skip to main | skip to sidebar
Paholaisen Asianajaja

30.1.22

Antti Heikkilä VS PCR-testin kalibrointi

 Rakas ortopedimme Antti Heikkilä meni jälleen twiittailemaan pandemiasta. Kuten aikaisemminkin myös tällä kertaa Antti on vähättelevällä tuulella. Hän vihjailee koko taudin olevan keksitty juttu: plandemia. Termi jota rokotepelottelijat ja virusdenialistit ovat viljelleet ahkerasti tuotoksissaan. 

Tällä kertaa tuon taudin suunnitelmallisuuden myönsi ihan virallinen taho! Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto ihan omassa julkaisussaan! Kuinka noloa meidän virallista tarua kannattavien kannalta!


Oletin innokkaana, että Antilla on esiteltävänä jotain uutta virkistävää kamaa. Valitettavasti Antti todisti olevansa jälkeenjäänyt. Siis tämän argumentin tiimoilta. Kyseinen PCR-testin kalibrointi kun käytiin läpi netissä jo viime vuoden kesällä. Kuukausia sitten debunkattu ja selitetty kama on vain herätetty henkiin zombina Antin twiitteihin. Ja hänen faninsa levittävät sitä uskollisesti eteenpäin.

Eli tämä on käyty patologisesti läpi useilla eri sivustoilla:

Reuters

British Medical Journal

Full Fact

Ja niin edelleen. Mutta Antti ei jaksa vaivautua tarkistamaan olisiko hän itse mahdollisesti ymmärtänyt jotain väärin. Sellainen ei sovi miehen tyylittömyyteen.

Mistä sitten on kyse?

Katsotaan miten kyseistä FDA:n dokumenttia alettiin tulkitsemaan tautia vähättelevien parissa silloin kesällä 2021. Tunnetuimpia silloisia äläkän nostajia oli tunnetun huuhaan tuottajan eli Natural News-sivuston Mike Adams. Tämä on se hörhö-kori josta Antti siis hakee materiaalejaan. Tosin Mike Adams itse täsmentää, että virus on olemassa. Jos sitä ei olisi olemassa, niin hän ei voisi hyökätä Anthony Faucia vastaan Wuhanin viruslaboratoriokokeiden perusteella.

Mike Adams tulkitsi dokumentin tarkoittavan, ettei PCR-testi voi havaita SARS-CoV-2 virusta, koska sen kalibrointia tehtiin tuolloin pandemian alkuvaiheessa jollain muulla viruksella! Nykyään virusta voi tilata tutkimuskäyttöön. 

Ongelmia aiheutti tämä kohta FDA:n paperissa:

Since no quantified virus isolates of the 2019-nCoV were available for CDC use at the time the test was developed and this study conducted, assays designed for detection of the 2019-nCoV RNA were tested with characterized stocks of in vitro transcribed full length RNA (N gene; GenBank accession: MN908947.2) of known titer (RNA copies/μL) spiked into a diluent consisting of a suspension of human A549 cells and viral transport medium (VTM) to mimic clinical specimen.

 Todellakin. Testin soveltuvuutta tiettyjen SARS-CoV-2 RNA-pätkien tunnistamisessa testattiin ihmisten soluilla joihin oli laitettu muista viruksista poimittuja RNA-pätkiä.

Mutta tuo kohta tarkoitti vain sitä selvitystä, että millä määrällä PCR-testi havaitsisi tietyn viruksen. Antti ei näytä huomaavan tai ymmärtävän lainauksessa olevaa "quantified" sanaa. Eli mikä olisi pienin määrä viruksia, jolla ne kyetään havaitsemaan PCR-testissä? Kyseessähän oli kalibrointi. Sitä varten tarvitaan näyte, jossa olevien virusten määrä on tiedossa mahdollisimman tarkasti. Sitä varten otetaan käyttöön ne laboratorioissa tehdyt viljelmät.

Se mistä virus tunnistaan onkin jossain muualla kuin virusten määrässä. Se on havaituissa RNA-pätkissä.

Mutta Antti ei tiedä tätä. Tai teeskentelee tietämätöntä. Emme tiedä minkälaisesta kamasta Antti on alkanut näpyttelemään twiittiään. Valmistautukaa siis näkemään somessa tätä kuolleista herätettyä argumenttia.

Kirjoittanut Paholaisen Asianajaja Kello 11:43 PM 1 kommentit

Tägit: Antti Heikkilä, Koronavirus

19.1.22

Australian avoimet ja Wanhojen uutisten kierrätys rokotepelottelussa sekä Mercolan kanta virukseen

Tenniksen saralla ajankohtainen Australian avoin lähti käyntiin tammikuussa. Serbialaisen Djokovicin rokottamattomuus nousi urheilua isommaksi uutiseksi. Australia antoi miehelle maasta karkoittamisen ja viisumin perumisen. Heti tämän jälkeen alkoi rokotepelottelijoiden tehtaissa uuden materiaalin tuottaminen. Tietenkin vanhoilla keinoilla. 

