17.12.24

Infosota: Biologisten aseiden laboratoriot Ukrainassa

 Venäläisen kenraaliluutnantti Igor Kirillovin räjähtävä kuolema Moskovassa nosti pinnalle pari vuotta sitten suositun valheen: Ukrainassa oli salainen biologisten aseiden laboratorioverkosto, jossa valmistettiin venäläiseen kansaan kohdistettua virusta. Kenraali Kirillov puhui ahkerasti Ukrainan salaisista kemiallisista aseprojekteista. Tai esitti tuollaisen väitteen variaatioita. Niitä roiskittiin sarjatulena sosiaalisen median seinille, kun Venäjä vielä yritti perustella hyökkäystään vuonna 2022 jonain muuna kuin valloitussotana.

Yleisin versio oli uponnut joihin myös täällä Suomessa. Esim. vanha ystävämme Antti Heikkilä todisti 5.3.2022 jälleen, ettei hänessä ole atomiakaan lähdekritiikkiä.

"Ei ole todellista sotaa vaan venäläisten kohde oli USA:n viruslaboratoriot ja ne on nyt tuhottu." - Antti Heikkilä

Samaa tarinaa toistivat samaan aikaan mm. Olli Posti, Ossi Tiihonen, Arhi Kuittinen, jne jne ikuisuuksiin asti.


Tarinalle yhteistä kaikkien kurkuissa oli todisteiden puuttuminen.

Mutta HETKINEN! älähtävät nettikansan putinistit. Eikös Victoria Nuland myöntänyt senaatin kuulustelussa, että Ukrainassa on bio...

Ei. 

Victoria Nuland kertoi aivan oikein, että Ukrainassa on biologista tutkimusta tekeviä laboratorioita. Hän ei sanonut, että Ukrainalla olisi biologisia tai kemiallisia aseita. Nulandin puheita on vääristelty ja editoitu kyllästymiseen asti siitä lähtien kun puhui senaatin edessä.

 Kaikissa länsimaissa on samanlaisia laboratorioita. Ukrainan kohdalla tiedämme hyvin tarkkaan millaista työtä niissä tehdään ja missä ne kaikki sijaitsevat. Ja ne ovat vieläpä saaneet rahoitusta Yhdysvalloista! 

 


Videolla pikakelauksena kaikki laboratoriot ja niiden rahoittajat USA:n suunnalta. Puolustusministeriön lahjoittamaa rahaa!

HETKINEN! älähtävät toistumiseen punanaamaiset putinistit. Eikös tuo todista, että Ukrainassa on USA:n pyörittämiä biolabroja?

Kyllä! Mutta biologista tutkimustyötä tekevät laboratoriot ovat aivan eri asia kuin ne biologiset aseprojektit joista Venäjä ulisi kovaan ääneen. Tätä sekaannusta käytetään hyväksi Venäjän propagandassa ihan YK:n turvallisuusneuvostossa asti.

Neuvostoliiton hajottua entisten neuvostomaiden maaperälle kun jäi ihan oikeita biologisten aseiden laboratorioita. Venäjä oli muka sellaisten laboratorioiden valvomiseen tarkoitetussa projektissa. Rahoitusta tuli Yhdysvaltojen suunnalta, koska entisillä neuvostomailla talous oli kaikkea muuta kuin kunnossa. Länsimaat eivät halunneet, että tuollaiset tuhoaseiden laboratoriot rappeutuisivat tai jäisivät varkaiden syynättäväksi. 

Jos et jaksa kuunnella läpi pitkiä luentoja tai lukea kokonaisia kirjoja, niin tässä oiva lyhennelmä aiheesta. Raymond Zilinskasin kirjoittama The Soviet Biological Weapons Program and Its Legacy in Today’s Russia raportti käy läpi tuollaisen Neuvostoliiton biologisten aseiden projektin vaiheet ja jälkilöylyt Neuvostoliiton hajottua. 1992 presidentti Jeltsin myönsi julkisesti, että Neuvostoliitto oli rikkonut biologisten aseiden kieltosopimusta (BWC) kehittämällä bakteereja ja viruksia hyökkäystarkoituksiin. Yhdysvallat, Britannia ja Venäjä allekirjoittuvat uuden sopimuksen, jolla länsimaan tarkastajat pääsivät tutustumaan bioaseiden kehityslaitoksiin. Moskova kuitenkin lipesi tästä ja jätti joitain laitoksia tarkistuslistan ulkopuolelle.

Putinin astuttua presidentin saappaisiin vuonna 1999 tehtiin historian oikomista. Putin perui Jeltsinin tekemän lausunnon biologisten aseiden kehityksestä. Venäjän uudeksi ja samalla vanhaksi viralliseksi kannaksi tuli, ettei Venäjällä voinut olla perittynä mitään biologisten hyökkäysaseiden kehitysprojekteja, koska Neuvostoliitolla ei ollut sellaisia. Kaikki kehitystyö oli ollut pelkästään puolustustarkoituksiin, kuten BWC salli.

Ja jos emme voi luottaa Putiniin tällaisissa asioissa, niin... Tiedät miten loput sanonnasta menee. Tuskin Venäjällä on ollut toiminnassa kolmannen sukupolven biologisten aseiden projekteja. Sehän olisi epärehellistä sekä ei ollenkaan herrasmiesmäistä käytöstä Putinilta.

Tuon tarinan opetus on Ukrainan kohdalla selkeä. Samaan aikaan kun Neuvostoliiton hajottua huolestuttiin biologisten aseiden kehitysprojekteista tulivat Ukrainan maaperällä toimivat laitokset julkisuuteen. Perustettiin ns. Nunn-Lugar ohjelma, jolla pyrittiin valvomaan Valko-Venäjän, Venäjän, Kazakstanin ja Ukrainan perimien neuvostoliittolaisten biologisten ja kemiallisten aseprojektien jäänteitä. Sekä tietenkin ydinaseiden valvontaa. Nunn-Lugar ohjelman ansiosta myös ukrainalaiset sekä venäläiset laboratoriot saavat rahoitusta Yhdysvalloista, koska muuten tilanne olisi erittäin huono kansallisen turvallisuuden kannalta. Esim. venäläiset joukkotuhoaseiden käsittelylaitokset saivat uusinta uutta turvallisuusteknologian saralta Setä Samulin lahjoittamana.

 Toiminta on avointa ja kaikkien osapuolten tiedossa. Mutta Venäjä alkoi leikkimään pari vuotta ennen hyökkäystään, että toiminta olisikin salaista.

Jos Venäjällä olisi ollut syytöslistallaan jotain paljastuksia tai ennen tuntemattomia tutkimuslaitoksia, niin heillä olisi varmasti niiden osoitteet valmiina.

Mutta Venäjä ei esittänyt mitään sellaista.

Venäjän ulkoministeriö julkaisi raportin viime vuonna. Paperi on puuduttavan pitkä. Siinä kyllä luetellaan kuinka monta laboratoriota Ukrainassa on toiminnassa. Voin pilata yllätyksen kaikilta niiltä, jotka aikovat lukea sen. Paperi ei esitä todisteita biologisten aseiden kehitysprojektista Ukrainassa.

Sen sijaan naurahdin ääneen kun luin seuraavat sanat paperista:

The peculiarity of the location of this laboratory deserves special attention. At 700 meters from the site of its proposed construction, a small river called Rzhavchik flows, joining Mzha River, which, in turn, flows into one of the largest tributaries of Don River — Seversky Donets. Therefore, in the event of an accident, not only the entire eastern part of Ukraine, but also the Rostov Region and the Krasnodar Territory, including the basin and biological resources of Don River, would be under the threat of spread of dangerous infectious diseases. Consequences of a biological disaster in this region would be very sensitive for Russia.

Luit aivan oikein. Venäjä on äärimmäisen huolestunut siitä, että laboratorioista voisi karata tappavia patogeenejä jokiin joista ne voisivat levitä Venäjän puolelle rajaa.

Eikös siinä tapauksessa olisi viisainta JUMALAUTA LOPETTAA RISTEILYOHJUSTEN AMPUMINEN niihin kaupunkeihin?

Kysyn vaan.

Jos tiedän jonkun henkilön joka toistelee tätä Pietarissa keksittyä valhetta bioaselabroista, niin osanottoni ja voimia henkilön läheisille.

Samanlaisia valheita on aina levitelty Venäjän suunnalta, kun aggressiota on suunnattu johonkin Venäjän naapurimaahan. Georgiassa ja jopa Ruotsissa on Venäjän väitteiden mukaan salaisia bioaseprojekteja.





15.12.24

Droneja, komissario Palmu!

 Ameriikan ihmeellisessä maassa kuohuu. Sosiaalisen median hämmästyttävissä videoissa on katseltu yötaivaalle. Tähtien ja pilvien lomassa liikkuu ihmisiä kummastuttavia valoja. Kirkkaat valopallot morffaantuvat lentokoneiksi! Aivan kuin avaruusolioiden hologrammiteknologia olisi vihdoinkin taltioitu kännyköiden kameroilla. Ensimmäisten viraalien TikTok videoiden jälkeen useampi utelias lähti kuvaamaan yötaivasta. Ja he onnistuivat kuvaamaan samanlaisia ja vielä erikoisempia valoja. Olemme ihmiskunnan tärkeimmän paljastuksen partaalla. Edes skeptikot eivät voi enää väittää vas...

Ei kun hetkinen. Ne kirkkaat valopallot olivatkin matkustajakoneita, jotka eivät olleet ensin selkeästi näkyvissä laskeutumisvalojen kirkkauden takia. Kun laskeutumisvalot suljetaan lähestymisen loppusuoralla jää jäljelle kiitorataa lähestyvä lentokone.

NewsNation kanavan toimittaja erehtyi ihmettelemään juuri tällaista tapausta. Toimittaja on nähtävästi vetänyt jotain muuta kuin pulkkaa, jos ei kyennyt ymmärtämään mitä näki taivaalla.

Esimerkkejä riittää vaikka huru mycket.


Kyseessä oli lentokone Newark Liberty lentokentältä.

Eniten viraalista kohua on ilmaantunut New Jerseyn osavaltiossa. New Jerseyn senaattori Andy Kim lähti 13. joulukuuta katselemaan yötaivasta. Hän havaitsi kuvausryhmänsä kanssa useita tunnistamattomia valopalloja horisontin päällä.

Videoeditorien kotikäyttöön tarkoitetut efektit ovat täysin tarpeettomia näiden videoiden kohdalla. Kameran omat ominaisuudet ja kohteen liike, valoisuus ja moni muu tekijä riittää aiheuttamaan täyslaidallisen outoja havaintoja taivaalla. On täysin mahdollista ja todettua, että jotkut rakentavat lentokoneita jäljitteleviä droneja. Haluaisin omaan kokoelmaani vaikkapa tällaisen V22 Osprey dronen. Kauko-ohjattavien lennokkien suosio vain kasvaa, joten tulemme varmati näkemään entistä enemmän näitä ihmetys-kummastus-hämmästys videoita. Varsinkin kun jekkuilevat insinöörit virittelevät niitä suorittamaan X-files tasoista valoshowta.

Senaattori Kim jatkoi tarinaansa seuraavana päivänä. Lentäjät olivat antaneet Kimille palautetta. Hän totesi useimpien havaittujen valojen olleen vain lentokoneita.

On täysin mahdollista, että kuvaajat eivät tunnista mitä kuvaavat ja sitten väittävät näkevänsä jotain mitä eivät kyenneet tunnistamaan. Kuinka moni vielä edes tietää, että maanviljelijät käyttävät uutta teknologiaa helpottaakseen työpäiviään? Näillä laitteilla on hintaa n. 20 000 dollaria.


Onko ihmetys-kummastus-hämmästys videoilla kekseliään dronepilotin tekemä rakennelma, jossa sovelletaan huijausmielessä laser-valoja ja pitkänä roikkuvia muovikalvoja? Onko niissä oikeasti toiselta planeetalta saapuneita tiedustelukoneita? Onko niissä vain lentokone? Onko niissä vieraan valtion tiedusteludroneja vakoilemassa kriittistä infrastruktuuria? Emme voi tietää.

Amerikan ollessa Amerikka siellä tehtiin ainoa selkeä johtopäätös. Kaikkia outoja valoja on ammuttava. Ei ole enää kyse siitä ammutaanko joku lentokone alas näiden innokkaiden Maa-planeetan puolustajien aseilla, vaan milloin ensimmäinen lentokone ammutaan alas.



