26.5.21

Rokotepelottelun meemi: "Koronarokotteisiin kuollut lähes 13 000 EU:ssa!"

Tämä on jatkoa "Koronarokote on tappava" bloggaukselleni. Silloin tarkastelimme miten rokotepelottelijat jättävät ymmärtämättä yhdysvaltalaisen VAERS-tietokannan lukuja. Valtava määrä ihmisiä ei näytä millään tajuavan, että pelkkä ajallinen yhteys ei tarkoita syy-yhteyttä. 

Kerrataan vielä kolmannenkymmenseitsemännen kerran miksi. Kun rokotteita annetaan vaikkapa yli 200 miljoonaa annosta (kuten EU-alueella on tähän mennessä annettu), niin jotkut rokotetuista kuolevat johonkin. Joillekin tulee sydänkohtaus yleisn huonon kunnon takia, jotkut kompastuvat rappusissa, jotkut jäävät auton alle, joillekin tulee veritulppa, jne. On monia tapoja kuolla. Siksi pitää selvittää miten ns. normaali kuolleisuus muuttuu väestötasolla seurantajakson aikana, jotta rokotteiden mahdollinen (hyvä tai huono) vaikutus kuolleisuuteen saadaan selville. 

Rokotepelottelijoiden harmiksi tuollainen vertailu ei saa rokotteita näyttämään vaarallisilta. Siksi he eivät tee sellaisia vertailuja. Käytössä on aivan toisenlainen menettelytapa.

Tänään suomalaiseen someen ilmestyi jakoon eurooppalaiseen tietokantaan perustuva väärinkäsitys. Euroopan lääkevirasto EMA:n alaisuudessa toimiva EudraVigilance toimii lääkkeiden ja rokotteiden haittavaikutusrekisterin ylläpitäjänä. Se kerää, laskee ja julkaisee tietoja EU-alueella ilmoitetuista epäillyistä haittavaikutuksista. EudraVigilancen julkaisuista saadaan ajankohtaista tietoa samalla tavalla kuin VAERS-tietokannasta. Aivan samoilla rajoitteilla. Luvuista ei pystytä päättelemään syy-yhteyksiä. Tämän rajoitteen hyväksyminen on äärimmäisen vaikeaa rokotepelottelijoille.

EudraVigilance tekee onneksi lukijoilleen heti selväksi millaisia virheellisiä johtopäätöksiä heidän tiedoistaan ei kannata tehdä. Jos vain rokotepelottelijat osaisivat ja uskaltaisivat lukea niitä. Jotkut heistä lukevatkin nämä kohda, mutta päättävät olla välittämättä niistä. Sellainen ei ole rehellistä toimintaa. Se on valitettavasti kovin yleistä toimintaa. 

 Ja ne tärkeät kohdat EudraVigilancen sivulta ovat nämä:

Kun tarkastelet web-raporttia lääkkeen tai vaikuttavan aineen epäillyistä haittavaikutuksista, on tärkeää ymmärtää tämän web-raportin suhde lääkkeen yleiseen turvallisuusprofiiliin.

Jäljempänä on lueteltu tärkeitä näkökohtia, jotka kannattaa ottaa huomioon web-raportin tarkastelussa.

  • Jotta lääke hyväksyttäisiin käyttöön, sen hyötyjen pitää olla suuremmat kuin tiedossa olevien haittojen. Kun lääke hyväksytään, hyöty-haittatasapaino on arvioitu ja hyötyjen on siis katsottu olevan suurempia kuin haittojen. Kaikki tällä verkkosivustolla saatavilla olevat tiedot koskevat lääkkeitä, jotka on arvioitu tällä tavalla ja hyväksytty käyttöön Euroopan talousalueella.
  • Tällä verkkosivustolla olevat tiedot koskevat epäiltyjä haittavaikutuksia eli sellaisia vaikutuksia, joita on havaittu lääkkeen antamisen tai käytön jälkeen. Nämä epäillyt haittavaikutukset eivät kuitenkaan välttämättä liity lääkkeeseen tai ole sen aiheuttamia.
  • Kaikki lääkkeet voivat aiheuttaa haittavaikutuksia, ja on tärkeää huomata, että suurin osa ihmisistä käyttää lääkkeitä kokematta minkäänlaisia haittavaikutuksia.
  • Ennen kuin lääke tuodaan markkinoille, sen turvallisuutta ja tehokkuutta koskevat tiedot perustuvat lääkkeen käyttöön kliinisissä tutkimuksissa. Kliinisissä tutkimuksissa ei kuitenkaan välttämättä havaita kaikkia haittavaikutuksia, koska tutkimuksiin osallistuu vain rajallinen määrä potilaita. Joidenkin haittavaikutusten kehittyminen saattaa myös kestää kauan, ja niitä voi alkaa esiintyä vasta sitten, kun kliininen tutkimus on jo päättynyt. Lisäksi kliinisiin tutkimuksiin osallistuvat ihmiset ovat usein (mutta eivät aina) terveitä tai heillä ei ole muita sairauksia tai he eivät yleensä käytä muita lääkkeitä. Tilanne on kuitenkin toinen, kun lääkettä käytetään ”oikeassa elämässä”. Sen vuoksi jatkuva valvonta kliinisen tutkimuksen jälkeen on olennaista lääkkeen kattavan turvallisuus- ja tehokkuusprofiilin säilyttämiseksi. Kaikkia Euroopan talousalueella käyttöön hyväksyttyjä lääkkeitä valvotaan jatkuvasti.
  • Haittavaikutusilmoitus voidaan tehdä, jos on aihetta epäillä, että haittavaikutus liittyy lääkkeeseen. . Se ei välttämättä tarkoita, että lääkkeen ja haittavaikutuksen välinen yhteys olisi vahvistettu; haittavaikutus voi olla myös muun tekijän aiheuttama. Se voi aiheutua esimerkiksi siitä sairaudesta, jota varten lääkettä käytetään, tai potilaan käyttämän kahden tai useamman muun lääkkeen yhteisvaikutuksesta.
  • Ilmoituksia on tarkasteltava kaikkien lääkkeestä saatavilla olevien tietojen perusteella. Lääkkeen käytöstä maailmanlaajuisesti peräisin olevien spontaanien ilmoitusten lisäksi on myös kliinisistä tutkimuksista, muista tutkimuksista ja tieteellisestä kirjallisuudesta peräisin olevia ilmoituksia. Lääkkeen hyödyistä ja haitoista voidaan tehdä vankkoja päätelmiä vasta sitten, kun kaikki käytettävissä olevat tiedot on arvioitu.
  • Tällä verkkosivustolla olevien tietojen perusteella ei voida määrittää haittavaikutuksen ilmaantumisen todennäköisyyttä. Sitä varten on otettava huomioon myös muuta tietoa, esimerkiksi kuinka monta ihmistä käyttää lääkettä ja kuinka kauan se on ollut markkinoilla.
  • Verkkosivuston tiedot ovat vain osa kaikista tiedoista, joita Euroopan lääkevirasto ja kansalliset lääkevalvontaviranomaiset käyttävät lääkkeen hyötyjen ja haittojen seurannassa sen jälkeen, kun lääke on hyväksytty. Muuntyyppisiä tietoja ovat esimerkiksi markkinoille tulon jälkeiset turvallisuustutkimukset, kliinisten tutkimusten tiedot ja uudet toksikologiset tiedot.


Kuten olemme aikaisemmin todenneet, kaikki rokotepelottelijat eivät välitä näistä kohdista. He katsovat vain lukuja ja tekevät niistä omat johtopäätöksensä, vastoin tietokannan ilmoittamia rajoitteita ja puutteita. Tämän virhepäättelyn (tai tarkoituksenmukaisen päättelemättä jättämisen) seurauksena nettiin laitetaan jakoon seuraavanlaista kamaa.

 

 

Pienen utelun jälkeen sain selville mistä lähteestä kyseisen väitteen kirjoittaja oli saanut tuon luvun.

Brian Shilhavy kirjoitti tähän tietokantaan perustusvista luvuista Health Impact News sivustolla. Tuttu sivu kaikille vaihtoehtouutisoinnin faneille. Hän esitteli näiden haittavaikutusilmoitusten yhteenlaskettuja tietoja. Neljän eri rokotteen (Moderna, Biontech, AstraZenecan ja Janssen) kohdalla on julkaistu neljä eri haittavaikutusraporttia. Niiden luvuista saadaan kauhean korkealta vaikuttava luku:

Their report through May 22, 2021 lists 12,184 deaths

Järkyttävää! 

Jos luku siis muka tarkoittaisi, että he ovat kuolleet rokotteisiin. Ja sitähän luku nimenomaan EI tarkoita, kuten tuolla ylempänä opimme. Tietenkään Shilhavy ei mainitse lukijoilleen niitä EudraVigilancen ilmoittamia tietokannan rajoitteita. Hän ei halua seuraajiensa tietävän, että he ovat mielipidevaikuttamisen kohteena.

24.5.21

Littarit vs SpaceX

SpaceX (Space Exploration Technologies Corp.) kehitti ja rakensi Falcon 9 kantoraketin. Tämän raketin avulla voidaan laukaista kamaa planeettamme kiertoradalle JA sitten kantoraketti palautuu takaisin uusiokäyttöä varten.

Aivan kuten ennenkin, littari reagoi omaa maailmankatsomustaan uhkaavaan materiaaliin denialismilla. Satelliitin ottama toistuva kuva, jossa näemme planeettamme pyörivät akselinsa ympäri? Väärennöksiä! Videostriimi suoraan avaruusasemalta, jossa astronautit pyörivät ja kieppuvat painottomassa tilassa? Tietokone-efektejä! Miten ne painottomuutta feikkaavat kaapelit sitten muka toimivat, kun useampi astronautti tai esine "leikkaa" kaapeleiden lävitse toistuvasti? Ei tarvitse selittää! Littarille riittää vain väittää, että ne ovat efektejä. Perustelut ja todisteet väärennöksistä ovat heille turhia. Kaikki edeltävätkin todisteet on ohitettu samalla taktiikalla. Miksi ei kaikkein tuoreimpiakin todisteita ohitettaisi samalla tavalla?

Littarien ajattelumaailmassa ei hyväksytä avaruusasemia tai satelliitteja. Sellaisia rakennelmia ei saa kiertää heidän kiekkoaan, sillä näillä aparaateilla todetaan jatkuvasti kiekon olevankin planeetta. Siksi matkustaminen avaruuteen on todettava mahdottomaksi. Kiertoradalle asti päätyvät avaruusraketit ovat heidän mielestään lavastuksia, huijauksia ja erikoisefektejä.  Ne eivät sovi litteän maan mallien mittakaavoihin. Aurinko ja Kuu ovat vain muutaman sadan mailin päässä heidän kiekostaan. Riippuen mitä litteän maan teoriaa he käyttävät.

