28.8.21

Anekdootti-kortti ja rokotevastustajien koronakuolemat

 Sosiaalista mediaa selatessa olet varmasti huomannut, että henkilökohtaiset tarinat ja kokemukset ovat suosittuja. Jakoon pääsevät myös ne varoittavat tarinat tutun tutusta, jolle kävi jollakin tapaa kähmäisesti. Näistä tarinoista - eli anekdooteista - moni ihminen tekee omaan elämäänsä vaikuttavia päätöksiä. Ne ovat helpompia käsitellä ja ymmärtää kuin meta-analyysien ja tutkimusraporttien pinot.

Joku tuttu sai oireita rokotteesta? En taida ottaa rokotetta. 

Joku käytti maskia ja kuitenkin sairastui (vaikka se ei ole maskin päätarkoitus)? Enpä taida käyttää maskeja.

Joku oli ottanut rokotteen ja kuitenkin sairastui (koska rokote ei anna 100% suojaa). Enpä taida ottaa rokotetta.

Rennon yksinkertaista ajattelua, mutta ei sitä kaikkein parasta päättelyä terveyden kannalta.

Tiedän. Tiedän. Ajattelet, että täällä se Leinivaara taas pätee mukamas paremmuudellaan näissä asioissa. Sanon olevani äärimmäisen älykäs, loogisesti lahjakas sekä virologian kohdalla viriili, tai muuta vastaava. En koskaan sanoisi tuollaista itsestäni ääneen. Joten joudun sen sijaan kirjoittamaan sen tänne blogiini. Vaikka se ei edes ole totta.

Näitä yksittäistapauksia viljellään milloin minkäkin agendan edistämiseksi. Ajattelin pienenä ajatuskokeena rakentaa korttitalon tällaisista anekdooteista. Mutta tällä kertaa propaganda on suunnattu sinne rokotepelottelijoiden suuntaan.

Eli tästä alkaa sarja anekdootteja.

USA, Georgian osavaltiossa poliisi Joe Manning jakoi ahkerasti rokotevastaista kamaa. Hän varoitti rokotteilla alistumisen vievän kaikki oikeudet kansakunnalta. Samoin hän suositteli hevosille tarkoitetun Ivermektiini-matolääkkeen nielemistä covidin hoitomuotona. 57-vuotias Manning päätyi sairaalaan Covid-19 oireisena. Hän kuoli osastolle. Häntä jäivät suremaan vaimo ja kolme lasta.

Muusikko Marcus Birks (40v) teki elintapapäätöksiään sosiaalisen median perusteella. Hän vastusti avoimesti koronarokotteita. Ja sairastui tautiin. Ja oireiden pahentuessa päätyi sairaalaan. Kuolemaansa ennen hän kerkisi toteamaan, että terveenä ei ajatellut sairastuvansa tautiin. Hän kertoi perheelleen, että heidän on otettava rokote mahdollisimman pian. Sitten hän kuoli.

 Radio-juontaja Dick Farrel (65v) kertoi useasti kuulijoilleen rokotekriittisiä asioita. Hän mielestään pandemia on huijausta. Eikä mitään piikkiä kannattaisi ottaa. Ennen covid-kuolemaansa sairaalassa Farrel kerkisi muuttamaan mielensä rokotteista. 

Stephen Harmon (34v) twiittaili vielä alkukesästä "I got 99 problems but a vax ain't one." Ja pari muutakin rokotevastaista kamaa ilmestyi hänen some-syötteisiinsä. Sitten karma astui areenalla. Stephen joutui koronaoireisena sairaalaan. Sieltä hän twiittasi kuvia itsestään sairaalavuoteessa. Keuhkokuume paheni. Stephen pyysi ihmisiä rukoilemaan hänen puolestaan, jos mies ei heräisi happiletkuihin päätymisen jälkeen. Stephen kuoli sairaalassa.

Blake Bargatze (24v) suunnitteli odottavansa about 10 vuotta, jotta voisi rauhassa seurata miten koronarokotekampanja etenee. Muut perheenjäsenet ottivat rokotteen, mutta Blake päätti kieltäytyä. Tuon odottelun aikana hän meni konserttiin Floridassa. Sairastui koronaan. Päätyi sairaalaan. Keuhkot menivät pilalle. Onneksi hän on vielä siinä tilanteessa, että vanhojen keukojen tilalle voidaan asentaa uudet keuhkot. Loput miehen suvusta ottivat rokotteen.

Geraldine Mount (57v) ei uskonut koronaviruksen olevan olemassa. Samoin hän väitti rokotteiden olevan vaarallisempia kuin tauti (joka ei siis ole viruksen aiheuttama). Suhde tyttäreen kärsi, kun sairaanhoitajana työskentelevä tytär yritti saada äitinsä suhtautumaan pandemiaan vakavasti. Virus ei välittänyt uskotaanko viruksiin. Geraldine vietti elämänsä viimeisen kuukauden eristyksissä sairaalassa letkuihin kytkettynä.

Republikaani H. Scott Apley moitti pandemiapaniikkiin menneitä ja rajoituksia suosivia ihmisiä. Hän ei nähnyt tarpeellisena ottaa rokotteita tai käyttää maskia. Rokotteita suosittelevat lääkärit ja tutkijat olivat hänen mielestään vapaiden ihmisten vihollisia. Sitten Apley sairastui covidiin. Päätyi sairaalaan hengityskoneeseen. Ja kuoli.

Trouble ja Skull yhtyeiden laulaja Eric Wagner (62v) ei ottanut koronarokotetta. Hän sairastui koronaviruksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen. Ja kuoli viikkoa myöhemmin.

John Eyers (42v) rakasti fitness-elämää. Mutta ei niin paljon, että olisi ottanut koronarokotteen. Miehen peruskunto olikin huippuluokkaa. Mutta virukset eivät välttämättä välitä kunnostasi yhtään mitään. John joutui covidtartunnan jälkeen sairaalaan. Juuri ennen hengityslaitteeseen päätymistään hän kertoi katuneensa, ettei ottanut rokotetta. Hän uskoi atleettisen kroppansa kestävän taudin. Eyers kuoli sairaalassa.

Juuri avioitunut reipas nuori mies Aude Alaskar (27v) ei halunnut ottaa koronarokotetta. Hän halusi odottaa ja nähdä mitkä ovat rokotteen pitkäaikaiset vaikutukset. Sitten hän sai delta-variantin. Oireet ilmestyivät viikko diagnoosin jälkeen. Lääkärien ohjeiden mukaisesti hän eristäytyi kotiinsa odottamaan tilanteen kehittymistä. Kunto romahti nopeasti. Aude kuoli kotiinsa 13 karanteenipäivän kohdalla.

Konservatiivisen radiokanavan juontaja Phil Valentine (61v) käytti ääntään koronarokotteiden turhuudesta puhumiseen. Hänen mukaansa todennäköisyydet kuolla tautiin olivat niin pienet, ettei piikkiä kannata ottaa. Samoin lottovoiton saaminen on erittäin harvinaista, mutta joku sen usein voittaa. Phil kuoli covid-19 taudin kanssa käydyn kamppailun jälkeen. Sitä ennen hän harmitteli, ettei aikaisemmin puhunut radiossa rokotteiden puolesta. Mies aikoi kuulemma palata tällaisella ohjelmalla eetteriin, kunhan kunto kohenee. Nyt se on myöhäistä.

Norjalainen Hans Kristian Gaarder (60v) ei vaivautunut ottamaan pandemiaa vakavasti. Hans levitteli salaliittoteorioita viruksesta ja rokotteista. Sekä useista muista aiheista. Siinä samassa hän myös järjesti koronarajotuksia vastustavat bileet. Ja sairastui koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Ja kuoli.

Päivittäinen sanoma Leslie Lawrensonin (58v) suusta väitti koronarokotteita turhiksi. Hän piti koronarokotetta kokeellisena rokotteena, joten se jätettiin välistä. Koronarokote oli kuulemma tappavampi kuin tauti. Leslie oli perehtynyt aiheeseen sosiaalisessa mediassa ja oli myös korkeasti koulutettu, joten lähimmäiset ottivat puheet vakavasti. Kunnes Leslie sai keuhkokuumeen, todettiin covid-19 positiiviseksi ja kuoli kotiinsa. Puoliso sairasti myös taudin vakavilla oireilla, mutta selvisi hengissä. Hän otti rokotteen sairaalasta päästyään.

Internetin kaikukammioihin ja somekupliin päätyi myös artisti Gary Matthews (46v). Hän ei luottanut valtamediaan. Gary jakoi ahkerasti keskustelupalstoilta löytämäänsä kamaa, jonka perusteella virusta ei edes ole olemassa. Valitettavasti virus ei välitä siitä uskotko viruksiin vai et. Gary sairasti viikon verran. Covid-19 positiivisuus todettiin vain päivää ennen covid-denialistin kuolemaa.

Syvästi uskonnollinen muusikko Landon Spradlin ei harrastanut turvavälejä. Hän halusi jatkaa keikkailua myös pandemian aikana. Matkailun varrella hän jakoi ahkerasti "pandemia on huijaus" viestejä. Hän sentään myönsi, että virus on olemassa, mutta se tulisi ja menisi ilman isompia ongelmia. Jumala suojelisi. Landon sai tartunnan matkustelunsa aikana. Hän kuoli sairaalassa, kaukana kotikaupungistaan.

Congalvesien suvussa ei uskottu rokotteisiin. Rokotepelottelijoiden materiaali oli tepsinyt heihin. Siksi perhe ei kauheasti murehtinut kokoontuessaan säännöllisesti illallisille. Oireiden alkamisesta meni vain kaksi viikkoa, kun Shaul (40v), Basil (73v) ja Charmagne (65v) olivat kuolleet koronaan. Luultavasti Basil oli saanut tartunnan aikaisemmalla munuaiskivien sairaalareissullaan. Kaikkien kolmen kunto romahti nopeasti.

Teksasilainen koronarajotteiden ja maskikäytön vastustaja Caleb Wallace (30v) päätyi sairalaan kuukausi sitten. Kuume ja kuiva yskä eivät loppuneet. Huonoon kuntoon päätynyt mies taistelee hengestään, koska henki ei kulje covidin runtelemissa keuhkoissa. Onneksi vaimo ja kolme tytärtä näkevät miehen edes videopuheluiden kautta. Caleb ei pysty puhumaan. Hän on ollut hengityskoneessa jo parisen viikkoa. Tuoreimman uutisen mukaan miehelllä on jäljellä enää muutama tunti elinaikaa.

 Ja niin edelleen.

Todistavatko kaikki nämä anekdootit, että koronarokote on turvallinen ja tarpeellinen?

Eivät todista. Eivät missään nimessä todista! Sitä ei perustella eikä päätellä minkään itsekeskeisen bloggaajan höpinöissä. Eikä TikTok-videoissa. Eikä twitter rupattelussa. Sitä varten pitää perehtyä ihan oikeiden ja relevanttien lääketieteen ammattilaisten analyyseihin, tilastoihin ja faktoihin.