Ja tietenkin jopa tuo video on feikki! Sillä alkuperäisessä 5. joulukuuta julkaistussa videossa ei ammuta aseella.



13.12.24

Robert F Kennedy jr ja tuleva rokotedenialismi Valkoisessa talossa

 Yhdysvaltain seuraavaksi terveysministeriksi on päätymässä tunnettu rokotepelottelija Robert F. Kennedy Jr. RFK Jr tunnetaan myös siitä, että hän kieltää olevansa rokotepelottelija. 

Hän valehtelee.

Räikeimmissä puheissaan RFK Jr on verrannut rokotteita holokaustiin. Uusimmissa sekopäisissä jutuissaan hän varoittelee Bill Gatesin 5G satelliittien keräävän tietoa kansalaisista ja hallitsevan heidän käytöstään. Luonnollisesti Elon Muskin vastaavat satelliitit ovat turvallisia, koska Musk on mukana Trumpin tiimissiä. Myöhemmin toimittajien haastatteluissa hän tietenkin kieltää koskaan puhuneensa tällaisia juttuja.

Koska hän valehtelee.

Alunperin ympäristönsuojeluun keskittyneen lakimies Kennedyn jatkuva valehtelu on herättänyt suurta huolta. Onneksi toimittajat oppivat kauan sitten, ettei miehen rokotteisiin liittyviä puheita kannata ottaa vakavasti. 

Äskettäin 77 Nobel-voittajaa allekirjoittivat avoimen kirjeen. Kirjeessä vedotaan Yhdysvaltain senaattiin, jotta he eivät nimittäisi RFK Jr:ia terveysministeriksi. Perustelut ovat ennalta-arvattavia ja hyvin tiedossa. Miehellä ei ole tarvittavaa pätevyyttä relevanteilta aloilta. Hän on levittänyt valheita rokotteista ja AIDS-hoidoista. Maailmasta löytyy vielä ihmisiä joiden mielestä valehtelu on väärin.

Päästessään käsiksi terveysministerin virkaan hänellä on kuitenkin oiva tilaisuus tuhota lääketieteellistä tutkimusta. Sekä vaikeuttaa rokotekampanjoita jopa maailmanlaajuisesti.

Merkkejä tulevasta rokotedenialismista nostettiin esille New York Times lehden sivuilla. Kennedyn apujoukoissa häärivä lakimies Aaron Siri on laatinut useita vetoomuksia. Vetoomuksissa vaaditaan 14 rokotteen kohdalle laitettavaa taukoa. Vuonna 2022 hän vaati poliorokotteen käytön lopettamista. Nykyään Siri avustaa RFK Jr:ia uusien terveysministeriön virkailijoiden valitsemissa. Ei liene vaikeaa arvata millaisilla tietotaidoilla varustettuja johtotason virkailijoita he aikovat lisätä maailman suurimman kansanterveyslaitoksen riveihin.

RFK Jr on vastannut toimittajille, ettei hän missään nimessä aio estää kansalaisia saamasta rokotteita. Kyseessä on kuitenkin politiittinen pelikenttä. Se mitä vastataan toimittajille ennen nimitystä on aivan eri asia kuin se mitä poliitikko tekee päästessään virkaan.

AP News kokosi listan RFK JR:in suunnittelemista leikkauksista. Useampi virasto aiotaan käytännössä tuhota, jotta kansalaisia ei enää alistettaisi säädöksille, määräyksille tai rajoituksille. Itse olen eniten huolestunut hänen vaalilupauksestaan lopettaa lääke- ja tartuntatautitutkimus kahdeksaksi vuodeksi. Toistan. Kahdeksaksi vuodeksi. Perusteluna tutkimuksen ohjaaminen ennaltaehkäisevien, vaihtoehtoisten ja holististen lähestymistapojen suuntaan.

Jos RFK Jr nimitetään terveysministeriksi, niin kaikilla skeptikkoblogeilla on edessään erittäin vilkkaat neljä vuotta.

8.12.24

Infosota: "Ei tuumaakaan itään" eli NATO-laajentumisesta valehteleminen

Venäjän hyökkäystä Ukrainaan on yritetty perustella mitä erikoisimmilla valheilla. Yksi tietty valhe toistuu sitkeästi vielä kymmenen vuotta Krimin niemimaalle ja Itä-Ukrainaan hyökkäämisen jälkeen. 

Putin julisti hyökkäyksen, koska NATO petti lupauksensa olla laajentumatta itään!

 Argumenttia esitellään kaikkien poliittisten suuntausten suuaukoista täällä länsimaissa. Mielestäni kaikkein fiksuin ja parhaiten perusteltu versio tästä valheesta sijaitsee uudessa syyskuussa julkaistussa Hubris - The Origins of Russia's War Against Ukraine kirjassa. Kirjoittanut Neuvostoliiton ulkopolitiikkaan perehtynyt professori Jonathan Haslam. Jos aiot joskus erehtyä käyttämään NATO-laajentumista argumenttinasi Venäjän suorittamien sotien puolustamisessa, niin luethan ensin tämän kirjan. Sinun ei kannata tuhlata energiaasi ja aikaasi huonompiin tuotoksiin. Kaikki muu netissä löytämäsi twitter-viestit, Youtube-videot ja bloggaukset ovat auttamatta aivan paskaa verrattuna Haslamin esittämään versioon argumentista. Tulen käyttämään Haslamin kirjoituksia jatkossa, jos joku venäjämielinen hyökkäysodan puolustaja esittää kirjan sisältämää fiksua versiota NATO-laajentumisen syyttämisestä. Spoiler: Haslam kirjoittaa ettei Venäjä voi voittaa omaa sotaansa.

Rakas unileluni poseeraa Hubris kirjan kanssa.


 Mutta kuten me kaikki tiedämme, hyvin harva erakoitunut ja sosiaalisesti negatiivinen nörtti tuhlaa kallisarvoista vapaa-aikaansa ostamalla uunituoreita ulkopolitiikkaan keskittyviä kirjoja ja sitten raivobloggaa niistä viikonloppuisin. Hyvin, hyvin harva elämästä syrjäytynyt nörtti. Näemme netissä useammin niitä huonoja ja helposti vääriksi todistettavia argumentteja NATO-laajentumisesta. Joten joudun viipaloimaan niitä täällä blogissani.

 Äskettäin tehtiin tuore suomenkielinen esittelyvideo kyseisestä huonosta argumentista. Uusi tuttavamme Julius Kivi on kääntänyt Jeffrey Sachsin puheen suomeksi. Sekä lisännyt siihen kontekstiksi infoklippejä. Kaikesta yrittämisestä huolimatta video tekee selväksi olennaisen asian:

Mitään sopimusta NATO:n laajentumisen rajoittamiseksi ei koskaan tehty ja allekirjoitettu.




En voinut vastustaa kiusausta. 

 Jeffrey Sachsin puhe Cambridgen luentohallissa sisältää kaikki tutut venäjämieliset versiot Venäjän hyökkäyksen perusteluna. Hieman yllätyin siitä, että geopolitiikan asiantuntijaksi, ekonomistiksi ja professoriksi tituleerattu Sachs sortuu esittämään kaikkein tyhmimmän ja räikeimmällä tavalla pieleen menevän version syyttäessään NATO-laajentumista. Sachs nimittäin väittää, että helmikuussa 1990 olisi Yhdysvaltojen suunnalta luvattu Neuvostoliitolle "ettei NATO laajene tuumaakaan itään". Sehän on puhdasta, tislattua ja jalostettua sekä fermentoitua paskapuhetta.

Hän mainitsee tällaisen lupauksen ainakin kaksi kertaa videolla. Kyseessä on tuttu argumentti, jossa syytetään ulkoministeri James Bakeria. Vierailu Moskovassa oli julkista tietoa. Se mitä silloin puhuttiin ei ollut enää salaista, kun tiedot julkaistiin arkistoista vuonna 2017. Baker kun meni puhumaan Gorbatšoville näin:

"NATO ei liiku tuumakaan itään, jos suostut Saksan yhdistämiseen."

Kokonaisuudessaan Baker puhui näin:

"And the last point. NATO is the mechanism for securing the U.S. presence in Europe. If NATO is liquidated, there will be no such mechanism in Europe. We understand that not only for the Soviet Union but for other European countries as well it is important to have guarantees that if the United States keeps its presence in Germany within the framework of NATO, not an inch of NATO’s present military jurisdiction will spread in an eastern direction. 

We believe that consultations and discussions within the framework of the “two + four” mechanism should guarantee that Germany’s unification will not lead to NATO’s military organization spreading to the east."

Tuosta on yritetty rakentaa jälkeenpäin lupausta NATO-laajentumisen estämiseksi. Valehtelijat kuitenkin aina unohtavat lukea arkistomateriaalia pidemmälle. Baker nimittäin jatkoi samaan hengenvetoon:

These are our thoughts. Perhaps a better way can be found. As of yet, we do not have the Germans’ agreementto this approach. I explained it to Genscher and he only said that he will think it over. As for [French Foreign Minister Roland] Dumas, he liked the idea. Now I have given an account of this approach to you. I repeat, maybe something much better can be created, but we have not been able to do that yet.

Tarkkaavainen lukija huomaa heti mistä on kyse. Miten Baker olisi voinut luvata yhtään mitään NATO-laajentumisesta (jos oletamme virheellisesti hänellä olleen sellaiseen valtuuksia), jos tuolloin ei vielä edes tiedetty miten Saksa haluaa edetä yhdentymisessään. Ei ollut mitenkään varmaa, etteikö yhdentynyt Saksa olisi halunnut kaikkia amerikkalaisia joukkoja pois maastaan. Se mistä he puhuivat liittyi Saksan maaperällä mahdollisesti tapahtuviin muutoksiin NATO-toimialueissa.

Bakerilla ei ollut valtuuksia sellaisiin sopimuksiin, sillä NATO:n jäsenvaltioilla oli aivan omat kantansa siihen miten ja missä NATO saisi lisää jäsenvaltioita. Niistä pitäisi äänestää ja sopia NATO:n sisällä. Jos vaivaudut lukemaan läpi kaikki nuo dokumentit, niin huomaat Bakerin ja Gorbatšovin keskustelun olevan Bakerin utelua siitä miten Neuvostoliitto haluaisi edetä Saksan yhdentymisessä. Baker puhui myös Neuvostoliiton taloudesta, hinnoittelupolitiikasta, Saksan yhdentymisprosessista ja monesta muusta aiheesta.

Toinen hauska tapa todeta tällaiset "Ei tuumakaan itään" höpinät potaskaksi on vain katsoa Euroopan karttaa helmikuulta 1990.  Ota sellainen kartta esille. Noh, googlaa se nopeasti. Noin? Hyvä! Huomaat varmasti heti miksi ei ollut mitään järkeä antaa sellaisia lupauksia. Niille ketkä eivät osaa tai uskalla etsiä kyseistä kartaa verkkokalvojensa eteen voin paljastaa jujun. Miksi Baker olisi luvannut Neuvostoliitolle, ettei NATO laajene tuumaakaan itään, kun Saksasta itään oli heti Neuvostoliiton aluetta? Tarkoittiko Baker muka oikeasti, ettei NATO hyökkää ja valtaa Puolaa?

Sachs ja moni muu venäjämielinen suupaltti kyhää näistä puheista sen valheen, jolla he yrittävät syyttää Yhdysvaltoja (unohtaen kaikki muut NATO-maat) jonkin keksityn lupauksen pettämisestä. He unohtavat, että Gorbatšov itse puhui aiheesta vuonna 2014. Vuonna 1990 puhuttiin vain Saksan sisäisistä asioista NATO:n suhteen, ei koko Euroopan alueesta.

 Tuo Sachsin puhe jatkuu vielä pitkään. Sachs ei puhu ollenkaan siitä miksi entisen Neuvostoliiton jäsenmaat hakivat NATO:n jäseniksi. Koska silloin hän joutuisi puhumaan Venäjän hyökkäyksistä muihin maihin. Puhe sisältää tuttuja vääriä väitteitä edellisistä Infosota teksteistäni. Ei niistä siis enempää.

Joten jos joskus bongaat jonkun toistelevan tuollaisia höpinöitä NATO-laajentumisesta... Osoita ja naura heidän suuntaansa erittäin näkyvästi. Heidän ei tarvitsisi valehdella Bakerin puheista, jos väitteessä olisi jotakin perää.