Lopulta ihan jokaiselle halukkaalle littarille ilmestyi mahdollisuus nähdä kantorakettien toiminta omin silmin. SpaceX julkaisee aina etukäteen laukaisujen aikataulut ja sijainnit. Samoin Falcon 9 kantorakettien laskeutuminen tapahtuu etukäteen sovittujen aikataulujen mukaisesti. Raketteja ihailevat yleisöt lataavat kännykkävideoitaan koko maailman katseltaviksi. Korkeuksista laskeutuu kirkkaalla liekillä vauhtiaan hidastava kantoraketti. Se rikkoo laskeutuessaan myös äänivallin. Sen pamaus kuuluu kauas. Ongelmana onkin enää se, etteivät littarit halua nähdä raketteja omin silmin. Halu suojella omaa maailmankuvaa ylittää halun selvittää pitääkö maailmankuva paikkansa. Selitykset sille miten nämä julkiset tapahtuvat ovat jotain muuta mitä SpaceX ja Nasa väittävät jäävät uupumaan.


 





 


 


 


Joko tuhannet ihmiset ovat mukana salaliitossa lataamassa näitä laskeutumisvideoita sosiaaliseen mediaan, tai ehkä raketit eivät olekaan tietokoneella tehtyjä efektejä.

Litteän maan kannattajan psykologinen suojamuuri joutuu kovalle rasitukselle. Kuka tahansa heistä  pystyisi näkemään kantorakettien laukaisun kiertoradalle. Sekä rakettien paluun avaruudesta maankamaralle. Sekä kuulemaan rakettien päästämät äänet. Sitä varten tarvitsee vain matkustaa laukaisupäivänä paikalle ja kohdistaa laadukas kamera nousua ja laskua kohden.

Miksi edes vaivautua kirjoittamaan littareista? Koska he ovat hyvä osoitus siitä miten huonoon kognitiiviseen jamaan ihmiset voivat lopulta jumittua. Tämä on se huuhaa-maailman likakaivon pohja, jonne päädytään kuulentojen lavastamiseen uskomisen ja aggressiivisen tiedevastaisuuden kautta. Lähdekriittisyyden puute on olennainen osa tätä matkaa. Tärkeimpänä puutteena on kuitenkin halu oikeasti kyseenalaistaa omia uskomuksiaan. Jos tämä askel jätetään tekemättä, niin ihminen jää jumiin sinne litteän maan piiriin.

21.5.21

Maria Nordin VS Uppo-Nalle

 Ihmiskunta ansaitsee tulevaisuutensa. Olkoon se minkälainen tahansa. Näin lohdutan/vihastutan itseäni, kun muistan Maria Nordinin olevan olemassa.

Tuoreimmissa sometus tuotoksissaan Nordin ottaa kantaa uuteen Uppo-Nallen teatteriesitykseen. Kivinokan kesäteatteri aikoi esittää 40-vuotta vanhan näytelmän. Mutta kauhistusten tupakointikaappi! Näytelmän ennakkotekstissä mainitaan rokotteet! Se nostatti rokotevastustajien parissa erittäin aktiivisen somekampanjan teatteria vastaan.



Rokotusten esittäminen hyvänä asiana nostatti tietenkin raivoa rokotevastustajissa. Kukaan ei tuntunut tietävän, että Uppo-Nallen alunperin kirjoittanut Elina Karjalainen eli ja kirjoitteli juuri silloin, kun Corynebacterium diphtheriae saatiin kuriin rokotteilla. Eli tuttavallisemmin tunnettu kurkkumärä. Siksi rokotemyönteisyys on erittäin ymmärrettävää kontekstia kirjailijan tuotoksissa.

 Palautetta lähetettiin teatterin suuntaan. Palaute ei aina ollut ihan asiallista.

Teatterinjohtajan mukaan palautteen sävy on ollut erittäin julmaa.

– Tästä on tullut ihan hirvittävän aggressiivista palautetta ja hyökkäyksiä meidän teatteria kohtaan. Viestejä on tullut somessa ja sähköpostilla. Minulle on soiteltu hävyttömiä puheluita ja uhkailtu, Kinnaslampi sanoo.

– Eilen piti sulkea koko puhelin. Siellä oli muutama sellainen asiaton kommentti, että tullaan pesäpallomailan kanssa. On uhattu lapsiasiavaltuutetulla ja rikospoliisilla. Eihän me olla tehty mitään rikosta, Kinnaslampi toteaa.

 

Näitä vaatimuksia esitettiin varmasti useamman ryhmittymän suunnalta. Yksi niistä oli Maria Nordin:


Luit oikein. Nordin kertoo ihan avoimesti koko maailmalle, että lääkäri ja neuvola jäävät toissijaiseksi äidin omien mielipiteiden taakse. Onhan se yksi tapa kasvattaa lasta.

Noh. Kesäteatteri ilmoitti korvaavansa kyseisen alkuperäisen "rohkeusrokotteen" jollain toisella kohtauksella. Suureksi pettymyksekseni teatteri taipui rokotevastustajien vaatimuksiin.

18. päivä Nordin vastasi kohtauksen muutokseen kiitollisuutta viestivillä emojeilla.

Uutisointi teatterin vastaanottamista uhkauksista oli laajaa. Se tuli varmasti vastaan myös Nordinin uutissyötteessä. Kelkka kääntyi.

21. päivä Nordin kertoi, ettei teatterin olisi kannattanut muuttaa kohtausta.


Ihan ymmärrettävää PR-toimintaa Nordinilta. Ei kannata avoimesti assosioitua väkivallalla uhkaileviin piireihin. Nyt kesäteatteri on taipunut painostukseen, joten uhkailijat ovat todenneet keinonsa toimivaksi tavaksi vaikuttaa. Taiteilijoiden ilmaisunvapautta on karsittu, koska tietty osa suomalaisista vastustaa rokotteita. Se ei ole ainakaan minulle mikään pikku juttu. Isoäitini teki pitkän uran teatterissa. Siksi minua vit-eikun-harmittaa suunnattomasti tällainen perseily kesäteatteria kohtaan.

Rokotevastaisten aktiivisuuden vastaista toimintaa kannattaa pohtia useamman mietintämyssyn voimin. Yhdysvalloista tuttu antivaxxx meno on nyt todellisuutta myös Suomessa.

10.5.21

15 vuotta PA-bloggailua

Uskottavaa ja täysin totta! Olen vaivautunut kirjoittelemaan tänne Bloggeriin viidentoista vuoden ajan. 4375 kirjoituksen jälkeen on pienen kertauksen aika. 

Näiden vuosien aikana useampi huuhaa-sivusto on alkanut ja lopettanut toimintansa. Erilaisia rahastusviritelmiä tulee ja menee. Usein ne ilmenevät vain vanhojen rahastusten pieninä variaatioina. Magneettirannekkeista hologrammitarroilla varustettuihin tasapainorannekkeisiin. Eikä unohdeta niitä ShooTAG-punkinkarkoittimia. Bemer, Valkee, OneCoin, WinCapita, jne. Suomalainen metodi tyylinen huijaus on varmasti toistumassa jossain muodossa tässä lähiaikoina. Missä ihmisten lompakko, siellä lumevaikutuksiin perustuva väite.

Paholaisen asianajaja-blogi pääsi kotimaisten homeopaattien tietoisuuteen. Osallistuin luennolle ja edessäni istuva nainen kuiskasi vieressä istuvalle naiselle, että tilaisuuteen kuulemma saapuu itse "paholaisen asianajaja". Olen osallistunut näille luennoille eri vuosina. Tilaisuuksissa opin, että homeopaatit puhuvat aivan eritavalla, kun yleisö on täysin homeopatiamyönteistä. Toimittajille voidaan antaa aivan erilainen kuva suhtautumisesta esim. rokotteisiin. Homeopaatti Liisa Sulkakoski kertoi yleisölleen Tampereella vuonna 2009, ettei voi virallisesti vastustaa rokotteita mutta käytännössä vastustaa niitä.

Sittemmin nimeni tunnistetaan, jos luennoille on ilmottauduttava etukäteen. Jolloin esitelmiin tehdään pikaisia muunnoksia tai tiettyjä homeopatian menestystarinoita jätetään mainitsematta yleisölle.

Tämän takia toimittajien täytyy olla erikoisen valppaana, kun haastattelevat homeopaatteja.

Blogini alkupuoliskolla olin ahkerasti luomisopin uusimman vaateekaavun kimpussa. Älykäs suunnitelma yritti uskotella maailmalla, että se oli ihan aikuisten oikeaa tiedettä. Luin ahkerasti älykkään suunnitelman kirjoja ja osallistuin mm. professori Matti Leisolan järjestämälle luentosarjalle Espoossa. Professori Tapio Puolimatka postitti jopa minulle kirjojansa, jotta voisin blogata siistä. Niistä suosituin sarja oli "Näin menetin uskoni evoluutioteoriaan".

 



 
Minulle selvisi useaan otteeseen, ettei kasvatustieteen professori ole kaikkein luotettavin taho evoluutioteorian kritisoimisessa.  Hän näytti hyväuskoisena suoraan toistavan yhdysvaltalaisten IDeistien tuottamia väitteitä. Tapsa ei tiennyt välimuodon määritelmää tai ymmärsi (vahingossa?) surkastuneiden elinten määritelmät väärin.

 Vuoteen 2015 mennessä älykäs suunnitelma oli käytännössä kuollut pois. Se oli liian akateemiselta näyttävää tavallisille kreationisteille, liian turhaa oikeassa tieteessä. Intelligent Design (ID) liike perusti ihan omia julkaisujaan, jotta materialistinen ateismin syövyttämä akateeminen maailma ei onnistuisi sensuroimaan ID:n vääjäämätöntä voittoa. Mutta nämä julkaisut haudattiin IDeistien omasta toimesta kaikessa hiljaisuudessa.

Älykkään suunnitelman lerpahtamisen koittaessa kotimaiset luomisuskovaiset piirit aktivoituivat sukupuolineutraalin avioliittolain vastustamisessa. Uusi kansalaisaloite mahdollistaisi avioliiton samaa sukupuolta olevien välille. Rummutin blogissani kansalaisaloitteen puolesta. Siitä alkoi upea nettikädenvääntö, kun Tapsa ja kumppanit alkoivat argumentoimaan uutta avioliittolakia vastaan. Professorin asiantuntijalausunto käytiin läpi blogissani: 

Professori Puolimatka matkustaa sukupuolineutraalin avioliittolain maailmaan, osa 1

Professori Puolimatka matkustaa sukupuolineutraalin avioliittolain maailmaan, osa 2

 Tapsan asiantuntijalausunto pääsi ihan eduskuntaan asti. Sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan, jolloin sen vastustajat tekivät vasta-aloitteen. Sitä käsiteltiin eduskunnassa, jolloin Tapsa pääsi ihan sinne paikanpäälle puhumaan asiantuntijana, kuten muistamme Professori Puolimatka goes to Eduskunta, kakkamyrsky horisontissa tapauksessa. Tuolloin Puolimatka oli röyhkeimmillään ja bluffauksessaan kaikkein epärehellisimmillään. Se oli saavutus ottaen huomioon professorin monet aikaisemmin kikkailut.

Kaiken tämän seassa on ollut salaliittoteorioita, avaruusolentojen metkuja sekä kaikkien rakastama koko kansan ortopedi Antti Heikkilä. Oi Antti, odotan innolla mitä keksit seuraavaksi.