No todistavatko nämä tarinat edes se, että tauti on vaarallinen ja kannattaa ottaa vakavasti?

Eivät todista. Nämä ovat vain erittäin vinoutuneesti eli tarkoituksenmukaisesti haettua juttuja netistä. Ne ovat vain anekdootteja. Niistä voidaan vain päätellä, että jotkut ovat kuolleet koronaan. Näistä ei voi päätellä kuinka vaarallinen tauti on.

Yritä pitää tämä mielessäsi, kun näet jonkun jakavan surullista tarinaa somessa. Olkoon se minkälainen tarina tahansa.

26.8.21

Maikkari ja asiaan perehtymättömyyden päästäminen ääneen

 MTV-uutiset tarjosi pari päivää sitten katsojilleen kymmenen minuutin verran rokotekeskustelua. Pöydän ääreen saatiin lääketieteellisen mikrobiologian dosentti Tamara Tuuminen ja rokotustutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet. Olen aina vihannut tällaista formaattia. Lyhyessä videopätkässä ei päästä itse asiaan tai selitetä tarpeeksi hyvin mikä mahdollisissa huolenaiheissa on aiheellista ja mikä turhaa. Televisiokanava pelaa tasapuolisuusharhan varassa. Katsojille jää itse arvioitavaksi kumpi puhujista puhuu enemmän asiaa.

Tästä syystä en innostu katselemaan mitään debattivideoita Youtubesta. Niissä pääroolissa ovat väittelijöiden taidot eikä se mikä kumpi on oikeassa. Kaikesta huolimatta altistin vapaaehtoisesti itseni tuolla Maikkarin videopätkälle. Heitän siitä tyylilleni uskollisesti kommenttia PA merkeillä varustettuna.

Aloituksessa kerrotaan rokotteiden menestystarinoista. Sitten ajankohtaiseen aiheeseen. Juontaja kysyy Tuumiselta miksi hän vastustaa koronarokotusta.

Tuuminen etsii vastauksia. Haluaa vain tietää kuinka turvallisia uudet rokotteet ovat.

PA: Ok. Ihan hyvä kanta, johon ei ole tältä suunnalta vastalauseita.

Tuuminen ei pidä koronarokotusta rokotuksena. Perusteluna hän tarjoaa uutta teknologiaa, jota ei ole koskaan aikaisemmin käytetty rokotuksen käytössä. mRNA-teknologia on alunperin kehitetty geeniterapiaan. Ruiskuna annetaan geenikoodia eikä perinteistä rokotetta! Ihminen syntetisoi sellaista proteiinia, joka häneltä puuttuu. Piikkiproteiini on myrkkyä ja elimistölle vaarallinen. Hänen on vaikea ymmärtää miksi näin on tehty.

Mika Rämet:

Yrittää täsmentää mikä on Tuumisen kanta rokotteiden käyttöön aikuisilla ja lapsilla. Jotain eroa.

Annoksia annettu jo yli miljardin annoksen verran. Rämet haluaa tietää mikä on se tarkka huolenaihe. Kuvailee tautia yleisvaaralliseksi taudiksi.

Tuuminen:

"Covid-19 ei ole yleisvaarallinen tartuntatauti aikanaan lapsille. Lapset eivät sairasta vakavia tautimuotoja. Jos niitä on ne ovat aika lieviä." 

Mika: 

Ihan totta että tauti on nuorilla ja lapsilla tyypillisesti lievempi kuin iäkkäillä, kuten tutkimustieto kertookin. Yrittää kertoa mikä on perustelu rokottamiselle alueilla joissa koronatilanne on paha, mutta Tuuminen keskeyttää ja puhuu päälle.

Tuuminen:

"Toinen asia. Lapset eivät ole suurlevittäjiä." Mutta se ei suoraan liitykään siihen mitä Mika oli sanomassa.

Mika:

Yhdysvalloissa päivittäin 200 lasta vaatii sairaalahoitoa. Voi olla vaarallinen tauti myös lapsille. Onneksi lapsille lievempi, jonka toteamisen jälkeen yrittää rakentaa yhteistä siltää Tuumisen suuntaan. Ovathan he molemmat siitä samaa mieltä.

Tuuminen:

Rokote voi myöskin aiheuttaa lapsille sivuvaikutuksia. Kaivaa esiin Upsala Monitoring Centerin haittavaikutuksia. Hän muistuttaa, että vain 10 % haittavaikutuksista ilmoitetaan. Sivuilta hän löysi 1 778 000 haittavaikutusilmoitusta. Huhhuh mikä määrä! Melkein kaksi miljoonaa. Kuolemia 9609 kappaletta. Tuuminen alkaisi puhumaan myös Fimean luvuista. 

PA: Hienoa, että Tuuminen on tietoinen Maailman terveysjärjestön alaisuudessa toimivan UMC:n toiminnasta! Sen VigiFlow kerää yli 80 valtion tietoja yhteiseen tietokokantaan. Kriittisen tärkeä VigiFlow projekti on lääketieteellisen tutkimuksen kannalta. Vähemmän hienoa ja vähemmän yllättävää on se, ettei hän näytä tietävän miten UMC:n lukuja ohjeistetaan lukemaan. Ilmiö on sama joka toistuu Yhdysvaltojen VAERS- ja Euroopan EudraVigilance-tietokantojen kohdalla:

Uncertainty: The reports submitted to UMC generally
describe no more than suspicions which have arisen
from observation of an unexpected or unwanted event.
In most instances it cannot be proven that a specific
medicinal product is the cause of an event, rather than,
for example, underlying illness or other concomitant
medication

Mika Rämet yrittää kertoa mitä nämä luvut tarkoittavat, mutta Tuuminen haluaa jatkaa. 3128 haittavaikutusilmoitusta Fimean sivuilta. Se on 300 ilmoitusta per miljoonaa annosta. Vastaava luku Pandemrix-rokotteessa oli *rumpupärinää* 92 ilmoitusta per miljoona annosta.

Jos katsomme pelkästään ilmoitusten määrää, eikä niiden laatua, niin se on varmasti huolestuttavaa. Tuuminen melkein kompastuukin tämän kriittisen eron äärelle, kun toteaa Pandemrixin poistuneen käytöstä havaittujen suurien haittojen takia. Ilmoitusten määrän sijaan pinnalle ponnahti erikoinen haittavaikutus.

Rämet pääsee takaisin ääneen. Kertoo sen olevan eri asia. Fimealle tehdään ilmoitus matalalla kynnyksellä jos on uusi lääke tai rokotus, jotta saadaan mahdollisimman hyvä kuva niistä mahdollisista haittavaikutuksista. Näistä käsitellyistä koronarokottteiden yli 3000 haittailmoituksesta valtaosa oli odotettuja reaktioita: päänsärkyä, lihaskipua pistokohdassa. AstraZenica rokotteessa havaittiin verenhyytymiseen johtaneita reaktioita. Joitakin sydänlihastulehduksia. 

Ilmoituksista haetaan huolestuttavaa signaalia. Pandemrix-rokotteen kohdalla se oli narkolepsia. (joka oli niin harvinainen, ettei sitä olisi havaittu tavallisissa rokotetutkimuksissa ennen laajaa käyttöönottoa). Rämet toteaa, että onneksi tällaista vastaavaa ei ole noussut esille koronarokotteiden kohdalla.

Mitä tästä kaikesta sitten jäi korvavaikkuihin? Tuumisen selkein vastalause uusille rokotteille oli, että hänen mielestään ne olivat uusia. Eikä hän ollut perillä siitä miten mRNA-rokote on otettu käyttöön tai millä periaatteella sitä suositaan nykyisessä pandemiassa. Mikä on sinällään ihan validi huolenaihe. Se ei vain tarkoita, etteikö rokote olisi huono, vaan että Tuumisella itsellään on edessä valtava urakka mRNA-rokotteisiin perehtymisessä. Se on oikeasti iso haaste, sillä luettavaa on satojen artikkelien verran. Onneksi Tuuminen ihan itse kertoi, ettei ymmärrä miksi tätä mRNA-teknologiaa käytetään. Eikun modernien oppikirjojen ääreen opiskelemaan.

Jos Tuuminen haluaa tietää kuinka turvallisia rokotteet ovat, niin hänellä on koko ajan ollut vapaa pääsy WHO:n, CDC:n ja EMA:n tietoihin. UMC:n lukujen printtaamisella hän todisti, että osaa käyttää internettiä ja tietää tällaisten laitosten olevan olemassa. Jos hän on lukenut heidän tietojaan, niin hänen pitäisi osata selittää mikä luvuissa antaa oikeasti aihetta huolestumiseen rokotteiden turvallisuudesta. Sellaista hän ei selittänyt ohjelmassa.

On täysin oikein tiedostaa, ettei ole tietoinen jonkin monimutkaisen asian taustoista ja yksityiskohdista. Ei ollut Tuumisen syy, että Maikkari päästi tällaisen henkilön puhumaan studioon. Hänen tilallaan olisi voinut olla kuka tahansa muu, joka ei myöskään tiedä mRNA-teknologian käytöstä rokotteissa. Tuumisen esittämien epätietoisuuksien valistaminen jäi alle kymmenen minuutin aikarajalla mahdottomaksi tehtäväksi.

Rämet ei valitettavasti kerinnyt kommentoimaan netissä yleisesti levitettävää väitettä piikkiproteiinin myrkyllisyydestä. Pitkä vastaus riippuu tietenkin siitä millä tavalla mRNA-rokotteen tuottamaa piikkiproteiinia syytetään vaaralliseksi. Useammassa maassa on kesän aikana annettu yli miljoona annosta, jolloin rokotteen tuottaman piikkiproteiinin mahdollinen myrkyllisyys pulpahaisi pinnalle. Esim. Astra-Zenican kohdalla havaittiin aluksi niitä hyytymistapauksia alle 50-vuotialla n. 1 per 50 000 rokotetun kohdalla. Eikä niitä pystytty osoittamaan piikkiproteiinin aiheuttamiksi.

Mielestäni Rämet onneksi selitti ihan asiallisen rauhallisesti miten niitä kerääntyneitä haittailmoituksia käytetään. Se oli ohjelman informatiivisin kohta.

Loppukaneettina väittäisin mahdollisimman diplomaattisesti ja rauhallisesti, että tämä MTV-uutisen segmentti oli paska. 

 Katso mieluummin tämä video.



Ja sitten tämä video.


Onneksi olkoon! Opit juuri paljon enemmän kuin mitä Maikkarin keskustelu antoi katsojilleen.

20.8.21

Rokotuspelottelijoiden alamäki kiihtyy ja TAYS käärii hihansa

 Yhdysvalloista Suomeen kopioitu rokotepelottelu näyttäisi seuraavan samoja jalanjälkiä kuin USAlaisten siskojen ja veljien saappaat. Kourallinen aktivisteja on rantautunut internetin palstoilta oikean elämän pariin. Eri kaupungeissa on lähdetty kyltit ja prosyyrit kourassa valistamaan rokotuksiin meneviä. Rokotteiden kerrotaan olevan joko turhia nuorille tai vaarallisia piikitetyille. Koska tilastollisesti Covid-19 ei ole yhtä vaarallinen nuorille kuin vanhoille, pidetään rokotuskampanjaa turhana. Tuo on se maltillinen sanoma.