 Kuvissa ja videoissa käytettiin erittäin dramaattista materiaalia. Kentälle polvilleen luhistuva Dalila Jakupovic on selkeästi tuskissaan. Ja puristaa rintakehäänsä. Tämän rintakivun kerrotaan johtuvan rokotteista. Näitä kuvia jaetaan myös kotimaisissa someringeissä, sillä rokotevastaisten parissa.



Onhan kuva dramaattinen. Mutta liittyykö se mitenkään rokotteisiin? 

Eipä tietenkään. Kuva on kyllä Australiasta. Kaksi vuotta sitten. Kyseessä on Jakupovicin keskeytys tammikuulta 2020. Eli ennen mrna-rokotteiden ilmestymistä. Yskimistä ja hengitysvaikeuksia aiheutti silloinen valtava maastopalo ja sen savut.

Hyvin varmasti moni kuvia luova taho tietää mistä nappasi Jakupovicin kuvan. Tärkeämpää on saada niitä klikkauksia sivuille ja profiileihin, joissa myydään omia tuotteita.

Kuten esim. osteopaatti Joseph Mercola on tehnyt useita vuosia. Miljoona omaisuutensa ei-niin-tarkoilla terveysartikkeleillaan tienannut Mercola on ollut rokotevastaisten piirien suosikkeja. Siinä samassa hänen nimensä tarttui myös virusdenialisten puheisiin. Se oli asteen verran liikaa huuhaan suuntaan Mercolan julkisuuskuvan kannalta. Hän haluaa esiintyä lääketieteellisen asiantuntijana, mutta se on vaikeaa jos kuorossa laulaa virusdenialisteja. 

Kuin sattumalta Mercola julkaisi relevantin tekstin:  Yes, SARS-CoV-2 is a real virus. Koko teksti on luonnollisesti maksumuurin takana. Frank Visserillä on onneksi keinonsa. Hänen kauttaan selviää mitä kaikkea Mercola kertoo faneilleen koronaviruksesta.

Mercola on tietoinen siitä, että CDC viljelee virusta ja pystyy luovuttamaan virusta sitä haluaville laboratorioille.

Mercola toteaa myös toteaa, että virus on eristetty, kuvattu ja sekvensoitu. Hän huomauttaa aivan oikein, että tietyt ihmiset (suom. virusdenialistit) eivät pidä virologien suorittamia virusten eristämisiä tarpeeksi hyvinä eristämisinä. 

Tärkeimpänä Mercola kirjoittaa, että viruksen perimä täsmää siihen mitä on löydetty Covid-19 tautia sairastaneiden ihmisten näytteistä.

Näin Mercolasta tuli persona non grata virusdenialistien riveissä.

Kirjoittanut Paholaisen Asianajaja Kello 10:36 PM 0 kommentit

Tägit: huijaus, Joseph Mercola, Koronavirus

15.1.22

Huumekeskustelun aloittamista harkitsevan lautakunnan saunavuoron suunnittelu lisätty kalenteriin

Uusi vuosi ja samat vanhat kujeet. Sekä kehänä kiertävät höpinät. Kotimaisen keskustelukulttuurin sisällöksi on kuitenkin ehkä nousemassa huumekeskustelu. Aihe on tunnetusti ollut lähes mahdoton käsiteltäväksi median parissa. Juuri ennen vuoden vaihtumista tapahtui myöhäis-joulun ihme. Helsingin sanomat julkaisi Huumeiden käyttöhuoneet voisivat viedä narkomaanit pois kaduilta  Huumehaittojen kasvu on jo otettava vakavasti pääkirjoituksen.

Siinä kerrotaan niistä asioista joita ei ole pyörinyt poliitikkojen puheissa. Ongelmakäyttäjien määrä jatkaa kasvuaan. Huumekuolemat lisääntyvät. Nykyistä käytäntöä voi siis varmalla mielellä kuvailla ei-niin-hyvin toimivaksi.

Pääkirjoitus huomauttaa Suomen tilanteesta ja toteaa sen jälkeen:

Monessa maassa huumeiden käytön rangaistavuutta on lievennetty, jotta itse ongelmaan kyettäisiin puuttumaan paremmin. Suomessa yleinen ilmapiiri ei ole tähän valmis.

Ongelmista on helppo olla puhumatta, koska eniten nykytilanteessa kärsivät ne yhteiskunnan pohjalla olevat. Nistit, narkkarit, narkomaanit ja piripäät saavat kuolla nykyisen järjestelmän aikana, koska yhteiskuntana me emme halua vaihtaa nykyistä järjestelmää paremmaksi.

Ongelmiin haetaan toimivia ratkaisuja. Joista yksi maailmalla testattu ja toimiva on ollut huumeneulojen jakelupisteet sekä huumeiden käyttöhuoneet. Jälkimmäisessä paikalla olisi aina valvonta ja varmistetaan käyttäjän turvallisuus. Sellaiselle on haettu lupaa Helsingissä.

Euroopassa käyttöhuoneita on jo yhdeksässä maassa. Ne estävät ennen kaikkea huumekuolemia maissa, joissa heroiinia käytetään enemmän kuin Suomessa. Suomessa käyttöhuoneet voisivat parantaa yleisten tilojen turvallisuutta ja mahdollisuuksia kontrolloida huumeiden käyttöä.

