tapsan kirjoja. Tai oikeastaan ei ole tarpeeksi ihmisiä, joita Tapsan kirjat kiinnostaisivat.

 Toinen vaihtoehto on paljon todennäköisempi. Se kerrotaan tuolla Seurakuntalaisen uutisessa. Nimittäin Facebookin sisällönvalvontaa hoidetaan pandemian aikana entistä enemmän algoritmien kautta. Eikä toimistolla ole väkeä, joka vastaisi väärin tehtyjen poistojen ilmoituksista.

– Sinänsä outoa, koska Facebook tämän jo oli aiemmin hyväksynyt ja tarkastanut. Pyysimme Facebookia tarkistamaan uuden päätöksensä, mutta he hylkäsivät valituksemme ilman selitystä ja poistivat kampanjamme.
”Facebookin edustajilta” ei ole yksinkertaista kysyä, miksi kirjamainos poistettiin. Osin siksi, että on epäselvää, poistiko mainoksen ihminen vai algoritmi. Facebookin uumenista ei löydy kenenkään ”Facebookin edustajan” puhelinnumeroa tai muuta yhteystietoa, josta voisi kysyä asioita.

Ilmiö on vahvasti vaikuttamassa esim. Youtube-kanavien sisältöön. Algoritmit valvovat mitä sanoja käytetään. Tietyt sanat rankaisevat automaattisesti sisällöntuottajia mainostulojen poistolla. Niistä täytyy valittaa erikseen, mutta prosessin aikana voi menettää useiden päivien tulot. Koronapandemian aikana esim. coronavirus ja covid-19 sanojen lausumista kierretään käyttämällä "The Cough" tai jotain muuta kiertoilmaisua. Samoin puheissa vaihdetaan "raiskaus" sanoja vaikkapa "yllätyspainiksi" tai "rasismi" sanaa kutsutaan vain "ismiksi", jotta mainokset pysyvät videoilla. Näin sisällöntuottaja tanssii ongelmallisiksi julistettujen sanojen ympäri.

Takaisin Tapsaan.

Tilanne näyttäisi olevan erittäin hyvä kirjan kannalta. Tapsan kirja sai juuri sen sanomaan sopivan PR-tempauksen. Sensuurista valittava kirja joutui sensuurin kohteeksi! Kirjaahan vielä saa ostaa niin monta kappaletta kuin vain haluaa maksaa.

Seurakuntalainen-lehti käyttää erikoista määritelmää sensuurille. Teksteihin tarvitsee vain ottaa etäisyyttä, niin kyseessä on muka sensurointi.

Tapio Puolimatkan kirjoituksia on haluttu sensuroida ennenkin. Tunnetuin tapauksista on vuodelta 2018, jolloin Jyväskylän yliopiston rehtori ilmoitti yliopiston sanoutuvan irti kirjoituksesta, jonka Puolimatka julkaisi Oikea media -verkkolehdessä.

Ei. Ei. Ei. Tapsaa ei sensuroitu. Vaikka kuinka Tapsa haluaisi esiintyä sensuroituna ja uhrina. Kirjoitus on vieläkin siellä Oikea median sivulla.

Tapsa on jatkuvasti puhumassa kristillisten nettitelevisoiden ohjelmissa. Hänen kirjoituksiaan ilmestyy säännöllisesti miehen omalle verkkosivulle sekä joidenkin lehtien mielipidekirjoituksina. Jopa kokonaisia kirjoja saa kirjoittaa ja julkaista. Ja niitä jopa myydään! Ihan kirjakaupoissa.

Tämän takia Tapsan ja kumppaneiden piireissä lypsetäänkin tilanteesta kaikki mahdollinen irti. Seurakuntalaisten parissa kun halutaan ajatella, että kristityt ovat lopun aikojen vainojen kohteena. Aivan kuten he ovat olleet kaikkina edellisinä vuosikymmeniä lopun aikojen kourissa.

Seurakuntalainen haastattelee hieman Tapsaa. Olen lopulta samaa mieltä professorin kanssa isojen firmojen vaikutusvallasta.

Mutta mitä Puolimatka itse ajattelee tuoreen kirjansa mainostamisen sensuroinnista?
– Kirjassani on ilmeisesti tietoa, jota ei haluta julkisuuteen, hän kiteyttää.
– Paljastan kirjassa sananvapauden kaventamisen strategian. Ensin muutetaan peruskäsitteiden merkitys siten, että ihmisten on vaikeampi elää suhteessa todellisuuteen. Sitten muutetaan lainsäädäntö, ja sen jälkeen alkaa puheen kontrollointi. Se on jo nyt käynnissä.
– Sosiaaliset mediat muokkaavat ihmisten ajattelua huomaamatta. Ihmiset oppivat vaistomaisesti välttämään tiettyjen näkemysten esiintuomista välttääkseen tilin jäädyttämisen.
Puolimatkan mukaan Facebookin sisäiset standardit ”vihapuheelle” ja muille ei-toivotuille viesteille, ovat tehneet Facebookista maailman suurimman sensuurijärjestelmän.
– Kourallisella liikeyrityksiä (erityisesti Google, Twitter ja Facebook) on valta ohjata, mitä useimmat ihmiset tietävät, ajattelevat ja sanovat.

On nimittäin myös totta, että samat palvelut ovat karsineet myös uskontokritiikkiä esittävien julkaisuja. Esim. Islamia kritisoivat äänet ovat helposti poistolistalla, koska ne mielletään hyökkäyksiksi muslimeja vastaan. Hieman yksinkertaistaen sanoisin, että  hyväksytty sisältö pyritään muokkaamaan mahdollisimman neutraaliksi. Mauttomaksi. Säyseäksi. Aivan samasta syystä kuin uusi Disney+ suoratoistopalvelu sensuroi vanhoja televisiosarjoja ja elokuvia. Peppuja poistetaan ruuduilta. Jotta mahdollisimman vähän ihmisiä vaivautuisi klikkaamaan sitä "Olen loukkaantunut tästä julkaisusta" nappia.

Myös kaikkien rakastama Päivi "Ei" Räsänen oli Twitterissä huomannut tämän Seurakuntalainen-uutisen.


36 comments:

Anonymous said...

Mutta jos olisi ollut kyse professori Pyl... eikun Myllykankaan kirjasta, jossa olisi hyökätty rankasti kristittyjä vastaan, eipä Face olisi sensuroinut mitään.

Anonymous said...

Ja ylläoleva kommentti paljastaa miten kristityt eivät koskaan kiusaa ketään. Erimielisyyttä syytetään vainoajaksi samalla kun tämän nimestä tehdään alatyylisiä vitsejä.

Hyvin te vedätte!

Anonymous said...

Kristittynä olen murheellinen, peloissani ja häpeissäni siitä, miten fundamentalistipöhköt ovat onnistumassa omimaan itselleen yksinoikeuden nimikkeeseen "kristitty". Voisivatko ajattelevat, kriittiset ja skeptiset ihmiset hieman miettiä ennen kuin heiluttelevat leimakirvestä?

Tuomo Hämäläinen said...

Voisiko joku kertoa, että mitä ihmettä Markku Myllykankaan kirjoja vedetään tähän aiheeseen? On siis nimeä pilkattu ja lällätelty että häneltä jotain uskontovastaista kirjaa. Tässä on tietenkin oltava niin että Markku Myllykankaallta täytyisi olla jotenkin erityisesti kristittyjä sortavaa materiaalia jossa hyökätään kristittyjä vastaan törkeällä tyylillä. Ja tästä ei sitten olisi seurauksia.

Markku Myllykankaan kirjoista nyt vaan ei löydy mitään sellaista. Minut voi toki osoittaa väärässäolevaksi antamalla vaikka suoran lainauksen Myllykankaan kirjoista - kokeile vaikka Ota mikä tahansa kirjansa - vaikka "Sosiologian johdantokurssi" for lulz - ja tarjoa sieltä suora lainaus joka on hirveää sortamista ja tallaamista ja hyökkäämistä. Hänen uskontoasisältävin teoksensa on "Mitä maksaa ihmishenki" jossa hän keskustelee Päivi Räsäsen kanssa. Tässä kirjassa en ole ainakaan huomannut mitään "kovaa hyökkäystä" joka olisi kirjoihin tai kansiin päätynyt.

Tapio Puolimatkalla sen sijaan on ollut kirjoissaan aikaisemminkin tietoa jota sieltä on haluttu pois. Esimerkiksi kun hän keksi kirjoittaa kirjaansa siitä miten Eric Pianka mukamas kannusti tappamaan ihmiskuntaa ilmalevitteisellä ebolalla. Tähän kohuun liittyen Piankan perhe sai esimerkiksi tappouhkauksia ja vastaavia. Tämä kohta on luettavissa "Tiedekeskustelun avoimuuskoe" -kirjassa s. 475-476. Tämänlainen valheellisen ja keksityn tiedon levittäminen kirjassa painettuna kansien väliin on jotain joka ei sinun mielestäsi ole millään sortilla epäasianmukaista tai voida nähdä vainoavaksi?


