Käännynnäisiä Irakista

Yle kertoi pari päivää sitten muslimeista, jotka olivat luopuneet islaminuskostaan. Kolmen miehen kertomukset kokemuksistaan eivät ole kovin uusia. Olen lukenut Irakissa ja Iranissa asuneista ateisteista. Uskostaan luopuminen tai uskonnon vaihtaminen toiseen uskontoon ovat niin arkipäivisiä ilmiöitä täällä Suomessa, ettemme ehkä aina tajua miten valtava riski sellainen teko on toisissa kulttuureissa.

Uutisessa kerrotaan miten ex-muslimit ovat tutustuneet Bagdadin seuduilla asuneisiin kristittyihin.  Samalla he altuistuivat niille muslimeille, jotka haluavat määrätä toisen elämää ja uskoa. Abedin kokemukset ovat tyypillisiä niille, jotka ovat joutuneet elämään fundamentalistien ja islamistien ympäröimänä.

Muslimit pitävät itseään islamin sanansaattajina. Monet yrittivät tuputtaa uskontoaan minulle. Eräs ystäväni kysyi, "miksi et rukoile, miksi et paastoa, miksi et tule moskeijaan perjantaisin"? Mutta kun näin, miten muslimit Irakissa tappoivat toisiaan, oli vaikea uskoa siihen, mihin he uskoivat.

Tuntui, että juuri uskonnollisimmat tekivät kaikista pahimpia asioita. Ja kaiken he oikeuttivat uskonnollaan tai koska toinen ei ollut "uskovainen". Sanoin heille, etten halua olla tappaja kuten te. Sanoin, etten hyväksy heidän jumalaansa. Oikea Jumala ei halua lastensa tappavan toisiaan.

Nämä Ylen uutisessa mainitut kolme irakilaista lähtivät karkuun uskonnollista painostusta. Sota, kärsimys ja epäoikeus yhteiskunnassa eivät edistä ihmisten käsityksiä rauhaa rakastavasta jumalolennosta, mutta on täysin ymmärrettävää miksi sellaisen perään haikaillaan. Yhteiseloa ja rakkautta julistavat ihmiset ovat houkuttelevampia niille ihmisille, jotka arvostavat turvallisuutta ja parempaa elämää ennen kuolemaa. Hyvällä tuurilla islaminuskosta luopuneiden perhe hyväksyy asian. Huonolla tuurilla sellainen päätös aiheuttaa kaiken yhteydenpidon katkeamisen.

Pienenä nippelitietona lainaus. Irakilainen sosiologi Ali Al-Wardi kirjoitti "Jos arabit voisivat valita sekulaarin ja uskonnollisen valtion väliltä, he äänestäisivät uskonnollista ja pakenisivat sekulaariin valtioon."

Imaami Anas Hajjarin vastuulle tuli jälleen edustaa uutisissa islamia. Hän on vain yhden suuntauksen imaami, mutta toistuvien haastattelujen ansiosta moni voi luulla häntä koko muslimiyhteisön edustajaksi. Onneksi hän on ollut usein asiallinen kommentaattori. Olen aikaisemmin kommentoinut Hajjarin puheita, joten käärin hihani ylös lattialta ja heitän paidan pesukoneeseen. Pyykkien pyöriessä naputtelen parisen sanaa Hajjarin tuoremmista viisauksista.

Hajjar on heti muistuttamassa, etteivät miesten kokemukset edusta oikeaa puolta islamista.

– Väitteet edustavat tyypillisiä stereotyyppisiä puheita. Ne edustavat selkeästi puhujan vähäistä tietoa historiasta, kristinuskosta, kristinuskon velvoitteesta, Islamista ja sen velvoitteista ja muslimina olemisesta, Hajjar sanoo.