 Saadaanko tällaisia huoneita koskaan toimintaan Suomessa? Huoneet toimivat ja tuottavat tuloksia mm. Sveitsissä, mutta toimisivatko ne Suomessa? Jos Helsingin sanomien linja on tällaisen huumepolitiikan puolella, niin ehkä joskus lähitulevaisuudessa näemme aiheesta keskustelua mediassa. Sekä poliitikkojen puheissa.

Sitä odotellassa kannattaa vilkaista pääkirjoituksen saamiin kommentteihin. Suureksi ilokseni se ei ole tuskatustuttava kokemus. Täysin ennakoitavat NIMBY-kommentit ovat aina paikalla, oli aiheena tuulivoimalat tai parantolat, joten ne voimme ohittaa.

Esim. ehdotusta ihmettelevä kommentti:

"Huumausaineiden käyttö ja siihen kytkeytyvät ongelmat, kuten rikollisuus, ovat kasvaneet huomattavasti viime vuosina."
Ja sitten sanotaan, ettei käyttö ole kasvanut neulojen jakelupisteiden tai käyttöhuoneiden myötä. Minkä takia käyttö sitten on kasvanut?
Eikö yhteiskunnan velvollisuus ole auttaa huumeiden käyttäjiä irti huumeista eikä vain parantaa olosuhteita niiden käyttämiseen?


Joka sai vastaukseksi:

Ajatus, että käyttöhuoneet lisäisivät huumeiden käyttöä yhteiskunnassa on suunnilleen yhtä looginen kuin ajatus, että nuoret innostuvat käyttämään enemmän alkoholia siksi, että vapaaehtoisjärjestöt ovat jakaneet lämpimiä vaatteita asunnottomille rappioalkoholisteille, jolloin näiden on ollut helpompi jatkaa ryypiskelyä siltojen alla.


Ehkä Suomi on vihdoinkin valmis aloittamaan huumekeskustelun?

Kirjoittanut Paholaisen Asianajaja Kello 1:11 AM 3 kommentit

Tägit: huumeet, politiikka

11.1.22

TikTok VS Rooman imperiumi

 Siitä on useampi kuukausi kun eräs TikTok videoita tekevä @momllennial_ , eli Donna D2 nimimerkki onnistui trollaamaan historioitsijoita. Tai ainakin toivon, että hän vain trollasi saadakseen takuuvarmoja vastauksia. Huomiota kertyi nopeaan tahtiin. Videot saivat jopa yli 100 000 katselukertaa. Niistä kirjoitettiin nettiartikkeleita. Donna D2 oli siis selkeästi taitava trolli. Trollilla tarkoitan sen parasta versiota, eli henkilöä joka tarkoituksella naruttaa ja jekuttaa jutuillaan toisista irti puheita, joita he eivät muuten sanoisi.

Väitteenä oli, että muinainen Rooman kulttuuri oli oikeastaan kreikkalaista kulttuuria. Rooman valtakunnalla ei ollut sellaista vaikutusvaltaa kuin historoitsijat antavat ymmärtää. Sen sijaan Kreikka hallitsi näillä alueilla. Historijoitsijoilla ei ole suoria todisteita virallisesta historiasta. Selitykset siitä että papyrus on muka kuihtunut pois vuosisatojen aikana on vain käsien heiluttelua, jolla viralliseen historiaan uskovat yrittävät puolustaa Rooman valtakuntaa. Latina on kielenä tekaistu/keksitty vuosisatoja jälkeenpäin, kuin väitetty Rooman valtakunta oli muka olemassa. Pompeijin tuho oli lavastettu, koska oikeasti kaupunki oli kreikkalainen kaupunki. Propagandalla, huijauksilla ja vuosisatoja kestäneellä salaliitolla kirkko luotiin antiikin Rooma, jolla tuettiin katolisen kirkon arvovaltaa.

Sitten seurasin läpi kyseisen TikTokkaajan useamman videon saamia vastauksia ja sitä miten hän vastasi saamiinsa vastauksiin. Olin väärässä. Donna D2 ei taidakaan olla taitava klassinen trolli. Hän ihan oikeasti uskoo siihen mitä sanoi videoillaan. Aggressiivinen hyökkäys muita TikTok-tilejä vastaan ei ole sellaista jota itse teen trol... siis jos olisin trolli, niin tekisin.

Ja miksipä ei uskoisi omiin puheisiinsa. Onhan meillä täällä ihmiskunnan joukossa ihmisiä, jotka uskovat nuoren Maailman kreationismiin tai siihen ettei viruksia ole olemassa. Miksei myös ihmisiä jotka eivät usko Rooman valtakuntaan. Onhan muotia väittää, ettei asiantuntijoihin kannata uskoa, jos tarjolla on twitterissä FreedomPatriotEagle:n kirjoituksia.

Donna D2 on hyvin luultavasti lukenut Anatoli Fomenkon Uusi kronologia kirjan. Ja ottanut sen totena.