Sinun tehtäväsi onkin todistaa että et mustamaalaa Myllykangasta. Joka vaatii sen, että sinun on etsittävä se kirja jossa Myllykangas ottaa osaa enemmän tappouhkauksia tuottaneeseen mustamaalaamiseen kuin Puolimatka pelkästään tällä yhdellä kohdalla yhdessä kirjassaan. (Se ei ole ainut joskin aika räväkkä ja hyvä esimerkki.) Puolimatkalla on tosiaan toisiakin kirjoja joissa on toisia kohtia. Mutta jos nyt ensin annat sen yhden esimerkin Myllykankaasta niin voidaan sitten kivasti jatkaa pallottelua että ovatko Puolimatka ja Myllykangas yhtä kovasti hyökkäämässä kanssan erimielisien kimppuun vainon keinojakin käyttäen.

Anonymous said...

Jaaha, tosisuvaitsevainen Hämäläinenkin ehti palstoille. Ehkä Myllykangas ei ole yllyttänyt tappamaan kristittyjä kirjoituksissaan, mutta epäilen kyllä ettei Puolimatkakaan sentään ole ateisteja yllyttänyt tappamaan. Joka tapauksessa Myllykangas hyvin vihamielisesti on kirjoittanut kristityistä lehtikirjoituksissaan ainakin, mutta tietysti se on oikein, koska hänkin on niitä tosisuvaitsevaisia. Tosisuvaitsevaisuus tarkoittaa julkisuudessa sitä, että on oikeat mielipiteet.

Anonymous said...

Eric Pianka on amerikkalainen ja jos jotkut paikalliset hörhöt ovat häntä uhkailleet (Wikipedian mukaan), niin tuskin Puolimatkaa voi siitä syyttää. Tietysti se on ikävää, jos Puolimatka levittää kirjoissaan väärää tietoa. Hän on kyllä liikaa alkanut flirttailla kaikenmaailman hörhöoikeistolaisten kanssa eikä se kyllä ainakaan hänen uskottavuuttaan lisää.

Tuomo Hämäläinen said...

Anteeksi siis mikä? "Tosisuvaitsevainen"? WTF:

Käsittääkseni minä olen ilkeä sadisti joka kohdentaa pahuutensa heihin jotka sitä ansaitsevat. Olen PTSD:n riuduttama ja dissosiatiivinen. Suvaitsevaista minusta ei saa tekemälläkään. En ole koskaan missään sanonut olevani suvaitsevainen. Eikä kyllä varmaan kukaan muukaan.

Puolimatka nyt tunnetusti ei suoraan kehota murhaamaan, mutta onhan se aika ilmiselvää että jos otat tuon kirjan ja antamani sivunumeron niin sieltä paistaa väite että Eric Pianka yritti tappaa 95% ihmiskunnasta ebolaviruksella. Häneen kohdistuva vainokampanja oli kansainvälinen. Joten kyllä sellaiseen osaa ottamista on tuollaisten huhupuheiden heitto kirjoihin ja kansiin. Onko Myllykangas ottanut osaa johonkin vastaavaan kansainväliseen vainokampanjaan joka on kohdistunut kristittyihin? Edes vastaavalla tasolla.

Ensimmäisessä kommentissasi puhuit kirjoista. Nyt ne ovat lehtiartikkeleita. Niisä ei ole tietysti nyt sitten muistettu edelleenkään-vieläkään annettu viitteitä joiosta voitaisiin nähdä mikä on mielestäsi niin kammottavaa vainoa ja sortoa. Että mikä on se taso jonka tasolle poliittista epäkorrektiutta ei ateistien pidä viemän. Olisikin hauskaa. Jos Puolimatkan väite oli irrelevantti jos hän ei ole ketään kehottanut tappamaan niin ainut järkevä implikaatio tässä on se että tämä on se relevanssin taso jonka olet säätänyt. Onko Myllykangas siis kehottanut tappamaan kristittyjä? Vai mikä se on se taso johon hän on yltänyt? Pahempi kuin Puolimatkan keikaus?

Tuomo Hämäläinen said...

Toki siis ymmärrän että ensimmäisessä kommentissasi vetelet "mielikuvituskirjaa". Koska faktojen puutteessa teikäläiset olkiukottaa vihollisiaan ja tuottavat sellaisia hengen riemuvoittoja kuin Koivulan "Kirje tulevaisuudesta". Jossa heitetään ilmoille kysymys ollaanko perinteiset arvot kriminalisoimassa ja kysymysmerkki perään jotta vältetään juridiset vastuut syytökistä ja herjaamisista.

Mutta ei. Mielikuvitus ei ole faktaa ja sinun on syytä kantaa vastuusi. Jos väität ja heität syyllistäviä kommentteja ne on sidottava johonkin todelliseen (Kuten minä olen antanut, katso vaikka miten kirja ja sivunumero vilistävät. Wikipediatason ulkopuolelta Piankaan kohdistui paljon muutakin, esimerkiksi Itse Dembski SWATtasi hänet osana samaa kampanjaa. Helvetin kypsää menoa. Toki sopii ID:n henkeen. Siellähän ylläpitäjäksi ja nokkamieheksi kelvannyt kunnon kristitty DaveScot nautiskeli ajatuksella PZ Myersin hakkaamisestakin. Mitä tahansa voi odottaa heiltä jotka käyttävät vastustajistaan sellaisia heittoja kuin "tosisuvaitsevainen". Näitä kuvaa pilkallinen asenne ja se, että tyyppi itse ei kerro mitä on vaan koko käsite on ensin perseestä revity ja sitten sitä vaan nähdään ties keihin. Uhhuh. Taitaa erimielisyys harmittaa kun pitää oikein statusnimittelyjä heittää. Teikäläisillä onkin tunnetusti ongelmallinen suhde sananvapauteen, päättelen esimerkiksi kristityiltä saamieni useiden tappouhkausten perusteella. Onko asia kaivellut miten vahvasti emotionaalisesti juuri teitä herra anonyymi muuten? Alanko taas odottelemaan jotain postia?)

Tuomo Hämäläinen said...

Ja jos minä olen joku tosisuvaitsevainen, niin sitten minulla on teitäkin kiehtovia uutisia. Olen saanut facebanneja. Youtube -kanavani taas on sellainen, että on hyvä että se ei kiinnosta ketään ja siitä ei saa tuloja sillä YouTube demonetarisoisi ne.

Algoritmit katsos valitsee sanojen perusteella ja automaattimaalaa tietyn sisällön sellaiseksi että siitä ei mainostuloja saa. Mikä voi olla outoa jos hentaipervo sekoilee waifutyynynsä kanssa niin ei sitten sen yhteydessä voida mainostaa edes 18-vuotta täyttäneille katsojille mitään kaalimadon jellyjortikkaa. Tätä se vaan on.

En ole jaksanut pitää mainosestoa sensuurina. Olen toki huomannut että moni pitää demonetarisointia sensuurina. Kuitenkin vasta videon tai kanavan poisto on sitä. Ja nämäkin ovat asiaankuuluvia koska lain mukaan platform kirjaa ehdot joihin sitä tägää juridisesti pätevällä tavalla kirjautuessa. Se on vähän sellainen sopimusjuttu. Kuulemma niitä pitäisi totella. Vaikka Google ei tiettävästi enää pitkään aikaan ole pitänyt "do no eviliä" iskulauseenaan. Sitä se on. Maailmaa pyörittää rahavalta ja mainostajat. Ja se tekee maailmasta hampaatonta ja harmitonta. Ikävää. Kyllä. Sensuuria. Kinda ei. Sananvapaus kun ei kulje siinä että saa käyttää jotain tiettyä partikulaaria viestintäkanavaa.

Sananvapauden puute on enemmän sitä että jos on väärä mielipide niin ideologisesti hyvin rahoitettu 5m dollaria vuodessa saava ajatushautomo tuottaa kampanjan jossa yksi sen nokkamies keksii perättömän juorun ebolaviruksesta ja levittää tätä väärää ideaa kaikukammiossaan ja tämä tuottaa lieveilmiöinä esim. tappouhkauksia.

Tuomo Hämäläinen said...