Vuonna 2017 Tuure Boelius osoitti miten paljon työtä seksiaalivähemmistöjen puolesta täytyy vielä tehdä Suomessa.

Horisontin takaa ilmestyy aina uusia kasvoja ja ääniä, joista saan runsaasti sisältöä tuleviin bloggauksiini. Varsinkin koronapandemian aikakausi paljasti miten laajalle rokotevastaisuus ja terveysviranomaisiin kohdistetut salaliittoteoriat ovat levinneet suomalaisissa. Työnsarkaa riittää.

 Aion jatkaa kirjoitteluani. Kaikista vastalauseista huolimatta. Kunhan vastaani tulee tarpeeksi stimuloivaa ja massasta poikkeavaa huuhaata. Tyylini pysyy entisellään. Vinoilu, epäsovelias kielenkäyttö ja sallitut rajat ylittävä sarkasmi eivät katoa. Voipi olla, että iän myötä muutun vain entistä yrmymmäksi bloggaajaksi.

Facebookissa Paholaisen Asianajaja -blogi ryhmä jatkaa myös toimintaansa yli 4600 jäsenen voimin. Kiitos kaikille teille, jotka jaksatta mellestää ja rellestää siellä.

30.4.21

Mikrosirutus on totta!

Karmea totuus valkenee liian monelle aivan liian myöhään. Mikrosiruja on kaikkialla! 

Eräänä kauniina päivänä pieneen liikkeeseeni asteli asiakas, joka alkoi kysymään mikrosiruista. En heti hoksannut missä yhteydessä, kunnes hän kertoi kuulleensa, että ihmisiä mikrosirutetaan. Silloin yhdistin kyselyt salaliittoteorioista tuttuihin juttuihin. Salaliittoteoria on melko yksinkertaisesti selitettävissä: rokotteissa ihmisiin laitetaan salaa seurantalaitteita ihon alle. Jossain muodossa tämä mikrosiru on liitetty myös Raamatusta tuttuun "Pedon merkkiin". Tosin täytyy muistuttaa, että tuollaiset yhtäläisyysmerkit ovat erittäin äärilaidalla siellä esoteerisen tiedon piireissä. 

 Jopa Patmos-lähetyssäätiön oma poika Juha Ahvio ei tulkitse rokotteiden mahdollisia siruja Ilmestyskirjan kuvailemaksi merkiksi:

”Johtopäätös on seuraava. Jos edellä esitetty klassisen kristillinen käsitys antikristuksesta, hänen tuntomerkeistään ja niihin liittyvästä pedon merkistä pitää paikkansa, tämänhetkinen koronavirus, siihen mahdollisesti kehitettävä rokote ja sen mukana mahdollisesti injektoitava mikrosiru – on tällaisten hankkeiden tämänhetkinen olettaminen sitten perusteltua tekniseltä ja lähdekriittiseltä kannalta tarkasteltuna tai ei ole – eivät voi suoraan eivätkä välittömästi liittyä Ilmestyskirjan mainitsemaan pedon merkkiin.”

Onneksi teologit pohtivat näitä asioita.

Takaisin tarinaani.

Asiakas oli selkeästi lukenut uusimpia nettikirjoituksia rokotteista ja mikrosiruista. Yritin asiallisesti kertoa miten mikrosiruja oikeasti käytetään. Teknologia on ollut olemassa useita vuosia. Lemmikkieläinten merkitsemiseen ja joiden harvinaisten lajien salakaupan estämiseen ne ovat oivaa kamaa. Tämän takia eläinlääkäreillä on mikrosiruja ja mikrosirunlukijoita. Niiden käyttö lisääntyy hitaasti myös ihmisiin asennettuina, mutta mielestäni vielä pelkästään tekno-hifistelynä. Esim. harvinaisena tunnistautumistapana clubeille tai töihin se on toki cool. 

Asiakas poistuu.

Kun hän seuraavan kerran palaa puhumaan samasta aiheesta, niin kysymykset liittyvät siihen mistä  saisi itselleen mikrosirunlukijan. Edellisestä vuoropuhelusta on jäänyt mieleen vain se, että mikrosirut ovat totta ja niitä pystyy havaitsemaan mikrosirunlukijalla. Tiedustelen millaisia siruja hän aikoo sillä havaita. Johon saan epämääräisen vastauksen. Asiakas selkeästi uskoo, että hänessä on siru. Joka on laitettu jonnekin ihon alle tietämättä ja lupaa kysymättä.

Asiakkaalla oli mukanaan printattu lappu. Siinä komeili verkkokaupan lista myynnissä olevista mikrosirulukijoista. Hän haluaisi, että tilaisen sellaisen. Asiakas ei itse osaa tilata sitä nettikaupasta. Hintaa laitteella on vain 100 euroa.Vaihtoehtoina minulla olisi kieltäytyä, jolloin hän ehkä pyytää jotain muuta tilaamaan sen. Jolloin joku voi pyytää siitä vaikka kuinka suuren välityspalkkion. Vielä pahempana vaihtoehtona on, että joku alkaa myymään hänelle muita vastaavia laitteita. Vielä kovemmalla hinnalla.

 Olen yrittänyt kertoa mitä ne sirut oikeasti ovat ja mihin niitä käytetään. Jos ei usko minua niin ei sitten. Lupasin tilata mikrosirunlukijan hänelle.

Kertoilen lisää siitä mitä seuraavaksi tapahtuu, kun asiakas saa tilaamansa laitteen. Olen aivan varma, ettei hän ole ainoa ihminen Suomessa, joka uskoo ihonsa alla piileskelevän salaisia siruja.

PS. Blogini juhlii pian 15 vuotta kestänyttä uraansa. Sen kunniaksi laitan pitkästä aikaa tulille jonkinlaisen kilpailun. Siitä lisää ensi viikolla.

20.4.21

Punaisen nuolen paluu koronameemeissä

 Virusdenialismin ja rokotepelottelun keskustelupalstat kierrättivät jälleen kuuluisia punaisia nuolia. Uusimmassa versiossa punaisella nuolella osoitetaan erittäin matalaa maailmanlaajuisten päivittäisten koronakuolemien määrää.



Kyllä. Näet oikein. Joku on ottanut valokuvan tietokoneruudusta ja saitten kuvaan on lisätty teksti "THIS is what collapsed the world economy" sekä PUNAINEN NUOLI. Nuoli osoittaa 56 kuoleman lukua. Kuvan saatetekstiksi laitetaan mm. "Ei taida pandemia ollakkaa" tai "Tämän takia ihmisiä pidetään koekaniineja sekä yrityksiä ajetaan alas. Herätys!"

 Näin vihjaillaan, että pandemia ei olekaan oikeasti paha tilanne. Maailmanlaajuisesti päivittäin kuolee vain 56 ihmistä! Ihan jossain virallisessa tilastossa! Laitettiinko maailmantalous sekaisin vain 56 kuoleman takia?

Hetkinen sanoi Putkinen ja teki tanssivideon TikTokiin. Voiko tuo luku oikeasti olla noin pieni? Aivan kuin uutisissa olisi puhuttu huomattavasti suuremmista kuolleiden määristä. No potaskaahan se nuolikuva on, kun muistamme kontekstin.

Onneksi osasin seurata juuri tällaista tautimyönteisten meemeilyä ja rokotepelottelijoiden kikkailua. Tallensin viime vuonna useita tähän tarkoitukseen tehtyjä kuvakaappauksia. Yksi niistä sisältää identtisen vertailun päivittäisistä kuolemista eri kuolinsyille. Sieltä löytyi tietojen päiväys.


No niiMpä niin. Tällä viikolla viraalisesti levitettävä meemikuva onkin yli vuoden vanha. Ehkä se leviääkin tuollaisena valokuvana monitorin kuvaruudusta, jotta suora kuvahaku Googlen kuvahaulla ei tuottaisi heti tuloksia? Kilpajuoksu debunkkaajien ja meemivalheita valmistelevien välillä ei pääty koskaan.

 Koronakuolemat olivat kuolinsyiden listalla vasta sijalla 17. Viime vuoden maaliskuun 9. päivä tuossa vertailussa oli päivittäisiä kuolema vain ne vaatimattomat 56 kpl.Luku on juuri siltä ajalta jolloin pandemia pääsi tilastoihin asti.

Vain kymmenen päivää myöhemmin sama tietokanta antoi vertailussa Covid-19 kuolemille kahdeksannen sijoituksen. Nousu oli nopeaa. Päivittäisi kuolemia oli1080 kappaletta. Se on yli tuhat päivässä kuin 56.

Our World in Data sivusto näyttää olennaista ja ajankohtaista dataa koronakuolemista. Tein vuoden aikana kertyneistä tiedoista tällaisen informatiivisen kuvan, jossa punainen nuoli osoittaa miltä kohdalta käyriä ne maaliskuun 9. päivän 56 kuolemaa olivat.

Mitä alkuperäisellä kuvalla oikeasti yritettiin sitten perustella? Vain 56 päivittäisellä kuolemalla alkava pandemia voi muuttua jopa yli kymmenen tuhatta päivässä tappavaksi taudiksi? Kyllä. Juuri sitähän ne asiantuntijat yrittävät kertoa päättäjille ja kansalle.

12.4.21

Tuhkarokkoviruksia ei ole olemassa!

Harva asia pystyy enää yllättämään minut. Koronapandemian aikana sosiaalinen media näytti pursuavan mitä erikoisemmista salaliittoteorioista. Siinä samalla henkiinherätyksen koki HIV/AIDS-denialismista tuttu virusdenialismi. Kaikki aikuiset ihmiset eivät nimittäin usko, että viruksia on olemassa.

Kaipaan niitä aikoja, joilloin somessani pyöri väitteitä Rockefellerin patentoimista viruksista. Nyt ei edes uskota viruksiin. Toisaalta on helppo ymmärtää miksi tällainen denialismi uppoaa lukijoihin. Virukset ovat liian pieniä nähtäväksi mikroskoopeilla. Eikä niitä voi kasvattaa viljelmissä yhtä helposti kuin bakteereja. Virusten käsittely vaatii erikoistaitoja ja -välineitä. On helpompaa havaita virusten aiheuttamia muutoksia soluissa kuin itse viruksia. Vasta-aineet, virusten proteiinit, tautioireet ja muut biokemialliset aktiivisuudet luovat sen kokonaisuuden joilla lääketieteessä tutkitaan viruksia.

Kaikkiin noihin virusdenialismi vastaa yksittäisten siivujen kieltämisellä. Kokonaisuutta ei saa ottaa huomioon, sillä se kumoaisi denialismin. Esim. virusten aiheuttamat vasta-aineet kyllä myönnetään havaituiksi. Niiden aiheuttajaksi kuitenkin ehdotetaan mm. rokotteiden sisältämiä myrkkyjä. Jolloin jätetään vastaamatta miksi vasta-aineita havaittiin ennen rokotekampanjoiden aloittamista. Silloin siirrytään äkkiä vain toiseen aiheeseen, ja toivotaan, ettei kukaan huomannut aiheen vaihtamista.