Esitteitä on jaeltu Turun kouluissa, Hämeenlinnassa, ympäri Pirkanmaata. Eli myös täällä Toijalassa. Kaikkein törkeimmät tyrkyttäjät yrittivät mennä sisään kouluihin. Onneksi koululaisten suusta kuultuna olisi "ihan vitun noloo" jos oma vanhempi olisi siellä jakelemassa lappuja. Jaetuissa lapuissa on varmasti variaatioita. Erään koulun kohdalla on kuulemma jaeltu THL:n logoilla varustettuja kotitekoisia papereita.

Kouluissa on otettu aihe puheeksi. Yhteiskuntaoppien tunneilla puhutaan ilmaisunvapauden tärkeydestä.

Aktivismi ottaa kierroksia myös sosiaalisessa mediassa. Villit väitteet ilman mitään varmistettuja lähteitä leviävät viraalisesti. Tampereen yliopistollinen sairaala joutui oikomaan räikeimpiä valheita. Twitterissä yritettiin väittää, että tamperelaisesta "eräästä" koulusta oli haettu koululaisia ambulansseilla. Jopa 20 oppilasta oli muka saanut rokotteesta haittavaikutuksia. Videolla päädytään ääni väristen itkua puristaen oikein kamaliin tunnelmiin. Manipulaation kikat on osattu ottaa käyttöön. 

Kunnes TAYS ilmestyi keskusteluun:

Hienoa nähdä TAYS-twittertili aktiivisena myös tällä rintamalla.

Hurjat väitteet rokotteista mahdollistavat monenlaisia juonia. Tilannetta käytti ovelasti hyödyksi Ike Novikoff. Hän keksi tavan vastaanottaa spermaa tuntemattomilta miehiltä.

Rakkaat heimoveljet. Etsimme yhtä vapaaehtoista miestä joka on menossa ottamaan ensimmäisen kokeellisen k-myrkkypiikin, haluamme spermaasi ennen piikkiä ja piikin (piikkien) jälkeen. Lukuisia viestejä kuolleista siittiöistä piikin jälkeen. Tutkijat ja mikroskooppi odottaa. Yv.

Toivottavasti makutesti suoritetaan kaikkien asiallisten protokollien mukaisesti.



14.8.21

Roope Salminen ja Loose Change dokkarin yllättävä paluu sometietoisuuteen

 Somekansan parissa on suosittua kertoa, jos on ottanut rokotteen. Eräs tällaisista kertomukista tulee näyttelijä ja tv-persoona Roope Salmisen Instagram-tililtä. Hän kertoo aivojen neuroplastisuudesta ja kyvystä oppia uusia asioita.

jos olet aikuinen ihminen, varsinkin yli 30-vuotias, aivojesi neuroplastisuus on huomattavasti heikentynyt nuoruuteen verrattuna. yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa, että oppiminen ei enää tapahdu passiivisesti, vaan vaatii sinulta tietoisen teon - aktiivisen ajatustyön. jos vaikka kuulen, että Zimbabwen pääkaupunki on Harare, aivoissani ei automaattisesti tapahdu juuri mitään. voit kysyä asiaa tunnin kuluttua, eikä mulla ole mitään hajua. nuorempana se olisi jäänyt mieleen ihan vain kuuntelemalla.


 Ilmiötä tutkitaan innokkaasti, sillä tällaisen aivoaktiviteetin ylläpito mahdollisimman pitkään olisi upea asia. Ja sillä saataisiin kehitettyä erittäin haluttuja lääkkeitä. Salminen jatkaa rokoteväittelyyn liittyen:

 

kun törmäät faktoihin, jotka osoittavat eriävään suuntaan nykyisestä todellisuudestasi (rokotteet ovat vaarallisempia kuin tauti / deep staten tapa hallita lampaita), aivosi eivät automaattisesti rekisteröi niitä. kyse ei ole siitä, ettet välittäisi faktoista - välität faktoista itse asiassa todella paljon - aivosi vaan eivät saa mielihyvää sellaisten faktojen käsittelystä jotka eivät tue maailmankuvaasi, joten se hylkii niitä. tämä on normaalia ja minulle itselleni käy niin IHAN KOKO AJAN.


Salminen kertoo omista ajatuskuvioistaan tehdessään päätöstä rokotteen ottamisesta.

en pyydä sinua muuttamaan maailmankuvaasi, enkä MISSÄÄN NIMESSÄ syytä sinua idiootiksi. pyydän ainoastaan, että kun huomaat suhtautuvasi valmiiksi penseästi sinulle esitettyyn tutkimukseen tai faktaan, yritä saada omat aivosi siitä kiinni. sen sijaan että ajattelisit ”tämä on lampaiden propagandaa”, ajattele ”onkohan noin” ja käy AKTIIVISESTI se ajatuspolku läpi.

en itse aikoinaan ottanut sikainfluenssarokotetta ja olen lukenut useammankin tutkimuksen COVID-rokotteista joita rokotekriittiset ystäväni ovat mulle linkittäneet. rokotteissa on sivuvaikutuksia, eivätkä ne ole täydellisiä. on silti erinomainen idea ottaa rokote - se suojaa taudin vaarallisimmalta muodolta ja auttaa yhteiskuntaa aukeamaan. mieti vielä asiaa! kiitos ❤️

 

Vastaavanlaisia kirjoituksia on ollut runsaasti sosiaalisessa mediassa. Keskustelun kommenteissa Salminen kuitenkin kirjoitti hieman lisää. Ja tuli maininneeksi Loose Change elokuvan.



Salminen on sitä sukupolvea, joka näki internetissä levinneen videon (tai JIM-kanavalta vuonna 2008) ja otti sen sisältämät väitteet sellaisenaan totena. Ja miksi ei ottaisi, sillä tuolloin oli oma-aloitteisuudesta kiinni osasiko löytää elokuvan väitteiden faktantarkistuksen. Loose Change vaikutti suuresti siihen, että WTC-salaliittoteoriat yleistyivät maailmalla.

Lopulta Salminen näki miten huonosti kyseinen video oli tehty:

itse olin teini-ikäisenä vakuuttunut, että WTC-iskujen virallinen tarina oli todella, todella kaukana totuudesta. syynä tähän oli ”dokumentti” nimeltään Loose Change. kun törmäsin käytännössä kaiken Loose Changessa esitetyn ’tiedon’ debunkkaaviin lähteisiin, se oli AIDOSTI TRAUMAATTINEN KOKEMUS. mulla tuli todella vitun hölmö olo ja menetin ison osan identiteettiä kun en tiennytkään paremmin kun muut lampaat. onneksi olin niin nuori, että aivot mukautuivat.


 Todellakin. Herätys voi tuntua kurjalta. Salaliittoteorioista rakennettu identiteetti voi olla iso osa maailmankatsomusta. Se on tapa tulkitua maailman tapahtumia. Jäsentää monimutkaista tietoa helpommin ymmärrettävään muotoon. Sen romahtaessa (kuin WTC-tornit) täytyy aloittaa jälleenrakentaminen.

 Tälläkin hetkellä internetissä pyörii ihmisiä, jotka katsoivat saman elokuvan, mutta eivät ole soveltaneet siihen lähdekritiikkiä tai mitenkään vaivautuneet tarkistamaan siinä esitettyjä väitteitä. Nykyään he myös käyttävät Twitteriä. Salminen on onneksi selkeästi erilainen ihminen heihin verrattuna.

Loose Change on niin wanha juttu tänä vuonna, etteivät sen pitkät ja syvääluotaavat debunkkaus tekstit (esim. Loose Change Guide) enää edes ole niiden vanhoilla verkkosivuillaan. Elokuvan väitteitä ruoskivat keskustelufoorumit ovat myös kadonneet linjoilta vuosia sitten. Aivan kuin elokuvan väitteiden tarkistaminen olisi digitaalisesti kadonnut ilmiö. Skeptikkojen ahkera työ on kuin kummitus internetin varjoissa. Onneksi jäljellä on vielä yksi tai kaksi sivustoa, joista löytyy alkuperäinen kritiikki ja väärien väitteiden oikaisu.

Alkuperäinen elokuva ja sen useat eri versiot löytyvät vielä helposti Play Googlestoresta, Amazon Prime Videosta tai Youtubesta. Koska vittu tietenkin ne löytyvät vieläkin netistä. Perkele!

 Dylan Avery, Korey Rowe ja Jason Bermas tekivät elokuvan ensimmäisen version ihan fiktiivisenä tarinana 15 vuotta sitten. Kunnes se muuntautui paljon suositummaksi salaliittoteorisointivideoksi.

 Veikkaan, että sama ilmiö toistuu kerta toisensa jälkeen muiden salaliittoteoriointia harrastavien videoiden kanssa.

10.8.21

Covid-19, CDC ja influenssakauteen valmistautuminen

Influenssakausi lähestyy. Viime vuonna teollisuusmaissa sovelletut sosiaaliset etäisyydet, käsien extra tiuhaan tahtiin tapahtuva käsienpesu plus maskit pitivät influenssatapaukset minimissään. Normaali influenssa ei pärjännyt edellisistä vuosista poikkevien olosuhteiden ansiosta. Tänä vuonna on varaudutaan siihen, ettei ihmiskunnalla välttämättä mene reagoinnin ja ennakoinnin suhteen yhtä hyvin. Esim. rokotevastustajat kokoontuvat isoina joukkoina parveilemaan kaduille sekä puistoihin. Lontoossa sitä tapahtui mm. BBC:n entisten toimistotilojen edessä, kun koronauutisointia vastustava väkijoukko ei ollut tietoinen BBC:n muuttaneen jo vuosia sitten sieltä pois. Ensi kerralla sitten paremmin.

Yhdysvaltain tautikeskus aloitti valmistautumisen monella rintamalla. Yksi valmistautumisen muodoista on päivittää PCR-testejä. Nykyisellä tavalla tarvitaan oma näyte SARS-CoV-2 testiin ja toinen influenssan testaamiseen. Tätä korvaamaan on kehitetty nopeampi tapa, jossa samasta näytteestä saadaan testattua molemmat tulokset. Siksi CDC laittoi ilmoituksen testilaboratorioille, että käytäntöä nykyistä SARS-CoV-2 PCR-testiä jatkettaisiin enää vuoden loppumiseen asti. Se korvattaisiin monipuolisemmalla testillä. Siksi hätäluvalla viime vuonna käyttöön otettu otetaan pois käytöstä.

In preparation for this change, CDC recommends clinical laboratories and testing sites that have been using the CDC 2019-nCoV RT-PCR assay select and begin their transition to another FDA-authorized COVID-19 test. CDC encourages laboratories to consider adoption of a multiplexed method that can facilitate detection and differentiation of SARS-CoV-2 and influenza viruses. Such assays can facilitate continued testing for both influenza and SARS-CoV-2 and can save both time and resources as we head into influenza season. Laboratories and testing sites should validate and verify their selected assay within their facility before beginning clinical testing.