Yritin googlata Myllykankaalta jotain räväkkää. Okei sanoohan hän esim täällä (https://www.kaupunkilehti.fi/tuhon-tie/)

"Pakolaiset rynnivät Suomeen ja muualle Eurooppaan pääasiassa kulttuureista, joiden arvot ovat yhteen sovittamattomia omiemme kanssa. Suurin syntipukki on islam, rauhan uskonto. Joka usuttaa tappamaan vääräuskoiset. Fundamentalistit ottavat tappokäskyn kirjaimellisesti. Mitä järjettömämmät perustelut, sitä kiihkeämmin niissä roikutaan. Kaikissa uskonnoissa ja muissa harhaopeissa."

Onko tuo sitä äärisuvaitsevaisuutta sinusta sitten?

Toisaalta Myllykangas heittää toki jotain onelinereitä. Esim (https://www.savonsanomat.fi/savo/Tiedev%C3%A4ittely-kuumensi-tunteet/572226) nimitti Puolimatkan juttuja "täydellisenä satutuntina ja pelkkänä propagandana".

Olen saanut vastaavia heittoja omiin juttuihini toistuvasti enkä ole käsittänytkään että nämä olisivat sananvapausrikkomuksia ja vainoamista. Olen luullut että ne ovat mielipiteitä (typeriä ja ala-arvoisia sellaisia mutta vain mielipiteitä.) Niiden ilmaisu on sananvapauden harjoittamista eikä sen tuhoamista. Ei vaikka sanoisi että "Koko uskonto perustuu valheelle". Jos tälläinen pitäisi kieltää niin voivoi mitä tapahtuisi kaikelle sille kreationistiselle tuotannolle jossa heitetään onelinereitä malliin "evoluutio on valhe". "Evoluutio-aikamme suurin huijaus" jne.

En löydä mitään oikeasti hyökkäävää ja tuhoisaa. Kovia ilmaisuja. Yritin nostaa etsimistäni ne kaikista ilkeimmät ja rajuimmat esille. Ei ole minusta lähelläkään sitä että syyttäisi jotain kansanmurhan suunnittelijaksi ja että yleisö nousisi taputtamaan tälle hirmuteoilla fantasioinneille. (Kuten Puolimatka Mimsiin viitaten kirjassaan tekee Piankasta siinä antamassani viitteessä.) Eihän se tarkoita että sellaista ei jossain voisi olla. Mutta on kyllä aika vaikeaa ottaa kantaa johonkin "abstraktiin" johon ei ole annettu rehellisesti suoraa viitettä ja lainausta että kaikki yhdessä näkisimme sen repivän kauheuden joka Myllykankaasta kumpuaa niin että piti mielikuviin oikein kirja laittaa sellaisesta.

Anonymous said...

En ole väittänyt, että Myllykangas kehottaa ketään tappamaan, mutta sinä ainakin väität ja mielestäni perusteettomasti, että Puolimatka kehottaa, että erimieltä olevat pitäisi ja vielä muka kirjoissaan. Jos noin olisi, kai niistä olisi noussut siinä tapauksessa suurempikin kohu. Ja jos haluat faktaa M:n vihamielisyydestä kristittyjä kohtaan, lue viimeisestä Vapaa-ajattelija lehdestä hänen kirjoituksensa. Ei siellä mitään tappamisesta lue enkä edes ole sellaista väittänytkään koskaan hänen kirjoittaneen. Sinä sen tappamisteeman itse nostit esille ja edelleenkin olen sitä mieltä, ettei Puolimatkakaan ole tietääkseni sellaista kirjoittanut, vaikka hänen kirjoituksensa muuten ovatkin monesti nurinkurisia.

Tuomo Hämäläinen said...

Arvon anonyymi-herra ottaa kauniisti lukutaidon käsiin ja katsoo sen mitä tarkalleen ottaen sanoin. Lainaan sitä omaa väitettäni siitä mitä Pianka on sanonut.

"Esimerkiksi kun hän keksi kirjoittaa kirjaansa siitä miten Eric Pianka mukamas kannusti tappamaan ihmiskuntaa ilmalevitteisellä ebolalla. Tähän kohuun liittyen Piankan perhe sai esimerkiksi tappouhkauksia ja vastaavia."

Kun katsot lauseen "tähän kohuun liittyen" ei viittauskohde selvästi ole suora Puolimatkasitaatti. Sen sijaan itse olet monta kertaa puhunut tappamisen relevanssista. Jne. Että Puolimatkan lausunto ei ole relevantti jos ei kehota tappamaan.

Koska molemmilla on samat ehdot on sen tietysti sitten oltava juuri sitä. KOska sinusta Puolimatkan väitelauseeseen on tarve reagoida tappamiskontekstilla ja jos ei käske suoraan tappamaan niin ei ole mitään ongelmaakaan sitten. (Koska muuten et heittäisi noita argumentteja.) Jos Puolimatkan juttu ei ole relevantti niin sitten Myllykankaan on tietysti täytettävä samat relevanssin ehdot kuin Puolimatkankin. Jos tappamine ei ole relevanttia ja sinusta asiattoman puheen rajat ovat muualla niin miksi sitten puhut Puolimatkan tekemistä tappamisjutuista niin paljon kun minä en sitä ole tehnyt ja pahastumisestasi nähden on tosi väärin lukea väärin jotain tappamisjuttuja yhteyteen. (Jota minä en ole tehnyt mutta tulkitsin että koit minun tehneen näin ja olit tästä hyvin tuohtunut. Et siis voi hyväksyä lukumogaa itseltäsikään ni.)

Mitäpä se Myllykangas on tuoreimassa Skeptikko -lehdessä niin räväkkää sanonut. Suoraa lainausta asiasta? Linkkiviitettä?

Tuomo Hämäläinen said...

Lisäksi kun katson tuoreinta Skeptikko -lehteä sivuilta esiin tulee 1/2020 jonka sisällysluettelo on;

"
Risto K. Järvinen : Pääkirjoitus
Altti Rannikko : Minä, skeptikko
Tiina Raevaara : Tieteestä näkyy julkisuuteen vain aavistus
Boxa : Knoomit
Risto K. Järvinen : Häirintää ei tarvitse hyväksyä
Risto K. Järvinen : Vihapuheesta selvitään
Vesa Linja-Aho : Valehtelua, valehtelua
Risto K. Järvinen : Antti Heikkilä sai Valviralta kirjallisen varoituksen
Denis Galkin : Puheenjohtajan palsta: Yhdistykselle uusi kippari
Nina Kokkinen : Esoteerisyys taitelijoiden työkaluna
Ivan Puopolo : Korrelaatio ei ole, ei ole, ei ole sama kuin kausaliteetti
Risto K. Järvinen : Kuolema museossa
Ville Hytönen : Kiviä, natsiesoteriaa ja jumaltaruja
Skeptikko 20 v. sitten
Ihme juttuja
Juha Leinivaara : Huuhaa-väitteitä Australian metsäpalojen aiheuttajista
Osmo Tammisalo : Missä kuljimme kerran - Eli mitä jo ehdimme unohtaa sukupuolieroista?
Juha Leinivaara : Väärennetyt videot uhkaavat demokratiaa
Vesa Linja-aho : Tutkimus paljasti: Suomalaiset ovat tässäkin tunnollisempia kuin muut
Osmo Tammisalo : Keskustelua: Älä usko yleistäjää
Patrik Austin : Keskustelua: Kielet: Kivikuntaa, kasvikuntaa vai elänkuntaa?
Jussi Tammisola : Keskustelua: Biodynamiikka on horoskooppitiedettä"

Tuolta on helvetin vaikeaa löytää jotain Myllykankaan juttua. Mikä noista jutuista uusimmassa skeptikko -lehdessä minun on luettava? Onko joku uusi numero ilmestynyt ja sivut eivät ole päivittyneet? Vai mistä tässä on kysymys? Ei minulla oikeasti ole aikaa panostaa ilmaiseksi siihen että hyppään epämääräisten juttujen perässä. Millä uusimman skeptikko-lehden sivulla Myllykangas puhuu. (Jos puhut jonkun toisen vuoden lehdestä niin millä järjellä niin teet? 2020 on jo hittovie toukokuussa.)

Tuomo Hämäläinen said...

Ah. Olin Darwinin armossa ääliö ja katsoin skeptikko -lehteä. (Vapaa-ajattelijain lehti. Kuka sitä edes lukee? Mun faijan päässä on enemmän hiuksia kuin sillä klubilla jäseniä...)

Myllykankaan jutun voi lukea:
http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2019/04/08/rukouksen-kaikkivoipaisuus/

Siinä puututaan aika ilmiselvään todistamattomaan hoaxiin jossa riittämättömällä evidenssillä on rummuteltu sitä että joku on mukamas rukousparannuksella hoidettu kuolleista. Mitään mainittavaa ilkeyttä ei löydy. Eikö kestä pirta jos joku kutsuu tälläistä?