Minun ei tarvitse edes tarkistaa, mutta tällä hetkellä jossain internetin nurkassa on parhaillaan menossa kihisevä ja kasvava joukko, joka uskoo aivan samalla tavalla kuin Donna D2. Donnan TikTok videoiden kommenteissa on valmiina tällaisia faneja. He ovat valtavirtaa vastaan ja tulkitsevat histoaa omalla tavallaan. Tällaisia vaihtoehtohistorian faneja löytyy ympäri maailmaa. Yleensä taustalla on halua esittää oman kulttuurin ylivoimaa muihin verrattuna. Myös Suomessa on muinaisen Suur-Suomen kannattajia. 

Ennustan, että tulemme tämän vuoden aikana näkemään lisää Donna D2:n kaltaisia videoita, mutta muilta suunnilta. Se on vain yksi salaliittoteoria lisää kaikkien nykyisten salaliittoteorioiden joukkoon. Metodit historiallisen Rooman vaikutusvallan kyseenalaistamiseksi ovat tuttuja muiden salaliittoteorioiden rakentamisessa.

Ainoa seuraamisen arvoinen vastaus tuohon väitteeseen olemattomasta Rooman kulttuurista on Lady of the Libraryn video. Hän debunkkaa yksitellen, kärsivällisesti, monelta suunnalta ja äärimmäisen loogisesti Donna D2:n kamaa. Ota popcornit valmiiksi ja nauti showsta.




Kirjoittanut Paholaisen Asianajaja Kello 1:41 AM 1 kommentit

Tägit: historia, salaliitot

4.1.22

Burning eli kuinka Australia paloi ja tulee palamaan

Joulukuun pimeinä iltoina viihdytin itseäni dokumenttielokuvilla. Niistä parhaimmaksi nousi, kuin nokisena savuna, Australian massiivisista maastopaloista kertova Burning. 


 

Eva Ornerin ohjaama katsaus käy läpi miten aavikoisen ja sademetsien yhdistelmänä tunnettu maanosa tuotti dramaattisia paloja. Mustana kesänä tunnettu 2019-2020 suurpalo tuotti unohtumattomia näkyjä. Palojen laajuus itsessään tuotti ukkosrintamia, jotka vuorostaan levittivät tuhoa eteenpäin nopeasti. Ensin horisontti hohtaa punaisena. Sitten mustat pilvet peittävät sinut. Päivä muuttuu yöksi. Nokea sataa kuin lumena. Lopulta kekäleet tulevat polttavan tuulen mukana hakkamaan kasvojasi.

Pahimpana todellisuutena oli se, että tulevat massiiviset palot ennustettiin. Merkit luonnon poikkeuksellisesta kuivuudesta olivat selkeät. Maastojen ja metsien elämää tuntevat palomiehet olivat sukupolvien aikana oppineet tunnistamaan kuivien kausien merkit. Kun tietyissä pensaissa on tiettyyn aikaan vuodessa tietynlaiset neulaset, niin pensaat eivät enää saa syvältä maasta vettä. Mikä tarkoittaa erityisen kuivia olosuhteita. Näitä kertyi useilta alueilta pitkin Australiaa. Kuivat kaudet olivat olleet entistä pidempiä ja sateet lyhyempiä. 

Palomiehet lähettivät huolestuneen raportin valtion silloisista edellytyksistä taistella tulevia maastopaloja vastaan. He tiesivät ettei resursseja ollut tarpeeksi. Pyydettiin lisää laitteistoa. Raportti lähetettiin pääministeri Scott Morrisonin kansliaan. Eikä asia edennyt sitä pidemmälle. Palojen jälkeen Morrison PR-kiertue tuhoalueilla muuttuikin vihaisten kansalaisten välttälyksi.

Jopa vuosituhansia ilman metsäpaloja olleet sademetsät kärysivät. Niissä ei enää ollut tarpeeksi kosteutta. Vastaavia megapaloja tulee lisää jatkossakin. Tiheämpään tahtiin. Luonnon kyky palautua paloista joutuu entistä kovemmalle rasitukselle.

Dokumentin puute on siinä miten ilmastonmuutoksen monimutkaisempi vaikutus nimenomaan Australian tilanteen pahenemiseen jätettiin mainitsematta. Merivirtojen muutokset oli havaittu ennen suurpaloja, ja niiden perusteella osattiin myös ennustaa miten huonoksi tilanne tulee. Ehkä tämän arveltiin tylsistyttävän katsojia. 

Sosiaalisessa mediassa megapaloa yritettiin sysätä aivan kaiken muun syyksi kuin ilmastonmuutoksen. Syyksi laitettiin tuhopolttoja, jolloin jäi ymmärtämättä mistä oli kyse. Ilmastonmuutos ei itsessään sytytä yhtään mitään. Se tarkoittaa vain sitä, että kun maastopalo syttyy, niin se on entistä valtavampi palo. Eivätkä ihmisten aiheuttamat palot edes olleet pahimpia paloja. Kaukana keskellä metsiä iskevän salaman tuottama palo saa levitä rauhassa, koska sinne ei päästä paloautoilla. Nämä nyanssit jäävät myös mainitsematta dokumentissa.