Eli ihan tylsän tavallista prosessien päivittämistä. CDC:n sivuilla on pitkä selvitys näistä uusista testeistä, jos haluaa tylsistyä lisää. Laboratorioissa ei enää tarvittaisi samasta potilaasta kahta näytettä SARS-CoV-2 ja influenssa virusten todentamiseen.

 Mutta sitten rokotepelottelijat ja virusdenialistit huomasivat CDC:n ilmoituksen. He tulkitsivat ilmoituksen tarkoittavan sitä, että CDC vihdoinkin tunnustaa testin toimimattomaksi. Tai PCR-testi oli jostain syystä (syytä ei paljastettu) antanut influenssavirusten sijasta SARS-CoV-2 viruksen positiivisia tuloksia, ja siksi influenssakauden tapaukset olivat niin pieniä. Joillekin näytti oikeasti olevan yllätys, että pelkästään SARS-CoV-2 havaitsemiseen tarkoitettu PCR-testi ei havaitse mitään muuta kuin SARS-CoV-2 tuloksia. Jotkut eivät näyttäneet tietävän, että tällaiseen laajempaan tuloslistaan on olemassa omia "multiplex" PCR-testejä. Ne on saatu kehitettyä ja testattua vasta nyt, ja siksi CDC teki tuon muutoksen.

Esimerkki tällaisista tulkinnoista:


Myös ne jotka ihmettelivät "Minne influenssa katosi?" eivät nähtävästi kerinneet missään kohtaa vertailemaan miten edellisinä influenssakausina tapausmäärät lähtivät usein laskuun viikkojen 14 - 20 välillä. Eroina näihin edellisiin vuosiin olivat tietenkin ne rajoitukset joita käytettiin ja käytetään koronapandemian aikana. Jolloin tapausten kuuluisikin olla edellisiä kausia huomattavasti pienempiä.

 CDC:n tietokannasta osataan juuri ja juuri hakea 2019-2020 kauden luvut, mutta ei jakseta selata sen pidemmälle. Jolloin näkisi miten ne influenssatapaukset romahtavat tilastoissa samalla tavalla.

 



Vertailua vuosien 2015, 2017, 2019 ja 2020 välillä.
 

 Toisaalta ymmärrän miksi he eivät tee tällaista. Jos kyseenalaistaa ja tarkistaa omia väitteitään, niin voi vahingossa huomata olleensa väärässä. Se harmittaa. Mistä muistuikin mieleeni, etten enää saa Antti Heikkilältä vastauksia kysymyksiini. En oikeastaan koskaan saanut häneltä mitään vastauksia. Hän blokkasi minut Twitterissä. Voi harmi.




30.7.21

Antti Heikkilä ja Lerpahtavat erektiot

 Kaikkien rakastama ortopedi Antti Heikkilä on useita vuosia liidellyt alemmaksi ja alemmaksi hörhöilyn tasoilla. Pohja jossain litteän maan ja muun vastaavan vierellä häämöttää, sillä eilen Antti vihdoinkin julisti avoimesti kaikille olevansa rokotevastustaja. Ei siis rokotekriittinen, "esitän vain kysymyksiä" kiemurtelija tai "haluan vain turvallisia rokotteita" viattomuuteen vetoava somevaikuttaja. Antti on ihan avoimesti rokotevastainen. Tarkemmin sanottuna rokotepelottelija. Eli keksii aivan omiaan kuvitteelisista rokotteen haitoista. 

Varmasti hän tulee joskus tulevaisuudessa ulvomaan, että häntä hakataan leimakirveellä. Antaa ulvoa.

Itse käytän antivax piireistä termiä rokotepelottelija. Aikaisemmin Antti on nn. väittänyt HPV-rokotteen tappaneen koulutytön Britanniassa, vaikka naurettavan helppo tarkistus olisi kertonut, ettei tyttö kuollut rokotteeseen. Kuten kaikki tiedämme, lähdekriittisyys ja faktojen tarkistaminen eivät ole Antin vahvuuksia.

Tällä kertaa Anttin on lähtenyt erektioiden ja lerpahtavien kullien pariin.

COVID-19 Endothelial Dysfunction Can Cause Erectile Dysfunction: Histopathological, Immunohistochemical, and Ultrastructural Study of the Human Penis paperi oli jostain syystä päätynyt Antin hyppysiin.

Lyhyesti: Covid-19 taudin sairastaneiden miesten paisuvaisuvaiskudosten vahingoista pääteltiin, että todennäköin syyllinen on virustulehdus.

Paperin johtopäätös perustuu erittäin, erittäin pieneen otantaan (2 taudin sairastanutta + 2 ei sairastanutta), joten siitä ei voida vetää vahvoja tulkintoja. Tästä pilottitutkimuksesta voimme vain todeta, että asiaa kannattaa tutkia lisää. Eikä paperissa oteta esille ketkä olivat rokotettuja tai rokottamatta. Eikä siinä keskitytty piikkiproteiineihin vaan virukseen. Piikkiproteiinien tunnistamisella varmistettiin, että solunäytteissä oli SARS-CoV-2 viruksen jäänteitä. Ne piikkiproteiinit olivat tietenkin vain kokonaisten virusten osia. Paperissa on kuvia niistä 130 - 170 nanometrin kokoisista rakenteista, joita he löysivät kudosnäytteistä.

Our study is the first to demonstrate the presence of the COVID-19 virus in the penis long after the initial infection in humans. Our results also suggest that widespread endothelial cell dysfunction from COVID-19 infection can contribute to ED. Future studies will evaluate novel molecular mechanisms of how COVID-19 infection leads to ED.

Näin pienestä ei vielä pysty huolestumaan. Ellei tarkoituksella halua vääntää rokotuksiin liittymättömästä paperista rokotepelotteluun tähtäävä twiittaus! Ellei ihan tarkoituksella keksi mahdollisimman kauhistuttavan pelottavaa propagandaa. Ja juuri niin Antti teki.


 Paperissa ei missään kohtaa todettu, että piikkiproteiini aiheuttaisi lerppuilua. Antti keksii omiaan, mutta se onkin ihan tyypillistä lajikäyttäytymistä rokotepelottelijalle. Totuutta tärkeämpää on yrittää käännyttää mahdollisimman moni pois rokotteista. Antti pelaa sen varaan, etteivät hänen seuraajansa hoksaa kokonaisen viruksen ja viruksen piikkiproteiinin eroa.

Tilanne on melkein sama kuin seuraavanlaisessa tilanteessa. Auton alle jääneistä löydetään tuulilasin sirpaleita, josta päätellään tuulilasien olevan vaarallisia. Ja jätetään autot kokonaan pois laskelmista.

Olen saanut vasta ensimmäisen rokoteannoksen. Toisen annoksen saan reilun kuukauden kuluttua. Sitten minun täytyy lähettää Antille säännöllisesti kuvallista todistusaineistoa penikseni kunnosta.

Sitä odotellessa voi ihastella piikkiproteiinien tutkimista Nanometer resolution in situ structure of SARS-CoV-2 post-fusion spike paperissa. Huh huh. Tällainen tiede saa rautakankeni tanaan. Lippuni salkoon. Jouseni virittymään. Ja muita kiertoilmauksia.

12.7.21

Antti Heikkilän syöksykierre virusdenialismin suuntaan

 Kansakuntamme tunnetuin ortopedi ja ruokavalioterveysterapiavalistajamekaanikko Antti Heikkilä on tunnettu huuhaa-väitteistään. Milloin homeopatian kehumisessa. Tai GM-teknologian vastustamisessa. Tai kun hän ei osaa lukea tutkimuspapereita(jos edes oletamme Antin lukevan tutkimuspapereita). Tai pandemiapelolla rahastamisestaan. Antti tyrkyttää verkkokurssiaan (139 euroa), jonka avulla rahastettu ihminen oppii "vahvistamaan immuniteettiaan". Ihan ymmärrettävä hanke kaikilta sellaisilta, jotka haluavat tienata pätäkkää muiden ihmisten terveydellä. Antti on avoimesti juuri sellainen tyyppi.

Tänä vuonna rokotuskampanja on edennyt. Rokotteet ovat looginen kohde Antin rahastushaaveille. Rahastushaaveet ovat uhattuna, jos koronarokotteista on hyötyä kansalaisille. Silloin olisi vähemmän mielukuvatarvetta ns. luonnollisen immuniteetin vahvistamiseen.

 Siksi Antti teki uuden sähköpostimainoksen.



Antti väittää hallitsevansa sellaista tietoa immuniteetin vahvistamisesta, jota ei löydy mistään muualta. Siksi sinun kannattaa antaa rahasi vain hänelle!

Rokotevastaiset kirjoittelut eivät ole mitään uutta Antilta, joten tuo uusin mainos ei ole mikään yllätys. Se mikä melkein yllättää on virusdenialisteilta suoraan kopioitu huuhaa. Antti laittoi sen heti tuohon alkuun:

"Koronavirusta ei ole koskaan eristetty."

-Antti Heikkilä, 2021

Tässä kohtaa joudumme painamaan mietintämyssyt päähämme ja hieromaan leukaamme. Onko Antti vain tietämätön siitä miten eri laboratorioissa ja yliopistoissa on eristetty ja eristetään koronaviruksia? On täysin mahdollista, ettei Antti ole vaivautunut perehtymään aiheeseen. Vai onko hän tietoinen siitä miten näitä viruksia on eristetty ja sisältöä sekvensoitu, mutta ei jostain syystä hyväksy käytettyjä prosesseja sopiviksi? 

Emme vielä tiedä mitä versiota Antti käyttää pääkopassaan, koska hän on osoittanut olevansa niin monipuolisesti pihalla eri asioista. 

Onko Antti tehnyt mahalaskun virusdenialistien kahluualtaaseen?

Tiedustelin asiasta Antilta Twitterissä. Jos planeetat ovat oikeissa huoneissaan ja ley-linjat sopivasti solmuissa, niin saan Antilta jonkinlaisen vastauksen. Ehkä vastaus ilmestyy varmemmin, jos useampi kysyy sitä häneltä.

7.7.21

Punaisten ympyröiden vastaisku

Punaiset ympyrät ilmestyivät uudelleen syötteeseeni. Edeltävien kuvien tavoin eräät ihmiset nauravat ja ihmettelevät sairaalavuoteessa makaavaa mannekiinia. Uusimmassa kuvassa on jälleen hoitajien koulutukseen käytettävä nukke, joka on ympyröity punaisella ympyrällä. Aivan kuin kuvassa olisi jotain epäilyttävää. Jälleen punaisella lisäyksellä annetaan ymmärtää - mutta ei väitetä - että kuvassa on jotain outoa. Lukijan harteille ripotellaan vihjailuja siitä, että sairaalassa ei olekaan covidia sairastavia potilaita. Sängyillä on vain nukkeja. 

Miksi muuten uutiskanavan haastattelussa olisi näytetty tuollaista?

