27.10.18

Sananvapaus ja profeetta Muhammedin köyrimiset

Euroopan ihmisoikeusistuin muistutti olevansa vielä toiminnassa. Vuosikausia käsittelyssä ollut päätös julkaistiin. Itävaltalainen nainen oli kymmenen vuotta sitten luennoinut islamista ja profeetta Muhammedista. Luentojen aikana nainen oli kuvaillut Muhammedin ja alaikäisen Aisha morsiammen avioliittoa. Islamin perimätiedoissa on useita kuvauksia profeetan avioliitoista.

Seminaarissa nainen oli puhunut profeetta Muhammedin ja Aishan välisestä avioliitosta. Islamilaisen perimätiedon mukaan profeetta Muhammed avioitui Aishan kanssa tämän ollessa kuusi- tai seitsemänvuotias. Pari oli perimätiedon mukaan sukupuoliyhteydessä Aishan ollessa yhdeksän- tai kymmenenvuotias.

Ja:

Nainen oli seminaarissa sanonut muun muassa, että profeettaa Muhammed ”tykkäsi tehdä sitä lasten kanssa” ja jatkanut: ”Millä nimellä kutsumme sitä, ellei se ole pedofiliaa?”


Pedofiiliksi nimittäminen onkin sinällään väärin, sillä nykyisessä kontekstissa Muhammed eli arabiyhteisön normien mukaisesti. Hänellä oli myös aikuisia naisia vaimoina. Eikä voida sanoa, että hän erityisesti himoitsi lapsia, mikä olisi lähempänä nykyistä pedofiilin määritelmää. Lapsiavioliitot olivat hyväksyttyjä. Ne samat lapsiavioliitot joita yritetään vieläkin erikseen kieltää lain voimin jopa Suomessa. Siksi aikuinen mies panemassa alaikäistä tyttöä ei silloin ollut moraalisesti tuomittavaa. Nykyään se on. Ainakin useimmissa valtioissa. Siksi muslimiyhteisössä on erilaisia tulkintoja perimätiedosta.

Hadith kirjoituksissa kuvaillaan miten, missä ja minkä ikäisenä Muhammed pyysi Aishaa vaimokseen Abu Bakrilta. Avioliitto oli tuossa mielessä poliittisesti merkittävä liitto, kun kasvava muslimiyhteisö haki tukiverkkoja muslimeiksi kääntyvistä heimojohtajista.

Niiden aitoudesta on kiistely vuosisatoja. Siksi niistä on olemassa eri koulukuntia. Jotkut tulkitsevat, että Aisha oli modernin moraalin suhteen tarpeeksi vanhassa iässä (eli huomattavasti vanhempi kuin 9 vuotta), kun Muhammed ensimmäisen kerran yhtyi häneen. Toisissa tulkinnoissa Aishan nuori ikä otetaan totena, mutta sitä ei nähdä moraalisesti tuomittavana asiana. Se vain oli silloinen arabilainen tapa. Samoin ympäri maailmaa on ajateltu, että tyttö on valmis sex bätängiin heti kun kuukautiset ovat alkaneet.

Islamissa profeetta Muhammed ei tehnyt mitään moraalisesti väärin. Joten tästä johdonmukaisesti ajatellen alaikäisen kanssa köyriminen ei voinut olla moraalisesti väärin. Tällaista apologiaa kaikista näistä tulkinnoista löytyy pätevistä ja arvostetuista lähteistä. Niistä on käyty ja käydään väittelyitä uskonoppineiden kesken. Aishan nuorella iällä on myös perusteltu lapsiavioliittojen jatkamista. Kaikilla tulkinnoilla pyritään pitämään profeetan maine puhtoisena. Vaikka mukaan astuisi relativistinen moraali. Mikä on aivan ymmärrettävää toimintaa uskovaisilta.