"haastateltiin Siilinjärven vapaaseurakunnan johtajaa, pastori Pauli Kärkeä. Hän kertoi vaimonsa saaneen syksyllä vakavan, tarkemmin määrittelemättömän sairauskohtauksen. Kärki väitti ihan pokkana KYSin lääkäreiden aluksi sanoneen, ettei mitään ollut enää tehtävissä vaimon pelastamiseksi. Hieman myöhemmin lääkärit olivat pastorin mukaan todenneet vaimon kuolleeksi.

Kärki ei luovuttanut, vaan alkoi haalia ihmisiä rukoilemaan. Rukoustalkoisiin osallistui ihmisiä kautta maailman, aina Intiaa myöten. Kun Kärki meni jättämään jäähyväisiä vaimolleen, hänelle ilmoitettiinkin, että vaimo elää! Halleluja!"

Tuoko on sitten sellaista häijyyttä ja sortoa? Saan ilkeämpiä kommentteja jopa tässä ketjussa.

Tuomo Hämäläinen said...

Onko rike kuvata tapahtumia näin:

"Kärjen uutisointi villitsi Jumalan olemattomiin ihmeisiin uskovia. Lehtijutun kommenteissa taikauskoon hurahtaneet pitivät kertomusta väkevänä todisteena Jumalan olemassaolosta ja rukouksen parantavasta voimasta. Tätä rataa: ”Siinä vahvaakin vahvempi todistus Jumalan olemassaolosta ja rukousten voimasta. Hän näkee ja kuulee ja auttaa! Amen; Kiitos Jeesus armostasi. Paranna täysin verihaavain kautta; Tätä tekee yksin taivaan Jumala Jeesuksen hänen poikansa nimessä, Amen."

Kun on maininnut todisteiden puutteen jne. viittaamalla esim. henkilörekisterilakeihin (jotka uskovaisilla muuten usein on aika heikolla tolalla.)

"Hän tietää taatusti tällaista skeidaa levittäessään, ettei KYS voi kommentoida yksittäisen potilaan tapausta ja torpedoida hänen valheitaan. Eikä Kärki tai hänen vaimonsa ole tuoneet julkisuuteen minkäänlaisia todisteita väitteidensä tueksi. Pelkkiä tarinoita. Ymmärrettävää. Koska mitään todisteita ei ole olemassa."

Tuomo Hämäläinen said...

Vai onko loukkaavaa se, että ihmeparanemistarinat on sidottavissa kristilliseen tarinaperinteeseen eli Raamattuun ja siihen liittyvään kulttuuriin. (Olipa tämä "kaikki uskonto" tai ei. Myllykangashan ei väitä että uskonto on VAIN tätä.)

"Näiden älyttömyyksien sylttytehdas on tietysti Raamattu. Siinä Jeesuksen väitetään herättäneen henkiin esimerkiksi haudassa päiväkausia lahonneen Lasaruksen. Ja kovinta kamaa oli se, kun Jumala herätteli henkiin ja lopulta tempaisi taivaaseen Jeesuksen, siis itsensä. Tämän tempun rinnalla israelilaisen huijarin Uri Gellerin metallilusikantaivuttelut ”henkiset energiansa” keskittämällä ovat lasten leikkiä. Kirkot pitävät innokkaasti yllä tarinoita hokkuspokkus-ihmeistä. Koska ilman keksittyjä taikatemppuja Jeesus olisi pelkkä suurieleinen suunsoittaja ja räyhähenki. Jota tuskin monikaan noteeraisi. Palvonnasta nyt puhumattakaan."

Tuomo Hämäläinen said...

Minua tuo viimeinen lause toki loukkaa ja viiltää syvältä. Olenhan suunsoittaja ja räyhähenki. Mutta muuten en näe mitään erityistä loukkaavuutta mitään kohtaan. Joka olisi jotain vainoa ja kiusaamista ja sananvapauden ja uskonnonvapauden vastaamista. Se noudattaa miltei jopa hyvää käytöstapaetikettiä. Melkein. Mutta jos tuota rajaa ei kestä ja on liian loukkaavaa niin huhhuh. Ei me katsos missän Pienellä Talolla Preeriassa eletä. Olishan se varmaan kiva. Mullakin loppuisi kaikki kristityjen mukaantulo heti kun sinunkin kommentteja ei näkyisi Pyllykangas -nimipilkkoineen. (Vai onko se sinusta korkealaatuista virheetöntä käytöstä joka on argumentatiivisesti perusteltua ja välttämätöntä? En muuten kysyisi mutta teikäläisten tervejärkisyys ja kontekstintaju on ennenkin herättänyt yllätyksiä.)

Tuomo Hämäläinen said...

Mutta kyllä. Olen antanut Puolimatkan kirjan ja sivunumeron siihen.

On toki yllättävää että Puolimatka pääsee pälkähästä. Mutta sitten muistetaan miten monta vuotta uskonnollisissa yhteisöissä on voitu harjoittaa pedofiliaa ilman kiinnijäämistä.

Puolimatkan ongelma on tietty se että ei ketään kiinnosta hänen kirjojensa lukeminen niin pitkälle. Puolimatkahan itse asiassa joutui vähän kuseen. Hän joutui reagoimaan - ei siihen että asian epäfaktuaalisuus ilmoitettiin hänelle lähteistetysti, sen hän ohitti. Asiaan reagoitiin vasta kun asiasta sattumalta joku darwinin armosta ääliö otti Piankaan yhteyttä ja kertoi tästä kirjasta. Kun Puolimatka sitten sai puhelun jossa vaihtoehtona oli lakitupa niin sitten alkoi kädet heilumaan.

Mutta mitään ongelmiahan teikäläisille ei tule vaikka mitä petosrikoksia tekisitte. Hyvänä esimerkkinä se, että tuskinpa lakitupa heiluu petosjutuissa tuossa Myllykankaan kritisoimassa ihmeparannuscasessakin. Vaikka eihän sitä tarvitse olla millään tasolla järkevä tajutakseen että tyypit ei tarjoa mitään evidenssiä ja lypsävät asialla tavalla johon varmasti liittyy suoraan tai epäsuoraan kolehti jos toinenkin.

Luulo siitä että rikollinen kristitty joutuu vastaamaan teoistaan on jossain määrin söpö. Toki usein joutuu. Mutta tosiasiassa asiat ei etene monesti ihan näin yksiselitteisesti. Ei niin että jos tekee pahaa niin poikkeuksetta joutuisi siitä vastuuseen.

Anonymous said...

Jaa, vai niin. Luit kyllä väärän tekstin edelleenkin, mutta olkoon sitten niin. Ja vaikka minäkään en ole "suvaitsevainen", niin en kyllä uhkaile ketään tappamisella yms. Ja rikolliset joutukoot vastuuseen teoistaan, jos pystytään kiistatta osoittamaan rikoksen tapahtuneen, olkoon sitten kuka hyvänsä. Enkä ollut tuosta Puolimatka-Pianka jutusta ennen tätä päivää kuullutkaan. Jos on hörhö, niin silloin voi vaikka minkä lauseen mistä tahansa ottaa tappamiskehoituksena, vaikkei kirjoittaja olisi sitä miksikään sellaiseksi tarkoittanutkaan.

Tuomo Hämäläinen said...

Kylläpäs sinä aika kelmi olet.

Et anna viitettä ja "väärän jutun yhä luit".

Muutenkin on söpöä miten minä annan kirjan, sivunumeron ja mitä Puolimatka väittää ja sinä rakennat-kyhäät siitä jotain jossa minä väitän kirjan sisältävän jotain mitä en väitä sen sanovan, juutut tähän lukutapaan senkin jälkeen kun se on korjattu. Ja asialla ei ole väliä koska SINÄ et ole koskaan kuullutkaan.

Voi kuule.

Te kristityt kierrätätte aina vaan korvasyyhyjenne mukaisia juttuja. Se, että et tunne Pianka -casen esimerkkejä on todistus siitä että sinä olet nyt wikipediapohjalla vanhasa ja hyvin tunnetussa casessa housut kintuissa. Ja tämä todistaa että tosiaan se, että kristitty ei ole koskaan kuullutkaan jostain ei tarkoita "juuri mitään". Se, että Pianka-case on uusi juttu on suunnilleen sama kuin jollekulle tulisi yllätyksenä että Bodomissa on tapahtunut joskus joku telttamurha.

Mutta voithan toki ottaa Puolimatkaan yhteyttä ja kysyä että onko niin että (1) hän on kirjassaan edellämainitsemallani sivuparilla nostanut esiin väitteen jossa Eric Pianka olisi suunnutellut tappaa 95% ebolaviruksella ja sitten voit kysyä onko hän tietoinen että (2) tämän Piankan vainoamiskampanjan yhteydessä hänen perheensä sai tappouhkauksia.

