27.12.25

Luomisopin vastaiskun lerpahdus

 Kotimaisten kreationistien tuorein vastaisku evoluutioteorian, materialismin ja maallistumisen ylivoimaa vastaan näyttää epäonnistuneen. Kansalaisaloite Koulubiologian uudistaminen ja maailmankatsomuksellisesti neutraali tiedeopetus sai vain 1800 allekirjoitusta. Eteneminen olisi edellyttänyt vähintään 50 000 allekirjoitusta.

 

Eniten keskustelua kansalaisaloitteesta näytti putkahtavan vain Suomi24 foorumilla, vähemmän totisella kommentaarilla.

Edelliset kirjoitukseni aiheesta kertovat kaiken mitä tähän asti jaksan ajatella kansalaisaloitteesta. Emme pääse nauttimaan siitä tilanteesta, jossa kreationistit yrittävät teeskennellä vakavasti otettavaa ääntä koulujen opetusmateriaalien sisällön suhteen. Todennäköisesti kreationistit pitävät palaveria siitä mikä meni pieleen. He miettivät miksi suomalaisia kristittyjä ei kiinnosta pilata koulujen opetuksen tasoa livauttamalla takaovesta sisään kreationistien materiaalia.

 Erään antikvariaatti-seikkailuni aikana bongasin Usko ja tiede: tietoperusteita luomakunnan älykkäälle suunnittelulle opuksen vuodelta 2014. Tuhlasin kovalla työllä antaisemiani koposia, jotta sain kirjan kokoelmaani. Kirjan kuudes luku (kirjoittanut Pekka Reinikainen) on omistettu koululaisille annettavan evoluutiokritiikin esittelyyn. Aion omistaa sille oman blogikirjoituksen myöhemmin. 

Kirjan sivut on täytetty kaikilla klassisilla kreationistien vastalauseilla. Evoluutioteorian kritisoiminen edellyttää vuosisatoja vanhojen ajatusten kritisoimista, koska kreationisteilla panoksena on ihmisten sielut. Heidän on omasta mielestään kumottava kaikki ei-kristilliset ajatusmallit, jotka ovat tällä hetkellä tiededemaailman kärkikastia. Kirjan ideana olisi esitellä älykkään suunnitelman mallia tieteessä. Kuten kaikilla edellisillä kerroilla, myös tälläkin kertaa se ID-tieteen käyttö tieteen edistämisessä on unohtunut.

Vakiohitit on melkein ennustettavissa ennen kuin käännän seuraavalle sivulle. Ernst Haeckelin tekemät piirokset alkioista syövät sivukaupalla tilaa, vaikka niillä ei ole mitään tekemistä modernin evoluutioteorian kanssa. Evoluution hyväksyvät maailmankuvat pyritään liittämään kaikkeen maailman pahuuteen. Rasismi, eugeniikka, olematon ihmisarvo, luonnonmetsien kato ja moni muu asia on kuulemma vallalla, koska niin moni ihminen ajattelee jakavansa sukupuutaan muiden kuin ihmisapinoiden kanssa.

Kirja sisältää myös ne hieman sivistyneemmätkin vääristelyt evoluutioteoriasta, joita olen tottunut näkemään ns. akateemisten kreationistien kirjoituksissa. Esim. Martin Stenberg (FT) esittelee nopeasti paleontologian alalta punktualismia näin:

 "Makroevoluutiolla tarkoitetaan uusien rakenteiden ja ominaisuuksien syntyä sekä eri lajien välistä kehitystä, jolloin yhdestä lajista oletetaan kehittyvän toinen laji asteittaisen (hitaan) muutoksen kautta evoluutiotekijöiden ja isolaation avulla. Edelleen, megaevoluution käsite on liitetty laajempien lajitaksonomien (lahkot) muodostumiseen. Toisaalta eräiden evolutionistien (Gould&Eldredge 1977) fossiilitutkimus pikemminkin osoittaa, että kehitys on tapahtunut hyppäyksittäin (punktualismi). Punktualistisen evoluution voidaan nähdä tukevan myös luomisen näkökulmaa, sillä evoluution selittäminen ohjaamattomin luonnollisin syin edellyttää aukotonta jatkuvuutta, jota ei ole voitu todistaa."