 


 Kyseesssä on professori Tomi Ulrichsin haasttelu WELT-kanavalla 14. marraskuuta 2020. Hän on kanavan toistuvasti käyttämiä asiantuntijoita. Videon löytäminen oli helppoa. Youtuben hakukenttään vain "WELT covid Timo Ulrichs" ja selaamaan minkä videon ennakkokuvissa miehellä on päällään sininen kauluspaita ja taustalla sama kirjahylly.

Tuttu nukke vilahtaa haastattelun täytemateriaalissa 2:00 kohdalla.


2:08 kohdalla nähdään kuitenkin harmaapäinen ihminen sairaalavuoteessa.


 

2:11 kohdalla nähdään toinen potilas, jonka kasvot on pikselöity. Jalat ovat kuitenkin paljaana. Eivätkä ne näytä nuken jaloilta vaan ihan ihmisen jaloilta.

Videolla nähdään lisää mannekiineja 4:00 kohdalla. Ehkä siitä nukesta tehtään seuraava Punainen ympyröinti!

Pyhyys uhattuna Fortnite pelissä

 Fortnite on yksi maailman suosituimmista videopeleistä. En itse pelaa sitä, mutta ymmärrän sen suosion. Siihen on tehty myös kenttäsuunnittelun mahdollistava tila, jossa pelaajat voivat luoda mielikuvitustensa rajoittamia kenttiä. Eräs tällaisista kentistä osoittautui uskonnollisia tunteita loukkaavaksi. Tällä kertaa ei siellä Raamattu-kerhon parissa.

Morocco World News kertoo erään egyptiläisen uskonoppineiden Rabat- Al-Azhar Fatwa Global Centerin julistaneen varoituksia videopeleistä. Erityishuomiota sai Fortnite, josta levisi erittäin loukkaava pelivideo. Siinä Mekan Kaaban tuhoamisen mahdollistavassa kentässä pelaaja hakkasi työkalullaan Kaaban palasiksi, jotta sen jämistä saatiin aseita. Pyhällä alueella myös tapettiin muita pelaajia. Ihan normi menoa BattleRoyale-pelissä, mutta kulissien uskonnollinen ulkonäkö veti uskonnolliset tunteet pintaan. 

Partapuritaanit valittivat videopelien olevan uhka pyhyydelle, mikä vuorostaan vaikuttaa lasten uskomuksiin, sekoittaa heidän normejaan sekä identiteettiään, että aliarvioi pyhien sijaintien pyhyyttä ja niin edelleen.

Assassin's Creed peleissä tapahtuvat puukotukset ja miekkailut ovat tapahtuneet erinäisten kirkkojen sisällä, mutta tietääkseni ne tupenrapinat eivät ole aiheuttaneet vastaavia uskonnollisia protesteja.

Pelin valmistaja Epic Games vaivautui muistuttamaan, etteivät he luoneet kyseistä kenttää, vaan sen teki joku miljoonista pelin pelaajista. 

Ilmestyisipä jostain uskonoppineita, jotka julistavat Loot Boxit fatwan kohteeksi.

4.7.21

Uskomatonta, mutta totta: Paholaisen asianajaja


 

 

Tampereen Vapaa-ajattelijat ry:n aktiivien ylläpitämä Uskomatonta, mutta totta Youtube-kanavaa. Pääsin ohjelman haastateltavaksi puhumaan blogistani siihen liittyvistä aiheista. Selkeästi huomattavissa, että en osaa puhua ja ajatella yhtäaikaiseksi. 

Kari: "Tervetuloa!"

Minä: "Tervetuloa."

AAAARGH!

28.6.21

Nunnia, konnia ja lasten joukkoraiskauksia, osa 2

 Helmikuussa kansainvälisiin otsikoihin nousi yksi monista syistä polttaa katolinen kirkko poroksi. Tai ehkä minun pitäisi muotoilla sanani hieman diplomaattisemmin. Tarkoitan, että katolisen kirkon rakennukset, varallisuus ja osakesalkut pitäisi takavarikoida kansainvälisen rikostutkinnan ajaksi. Myös kaikkien katolisen kirkon edustajien pitäisi pitää suunsa supussa sekä poistua paikalta, kun puhutaan moraaliin liittyvistä asioista. Jos he eivät suostu heti poistumaan, niin läiskitään poskelle, odotetaan toisen posken kääntämistä, ja läiskitään sille poskelle, ja sitten klassisella niskaperse-otteella tyyppi pihalle. Huh, teki hyvää kirjoittaa tuosta tällainen rauhallinen ja hillitty versio. Alkuperäinen teksti oli julkaisukelvoton.

Kirkon taipumus suojella raiskaajia ja salailla pappien tekemiä rikoksia on tullut tutuksi useissa eri valtioissa tapahtuneiden kauheuksien takia. Katolisen kirkon salitaan pitävän sisäisiä tutkintoja ja selvityksiä, kun sivistysvaltioissa kutsuttaisiin poliisit selvittämään raiskauksia.

Suomen Kuvalehti kertoi toukokuussa Saksan  katolisen kirkon käänteistä. Kölnin arkkihiippakunnan tilaama selvitys vuosikymmenistä hyväksikäytöistä ja raiskauksista on saanut saksalaisia eroamaan kirkosta.Vuonna 2019 katolisen kirkon kirjoilta lähti hieman alle 300 000 jäsentä. Pandemiavuoden koronauutiset olivat siunaus kirkolle, sillä se piti isoimmat skandaaliotsikot pois lehdistä.

SK:n artikkelissa nostetaan esille se suuri ongelma kirkon sisäisen selvityksen logiikassa. Kirkon kannalta ongelma ei ole siinä, että pappi raiskaa lapsia. Ongelma on kirkon mielestä vain siinä, että pappi on rikkonut selibaattivalaansa. Siksi selvityksissä mainitut raiskatut lapset eivät ole teksteissä rikosten uhreja. He ovat vain todistajia sille, kun pappi on rikkonut selibaattinsa. Ja niinhän se menee kirkkolain kannalta.

Kölnin käytännöistä paljastui myös entisen hiippakunnan piispan salainen arkisto. Piispa Joachim Meisner keräsi tietoja papeista, jotka olivat syyllistyneet tuhmiin juttuihin alaikäisten kanssa. Tiedoilla pystyi kiristämään, jotta seurakunnan paimenet pysyvät ruodussa. Eikä se edes ole ainoa salainen arkisto, jolla kirkon jehut pitävät kirjaa alaistensa rikoksista.

 Katolisen kirkon maine on huonossa jamassa myös Kanadassa. Kirkon sisäoppilaitoksissa ei pidetty kovin hyvää huolta alkuperäiskansan lapsista. Koulujen kurja toiminta johti joukkohautoihin. Yhden katolisen kirkon läheisyydestä löydettiin 215 lapsen nimettömät haudat. Katolinen kirkko ei ole aikaisemmin pyytänyt anteeksi vastaavia löytöjä. Lasten joukkohautojen löytämiset saivat tunteet kuumiksi. Useampi katolisen kirkon kirkko sytytettiin tuleen.

Harmillista.

19.6.21

Punaisen ympyröinnin isku koronameemeissä

Koronapandemian jatkuessa jatkuu myös siitä tehtävien valheiden askartelu. Edellisissä osissa tarkastelimme punaisia nuolia ja ympyröitä. Tällä kertaa tarkastelemme vain ympyröitä. Somessa kiertää lisää tekaistuja juttuja. Ne ovat hienovarainen sekoitus tosiasioita ja tuulesta temmattuja huhuja.


 Punaisella ympyröity kohta pitää paikkansa! Useita intialaisia lentäjiä on kuollut. Ja Pilot Alexander mainitsee aivan oikein, että lentäjien terveyttä valvotaan säännöllisesti. Terveystarkastus ei valitettavasti anna ihmiselle immuniteettia viruksia vastaan. Siihen meemin todellisuus sitten päättyykin.

Intiassa riehunut toinen korona-aalto on ruuhkauttanut sairaaloita. Siinä samassa myös intialaiset lentoyhtiöt ovat yrittäneet sopeutua tilanteeseen. Lentäjiä on kuollut virukseen. Maaliskuuhun mennessä yhteensä 17 lentäjää Air India, IndiGo ja Vistara lentoyhtiöistä oli kuollut Covid-19 tautiin. Pelkästään Air Indian työntekijöistä yli 500 joutui sairaalahoitoon asti sairastuttuaan helmikuuhun mentäessä. Rokotteista on ollut pulaa, joten esim. Air India pystyi aloittamaan työntekijöidensä rokottamisen vasta maaliskuun 15. jälkeen. Sen takia Intian sanomalehdissä on useita tällaisia juttuja, jossa koronaan kuolleiden omaiset voivottevat rokotteiden puuttumsta. 

 

“My husband was not vaccinated. The biggest problem was that pilots were never considered as frontline workers by the government when it came to giving COVID vaccine. I don’t know where the flaw was, but families like ours suffered.”
Shalu Rana, wife of Captain Sandeep Rana

Valtio ei pitänyt lentäjiä ns. etulinjan työntekijöinä pandemian aikana, joten he eivät päässet rokotusjonossa etusijalle. Lentäjät lensivät myös niitä rahtikoneita, joilla rokotteita tuotiin Intiaan. Vaikka eivät itse vielä saaneet niitä.

Josta pääsemme päivän valhemeemiin.

Intialaisia lentäjiä on kuollut covidiin. Se on fakta. Se mitä ei ole varmistettu, on tuo meemiin lisätty lause, jonka mukaan rokotetut lentäjät ovat kuolleet viikon sisällä rokottamisesta. Se tietenkin täysin mahdollista. Mutta sellaisia uutisia ei ole linkattu mukaan näihin meemeihin. Ne olisivat juuri sellaista kamaa, jota rokotepelottelijat levittelisivät kaikkialle some-syötteissään. Sellaisia uutisia ei vaan löydy.

Koska rokotepelottelijat valehtelevat.

15.6.21

Earth 2 ja tutut pyramidimaiset kuviot

 Wincapitan valuuttakauppa, Lyonessin sijoituspilvet ja OneCoinin kryptovaluutta. Takuuvarmoiksi luvatuilla rikkauksilla on monta nimeä. Yhteistä niillä on sijoitusrahojen katoaminen roistovaltioiden (tunnettiin ennen nimellä veroparatiisi) tileille. Eikä sijoittaja saakaan luvattuja voittoja. Kerta toisensa jälkeen näihin vedätyksiin lähdetään sen upean tuoton toivossa. Vaikka varoitusmerkkien pitäisi olla selvät.

Vaikeat ajat tekevät maaperän otolliseksi uusille vastaaville yrityksille. Ajoissa mukaan lähteneillä on uskomaton tilaisuus päästä tienaamaan. Sillä periaatteella heitä värvätään mukaan. Se mitä myydään vaihtelee aina silloisen pyramidihuijauksen mukaan. Itse tuotteella ei ole mitään väliä. Meikkituotteita, kalaöljyä tai muovirasioita. Tärkeintä on, että on vain jotain myytävää. 