Toinen taktiikka denialismin puolustamisessa on yksinkertaisesti vain olla välittämättä omien väitteiden johdonmukaisuudesta. Esim. HIV-denialismissa voidaan väittää, ettei virusta ole olemassa. Mutta jätetään ihmettelemättä miksi nimenomaan AIDSia vastaan kehitetyt antiretroviraaliset hoidot saivat taudin kuolleisuuden jyrkkään laskuun. Hoidon ei nimittäin pitäisi ollenkaan vaikuttaa, jos viruksia ei ole olemassa. Antiretroviraaleja hoitoja edeltävien hoitojen huonot tulokset kyllä kelpasivat denialisteille todisteeksi denialismin puolesta.

Somessa näkyvä nimi on HIV/AIDS denialismin parissa marinoitunut tohtori Stefan Lanka. Hän on ihan avoimesti puhunut, ettei HI-virusta ole olemassa. Eikä muitakaan viruksia. Lanka ei hyväksy niitä tuhansia erilaisia eristettyjä viruksia viruksiksi, koska ne on eristetty ja sekvensoitu tavoilla joita hän ei hyväksy. 

Tuoreimmissa käänteissä toistellaan Lankan hurjaa palkintoa. Lanka lupasi 100 000 euroa sille, joka pystyy todistamaan tuhkarokkoviruksen olevan olemassa. Lanka suojeli palkontorahojaan määrittelemällä hyvin tarkasti miten hän haluaa todistamisen sujuvan. Todistaminen pitäisi tapahtua pelkästään yhdellä tieteellisellä julkaistulla artikkelilla, joka sisältää viruspartikkelin koon mittaamisen sekä viruksen eristämisen että tuhkarokkotautiin yhteyden osoittamisen.

Tällaiset haasteet ovat suosittua PR-tempauksia aina silloin, kun halutaan välttää tieteellisen materiaalin käsittelyä. Juurit tällaisella kikkailulla saadaan luotua illuusio siitä, että haasteen teema on jollakin tapaa mahdotonta tiedemaailmalle. Muistat varmasti, platonisesti rakas lukijani, kuinka monta haastetta kreationistit ovat väsänneet evoluutioteorian todistamisesta vuosikymmenien vieriessä.

MitäVittua-nettisivu nosti Lankan haasteen jälleen pinnalle. Siinä Vesa-Ilkka Laurio esittää tapahtumista kerrassaan erikoisen version:

Vuonna 2011 saksalainen meri- ja molekyylibiologi Stefan Lanka, joka työssään oli joutunut tekemisiin virusopin kanssa, aloitti ns. tuhkarokkovirusoikeudenkäynnin, koska hän halusi estää tuhkarokkorokotusten säätämisen pakollisiksi.

Oikeusjuttu päättyi vuoden 2017 alussa, kun Saksan korkein oikeus vahvisti Stuttgartin hovioikeuden asiassa antaman tuomion eikä syyttäjä vienyt asiaa enää Saksan  perustuslakituomioistuimeen. Stefan Lanka voitti tämän oikeudenkäynnin, koska oikeus – asettamaansa asiantuntijaa kuultuaan – totesi, ettei yksikään niistä kuudesta julkaisusta, joihin syyttäjä vetosi todisteina virusten olemassaolosta, sisällä näyttöä mistään viruksesta.


Teksti on kovin erikoista luettavaa minun silmissäni. Se saa Lankan näyttämään tutkijalta, joka onnistui oikeudessa todistamaan ettei tuhkarokkoviruksia ole olemassa. Voitto oikeudessa oli kuolinisku virusten faktuaalisuudelle!

Vai oliko?

Mitä oikein tapahtui?

2011 Lanka julkaisi haasteensa tuhkarokkoviruksen koon mittauksesta ja eristämisestä. Virus olisi eristettävä, kuvattava, mitattava ja osoitettava taudin aiheuttajaksi. Näin olisi vihdoinkin todistettu, että kyseinen virus on totta! Haasteen voittaja saisi 100 000 euroa.

2012 Siihen vastasi David Bardens. Hän lähetti Lankalle kuusi tutkimuspaperia. Ne olivat:

  1. Enders JF, Peebles TC. Propagation in tissue cultures of cytopathogenic agents from patients with measles. Proc Soc Exp Biol Med. 1954 Jun;86(2):277–286.
  2. Bech V, Magnus Pv. Studies on measles virus in monkey kidney tissue cultures. Acta Pathol Microbiol Scand. 1959; 42(1): 75–85
  3. Horikami SM, Moyer SA. Structure, Transcription, and Replication of Measles Virus. Curr Top Microbiol Immunol. 1995; 191: 35–50.
  4. Nakai M, Imagawa DT. Electron microscopy of measels virus replication. J Virol. 1969 Feb; 3(2): 187–97.
  5. Lund GA, Tyrell, DL, Bradley RD, Scraba DG. The molecular length of measles virus RNA and the structural organization of measles nucleocapsids. J Gen Virol. 1984 Sep;65 (Pt 9):1535–42.
  6. Daikoku E, Morita C, Kohno T, Sano K. Analysis of Morphology and Infectivity of Measles Virus Particles. Bulletin of the Osaka Medical College. 2007; 53(2): 107–14.

 Valitettavasti Bardens ei lukenut haasteen sääntöjä tarkasti. Lanka pyysi todistamiseen vain yhtä tutkimuspaperia. Kuusi eri artikkelia ei täyttänyt haasteen ehtoja. Hän ei suostunut maksamaan 100 000 euron palkkiosummaa. Näitä kuutta tutkimuspaperia ei tarvitse käydä läpi täällä. Eikä niden sisällöllä olekaan mitään väliä, kuten myöhemmin huomaamme. Yksi niistä ei edes ole tutkimuspaperi vaan yhteenvetoartikkeli monista eri tutkimuksista. Anyways.

 Bardens haastoi Lankan oikeuteen. Ensimmäinen päätös oli Bardensin puolella. Lankan pitäisi maksaa palkkiosumma. Lanka valitti päätöksestä. Käsittelyä jatkettiin oikeudessa. Mukaan otettiin tuomarin päätöksellä asiantuntijaksi virologi ja professori Andreas Podbielsky. Arvioinnin jälkeen päätettiin Bardensin esittämien papereiden todistavan, että tuhkarokkovirus on totta. Ei mikään yllätys.

2015 Lanka valitti oikeuden päätöksestä vielä viimeisen kerran. Stuttgartin hovioikeus käsitteli uudelleen ensimmäisen oikeuden päätöksen.

2016 Uusi päätös oli Lankan puolella, joten hänen ei tarvinnutkaan maksaa palkkiosummaa. Kuusi eri tutkimuspaperia kertoivat kyllä tuhkarokkoviruksista. Ne eivät kuitenkaan täyttäneet Lankan haasteen ehtoa vain yhdestä tutkimuspaperista. Asiantuntijana käytetty Podbielsky totesi Lankan voittaneen vain lakiteknisellä väännöllä, sillä kuusi tutkimuspaperia ovat kokonaisuutena enemmän kuin tarpeeksi osoittamaan tuhkarokkovirusten todellisuuden. Podbielsky sanoi myös, että Bardens olisi voinut käyttää muita tutkimuspapereita tämän osoittamiseen. Bardens joutui maksamaan koko oikeuskäsittelyn laskut.

Oikeuden päätös on tarpeellista luettavaa. Se on onneksi netissä kaikkien luettavissa.

Die Beweiswürdigung des Landgerichts dahingehend, dass aufgrund des eingeholten Sachverständigengutachtens bewiesen sei, dass die vom Kläger vorgelegten Publikationen in ihrer Gesamtheit den Nachweis für die Existenz und die Erregereigenschaft des Masernvirus belegten und auch die Bestimmung des Durchmessers in der vom Beklagten verlangten Form gelungen sei, ist im Ergebnis nicht zu beanstanden.

 Siinä hovioikeus kertoo, että ensimmäisessä oikeudenkäynnissä käytetyt  asiantuntilausunnot sekä Bardensin lähettämät tutkimuspaperit riittävät tuhkarokkoviruksen havaitsemiseksi ja patogeenisyyden osoittamiseksi. Oikeus ei hylännyt näitä papereita. Sen sijaan oikeus päätti, että Lankan haaste pyysi vain yhtä tutkimuspaperia, jossa olisi kaikki nämä asiat. Bardens ei esittänyt sellaista.

Nach dem klaren und eindeutigen Wortlaut ist hiernach eine Publikation vorzulegen, in der der Nachweis nach diesen Vorgaben zu erfüllen ist.

Oikeus alleviivasi olennaisen kohdan. Haaste pyytää yhtä tutkimuspaperia. Ja tuon yhden tutkimuspaperin on täytettävä Lankan asettamat ehdot. Näin ei tapahtunut, joten Lankan haastetta ei voitettu. Tai tarkemmin kirjoitettuna, oikeis määritteli Lankan haasteen 100 000 euroa palkonnoksi. Laki oli selkeä. Palkintojen kohdalla palkinnonjakajalla on kaikki oikeus määritellä millä kriteereillä palkinnon voittaa.

Tämän takia hovioikeus ilmoitti päätöksensä koskevan pelkästään Lankan haasteen laillisuutta. Eikä sitä onko tuhkarokkoviruksia olemassa. Ja tuonkin kohdalla oikeus totesi viruksen olevan olemassa.

Lankan haaste ei liity siihen onko viruksia olemassa vai ei. Näitä asioita ei todistella oikeussaleissa tai lakimiesten papereissa. Ne käsitellään tieteellisissä julkaisuissa. Juuri siksi virusdenialistit turvautuvatkin Lankan kaltaisiin PR-tempauksiin.

28.3.21

Britannia ja islamismin ongelmat

 Viime vuonna Ranska otti selkeän linjaukset maassa asuvia islamisteja vastaan. Opettaja Samuel Patyn julma julkinen murha ja pään irtileikkaaminen nostivat islamistien järjettömyydet ja moraalittomuudet kansakunnan tietoisuuteen. Valtio joutui valitsemaan joka ääriaineksille kumartamisen ja antautumisen tai peritaatteidensa puolustamisen. Valinta oli vielä toistaiseksi islamisteja vastaan: sananvapautta ei heikennettäisi uskonnollisten tuntemusten hinnalla. Se oli upea linjaus sekularismin puolesta. Tänä vuonna Britannia näyttäisi joutuvan samanlaisen linjanvedon äärelle.

Ai niin. Murhatun opettaja Patyn kohdalla selvisi myöhemmin, että hänen oppilaana ollut 13-vuotias tyttö oli valehdellut vanhemmilleen opetuksen sisällöstä. Tyttö ei halunnut vanhempiensa tietävän, että hän oli jättänyt oppitunteja välistä. Ja tästä valheesta koko murhaan johtanut kohu lähti liikkeelle.

Mitä Britanniassa sitten tapahtuu?