 s. 51

Jos muistat mitä olen aikaisemmin kirjoittanut punktualismista ja siitä miten kreationistit vääristelevät aihetta, niin varmasti huomaat heti mitä Stenberg teki tuossa kohtaa. Punktualismi sisältää lajista toiseen tasolla tapahtuvan kehityksen, eikä oleta, että lajiutuminen tapahtuisi sitä nopeammalla tai ihmeellisellä tavalla. Punktualismi ei vaadi mitään uusia lajiutumisen mekanismeja. Punktualistinen evoluutio mahdollistaa myös välimuotofossiilit, joita Gould ja Eldredge luettelivat esimerkkeinä kirjoituksissaan. Kreationistit yrittävät vieläkin vääntää punktualismia jonkinlaiseksi ongelmaksi evoluutioteorialle tai epätoivoseksi ja epäonnistuneeksi pelastusyritykseksi.

Sivulla 75 mainitaan Michael Behen keksimä palautumaton monimutkaisuus, joka esitellään tällä tavalla:

"On myös tärkeää havaita, että Behen (2007) määrittelemä palautumaton (redusoimaton) monimutkaisuus merkitsee sitä, että asteittainen kehittyminen ei ole mahdollista välimuotojen toimimattomuuden vuoksi."

 Aivan totta! Mutta Behen ja kumppanien harmiksi palautumaton monimutkaisuus jättä auki kaikki epäsuorat kehitysreitit. Tämä unohdetaan mainita kirjassa, koska seuraavaksi hypätään William Dembskin keksimiin informaatiomääritelmiin. Siitä onkin pitkä aika kun viimeksi näin kenenkään mainitseva täsmennetyn monimutkaisen informaation (TMI). Kulissi on rakennettu sivistyssanoista ja teknojargonista, jolla saadaan varmasti erittäin vaikuttavalta vaikuttava näky pätevästä tieteellisestä tekstistä. Vaikka kokonaisuus on moneen kertaan kierrätettyä kreationistien potaskaa. Olisi oikeastaan mielenkiintoista nähdä miten tällaisesta materiaalista ensiotteensa evoluutioteoriaan saanut koululainen voisi edes ymmärtää luonnontieteitä. William Dembskin ajatuksille altistuminen kun johtaa sellaisen "tieteen" pariin, jossa juostaan karkuun selitysmekanismeja mutta samalla vaaditaan selitysmekanismeja ei-älyllisten selitysten taustoille.

Kreationistien yleisin ongelma toistuu läpi koko kirjan. He käyttävät massiivisen määrän energiaansa evoluutioteorian kritisoimiseen, mutta eivät vaivaudu selittämään miten heidän luomisoppinsa pohjalta pystyttäisiin paremmin selittämään havainnot geologisista kerrossarjoista, fossiilien sijainneista noissa kerrossarjoissa, geneettisen informaation kirjosta eläimissä, jne. 

Joudumme varmasti odottamaan useamman vuoden seuraavaa kreationistien rynnäkköä materialistisen tiedemaailman muuria kohti. Sitä odotellessa yritän löytää BIOS 1 – Evoluutio-osion analyysi (Mikko Tuuliranta) kirjan jostain pilkkahintaan. Tai mahdollisesti tuoreampia tuotoksia kreationistien ajatuspajoilta.