Tällä periaatteella mm. OneCoin lupaili luovansa kryptovaluutan, joka olisi vielä parempi kuin BitCoin! Mukaan lähteneille myytiin kovalla hinnalla ”koulutuspaketteja” OneAcademy-brändillä. Hintaa paketeille tuli sadoista euroista tuhansiin euroihin. Pakettien materiaalit on lähes poikkeuksetta kopioitu ilmaiseksi luettavista lähteistä. Kryptovaluuttaa ei ilmestynyt, mutta poliisit ilmestyivät OneCoinin päätoimistolle. Koulutuspakettien myynnistä oli rakennettu perinteinen pyramidihuijaus. Tärkeintä oli rakentaa myyntiverkosto, jolla provikat vetävät myyntipakettien myynnistä rahat sinne huipuille. 

Olennainen opetus OneCoinista oli sen tarun loppu. Useiden valtioiden poliisien tutkinnassa selvisi, ettei se sellaisenaan ole kyseisten valtioiden lakipykälien mukaan pyramidihuijauksia. Toden totta, huijarit osaavat lukea lakikirjoja. Näin he tietävät millaiset myyntikeinot pysyvät rimaa hipoen laillisuuden puolella. Näin he osaavat rakentaa geometrisesti alhaalta leveämmän kuvion, joka kapenee ylöspäin mentäessä, mutta joka ei ole pyramidi. Joten se ei ole pyramidihuijaus!

OneCoin upposi, kuten myös siihen sijoittaneiden rahat.

Entäpä jos sinulle tarjottaisiin tilaisuutta ostaa kaupunki? Tai valtavasti lääniä. Ja tienata rahaa myymällä noita ostamiasi kiinteistöjä? Helposti kotikoneeltasi digitaalisessa muodossa! Eikä edes nykyisten kiinteistöjen rajoitusten ja hintojen ikeessä, vaan ihan uudella kopiolla maaplaneetastamme! Haluaisitko pyörittää omaa bisnestäsi virtuaalisessa maailmassa, aivan kuten ReadyPlayerOne elokuvassa tapahtui? Haluaisitko olla mukana pelissä, joka syrjäyttää kaikki muut pelit?

 Se on mahdollista Earth 2 pelissä.

Siinä Maan digitaalinen kopio jaetaan 10 x 10 metrin neliöihin. Näihin neliöihin myydään omistusoikeutta. Earth 2 kartalla maaseudun neliöt ovat halvimpia. Isojen kaupunkien keskustasta ostetut neliöt ovat tietenkin arvokkaampia. Kysyntä vaikuttaa hintoihin kuten oikeilla kiinteistömarkkinoilla.

Earth 2 välttää hienosti pyramidi- ja ponzihuijausten määritelmät. Kyseisiä huijauksia vastaan tarkoitetut lakipykälät eivät päde.

 Earth 2 kaupoissa ei tarvita uusia värvättäviä, joiden kaupoista vedetään provikat, kuten pyramidihuijauksissa. Nykyisten käyttäjien on vain laitettava lisää rahaa sisään markkinoille. Jokaisen osallistujan etuna olisi, että markkinoille tulee lisää ostajia. Siksi nykyiset pelaajat yrittävät värvätä mukaan lisää pelaajia, mutta nykyiset pelaajat eivät saa suoraa rahallista hyötyä värväämistään pelaajista. 

Ponzi-huijauksesta ei ole kyse, sillä Earth 2 on oikea digitaalinen markkinapaikka. Sellaisia löytyy useista eri videopeleistä. Itsekin olen ostanut taistelulaivoja tai titaanitaistelukoneita oikealla rahalla eri peleissä. Niitä ei vain voi myydä eteenpäin toisille pelaajille.

Siksi Earth 2 on täysin laillista touhua. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sillä saa takuuvarmana niitä hienoja rikkauksia.

Kauppaa pyörittävä Earth 2 ei voi koskaan hävitä rahaa. Kiinteistön hinta voi laskea olemattoman kysynnän takia, mutta Earth 2 ei itse maksanut niistä mitään. Hintojen lasku vie varallisuutta pelkästään pelaajien kukkaroista. Liian korkealla noussut neliön hinta jättää sen pelaajan omaisuudeksi, jolloin hänen rahansa on kiinni turhassa digitaalisessa pikselimassassa. Siksi pelin algoritmi alentaa tällaisten kiinteistöjen hintoja, jotta kaupankäynti jatkuisi. Peliä pyörittävän firman on saatava provikoita uusista kiinteistökaupoista.

Earth 2:n nerous piilee siinä, ettei se myy kiinteistöjä. Se myy pelkästään digitaalista valuuttaa, jolla pelaaja ostaa kiinteistöjä pelissä. Peliin saapuva ei koskaan osta suoraan rahallaan ruutuja. Pelissä ostetaan edollar-valuuttaa. Tällä digivaluutalla hankitaan ruutuja.

Earth 2 verottaa jokaisesta pelaajien välisestä kaupasta pienen osuuden. On mahdollista myös nostaa edollareita takaisin euroiksi. Jokaisesta pelistä ulosvedetyn edollarin kohdalla pelifirma maksaa takaisin 10 % pienemmän summan.

Lupaukset mahdollisuuksista tienata oikeaa rahaa digitaalisella kiinteistökaupalla ovat totta. On täysin mahdollista nostaa pelistä pois enemmän rahaa kuin laittoi sisään. Sääntöjen takia joku muu pelaaja menettää rahojaan. Peliä pyörittävä firma ei voi kärsiä tappioita.

Rikastuminen helpointa niille, jotka lähtevät aikaisin mukaan. Ensimmäisenä neliöitä ostanut saa ne halvimmalla hinnalle. Keinottelun ansiosta seuraava omistaja joutuu välikädeksi. Siksi kupletin juonen tajunneet yrittävät löytää vastaavia pelikauppoja muualta.

Uusia pelaajia yritetään houkutella aivan samanlaisiin virtuaalikauppoihin. Mars Genesis, MetaEarth, ja moni muu virtuaalinen kartta tarjoaa mahdollisuuden ostaa niistä digitaalista tonttia. Yhteistä jokaiselle on on myöhässä mukaan lähteneiden hukkaan heitetyt rahat.

 Earth 2 sisällöstä puuttuu vielä se peli, jota ihmisten pitäisi pelata. Toistaiseksi siinä voi vain ostaa niitä firman luomia kiinteistöjä. Ilman varsinaista peliä, ei peliin synny pelaajien ylläpitämää virtuaalitaloutta. Varsinaisen pelin selkeä puuttuminen on sellainen ongelma, jota firma yrittää peitellä. He ovat aina ilmoittaneet, että Earth 2 on vasta ensimmäisessä vaiheessaan. Kun vaiheet etenevät, niin sisältö kasvaa. Lupaukset tulevasta pelattavasta pelistä pidetään melkein uskottavina luomalla tällaisia videoita.


Ongelma onkin siinä, että useimmat tunnistivat heti mitä videolla tapahtuu. Tuo on valmiiksi kaikille myynnissä olevien digitaalisten työkalujen käyttöä. Unity Asset Storen kautta hankittu auto ei ole Earth 2 peliohjelmoijien tekemä. Earth 2 ei ole luonut vielä mitään, vaan esittelee autoja ja maastoa, joita jokainen voisi ostaa pikkurahalla itselleen omiin projekteihin. Mutta tietämättömille se näyttää siltä, kuin Earth 2 olisi pelistudio, joka on tekemässä upeaa avoimen maailman simulaatiota. Kaikille muille se näyttää vain yhdeltä monista pelimaailman räpellysprojekteista. Edes oikeat isot pelistudiot (satojen miljoonien budjeteillaan) eivät ole kyenneet luomaan planeetan kokoista toimivaa virtuaalipeliä, mutta Earth 2 lupaa luovansa sellaisen.

Eikä Earth 2 ole luonut mitään kopiota Maasta. Sen sijaan se osti käyttöönsä Mapbox-firman tarjoamaa karttapalvelua. Satelliittikuvista koottu kartta on jaettu ruudukkoihin. Näitä ruutuja myydään pelaajille. 

Pitäisikö minun perustaa kauppa, jossa myyn omistusoikeuksia lomakuvissani näkyviin maisemiin? Tai siis, perustaa kauppa, jossa myyn PahisDollareita, joilla voi ostaa lomakuvissani näkyviä maisemia. 

Niin tai näin, jatkossa tulee varmasti ilmestymään lisää Earth 2 kaltaisia "pelejä" joiden luvataan oleva huippumenestyksiä. Kunhan sitä päivitetään, sitten joskus tulevaisuudessa. Sitä ennen toivotaan, että mahdollisimman harva lukee käyttöehdoista miten helposti firma voi vain lopettaa toimintansa ja pitää sille annetut rahat.

2.6.21

Antti Heikkilä ja ikuinen uhriutuminen

 Koko kansakunnan rakkain ortopedi Antti Heikkilä meni jälleen kerran uhriutumaan menneisyydellään. Blogikirjoituksessaan Antti  muisteli taas Lääkkeetöm elämä -kirjansa kohua. Kuten Antin tyyliin kuuluu, teksti sisältää naurettavan helposti täysin vääräksi osoitettavia väitteitä. Tuhlaan aikaani vain muutamaan niistä.

 Antti kertoo kuinka ravitsemus- ja lääketieteellinen tutkimus jäivät rahan vallan alaiseksi 80-luvulla. Prosessoitu ruoka valtasi ihmisten lautaset. Terveys lähti alamäkeen. Ruoka muuttui ihmisten sairauksien lähteeksi, Antti kirjoittaa. 

"Ruokakupin sisältö muodostui teollisesti prosessoidusta "terveellisistä" rasvoista, puhdistetuista hiilihydraateista ja sokerista."

Tämä on johtanut "metaboliseen pandemiaan" josta vain Antin kaltaiset asiantuntijat osaavat varoittaa kansaa. Antti tienaa useamman euron myymällä terveyskurssejaan. Siksi hänen pitää mahdollisimman usein hyökätä kilpailijoitaan vastaan. Kilpailijat kun tarjoavat monipuolista, ajankohtaista ja tieteellisesti tutkittua tietoa terveyden kannalta hyvästä ravinnosta. Sellaisen kanssa on vaikea kilpailla, kun haluaa rahastaa kyseisellä aiheella. Merkittävin kilpailija on tietenkin Maailman terveysjärjestö WHO. 

"Koko maailma on joutunut metabolisen pandemian valtaan. Se on todellinen pandemia. Syy ei ole virus vaan roskaruoka. WHO vaikenee tästä täysin."

Selkeä ja yksinkertainen väite Antin sulkakynästä. Jos se olisi totta, niin emme helposti löydä WHO:n sivuilta mitään mainintoja ruokavalion ja terveyden yhteydestä. Varsinkin prosessoimattoman ravinnon eduista ei mainittaisi mitään. Antin useiden ja alati lisääntyvien virheväitteiden takia ennustan, että löydämme sellaisia kirjoituksia runsaasti WHO:n materiaaleista. Koska Antti on niin usein täysin väärässä.

Google tulille! Alle 14 sekunnissa löydän WHO:n sivuilta terveelliseen ravintoon keskittyvän sivun.