Yorkshiren kreivikunnassa Batleyn lukiossa käsiteltiin uskonnon kurssilla jumalanpilkkaa. Ajankohtaisena aiheena siellä mainittiin Ranskan Charlie Hebdon julkaisemat kuvat sekä siitä seuranneet väkivaltaisuudet. Ymmärtääkseni opettaja näytti tällä kurssilla kuvan pommiturbaanilla varustetusta profeetasta, joka oli Tanskalaisen Jyllands-Postenin julkaisema.

Kuvien julkaisuista seuranneet mellakat ja väkivaltaisuudet Euroopassa näistä kuvista ovat kerrassaan erikoista seurattavaa sekulaarin länsimaalaisen silmin, mutta ehdottomasti opettamisen arvoisia käänteitä modernin maailman menosta. Opettaja pyysi luokkaa keskustelemaan olivatko piirrokset vai aseita käyttäneet miehet syyllisiä väkivaltaisuuksiin (tai näin ainakin olen toistaiseksi saanut tietää opetuksen sisällöstä). Moraalista pohdintaa ajankohtaisista aiheista. Toistaiseksi se mitä oppitunnilla on oikeasti puhuttu ja mitä opettaja on esittänyt ovat arvailujen varassa. Sosiaalisessa mediassa esitetyt väitteet ovat juuri sitä, sosiaalisen median juoruilua.

Metro-lehden saamien tietojen mukaan lukiossa on käytetty samaa kuvaa ja aihetta edellisinä vuosia. Eri opettajien toimesta. Jostain syystä tällä kertaa jumalanpilkasta puhuminen aiheutti julkisia vastalauseita.

Batley-lukion porteille kerääntyi mielenosoittajia. Heillä on tietenkin täysi oikeus osoittaa mieltään koulujen opetusmateriaaleja vastaan. Koulu lomautti kyseisen opettajan ja esitti nöyrän anteeksipyynnön. Menossa on koulun sisäinen tutkinta siitä onko jotain sopimatonta oikeasti tapahtunut. 

Opetusministeri Gavin Williamson tuomitsi kouluun ja opettajiin kohdistuneet uhkaukset ja painostuksen. Paikallispoliitikkojen ja parlamentaarikkojen puheissa puolustetaan vapaan yhteiskunnan oikeutta opettaa eri uskontoja, myös kyseenalaistavalla ja kriittisellä tavalla.

Lomautettua opettajaa tukeva vetoomus on saanut jo 55 000 allekirjoitusta. Hän on toistaiseksi piilossa julkisuudelta. Ymmärrän täysin miksi.

Ehkä kohu laantuu unholaan seuraavalla viikolla. Toivottavasti opettaja palaa pikaisesti takaisin opettamaan. Sillä vaihtoehtona on Samuel Patyn kohtalon toistuminen saarivaltion maaperällä.

11.3.21

Rokotepelottelun meemi: "Koronarokote on tappava"

 Erehdyin katsomaan TokenTubesta hartaasti uskovaisen Petri Paavolan Tilastojen valossa verrattuna koronarokote on tappajarokote videon. Siinä Paavola klikkailee läpi erään tutun tietokannan lukuja. Löytämiensä lukujen perusteella hän toteaa Yhdysvalloissa käytetyt uudet koronarokotteet "vaaralliseksi" ja "todella tappaviksi" sekä "tappvan vaarallisiksi" rokotteiksi. Kerrassaan hurjat väittämät. Miten kyseinen herrasmies pääsi tuollaisiin tulkintoihin?

Kaikki rokotepelottelujen periaatteille tutut henkilöt varmasti arvasivat mitä tietokantaa Paavola selaili. Kyllä, se on se VAERS. Eli Vaccine Adverse Event Reporting System. Kerrataan taas jälleen sekä yhä uudelleen miksi VAERS on rokotepelottelijoiden suosima tietokanta. VAERSin etuja ovat sen valtava otanta, kustannustehokkain valvontatapa sekä erittäin nopea reagointi. Jos jokin rokote on aiheuttamassa selkeitä haittoja, niin se huomataan nopeasti. Näin lääkärit ja tutkijat pääsevät mahdollisen kausaliteetin perään, mutta vasta jatkotutkimusten kautta.

VAERSin rajoituksia ovat haittavaikutusilmoitusten mahdollisesti virheelliset tiedot, ilmoitusten nousu pelkästään median nostattaman huomion takia (kuten vaikkapa uutisissa jatkuvasti pyörivä koronapandemia), ilmoituksista ei voida päätellä liittyikö rokote haittavaikutukseen, eikä VAERS-tiedoista voida päätellä haittavaikutusten yleisyyttä.

Kuka tahansa saa ilmoittaa sinne haittavaikutusepäilyn: lääkäri, hoitaja, potilas tai potilaan huoltaja. VAERS nimenomaan pyytää jopa epäselvien yhteyksien ilmoituksia. Laki jopa määrää terveyspalvelujen tarjoajat ilmoittamaan ne haittavaikutusepäilyt, jotka ovat rokotevalmistajien haittavaikutuslistoilla.

Varsinkin Covid-19 aikakaudella VAERS on päivittänyt käytäntöään. Sinne on lisätty sitten viime visiittini tällaista:

Healthcare providers are required to report to VAERS the following adverse events after COVID-19 vaccination [under Emergency Use Authorization (EUA)], and other adverse events if later revised by CDC:

  • Vaccine administration errors, whether or not associated with an adverse event (AE)
  • Serious AEs regardless of causality. Serious AEs per FDA are defined as:
    1.  Death;
    2.  A life-threatening AE;
    3.  Inpatient hospitalization or prolongation of existing hospitalization;
    4.  A persistent or significant incapacity or substantial disruption of the ability to conduct normal life functions;
    5.  A congenital anomaly/birth defect;
    6.  An important medical event that based on appropriate medical judgement may jeopardize the individual and may require medical or surgical intervention to prevent one of the outcomes listed above.
  • Cases of Multisystem Inflammatory Syndrome
  • Cases of COVID-19 that result in hospitalization or death

Healthcare providers are encouraged to report to VAERS any additional clinically significant AEs following vaccination, even if they are not sure if vaccination caused the event.

Also report any additional select AEs and/or any revised safety reporting requirements per FDA’s conditions of authorized use of vaccine(s) throughout the duration of any COVID-19 Vaccine being authorized under an Emergency Use Authorization (EUA).

Eli koronapandemian aikana VAERS on tavallista herkemmin suosittelemassa ilmoitusten tekemistä. Mikä on jälleen aivan oikea tapa. Uusien rokotteiden seuranta on koko maailman valokeilassa.

VAERS itse toteaa haittavaikutusten ja rokotteiden syy-yhteyksistä näin:

Are all adverse events reported to VAERS caused by vaccines?

No. VAERS receives reports of many adverse events that occur after vaccination. Some occur coincidentally following vaccination, while others may be caused by vaccination. Studies help determine if a vaccine really caused an adverse event. Just because an adverse event happened after a person received a vaccine does not mean the vaccine caused the adverse event. Other factors, such as the person's medical history and other medicines the person took near the time of the vaccination, may have caused the adverse event. It is important to remember that many adverse events reported to VAERS may not be caused by vaccines.  Although VAERS can rarely provide definitive evidence of causal associations between vaccines and particular risks, its unique role as a national spontaneous reporting system enables the early detection of signals that can then be more rigorously investigated.

 Sekä:

Guide to Interpreting VAERS Case Report Information
  When evaluating data from VAERS, it is important to note that for any reported event, no cause-and-effect relationship has been established. Reports of all possible associations between vaccines and adverse events (possible side effects) are filed in VAERS. Therefore, VAERS collects data on any adverse event following vaccination, be it coincidental or truly caused by a vaccine. The report of an adverse event to VAERS is not documentation that a vaccine caused the event.

 Suomeksi: VAERS-tietokannan antamista luvuista ei voi päätellä, että rokote olisi aiheuttanut lukuun liittyvän haittavaikutuksen. Tämä on se fakta, jota rokotepelottelijat eivät suostu millään muistamaan tai ymmärtämään.

Takaisin Petri Paavolan videoon. Ei helvetti, takaisin Paavolan videoon.

Paavola haki eri lukuja National Vaccine Information Center palvelun kautta. Se on kätevä tapa selata VAERS-tietokantaa. Hän löysi videonsa tekemisen aikaan 1034 kuolemaa, jotka oli kirjattu tietokantaan mahdollisesti koronarokotteeseen liittyvänä haittavaikutuksena.

Paavola kyllä mainitsee yhden kerran, että "jokainen kuolema ei johdu rokotteesta", mutta sitten jatkaa puhettaan aivan kuin nuo kuolemat johtuisivat rokotteesta. Sekä väittää kirjattujen kuolemien olevan vain osa kaikista rokotteen aiheuttamista kuolemista. Varjoissa ja piiloissa piileskelee lisää koronarokotteen uhreja, joita ei vain ilmoiteta VAERS-tietokantaan.

Lukemalla VAERSiin kirjattuja potilastietoja selviää miten monella tapaa rokotettua on kuollut. Tein tänä iltana tätä selausta. Ensimmäisenä listalla on loppuvaiheen munuaisten vajaatoiminnasta kärsineen vanhuksen kuolema, jolla oli kirjattuna 11 eri lääkettä.

Current Illness: End stage renal disease with dependence on renal dialysis, COPD, cirrhosis of the liver, hypokalemia, gout, heart failure, hyperlipidemia, atrial fibrillation.
Preexisting Conditions: Refused dialysis frequently resulting in episodes of hypokalemia and hospitalization, resident dependent on supplemental oxygen. The resident refused to go to dialysis on 12/23/2020 and said he was feeling fine.

Kuoliko hän rokotteeseen vai oliko syy-yhteys kuolemaan jotain muuta kuin rokote? Esimerkiksi tuo toistuva kieltäytyminen dialyysistä? VAERS-tietokannan perusteella sitä ei voida päätellä. Hänen kuolemansa on kuitenkin kirjattu tietokantaan mahdollisesti koronarokotteeseen liittyvänä haittavaikutuksena. Se on aivan oikein tehty.  Samalla se tarkoittaa, että koronarokotteen saamisen jälkeen tapahtunut selkeästi terveyteen liittyvä kuolema (eli ei auton alle jääminen tai jäällä liukastuminen) laitetaan VAERS-tietokantaan. Tämän takia niissä ilmoituksissa myös mainitaan erikseen esim. "The patient's death was felt to be due to underlying terminal illness". Tai mainitaan, että tapaukseen liittyvät terveystiedot ovat tuntemattomia. Tällainen sekalainen tarjonta johtuu VAERSin avoimuudesta.

Paavola vertailee koronarokotteen lukuja näiltä kolmelta kuukaudelta influenssarokotteisiin. Influenssarokotteiden luvut haetaan useilta vuosilta. Näin saadaan erittäin selkeä ero rokotteisiin liitetyistä kuolemista. Jopa useita vuosia jatkuneet rokotuskampanjat ovat tappaneet vähemmän ihmisiä kuin koronarokote on tappanut kolmessa kuukaudessa! Paavola toteaa koronarokotteiden olevan selkeästi ja moninkertaisesti vaarallisempia kuin influenssarokotteet. Itse luulen, että tässä kohtaa Paavola ei ehkä osannut hakea influenssarokotteisiin liittyviä kuolemia näistä haittailmoituksista oikealla tavalla, mutta sillä ei ole väliä.

