Putinin maailmansota - Jessikka Aro

Jessikka Aron uutuuskirja Putinin maailmansota - Venäjän salaiset operaatiot lännen tuhoamiseksi (Johnny Kniga 2024) saapui sekottamaan tietokirjallisuuden kenttää. Se on jatkoa Putinin trollit (Johnny Kniga 2019) kirjan sanomalle. Putinin trollit on julkaistu 15 maassa. Venäjän informaatiosota muuta maailmaa vastaan on pitkäjänteistä ja monipuolista. On aina paikallaan muistuttaa miten monella eri tavalla tätä ajatusten taistoa käydään median ja internetin kaikissa muodoissa.

Putinin maailmansota päivittää tapahtumia sitten viime jakson. Median sisään sujautettu informaatiovaikuttaminen on tuttu aihe monelle. Mutta Venäjän repertuaariin kuuluu myös ortodoksisen kirkon käyttö. Patriarkka Kirillin ura kirkon sisällä on vankkaa yhteistyöä Venäjän hallinnon kanssa. KGB:n agenttina Kirill on edistänyt Putinin ulkopoliittisia tavoitteita saarnoissaan ja teoissaan Ukrainassa. Uskonnollisesta kahtiajaosta Venäjän ja Ukrainan ortodoksikirkon kanssa käydään rajua teologista taistelua. Kirillin saarnoissa Ukraina on osa Venäjän kansaa.  Uskonnon- ja sananvapauden varjolla saadaan levitettyä radikaalia ja sotaa lietsovaa sanomaa. Vuodetuissa sähköpostiviesteissä Kirill ja kumppanit ovat keskustelleet pyrkimyksistään soluttautua osaksi Ukrainan armeijaa. Mm. pääsemällä pääesikunnan johtajan rippi-isäksi. Venäjän ortodoksikirkon lonkerot ovat kietoutuneet myös Ukrainan politiikkaan. Valaisevana osuutena arkkipiispa Leo saa sanansa esiin Aron haastattelemana. Arkkipiispa tuomitsee täysin Kirillin sotapuheet. Leo oli puhunut Kirillin kanssa Helsingissä. Silloin Kirill oli ihaillut Senaatintoria: Kukas nämä on rakentanut?"

Ajatus Suomesta Venäjän omaisuutena ei ole niin harvinaista Kremlissä kuin haluaisimme uskoa.

Informaatiosotaa ei käydä pelkästään Eurooppaa ja Yhdysvaltoja vastaan. Aro on vieraillut Ghanassa paikanpäällä haastattelemassa toimittajia ja sotilasyliopiston dekaania. Venäjä pyrkii vaikuttamaan Afrikassa lännen vastavoimana. Ensin kansalaisia pehmitetään disinformaatiolla, tekaistuilla uutisilla, kansaa polarisoimalla ja agitoimalla. Sitten maahan saapuu avuksi Wagnerin yksityisarmeijan sotilaat. Siivet-lehti 2/2024 kertoo miten Wagnerin koneet kuljettavat aseita ja mammonaa ihan länsimaiden nenän edessä. Venäjän vaikutusvalta etenee tällä tavalla useissa valtioissa. Trollitehtaita ei ole pelkästään Venäjän maaperällä. On halvempaa palkata ja pyörittää niitä Afrikassa. Lainsäädäntö tekee niiden sulkemisesta myös vaikeampaa.

Putinin maailmansota sisältää aiheita laidasta laitaan. Yksi niistä on aiheuttanut laajempaa kohua julkaisun jälkeen. Smolenskin lentoturma vuonna 2010 on vaikea puheenaihe Puolassa vielä tänäänkin. Poliittinen kiista on jatkunut ensimmäisestä virallisesta onnettomuustutkinnasta. Kiista itsessään jakaa puolalaisia kahteen leiriin. Onnettomuus oli onnettomuus tai se olikin oikeasti sabotaasia. Jos Venäjä olisi osallistunut lentoturmaan se olisi koko Euroopan turvallisuuden kannalta katastrofaalista. Näitä väitteitä on mielellään pidetty salaliittoteorioina.

Keskustelussa ei mainita tutkimusten tuloksia tai asia-argumentteja. Sen sijaan keskitytään puolalaisten puoluekinastelujen setvimiseen ja henkilöiden motiivien tai taustojen nuhteluun. Lisäksi toistetaan ensimmäisen onnettomuustutkinnan johtopäätöstä, sen enempää yksityiskohtiin kajoamista. Aivan kuten keskustelussa tapahtui Puolassa 2010 eteenpäin. Mediassa aiheesta ei näy yksityiskohtaisia puheenvuoroja. Mainitsen esimerkkinä Demokraatti-lehden arvostelun Putinin maailmansota -kirjasta, jossa huolenaiheena on Smolensk-keskusteluun osallistuvien keskustelijoiden politiittinen tausta. Ei keskustelun aiheet. Ilmiö on toistunut ympäri maailmaa, kun uuden tutkinnan tuloksia julkaistiin. Lehdistöllä on vaikeuksia ottaa tutkimus vakavasti, koska sen tekijöiden puolue oli väärä. Tutkimuksen sisältö jäi pois uutisista.

Suurin kohu nousi ruumiiden käsittelystä. Se paljastui vasta vuonna 2017, kun arkut kaivettiin ylös ja avattiin. Jäännöksiä oli sekaisin ainakin 11 arkussa ja mukaan oli laitettu roskia. Joissain oli sekaisin eri henkilöiden torso ja alavartalo. Ruumiit oli palautettu Puolaan viisi päivää onnettomuuden jälkeen. Onnettomuuspaikkaa ei aluksi rajattu kunnolla. Turmapäivänä paikalle pääsi mies kuvaamaan hylkyä. Ja videolla taltioitui outoja ääniä.