Tavallaan ymmärrän Hajjaria tässä. Emme tarkalleen tiedä minkälaisen uskonnollisen koulutuksen miehet saivat ollessaan vielä muslimeja. Tietenkin miesten kokema painostus ja uhkailu uskonnon vaihtamisen takia on ristiriidassa sen kanssa mitä Hajjar opettaa täällä Suomessa. Löytyy imaameja joiden mielestä uskosta luopuminen on kauheus. Toisten imaamien mielestä se voi olla moraalisesti väärin mutta ei rangaistavaa, sillä Allah sitten joskus päättää mikä on oikein tai väärin. Ja niin edelleen. Missä järjestäytynyt uskonto, siellä useampi tulkinta uskonnosta. Islamin sisällä on monta tulkintaa oikeusoppineiden kesken siitä mikä edes on apostasiaa (edellyttääkö se tiettyjä julkisia lausumia ja tekoja vai ei), ja mikä olisi siinä tapauksessa oikea rangaistus. Kuolemanrangaistus on kuuluisin seuraamusta islaminuskosta luopumisesta. Kaikki ne joiden mielestä apostasia edellyttää jonkinlaista rangaistusta ovat mielestäni yhtä pöljiä.

1,8 miljardin rauhanomaisen muslimin uskontoa ei voi, eikä saa pelkistää Isisiin ja sen tekoihin. Ideologia on marginaalinen ja sitä on nykyään paisuteltu ja yleistetty leimaavalla tavalla.

Myös totta. Moni islamofobi maalailee leveällä pensselillä Isistä muslimimaailman edustajaksi. Aivan kuten Isis haluaakin tulla nähdyksi. Periaate on sama kuin kristittyjen fundamentalisteilla politiikassa. He haluavat omia koko kristikunnan omien sanojensa taustalle. Mutta näiden ja monen muun kääntyneen tarinoissa väkivaltaa ja uhkailua ei tullut Isis-järjestön suunnalta. Uskostaluopuminen on rikoslakiin kirjattu rikos monessa islamilaisessa valtiossa. Niistä jopa jaellaan rangaistuksia, joten kyseessä ei ole mikään lakikirjoihin unohtunut pölyinen pykälä.

 Väitteen siitä, ettei islam suvaitsisi muita uskontoja tai uskosta luopumista, Hajjar kumoaa.

– Muslimien tehtävänä on toimia ilmoituksen eteenpäin viejinä, eli kertoa eteenpäin muille ihmisille ja kutsua heitä, muttei voi koskaan pakottaa uskomaan tai käännyttää. Uskon on oltava aina vapaaehtoista ja henkilöstä lähtöisin olevaa. “Sinut on lähetetty ilosanoman tuojaksi ja varoittajaksi“, ja “et voi pakottaa heitä uskomaan”, Hajjar sanoo Koraania siteeraten.

Todellakin. Vielä 50- ja 60-luvuilla monessa Lähi-idän valtiossa oli sekulaari valtiovalta. Asiat muuttuivat ja valtaan pääsi livahtamaan poliittisia islamisteja. Ja uskonto muuttui kansalaisten yksityisestä kannasta valtion turvallisuuden kannalta relevantiksi asiaksi. On ilo huomata, että Hajjar on niitä imaameja jotka selkeästi vastustavat niitä tulkintoja joissa uskostaluopumisesta annetaan kuolemanrangaistus. Siksi on hyvä, että hän on usein uutisissa kommentoimassa näitä ilmiöitä. Toivottavasti jotkut toimittajat kysäisevät häneltä joskus noista valtioista, joissa jaetaan rikoslain mukaisia rangaistuksia apostasiasta.

– Pitäisi syventyä ilmiön taustoihin, sekä motiiveihin, ja vertailuksi katsottava, miksi ilmiö ei ole samalla tavalla näkyvissä muitten maahanmuuttajien joukossa? Kuinka paljon heidän (käännynnäisten) kotimaassaan kokemansa totalitarismi on ollut vaikuttamassa, ja suoraan tuottamassa heidän esittämiään väittämiä ja uskomuksia, eikä Islam itse?

 Kannatan tuollaista perehtymistä. Näiden ihmisten elämä on tutustumisen arvoista. Samalla on muistettava, että usein kyseessä on ollut uskonnon ja totalitarismin sekoitus. Pahimmat ongelmat alkavat, kun uskonnollista vakaumusta (kuten myös poliittisia vakaumuksia) tuetaan rynnäkkökivääreillä. Vain kokonaiskuvan tarkastelulla voimme päästä parantamaan niiden elämää, jotka joutuvat fundamentalismin uhreiksi. Vain siten voimme rakentaa maailmaa, jossa eri uskontojen erilaiset suuntaukset pystyvät elämään sovussa.