Puolimatka ei aloittanut tai kehottanut tappamaan. Se, että laitat tätä suuhuni yhä on hönöä. Puolimatka otti osaa masinoituun mustamaalauskampanjaan johon liittyi tappouhkauiluja. Ydinhenkilö Mims on ID -fellow Discovery Institutessa ja Puolimatka on tätä kautta tuottanut paljon materiaalia joka on vahvasti liitoksissa tähän. Sitä kautta hän on Piankasta itse asiassa kuullutkin. (Koko Piankan puhe ei nimittäin herättänyt kiinnostusta juuri yhtään mutta ID piirit teki siitä elämää suuremman kysymyksen. Suosittelen että selailet Piankaan liittyvää Uncommon Descentin blogikommenttiarkistoa siltä osin mitä siitä on jäljellä. Kovimmat tappouhkailut lähtee 404:seen mutta sitä on niin paljon että eivät varmaan vieläkään ole saaneet sitä kaikkea siivottua.)

Minä olen antanut lähdeviitteet ja kuvaukset mitä Puolimatka on tehnyt. Se ei sinun kiemurteluilla muutu. Se, että sinä et tiedä ei ole arugmentti. Se on empiriinen kysymys että onko esimerkiksi teoksen ensipainoksessa (joka minulla on omistuksessani, jossain) tietynlaista tekstiä vai ei. Jos et ole kuullutkaan voit aina mennä katsomaan vaikka niitä ensipainoksia teoksesta ja ottaa valokuvat mainitsemistani sivuista. Siinähän sitten voit debunkata että ei se ensipainos mitään sellaista sano. Todisteiden kanssa.

Good luck with that.

Tuomo Hämäläinen said...

"Ja jos haluat faktaa M:n vihamielisyydestä kristittyjä kohtaan, lue viimeisestä Vapaa-ajattelija lehdestä hänen kirjoituksensa."

Vau. Tällä informaatiolla en sitten muka lukenut oikeaa juttua. OK. Annoin viitelinkin Myllykankaan tekstiin mukaan. Taitaapi olla antamiesi speksien sisällä. Ja ainut kommenttisi on että "väärä juttu".

Voi kuule. ANNA SE OIKEA JUTTU, LINKKI SIIHEN JA SITTEN KÄYDÄÄN YHDESSÄ LÄPI SE "LOUKKAAVUUS" JA MIELIPIDEVAINO JOKA ON SULLE NIIN LIIKAA.

Nähdään miten pikkusieluinen ja herkkänahkainen olet. Ja sitten mietitään että jos vaatii ja odottaa muilta tuon pikkusieluisuuden mukaista sisältöä niin voiko samanaikaisesti jotenkin olla tyyppi jonka ensieraktio keskustelussa kanssaan erimielisten blogeissa se, että nimittelee tyyppejä Pyllykangas -tyylisillä mahtivitseillä.

Oikeuttaen ne isosti tentatusti epämääräisin vihjaavin sisällöin (nythän alun "kirja" on muuttunut "vapaa-ajattelijan jutuksi" joka on "väärä" sitten kun JOTAIN LÖYTYY HUONOSTA VIITTEISTÄMISESTÄ HUOLIMATTA". (Minä annan kirjan ja sivunumeron. Miten voisit tarkistaa väitteen jos viittaisin vain "Puolimatkan kirjoihin". Lukisit ne kaikki ja sanoisin vain että "väärät kohdat nostit esille". Mikä idiootti sinä oikein olet? Onko tuon tason aivovamma vahva syy kristillisen vakaumuksen takana olevissa syy-seurausketjuissa? Miten selviät arjesta ilman apua? Fasilitoiko joku nuo sinun kommenttisi?)

Sulta olen alusta asti nostanut esiin viitettä Myllykankaan kauheuksiin. Kirja ja sivunumero riittäisi aivan mainiosti. Se on kuule sinun ainut homma ollut. Minä olen omani hoitanut antamalla kirjan nimen ja sivunumeron. Ja kuvauksen tapahtumasta jota yrität tahallasi väärinlukea vielä senkin jälkeen kun se on eksplisiittisesti täsmennetty. (Näitä kommenttejahan ei voi poistaa eikä editoida joten muuttumaton keskusteluhistoria on hamaan ikuisuuteen näkyvissä. Sääli että sinulla ei ole ollut kanttia kommentoida omalla nimelläsi joten kukaan ei näe ikuisesti minkälainen pelle juuri sinä olet ollut tässä ketjussa. Minä pidän oman nimeni aina esillä joten ihmiset tietävät mikä pelle minä olen. Se on mielestäni asiallisuuden ja rohkeuden minimitaso. Kyky kantaa vastuu netissä sanomisistaan ikuisesti.)

Sinä olet sen sijaan venkoillut väärintulkiten omia sanomisiani konkreettisesta Puolimatkan teosta joka on konkreettisesti tarkistettavissa ANTAMANI LÄHTEEN KAUTTA riippumatta siitä mitä sinä muka et ole tai olet kuullut jossain kaikukammioissasi. (Jos et tunne pianka -casea olet ääliö joka ei tunne koko skeneä etkä voi puhua uskonollisen väkivallan olemassaolosta, puutteesta tai vähäisyydestä mitään. Ilman tietoa ei voi olla asiantuntijuutta. En ole koskaan kuullutkaan ei ole osaava vasta-argumentti jossa fakta ja logiikka kumoaa väitteen, se on vaan ignoranssin tunnustamista. Silloin ei voi sanoa että "sinä olet väärässä" vaan ainoastaan "minä olen idiootti ja haaskaan aikaasi jauhamalla paskaroskaa vaikka perustelevaa ja todistavaa sisältöä".)

Anonymous said...

http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2020/03/30/jumalan-nimeen/

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

"Enkä ollut tuosta Puolimatka-Pianka jutusta ennen tätä päivää kuullutkaan. Jos on hörhö, niin silloin voi vaikka minkä lauseen mistä tahansa ottaa tappamiskehoituksena, vaikkei kirjoittaja olisi sitä miksikään sellaiseksi tarkoittanutkaan."

Lausunto sisältää sen sortin ironiaa, että se kyllä ansaitsee syvän erityisen huomionsa. Sillä juuri näinhän siinä kävi. Jos mietitään mitä tapahtui;


Hauskinta on tietysti se, että Piankan oikea puhehan tosiaan käsitteli varoitusta epidemioista varoittava. "Pianka said he was only trying to warn his audience that disease epidemics have happened before and will happen again if the human population growth isn't contained." (Covid15 profetoitu, anyone?)

Puolimatka oli nimenomaan se hönö joka näkee uhkauksia kaikkialla. (Tai oikeammin; Hän kopioi aivopierun ID -piireistä jotka enemmän tai vähemmän tahallaan fabrikoivat "väärinymmärtämisen" tavalla jossa on kyllä kova halu heittää Hanlonin partaveitsi ikkunasta.

Puolimatka väänsi varoituksen muotoon "Hän katsoi ainoana ratkaisuna olevan, että ihmiskunnan väestö vähennettäisiin kymmenesosaan nykyisestä. Pianka suositteli, että 90 prosenttia ihmiskunnan väestöstä tuhottaisiin levittämällä lentokoneista ebola-virusta, koska ebola tappaa uhrinsa muutamassa päivässä." (suora lainaus kirjastaan.)

Ja Pianka tosiaan kohtasi kovaa vastustusta ja mukana oli myös tappouhkauksia. (True fact) Joten kyllä. Puolimatka kirjoitti Piankan haluavan tappaa ihmisiä ebolalla. JA tämän toiminnan ympärillä on ollut tappouhkauksia. (Jopa mainitsemasi wikipedia-artikkeli mainitsee niistä.) EN toki väitä että Puolimatka suoraan sanallisesti kehottaa tappamiseen. Puolimatka on kirjoittanut ja ottanut osaa laajaan liikehdintään joka on globaali. Ja johon on liittynyt tappouhkailuja. Tämä on aika tarkka tosiasia.

Jos olet erimielinen voit toki vielä mailittaa Puolimatkalle ja tiedustella. Odotan kiinnostuneena miten hän esimerkiksi vastaa tänne. Koska Puolimatka tietää että hänen vastauksensa ovat sellaisia että ne 100% varmasti sekä kiinnostavat Piankaa lakimiehineen että myös päätyvät sinne heti jos näen siinä pientäkin vihjettä. (Sillähän se Puolimatka aikaisemminkin toppuuntui.)