 



3.12.24

Infosota: Project Alchemy

 Skandaalimainen kohupaljastus! Turvallisuuspoliittisesti puntteja tutisuttava tietovuoto! Britannian saarivaltion katala ango-saksinen petollisuus on jälleen varmistunut!

Nimittäin!

Project Alchemy nimellä varustettu brittiläinen salainen joukko on laatinut sotasuunnitelman Venäjää vastaan.

Kyllä. Lännen sotahulluuden uhri, eli viaton Venäjä, on altistunut panettelulle engelsmannien juonittelussa. Kohua yritetään väsätä vuoden 2022 helmikuussa laaditusta paperista.

Project Alchemy nimellä toimiva ryhmä on syyllistynyt russofobiaan. Kuninkaan hallitukselle työskentelevän ajatushautomon yhteenvetona tunnettu Ukraine’s Next Chapter – Elders Grand Strategy Options Paper on nyt koko maailman luettavissa GrayZonen palvelimella. Minun täytyy varoittaa kaikkia lukijoitani. Paperin sisältö on tyrmäävän hurjaa. Tai ainakin niin väitetään paperia kauhistelevien tahoilta.

Britannia ei halunnut Ukrainan antautuvan Venäjällä. Kyllä. Tämä radikaali ajatus on luonnollisesti moraalisesti aivan väärin kaikkien Venäjän hyökkäystä kannattavien mielestä. Paperissa suositellaan, että Britannian hallitus ei tyydy pelkästään poseeraaaman Ukrainan lippujen vieressä vaan auttaa ukrainalaisia sotilaita. Tätä varten listataan useita vaikutuskeinoja ja näiden keinojen laillisuuden tarkistamista, jotta projektit etenisivät mahdollisimman ripeästi byrokratian lävitse. Tärkeimpänä avustuskeinoa ukrainalaisten sotilaiden varusmieskoulutus saarivaltion maaperällä ja kotirintamalle lähetettävät avustukset (joihin kuuluvat esim. 3D-tulostimet) sekä tärkeiden henkilöiden suojaaminen. Myös täsmäavustustukset siviileille venäläisten pommittamille alueille drooni-lähetyksinä, finanssialan käyttö Venänäjän sotateollisuuden rampauttamiseksi ja Ukrainan kyberturvallisuuden päivittäminen on lueteltuna paperilla. Ilmasiltana tehdyn avustuksen kilohintakin lasketaan. Paperissa eritellään Putinin tarve nopeaan voittoon Ukrainassa kuten myös pitkittyneen sodan aiheuttamat riskit länsimaille. Mitä suurempia tappioita Venäjän armeija kokee Ukrainassa sitä pienempi sotilaallinen uhka Venäjä on NATO:lle.

Hienon monipuolinen listaus eri keinoista auttaa Ukrainaa. Pitkäjänteinen poliittinen strategia Putinin voittamiseksi. Juuri tällaista haluan nähdä jokaiselta eurooppalaiselta valtiolta. Toivottavasti Suomen hallituksella on ollut samanlainen suunnitelma käytössä viime vuodet.

Miksi jotkut eivät sitten tykkää tästä paperista? Noh, jotkut eivät tykkää siitä, ettei Venäjän anneta rauhassa pommittaa Ukrainaa. Täällä Suomessa yksi tällaisista tahoista on esim. Vastaan Sanomat. VS nosti tänään esiin tämän viime kuukauden puolivälissä paljastetun paperin. VS:n kommentti paperista on kuin uunituoreena tarjoiltua versiota suoraan Pietarin tietotoimistolta: 

  Vuodettujen tiedostojen mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan huippusotilaita on mukana salaliitossa, jonka tehtävänä on toteuttaa Kertšin sillan pommi-iskun, kouluttaa salaisesti Gladio-tyylisiä stay behind -joukkoja Ukrainassa ja valmentaakseen Britannian kansalaisia Venäjää vastaan ​​käydyn välityssodan aiheuttaman elintason laskuun.

Sinällään harmi, ettei siltaa ole vieläkään pommitettu palasiksi, vaikka sitä on suunniteltu yli kaksi vuotta. Ehkä ne Britannian salaiset sotilaat ovat niin salaisia ettei Venäjän miehitysjoukot saa heitä koskaan kiinni? 

Paperia kauhistelevat tahot eivät näytä ymmärtävän, että se oli listaus mahdollisista skenaarioista, joita silloinen hallitus voisi ottaa menettelytavakseen. Informaatiosodan kohdalla paperissa mainitaan (s. 28 ja 29) Venäjän etuja ajavina esim. GrayZone sivuston, mutta se on vieläkin kaksi vuotta paperin kirjoittamisen jälkeen toiminnassa.

Budapestin sopimuksen allekirjoittaneena valtiona Yhdistynyt kuningaskunta on ymmärrettävästi velvollisuudentuntoisena valtiona tukemassa Ukrainaa. Yksi niistä sopimuksen allekirjoittaneista valtioista kun sattui rikkomaan sopimusta hyökkäämällä Ukrainaan 2014. Ette ikinä arvaa mikä valtio oli kyseessä!

Olisi oikeastaan skandaali ja häpeä, jos Britannian hallituksella EI olisi Project Alchemyn kaltaista toimintaa.

29.11.24

Huumekeskustelun aloittamista harkitsevien tahojen asialistan luonnoslehtiön tilaus melkein alkanut

 Vuosi lähestyy loppuaan. Uusia ennätyksiä rikotaan monella alalla. Yksi niistä on huumekuolemien jatkuva nousu.

Yle uutisoi hälyyttävästä tilanteesta.

”Tämä on kansallinen hätätila”, sanoo huumetyön ammattilainen nopeasti lisääntyneistä huumekuolemista

Päihteitä on saatavilla entistä helpommin, enemmän ja ympärivuorokautisella aikataululla kotiovelle toimitettuna. Yhteisvaikutuksen takia riskit nousevat. Huumeongelmien parissa kentällä painivat työntekijät (esim. A-Klinikkasäätiö) huutavat apua, mutta eduskunnassa tai hallituksessa ei kuunnella. Suomessa huumeriippuvaisuutte kohdellaan viranomaisten suunnalta vieläkin enemmän rikoksena eikä ongelmana. Apua ei haeta koska pelätään huumekäyttäjän leimaa.

Tilanne ei tietenkään ole vieläkään niin hälyyttävä, että kansanedustajat vaivautuisivat puuttumaan tilanteeseen. Vieläkin on poliittisesti kannattavampaa teeskennellä, ettemme tiedä miten huumekuolemia saataisiin laskusuuntaan. Moraalinärkästys ja otsikkopaniikki pitää poliitikot varovaisina. Toimivat ratkaisut otetaan pöydälle vasta sitten, kun huumekuolemat ovat moninkertaiset nykyiseen verrattuna. 

Kun kuolemia on hieman yli tuhat vuodessa jotkut politiikan kärkinimet uskaltavat avoimesti puhua siitä mitä nyt on useita vuosia puhuttu huumevieroitustyötä tekevien parissa. Huumeiden valvotut käyttötilat ja dekriminalisointi olisivat kaksi tehokasta tapaa muuttaa suuntaa. Niitä ei kuitenkaan oteta käyttöön, koska kansanedustajat pelkäävät menettävänsä ääniä vaaleissa.

Vuosikymmeniä jatkunut junnaus ei-tappavan huumeen kuten kannabikset kohdalla osoittaa, että taival oikeisiin muutostoimiin saa odottaa vielä monta vuotta. Vaikka ongelmia aiheuttavat myös oikeasti tappamiseen kykenevät huumeet. Oikea huumekeskustelu alkaa vasta sitten, kun huumeisiin kuolleita kannetaan päivittäin Turussa Aurajoen rannasta, Tampereella Koskipuistosta ja Helsingissä Esplanadin puskista. Kun parempi kansa joutuu kääntämään päänsä ongelmalta päivittäin, niin ongelmaan puututaan.

Ehkä.

23.11.24

Miksi taistella?

 23.11.2024 on Holodomorien uhrien muistopäivä Ukrainassa.

Keski-ikää kokevana suomalaisena miehenä harrastukset yleensä muuttuvat erilaiseksi kuin teini-ikäisten harrastukset. Perinteisesti keski-ikä miehillä tarkoittaa valintaa jostain seuraavien väliltä: kalastus, golffaus tai muut matalasykkeiset kestävyyslajit, moottoripyörät tai Suomen sotahistoriaan perehtyminen. Koska olen laiska ja mukavuudenhaluinen tyyppi valitsin kirjat.

Materiaalia löytyy runsaasti ja edullisesti divareista. Harrastus ei tuhoa budjettiani. Historiakirjojen lukemisen lomassa ajatukset harhautuvat nykypäivään. Vaikka luen niitä kirjoja nimenomaan harhauttaakseni ajatukseni pois nykypäivästä. Lapsena kuulin, että juhlia järjestetään piilopirteissä. Vasta aikuisena ymmärsin miksi suomalaiset alunperin rakensivat piilopirttejä.

Piilopirttien tarve johtui isovihan aikakaudesta 1700-1710. Silloinen Venäjän miehityksen aikainen kurimus jätti syvät arvet ja kulttuurillisen jäljen suomalaisiin. Se aiheutti enemmän kuolemaa Suomessa kuin samaan aikaan Turusta Ouluun asti riehunut ruttoepidemia. Verilöylyt, kokonaisten kylien polttamiset ja terroriteot jäivät kansakunnan muistiin sukupolvien ajaksi. Joten on helppo ymmärtää, ja olla kiitollinen, miksi silloin talvisodan alkaessa ei periksi annettu edes verta vuotaen ja kanveesissa maaten. Talvisodan aikaan isovihan muistot olivat muutamaa sukupolvea lähempänä kuin nykyisen sukupolven aikana. Suomettumisen aikana isovihan muistelut pidettiin hiljaisina, jotta Neuvostoliitto ei närkästy.

Historian kauheudet ja päivittäiset sotauutisten yhdistelmät pakottavat minut miettimään kysymystä, jota kenenkään ei koskaan tarvitsisi kysyä.

Miksi taistella kun antautumalla saisi rauhan?

Kysymystä esitetään kiihtyvällä tahdilla Ukrainan suuntaan. Miksi Ukraina vieläkin sotii eikä neuvottele rauhaa? Ukrainalaiset itse muistavat jotakin, jota Ukrainan ulkopuolelle ei näytetä ymmärtävän. He muistavat 1930-luvun holodomorin. Suomennettuna ”nälkään kuolemisen”. Stalinin masinoima, asein valvottu ja kohdistettu nälänhätä johti maltillisten arvioiden mukaan vähintään kolmen miljoonan ukrainalaisen kuolemaan. Maanviljelijöitä uhkaamalla maasta vietiin jopa siemenviljat, jotta Neuvostoliiton muissa maissa olisi pienemmät pulat leivästä. Viljaa myytiin ulkomaille samalla kun Ukrainassa ruoka loppui kesken. Politbyroon julistamat teollistamisen tarpeet ajoivat yli kansalaisten nälänähädästä. Kärsijäksi valittiin Ukraina, koska siellä oli talonpoikaiskapinoita kommunismia vastaan.

Väestölaskennan tiedot holodomorin aikakaudelta osoittavat, että Venäjällä ja Valko-Venäjällä väestöt kasvoivat yli kymmenen prosenttia. Ukrainan väestö supistui kymmeneksen. Stalinin tilaama väestölaskenta holodomorin jälkeen 1937 julistettiinkin salaiseksi, koska luvut saivat hänet näyttämään epäpätevältä.

Karmeudet lakaistiin maton alle. Länsimaissa ei edes tiedetty mitä Ukrainassa tuolloin tapahtui. Vasta Neuvostoliiton romahdettua ukrainalaiset uskalsivat kertoa miksi vanhempien suvut olivat oikeasti kadonneet.

Nykyinen Venäjä ei tunnusta kansanmurhaa. Sitä vähätellään siellä vieläkin. Ukraina ei ole unohtanut menneisyyttään. Kansa jatkaa taistelua tulevaisuutensa tähden.

20.11.24

Kreationisti Toni Torppa ja Venäjä-apologian jalo taito

Venäjän armeijan kolmen päivän erikoisoperaatio Kiovan valtaamiseksi saavutti tänään 1000 päivänsä. Hyökkäys jatkuu sillä Putin ei tietenkään halua luopua imperialistisista haaveistaan. Vaikka venäläisiä sotilaita kuolee jatkuvasti. Pelkästään upseerien menetykset ovat ylittäneen varmistetun 5086 kuolleen rajan.