Jätän nämä vertailut influenssarokotteisiin pois. Keskityn siihen millä perusteella Paavola ajattelee koronarokotteen olevan tappava.

Kolmen kuukauden aikana Yhdysvalloissa annettiin koronarokotetta (kahden eri valmistajan versioita) n. 93 000 000 annosta. VAERS-tietokannassa oli helmikuun 19. päivä 1034 kuolemaan liittyvää haittailmoitusta. Olettakaamme ajatusleikkinä, että aivan jokainen näistä kuolemista oli suoraan koronarokotteen aiheuttama kuolema. Jokainen noista 1034 kuolemasta johtui pelkästään rokotteesta, eikä mistään edeltävistä taudeista (kuten VAERS-tietokannan tiedot antavat ymmärtää).

Paavola mainitsee 93 miljoonan amerikkalaisen saaneen tuon rokotteen, mutta hänen käyttämillään sivustoilla puhutaan annoksista. Ensimmäisen ja toisen annoksen saaneet ihmiset tarkoittavat, että oikeasti rokotettuja ihmisiä on vähemmän kuin 93 miljoonaa, mikä nostaa suhteutettuna niihin liitetyt kuolemat vielä yleisemmäksi! Kerrassaan karmeaa.

Jatketaan kuitenkin ajatusleikkiä tuolla Paavolan versiolla 93 miljoonasta rokotetusta ihmisestä.

93 000 000 rokotettua, joista kuoli 1034 ihmistä. Eli pyöristäen joka  89 942 rokotettu ihminen kuoli rokotteeseen. Tai 1034 jaettuna 93 000 000 jolloin todennäköisyys kuolla on: 0,0000111

Paavolan mielestä tuo tarkoittaa "tappavan vaarallista" rokotetta.

Ihan uteliaisuuttani vertaan tuon tappavuutta Suomessa havaittuihin Covid-19 tapauksiin. Käytän Worldometers.info sivuston lukuja. Tänään 11.3.2021 siellä on todettu 64 609 varmistettua sairastumista ja 776 Covid-19 tautiin liitettyä kuolemaa. Käsitellään näitäkin lukuja yhtä suorasukaisesti ja ilman kontekstia kuten Paavola käsitteli VAERS-lukuja. Ei välitetä parantuneiden ja aktiivisten tapausten eroista. Näillä luvuilla joka 83 Covid-19 tautiin sairastunut kuolee.

776 jaettuna 64 609 tuottaa todennäköisyyden 0,0120107.

Hetkinen! Hyvät hyssykät ja hyvänen aikarauta sentään! Sehän on selkeästi moninkertaisesti suurempi todennäköisyys kuolla Covid-19 tautiin kuin koronarokotteeseen! Petri Paavolan mielestä koronapandemia on varmasti järkyttävän hurjan supervaarallinen ja megatappava tauti.

No eipä tietenkään. Paavola on tehnyt Kumpi on vaarallisempi koronavirus vai koronarokote videon siitä miten koronakuolemat ja -tapaukset tilastoidaan vääriin. Kun tilastot näyttävät koronataudin olevan vaarallinen, niin tilastot ovat tekaistuja tai virheellisiä.

Videolla Paavola ei mainitse tai näytä miten kokonaiskuolleisuus on noussut koronatapausten kohoamisen myötä. Esimerkiksi Espanjassa kokonaiskuolleisuuteen ilmestyi piikit ennen rokotuskampanjoiden aloittamista. Sama ilmiö toistui monessa Euroopan maassa.



Näihin tietoihin rokotepelottelija reagoi harvoin. Sen sijaan voidaan kaivaa samasta kuolleisuustietokannasta vain niiden maiden tiedot, joissa ei ole havaittu vastaavia kohonneita kuolleisuuksia (Esim. Suomi on tällainen maa, koska täällä ei ole toistunut vastaavia tautimääriä kuin Espanjassa).

24.2.21

Raittiuden ystävä Vastamäki ja kannabiksen vastainen sota

 Vanha tuttumme emerituskirurgiylilääkäri Martti Vastamäki on vieläkin Raittiuden ystävät ry:n puheenjohtaja. Sieltä hän jatkaa kamppailua huumelain päivittämistä vastaan. Jos miehen argumentointi on uusi juttu sinulle, niin käyn nopeasti läpi mitä edellisillä kerroilla tapahtui.

Vuonna 2018 Vastamäki ei vielä argumentoinut. Hän vihjaili silloisen huumepolitiikan olevan toimiva, eikä missään nimessä muuttamisen tarpeessa. Vaikka nykyisen huumepolitiikan aikana huumekuolemat lisääntyvät. Vaikka moni relevantin kentän asiantuntijat olivat jo kansainväliselläkin tasolla suosittelemassa rangaistavuudesta luopumisen puolesta. THL on varmaan merkittävin kotimainen taho, joka suosittelee huumepolitiikan muuttamista.  Lisääntyneet kuolemat eivät tuntuneet haittaavan Vastamäkeä. Tuolloin Vastamäen kirjoitukset saivat minut närkästymään. Tuollainen epäsuora vihjailu ilman varsinaista väitettä meni silmissäni ei-niin-rehellisen venkiloinnin puolelle. Varsinkin näin vakavan aiheen suhteen.

Vuonna 2020 Vastamäki siirtyi vääristelyn puolelle. Kyllä, esitän noin väkevän kuvauksen miehen mielipidekirjoituksista. Hän lähetti niitä useampaan sanomalehteen. Tällä kertaa vihjailut jätettiin vähemmälle. Tilalle tuli numeroita ja tilastoja. Sitä kautta aloin perehtymään Vastamäen esittämiin lukuihin ja väitteisiin. Pitivätkö ne paikkansa?

Eivät.

Kopioin tähän vain yhtenä esimerkkinä sen miten hän esitti marihuanan laillistamisen taloudelliset kustannukset Coloradon osavaltiossa:

Laillistetun marihuanan taloudelliset ja sosiaaliset kustannukset olivat järkyttävät. Jokaista verotuloihin kertynyttä dollaria kohden Colorado käytti noin 4,5 dollaria laillistamisen negatiivisten vaikutusten hoitoon. Suurimmat kustannukset aiheutuivat terveydenhuoltojärjestelmän lisääntyneistä kuluista ja lukion keskeyttämiseen liittyvistä kustannuksista.


Tuo luku 4,5 dollaria oli perseestä. Jäljitin sen alkuperäksi kristillisen ajatushautomon julkaiseman paperin. Kirjoitin:

Kannabiksen haitoiksi lasketaan kaikki mahdollinen, sekä ylimääräiset venytetyt olettamuksen siihen päälle. Sanoisin, että jopa epärehellisyyteen asti venytettynä. Kustannuksiin lisätään ilmöitä, joita ei edes yritetä perustella pössyttelyn aiheuttamiksi kustannuksiksi. 

Lukiolainen jättää lukion kesken ja on pössytellyt? Se tarkoittaa ihmisen tuotteliaisuuden laskua jossain tulevaisuudessa. Keskeytyksen KAIKKI kustannukset ($423,362,337) lasketaan johtuneen marihuanan käytöstä. Eikä mistään muusta. Näin saadaan epämääräisessä tulevaisuudessa ehkä tapahtuvien kulujen summat laskettua vuoden 2017 kuluihin. Laskelmissa ei ole vuonna 2017 tapahtuneita kuluja, vaan arvioidut tulevaisuuden tulonmenetykset huonompien koulumenestyksien (esim. matalapalkkainen työ) takia. Kerrassaan nerokas tapa pumpata haittojen kustannuksia ylöspäin.

Kaiken huippuna (tai pohjanoteerauksena) kyseinen paperi itsekin kertoo, etteivät he voi vetää syy-yhteyttä. Lisäksi paperi myönsi huumelakien aiheuttavan suuria ongelmia, jotka sitten laskettiin marihuanan kustannuksiksi.

Tuon lisäksi Vastamäki liittää marihuanan moneen negatiiviseen ilmiöön yhteiskunnassa. Silloin hän viittasi Rocky Mountain HIDTA Marihuana Impact Report: volume 6 paperiin. Luin sen läpi ja naamapalmutin itseäni. Jos sairaalaan joutunut potilas antaa positiivisen huumenäytteen, niin Vastamäki laskee hänen joutuneen sairaalaan huumeen takia. Jos autokolariin joutuneen verinäytteestä löytyy huumeita, niin Vastamäki laskee hänen joutuneen autokolariin huumekäytön takia. Toivottavasti sinulla, rakas lukija, on tarpeeksi synapsien räiskymistä, jotta ymmärrät minkä virheen hän teki. 

Eli lyhyesti sanottuna: en pidä Vastamäkeä enää luotettavana tahona näissä asioissa. Minä en ole ainoa, joka huomasi hänen kompastelunsa ja lähdekritiikin puutteet.

Eduskunnassa järjestettiin lakivaliokunnan tilaisuus, jossa käytiin läpi kansalaisaloitteen kohtia. Herranen ja rouvanen aika! Onko Suomessa vihdoinkin oikeasti alkamassa huumekeskustelua vallan käytävillä? 

 Yle Uutiset kertoi myös tästä lakivaliokunnan taipaleesta: Tiede sanoo, että huumeiden käyttäjiä ei ole järkeä rangaista – miksi poliitikot eivät kuuntele? Suosittelen lukemaan.

 Kansalaisaloitteen aihe oli kannabiksen käytön rangaistavuuden poistaminen. Silloin kuultiin asiantuntijoita. Heidän joukoissa seisoi rikosylikomisario Jari Kinnunen. Antti Laine huomasi Kinnuselta lipsahtaneen ei-niin-totuudenmukaisia lausahduksia. Laine suoritti faktantarkistuksen Kinnusesta. Yksi räikeimmistä valheista oli 

"Kannabis on liitetty noin 70 %:n itsemurhaepäilyistä tapauksissa, joissa päihteiden käyttö on voitu osoittaa yhtenä kuolemaan johtaneena syynä."

 Johon Laine vastaa:

Itsemurhakuolemat Suomessa 2016–2018 -raportin mukaan kannabista löytyi 5,3 %:sta itsemurhakuolemista. Huumausaineita ylipäätään löytyi verestä 222:lta itsemurhan tehneeltä henkilöltä, joista kannabiksen osuus olisi 57 %. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kannabis olisi ollut osatekijä tapahtuneessa, kyseessä on vain oikeuskemian löydös. Yliannostusta kannabiksella ei pysty ottamaan.

 

Toden totta. THL:n raportin taulukko nro 4 osoittaa, että ylikomisario Kinnunen on soveltanut matematiikkaansa psykedeelisellä otteella. Kannabiksen käytöllä ei pysty tappamaan itseään, mutta varmasti moni itsemurhan tehneistä on sellaista voinut käyttää. Mutta syy-yhteys jää jälleen osoittamatta. Aivan samalla tavalla voitaisiin todeta mobiilipelien pelaaminen on liitetty 70 % itsemurhaepäilyistä tapauksissa, joissa kännykän käyttö on voitu osoittaa yhtenä kuolemaan johtaneena syynä. Kinnunen on täysin ohittanut miten alkoholin käyttö liittyy hänen käyttämällään logiikalla myös itsemurhiin, mutta sitä myydään valvotusti ja laillisesti.