Ilmastonmuutoksen ratkaisuja luetellaan niin paremmasta teknologiasta kuin nykyisen kulutuksen supistamisesta. Se halutaanko niitä toteuttaa vallan käytävillä riippuu täysin siitä kuinka moni jaksaa äänestää asian puolesta. Nuorison riveissä on tarmoa muutoksen puolesta. Epäusko aikuisten haluttomuuteen ottaa ilmastonmuutos vakavasti saa tietenkin nuoret usein hämmästymään.

Vahva katselusuositus. Kymmenen pistettä ja vesinokkaeläinmerkki.

Kirjoittanut Paholaisen Asianajaja Kello 1:20 AM 0 kommentit

Tägit: ilmastonmuutos, televisio

3.1.22

Antti Heikkilän syöksykierre kiihtyy

 Rakasta ystävämme Antti Heikkilä on jatkanut upeaa syöksykierrettään. Yhä syvemmälle salaliittoteorisointiin pulahtanut Antti oli viime vuonna niellyt lähes kaikki koronapandemiaan liittyvät huuhaat. Kognitiiviset kyvyt eivät vieläkään riittäneet lähdekritiikkiin tai omien väitteidensä tarkistamiseen, joten siinä mielessä Antti on pysynyt uskollisena itselleen. Eikä meno näytä rauhoittuvan vuonna 2022. 

Tällä kertaa Antti kertoo twitter-seuraajilleen, että Forum of Young Global Leaders verkosto on osana maailmanlaajuista massamurhaa. 

 

 

Väitetty massamurha on salaliittoteoriassa osa World Economic Forumin juonta, jolla globaali eliitti vihdoista viimein pääsee hallitsemaan maailma. Aivan kuin globaali eliitti ei tällä hetkellä hallitsisi maailmaa. Tai hallitsee, mutta tulee tulevaisuudessa hallitsemaan vielä enemmän! Jotenkin, kunhan on ensin tehty se maailmanlaajuinen massamurha. Jotenkin.

 Ehkä vuoden loppuun mennessä hän saa Alex Jonesin vaikuttamaan filosofiselta polymaatikolta. En niinkään ole huolestunut Antista. Hän kyllä elättää itsensä mukavasti niillä myymillään verkkokursseilla. Eniten huolestuttavat ne ihmiset, jotka ottavat Antin höpisemät asiat suoraan totena. Miehen sanaan luottaen. Ja sitten levittävät niitä eteenpäin, tarkistamatta olisiko niissä jotain pielessä.




Kirjoittanut Paholaisen Asianajaja Kello 9:51 PM 3 kommentit

Tägit: Antti Heikkilä, salaliitot

Newer Posts Older Posts Home
Subscribe to: Posts (Atom)

Kuka olen?

Juha Leinivaara. Yritän käsitellä mahdollisimman laajasti huuhaata, vaihtoehtohoitoja, humpuukia, biologiaa, kreationismia, Älykästä suunnittelua, uskontoa, uskonnottomuutta, joskus harvoin huumoria, elokuvia, kirjoja ja historiaa.
Olen 45-vuotias mies, jolla on onnellinen elämä. En ole koskaan ollut uskovainen, enkä varmaan koskaan tule olemaan. Kirjoitan myös pakinoita Skeptikko-lehteen.

Facebook-ryhmä sisältää tuoreita uutisia ja käänteitä.

Minulle saa lähettää vinkkejä, uutisia tai ennustuksia osoitteeseen: diabolieh[@]yahoo.com.

Modest doubt is call'd the beacon of the wise.

Troilus and Cressida, William Shakespeare

Jumalainen viisaus

Kokoelma internetistä poimittuja suomenkielisiä viisauksia. Absurdeimmat, yliammutuimmat ja hauskimmat viestit uskontokinasteluista, salaliittoparanoiasta ja milloin mistäkin. Ei heikkohermoisille.

Tervetuloa Jumalaiseen viisauteen.

Luen tätä blogia, ja laihduin 10 kiloa

Skeptikoille

  • AIDS Truth
  • Moon Base Clavius
  • Museum of Hoaxes
  • Paranormaaliblogi
  • QuackoMeter
  • QuackWatch
  • Skepsis ry
  • Skepsis Youtubessa
  • Skeptikon sanakirja
  • Skeptisiä linkkejä
  • The Skeptic's Guide
  • Tieteessä Tapahtuu
  • What's the Harm?