Katsomisen arvoinen video on Radio Free Europen julkaisema katsaus venäläisten sotilaiden sotarikoksista Butšan alueella vuonna 2022. Se ei ollut ainoa kylä tai kaupunki jossa tapahtui samanlaista miehityshallinnon toimintaa. Ainoastaan kuuluisin. Butšasta löydetyt tapetut siviilit olivat olennainen osa venäläisen informaatiosodan rintamaa, kun venäläiset yrittivät syyttää ukrainalaisia heidän tappamisestaan.

 


 

Niille jotka haluavat tuhlata aikaansa kreationistin puheisiin Venäjän hyökkäyksestä on tarjolla melko tuoretta kuunneltavaa. Toni Torppa on tunnettu, eli niitä harvoja aktiivisia, luomisopin levittäjiä Suomessa. Torppa on jo yli vuoden puhunut siitä, että Ukrainassa pitäisi ensisijaisesti hakea rauhaa. Se onkin kaunis ajatus. Venäjän kohdalla on vain Ukrainassa jouduttu toistuvasti toteamaan, että neuvoteltu rauha ei kestä. Torpan edelliset evoluutioteorian ja ateismin kritiikit olivat joskus ihan hauskaa kuunneltavaa. Uudempi tuotanto on valitettavasti vain sisäistettyä putinistien koottuja psykooseja, joissa Venäjä on uhri joka on pakotettu hyökkäämään Ukrainaan.


Torpan teesit ovat yksinkertaisia:

1) Venäjä voittaa aivan takuuvarmasti sodan, joten Ukrainaa ei kannata tukea.

Torppa selittää Venäjän voiton olevan logiikan sanelemaa. Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitto vain vahvistui sodan edetessä, joten tietenkin myös moderni Venäjä tulee vain vahvistumaan. Neuvostoaikojen varastojen tyhjentyminen ei häiritse Torppaa. Eikä myöskään Venäjän teollisuuden kyky tuottaa materiaalia sotaa varten. Hän ei näytä muistavan miten Neuvostoliitolle kävi Afganistanissa. Eikä hän puhu sanaakaan siitä miksi vastoin kaikkea kylmää logiikkaa Yhdysvallat ei voittanut pienempää ja teknologisesti jälkeen jäänyttä Vietnamia. Aivan kuin Torppa on unohtanut joitakin tekijöitä omasta logiikastaan.

2) Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, koska paha NATO halusi laajentua sinne.

Ratkaisu rauhan saamiseksi on yksinkertainen. Venäjälle pitäisi antaa turvallisuustakuut, joissa Ukraina on neutraali valtio. Torppa kertoo, että Venäjä hyökkäsi koska NATO:n tukikohdat Ukrainassa olisivat uhka heille. Elämä Ukrainassa  Venäjän määrittelemänä puskurivaltiona olisi parempaa kuin nykyinen sota, toteaa Torppa. Hän ei näytä tietävän, ettei Ukrainassa ollut NATO:n tukikohtia 2014. Eikä Ukraina edes ollut pääsemässä NATO:n jäseneksi 2014.

Torppa toistaa lähes kaikki klassiset Venäjän sotaa puolustavat puheenaiheet. Kun hän puhuu ensimmäisen kerran Ukrainassa olleen "CIA:n tekemä vallankaappaus" tiedän mistä hän on kopioinut tietonsa. Ukrainalaisten omat ajatukset ja päätäntävalta neutralisoidaan hänen puheissaan. 

Venäjä valtasi Krimin, koska se oli aivan pakko tehdä ennen kuin Ukrainan länsimielinen väliaikahallinto luovuttaa laivastotukikohtaa länsimaille. Torppa ei valitettavasti ollenkaan selitä oli tuo missään vaiheessa oikeasti realistinen mahdollisuus vai pelkästään Venäjän keksimä tekosyy valtaukselle.

Puhuessaan Venäjän vaatimista turvallisuustakuista Torppa ottaa esimerkit vuoden 2021 paikkeilta. Eli sen jälkeen kun Venäjä oli jo hyökännyt ja sotinut Ukrainassa useita vuosia. On luultavasti helpompaa saada Torppa myöntämään, että välimuotofossiileja on löydetty, kuin myöntää ettei Ukraina ollut menossa NATO:on ennen Venäjän hyökkäystä.

Torpan tarjoama ratkaisu sodan loppumiselle onkin antaa Venäjälle kaikki mitä se vaatii. Sitten maahan tulee rauha ja ukrainalaisten tappaminen loppuu.

58 minuutin kohdalla Torppa hieman poikkeaa edellisistä puheistaan. NATO-laajentumisen teoreettinen mahdollisuus Ukrainassa riitti Putinille toteuttaa hyökkäys. Mutta NATO-jäsenyyden Suomen kohdalla Torppa toteaa alueemme olevan strategisesti tärkeää turvallisuuspoliittista leikkikenttää. MUTTA JOSTAIN SYYSTÄ se Suomen ja Ruotsin liittyminen NATO:n jäseneksi ei sitten mitenkään ollutkaan ongelma Putinille. Vaikka Ukrainan kohdalla Putin väitti NATO-laajentumisen olevan sellainen kuuluisa punainen viiva.

 

Ilmeeni kun kuuntelen Torpan puheita

 

Aivan kuin venäläisten puheet NATO-laajentumisesta olisivat ristiriitaista potaskaa, puutaheinää, valheita ja palturia.

Torpan pitäisi pysyä vain evoluutioteorian ja ateismin kritisoimisessa.

14.11.24

Infowars on kuollut

 Aina silloin tällöin, vastoin maailmankaikkeuden perusasetuksia, huonoille ihmisille tapahtuu jotain huonoa. Alex Jones on niitä ihmisiä joita minä voin rehellisesti sanoa vihaavani. Hän rahastaa ihmisten tragedioilla ja valehtelee massamediansa välityksellä lähes kaikesta mahdollisesta. Milloin keksitään mainostaa Charlie "Hot Shot" Sheen keksimää presidentti Obaman haastattelua oikeana haastatteluna, tavallisesta sotaharjoituksesta kyhätään vallankaappausta, ja loputon litania netissä kiertäviä salaliittoteorioita joita Jones on toistanut ilman kritiikin häivää ohjelmissaan.

Miehen rakentama Infowars huuhaa-sivusto joutui leikkuulaudalle, kun Jones hävisi näyttävästi ja erittäin nolosti oikeudessa. Jonesin puolustusta ei auttanut se, että hän valehteli oikeudessa ja jäi näyttävästi kiinni valehtelustaan.

 Sandy Hook joukkosurmassa lapsensa menettäneiden perheiden joukosta kuusi perhettä haastoi Jonesin ja Infowarsin kunnianloukkauksesta vuonna 2018. Jones esittämät toistuvat valheet siitä ettei joukkosurmaa oikeasti tapahtunut koulussa olivat vihdoinkin liikaa. Perheitä oli vainottu, kun folioväki oli ottanut Jonesin puheita totena. 

Edes Jonesin lakimiehen selittelyt siitä, että Infowarsin ohjelmissa esiintyi vain hahmo nimeltään Alex Jones eikä oikea Alex Jones, joten Alex Jonesin puheita ei pitäisi ottaa totena, toisin kuin Alex Jonesin puheita. Alex Jones on vain viihdetarkoituksiin tehty hahmo.

Varallisuutta Jonesilla oli arvioiden mukaan noin 130 miljoonaa dollaria. Tuomiot saatuaan Alex aloitti varallisuutensa piilottamisen ja meni konkurssiin, jotta ei joutuisi maksamaan oikeuden määräämiä korvauksia. 

Korvaussumma oli yhteensä 1,5 miljardia dollaria. Sen perintään käytettäisiin huutokauppaa, jossa oli myös Infowars sivusto, sivuston asiakasrekisteri, tekijänoikeudet, verkkokauppa ja täysi mahdollisuus halutessaan jatkaa suoraan sivuston toimintaa. Jones kerkisi vihjailemaan ohjelmassaan, että huutokauppaan osallistuisi nimetön taho joka ostaisi Infowarsin. Ja sitten antaisi Jonesille mahdollisuuden jatkaa firmassa! Kjeh kjeh!

Mutta vielä toisen kerran maailmankaikkeus todisti olevansa terapian tarpeessa. Huutokaupassa Infowarsin uudeksi omistajaksi pääsi...

Legendaarinen The Onion uutisparodiasivusto!

The Onion aikoo jatkaa Infowarsin toimintaa omalla tyylillään tammikuussa 2025.

 



Ehkä joskus selviää mitä kautta Jones käyttää niitä kätkemiään dollareita. Hörhöpiirit tulevat varmasti nostamaan jonkun muun brändin salaliittoteorioiden levittäjäksi Infowarsin tilalle. Alex Jones jatkaa samaa rutiiniaan vain toiselle sivustolla. Huuhaa vyöryy hyökyaaltoina pitkin kommenttipalstoja. Mutta ainakin tämän yhden lyhyen hetken verran pääsin nauttimaan lisää Jonesin nöyryytyksestä.

30.10.24

Professori Puolimatka ja Kremlin ripaskan toistelut with special guest star Juha Ahvio

Minun piti välttää tätä. 

Minun piti jättää Tapsan tahdit taakseni. 

Minun piti lopettaa Puolimatkan puheiden kuuntelu ja keskittyä elämästäni nauttimiseen.

Epäonnistuin.

Epäonnekseni erehdyin kuuntelemaan IRR-TV:n rupatteluohjelmaa, jossa aiheena oli Venäjän hyökkäys Ukrainaan. 



 

Lepotuolille (ei -siteisiin) on aseteltu teologian tohtori Juha Ahvio ja professori Tapio Puolimatka. Säästääkseni hermosolujani keskityn tässä bloggauksessa pelkästään Tapsan puheisiin. Paitsi yhteen kohtaan. Ahvio on sisäistänyt Nato-laajentumisen selityksenä sille miksi Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Hän esittää tutun teoreettisen esimerkin siitä miksi Yhdysvallatkin olisi päätynyt samalla tavalla hyökkäämään. 4 minuuttia 8 sekuntia kohdalla:

"Tää on aivan sama niin kuin moni katsonut, että jos esimerkiksi vaikkapa Meksiko ilmoittaisi ryhtyvänsä sotilasliittoon de facto vaikka Kiinan kanssa, niin Washington toimisi alta aikayksikön."

Ei, rakas Ahvio. Tää ei ole ollenkaan sama tilanne. En ymmärrä miksi tätä samaa esimerkkiä toistellaan twitterin paskapostailun ulkopuolellakin jossain studiokeskusteluissa kravatit kaulassa. Miten voi olla mahdollista, ettei Ahvion kaltainen mies tiedä mitä Ukrainassa tapahtui?

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja aloitti Ukrainan alueiden miehittämisen silloin 2014, koska Ukraina oli valitsemassa assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen Euroopan unionin kanssa. Se oli se syy Maidan mielenosoitusten alkamiselle. Pelkästään tällainen kauppasopimus oli liikaa Putinille. Ukraina ei ollut liittymässä Natoon vuonna 2014. Useampi Nato-maa oli ilmoittanut, ettei Ukraina kelpaa Natoon. Vaikka Ukrainan presidenttinä palvellut Leonid Kutšma oli kaudellaan (1994−2005) ihan avoimesti ilmoittanut Ukrainan haluavan Natoon. Vaikka Ukraina oli mukana Nato-jäsenyyteen valmentavassa MAP ohjelmassa. Esim. Ranska ja Saksa ilmoittivat toistuvasti, etteivät haluaisi Ukrainaa Natoon. Tuolloinen keskusteli on jälkikäteen mielenkiintoista luettavaa, koska useissa puheenvuoroissa Ukrainasta haluttiin Suomen kaltaista neutraalia valtiota. Tekisi yhteistyötä Naton kanssa, mutta ei kuitenkaan olisi sen jäsen.

Sitten tuli presidentti Viktor Janukovytš, jonka kaudella Nato poistettiin maan turvallisuuspoliittisesta ohjelmasta. Ja miksipä Viktor ei olisi tehnyt sellaista, sillä enemmistö ukrainalaisista ei halunnut Natoon. Nato-jäsenyys ei ollut realistista Ukrainalla kun Venäjä hyökkäsi Krimin niemimaalle.