Silmiini osui ekana kohta, jossa WHO suosittelee teollisesti tuotettujen transrasvojen pois jättämistä.

Energy intake (calories) should be in balance with energy expenditure. To avoid unhealthy weight gain, total fat should not exceed 30% of total energy intake (1, 2, 3). Intake of saturated fats should be less than 10% of total energy intake, and intake of trans-fats less than 1% of total energy intake, with a shift in fat consumption away from saturated fats and trans-fats to unsaturated fats (3), and towards the goal of eliminating industrially-produced trans-fats (4, 5, 6).

Kerrassaan hämmentää, kun muistamme mitä Antti väitti WHO:sta! Ei kai vain... ei. Ei Antti menisi tietoisesti valehtelemaan seuraajilleen?

Sitten huomaan, että WHO suosittelee sokerin vähentämistä!

Limiting intake of free sugars to less than 10% of total energy intake (2, 7) is part of a healthy diet. A further reduction to less than 5% of total energy intake is suggested for additional health benefits (7).

Ei hyvänen aika! Eikö Antti ollut tietoinen WHO:n kannasta?

WHO kirjoittaa myös niistä prosessoiduista ruoka-annoksista, eikä se näytä olevan kovin mairittelevaa tekstiä.

However, increased production of processed foods, rapid urbanization and changing lifestyles have led to a shift in dietary patterns. People are now consuming more foods high in energy, fats, free sugars and salt/sodium, and many people do not eat enough fruit, vegetables and other dietary fibre such as whole grains.

WHO näyttäisi olevan prosessoimattoman ravinnon puolella. Jos vaivautuu lukemaan muitakin WHO:n tekstejä aiheesta, niin suositukset menevät prosessoidun ravinnon kuin sokeriherkkujen vähentämisen puolelle. WHO mm. suosittelee valtioiden hallituksille tällaista:

  • reducing incentives for the food industry to continue or increase production of processed foods containing high levels of saturated fats, trans-fats, free sugars and salt/sodium;

 

Miksi Antti sitten meni väittämään, että WHO vaikenee aiheesta? Valehteliko hän vai oli vain tietämätön? Vain Antti tietää vastauksen. Eikä vastaus ole mairitteleva.

Kaikkein eniten polveni läpsimistä ja naurunremakkaa aiheutti tämä kohta.

Luit aivan oikein. Antti myöntää ihan avoimesti, että teki tietoisesti ja tarkoituksella täysin turhan rikosilmoituksen. Jaahas. Mitä muuta siihen voi sanoa. Poliisi oli varmasti iloinen siitä, että heidän aikaansa tuhlataan ortopedin harhamaailman jekuilla.

Haluanko minä nähdä lisää Antin kirjoituksia?


Eli jatketaan!

Antti pääsee Covid-19 teemojen pariin. Sieltä nousee esiin rokotepelottelijoiden vakiokamaa. Haittavaikutusrekisteriä käytetään tietoisesti väärin. Antti ei tiedä mikä VAERS-tietokanta on ja miten sen lukuja pitäisi lukea. Antti jakaa rokotepelottelijoiden kuvan, jossa on kirjattuna VAERS lukuja.


VAERS-tietokantaan lisätty epäilty haittavaikutus ei tarkoita, että rokotettu on kuollut rokotteeseen. Tämä selviää ihan lukemalla sitä tietokantaa, mutta Antti ei tee sellaista. 

Please note that VAERS staff follow-up on all serious and other selected adverse event reports to obtain additional medical, laboratory, and/or autopsy records to help understand the concern raised. However, in general coding terms in VAERS do not change based on the information received during the follow-up process. VAERS data should be used with caution as numbers and conditions do not reflect data collected during follow-up. Note that the inclusion of events in VAERS data does not imply causality.

VAERS kertoo, ettei heidän avoimeen tietokantaansa lisätty tapaus vielä tarkoita syy-yhteyttä rokotteen ja haitan välillä. Tietokannan rajotteiden tiedostamista edellytetään hiiren klikkauksella, jotta edes pääsee selaamaan tietokokantaa.

Kun Yhdysvalloissa rokoteannoksia annetaan yli 200 miljoonaa kappaletta, niin jotkut rokotetuista kuolevat aina johonkin. Siksi pitää seurata kokonaiskuolleisuuden muutoksia väestötasolla, jotta saamme selville vähentääkö vai lisääkö rokote kuolemia.

Tämä on se asia, jonka rokotepelottelijat jättävät aina mainitsemastta. Oikeastaan he aktiivisesti kieltäytyvät hyväksymästä, että avoimella ja passiivisella tietokannalla on tällainen rajoite. Se haittaa heidän sanomansa levittämistä.

Antti esittelee nuo luvut aivan kuin jokainen ilmoitus tarkoittaisi yhtä rokotteeseen kuollutta. Vaikka kyseisen VAERS-tietokannan tapauksiin pääsee jokainen lisäämään haittailmoituksia. Vaikka rokotepelottelijat ovat rummuttaneeet VAERS-tietokantaa toisilleen, jolloin tietokantaan lähtee entistä helpommin ilmoituksia.


26.5.21

Rokotepelottelun meemi: "Koronarokotteisiin kuollut lähes 13 000 EU:ssa!"

Tämä on jatkoa "Koronarokote on tappava" bloggaukselleni. Silloin tarkastelimme miten rokotepelottelijat jättävät ymmärtämättä yhdysvaltalaisen VAERS-tietokannan lukuja. Valtava määrä ihmisiä ei näytä millään tajuavan, että pelkkä ajallinen yhteys ei tarkoita syy-yhteyttä. 

Kerrataan vielä kolmannenkymmenseitsemännen kerran miksi. Kun rokotteita annetaan vaikkapa yli 200 miljoonaa annosta (kuten EU-alueella on tähän mennessä annettu), niin jotkut rokotetuista kuolevat johonkin. Joillekin tulee sydänkohtaus yleisn huonon kunnon takia, jotkut kompastuvat rappusissa, jotkut jäävät auton alle, joillekin tulee veritulppa, jne. On monia tapoja kuolla. Siksi pitää selvittää miten ns. normaali kuolleisuus muuttuu väestötasolla seurantajakson aikana, jotta rokotteiden mahdollinen (hyvä tai huono) vaikutus kuolleisuuteen saadaan selville. 

Rokotepelottelijoiden harmiksi tuollainen vertailu ei saa rokotteita näyttämään vaarallisilta. Siksi he eivät tee sellaisia vertailuja. Käytössä on aivan toisenlainen menettelytapa.

Tänään suomalaiseen someen ilmestyi jakoon eurooppalaiseen tietokantaan perustuva väärinkäsitys. Euroopan lääkevirasto EMA:n alaisuudessa toimiva EudraVigilance toimii lääkkeiden ja rokotteiden haittavaikutusrekisterin ylläpitäjänä. Se kerää, laskee ja julkaisee tietoja EU-alueella ilmoitetuista epäillyistä haittavaikutuksista. EudraVigilancen julkaisuista saadaan ajankohtaista tietoa samalla tavalla kuin VAERS-tietokannasta. Aivan samoilla rajoitteilla. Luvuista ei pystytä päättelemään syy-yhteyksiä. Tämän rajoitteen hyväksyminen on äärimmäisen vaikeaa rokotepelottelijoille.

EudraVigilance tekee onneksi lukijoilleen heti selväksi millaisia virheellisiä johtopäätöksiä heidän tiedoistaan ei kannata tehdä. Jos vain rokotepelottelijat osaisivat ja uskaltaisivat lukea niitä. Jotkut heistä lukevatkin nämä kohda, mutta päättävät olla välittämättä niistä. Sellainen ei ole rehellistä toimintaa. Se on valitettavasti kovin yleistä toimintaa. 

 Ja ne tärkeät kohdat EudraVigilancen sivulta ovat nämä:

Kun tarkastelet web-raporttia lääkkeen tai vaikuttavan aineen epäillyistä haittavaikutuksista, on tärkeää ymmärtää tämän web-raportin suhde lääkkeen yleiseen turvallisuusprofiiliin.

Jäljempänä on lueteltu tärkeitä näkökohtia, jotka kannattaa ottaa huomioon web-raportin tarkastelussa.

  • Jotta lääke hyväksyttäisiin käyttöön, sen hyötyjen pitää olla suuremmat kuin tiedossa olevien haittojen. Kun lääke hyväksytään, hyöty-haittatasapaino on arvioitu ja hyötyjen on siis katsottu olevan suurempia kuin haittojen. Kaikki tällä verkkosivustolla saatavilla olevat tiedot koskevat lääkkeitä, jotka on arvioitu tällä tavalla ja hyväksytty käyttöön Euroopan talousalueella.
  • Tällä verkkosivustolla olevat tiedot koskevat epäiltyjä haittavaikutuksia eli sellaisia vaikutuksia, joita on havaittu lääkkeen antamisen tai käytön jälkeen. Nämä epäillyt haittavaikutukset eivät kuitenkaan välttämättä liity lääkkeeseen tai ole sen aiheuttamia.
  • Kaikki lääkkeet voivat aiheuttaa haittavaikutuksia, ja on tärkeää huomata, että suurin osa ihmisistä käyttää lääkkeitä kokematta minkäänlaisia haittavaikutuksia.
  • Ennen kuin lääke tuodaan markkinoille, sen turvallisuutta ja tehokkuutta koskevat tiedot perustuvat lääkkeen käyttöön kliinisissä tutkimuksissa. Kliinisissä tutkimuksissa ei kuitenkaan välttämättä havaita kaikkia haittavaikutuksia, koska tutkimuksiin osallistuu vain rajallinen määrä potilaita. Joidenkin haittavaikutusten kehittyminen saattaa myös kestää kauan, ja niitä voi alkaa esiintyä vasta sitten, kun kliininen tutkimus on jo päättynyt. Lisäksi kliinisiin tutkimuksiin osallistuvat ihmiset ovat usein (mutta eivät aina) terveitä tai heillä ei ole muita sairauksia tai he eivät yleensä käytä muita lääkkeitä. Tilanne on kuitenkin toinen, kun lääkettä käytetään ”oikeassa elämässä”. Sen vuoksi jatkuva valvonta kliinisen tutkimuksen jälkeen on olennaista lääkkeen kattavan turvallisuus- ja tehokkuusprofiilin säilyttämiseksi. Kaikkia Euroopan talousalueella käyttöön hyväksyttyjä lääkkeitä valvotaan jatkuvasti.
  • Haittavaikutusilmoitus voidaan tehdä, jos on aihetta epäillä, että haittavaikutus liittyy lääkkeeseen. . Se ei välttämättä tarkoita, että lääkkeen ja haittavaikutuksen välinen yhteys olisi vahvistettu; haittavaikutus voi olla myös muun tekijän aiheuttama. Se voi aiheutua esimerkiksi siitä sairaudesta, jota varten lääkettä käytetään, tai potilaan käyttämän kahden tai useamman muun lääkkeen yhteisvaikutuksesta.
  • Ilmoituksia on tarkasteltava kaikkien lääkkeestä saatavilla olevien tietojen perusteella. Lääkkeen käytöstä maailmanlaajuisesti peräisin olevien spontaanien ilmoitusten lisäksi on myös kliinisistä tutkimuksista, muista tutkimuksista ja tieteellisestä kirjallisuudesta peräisin olevia ilmoituksia. Lääkkeen hyödyistä ja haitoista voidaan tehdä vankkoja päätelmiä vasta sitten, kun kaikki käytettävissä olevat tiedot on arvioitu.
  • Tällä verkkosivustolla olevien tietojen perusteella ei voida määrittää haittavaikutuksen ilmaantumisen todennäköisyyttä. Sitä varten on otettava huomioon myös muuta tietoa, esimerkiksi kuinka monta ihmistä käyttää lääkettä ja kuinka kauan se on ollut markkinoilla.
  • Verkkosivuston tiedot ovat vain osa kaikista tiedoista, joita Euroopan lääkevirasto ja kansalliset lääkevalvontaviranomaiset käyttävät lääkkeen hyötyjen ja haittojen seurannassa sen jälkeen, kun lääke on hyväksytty. Muuntyyppisiä tietoja ovat esimerkiksi markkinoille tulon jälkeiset turvallisuustutkimukset, kliinisten tutkimusten tiedot ja uudet toksikologiset tiedot.