ID/evoluutio

  • After the Bar Closes
  • Älykkään suunnitelman idea
  • Answers in Genesis
  • Discovery Institute
  • EvolutionNews
  • Kreationismi.fi
  • NCSE
  • No Answers in Genesis
  • PandasThumb
  • TalkOrigins
  • TalkReason
  • UncommonDescent
  • Understanding Evolution

Wanhat viestit

  • ►  2025 (30)
    • ►  June (2)
    • ►  May (3)
    • ►  April (7)
    • ►  March (6)
    • ►  February (5)
    • ►  January (7)
  • ►  2024 (51)
    • ►  December (6)
    • ►  November (4)
    • ►  October (5)
    • ►  September (7)
    • ►  August (5)
    • ►  July (5)
    • ►  June (3)
    • ►  May (3)
    • ►  April (2)
    • ►  March (3)
    • ►  February (3)
    • ►  January (5)
  • ►  2023 (34)
    • ►  December (3)
    • ►  November (2)
    • ►  October (3)
    • ►  September (3)
    • ►  August (3)
    • ►  July (3)
    • ►  June (3)
    • ►  May (2)
    • ►  April (3)
    • ►  March (3)
    • ►  February (3)
    • ►  January (3)
  • ▼  2022 (30)
    • ►  December (2)
    • ►  November (3)
    • ►  October (1)
    • ►  September (2)
    • ►  August (3)
    • ►  July (2)
    • ►  June (2)
    • ►  May (1)
    • ►  April (3)
    • ►  March (3)
    • ►  February (2)
    • ▼  January (6)
      • Antti Heikkilä VS PCR-testin kalibrointi
      • Australian avoimet ja Wanhojen uutisten kierrätys ...
      • Huumekeskustelun aloittamista harkitsevan lautakun...
      • TikTok VS Rooman imperiumi
      • Burning eli kuinka Australia paloi ja tulee palamaan
      • Antti Heikkilän syöksykierre kiihtyy
  • ►  2021 (46)
    • ►  December (3)
    • ►  November (3)
    • ►  October (4)
    • ►  September (6)
    • ►  August (5)
    • ►  July (5)
    • ►  June (4)
    • ►  May (4)
    • ►  April (3)
    • ►  March (2)
    • ►  February (4)
    • ►  January (3)
  • ►  2020 (50)
    • ►  December (7)
    • ►  November (2)
    • ►  October (7)
    • ►  September (4)
    • ►  August (2)
    • ►  July (3)
    • ►  June (3)
    • ►  May (4)
    • ►  April (5)
    • ►  March (6)
    • ►  February (2)
    • ►  January (5)
  • ►  2019 (64)
    • ►  December (4)
    • ►  November (4)
    • ►  October (5)
    • ►  September (2)
    • ►  August (3)
    • ►  July (6)
    • ►  June (4)
    • ►  May (6)
    • ►  April (6)
    • ►  March (7)
    • ►  February (8)
    • ►  January (9)
  • ►  2018 (86)
    • ►  December (8)
    • ►  November (7)
    • ►  October (7)
    • ►  September (3)
    • ►  August (8)
    • ►  July (5)
    • ►  June (8)
    • ►  May (5)
    • ►  April (8)
    • ►  March (9)
    • ►  February (8)
    • ►  January (10)
  • ►  2017 (109)
    • ►  December (8)
    • ►  November (10)
    • ►  October (11)
    • ►  September (9)
    • ►  August (6)
    • ►  July (11)
    • ►  June (9)
    • ►  May (9)
    • ►  April (9)
    • ►  March (7)
    • ►  February (9)
    • ►  January (11)
  • ►  2016 (146)
    • ►  December (8)
    • ►  November (9)
    • ►  October (11)
    • ►  September (10)
    • ►  August (8)
    • ►  July (15)
    • ►  June (11)
    • ►  May (9)
    • ►  April (19)
    • ►  March (13)
    • ►  February (18)
    • ►  January (15)
  • ►  2015 (171)
    • ►  December (17)
    • ►  November (15)
    • ►  October (17)
    • ►  September (15)
    • ►  August (16)
    • ►  July (11)
    • ►  June (12)
    • ►  May (8)
    • ►  April (14)
    • ►  March (18)
    • ►  February (10)
    • ►  January (18)
  • ►  2014 (195)
    • ►  December (11)
    • ►  November (18)
    • ►  October (22)
    • ►  September (13)
    • ►  August (15)
    • ►  July (18)
    • ►  June (12)
    • ►  May (15)
    • ►  April (16)
    • ►  March (16)
    • ►  February (18)
    • ►  January (21)
  • ►  2013 (240)
    • ►  December (15)
    • ►  November (10)
    • ►  October (14)
    • ►  September (17)
    • ►  August (14)
    • ►  July (25)
    • ►  June (24)
    • ►  May (23)
    • ►  April (29)
    • ►  March (28)
    • ►  February (22)
    • ►  January (19)
  • ►  2012 (277)
    • ►  December (19)
    • ►  November (18)
    • ►  October (20)
    • ►  September (23)
    • ►  August (19)
    • ►  July (26)
    • ►  June (22)
    • ►  May (23)
    • ►  April (26)
    • ►  March (31)
    • ►  February (24)
    • ►  January (26)
  • ►  2011 (417)
    • ►  December (30)
    • ►  November (19)
    • ►  October (38)
    • ►  September (30)
    • ►  August (38)
    • ►  July (26)
    • ►  June (29)
    • ►  May (38)
    • ►  April (38)
    • ►  March (37)
    • ►  February (41)
    • ►  January (53)
  • ►  2010 (545)
    • ►  December (46)
    • ►  November (41)
    • ►  October (57)
    • ►  September (45)
    • ►  August (48)
    • ►  July (43)
    • ►  June (45)
    • ►  May (45)
    • ►  April (43)
    • ►  March (37)
    • ►  February (48)
    • ►  January (47)
  • ►  2009 (567)
    • ►  December (32)
    • ►  November (39)
    • ►  October (42)
    • ►  September (52)
    • ►  August (39)
    • ►  July (39)
    • ►  June (48)
    • ►  May (57)
    • ►  April (51)
    • ►  March (58)
    • ►  February (53)
    • ►  January (57)
  • ►  2008 (664)
    • ►  December (44)
    • ►  November (50)
    • ►  October (50)
    • ►  September (47)
    • ►  August (53)
    • ►  July (64)
    • ►  June (59)
    • ►  May (63)
    • ►  April (60)
    • ►  March (57)
    • ►  February (54)
    • ►  January (63)
  • ►  2007 (689)
    • ►  December (58)
    • ►  November (67)
    • ►  October (71)
    • ►  September (77)
    • ►  August (77)
    • ►  July (58)
    • ►  June (50)
    • ►  May (65)
    • ►  April (46)
    • ►  March (39)
    • ►  February (43)
    • ►  January (38)
  • ►  2006 (125)
    • ►  December (23)
    • ►  November (26)
    • ►  October (25)
    • ►  September (14)
    • ►  August (12)
    • ►  July (5)
    • ►  June (5)
    • ►  May (15)