Ymmärrän kyllä, että Ahvio tarkoitti vuoden 2022 suurhyökkäystä. Hän ei näytä ymmärtävän, että se sota alkoi jo 2014.

Se Ahviosta.

Tapsan levittämä misinformaatio on räikeintä mitä olen koskaan kuullut hänen puhuvan. Ja minä olen se onneton luuseri joka on lukenut läpi hänen ateismi/evoluutio/uskontokritiikki kirjojaan sekä sen asiantuntijalausunnon sukupuolineutraalin avioliittolain vaaroista.

Kaikki nuo edelliset jutut kalpenevat sen rinnalla mitä Tapsa tällä kertaa puhuu. Professori Puolimatka levittää valheita joilla tuetaan aktiivisessa sodassa olevaa hyökkääjää.

Enkä edes ole yllättynyt näistä puheista. Edellisillä kerroilla Tapsa on aina kopioinnut aiheensa amerikkalaisten konservatiivien puheista. Evoluutioteorian oletetut ongelmat, ateismin kamaluus, homorummuttelun epäsoinnut, koronapandemian rajoitustoimien ongelmat, kaikki nämä kuulin ensin amerikkalaisten oikeistopiirissä rehottavien kommentaattoreiden partasuista. Se sama MAGA-porukka on toistellut Kremlin propagandaa sanasta sanaan. Joten miksei Tapsakin alentuisi samaan.

Siksi altistan itseni vielä yhden ja viimeisen - köh- kerran professorin käsittelyyn blogissani. Tapsan ensimmäinen puheenvuoro alkaa 5 minuutin kohdalla.

"Kun Varsovan liitto purettiin 1991, niin silloin suullisesti luvattiin Gorbatsoville että Nato ei laajene itään. Siitä on kiistelty mutta siitä on useita lähteitä jotka osoittaa sen."

Onko Tapsan mielestä siis väärin, että entiset Varsovan liiton maat päättivät hakea Naton jäseniksi? Kyllä vai ei? Onneksi hän sentään myöntää aivan oikein, ettei koskaan ollut mitään sopimuksia siitä ettei Nato laajentuisi itään. Olen nähnyt paljon radikaalimpia valheita vatnikkien kirjoituksissa. Ehkä hän ei olekaan aivan toivoton tapaus.

"Ukraina ja Venäjä oli aika lähellä rauhansopimusta vuonna 2022, ja useat lähteet väittää että itseasiassa Boris Johnson lännen edustajana torpedoi sen sopimuksen."


Ei saatana. Tapsa on väärässä. Aikas räikeällä tavalla väärässä. Neuvottelut olivat jo loppuneet, kun Boris saapui Ukrainaan. Useat ukrainalaiset olivat nimittäin sitä mieltä, että silloinen Istanbulissa tehty ehdotus (joka ei ollut vielä rauhansopimus) ei sisältänyt turvallisuustakuita Ukrainalle, joten se oli täysin hyödytön. Suosittelen Tapsaa lukemaan vaikka Our enemies will vanish kirjan. Se Istanbulissa tehty ehdotus oli käytännössä vain ohjenuora sille miten Ukraina antautuu Venäjälle. Tapsan olisi hyvä muistaa, että ukrainalaiset itse päättävät mitä tekevät omassa valtiossaan. Kremlin valheita toistelevat tahot kun usein tuntuvat täysin unohtavan, että Ukrainan asioista päättävät ukrainalaiset.

Olisikin mielenkiintoista oppia mistä Tapsa on lukenut tuon version Boriksen osallisuudesta rauhanneuvotteluihin.

"Ukrainan sota Venäjää vastaan [Aika erikoinen tapa kuvata tilannetta. Leinis huom.] sehän palvelee Yhdysvaltain etua kahdella tavalla. Sanotaan nyt se Nord Stream kaasuputken räjäyttäminen, jonka Biden lupasi tehdä jos Venäjä hyökkää Ukrainaan. Sehän on Yhdyvaltain kannalta taloudellisesti edullista, koska se heikentää Euroopan taloutta."

Ymmärrän USA:n edun kaasuputken räjäyttämisessä, koska nyt USA on tekemässä myyntiennätyksiä energiallaan EU:n suuntaan. On vain hieno asia, että se putki pamautettiin. Come at me, bro! Se miten Euroopan talouden heikentäminen hyödyttää Yhdysvaltoja jää epäselväksi, koska USA:n yhden tärkeimmän kauppakumppanin taloudellinen kompastelu tarkoittaa myös USA:n kaupankäynnin hidastumista.

"Ne pakotteet joita Eurooppa kohdistaa Venäjään niin niitä on jo kutsuttu Euroopan taloudelliseksi itsemurhaksi, koska nyt 40 valtiota harrastaa näitä pakotteita, mutta 150 valtiota ei, jolloin Venäjä voi kiertää niitä. Nyt Eurooppa ostaa Venäläistä energiaa Intiasta ja Saudi-arabiasta, jotka hyötyy taloudellisesti ja Eurooppa köyhtyy."

Tapsa on oikeassa siinä, että EU-alueella on taloudellisia ongelmia. BKT romahti vuonna 2020 yli viiden prosentin supistumiseen. Seuraavana vuonna se ponnahti ylös kuuden prosentin kasvuun. Sen jälkeen BKT on jäänyt yhden prosentin paikkeille. Talouskasvu on hitaampaa kuin se voisi olla. IMF:n tuore katsaus selittää syyt:

First, Europe markets are too fragmented to provide the needed scale for firms to grow. Second, Europe has no shortage of savings, but its capital markets fail to provide to boost young and productive firms. In addition, Europe is missing skilled labor where it is needed. A deeper, more integrated Single Market can resolve most of these issues. This means removing the barriers that still prevent goods, services, capital, and labor to flow freely between countries.

Tapsa ei näytä ymmärtävän, että EU "köyhtyy" aina ostaessaan energiansa EU:n ulkopuolelta.

Hän ei tietenkään puhu sanaakaan Venäjän talouden tilasta, koska silloin hän joutuisi myöntämään mitä pakotteet ovat tehneet Venäjälle.

Tapsa syyttää länsimaista diplomatiaa sodan alkamisesta 6 minuuttia 50 sekuntia kohdalla.

"Länsimainen diplomatia oli osasyyllinen - raskaasti osasyyllinen - sen sodan syttymiseen. Ja länsimainen diplomatia on osasyyllinen siihen, että se sota jatkuu. Eli toisin sanoen, se että nyt me täällä Euroopassa ja Suomessa, se tiedotus sodasta on sotapropagandaa, jossa jollakin tapaa kiihotetaan sotaan. Aseiden lähettäminen olisi se ratkaisu. Ja kieltäydytään, vaikka Kaja Kallas, joka nimitettiin Viron pääministeriksi, Euroopan ulkopolitiikan johtoon, niin hän sanoo ettei hän voi neuvotella Putinin kanssa, koska Putin on sotarikollinen."

Tämä on kohta jossa toivon hartaasti Tapsan olevan oikeassa. Olisipa Euroopassa oikeasti ollut menossa Tapsan kuvailema sotapropaganda. Silloin länsimainen aseapu olisi ollut nopeampaa ja laajempaa kuin se varovainen ja hidastelema aseapu jota EU-maat antoivat 2022-2023 vuosina. Ensin oletettiin, että Venäjä valtaa maan niin nopeasti ettei aseapu kerkiä vaikuttamaan. Sitten pelättiin Putinin "punaisia linjoja" ja sitten vieläkin vapistaan ydinsodan uhkailun edessä.

Sota olisi ehkä jo loppunut jos EU:n aseapu olisi ollut nopeampaa ja vahvempaa. Tuo hidasteleva ja varovainen aseapu, jossa vieläkin asetetaan käyttörajoitteita Ukrainan armeijalle (risteilyohjuksilla ei saa tuhota venäläisiä sotilaskohteita Venäjän maaperällä) tarkoitti miehitettävien alueiden vapauttamisen hidastumista. Antamalla Venäjän armeijalle mahdollisuuden pommittaa pitkänkantaman aseillaan Ukrainaa Venäjä käyttää joka ikinen viikko tuota länsimaiden antamaa mahdollisuutta. Ukrainalle annetut aseet sentään pelastivat ukrainalaisia henkiä, kun esim. pelkästään Harkovan alueella onnistuttiin niiden ansiosta häätämään Venäjän armeija kauemmaksi. Asukkaisiin kohdistuva pommitus väheni heti, kun tykistö ei enää päässyt ampumaetäisyydelle siviileistä. Nykyään Harkovan asukkaita pommitetaan liitopommeilla ja drooneilla. Nämä iskut eivät enää ylitä uutiskynnystä Suomessa. Ukrainalle annetut ilmapuolustusjärjestelmät ovat myös pelastaneet useita henkiä.

Syyttäessään länsimaista diplomatiaa Venäjän hyökkäyksestä Tapsa ilmoittaa, että länsimaiden olisi pitänyt vain antaa Venäjän vallata Ukraina. Silloin aktiivinen ja avoin sota olisi loppunut nopeasti. Vain miehityksen alla tehdyt teloitukset jatkuisivat. Ne Tapsa on valmis hyväksymään.

11:30 kohdalla juontaja esittelee johdattelevan kysymyksen, jossa haetaan olisiko Euroopan sisällä valtioita joilla olisi intressejä jatkaa sotaa, jotta Ukrainan sisällä olevat "arteet" saataisiin parempaan talteen.

Tapsa on kuullut puheita siitä miten Blackrock on saapunut apajille ryöstökapitalismillaan ja vallannut ukrainalaisten maanviljelijöiden pellot. Tästä seuraa eurooppalaisten maanviljelijöiden romahdus, kun Blackrock alkaa myymään halpaa Ukrainassa tehtyä ruokaa Eurooppaan. Kauhistus! Äkkiä jotkut sanktiot länsimaiselle sijoitusrahalle Ukrainassa!

Mainitsematta jää, että Ukrainan huonon talouden takia maanviljelyyn tehdyt investoinnit ovat jääneet tekemättä. Kun sijoitusrahaa ei löydy Ukrainasta, niin sitä on haluttu ulkomailta. Ja jostain syystä Ukraina ei enää ole ollut kovin innokas päästämään Venäjää shoppailemaan Ukrainan pelloille. Kovin hämmentävää realiteettia varmasti Tapsalle, mutta ei ukrainalaisille itselleen. Hän ei koskaan selitä miksi Blackrock sijoittaisi valtaamismielessä Ukrainaan, mutta samalla länsimaat eivät oikeasti tee toimia joilla estetään Venäjää valtaamasta Ukrainaa. Tuskin saamme koskaan lisäselvitystä Tapsan suunnalta.

Seuraavaksi aiheena on Krimin tilanne. Tapsa poistaa viimeisetkin epävarmuudet siitä ettei hän ole vaivautunut perehtymään Venäjän hyökkäykseen. Hän toistaa Kremlin levittämiä keskusteluaiheita.

16:55

"Krimin ja Itä-Ukrainan asetelman perusongelma on siinä että siellä se väestö on venäjänkielistä."

Miksi se on ongelma? Ovat englantia puhuvat irlantilaiset englantilaisia? Eikö hän tiedä, että Ukrainan armeijassa on sotinut vuosikausia venäjänkielisiä ukrainalaisia sotilaita jotka taistelevat Venäjän armeijaa vastaan, koska Venäjän armeija on tappanut heidän venäjää puhuvia sukulaisiaan Ukrainassa? Eikö hän tiedä mikä on ollut useimpien Ukrainan nykyhallituksessa olevien poliitikkojen äidinkieli?

Volodymyr Zelenskyi

Oleksandr Turtšynov

Andrii Biletski

Semen Semenchenko

Ihor Kolomoiskyi

Serhii Taruta

Volodymyr Hroisman

Julija Tymošenko

Petro Porošenko

Dmytro Anatolijovytš Jaroš

Kaikki heistä ovat ukrainalaisia poliitikkoja joita Putin vihaa. Kaikkien äidinkielenä on ollut venäjä.

Jos joku vielä sukupuolineutraalin valtahenkilön vuonna 2024 sokeasti toistelee tuota "venäjänkieliset vähemmistöt" perusteluna Venäjän hyökkäykselle, niin hän ansaitsee vain EXIT-kyltin suuntaan osoittamiset.

"Krimihän on jo pariin kertaan äänestänyt halustaan liittyä Venäjään."