14.12.25

RFK juniorin sota rokotteita vastaan kiihtyy

Rokotevastustajien vaikutusvallan nousua on odotettu siitä lähtien, kun Yhdysvaltain uudeksi terveysministeriksi nimitettiin Robert F. Kennedy Jr. Kiista rokotteiden turvallisuudesta ja tehosta on hautunut vuosikausia ruohonjuuritasolla eri kansalaisjärjestöjen voimalla. Nyt nuo puheet saavat virallisempaa äänensävyä, kun maailman vaikutusvaltaisimpiin terveysviranomaisiin lukeutuva taho on alkanut toistamaan rokotevastaisia puheita.

Rokotteet eivät aiheuta autimista. Kiista ratkaistiin vuosikymmeniä sitten useilla laadukkailla tutkimuksella. Ratkaisua ei myönnetä rokotevastaisissa piireissä, vaikka autismin ja rokotteiden välistä yhteyttä seurataan vieläkin eri tutkimuksissa ympäri maailmaa. Se ei ole aatteellisesti poissuljettu mahdollisuus. Tutkijayhteisö on ottanut sen oikeana vaihtoehtona. Tieteelliseen näyttöön perustuvana tekijänä rokotteet eivät kuitenkaan pääse geneettisiä tekijöitä merkittävämmäksi.

RFK Jr. on toistuvasti sanonut haastatteluissa, ettei tiedä yhtäkään oikeasti turvallista ja tehokasta rokotetta. Samalla diplomaattisesti todeten, ettei tietenkään vastusta rokotteita. Hän ainoastaan haluaa niiden olevan turvallisia. Terveysministeriksi helmikuussa päästyään edessä olisi muutosten tuulet useammassa terveysviranomaisten virastoissa.

Rokotevastaiset toimet alkoivat näkyvästi kesällä. Kaikki liittovaltion rokotekomitean (ACIP) 17 jäsentä erotettiin. Rokotekomitean vastuulla on päättää mille rokotteille myönnetään myyntiluvat kansallisen rokoteohjelman rokotteina. RFK Jr. vetosi heidän eturistiriitoihinsa erottamisen syynä. Haastatteluissa perusteltiin toimia luottamuksen palauttamisena viranomaisiin ja rokotteisiin.

Yleisesti aiheesta kiinnostuneet kommentaattorit olivat helmikuussa ennustaneet, että hän todennäköisesti korvaisi jäsenet rokotekriittisillä vasta heidän komiteakautensa päättymisen jälkeen vuonna 2028. Kukaan ei olisi arvannut, että kaikki erotetaan kerralla.

Hänen nimittämänsä korvaavat jäsenet ovat olleet jollakin tapaa joko mukana rokotekriittisten riveissä. Tai rokotekriittisten siteeraamia henkilöitä. Selkein esimerkki tuollaisesta nimityksestä on Barbara Loe Fisher, joka on rokotevastaisen National Vaccine Information Center järjestön perustajajäsen. Fisher on amerikkalaisen rokotevastaisen liikkeen näkyvimpiä nimiä.

Syyskuun 22. päivä presidentti Donald Trump ja RFK junior pitivät tiedotustilaisuuden, jossa ilmoitettiin autismin todennäköisin aiheuttaja. Rokotevastustajien yllätykseksi tilaisuudessa ei syytetty rokotteita, vaan kuumetta alentavaa särkylääkettä. Moni koki helpotusta siitä, ettei Yhdyvaltain rokotuskampanja näillä näkymin saanutkaan näkyvää vastustusta uuden terveysministeriön johdon alaisuudessa. Helpotus jäi lyhytaikaiseksi.

Yhdysvaltain tautien torjuntavirasto CDC:n sivuille ilmestyi rokotteiden ja autismin yhteyteen liittyvä uusi tiedote 19. marraskuuta. Se on RFK Juniorin johtaman viraston ensimmäinen julkinen askel kohti rokotevastustajien vuosikausia käyttämää taktiikkaa. He väittävät, että rokotteiden ja autismin yhteys on salattu. Tutkijayhteisö on tarkoituksella jättänyt pois arvioinneistaan tutkimuspaperit, jotka yhdistivät rokotteet autismitapausten määrään lisääntymiseen.