Kuten olemme aikaisemmin todenneet, kaikki rokotepelottelijat eivät välitä näistä kohdista. He katsovat vain lukuja ja tekevät niistä omat johtopäätöksensä, vastoin tietokannan ilmoittamia rajoitteita ja puutteita. Tämän virhepäättelyn (tai tarkoituksenmukaisen päättelemättä jättämisen) seurauksena nettiin laitetaan jakoon seuraavanlaista kamaa.

 

 

Pienen utelun jälkeen sain selville mistä lähteestä kyseisen väitteen kirjoittaja oli saanut tuon luvun.

Brian Shilhavy kirjoitti tähän tietokantaan perustusvista luvuista Health Impact News sivustolla. Tuttu sivu kaikille vaihtoehtouutisoinnin faneille. Hän esitteli näiden haittavaikutusilmoitusten yhteenlaskettuja tietoja. Neljän eri rokotteen (Moderna, Biontech, AstraZenecan ja Janssen) kohdalla on julkaistu neljä eri haittavaikutusraporttia. Niiden luvuista saadaan kauhean korkealta vaikuttava luku:

Their report through May 22, 2021 lists 12,184 deaths

Järkyttävää! 

Jos luku siis muka tarkoittaisi, että he ovat kuolleet rokotteisiin. Ja sitähän luku nimenomaan EI tarkoita, kuten tuolla ylempänä opimme. Tietenkään Shilhavy ei mainitse lukijoilleen niitä EudraVigilancen ilmoittamia tietokannan rajoitteita. Hän ei halua seuraajiensa tietävän, että he ovat mielipidevaikuttamisen kohteena.

24.5.21

Littarit vs SpaceX

SpaceX (Space Exploration Technologies Corp.) kehitti ja rakensi Falcon 9 kantoraketin. Tämän raketin avulla voidaan laukaista kamaa planeettamme kiertoradalle JA sitten kantoraketti palautuu takaisin uusiokäyttöä varten.

Aivan kuten ennenkin, littari reagoi omaa maailmankatsomustaan uhkaavaan materiaaliin denialismilla. Satelliitin ottama toistuva kuva, jossa näemme planeettamme pyörivät akselinsa ympäri? Väärennöksiä! Videostriimi suoraan avaruusasemalta, jossa astronautit pyörivät ja kieppuvat painottomassa tilassa? Tietokone-efektejä! Miten ne painottomuutta feikkaavat kaapelit sitten muka toimivat, kun useampi astronautti tai esine "leikkaa" kaapeleiden lävitse toistuvasti? Ei tarvitse selittää! Littarille riittää vain väittää, että ne ovat efektejä. Perustelut ja todisteet väärennöksistä ovat heille turhia. Kaikki edeltävätkin todisteet on ohitettu samalla taktiikalla. Miksi ei kaikkein tuoreimpiakin todisteita ohitettaisi samalla tavalla?

Littarien ajattelumaailmassa ei hyväksytä avaruusasemia tai satelliitteja. Sellaisia rakennelmia ei saa kiertää heidän kiekkoaan, sillä näillä aparaateilla todetaan jatkuvasti kiekon olevankin planeetta. Siksi matkustaminen avaruuteen on todettava mahdottomaksi. Kiertoradalle asti päätyvät avaruusraketit ovat heidän mielestään lavastuksia, huijauksia ja erikoisefektejä.  Ne eivät sovi litteän maan mallien mittakaavoihin. Aurinko ja Kuu ovat vain muutaman sadan mailin päässä heidän kiekostaan. Riippuen mitä litteän maan teoriaa he käyttävät.

Lopulta ihan jokaiselle halukkaalle littarille ilmestyi mahdollisuus nähdä kantorakettien toiminta omin silmin. SpaceX julkaisee aina etukäteen laukaisujen aikataulut ja sijainnit. Samoin Falcon 9 kantorakettien laskeutuminen tapahtuu etukäteen sovittujen aikataulujen mukaisesti. Raketteja ihailevat yleisöt lataavat kännykkävideoitaan koko maailman katseltaviksi. Korkeuksista laskeutuu kirkkaalla liekillä vauhtiaan hidastava kantoraketti. Se rikkoo laskeutuessaan myös äänivallin. Sen pamaus kuuluu kauas. Ongelmana onkin enää se, etteivät littarit halua nähdä raketteja omin silmin. Halu suojella omaa maailmankuvaa ylittää halun selvittää pitääkö maailmankuva paikkansa. Selitykset sille miten nämä julkiset tapahtuvat ovat jotain muuta mitä SpaceX ja Nasa väittävät jäävät uupumaan.


 





 


 


 


Joko tuhannet ihmiset ovat mukana salaliitossa lataamassa näitä laskeutumisvideoita sosiaaliseen mediaan, tai ehkä raketit eivät olekaan tietokoneella tehtyjä efektejä.

Litteän maan kannattajan psykologinen suojamuuri joutuu kovalle rasitukselle. Kuka tahansa heistä  pystyisi näkemään kantorakettien laukaisun kiertoradalle. Sekä rakettien paluun avaruudesta maankamaralle. Sekä kuulemaan rakettien päästämät äänet. Sitä varten tarvitsee vain matkustaa laukaisupäivänä paikalle ja kohdistaa laadukas kamera nousua ja laskua kohden.

Miksi edes vaivautua kirjoittamaan littareista? Koska he ovat hyvä osoitus siitä miten huonoon kognitiiviseen jamaan ihmiset voivat lopulta jumittua. Tämä on se huuhaa-maailman likakaivon pohja, jonne päädytään kuulentojen lavastamiseen uskomisen ja aggressiivisen tiedevastaisuuden kautta. Lähdekriittisyyden puute on olennainen osa tätä matkaa. Tärkeimpänä puutteena on kuitenkin halu oikeasti kyseenalaistaa omia uskomuksiaan. Jos tämä askel jätetään tekemättä, niin ihminen jää jumiin sinne litteän maan piiriin.

21.5.21

Maria Nordin VS Uppo-Nalle

 Ihmiskunta ansaitsee tulevaisuutensa. Olkoon se minkälainen tahansa. Näin lohdutan/vihastutan itseäni, kun muistan Maria Nordinin olevan olemassa.

Tuoreimmissa sometus tuotoksissaan Nordin ottaa kantaa uuteen Uppo-Nallen teatteriesitykseen. Kivinokan kesäteatteri aikoi esittää 40-vuotta vanhan näytelmän. Mutta kauhistusten tupakointikaappi! Näytelmän ennakkotekstissä mainitaan rokotteet! Se nostatti rokotevastustajien parissa erittäin aktiivisen somekampanjan teatteria vastaan.



Rokotusten esittäminen hyvänä asiana nostatti tietenkin raivoa rokotevastustajissa. Kukaan ei tuntunut tietävän, että Uppo-Nallen alunperin kirjoittanut Elina Karjalainen eli ja kirjoitteli juuri silloin, kun Corynebacterium diphtheriae saatiin kuriin rokotteilla. Eli tuttavallisemmin tunnettu kurkkumärä. Siksi rokotemyönteisyys on erittäin ymmärrettävää kontekstia kirjailijan tuotoksissa.

 Palautetta lähetettiin teatterin suuntaan. Palaute ei aina ollut ihan asiallista.

Teatterinjohtajan mukaan palautteen sävy on ollut erittäin julmaa.

– Tästä on tullut ihan hirvittävän aggressiivista palautetta ja hyökkäyksiä meidän teatteria kohtaan. Viestejä on tullut somessa ja sähköpostilla. Minulle on soiteltu hävyttömiä puheluita ja uhkailtu, Kinnaslampi sanoo.

– Eilen piti sulkea koko puhelin. Siellä oli muutama sellainen asiaton kommentti, että tullaan pesäpallomailan kanssa. On uhattu lapsiasiavaltuutetulla ja rikospoliisilla. Eihän me olla tehty mitään rikosta, Kinnaslampi toteaa.

 

Näitä vaatimuksia esitettiin varmasti useamman ryhmittymän suunnalta. Yksi niistä oli Maria Nordin:


Luit oikein. Nordin kertoo ihan avoimesti koko maailmalle, että lääkäri ja neuvola jäävät toissijaiseksi äidin omien mielipiteiden taakse. Onhan se yksi tapa kasvattaa lasta.

Noh. Kesäteatteri ilmoitti korvaavansa kyseisen alkuperäisen "rohkeusrokotteen" jollain toisella kohtauksella. Suureksi pettymyksekseni teatteri taipui rokotevastustajien vaatimuksiin.

18. päivä Nordin vastasi kohtauksen muutokseen kiitollisuutta viestivillä emojeilla.

Uutisointi teatterin vastaanottamista uhkauksista oli laajaa. Se tuli varmasti vastaan myös Nordinin uutissyötteessä. Kelkka kääntyi.

21. päivä Nordin kertoi, ettei teatterin olisi kannattanut muuttaa kohtausta.


Ihan ymmärrettävää PR-toimintaa Nordinilta. Ei kannata avoimesti assosioitua väkivallalla uhkaileviin piireihin. Nyt kesäteatteri on taipunut painostukseen, joten uhkailijat ovat todenneet keinonsa toimivaksi tavaksi vaikuttaa. Taiteilijoiden ilmaisunvapautta on karsittu, koska tietty osa suomalaisista vastustaa rokotteita. Se ei ole ainakaan minulle mikään pikku juttu. Isoäitini teki pitkän uran teatterissa. Siksi minua vit-eikun-harmittaa suunnattomasti tällainen perseily kesäteatteria kohtaan.

Rokotevastaisten aktiivisuuden vastaista toimintaa kannattaa pohtia useamman mietintämyssyn voimin. Yhdysvalloista tuttu antivaxxx meno on nyt todellisuutta myös Suomessa.