Fighter Boys

Fighter Boys, kirjoittanut Patrick Bishop.

Tämä paksu kirja alkaa perinpohjaisella selonteolla Royal Air Forcen (alunperin Royal Flying Corps) historiasta ja toimista ensimmäisen maailmansodan aikana. Ensimmäiset lentäjä-ässät esitellään lyhyesti, kuten taktiikoiden kehitys koneiden muuttuessa tehokkaammiksi. Maailmansotien välisessä aikakaudessa ilmavoimia ajettiin alas. Ensimmäisen maailmansodan veteraanit - ne harvat jotka olivat hengissä ja lentokunnossa - saivat harteilleen uuden sukupolven kouluttamisen.

Bishop rakentaa kertomukset lentäjien päiväkirjoista ja haastatteluista. Lentotukikohtien omat muistiinpanot, niin RAF:n kuin Luftwaffen puolelta, antavat tarkan kuvauksen tapahtumista. Tai ainakin niin tarkan kuin nuoret lentäjätä pystyivät antamaan sekavissa kaartokamppailuissa. Historialliasta kuvausta kevennetään aina välillä otteilla päiväkirjoista. Ne saavat historiankirjoista tutut tapahtumat läheisiksi.

Toisen maailmansodan aikana Iso-Britannia joutui puolustamaan itseään ennennäkemättömän ilmasodan osapuoleksi. Saksa oli juuri jyrännyt Ranskan yli, samalla ajaen Englannin ilmavoimat takaisin Kanaalin yli. Katkera Dunkerquen evakointi jätti lähtemättömän jäljen joihinkin armeijan miehiin, joiden mielestä Royal Air Force ei tehnyt tarpeeksi antaakseen heille suojaa. Luftwaffen koneet pääsivät ahdistelemaan muodostelmia. Sotilaat eivät nähneet paljoakaan ilmataisteluista, sillä RAF yritti estää saksalaisten etenemisen evakuointialueelle. Ilmataistelut käytiin etäällä sotilaista, ja varmasti estivät suuremmat menetykset.

Saksa alkoi valmistautua Iso-Britannian valloitukseen. Operaatio Merileijona lähti liikkeelle. Valtakunnanmarsalkka Hermann Göring sai tehtäväkseen murskata RAF, jotta saksalaiset joukot voisivat ylittää Kanaalin. Iskut aloitettiin varovasti. Luftwaffe lisäsi hyökkäysten tempoa ja voimakkuutta, uhmaten ja houkutellen brittilentäjiä taisteluun. RAF koki lentäjäpulaa ja konetyypeissä oli vielä kehittelemistä.

Taistelu Britanniasta oli alkanut.

Luftwaffella oli takanaan sarja helppoja voittoja, joten lentäjät olivat itsevarmoja. Siksi brittien sitkeys tuli yllätyksenä. Usein kourallinen Hurricane-hävittäjiä riitti rikkomaan pommikonemuodostelman, vaikka he eivät saaneet ammuttua alas yhtäkään konetta. Hurricane-koneissa oli aluksi liian heikot tykit, jotka oli vielä säädetty väärälle etäisyydelle. Edellisessä maailmansodassa opitut asiat eivät enää päteneetkään. Lentäjät joutuivat opettelemaan ilmasodan alkeet uudelleen.

Kesää kohti Saksan hyökkäykset voimistuivat. RAF:n tukikohdat olivat jatkuvien iskujen kohteena. Messerschmitt 109-hävittäjät parveilivat maaseutujen yllä, houkutellen innokkaita lentäjiä surman suuhun. Brittikomentajat käskivät useaan otteeseen jättämään 109-koneet rauhaan. RAF:llä ei ollut varaa menettää lentäjiään taisteluissa jotka eivät ratkaisseet sotaa. Voimaan astui myös kielto taistella Kanaalin yläpuolella, sillä mereen tehdyt pakkolaskut johtivat liian usein lentäjän hukkumiseen. RAF:n komentajat ymmärsivät, että taistelusta tulisi pitkä, eivätkä he voineet lähettää kaikkia lentäjiä yhtäaikaa ilmaan. Ilmavoimille ei jäisi aikaa kouluttaa uusia lentäjiä, levätä, tankata, korjata ja aseistaa yhä kasvavan paineen alla.

Luftwaffe keskittyi pommittamaan lentokenttiä ja asiaan liittyviä tehtaita. Onneksi heidän tiedustelunsa ei ollut aivan ajantasalla, sillä joskus pommit putoilivat toissijaisille lentotukikohdille.