 

Tapahtuipa myös niin, että kuolleiden omaisuutta varastettiin. Joidenkin luottokortteja käytettiin käteisen nostamiseen. Kännyköillä soiteltiin vaikka omistajat olivat kuolleet.

Ruumiiden skandaalimainen käsittely teki muista tosiasioista puhumisen helpommaksi. Venäläiset olivat siirtäneet ja peitelleet lentokoneen osia tutkinnassaan. MAXAR-satelliittikuvista on nähtävistä, että lentokoneen vakainta oli siirretty 20 metriä lähemmäksi hylkyä. Silloin se tekisi heidän tutkinnassaan ilmoitetusta törmäyksen korkeudesta uskottavamman. Turmapaikalle rakennettu tie tehtiin siirtelemällä hylyn osia pois sen tieltä. Betonilla peitettiin koneen osia. Satelliittikuvissa paikanpäällä otetuissa kuvissa näkyi myös, että koneen lentoreitillä ollut 7 metriä korkea puu ei ollut katkennut. Se ei millään sopisi venäläisten tutkinnan ilmoittamaan minimikorkeuteen. Venäläiset kaatoivat puun kaksi päivää onnettomuuden jälkeen.

Mysteeriset metsätontut kävivät siirtämässä lentokoneen perää.

Se mitä videoilla ja valokuvissa ei näy onkin asia, joka on itsestäänselvää vasta sitten kun sen mainitsee ääneen. Jos 80 tonnia painava Tupolev lentokone osuu sellaisella voimalla maahan, että se hajoaa yli 20 000 palaseen, kone aiheuttaa maalle saman voiman. Se tarkoittaa, että maassa pitäisi olla tietynmuotoinen ja pituinen kraateri. Sellaista ei löytynyt.

Venäläiset esittivät turmaan syyllisinä puolalaisia lentäjiä. Kokemattomien lentäjien virheet johtivat onnettomuuteen. Lentäjiä kuulemma painostettiin laskeutumaan huonossa säässä. Mitään vikaa ei löydetty lentokentän lennonjohdon toimista. Tätä alettiin julistamaan ennen sitä venäläisten onnettomuustutkimuksen aloittamista. Tämä versio lähti ensimmäisenä kiertoon sanomalehdissä. Sitä toistetaan vieläkin.

Vasta myöhemmin julkaistiin Smolenksin sotilaslentokentän lennonjohdon puheet lentokoneen lentäjille. Lentokentältä annettiin virheelliset luvut koneen korkeudelle ja lähestymiselle, vaikka lennonjohdon tietojen mukaan koneen korkeuden olisi pitänyt näkyä liian alhaisena. Siinä vaiheessa juuri kukaan ei enää välittänyt, koska kaikki "tiesivät" turman olleen lentäjien syytä.

Suosittelen erittäin jykevällä "PA-suosittelee" leimasimella Aron uutta kirjaa. Sivuilla on useampi yksityiskohta Smolenskin tapahtumista, joita ei ole näkynyt muualla kotimaisten artikkeleiden sisältönä. Tulkoon niistä reipas ja aktiivinen keskustelu suomalaisille palstoille.

Perinteisten salaliittoteorioiden foorumeilla Smolenskin turmaan ei heti osattu reagoida. Kun teoriat lentokoneen räjäyttämisestä ilmestyivät internettiin ei ainakaan Suomessa osattu syyttää Venäjää. Sen sijaan pommien asentamisen syyksi laitettiin vuorollaan Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, koska Puola ei suostunut ottamaan lainaa. Tai rokoteteollisuus, koska Puola ei tilannut uusinta lintuinfluenssarokotetta. Teoriat vaihtelivat, mutta syylliseksi ei millään keksitty Venäjää. Juuri näin tehtiin esim. Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä blogissa.

Mikä sitten on totuus? Putinin maailmansota kertoo, että pelkästään sen selvittäminen voi olla osa informaatiovaikuttamista. Riitely kansalaisten kesken on omiaan edistämään Venäjän intressejä. Onneksi sivistynyt kansa osaa keskittyä faktoihin ja asia-argumentteihin.

 Aron viimeiseksi asiaksi jää vuosikausia jatkunut oikeisprosessi vainoajia vastaan. Johan Bäckman, Tiina Keskimäki, Juha Molari, Marco De Wit ja Panu Huuhtanen ovat heistä tunnetuimpia tapauksia. Toimittajan työ on vaikeaa, kun vainoa tehdään usealta suunnalta. Varsinkin jos oikeudenkäyntien tulokset eivät käytännössä vaikuta mihinkään. Varsinkin Helsingin poliisin päätöksissä ei nähty tarvetta jatkotoimiin, koska esim. tappouhkauksia ei ole toteutettu. Vain uhkailtu. Poliisin käsittelyt jätetään kesken, koska vainon kohteena on toimittaja, joka on kirjoittanut aiheista joihin vainoajat vain reagoivat. Aro muistuttaa, että samassa vainoporukassa on ahdisteltu myös virkamiehiä poliiseja. Näissä tapauksissa vainoajat ovat saaneet syytteet ja tuomiot. Kuten tapahtui Marco De Witin saamissa tuomioissa.

Suomen poliisin kannalta on siis laillista vainota kansalaisia, kunhan tajuaa kohdistaa vainonsa sopiviin uhreihin. Jättämällä valtion virkailijat rauhaan ja keskittymällä journalisteihin saa häiriköijä työrauhan. Karpolle olisi asiaa.