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Puolimatka oli hönö joka näki epidemologisen riskin tappokomentona. Eikä hänelle tullut mieleen että 90% murhaaminen ebolalla ei ole kovin uskottava viholliskuva. Että jos näin kovia syytöksiä ei lähde tarkistamaan niin miten kevyellä raivolla sitä mitä tahansa muuta heitelläänkään?

Jos tuollainen hönön mahtimoka menee läpi niin minkälainen EI mene`???????

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Okei. Antamasi lähdehän oli vähemmän vihamielinen kuin ne minun esillenostamani. Eihän siinä edes yhtä verevästi pilkattu. Katsotaan detaljeja;

Onko uskontovihamielistä kuvata?

"Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen (kok) hinkui sivistyspresidentiksi. Uosukaisen mukaan se tarkoitti muun muassa sitä, että ”täällä kukoistavat uskonnot ja kaikki tapahtuu Jumalan kämmenellä”. Puhemiehellä oli myös koko ajan meneillään ”kaksinpuhelu Jumalan kanssa”. Olisi kiva, jos osaisi hakkeroitua noille taivaskanaville, ja kuunnella siellä käytävien keskustelujen sisältöjä."

Nämä on suoria lainauksia Uosukaiselta.

Rakenneanalyyttisesti nähdään miten Myllykangas arvostaa pohjoismaista uskontosysteemiä. "Suomessa muiden pohjoismaiden tavoin uskonto ja politiikka halutaan pitää erillään. Ihan täydellisesti se ei tietenkään onnistu." Tätä kontrastoidaan "Suomessa ei ole Yhdysvaltojen evankelikaalien kaltaisia isoja ja erittäin vaikutusvaltaisia uskonnollisia ryhmiä. Niinpä poliitikkojemme ei yleensä kannata vaalikarjaa nuoleskellessaan tuhlata älyttömästi ruutia oman uskonnollisuutensa korostamiseen."

Tässä ei selvästi olla vastahankaisia USKONTOON SEN KAIKISSA MUODOISSA. Sen sijaan vastustetaan uskonnon politisointia. "Barack Obamalla oli hengellisenä neuvonantajana helluntailainen saarnamies. Rasistinen ja valehteleva vihapuhuja Donald Trump on pannut paljon hullummaksi. Trumpin hengellisenä neuvonantajana toimii sekopäinen, kielillä puhuva menestysteologi ja TV-evankelista Paula White, jolla on virallinen, hänen mukaansa Jumalalta saatu asema hallinnossa. Whiten mielipuoliset ja roisit letkautukset eivät ole jättäneet ketään kylmäksi. Hän on muun muassa julistanut Valkoisen talon maaperän pyhäksi, koska on itse kävellyt sillä. Ja todennut, että jos Trumpille sanoo ei, se on sama kuin sanoisi ei Jumalalle. Suomessa on huolehdittava, ettei uskontohulluus pääse valloilleen politiikassa."

Ei mikään ihme koska se tarkoittaa uskontopakkoa. Sitä että yksi pääideologia pakottaa kaikki mukaan uskontopeliin ja voittajan mukana määräytyy paljon poliittista ilmapiiriä. Kysymys ei selvästi ole siitä että uskontoa edes odotettaisiin voitavan siivota yhteiskunnasta täysin. (Kts. jo antamani lainaus.) Sen sijaan tiettyjä temppuja ei pidetä hyväksyttävinä ja näihin liittyvät avoimet mielipiteet ilmaistaan. Muotoilu uskontohulluus tässä kontekstissa on aika ymmärrettävä. Uskonto ei välttämättä kokonaisuutena ole hulluutta mutta väite että presidentin kanssa erimielisyys olisi sama kuin sanoisi ei Jumalalle on aika kovaa kauraa ja jotenkin ns. "ei sama asia kuin koko uskonto".

Hänellä on siis räväköitä mielipiteitä. Hän käyttää aika erityisiä sanoja. Mikä siinä on seurauksiltaan vakavampaa kuin Eric Piankan kokema? Onko tässä kysymys jostain retorisesta paketoinnista ja muusta poliittisesta korrektiudesta jossa Puolimatka on OK kun ei kutsu räväkillä nimill ateisteja vaan kuvaa heitä samanlaisin äänensävyin kuin YK:n ihmisoikeusistuntojen jäsenet kuvatessaan jotain kansanmurhaajaa? (Piankaahan hän syytti kansanmurhan suunnittelusta de facto. Kirjoissa ja kansissa. Omistamanani! Aika paljon saat tehdä jos väität että siinä ei lue mitä siinä lukee minun tarkistamana jos juttu on sinulle jotenkin "ihan puskista" niin että taitosi on mallia "luin vähän wikipediaa".)

Näyttää että Myllykangas ei uhkaa demokratiaa vaan sinusta on ikävää että hänellä on mielipiteitä. Voivoi. Saahan sitä kuulemma kutsua homouttakin pervonormatiivisuudeksi jne. Ja ihan OK juttu on se. Joten so? Aika pikkusieluinen olet kun tuo "NYT OIKEA" lähde on noinkin kesy. Ei siinä käsketä edes tappamaan tai rankaisemaan kristittyjä. Tai mitään muutakaan. Voivoi. Pitääkö tässä alkaa noudattamaan kultaisen säännön oppeja kaikessa kommunikaatiossa omissa lehdissä jotta ei olla sun mielestä uskontoa vihaavia militanttisortajia?

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Miten ihmeessä mitä enemmän luen Myllykankaan juttuja ja yritän nähdä ne jonain vainolaisuutena niin sitä vahvemmin tulee todiste siitä että "uskovaiset vetää herneen pikkuasiasta ja kutsuvat tätä pikkusieluisuutta ateistien militanttiudeksi". Sinun piti antaa lähteitä jotka todistavat että hän on verevä sananvapausloukkaaja.

Pikemminkin näyttää siltä että sinä vihaat vapaata sanaa ja vaadit jotain hymistelyä. Jossa uskovaisista ei sanota mitään negatiivista ja sanavalinnat ovat vain sivistyssanakirjan lapsille sopivimmista osastoista.

Samalla sun fanittama Puolimatka syyttelee ihmisiä kansamurhaajiksi osana liikehdintää jossa putkahtelee tappouhkauksia. Ja sinun paras argumentti on "minä en ole kuullutkaan" ja "minä en tapa tai uhkaile ketään". (Joo varmaan painaa anonyymin tyypin vakuutus. Kuka tahansa sarjamurhaajakin osaa sanoa "minä en ole syyllinen". Siis evidenssin pohjalta. Itselläni ei ole mitään syytä epäillä sinua mistään paitsi että teidän kanssa nyt aina pitää olla varovainen ja se on opittu sitä kautta että minäkin olen niitä tappouhkailuja saanut. Jos joskus koet aitoa vainoa ymmärrät mitä se tekee sinun päällesi. SIihen asti tietenkin voit uhriutua jostain säälittävästä. Kuten siitä että Myllykangas sanoi roisin sanan. Joka sitten ei haittaa kun itse puhut Pyllykankaista. Mikä jotenkin riipivästi demonstroi sen kaksoisstandardin jossa eläminen mitä ilmeisemmin on sitä sinun kristillisyyttäsi. Sopii yleiskuvaan jonka teikäläisistä olen 20 vuoden aikana saanut. Kuspäitä kaikki, osalla riittää rohkeus uhitteluun ja väkivaltaan ja loput jättää tekemättä pelkuruuttaan. Sinä varmaan lienet inkompetenssisi vuoksi harmiton ja vaaraton. Voisin antaa kotiosoitteeni jotta saat yrittää murhata. Et uskaltaisi kuitenkaan tehdä mitään. Nössö.)

Anonymous said...

Mutta sellaistako Suomea M haluaa, ettei eduskunnassa saisi edes mainita Jumalan nimeä, paitsi ehkä kielteisessä mielessä? Ei silti, itsekin vierastan sellaista politiikkaa, jossa suoraan luetaan Raamatusta, miten pitäisi tehdä. Tosin eduskunnassakin olevista kristityistä suurin osa ei niin tee. Joten ehkäpä kristittyjä M:n mielestä voi olla edustajinakin. Vihaisesti hän kuitenkin nimeltä mainitsee tiettyjä edustajia ja presidentti Niinistönkin, joka uskaltaa puheensa lopuksi toivottaa jopa Jumalan siunausta. Se on paha, paha rikos.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Haaste. Ota mikä tahansa lause joka on liikaa.

"Minkä tahansa uskonnon tunkeminen politiikkaan on äärimmäisen vastenmielistä."

Muokkaa se vastapuolen lausumaksi ja katso että mitään sellaista ei sieltä löydy etsimälläkään.