Sivun ensimmäinen avainkohta kiteyttää lukijoille CDC:n uuden tulkinnan:

Väite että ’rokotteet eivät aiheuta autismia’ ei ole näyttöön perustuva väite, koska tutkimukset eivät ole sulkeneet pois mahdollisuutta jossa lasten rokotteet aiheuttavat autismia.”

Seuraava avainkohta jatkaa:

Yhteyttä tukevat tutkimukset on jätetty huomioimatta terveysviranomaisten parissa.”

Näitä tutkimuksia ja salattuja yhteyksiä on alettu metsästämään terveysministeriön uuden projektin voimin. Mahdolliset kausaaliset yhteydet ja biologiset mekanismit autismin taustalla tullaan selvittämään. Tällä kertaa ilman rokoteollisuuden korruptoivaa vaikutusta.

Huomioitavaa tuoreessa tiedotteessa on se millaista tutkimusta tällä hetkellä tarjotaan. Mikään niistä ei nimittäin näytä tarjoavan näyttöä rokotteista autismin aiheuttajana. Ensimmäinen tueksi tarjottava paperi on autististen lasten vanhemmille annettu mielipidekysely vuodelta 2006. Yksikään tutkimuspapereista tai analyyseistä ei ole uusi.

Merkki terveysministeriön ja poliitikkojen kulissien takaisesta valtataistelusta näkyy tiedotteen otsikossa: Rokotteet eivät aiheuta autismia*.

Asteriskin selitys on tekstin lopussa. Otsikkoa ei luultavasti muutettu sellaiseksi kuin RFK Jr. olisi halunnut, koska CDC:llä ja Yhdysvaltain senaatin terveys-, opetus-, työ- ja eläkekomitealla on sopimus sen säilymisestä CDC:n verkkosivulla. Näitä sopimuksia tullaan varmasti poistamaan, jotta rokotevastainen viestintä pääsee jatkossa näkyvämmin esille terveysministeriön tulevissa tiedotteissa. 

Julkaistu Skeptiko-2025-4 lehdessä. 

10.12.25

Ilmastonmuutoksen muuttuvat tuulet Trumpin hallinnossa

 Ilmastotutkimuksen hankaloittamiseksi tehdään kaikki mahdolliset temput, kun presidentti Trumpin hallinto puolustaa öljy- ja kaasuteollisuuden intressejä. Ilmastotoimien viivyttäminen tai lopettaminen ovat suuria huolenaiheita niille tahoille, jotka puhuvat ilmastokultin aivopesevän ihmisiä huolestumaan ilmastonmuutoksesta. Sama huolenaihe oli lueteltuna Projekti 2025 sivuille, joten hallinnon haluttomuus edistää ilmastotutkimusta ei ole mikään yllätys.

Yhdysvaltain ympäristösuojeluviraston päättäviin elimiin on asettunut uusia henkilöitä. Heidän jakamien ohjeiden perusteella viraston kotisivuille on hiljalleen tehty päivitystä. 

Basics of Climate Change sivusta on toistaiseksi säästynyt rajuilta muutoksilta. Sivu sisältää ilmastotieteen olennaisimmat pääkohdat. Kasvihuonekaasut esitetään pääasiallisena ilmastonmuutoksen aiheuttajana. 1950-luvulta lähtien ihmisten polttamien fossiilisten polttoaineiden on lisännyt kasvihuonekaasujen määrää ilmakehässä.

Key Greenhouse Gases

Most of the warming since 1950 has been caused by human emissions of greenhouse gases.5,6 Greenhouse gases come from a variety of human activities, including burning fossil fuels for heat and energy, clearing forests, fertilizing crops, storing waste in landfills, raising livestock, and producing some kinds of industrial products.