Nostin rikosylikomisario Kinnusen esille sen takia, että professori Vastamäki käytti hänen asiantuntijalausuntojaan uusimmassa mielipidetekstissään. Sain tekstin kouriini, kun selailin Aamulehteä. Kirjoituksen otsikko on: Huumelainsäädäntöä ei pidä lieventää Suomessa

Kappas vain. Hän toistaa ihan samoja asioita Coloradon käänteistä. Kuten myös ylikomisario Kinnusen väitteitä. Kinnuseen liittyvät väitteet on viipaloitu tuolla Laineen sivulla, joten en tartu niihin tässä. Sen sijaan tarkistan onko Vastamäki löytänyt jotain uutta Coloradosta.

"Coloradon osavaltio Yhdysvalloissa on vakuuttava esimerkki siitä, mitä kannabiksen vapauttamisesta seuraa."

Olen aivan samaa mieltä. Mielestäni on osavaltio on loistava esimerkki siitä miksi vapauttaminen kannattaa tehdä. Vastamäki näkee asian kuitenkin aivan toisinpäin. Vuonna 2014 tehty vapauttaminen aiheutti karmeat seuraamukset, jos uskomme häntä.

"Liikennekuolemat, joissa kuljettajien huumetesti oli positiivinen marihuanan osalta, nousivat 109 prosenttia ja marihuanan käyttö lisääntyi aikuisilla 94 prosenttia."

Aivan samat sanat ja luvut hän kirjoitti viime vuonna. Kyllä, mutta tuo ei vielä kerro aiheuttiko marihuanan käyttö liikennekuolemat. Ne ovat täysin eri asiat, sillä verinäytteestä saadaan positiivinen marihuanatulos vielä sen jälkeen kun huume ei vaikuta. Lähteenä näille prosenteille on tuo ylempänä mainittu Rocky Mountain HIDTA raportti, jonka luin. Vastamäki esittää asiat aivan kuin olisi levittänyt pöydälle syy-yhteiden kolareihin ja marihuanaan. Käyttö on varmasti lisääntynyt. 

Coloradon liikenneonnettomuustilastojen mukaan kolarit eivät muuttuneet merkittävästi. Kuolettava kolarit lähtivät nousuun vuotta ennen marihuanan vapauttamista. Varsinaiset kolarit näyttäisivät pysyvän vuosittaisen vaihtelun sisällä. Kolareita oli vuonna 2007 111871 kappaletta ja vuonna 2017 niitä oli 119373 kappaletta. Kuolonkolareita oli vuonna 2007 509 kappaletta ja vuonna 2017 niitä oli 600 kappaletta. 

Ottamalla vertailukohdaksi vuoden 2002 luvut (677 kuolonkolaria), saataisiin pitkän aikavälin laskeva käyrä, mutta pidän sellaista hieman vilpilisenä. Vaikka saisikin käyrän näyttämään paremmalta marihuanan vapauttamisen kannalta. Pelkästään osavaltion asukasluvun nousu riittää nostamaan näitä lukuja.

Liikenneonnettomuuksien määrää on vertailtu myös useamman osavaltion välillä. Kontrollina tietenkin ne osavaltiot joissa ei ole vielä tehty marihuanan vapauttamista. Lopputulos: ei merkittäviä eroja.

We found no significant association between recreational marijuana legalization in Washington and Colorado and subsequent changes in motor vehicle crash fatality rates in the first 3 years after recreational marijuana legalization. The difference-in-differences coefficient we observed, 0.2 fatalities per billion vehicle miles traveled, would equate to approximately 77 excess crash fatalities (of 2890 total) over nearly 38 million person-years of exposure in the 3 years since legalization. We do not view that as a clinically significant effect, but others might disagree.

 Tämän takia Vastamäki toistaa "marihuanaan liittyviä" tapauksia. Eikä kirjoita marihuanan aiheuttamista tapauksista. Raportissa kerrotaan marihuanaan liittyvien tapausten noususta, mutta jätetään (JOSTAIN SYYSTÄ) mainitsematta muuttuvatko tapausten kokonaismäärät (liittyvät + liittymättömät) ylös vai alaspäin. Vapauttaminen on varmasti lisännyt käyttöä. Raportti ja Vastamäki jättivät osoittamatta, että käyttö on lisännyt ongelmia. Valpas lukija huomaa eron. Helposti höynäytettävä ei huomaa eroa.

"Marihuanaan liittyvien sairaalahoitojen määrä nousi. Niiden itsemurhatapausten prosenttiosuus, joissa toksikologiset tulokset olivat positiivisia marihuanalle nousi. Marihuanaa käyttävien raskaana olevien naisten määrä nousi 67 prosenttia. Marihuanan vapauttamisen jälkeen pikkulasten myrkytykset lisääntyivät 27 prosenttia."

Sanasta sanaan samaa kirjoitusta kuin viime vuonna. Mainittakoon, että tuo viimeinen kohta tarkoitti huonojen huoltajien huolimattomuutta. Alle kolmevuotiaat lapset olivat saaneet kouraansa marihuanaa jossain muodossa, joka sitten laitettiin tietenkin suoraan suuhuun.

 En jaksa enempää. Lähden ryyppäämään Pepsi-Colaa. Vastamäki toistaa tuon jälkeen lisää samaa kamaa viime vuodelta. Toivottavasti kansanedustajat ovat paremmin perillä tosiasioista kuin Raittiuden ystävät ry. 

Muista olla valppaana, kun näet jonkun lukevan tai jakavan Vastamäen kirjoituksia! Interventio voi olla paikallaan. Yksikin virheargumentti on liikaa!

22.2.21

Päivän debunkkaus: "Virusta ei ole eristetty"

Olen kohta vuoden verran seurannut miten sosiaalisessa mediassa kierrätetään yhtä ja samaa valhetta. Se sama valhe tuli vastaan uudelleen ja uudelleen. Päätin puhaltaa pölyt pois näppäimistöltäni. On aika suorittaa ruumiinavaus "Virusta ei ole eristetty" valheelle.

Väite on yksinkertainen. SARS-CoV-2 virusta ei muka ole onnistuttu eristämään missään maailman monista laboratorioissa tai lääketieteellissä laitoksissa. Valheella pyritään luomaan mielikuvaa tekaistusta taudista. Jos virusta ei edes ole olemassa, niin viranomaiset pakottavat tarkoituksella turhia rajoitustoimia.

Seuraamalla kotimaisten koronauutisten kommenttikenttiä tulevat varmasti näkemään tällaisen väitteen variaatioita. Yksi monista jaetuista videoista on irlantilaisen aktivisti Gemma O'Dohertyn puhe. Hän ilmoitti Irlannin terveysviranomaisten myöntäneen, ettei SARS-CoV-2 virusta ole eristetty. O'Doherty väittää tämän perusteella, ettei kyseistä virusta ole olemassa.

O'Doherty lähetti tietopyynnön Irlannin terveysvirastolle. Hän pyysi kaikkia dokumentteja, joissa kerrotaan viruksen eristämisestä ja todisteita viruksen olemassaolosta.

 Videollaan hän puhuu saamastaan vastauksesta:

"They confirmed, and I will read it out now to you, that the DHSC does not hold any information on the isolation of a SARS-CoV-2 virus. In other words, it does not exist."

Virasto ei voi antaa muunlaista vastausta tietopyyntöön, jos tietopyyntö on muotoiltu väärällä tavalla. Tietopyynnöillä käsitellään virastojen arkistojen sisältöä. Terveysvirastot eivät muodosta erillistä arkistoitavaa materiaalia esim. tuhkarokon, ripulin tai krapulan aiheuttajista. Ne ovat yleistä terveystietoa. Sellainen materiaali on tieteellisten julkaisujen arkistoissa. Ja avoimesti luettavissa internetissä.

Irlantilainen The Journal lehti selittää ongelman:

The HSE explained that the response issued under Section 15 (1) of the Freedom of Information Act was a standard response to an FOI request “when the relevant HSE office has searched, but does not have any records that match what was requested”.

Anti-Corruption Ireland’s FOI request was refused because the HSE did not need to prove the existence of a virus that had already been found to be circulating, and therefore did not create any relevant records. 

In the same way, the Department of Agriculture would almost certainly refuse a request that sought records proving the existence of cows, because it has probably never created any records about the proof that cows exist.

It is a false conclusion and a misinterpretation of the Act to suggest that by refusing an FOI request for records proving the existence of SARS-CoV-2, the HSE admitted that the virus does not exist.

O'Doherty on siis aivan oikeassa siinä, ettei terveysviraston arkistot sisällä todisteita koronaviruksesta. Se ei kuitenkaan liity siihen missä ja milloin SARS-CoV-2 virusta on eristetty ja tutkittu. Ja sellaista on tehty runsaasti. Aivan kuin O'Doherty olisi tehnyt PR-tempauksen tietopyynnöllään. Hmm.

 Seuraavaksi se seksikäs puoli bloggausta. Eli missä, milloin ja miten SARS-CoV-2 virusta on eristetty!

 Ensiksi on käsiteltävä kulkutautimyönteisten kiero taktiikka. Pyytäessään todisteita viruksen eristämisestä he usein esittävät sellaisia tapoja joita virologit eivät käyttäisi. Viruksen eristämiseksi vaaditaan esim. viljelemättömiä näytteitä. Vaikka virukset eivät toimi sillä tavalla, kun näytteitä otetaan sairastuneista ihmisistä. Virukset toimivat vain elävän solun sisällä. Ne voivat olla olemassa viruspartikkeleina, mutta silloin ne ovat jollakin tapaa jonkin muun ympäröimänä. Kosteudessa, ulosteissa, rasvaisilla pinnoilla, jne.

Melbournessa sijaitsevan Peter Doherty Institute for Infection and Immunitun laboratoriossa onnistuttiin eristämään ja viljelemään virusta jo tammikuussa 2020. Tohtori Julian Drucen johtama ryhmä oli varautunut nimenomaan tällaisen tarpeen täyttämiseen nopeasti. Diagnostiikkalaboratio teki juuri tällaista työtä aikaisempien SARS ja MERS virusten kohdalla. Potilaasta poimitusta nenänäytteestä päästiin tekemään enemmän testejä kuin kiinalaisten lääkärien julkaisemalla SARS-CoV-2 viruksen perimällä. Varsinkin vasta-ainetestin laatimisessa tällainen viljelty koronavirus on tärkeä.

Soluviljelyyn tartutettiin tuon virusnäytteen avulla virus. Viljely tehtiin vanhanaikaisella tavalla. Kasvaminen ja leviäminen oli nähtävissä laitoksen julkaisemalla videolla. Elektronimikroskoopilla varmistettiin viruskuoren olevan koronovirukselle ominaisen näköinen.