Jos joku sanoo että "SETAHOMOTUS ON VASTENMIELISTÄ" tai "Ei ole hyvä että homopropagandaa nostetaan isoksi teemaks politiikkaan" niin sitten testissä on fail.

onko se sitten hirveää homofobiaa? Olen luullut että teikäläiset juuri sanoo kaikesta tuollaisesta että "kaikkea pitää saada kritisoida".

KUMPAA SE ON? Asiallista kritiikkiä vai mielipidevainoa? Ymmärrän toki että asia on teille vaikea. Olethan sinäkin tässä jotenkin yrittänyt erottaa Puolimatkaa Pianka -casesta ja valkopestä virhettä ja vakavaa syytettä.

Tosiasia on että jos tyyppi syyttää kansanmurhaajaksi tyyppiä niin ei pidä ihmetellä jos tämä syöttä syyttä syytetty saa sen tyylisiä uhkauksia kuin Pianka. (Linkki niihin aiemmassa kommentissani)

"i dream everyday to cut your throat.
i want to cut the throat of your children.
u will die before 2012.when i kill u
i will be a hero.the savior of humanity!"

Kun joku lyö rumpua on syyllisyys kuin Aisopoksen saduissa. Jos luonteva reaktio tuulesta temmattuun syytökseen on tuollainen kansanpelastus kuin tuossa uhkauksessa niin onhan se "ymmärrettävä ja luonteva" reaktio. Ja jos sinusta ne ovat OK niin sitten ei haittaa jos sinuun huomenna alkaa kohdistumaan tuollaisia. JOs e suoraan kehota tappamaan ja kerron vaan tuulestatemmatusti että olet paha kansanmurhaaja. Ja riittävän moni uskoo. Niin ei vastuuta? Ei ollenkaan? Että vain suora tappaminen ja kehottaminen lasketaan? OK. Oletko valmis elämään itse määrittelemässäsi todellisuudessa sen reunaehtojen täysin päälle kaatuessa suoraselkäisesti kuin sellainen jolla on edes minimitason etiikka, rehellisyys ja intergiteetti? (Tiedän, vaikeaa on varmaan asettua toisen ihmisen asemaan siellä päässä. Teidän kyky empatiaan on samalla tasolla kuin sinun sisälukutaito.)

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

"Mutta sellaistako Suomea M haluaa, ettei eduskunnassa saisi edes mainita Jumalan nimeä, paitsi ehkä kielteisessä mielessä?"

Citation needed. Missä Myllykangas on väittänyt täsmälleen tuota. Lähde+suora lainaus todisteeksi. Ei tulkintoja ja olkiukkoja. MISSÄ.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Siis niinkuin parhaalla tahdollakaan en nyt saa esille muuta kuin että ei pidetä siitä että "monet poliitikot eivät malta pitää mölyjä mahassaan" Ja "Minkä tahansa uskonnon tunkeminen politiikkaan on äärimmäisen vastenmielistä."

Vastenmielisyys on kokemus, eikä siihen liity vaatimusta siitä että suita on tukittava. Ihan samalla tavalla olen tosiaan kuullut että homosaatio on vastenmielistä. Onko se sitten sitä että homo ei saa olla ja homoutta mainita politiikassa paitsi haukkuvassa mielessä?

Okei. Ehkä se teillä uskiksilla OIKEASTI MENEEKIN NOIN. (En ihmettelisi kun monien teidän juttuja vääntää.) Mutta jos jotain pitää vastenmielisenä - esimerkiksi minä pidän keskustelutapaasi vastenmielisenä - ei se tarkoita että on sitä poispyyhkimästä. Uskon esimerkiksi että sinä - varsin ymmärrettävästi - pidät minua varsin vastenmielisenä. Et kuitenkaan omien sanojesi mukaan ole murhaamassa minua. Joten siis vastenmieliseksi sanominen ei tarkoita samaa kuin sensuurivaatimus. Se on vain mielipiteenvapautta edustava juttu jossa ilmaisee kokemuksensa jostain asiasta. Se että jostain ei pidä ei tarkoita että sitä ajaisi erikseen kiellettäväksi ja sensuroiduksi.

Toki teille uskiksille homma pitää aina erikseen selittää. Onhan teillä ollut niitä Sweep -kirjasarjan sensuurejakin ihan vaan siltä pohjalta että jostain krisselistä ns. "oli vastenmielistä". (Montakos julkaisuun otettua Puolimatkan kirjaa sitä olikaan poistettu niin että niitä ei saa missään myydä eikä kirjastoistakaan saada? Mille niistä on käynyt yhtä pahasti kuin Sweep -sarjalle? Taitaapi olla nolla. Myynnistä saa jopa tuota Puolimatkan pahamaineista Piankanpilkkakirjaa jos osaa etsiä.)

Esität vakavia syytöksiä Myllykankaan tavoitteista. Joko puhut asiatonta paskaa = olet itse vainoaja. Tai sinulla on suora sitaatti Myllykankaan eksplisiittisesti muotoilluista tavoitteista hänen itsensä suusta. Vaihtoehtonne ovat nämä.

Anonymous said...

Minusta tuntuu, että sinä Hämäläinen itse olisit taipuvaisempi tarttumaan väkivaltaan.Joten kyllä minäkin sinua varoisin, jos tapaisin sinut, koska sinä saattaisit pitää minua vastuullisena kaikesta siitä vääryydestä, mitä olet kokenut kristittyjen taholta. Kristitty kuin kristitty kelpaisi varmaan kostonhimosi kohteeksi, jos haluaisit sen päästää valloillesi. Itse asiassa kirjoititkin joskus aikaisemmin, vastuussa olen juuri minä (tai kuka hyvänsä kristitty) sinun kokemistasi vääryyksistä, joita en tietenkään halua vähätellä, vaikka en niistä tarkemmin tiedäkään.

Tuomo Hämäläinen said...

Sepäs oli laatuvastaus. Kun siis kysyn suoraa sitaattia missä Myllykangas väittää mitä sanot väittävän niin sitten vastaan tulee puheita siitä missä tämä argumentti todistetaan viittaamalla kuviteltuihin tai todellisiin luonteenpiirteisiini.

Minun suhteeni väkivaltaan on hyvin yksinkertainen. Jokaiselle tappouhkaajalle olen lähettänyt kotiosoitteeni ja kehotuksen ilmoittaa suunnitelmansa poliisille ennen kuin yrittää tulla murhatöihin sillä onhan se heidän omaistensa kannalta ikävä asia jos he vain katoavat. Muutoin saat olla varma siitä että jos minä lyön sinua, olet valveilla. Sinua on informoitu tulanteesta. Ja meillä on identtiset aseet.

Ja se syyllisyys menee samalla tavalla kuin koulukiusaamisissakin. Jaottelen kiusaamisaktion kiusattuihin, kiusaajiin ja sääliöihin.
1: Kiusaajat tekevät aktiivista pahaa. Heiltä pitäisi poistaa pysyvästi joitain perusoikeuksia, esimerkiksi lupa pitää alaisia työelämässä ja toimia kansanedustajina. Että OK, perusta yritys mutta ketään et ikinä johda. Armeijassa, työelämässä tai politiikassa.
2: Sääliöt sitten ovat se joka itse asiassa mahdollistaa kiusaamisen. He ovat sivustakatsojia jotka tietävät, voisivat tietää tai heidän pitäisi tietää. Vilpitön mieli puuttuu koska vilpitön mieli määritelmällisesti tarkoittaa sitä, että ei tiedä eikä pitäisikään tietää. Ummistavat silmät ja tarjoavat kiusatulle sääliä. Tosiasiassa jos sivustakatsojat rakentaisivat piirin kiusaajan ympärille niin he voisivat norsulauman tavoin tallata kiusaajan jauhelihaksi. Joten tosiasiassa he eivät käytä edes murto-osaa toimintapotentiaalista. (Enkä sano että heidän pitäisi tallata. Se on vain näyttö voimasta joka menee tosi pitkälle. He voisivat esimerkiksi puuttua tilanteeseen yhtenä suurena ryhmänä jne.) Näin ollen esimerkiksi 1990 -luvun saatanapaniikkiongelma joka johti minun itsemurhayritykseeni on nähdäkseni niin että jokainen joka on huhukertonut satutarinoita saatanapaniikista on rummunlyönyt, jokainen joka on huomannut tälläistä käytöstä tiesi tai olisi pitänyt tietää. Jokainen joka ei ole puuttunut tässä kontekstissa ei ole ollut vilpittömällä mielellä ja he todellakin ovat seurauseettisesti syyllisiä. Tälläiselle kristitylle minulle ei ole mitään sanottavaa ja jos he haluavat julistaa minulle he maksavat siitä 1500 euroa tunti. Mitäs olivat sääliöitä. Sen vuoksi en puhu 40+ ja tätä vanhemmille krisitityille kunnioittavasti. He ovat de facto syyllisiä.