Carbon Dioxide

Carbon dioxide is the primary greenhouse gas contributing to recent climate change. Carbon dioxide enters the atmosphere through burning fossil fuels, solid waste, trees, and other biological materials, and as a result of certain chemical reactions, such as cement manufacturing. Carbon dioxide is absorbed and emitted naturally as part of the carbon cycle, through plant and animal respiration, volcanic eruptions, and ocean-atmosphere exchange.

Ei siis mitään syytä panikoida. Ympäristönsuojeluvirasto sallii vielä ilmastonmuutoksen olennaiset asiat sivuilleen.

Mutta merkittävämpiä muutoksia on tehty muilla sivuston osuuksilla. Weather West kanava esitteli merkittävimmät muutokset Wayback Machinen avulla. Kattava ja hyvin visualisoitu ilmastonmuutos-sivusto on muuttunut köyhemmäksi. Useita viittauksia ja mainintoja fossiilisten polttoaineiden käytön ja ilmaston lämpenemisen välillä on poistettu. Nykyinen sivusto on supistettu versio. Puutteellisuus tulee parhaiten esille Causes of Climate Change sivua selaamalla. Aloitus sentään antaa ymmärtää, että ihmiskunta vaikuttaa asioihin.

Natural processes are always influencing the earth’s climate and can explain climate changes prior to the Industrial Revolution in the 1700s. However, recent climate changes cannot be explained by natural causes alone. 

Mutta tuon jälkeen käydään läpi vain ne luonnon omat vaikutusmekanismit. En enää sanakaan fossiilisista polttoaineista. Sivu mainitsee planeetan kiertoradan muutokset, Auringon aktiivisuuden vaihtelu, planeetan heijastavuuden vaihtelu, vulkaaninen aktiivisuus, jne. Tulivuorien kohdalla sentään mainitaan, että ihmiskunta päästää vuosittain ilmakehään sata kertaa enemmän hiilidioksidia kuin tulivuoret. 

Ehkä se on hyvä opetustapa, jossa ennakoidaan yleisimmät vastalauseet ilmastonmuutokseen. Suosittu vastalause on väittää, että ilmastomme lämpenee parhaillaan ihmiskunnasta riippumattomien tekijöiden takia. Mutta Weather Westin esittämän vertailun perusteella se vanhempi versio havainnollisti ihmiskunnan suuremman ja merkittävämmän osuuden ilmakehän lämpenemisen aiheuttajana. Nykyiset luonnolliset tekijät ovat enimmäkseen viilentäviä, mutta ihmiskunnan osuus lämmittää enemmän.

Ympäristönsuojeluviraston sivulta poistettiin mm. ilmastonmuutoksen vaikutus-ja riskiarviointi. Muuttamalla viraston virallisia lausuntoja päästään helpommin muuttamaan ympäristösuojelun lainsäädäntöä, jolloin päästään helpommin eroon teollisuutta ja energiantuotantoa haittaavia rajoitteita.  Moni olettaakin viraston kotisivun kokevan lisää vastaavia muutoksia. Pelissä on isot pelimerkit, kun maailman suurimmat kaasu- ja öljyfirmat haluavat varmistaa voittonsa. 

Pelin häviäjäksi ovat jäämässä vakuutusyhtiöt. Ilmastonmuutoksen monimutkaisessa järjestelmässä on useampi vaikutus, joka haittaa kiinteistöjen arvojen nousua. Ilmastodenialisten puheet ja kirjat ilmastonmuutoksen ihanuudesta ja hyvistä puolista eivät auta, kun tulvat, kuivuus, myrskyt, sään ääri-ilmiöt, jne, laittavat vakuutusyhtyöt maksamaan enemmän korvauksia. Vakuutusten matematiikassa joudutaan huomioimaan pitkän aikavälin epätodennäköiset tuhot, jos kyseinen tuho on vaikutuksiltaan suuri. Siksi yhä useammin vakuutusyhtiön suorittaman natural catastrophes (NatCat) laskennan jälkeen todetaan, ettei vakuutusta kannata myöntää. Tai myönnetään niin suurella vakuutusmaksulla, ettei kukaan halua hankkia sellaista vakuutusta.