Ai niin! Ne Krimin höpsön hauskat leikkivaalit. Tapsa ei näköjään edes tiedä mitkä olivat äänestysvaihtoehdot niissä vaaleissa. Erittäin nolo moka häneltä. Niissä äänestettiin vaihtoehdoista: Krimin niemimaan alue liitetään Venäjään TAI Krimin niemimaan alue on Krimin perustuslain mukaan autonominen alue Ukrainassa. Äänestykseen ei päästetty vaihtoehtoa, jossa Krimin niemimaa pysyisi Ukrainan alueena. Aivan kuin sinulle annettaisiin vaihtoehdot: anna lompakkosi minulle tai jätä lompakkosi oveni eteen.

Tapsa ei näytä kykenevän missään muodossa kriittisesti tarkastelemaan sitä mitä hän lukenut Venäjän hyökkäyksestä.

 "Osittain sodan syynä oli se vuoden 2014 vallankaappaus, jolloin tää Janukovitš ajettiin ulos. Ja se vallankaappaushan... yleisesti ajatellaan, että siinä aika suuri rooli oli CIA:lla."

 


 

Käyttämällä sanaa "vallankaappaus" Tapsa tekee selväksi mistä ilmansuunnasta hän on poiminut tietonsa. Ei tällä kertaa takerruta siihen sanaan. Jos muka yleisesti ajatellaan, että CIA oli mukana vallankaappauksessa, niin varmasti Tapsa kykenee ohjaamaan uteliaat todisteiden äärelle. Olen nimittäin kohta parisen vuotta tivannut ja vaatinut niitä todisteita esittävän kaikilta niiltä jotka toistelevat tuota mantraa vallankaappauksesta. Ja joka ikinen kerta ne todisteet jäävät esittämättä. Joko viitataan siihen Victoria Nulandin puheluun, mutta jätetään käsittelemättä mistä siinä puhelussa puhuttiin. Tai mainitaan Yhdysvaltojen antama USAID rahoitus, mutta teeskennellään ettemme muka tiedä miten ja milloin kyseistä avustusta käytettiin Ukrainassa.

Ennustan, ettei rakas professori Puolimatka koskaan ikinä missään osaa esittää tällaisia todisteita toistamalleen vihjailulle.

 "Ja sen jälkeen syntyi se sisällissota Ukrainaan. Jossa sitten ehti kuolla ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, siinä kuoli jo 15 000 ihmistä siinä sisällissodassa. Jossa tämä keskusvalta hyökkäsi venäläistä vähemmistöä vastaan."

Tapsa ei ole tietoinen faktoista. Se 15 000 luku sisältää siviilit ja sotilaat. Sotilaat sisältävät Venäjän armeijan sotilaita. Koska Venäjä soti Ukrainassa ennen sitä 2022 suurhyökkäystä. Toistan. Tapsa ei näytä tietävän, että Venäjän armeija soti Ukrainassa vuosina 2014-2021.

IRR-TV ansaitsee kiitoksen ainakin siitä, että sen ansiosta tiedämme professori Puolimatkan kommenttien ulkopoliittisista asioista olevan samalla tasolla kuin hänen tietonsa evoluutioteoriasta ja välimuotofossiileista. Eli erittäin heppoiset.

26.10.24

Infosota: Räppäri Jujun jupinat

 Julius Sarisalmi aka Juju on rap-artisti, joka siirtyi pienpuoluepolitiikan kautta Venäjän hyökkäysodan tukijaksi. Reitti nykyiseen pisteeseen on varmasti ollut tapahtumarikas ja mutkikas. Itsenäisyyspuolueesta Vapauden liittoon pompannut Juju ei saanut tarpeeksi äänisaalista päästäkseen kansanedustajaksi. Sittemmin mies on aloittanut Youtube-kanavallaan ahkeran Venäjän toimien valkopesun. Videot ovat säännöllisesti saaneet mukavasti muutamia tuhansia katselukertoja.

 Juju kommentoi ajankohtaisia käänteitä Venäjän hyökkäyksessä. Päätin tarkastella miten hyvin hän on perillä konfliktin taustoista. Onko siellä tarjolla klassiset putinistien puolustuspuheet ja valheet NATO-laajentumsien uhasta? Vai olisiko hän perehtynyt monipuolisesti ja faktoja uupumattomasti kaivellen aiheesta esitettyihin argumenttuihin? 


Pieni otanta siitä mitä kaikkea olen lukenut aiheesta.

Videollaan nimeltä Länsimainen Propaganda osa 2 hän puhuu siitä mistä kaikki alkoi. Se kertoo meille missä Jujun tietotaso lepattaa. 8 minuuttia ja 20 sekuntia lähtee nyt rullaamaan!


Popcornit ja colacocktailit valmiiksi.

Juju ei tykkää siitä, että Venäjän väitetään hyökänneen Ukrainaan täysin ilman syytä. Mediassa käytetty "unprovoked war" provosoi häntä. Juju alkaa selittämään miksi Venäjän oli pakko puuttua Ukrainan "sisällissotaan".

00:38

"Naton jatkuva laajentuminen Venäjän ympärysvaltoihin ja puuttuminen näiden valtioiden sisäpolitiikkaan pyrkimällä istuttamaan näihin länsimielinen hallitus on selkeää provosointia Venäjää kohtaan."

Juju ei siis missään muodossa hyväksy, että Puola, Viro, Latvia ja Liettua olisivat itse halunneet osaksi Naton puolustusliittoa. Tyypilliseen venäläismieliseen ajatteluun kun kuuluu, ettei Venäjän aluskansoilla saa olla omaa päätäntävaltaa omista asioistaan. Olisi ihanaa tietää miten Juju selittää esim. Puolan rohkean Nato-jäsenyyden hakemisen, jossa Puola käytännössä kiristi vastentahtoista Yhdysvaltojen presidentti Clintonia saadakseen oven auki Natoon.

00:50

"Kun Nato aikoinaan lupasi olla laajentumatta, rikkoi sitten lupauksensa ja on edelleen jatkanut laajentumistaan."

Juju ei sano ääneen mitään lähteistä, mutta ruudulla vierii kuvakaappauksia jostain sanomalehtien kirjoituksista. Ensimmäinen niistä on Los Angeles Times lehden teksti vuodelta 2016. Siinä toistetaan tuttu tarina James Bakerin osallistumisesta neuvotteluihin Saksan yhdentymisen aikoihin vuonna 1990. Pöydän toisella puolella oli silloin vielä pystyssä olevan Neuvostoliiton edustaja. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, ettei Nato tehnyt mitään sopimusta Neuvostoliiton kanssa laajentumisen lopettamisesta. Korkeintaan puhuttiin, ettei entisen Itä-Saksan alueille tuotaisi Naton tukikohtia. Ja kuten me kaikki tiedämme, sittemmin näiden neuvottelujen toinen osapuoli katosi historiaan joulukuussa 1991.

RIP CCCP.

Nykyisen Venäjän näkökulmasta on kuitenkin aivan epistä, että Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen entisiä neuvostomaita on päästetty Naton jäseniksi. Venäjä ei halua meidän kysyvän miksi entiset neuvostomaat ovat hakeneet Naton jäseniksi. Miksi Moskovan alaisuudessa olleet valtiot haluaisivat puolustusliittoon, joka tekisi erittäin hankalaksi Moskovalle valloittaa heitä joskus tulevaisuudessa? Modernin Venäjän hyökkäykset Tšetšeniaan ja Georgiaan todistivat turvallisuushuolet perustelluiksi. Venäjä ei ole luopunut imperialistisista tavoitteista.

Valittaminen Nato-laajentumisesta vielä tänä vuonna kertoo minulle vain siitä, ettei valittaja ole seurannut miten venäläiset puhuvat keskenään hyökkäyksensä syistä. Ukraina ei ole oikea valtio, joten Venäjällä on kaikki oikeus vallata se itselleen ja näin yhtenäistää veljeskansat. Putin ihan itse omalla suullaan puhuu siitä miten Venäjän historiallinen vastuu edellyttää Ukrainan valtaamista. Tai siis, Ukraina palautetaan Venäjälle. Näistä venäläisten välisistä puheista tuolla Venäjällä ei vaan välitetä täällä länsimaissa.

00:58

"Saksan liittokansleri Angela Merkel myönsi myöhemmin, että Minskin sopimuksilla pelattiin vain aikaa jotta saatiin Ukrainaa varustettua sotaa varten. Kuinka Venäjä voisi siis luottaa länsimaihin tai Natoon tällaisten toimien jälkeen?"

Hyvä kysymys! Minskin sopimuksissa kun oli ne kohdat jotka Venäjä jätti toteuttamatta. Venäjä siis rikkoi Minskin sopimusta, kun se ei vetänyt joukkojaan pois Ukrainasta eikä antanut Ukrainalle hallintaa Ukraina-Venäjä rajalla, eikä sallinut Etyj-standardien mukaisia paikallisvaaleja Itä-Ukrainassa. Juju ei mainitse näistä sanakaan vaan antaa katselijoille kuvan jossa vain Ukraina rikkoisi Minskin sopimuksia.


Venäjä ilmoittaa pettyneensä länsimaihin eikä voi enää luottaa heihin. Johon voin vain ihmetellen vastata, että miksi Venäjä sitten teeskentelee etteivät sen joukot ole sotineet Ukrainassa vuodesta 2014 lähtien ja miksi Venäjä valehteli tammi-helmikuussa 2022 ettei tietenkään ole hyökkäämässä Ukrainaan niillä valtavilla sotilaskeskityksillään Ukrainan rajalla. Jälkiviisaana näyttää olleen täysin kohdallaan, että Ukraina vahvisti puolustusvoimiaan Minskin neuvottelujen aikana. Minskin sopimuksissa ei ollut mitään siitä mikä Ukraina armeijan koon pitäisi olla.

Ai niin!

Videolla Juju kutsuu 2014-2021 välillä tapahtunutta sotimista sisällissodaksi. Hän ei näytä tiedostavan, että venäläiset sotilaat ja armeijan ajoneuvot sotivat Ukrainan rajojen sisällä vuodesta 2014 eteenpäin. Eikö hän tiedä näitä faktoja? Vai tietääkö hän näiden joukkojen sotineen Ukrainassa mutta päättää valehdella siitä?

02:50

"Nato ja länsimaat ovat olleet mukana vaikuttamassa Ukrainan sisäisiin asioihin jo vuodesta 2014 lähtien."

Juju näyttää videoklipin, jossa Naton pääsihteeri Stoltenberg puhuu Naton olleen kouluttamassa Ukrainan armeijaa vuodesta 2014 lähtien. Se onkin täysin totta. Koulutuksen aloittamista mainostettiin isoin otsikoin.

Juju jättää mainitsematta, että Ukraina pyysi apua ja koulutusta, kun se joutui ensimmäisen kerran venäläisten joukkojen kohteeksi 2014. Jujun maailmassa on väärin, että itseään puolustava valtio saisi avustusta ulkomailta. Jos Venäjä ei olisi hyökännyt Ukrainaan, niin Nato ei olisi tehnyt tuollaista toimintaa Ukrainassa.

03:15

"Suomen mediassa toistetaan lausetta Venäjän hyökkäyssota. Tämäkin on harhaanjohtava käsite. Todellinen tapahtumien kulku meni näin: pitkän sisällissodan ja kymmenien tuhansien kuolleiden siviilien jälkeen alkuvuodesta 2022 Minskin sopimuksen toimeenpanon neuvottelut epäonnistuivat ja Zelenskyi kieltäytyi allekirjoittamasta asiakirjoja. Sitten Ukraina, Naton tukemana, keskitti 125 000 sotilasta ja aloitti suurhyökkäyksen valmistelut, eli pommitukset Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltoja vastaan."

Juju ei siis osaa käntäää hyökkäyssotaa miksikään muuksi sodaksi. Kun valtion oma armeija etenee rajan ylitse toisen maan sisälle, niin se on hyökkäys toiseen valtioon. Luonnollisesti Venäjä heiluttaa käsiään ja sanoo hyökänneensä Ukrainaan vain puolustaakseen Itä-Ukrainalaista venäläistä kansaa.

Venäjä väitti ettei itse edes ollut osallisena Minskin sopimuksissa, joten miksi sen armeija olisi saapunut toimeenpanemaan niitä?

Juju ei kerro miksi Zelenskyi ei allekirjoittanut Minskin uusinta versiota silloin 2022.