Labels

  • 2012 (7)
  • abortti (17)
  • Afrikka (40)
  • AIDS (17)
  • aika (1)
  • Äiti Teresa (1)
  • akupunktio (13)
  • Alex Jones (3)
  • alkoholi (2)
  • amnesty (4)
  • Andrew Kaufman (2)
  • anime (3)
  • Anonyymi (39)
  • Answers in Genesis (1)
  • Antti Heikkilä (42)
  • apologia (1)
  • Arkki (6)
  • Arvoitus (2)
  • astrologia (8)
  • ateismi (147)
  • Atlantis (1)
  • aurinkovoima (1)
  • autismi (9)
  • avaruus (2)
  • avioliitto (112)
  • BarryA (2)
  • Behe (27)
  • bellingcat (4)
  • Bemer (9)
  • Best Friend Gear (1)
  • Bigfoot (5)
  • biologia (71)
  • Bookmooch (2)
  • Charlie Hebdo (3)
  • chemtrails (1)
  • Colbert (27)
  • Conservapedia (8)
  • Darwin (18)
  • DaveScot (11)
  • David Miscavige (38)
  • Dawkins (29)
  • Dembski (56)
  • Dennet (1)
  • Derren Brown (8)
  • Detox (2)
  • drone (1)
  • du Sautoy (1)
  • ekologia (2)
  • elämän synty (3)
  • elämänkatsomustieto (2)
  • elokuvat (44)
  • elon musk (1)
  • energiahoito (2)
  • english blogging (7)
  • ennustaminen (67)
  • Erdogan (1)
  • Eroa kirkosta (17)
  • ERV (2)
  • ESK (1)
  • evoluutio (169)
  • Expelled (19)
  • false flag (1)
  • fasilitointi (6)
  • FEMA (1)
  • feng shui (2)
  • FGM (2)
  • fossiilit (38)
  • geenimanipulaatio (22)
  • geologia (25)
  • geopaikantaminen (1)
  • glyfosaatti (1)
  • Guy Wurman (2)
  • HAARP (15)
  • Haeckel (3)
  • hautausmaa (5)
  • historia (113)
  • Hitchens (2)
  • HIV (18)
  • holokausti (6)
  • homeopatia (157)
  • homosaatio (31)
  • homoseksuaalisuus (241)
  • Hornblower (2)
  • huijaus (92)
  • huuhaa (483)
  • huumeet (29)
  • Huumori (100)
  • hypnoosi (2)
  • hyväntekeväisyys (3)
  • ihmisoikeudet (8)
  • iirisanalyysi (1)
  • illuusio (6)
  • ilmastonmuutos (31)
  • infosota (23)
  • inkvisitio (5)
  • Intelligent Design (356)
  • Intia (2)
  • Irak (2)
  • ISIS (1)
  • Islam (86)
  • Israel (14)
  • Ja taas (44)
  • Jade Helm (1)
  • Japani (8)
  • Jehovan todistajat (14)
  • Joe Rogan (1)
  • jooga (3)
  • Joseph Mercola (1)
  • Jouko Piho (17)
  • JREF (4)
  • Juha Ahvio (2)
  • Juhan af Grann (1)
  • Jumalainen viisaus (3)
  • jumalanpilkka (26)
  • kaivosteollisuus (1)
  • kalastus (2)
  • kansanmurha (14)
  • katolinen kirkko (96)
  • keinoäly (1)
  • kellot (4)
  • kemikaalivanat (12)
  • Ken Ham (1)
  • Kiina (1)
  • kilpailu (28)
  • kilpailut (27)
  • kirjallisuus (127)
  • kiropraktiikka (14)
  • Kitzmiller (2)
  • klisee (1)
  • Koronavirus (47)
  • Koska Hitler (8)
  • koulu (42)
  • krääsää (117)
  • kreationismi (309)
  • kristallit (1)
  • kryptozoologia (17)
  • Kuin kaksi marjaa (2)
  • kultti (32)
  • kummitukset (31)
  • kuolemanrajakokemus (1)
  • kuolemantuomio (21)
  • Kuulennot (10)
  • Kuuluisat viimeiset sanat (1)
  • kylmäfuusio (1)
  • kysely (2)
  • L. Ron Hubbard (56)
  • lääketiede (139)
  • Leisola (24)
  • lemmikit (4)
  • Lentävä Spagettihirviö (14)
  • Litteä maa (7)