 Ilmaston lämpenemisen vaikutusten kiihtyminen lämmön nousun myötä onkin useammalta suunnalta ennakoitu kriisi. Riskien nousun myötä pienemmät vakuutusyhtiöt poistavat valikoimaansa markkinoilta. Puuttuvien vakuutusten seurauksena kiinteistöjen arvolla ei ole hyvät tulevaisuudennäkymät. Pankit eivät myönnä lainoja yhtä suurella innolla, kun niiden vakuudeksi ei enää saa yhtä arvokasta kiinteistöä. Talouden alamäki muuttuu jyrkemmäksi.

Näihin iloisiin tunnelmiin suljen joulukuun keskivaiheen paikkeilla parvekkeeni oven, koska sieltä tulee liian lämmintä ilmaa sisään. 

3.12.25

Rokotepelottelijoiden uusi meemi: Etelä-Korealainen syöpätutkimus

Aloitetaan jännällä luonnontieteellisellä faktalla, joka tuhoaa rokotepelottelijoiden uusimman panikoinnin syyn. Syöpäsoluja voidaan siirtää hiirien sisään. Ja sitten voidaan seurata ja mitata miten syöpäsolut kasvavat ja leviävät hiirien sisällä. Mutta niiden kasvua ei pystytä havaitsemaan alle viikossa, koska kasvu on niin pientä ja hidasta. Pidä tämä fakta mielessäsi, kun näet miten rokotepelottelijat yrittävät tällä kertaa loata Covid-19 rokotteiden mainetta.

 Useampi suomalainen sometili (esim. Kirsi Salo ja Ossi Tiihonen) on levitellyt eteenpäin amerikkalaisten rokotepelottelijoiden tekemää tulkintaa tuoreesta korealaisesta tutkimuksesta: 1-year risks of cancers associated with COVID-19 vaccination: a large population-based cohort study in South Korea. Somessa tulkinnan tunnetuin alkulähde on Nicholas Hulscherin twiittaus. Enemmistö tulkintaa eteenpäin levittävistä ei luultavasti vaivautunut lukemaan paperia otsikkoa pidemmälle. 

8,4 miljoonan aikuisen terveystietoja selaamalla on selvinnyt, että syöpätapaukset ovat melkein kirjaimellisesti räjähtäneet, ellei katonrajaan, niin pilviin asti!

BREAKING: Second MASSIVE Population Study Finds COVID-19 "Vaccines" Increase Risk of SIX Major Cancers South Korea study of 8.4 MILLION adults finds higher risks of overall, lung, prostate, thyroid, gastric, colorectal, and breast cancers — across BOTH mRNA and viral-vector  

Overall cancer: HR 1.27 → +27%  

Prostate cancer: HR 1.69 → +69%  

Lung cancer: HR 1.53 → +53%   

Thyroid cancer: HR 1.35 → +35%   

Gastric cancer: HR 1.34 → +34%  

Colorectal cancer: HR 1.28 → +28%  

Breast cancer: HR 1.20 → +20% 

By vaccine type:   

mRNA shots (Pfizer/Moderna) → +20% overall cancer   

cDNA viral-vector shots (Janssen/AstraZeneca) → +47% overall cancer  

Mixed schedules → +34% overall cancer 

Tutkimuksessa kyllä käytettiin 8,4 miljoonan ihmisen tietoja, mutta niistä valikoitui tarkasteltavaksi hieman alle kolmen miljoonan ihmisen tiedot. Rokottamattomia löytyi 599 124 kpl. Rokotettuja löytyi 6 826 856 kpl. Näistä valittiin sopivien muuttujien (ikä, sukupuoli ja terveysvakuutusten taso, jne.) kautta aika hyvin toisiaan täsmäävät ryhmät. Rokottamattomia pääsi maaliin asti 595 007 kpl. Rokotettuja 2 380 028 kpl. 