Tosin miten se liittyy siihen että Myllykangas mukamas on sanonut jotain.

Tuomo Hämäläinen said...

Mutta olipas jännää saada kuulla tuota sinun kommentointia minusta. Se nimittäin paljastaa sellaisen faktan, että olet tutustunut toimintaani jne. Ehkä sen tuntemisen kautta minusta sitten tulee ensimmäisenä sellainen halventava pilkkanimikin. Että pitää oikein suvaitsevaistoon tai muuhun leimata sellaisessa yhteydessä kun määrittelee sen totalitaariseksi määritelmäsisältöjen kanssa.

Tämäpäs on viehättävää. Ensireaktiosi on siis ilkeys. Jännä. Koska jos sitä vaan reagoi johonkin random-vittuiluun niin silloin on luonnollista että ihminen suhtautuu takaisin häijysti. Häntä vastassahan on tuntematon ja ilkeily tuntuu ylilyövältä ja satunnaiselta. Sellaiseen epäreiluuteen voi vastata pilkkanimillä.

Mutta sitten jos tietää ja ymmärtää miksi joku käyttäytyy kuin haavoitettu eläin. Niin siinä sitten havaitaan sellaisia asioita kuin empatiakyky. Tiedätkö, sellainen joka kuulemma on joillain normaaleilla tasapainoisilla ihmisillä. Todisteiden valossa siis joukosta joka ei pidä sisällään (1) minua ja (2) sinua.

Ensireaktiosi ei ollut ymmärtäminen tai yritys rakentaa sopua. Ei. Ensireaktiosi on vittuilu. Eli kun kohtaat uskonnollista väkivaltaa kohdanneen jonka tiedät sellaista kohdanneen, lataat pilkkanimet esiin. Onko teilläpäin jokin eettinen konsepti joka koskettaa ihmisiä jotka lyövät lyötyjä? Minusta tuollaiset empatiakyvyttömät kristityt ovat tietenkin normi joka takaa sen, että minun olisi todellakin oltava varuillanne teidän kanssanne. Koska myötäelo ja emoatia olisi vähän niinkuin sellainen pakkojuttu jos vaikka yrittäisin lähestyä kristillisiä piirejä.

Kuvitteletko että minun tasoisesti murskattu ihminen ilman PTSD -reaktioita ja ylilyöntejä ja emotionaalisia romahduksia voisi vaan kävellä seurakuntaan? Jos jokaiseen mokaan tartutaan pilkkanimillä ja asenneilkeilyillä niin miten sitä ikinä päästäisiin edes ensimmäisen seurakunnassakäymisen/kristillisen illanvieton (whatnot) puoliväliin?

Yritit tietenkin tuhota mainettani vetoamalla väkivaltapotentiaaliini. (Riippumatta siitä onko se totta tai ei. Efektiä sinä haet.) Valitettavasti tämä paljasti salaisuuden sinusta. (Minä en pidä mitään vakan alla mistään. Pelaan täysin avoimin kortein. Toisin kuin sinä, joka ei uskalla edes nimeään kirjata kommentteihinsa. Mutta joka kuitenkin ilmeiesesti mielellään stalkaa ateisteja ja kanssaan erimielisiä. Olisko sulla joku henkilörekisterikin niihin teoriassa?)

Tuomo Hämäläinen said...

Ts. On hassua että sinä todellakin pikkusieluisesti olkiukotat ja mustamaalaat nimeltä mainiten Myllykgangasta (joka ei ole edes paikalla puolustamassa itseään saati sanonut mitään mitä sanot hänen sanoneen tai kirjoittanut kirjaa josta fantasioit kun faktat ei riittänyt). Mutta sitten tässä samassa kommentoinnissa paistaa, miten itselläsi on taipumus samanlaiseen kielelliseen karuuteen kuin Myllykankaalla. Ja tämä yhdistyy tilannetajuttomuuteen ja empatiakyvyttömyyteen tavalla joka ei Myllykankaan jutuista paista.

Että onneksi olkoot. Et osaa argumenttianalyysiä, sisälukutaitosi ei rittänyt oikein mihinkään (teit olkiukkoa minusta ja Myllykankaasta, merkit avoimesti tässä ketjussa luettavissa, jotain hyötyö siitä että anonyymisekoilet. Kirjautumalla saisit editoitua mokasi piiloon. Häh hää, karman kosto on se. Eikä voisi osua asiallisemmin ääliöön joka olet sinä). Etkä osaa käyttää myötätuntoa käyttäytymisesi ohjaamiseen. Tilannetietohan sinulla on kuten satuit paljastamaan.

Tulet vittuilemaan ateistien palstoille. Minä en uskaltaisi käydä vittuilemassa kristittyjen palstoille. Jo tämä yksinään kertoo siitä, miten oikea vaino eroaa kuvitellusta vainosta. Minulle tulee reaktioita jos minut pakotetaan menemään seurakuntaan, keskustelemaan kristityn kanssa tai laulamaan suvivirsi. Siksi välttelen kristittyjen ryhmiin kommentointia ja noita toimia. (Kuin myös noitatoimia mutta tämä on eri asia.) Sinä sen sijaan et selvästi välttele vaan tunkeudut kanssasi erimielisten ryhmiin ja blogeihin pilkkaamaan. Tämä kertoo erikoisesta mestaroinnista. Menet siis vastustamiesi identiteettien ryhmiin kuseksimaan lattialle. Vaikka oikeasti esim. Leinivaaran blogi on Leinivaaran vapaa-ajalla tekemää pseudososiaalista toimintaa. Ja tavallaan se mitä sinä teet tapahtuu hänen olohuoneessaan. Sinä tulet muiden olohuoneisiin vittuilemaan ja itket kun kristittyjä ei kohdella silkkihansikkain.

Sanoisin jopa niin, että tämän perusteella voit olla aivan varma, että minä en missään olosuhteissa lyö teitä. Kaksintaistelut kun käydään herrasmiesten kesken. Olen kieltäytynyt matseistakin jos en ole arvostanut ihmistä joka asetetaan pariksi. Itse asiassa jos olisin kilpailuhenkinen saattaisi tulla luovutusvoittoja joissa dissaamani tyyppi saa mitalin koska minulle itse kaksintaistelun aktio on tavallaan syvä kunnioituksen tilanne. Tämä ei ehkä kuulosta teille järkevältä. Mutta uskot Jeesukseen joten hei. Sitä se on.

Anonymous said...

Puolimatkalla on selkeä ongelma. Hän ei kiinnosta enää ketään, eikä kukaan kirjoita hänestä, eikä puhumaankaan enää pääse kuin juutuubiin Torpan kanssa, niin alkaahan se jurppia. Joten on pakko keksiä keksimällä uutisia, että pääsisi taas edes jonkin lehden johonkin otsikkoon. Ongelma on sama kuin Antti Heikkilällä. Hänenkin on pakko kaivaa jopa vuosia vanhoja uutisia itsestään, joilla koettaa todistella häneen kohdistuvaa julmaa ja alhaista vainoa.

Anonymous said...

En nota muuhun kantaa, mutta yleisten sananvapauden määritelmien mukaan sananvapauteen kuuluu myös ajatuksen levittämisen vapaus. Hiljattain juuri yksi Suomen journalistiikan etiikan kärkinimistä (joka on istunut käsittääkseni mm. tekemässä päätöksiä siitä, mikä on journalististen eettisten ohjeiden mukaista toimintaa ja mikä ei) pohdiskeli sitä, että onko sananvapaus voimassa, jos osa lehdistöstä on sensuroinut keskeisiä uutisia poliittisten tarkoitusperien pohjalta, jättäen esim. tietyille puolueille epämieluisat asiat uutisoimatta, mutta uutisoiden toisten puolueiden kohdalla vastaavissa tilanteissa, ja tuntui kallistuvan siihen suuntaan, että jonkinlaisesta sananvapauteen kohdistuvasta uhasta sellaisessa on kyse, jos toimittajat jossain lehdissä eivät uskalla kirjoittaa uutisia sellaisista asioista ja näkökulmista, jotka vaikuttavat ulkopuolisin silmin olevan journalistisesti merkittäviä.

Mitä Facebookiin tai Twitteriin tulee, ne ovat sananvapauden kannalta siinä merkityksellisiä, että ne vaikuttavat siihen, kenen sanat voivat levitä ja kenen sanat piilotetaan muiden näkyviltä. Se on ihan sananvapauden ytimessä olevaa toimintaa. Sananvapautta on yhtä lailla se, että saa sanoa kuin sekin, että viestin ei estetä pääsevän toisten kuultaville, eikä jää vain yksinpuheluksi.