Jatkuvat tehtävät taivaalla ajoivat lentäjät romahduksen reunalle. Tappiot kasaantuivat. Tuoreet lentäjät hallitsivat tuskin lentämisen alkeita. Ei ollut harvinaista, että juuri koulutuksesta tullut täydennys ei selvinnyt yhtä lentoa enempää. Jopa lentuekomentajissa oli lentäjiä, jotka eivät ymmärtäneet ilmasodan mekaniikkaa. Korkeus merkitsi elämää. Kun saksalaiset pommittajat lähestyivät Kanaalin yllä, niin brittien piti lähteä lentoon ja kerätä korkeutta. Tämä vei aikaa, kuten myös laivueiden yhdistäminen suuremmiksi muodostelmiksi. Usein hävittäjät lensivät ensin poispäin saksalaisista - keräten korkeutta - ja sitten kääntyivät kohdatakseen ne suotuisammasta asemasta, auringon tuomaa häikäisyä hyödyntäen. Jos komentaja unohti nämä asian, olivat kaikki pulassa.
Tappavaa menoa jatkui läpi kesän.

Sitten koitti syksy.

Kamppailu ei ollut edennyt Hitlerin toivomassa tahdissa. Britit hallitsivat vielä taivastaan. Operaatio Merileijonaa lykättiin yhä uudelleen. Hermann Göringkin oli saanut tarpeekseen alaistensa suorituksista.

"Saturday, 7 September, like all the preceding days of the month, was sunny, cloudless and hot. It was perfect bombing weather. In the early morning the Germans flew the usual reconnaissance missions to note the damage from the raids of the day and night before. Fighter Command braced itself for the first wave of what was expected to be another series of attacks on the bases. But no bombers came. For six hours the radar screens remained blank. Out at dispersal the pilots wondered at the inactivity, then gradually took the opportunity to doze in the glowing sunshine. It could not last. Dowding and Park [RAF komentajat] listened to the silence with foreboding. Clearly something ominous was brewing. At 3.54 p.m. the spell was broken. The first report came in that aircraft were forming up over the Pas de Calais. On the cliffs below, Hermann Goering, dressed operically in a powder-blue uniform clustered over with gold braid, looked up at his aeroplanes. His dissatisfaction with the performance of his commanders and crews had driven him to take personal charge of the last phase of the air attack before the invasion of Britain was launched. The first formation of bombers swept overhead, nursed by escort of Messerchmitts. It was followed almost immediately by another; then another. In his headquarters, Dowding looked at the counters crowding the table map and guessed that every aircraft the Luftwaffe could muster was heading for Britain's shores."

Luftwaffe lähetti melkein 1000 lentokonetta: 350 pommittajaa ja yli 600 hävittäjää, pinottuna päällekkäisiin muodostelmiin. Ne olivat matkalla Lontooseen. Nyt taistelu saavutti huippunsa. Näky oli unohtumaton. Taivas kirjaimellisesti pimeni lentokoneiden alla. Eikä tämä ollut vielä edes suurin hyökkäys. Se tuli syyskuun 15. päivä.

Ratkaiseva ero olikin kohteiden valinnassa. Luftwaffe jätti nyt lentokentät rauhaan ja keskittyi kaupunkien pommittamiseen. RAF oli ollut repeämispisteessä, mutta sai nyt kaivattua lepoa - jos sitä voi siksi kuvailla. Jatkuvista hyökkäyksistä huolimatta RAF piti laivueensa taistelukunnossa. Hitler ymmärsi ettei Luftwaffe voinut voittaa. Operaatio Merileijona lykättiin hamaan tulevaisuuteen.

Fighter Boys tarjoaa eloisan kuvauksen sodasta, jonka sotilaista media teki kirkasotsaisia sankareita, ja "hunneista" kurjia rosvoja. Bishop kirjoittaa realistisemman version, jossa lentäjien ilmavoitot korjataan aidommiksi. Sodan aikana lehdistö pumppasi lukuihin ilmaa ja vähätteli omia tappioita. Samoin lentäjien kokemat traumat ja mielenterveyshäiriöt saavat rehellisen kertauksen. Suosittelen tätä iltalukemiseksi, jos haluat oikeasti oppia mitä tuon kuuluisan ilmasodan aikana tapahtui. On vaikea käsittää millaista rohkeutta vaaditaan miehiltä, jotka päättivät syöksyä kohti muodostelmia, jotka koostuivat sadoista koneista.