 Se ei kuitenkaan ole mikään ongelma tutkimuksen kannalta. Otanta on laaja. Tutkimusta tehneet tutkijat ovat laskeneet syöpädiagnoosien eroja rokotettujen ja rokottamattomien välillä. He tekivät seuraavanlaisen käyrän havainnollistamaan millainen ero näiden kahden ryhmän syöpätapausten välillä havaittiin seuranta-aikana.

 


Käyrä havainnollistaa hyvin erään asian. Ryhmien välillä mitattiin selkeä ero syöpätapausten määrässä heti rokottamista seuraavien ensimmäisten päivien jälkeen. Se on erittäin nopea syöpätapausten lisääntyminen. Tai oikeastaan enemmän kuin nopea. Vastaavaa nähdään vain kauhuelokuvissa joissa hullut tiedemiehet ruiskuttavat geenimyrkkyjään ihmiseen. Käyrässä ilmoitettu syöpätapausten ilmestyminen olisi nopeampi kuin mikään tunnettu tapa aiheuttaa syöpäsolujen ilmestymistä ihmisissä. Kökköjä kauhuelokuvia lukuun ottamatta.

Jos covid-19 rokote onnistuisi jollain ihmeellä aiheuttamaan noin selkeää ja valtavaa syövän ilmestymistä vain alle viikossa, niin vastaava ilmiö olisi helposti havaittavissa yksinkertaisissa soluviljelmäkokeissa. Ruiskutetaan rokotetta ja seurataan melkein livenä miten kasvaimia pullistuu esiin. Mutta tällaista koetta ei kukaan ole vielä kyennyt suorittamaan. Vaikka rokotepelottelijoilla on ollut vapaa pääsy rokotteisiin, joilla voisivat tehdä sellaisen kokeen.

 Lisäksi laskelmista oli jätetty eräs melko olennainen vertailu. Kun ihminen kuolee, niin hän ei enää hakeudu syöpädiagnooseihin. Jos rokottamattomilla on suurempi riski kuolla tartuntatautiin, niin heillä on pienempi todennäköisyys päätyä syöpädiagnoosin vastaanottajaksi.

Eikä laskelmissa otettu huomioon millainen ratkaiseva ero rokotuksia hankkivien ja rokotteita välttävien välillä on. Rokotteita haluava on todennäköisemmin menossa myös lääkärien luokse. Heillä on suurempi todennäköisyys saada syöpädiagnoosi. 

Tutkimuksen täydentävä materiaali (osa 2) sisältää onneksi selontekoa tutkimuksen puutteista:

Limitations of this study

This study has several limitations. Although our data provide insights into COVID-19 vaccination–associated cancer risk, our findings do not establish causal relationships. Furthermore, as most solid tumours require more than 1 year to develop, our one-year follow-up period is relatively short for evaluating cancer incidence, and the possibility of reverse causation or surveillance bias cannot be excluded. For the surveillance issue, there may be systematic differences in health surveillance intensity between the two groups. However, given South Korea’s single-payer healthcare system and its high accessibility, individuals generally have a uniformly high rate of medical center visits, which may reduce such differences. In addition, the study region (Seoul) is considered one of the most medically accessible areas, further minimizing spatial or socioeconomic inequalities. Therefore, cautious interpretation of our findings is warranted. Despite these limitations, our analysis provides valuable insight regarding potential cancer risks and their associations with COVID-19 vaccination.

 Rokotepelottelijoiden levittämä tutkimus ei löytänyt syy-yhteyttä koronarokotteen ja syöpätapausten välillä. He eivät tietenkään koskaan ikinä missään muista mainita tuota pientä yksityiskohtaa tutkimuksesta.