  • logiikka (2)
  • Loose Change (2)
  • luontaishoidot (2)
  • maahanmuutto (1)
  • maailmanloppu (23)
  • maanjäristys (2)
  • magia (5)
  • magneetit (5)
  • manaus (4)
  • Maria Nordin (3)
  • Mars (3)
  • Masaru Emoto (1)
  • media (11)
  • meediot (28)
  • mentalismi (2)
  • MH17 (13)
  • mielenterveys (12)
  • Mike Adams (11)
  • mikrosiru (1)
  • Monsanto (1)
  • moraali (23)
  • mormonismi (5)
  • musiikki (15)
  • NASA (14)
  • natsit (5)
  • Neuvostoliitto (2)
  • Nibiru (11)
  • noituus (22)
  • numerologia (4)
  • NWO (60)
  • O'Leary (4)
  • Oktar (2)
  • Olli Posti (1)
  • otsoniterapia (1)
  • Paha lääketeollisuus (39)
  • Paholainen (2)
  • Pakina (1)
  • Pannukakku (1)
  • pareidolia (16)
  • Pasi Turunen (4)
  • pedofilia (20)
  • Pekka Reinikainen (17)
  • pelit (11)
  • penis (1)
  • Pentagon (14)
  • perinteinen kiinalainen lääketiede (12)
  • Piiri (2)
  • pizzagate (2)
  • plasebo (11)
  • politiikka (190)
  • polygamia (4)
  • profetia (12)
  • pseudojournalismi (16)
  • pseudojulkaisu (6)
  • psykiatria (1)
  • Puskasta huutelua (12)
  • pyramidihuijaus (5)
  • Quantum-Touch (1)
  • raamattu (25)
  • rakkaus (1)
  • Randi (12)
  • Räsänen (4)
  • rasismi (5)
  • ravitsemusterapia (2)
  • Ray Comfort (5)
  • reiki (7)
  • reptiliaanit (2)
  • revisionismi (1)
  • Rivo luonto (3)
  • Robert F Kennedy (7)
  • robert malone (1)
  • rokote (19)
  • rokotteet (156)
  • roolipelit (1)
  • roska-DNA (7)
  • rukous (12)
  • ruoka (2)
  • saatananpalvonta (6)
  • sähköyliherkkyys (4)
  • salaliitot (280)
  • Sam Harris (2)
  • Sana sunnuntaille (100)
  • sananvapaus (21)
  • sarjakuvat (1)
  • satanismi (2)
  • saudi-arabia (1)
  • scientologia (179)
  • seksi (24)
  • seksuaalisuus (27)
  • sekularismi (20)
  • sensuuri (5)
  • ShooTag (10)
  • siveysoppi (3)
  • Skepsis ry (32)
  • skepsismi (40)
  • sota (30)
  • Starchild (1)
  • Stefan Lanka (1)
  • Stephen Fry (1)
  • Stephen Jay Gould (3)
  • Suomen Terveysjärjestö (2)
  • Sylvia Browne (22)
  • Syntimittari (1)
  • syntyvyys (1)
  • syöpä (23)
  • tähtitiede (50)
  • taikatemppu (7)
  • taikausko (78)
  • taistelulajit (1)
  • talous (8)
  • tamiflu (1)
  • Tapio Puolimatka (46)
  • tekniikka (47)
  • tekoäly (1)
  • telepatia (1)
  • televisio (30)
  • terrorismi (3)
  • terveys (4)
  • tiede (82)
  • Tohtori Tolonen (2)
  • Torinon käärinliina (1)
  • trollaus (3)
  • Tucker Carlson (1)
  • UFO (62)
  • ukraina (18)
  • Uncommon Descent (41)
  • urbaanilegenda (3)
  • urheilu (4)
  • Uri Geller (4)
  • uskonto (540)
  • vaihtoehtohoidot (224)
  • Valkee (17)
  • vedenpaisumus (35)
  • venäjä (22)
  • verensiirrot (1)
  • verkostomarkkinointi (1)
  • Viikon viraali (1)
  • viljakuviot (2)
  • virus (10)
  • virusdenialismi (2)
  • voodoo (1)
  • Wakefield (17)
  • wiccalaisuus (3)
  • Wikileaks (4)
  • William Lane Craig (6)
  • WTC (26)
  • Zeitgeist (2)