Mikä ei tietenkään vaikuta nykyisenä vuonna lasten oikeuksia ajavien tulkintoihin siitä mitä Muhammed teki. Samalla tavalla kun tuomitsemme orjuuden, vaikka sitä ei erikseen kielletty Raamatussa (jossa orjien pitämisestä ja kurittamisesta annettiin omat ohjeensa), niin voimme tuomita modernista näkökulmasta Muhammedin tekoja. Niin valloitussodista joissa tapetaan siviilejä, tai yllätyshyökkäyksistä kaupunkeihin, viholliskansojen orjuuttamisesta aina siihen millaisiin avioliittoihin profeetta astui. Modernista näkökulmasta profeetta oli kaikkea muuta kuin moraalisesti täydellinen mies. Mikä ei tietenkään ole mikään yllätys tai poikkeuksellista uskonnollisten johtohahmojen kohdalla. Sen toteamisessa ei ole mitään skandaalimaista.

Kokonaisuuden kannalta uutisoinnissa ei muisteta painottaa, että Euroopan ihmisoikeusistuin käytännössä vain toteaa päätöksessään Itävallan tuomioistuimen päätöksen olleen oikea. Muissa Euroopan maissa ei välttämättä edes lähdettäisi vastaavaan taisteluun oikeudessa aivan samoista puheista. Joissain lähdettäisiin. Itävaltalaiset tuomarit halusivat suojella maan uskonnollista rauhaa. 

The Court found in conclusion that in the instant case the domestic courts carefully balanced the applicant’s right to freedom of expression with the rights of others to have their religious feelings protected, and to have religious peace preserved in Austrian society.


Uskontoja kritisoivien kannalta päätös oli erittäin huolestuttava. Päätös nimittäin toteaa, ettei saisi pyhien hahmojen pyhyyttä saisi kyseenalaistaa.

The Court noted that the domestic courts comprehensively explained why they considered that the applicant’s statements had been capable of arousing justified indignation; specifically, they had not been made in an objective manner contributing to a debate of public interest (e.g. on child marriage), but could only be understood as having been aimed at demonstrating that Muhammad was not worthy of worship.

 Koko vapaa-ajattelun, kritiikin ja kyseenalaistamisen tarkoitus on osoittaa, ettei joku pyhäksi ja palvonnan arvoiseksi mielletty henkilö ole pyhä ja palvomisen arvoinen. Euroopan ihmisoikeusistuin kirjoitti, ettei sellaista saisi tehdä. Mielestäni Muhammed ei ole palvomisen arvoinen arvojohtaja.

7 comments:

Anonymous said...

Uskonnonkritiikkiin on oikeus vastata yhtä "raivoisasti" kuin on oikeus kritisoidakin, kun ei turvauduta fyysiseen väkivaltaan.

PeP said...

Juuri näin.
Jos Jumala (millä nimellä häntä sitten kutsutaankaan) itse loukkaantuu keskustelusta, niin ei kai siihen maallista oikeuslaitosta tarvita. Lähettäköön kuluttavan tulensa poistamaan paha ateisti maailmasta.
Muistaakseni Raamatussa kerrotaan samanlaisesta kiistasta profeetta Elian (?) ja Baalin palvelijoiden välillä. Jumala ratkaisi silläkin kohtaa tuloksen.

Sitä ratkaisua odotellessa oikeuslaitosten tulisi mielestäni pitäytyä maallisissa asioissa.

AnoMatti said...

Joskus tuntuu että Eurooppa ihan oikeasti yrittää tuhota kulttuurinsa perustan eli valaistuksen aikakauden arvot. Etenkin kun vastakkain ovat sananvapaus ja islamin loukkaamattomuus.

Jumpe said...

Mikä ikäinen oli Maria, synnyttäessään ns. Jeesuksen? Ja mitä voidaan sanoa siittäjästä tässä tapauksessa, kuka lieneekään?

MrrKAT said...

Jäin vähäksi aikaa miettimään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen eli EIT:n (ECHR:n) historiaa ja vaikuttimia.

EIT:n taustahirmuna vaikuttaa toinen maailmansota, eritoten Hitlerin äärioikeistonousu ja holocaust (juutalaisten joukkomurha), jossa Euroopan moraali poltti sormensa.
Sen takia EU:ssa ollaan tiukempia sananvapauden suhteen kuin USA:ssa.