Juju ei näytä muistavan, että Venäjä aloitti armeijansa keskittämisen Ukrainan rajalle kuukausia ennen kuin se alkoi valittamaan Ukrainan joukoista Donetskin ja Luhanskin kohdalla. Huhtikuussa 2021 ilmestyi ensimmäisiä uutisia näistä venäläisistä joukoista.

Juju käyttää lähteenään kuvakaappausta Reutersin uutisesta joulukuulta 2021

MOSCOW, Dec 1 (Reuters) - Russia accused Ukraine on Wednesday of deploying half of its army or 125,000 troops to Donbass, a conflict zone in eastern Ukraine, where government forces have been battling Russia-backed separatists since 2014.
The accusation was levelled by Russian foreign ministry spokeswoman Maria Zakharova during a briefing in Moscow. There was no immediate response from Kyiv.
Russia has said it is worried about Ukrainian intentions as tensions between Kyiv and Moscow spike over Western fears about a new Russian attack on Ukraine, something Russia has dismissed as fear-mongering.
Näin jälkiviisaana voimme todeta, että länsimaiden näkemys osoittautui todeksi. Venäjän väitteet olivat valheita.

Venäjän puheet siviilien suojelemisesta ovat myös äärimmäisen ärsyttävää kuunneltavaa. Siviilikuolemat kun olivat kerinneet laskemaan käytännössä olemattomiin. Kun Venäjä aloitti avoimen hyökkäyssotansa, niin siviilikuolemat nousivat kymmeniin tuhansiin. Emme vielä edes tiedä kuinka paljon on oikeasti kuollut.



05:55

"Muutama päivä myöhemmin Venäjä tunnusti Luhanskin ja Donetskin itsenäisyyden vedoten YK:n peruskirjaan."

On aina hauskaa katsella miten putinistit vetoavat YK:n peruskirjaan valloitussodissaan, mutta sitten jättävät täysin huomioimatta mitä YK:ssa on äänestetty Venäjän valloitussodista.

Syyskuussa 2022 YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa muistutettiin, että Venäjän metkut Ukrainassa ovat kaikkien tiedossa. Vain Venäjä teeskentelee, että miehitetyillä alueilla olisi tehty oikeita vaaleja.

"The Russian Federation’s latest illegal attempts to organize new so-called electoral processes in the occupied areas of Ukraine further undermine the prospects for peace, a senior United Nations official told the Security Council today, as speakers challenged the validity of the ongoing polls while others called for de-escalation and negotiation.

 

Miroslav Jenča, Assistant Secretary-General for Europe, Central Asia and Americas, Departments of Political and Peacebuilding Affairs and Peace Operations, highlighted the UN’s principled position against Moscow’s move, stating:  “The so-called elections in the occupied areas of Ukraine have no legal grounds.”"

 

Tuolloin Venäjä puolusteli tekojaan sillä, että miehitetyillä alueilla olevat kansalaiset olivat vaarallisessa tilanteessa. Ja niin he olivatkin, koska venäläiset sotilaat olivat saapuneet Ukrainaan sotimaan Ukrainan armeijaa vastaan vuodesta 2014 lähtien. Jos Venäjän armeija ei olisi sotimassa Ukrainan rajojen sisällä, niin ukrainalaiset olisivat turvassa.

Lokakuussa 2022 YK:n yleiskokouksessa äänestettiin 143 puolesta ja 5 vastaan, kun YK tuomitsi Venäjän leikkivaalit Ukrainassa.

YK on toistuvasti vaatinut Venäjää poistumaan Ukrainasta.

Venäjä kieltäytyy lopettamasta hyökkäystään. Mutta samalla vetoaa propagandassaan YK:n peruskirjaan oikeutuksena hyökkäykselleen. Ja propagandistit levittävät näitä juttuja videoissaan eteenpäin. He unohtavat myös joka ikinen kerta mainita, että Ukraina oli pyytänyt 2015 lähtien YK:n rauhanturvaajia saapumaan Ukrainaan. Mutta tämä ei tietenkään kelvannut Venäjälle, joka esti sellaiset projektit. YK:n rauhanturvaajat kun tekisivät venäläisten sotilaiden käytön vaikeammaksi Ukrainan rajojen sisällä. Siksi venäläisten puheet ukrainalaisten siviilien turvaamisesta ovat niin vastenmielistä potaskaa.

Toistaiseksi Jujun tuotokset eivät ole saavuttaneet kovin suurta suosiota sosiaalisessa mediassa. Hän toistaa aivan samoja puheita kuin muut Venäjää tukevat länsimaiset apologit kuten Scott "pedofiili" Ritter, Douglas Macgregor, Johan Bäckman, Janus Putkonen, jne. Suomessa ei taida olla tarpeeksi kysyntää tällaiselle viihteelle. Paitsi kaltaiselleni debunkkaus-riippuvaiselle.

Törmäsin bottiväittelijään

 En tarkoita sellaista väittelijää, joka väittelee boteista. Vaan käyttää tekoälyä apuvälineenään nettikinasteluissa.

Aiheena oli Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Kommenteissa esitettiin vaatimus rauhanneuvotteluista jotta kamala sota loppuisi. Ukrainaan ei pitäisi enää lähettää aseavustusta, jne. Kaikki tyypilliset litaniat joissa ympäripyöreästi ehdotetaan Ukrainan antautumista. Eräs kommentaattori aloitti tunteikkaan räikeästi. Vastasin siihen omalla tyylilläni. Ja pian huomasin vastapuolen tyylin vaihtuneen kuin nappia painamalla aivan toisenlaiseksi. Lisäksi hän osoittautui äärimmäisen nopeaksi näppäimistön näpyttelijäksi. Pitkät kommentit ilmestyivät ennätysajassa vastauksina minulle.


Äärimmäisen ahdasmieliset ajatukseni tekoälystä pulpahtivat pintaan. Haistoin palaneen postaskan käryä. Kuinka joku pystyisi tuottamaan sanasalaattia noin nopeasti? 

Onnekseni huomasin kommentaattorin tekevän kriittisen virheen. Hän vastasi liian suureella kiireellä. Vastauksesta jäi poistamatta tekoälyn, keskustelubotin tai virtuaaliavustajan antama neuvo siitä miten tekoälyn tuottama vastaus esitellään minulle. Olin kirjoittamassa siihen vastausta jossa huomautin hänen unohtaneen poistaa jotakin vastauksestaan. Mutta oih ja voih! Hän muokkasi vastaustaan ja kerkisi poistamaan tekoälyn tuotoksen tekstistään. Kommentaattorin epäonneksi Facebook mahdollistaa vastausten muokkaushistorian tarkastelun.

Ihan pätevää opastusta botilta. Pääsin sentään huomauttamaan, että jatkossa hänen kannattaa olla tarkempi kirjoittelussaan ja tekoälyn käytössä. Pian koko keskustelu oli poistettu. 

Eikä tekoälyn käyttäjä saanut siitä edes irti vakuuttavia argumentteja. Botin tuotokset olivat kyllä asiallisen näköisiä, mutta jättivät käsittelemättä aihetta selkeällä tavalla. Vaikka teksti oli pääosiltaan aiheeseen liittyvää. Kuitenkin useimmat Venäjän hyökkäystä puolustavat tahot eivät osaa käyttää näitä bottiavustajia oikein nettikeskustelussa.

Tekoäly ei ole täysi turha avustaja. Sitä on käytetty salaliittoteorioita levittäviin ihmisiin hyvin tuloksin. Botti kykenee tunnistamaan mikä on salaliittoteoreetikon argumentti ja mikä siinä on faktuaalisesti pielessä. Mikä tärkeintä, botti jaksaa vääntää sanansäilällä tuosta aiheesta ilman taukoja. Ehkä ihmiskunnalla on vielä hitunen toivoa jäljellä kaapin perällä. Kunhan nettikinastelussa on osallisena ihan oikeita biologisia ihmisiä eikä pelkästään keskenään väitteleviä botti-tilejä.

15.10.24

Trump ja krääsällä MAGA-kulttilaisten höynäyttäminen

Fanituotteiden myymisessä ei ole mitään väärää. Jos ihmiset haluavat tukea ihailemaansa julkkista, niin heillä on kaikki oikeus heittää hänen suuntaansa niin paljon rahaa kuin vaan raaskivat heittää. Presidentinvaalien loppukirin koittaessa Trump tietää viimeisten helppojen dollarien olevan saatavilla. Vaalikampanjansa rahoituksen ulkopuolisissa rahavirroissa liikkuu fanituotteiden lisäksi uskonnollista hurmosta. 

Trumpin mainostamat "God bless the USA" Raamatut herättivät maaliskuussa aluksi vain kevyttä pään pudistelua sille miten uskonnolla rahastetaan vaalikansaa 60 dollarin hintalapulla.  Kyseessä on Lee Greenwoodin keksimä päivitetty isänmaallinen versio. Trumpin mainostama versio Raamatusta sisältää myös Yhdysvaltain perustuslain, oikeuksien julistuksen, itsenäisyysjulistuksen ja uskollisuuden valan. Kaikki käärittynä tyylikkäästi tekonahkaan.

Sittemmin Associated Press muisti tarkistaa missä kirjat on painettu. Tehtaat eivät olleet Jumalan siunaaman Amerikan maaperällä, vaan kommunistisen Kiinan alueella Hanzhoun kaupungissa. Näin Raamatuille tuli kappalehinnaksi n. kolme dollaria. 60 dollarin myyntihinnalla ainakin katteet olivat kohdallaan.

Mutta kaikki tuo ei ole mielestäni minkään kohun arvoista. On aivan luonnollista kapitalismia, että rikkaat amerikkalaiset teettävät myymänsä kaman halvalla kiinalaisissa tehtaissa. Kohun arvoista on kuitenkin se miten Oklahoman kouluihin ostettavien Raamattujen kriteerit päivitettiin tänä vuonna. Osavaltion opetusministeriössä annettiin republikaani Ryan Watersin kynästä uusi ehdotus. Kaikkien luokkiin opetusmateriaaleiksi tarkoitettujen Raamattujen on sisällettävä:

Vanhan ja Uuden testamentin, Yhdysvaltain perustuslain, oikeuksien julistuksen, itsenäisyysjulistuksen ja uskollisuuden valan, sekä oltava käärittynä nahkaan tai tekonahkaan.

Kuin sattumalta kaikkien Oklahoman käyttämän Mardel Christian & Education järjestön listaamien 2900 erilaisen raamattuversion joukosta ei löydä tällaista versiota. Tämän takia Oklahoman koulut taitavat näillä näkymin jäädä ilman uusia Raa-


 Hetkinen! Eikös tuollainen versio... Oho! KYLLÄ! Trumpin mainostama God bless the USA Raamattu on tismalleen uusiin kriteereihin sopiva.

Tilausmäärä olisi 55 000 kappaletta, joten 60 dollarin hintalapulla siitä tulisi osavaltiolle 3 300 000 dollarin kuluerä. Tämä voidaan kätevästi pyöristää siihen kolmen miljoonan hankintabudjettiin, jonka Ryan Waters määräsi Raamattujen määrärahaksi aikaisemmin syyskuussa. Olipa onni, että tällainen taivaallinen yhteensattuma vaatimukset täyttävästä Raamatusta osui kohdalle.

Tosin nyt aletaan vääntämään kättä siitä tehtiinkö lakien velvoittama ostojen kilpailutus oikein veronmaksajien etuja ajatellen ja onko Walterin löytämä kolmen miljoonan dollaria edes missään osavaltion budjetissa. Asianajajat tulevat varmasti selvittämään mysteerit, sillä ACLU on mukana menossa.

Mutta edes tuo patrioottinen raamatturahastus ei ole kamalinta rahastusta. Se on uusi 147 kappaleen ennakkotilauksessa oleva Trumpin brändäämä rannekello: Trump Victory Tourbillon

Rannekellon myyntihinta 100 000 dollaria.

Lyhyesti: se on räikeän ylihintainen kello.

Victory Tourbillonista on keskusteltu ahkerasti kelloharrastajien parissa. Makuja on monia, mutta moni pitää kelloa tyylitajuttomana. Ja juuri siitä syystä moni miljonääri ostaa sellaisen kellon itselleen. Rumalla kellolla erottuu joukosta klubilla. 

Parhaimman yhteenvedon teki seuraamani Caliber Corner. Tourbillon on erittäin hieno ominaisuus rannekellossa. Siitä on tehty useita erilaisia ja hintaisia versioita. Trumpin brändikellossa käytetään Sveitsissä sijaitsevien Delma ja Bremont firmojen osia, mutta nykymaailmassa ei enää ole takuita siitä, että kaikki osat valmistetaan Sveitsissä. Moni valmistaja on siirtänyt tehtaitaan "puoliksi" Kiinaan. Jotain tehdään Alppien vuoristossa ja jotain tehdään Kiinassa. Yhteenkasattuna kello saa kuluttajien himoitsevan "Swiss made" leiman.

Tarjolla olisi ollut myös Amerikon oma kellopaja RGM Watch Company, joka valmistaa tourbillon rannekelloja: Pennsylvania Tourbillon. Sivun lopussa on kellon esittelyvideo. Puhdasta pornoa kellosepille. Trump ei kuitenkaan halunnut tukea kotimaansa kellovalmistajia.

Trumpin kannalta ongelmana on amerikkalaisen kellon hinta. RGM Watch Companyn valmistamana ovh on 98 500 dollaria. Eli melkein sama kuin Victory Tourbillon kellosta pyydetty 100 000 dollaria. ATimelyPerspective-kellosivuston Roberta Naas laski yhteen Victory Tourbillon kellossa käytetyn koneiston ja kuoren materiaalien hinnat: 30 000 dollaria.

Trumpin versio ei ole lähdelläkään hintansa väärti, jos minulta kysytään. Vaikka siinä käytetään 18K kultaa ja timantteja. Toisaalta minä olen sellainen herrasmies, joka ei suostuisi pitämään Rolexia ranteessani. Koska se on minun makuuni aivan liian ruma rannekello.

8.10.24

Hurrikaaneja, komisario Palmu!

Hurrikaanikausi on käynnissä tuolla rapakon takana. Tuhoa tapahtuu Yhdysvalloissa useissa osavaltioissa. Parhaillaan hurrikaani Milton lähestyy Floridan rannikkoa. Miltonin etenemistä seurataan tarkasti. Se voimistui ennätysnopeasti. Floridan osavaltion varautuu massiivisiin tuhoihin. Väkeä evakuoidaan vauhdilla.

Hurrikaanien voimistumisen nopeus pääsee yllättämään yhä useammin. Viime vuonna Meksikon Acapulco kohtasi tuhoa ja tuulia, kun hurrikaani Otis ilmestyi alle 12 tunnin aikavälillä. Merien lämpötilan ja merenpinnan jatkaessaan nousuaan jatkuu tällaisten nopeiden hurrikaanien ilmestyminen.

 Hörhöpiireissä hurrikaaneihin reagoidaan perinteisellä todellisuuskielteisellä näkökulmalla. Mikään ei voi johtua ilmastonmuutoksesta, joten tietenkin hurrikaanit sysätään...

Bill Gatesin syyksi?

Kyllä. ZeroEngineering sivusto muistutti kolme päivää sitten patenttihakemuksesta vuodelta 2009: US PATENT 20090173386A1 WATER ALTERATION STRUCTURE APPLICATIONS AND METHODS. Ja näin lähti kiertoon kuolleista herätetty pelottelu säämuokkauksesta, jossa energia-aseet, kemikaalivanat, HAARP ja juutalaisten avaruuslaserit ovat arkipäivää. Salaliittoteoriat pohjautuvat oikeasti tehtyihin säämuokkauksiin. Joista eräs käytetyimmistä esimerkeistä on Operation Popeye, jossa Yhdysvaltojen ilmavoimien kokeilu sotia Vietnamissa mudalla eikä aseilla.

Tietenkin ZeroEngineering näyttää vain pari valittua palaa hurrikaanipatentista. Jos vaivautuu lukemaan koko patenttihakemuksen läpi, kuten me kaikki fiksut, komeat, älykkäät, seksikkäät ja hurmaavat skeptikot luemme, niin huomaa mistä oikeasti oli kyse. Kyseessä on idea siitä miten hurrikaanien voimakkuutta ja suuntaa voitaisiin teoriassa säätää, jos mereen laitetaan tarpeeksi monta ja tarpeeksi suurta pumppua, jotka pumppaavat pinnalle meren syvyyksistä viileämpää vettä. Viileämpi vesi muuttaa hurrikaania heikommaksi. Pumppujärjestelmällä ei pystytä käynnistämään hurrikaaneja. Ja koska meren syvyyksistä pumpataan aina viileämpää vettä, ei pumpuilla myöskään voi vahvistaa hurrikaaneja.

Miten Bill Gates sitten käyttäisi tällaista tuhokeinoja? Sitä salaliittoteoreetikot eivät koskaan vaivaudu pohtimaan. Se ei estä heitä esittelemästä tätä patenttia aivan kuin sillä olisi jotain tekemistä hurrikaanien kanssa tänä vuonna. Tärkeintä on väittää, ettei ihmiskunta mitenkään kykene vaikuttamaan ilmastoon, joten ilmastotoimet ovat turhia JA SAMALLA valtaeliitin kätyrit voivat muokata ja säätää hurrikaaneja tuhotakseen NWO:n vastustajat.

26.9.24

Infosota: Venäjä ei sotinut Ukrainassa 2014

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on jatkunut kymmenen vuotta. Nettikinastelujen ohessa huomaan aina silloin tällöin, että joku toistaa vuosia sitten vääräksi todettua potaskaa. Virheellinen väite on yksinkertainen: Venäjän joukkoja ei ollut sotimassa Ukrainan rajojen sisällä 2014-2021 välisenä aikana. Väitteellä yritetään luodu valheellista kuvaa, jossa Venäjä ei olisi muka aktiivisena osapuolena taisteluissa Ukrainan armeijaa vastaan ennen helmikuu 2022 tehtyä avointa isoa hyökkäystä.

Väite on helppo ymmärtää. Ja vielä helpompi todeta vääräksi. Venäläisiä sotilaita soti Itä-Ukrainassa vuodesta 2014 lähtien. Joskus väitettä yritetään tukea väittämällä, ettei Etyj-tarkkailijoiden raporteissa ole mainintoja venäläisistä sotilaista. Väitteen esittäjien harmiksi ne raportit ovat kaikkien luettavissa netissä OSCE.org sivustolla.

Aloitan vyyhdin aukomisen Venäjältä tuoduilla panssarivaunuilla ja muilla raskailla aseilla. Selkein todiste Venäjältä tuoduista uusista aseista on TOS-1 moniraketinheitin, jonka Etyj-tarkkailijat näkivät syyskuussa 2015 Ukrainan puolella rajaa.

On 26 September the SMM observed at least 36 tanks (type unknown) at the training area in “LPR”-controlled Kruhlyk (31km south-west of Luhansk). A day earlier the SMM spotted at the same training area one heavy multiple launch thermobaric rocket system (TOS-1 Buratino, 220mm).

Venäjän armeijan käyttämiä uudempia T-90A taistelupanssarivaunua havaittiin Ukrainassa. Niitä ei koskaan ollut Ukrainan käytössä, koska Venäjä ei koskaan myynyt sellaisia Ukrainalle. Täten on helppo päätellä mistä ne tupsahtivat Itä-Ukrainaan.

Ukrainassa käydyn Ilovaiskin taistelun jälkimainingeissa vuonna 2014 havaittiin, että siellähän on tuhoutuneena venäläisten modernisoituja T-72 taistelupanssarivaunuja joita ei ole myyty muille maille. Kuitenkin niitä löydettiin Ukrainan puolella rajaa!

Minskin sopimusten neuvotteluissa erikseen mainittiin, että Tornado-S raketinheittimet olisi myös vedettävä pois rintamalta. Ukrainalla ei ollut Tornado-S raketinheittimiä käytössään. Ne olivat Venäjän armeijan uusia leluja, jotka otettiin käyttöön vuonna 2014. Mistä ne olivat saapuneet Ukrainan puolelle rajaa?

Tarkkaavainen lukija huomaa tässä vaiheessa, että minä olen luetellut vain Venäjän armeijan kalustoa. Enkä ollenkaan sotilaita.

Oletetaan, että Itä-Ukrainassa sotivat ukrainalaiset separatistit oppivat kirjekurssilla pikakoulutuksena miten käytetään Venäjän armeijan uusimpia taistelupanssarivaunuja ja raketinheitinjärjestelmiä. Äärimmäisen hoiperteleva olettamus, mutta mennään sillä eteenpäin.

Kaiken tämä lisäksi Ukrainan rajojen sisäpuolella havaittiin venäläisiä sotilaita. Ensimmäisiä heistä jäi vangeiksi Ukrainan puolella rajaa syksyllä 2014. Selityksenä vangeilla oli eksyminen rajalla. Ilmansuunnat voivat olla haastavia jos sotilaille ei ole annettu pätevää koulutusta.

Venäläisiä sotilaita haastatellaan myös Silminnäkijät - Taistelu Ukrainasta kirjassa. Kirjoittaneet Timo Hellenberg ja Nina Leinonen. Näistä kahdesta Leinonen oli toimittajana Itä-Ukrainassa, kun "separatistit" alkoivat sotimaan. Leinonen näki ja kuvasi niitä tunnuksettomia vihreitä rekkaletkoja jotka tulivat Venäjältä tuomaan avustuksia Donetskin siviileille. Rekat vetivät peräkoukuissaan myös tykkejä. Hän haastattelee separatisteja, joiden joukosta löytyy Venäjältä Ukrainaan saapuneita sotilaita. He tietenkin virnuillen sanovat olevansa vapaaehtoisia. Leinonen tapasi myös Janus Putkosen kun Janus oli vasta aloittamassa uraansa Donetskissa. Putkosen päähän noussut valta alueen lehdistöasioissa oli hauska kohtaus. Suosittelen lukemaan kirjan jos löydät sen jostain.

Venäjän 136. moottoroidun jalkaväkiprikaatin poikia havaittiin seikkailemassaUkrainassa kesällä 2014. Venäläiset sotilaat itse latasivat kuvia reissustaan nettiin. He poseerasivat tiekylttien edessä, koska oli hienoa leuhkia olevansa toisessa valtiossa sotimassa. Tämän nolon tempauksen jälkeen Ukrainaan lähetetyiltä sotilailta yleensä otettiin kännykät talteen ennen reissua, mutta jotkut kuitenkin kiersivät kieltoja jotta voivat soitella kotiin. 

76. laskuvarjorykmentin sotilaita kuoli ja jäi vangiksi Ukrainassa vuonna 2014

Yleisen arvion mukaan venäläisiä kävi sotimassa Ukrainassa n. 12 000 sotilaan verran.

Aina kun venäläisiä sotilaita jäi vangeiksi, niin Venäjän armeija totesi heidän olleen vaan vapaaehtoisia entisiä venäläisiä sotilaita sotimassa Ukrainassa. Selitystä tarjottiin kerta toisensa jälkeen.

 Näiden selitysten uskottavuus oli heti kättelyssä olematonta. Eikä uskottavuutta lisännyt Venäjän armeijan jakamat mitalit. Armeija alkoi jakamaan taistelussa ansioitumisesta mitaleita sotilailleen vuosina 2014-2016. Mitaleja jaettiin aina enemmän heti sen jälkeen, kun Ukrainassa oli käyty isompia taisteluja "separatisteja" vastaan.

Viimeisenä makupalana luettavaksi hieno US Army War College Quarterly paperi. Kertoo siitä miten Venäjän erikoisjoukot aktivoituvat Ukrainassa heti Janukovytšin tultua valtaan 2010. Spetsnazin joukkojen operaatioista Ukrainassa on myös tietoa tuolla paperissa. Venäjän GRU upseeri jäi ensimmäisen kerran vangiksi 2014. Tämä tapaus johti vankienvaihtoon Ukrainan ja Venäjän välillä.

The first GRU operative was arrested on Ukrainian soil by the Ukrainian security service SBU in March 2014. He was arrested together with three others while gathering intelligence on Ukrainian military positions on the Chongar Peninsula just north of Crimea. His name was Roman Filatov, and he admitted to being an officer of GRU.

As a result of a personal deal between Russian Minister of Defense Shoigu and head of the Ukrainian presidential administration Serhiy Pashynsky, Filatov was sent back to Russia in exchange for Ukrainian Kontr-Admiral Serhii Haiduk and eight others then held hostage by the new Crimeanauthorities.

Emme voi aina tietää miksi joku erehtyy väittämään, ettei venäläisiä sotilaita ollut Ukrainassa 2014 lähtien. Voimme ainoastaan todeta, etteivät he tiedä yhtään mitään sodan tapahtumista.