Mutta siihen voi vaikuttaa myös traagisen julman veriset suht äskettäiset Jugoslavian hajoamissodat (1991-1999/2001), jossa tapahtui mm. muslimien joukkomurhia, 100-300 000 ihmistä kuoli. (2011 Serbian tv pyysi anteeksi levittämäänsä propagandaa eli vihapuhettaan, Serbia state TV apologises for Milosevic-era propaganda - Guardian 24.5.2011). EIT nykymuodossaanhan on perustettu vasta v. 1998. Eli EIT voi olla herkkä jumalan- ja uskonpilkalle ja ottaa ne vakavasti. Ennaltaehkäisevän torjuvasti.

Toisaalta kuten S.A.S. vs. Ranska tapauksessa musliminaisen valitus ei mennyt läpi vaan Ranska sai laittaa julkisen huivikiellon voimaan. Juhani Kortteinen perustuslakiblogissa:

Kun se kuitenkin EIT:n mukaan on asia, joka kuuluu valtion harkintavaltaan, EIT voi vain nostaa kädet ylös valtiosuvereenisuuden ja demokraattisen hyväksyttävyyden nimissä.
... EIT siis tavallaan asettui kannalle, jota voidaan luonnehtia myös ”maassa maan tavalla” –mentaliteetiksi.

https://perustuslakiblogi.wordpress.com/2015/08/12/juhani-kortteinen-ihmisoikeustuomioistuin-hyvaksyi-ranskan-huivikiellon-jaiko-tilaa-vahemmistojen-oikeuksille/

Täten näyttää kuin että EIT olisi myös alkanut korostaa maiden omien oikeussysteemien itsenäisyyttä?

MrrKAT said...

Wikin karttaa katsoen Suomi kuuluu pieneen vähemmistöön: Italia, Saksa, Puola, Suomi, Venäjä.. eli samat valtiot pitää jumalanpilkkaa vaarallisena ovat ne jotka oli keskeisiä WWI+WWII:ssa keskusvallta/natsit vs NL/Stalin ja "polttivat sormensa". Suomella vielä oma sisällissotansa takana. "Palanut lapsi kaihtaa tulta"? Pilkka olisi se tulitikku bensajoukkojen yllä jota nämä pelkäävät...? Sillä eihän pilkkaa kukaan juuri huutele yksin metsässä tai yksin pimeässä kuolleiden hautausmaalla tai arkeologisella rauniolle kuolleelle Cthulhulle ja kuolleille kivikauden Chultuisteille vaan julkisfoorumeilla eläville suunnaten. Siten pilkan insentiivi ei ole se edesmennyt vaan nykyinen elävä. Se on ratkaiseva.

MrrKAT said...

Minähän olin edellä lakien suhteen vain amatööri mutta
nyt tulee asiantuntevampaa arviota EITn tuomiosta, juristi "Uuninpankkopoika" Saloselta (joka sai selvennyksen Tarja Koivumäeltä):

Sanotaan vielä kerran, että hitaampikin tajuaa. Uskonrauhasta säätäminen kuluu jokaiselle EU:n jäsenvaltiolle ja vain sille. EIT tutkii, onko maan oikeuslaitoksen antama tuomio maan omien lakien mukainen. EIT ei kävele jäsenvaltion oman lainsäädännön yli sellaisissa asioissa, joista säätäminen kuuluu jäsenvaltiolle itselleen.

Päätöksellä ei ole yhtymäkohtia Jussi Halla-ahon saamaan tuomioon, sillä Halla-aho ei valittanut KKO:n antamasta tuomiosta EIT:lle. Jos hän olisi valittanut, niin sitten olisi yhtymäkohtia. EIT olisi todennut ihan samalla tavalla kuin nytkin, että uskonrauhasta säätäminen kuuluu jäsenmaan omaan lainsäädäntövaltaan. Sitten EIT olisi todennut, että se kuuluu myös jäsenmaan omaan tuomiovaltaan.

- https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2018/10/28/eit-islam-ja-pedofilia/