Eikä siinäkään vielä kaikki! Saksassa Münchenin sairaalassa eristettiin SARS-CoV-2 virus. Näytteet otettiin potilaiden nielusta ja keuhkoista. Potilaat olivat sairastuneet tammikuun loppupuolella. Näytteitä käsiteltiin kahdessa eri laboratoriossa, jotta tuloksia pääsi vertailemaan nopeasti. Nature julkaisi paperin, jossa käydään läpi kaikki vaiheet. Näytteiden ottamista ja virusten eristämistä tehtiin toistuvasti, jotta elävän viruksen tarttuvuutta pääsisi arvioimaan. Näin saatiin myös tukea sille idealle, että virus monistuu nielussa eikä pelkästään keuhkorakkuloissa. Nielu- ja keuhkonäytteissä viruksilla oli nimittäin aavistuksen erilaisia sekvenssejä.

To understand infectivity, we attempted live virus isolation on multiple occasions from clinical samples (Fig. 1d). Whereas the virus was readily isolated during the first week of symptoms from a considerable fraction of samples (16.66% of swabs and 83.33% of sputum samples), no isolates were obtained from samples taken after day 8 in spite of ongoing high viral loads.

Virus isolation from stool samples was never successful, irrespective of viral RNA concentration, on the basis of a total of 13 samples taken between day 6 and day 12 from 4 patients. The success of virus isolation also depended on viral load: samples that contained <106 copies per ml (or copies per sample) never yielded an isolate. For sputum samples, interpolation based on a probit model was done to obtain laboratory-based infectivity criteria for the discharge of patients (Fig. 1f, g).

 

Eikä siinäkään vielä kaikki! Tammikuussa 2020 SARS-CoV-2 virus eristettiin myös Etelä-Koreassa. Soluviljelyt, elektronimikroskoopit ja geenisekvensoinnit varmistivat viruksen.

3. Virus isolation

The virus was isolated from nasopharyngeal and oropharyngeal samples from putative COVID-19 patients. Oropharyngeal samples were diluted with viral transfer medium containing nasopharyngeal swabs and antibiotics (Nystadin, penicillin-streptomycin 1:1 dilution) at 1:4 ratio and incubated for 1 hour at 4°C, before being inoculated onto Vero cells. Inoculated Vero cells were cultured at 37°C, 5% CO2 in 1× Dulbecco’s modified Eagle’s medium (DMEM) supplemented with 2% fetal bovine serum and penicillin-streptomycin. Virus replication and isolation were confirmed through cytopathic effects, gene detection, and electron microscopy. Viral culture of SARS-CoV-2 was conducted in a biosafety Level-3 facility according to laboratory biosafety guidelines of Korea Centers for Disease Control and Prevention.
 
Eikä siinäkään vielä kaikkia! Centers for Disease Control ylläpitää viljeltyä SARS-CoV-2 kantaa, jota jaetaan kaikille halukkaille laboratorioille. Jotta tutkijat pääsevät tutkimaan sitä virusta. Jota ei joidenkin mielestä edes ole olemassa

Eikä siinäkään vielä kaikki! Patologian professori Karen Mossman selittää miten tutkimusryhmät ovat eristäneet SARS-CoV-2 viruksia Kanadassa. Viruksen eristämistä tehtiin kolmen yliopiston voimin.

Eikä siinäkään vielä kaikki! Italiassa SARS-CoV-2 virus eristettiin 65-vuotiaasta naisesta helmikuussa 2020.

Näitä löytyy lisää. En vain jaksa vääntää enempää rautalangasta. Vaikka olenkin ultra-atleettinen miehisyyden ilmentymä. Laitan tätä tekstiäni aina jakoon, kun näen jonkun toistavan "virusta ei ole eristetty" väitettä.

4.2.21

Nunnia, konnia ja lasten joukkoraiskauksia

 Katolisen kirkon mädännäisyys, korruptio ja rikokset ovat aina silloin tällöin otsikoissa. Vuosikymmeniä vanhat rikokset päätyvät viiveellä päivänvaloon. 2018 tällaisista rikoksista nousi iso kansainvälinen kohu. Tuolloin kirkko lupasi laatia ja julkaista niistä kattavan raportin. Ja sitä katolinen kirkko tekikin. Materiaalia ja tutkittavaa kertyi runsaasti. Raportin edistymistä seurattiin uhrien laatiman komitean suunnalta. Näin varmistettiin, ettei kirkko pääse hautaamaan raporttia.

 Mutta kirkon suunnalta tehtiin ovela temppu. Raporttia laativa kardinaali Rainer Woelki ei halunnut julkaista raporttiin päätyviä tapauksia. Hän halusi tietenkin vain suojella uhreja, jotka olivat hyväksikäytön aikana lapsia mutta nyt aikuisia. Vuoden 2020 loppupuolella raporttia laativa hiippakunta tapasi näitä uhreja. Raporttia kuvailtiin oikeuteen kelpaamattomaksi, joten oliko sen julkaisulle edes tarvetta? Jokaiselta uhrilta kysyttiin erikseen haluaisivatko he raportin sisältöä julkiseksi. He halusivat pitää sisällöt pois julkisuudesta.

Näin kirkkoa sai moraalisen leiman raporttinsa päälle. Sitä ei tarvitsisi julkaista. Paitsi kohu tuosta uhrien saamasta "neuvonnasta" nosti salailusyytteet uusin lukemiin. Karl Haucke oli yksi uhreista, joka nosti syytteen Kölnin hiippakuntaa kohtaan. He halusivat samanlaisen erillisen raportin heihin kohdistuneista rikoksista. He olivat olleet järjestäytyneen hyväksikäytön uhreja orpoina 60- ja 70-luvuilla. Painostus toimi.

Tämä vuosi alkaa tapahtuneen viihdyn avaamisella, kun Haucken ja kumppaneiden vaatima raportti vihdoinkin virallisesti valmistui. Tuo vyyhti sisältää niin rajuja rikoksia, että siitä kertova raporttia suojellaan lakimiesten voimin. Kirkon edustajat ovat julkisesti puhuneet sen sisällön karmeudesta. Raportin lukenut piispa Karl-Heinz Wiesmann kertoi katolisen kirkon uutislehdelle, että tarvitsi lomaa toipuakseen prosessista. Tällä kertaa julkaisemisen lykkäämistä perustellaan raportin liian shokeeraavalla sisällöllä. Toimittajat eivät saa lukea papereita, jos eivät allekirjoita salassapitosopimuksia. Useampi toimittaja marssi tämän takia pois raporttia käsittelevästä konferenssista.

DailyBeast sivustolla käydään läpi tuon yhden luostarin rikoksia. Orpolapsia ei annettu adoptoitavaksi. Nunnilla oli liiketaloudellisesti parempaa käyttöä orvoille. Luostari myi lapsia raiskaajille. Heitä myytiin orjiksi. Lapsia huumattiin kuljetusten ajaksi. Joskus heitä vietiin jopa useampi yhteen tilaisuuteen. Luostariin palautettuja lapsia nuhdeltiin, jos heidän vaatteensa olivat menneet ryppyyn tai likaiseksi erilaisista eritteistä.

Raportissa nimetään useita saksalaisia bisnesmiehiä ja papiston jäseniä, jotka "vuokrasivat" lapsia 60- ja 70-luvulla. Uhreja löydettiin 175 kappaletta. He olivat tuolloin 8 - 14-vuotiaita. Enemmistö uhreista oli poikia. 

Selvityksessä paljastui, että n. 80 % nimetyistä raiskaajista oli jo kuollut. Useat uhreista olivat edellisinä vuosina sopineet rahallisista korvauksista kirkolta, joten he eivät osallistuneet muiden uhrien nostamaan syytteeseen.

Kölnin hiippakunta lupaa julkaista uuden version raportista maaliskuussa. Ellei sen viivästymiselle keksitä uusia syitä. Siitä on todennäköisesti siistitty pois pahimmat yksityiskohdat.

1.2.21

Juutalaiset laserit avaruudesta!

Kalifornian metsäpalot toistuvat vuosittain. Joinain vuosina palot pysyvät kauempana asutuksista. Joskus ne tulevat lähelle. Silloin asuinalueita muuttuu tuhkaksi. Nämä realiteetit saivat osakseen salaliittoteorisointia mm. vuonna 2017 sekä 2018. Jotkut eivät voineet millään uskoa, että metsäpalot leviävät tuulen avustuksella. Lisäksi he olivat nähneet valokuvia, joissa valopilarit näyttävät yhdistävän maastopalon taivaisiin. Sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa. Joku ampuu laserilla tuolta ylhäältä. Nämä teoriat sisälsivät salaisia lentokoneita, joihin oli asennettu vahva laser. Toiset uskoivat laserin tulevan avaruudesta asti.

 Motiivit palojen sytyttämiselle vaihtelivat teorioissa. Yksi monista teorioista väitti, että maastopalot tehtiin suunnitteilla olevan uuden junaraiteen reitille. Näin saataisiin maasto vapaaksi junaprojektia varten. Kun paloja katseltiin kartalta ja vertailtiin ehdotettuun raidelinjaan, niin huomattiin etteivät ne täsmää. 

Tämän sekalaisen teorisoinnin parissa pyöri myös oikeistolinjan kommentaattori Marjorie Taylor Greene. Hänen puheissaan mainittiin toistuvasti erilaisia salaliittoteorioita. QAnon-kultin kannattajana hän sai runsaasti uusia seuraajia. Ei siis ollut ihme, että Greene lähti mukaan politiikkaan. Georgian osavaltion edustajavaaleissa Greene voitti demokraatti vastustajansa. Uusi kongressiedustaja pääsi vaikuttamaan tärkeisiin asioihin. Hänet asetettiin koulutuskomitean jäseneksi. Seuraavan sukupolven opetus on siis altistunut Greenen aivolle. Republikaanipuolue ei ole nolostunut tai hidastellut Greenen uraa. Tärkeintä on voittaa vaaleja. Eikä olla rationaalinen.

Mitä kaikkea Greene sitten oli höpissyt?

 QAnon kaman toistamisen hän aloitti 2018. Parklandin koulusurmien kohdalla Greene tulkitsi tapahtumat lavastetuiksi. Samoin Sandy Hookin koulusurmat. Facebook-kirjoittelussaan hän kuvaili surmia False flag lavastukseksi. Greene seurasi David Hoggia kadulla hänen senaattivierailunsa jälkeen. Pentagoniin ei hänen mielestään iskeytynyt matkustajakone. Obama oli muslimi. Ja pari muuta suosittua salaliittoteoriaa pyörivät Greenen puheissa. Nainen on täydellinen esimerkki crank magnetism ilmiöstä. Yhteen salaliittoteoriaan uponnut henkilö uppoaa entistä helpommin myös seuraavaan vastaantulevaan salaliittoteoriaan. Pelastusrenkaita ei oteta vastaan, vaan ne viskataan pois eliitin orjarenkeista supisten.

Sen lisäksi hän uskoi Kalifornian metsäpalojen olevan tuhopolttoja.  Greene oli itse tehnyt tutkimusta tulipaloista. *huokaus* Tämän tutkimuksen avulla hän selvitti miten tuhopoltot sytytettiin. Hänen mielestään tapahtumissa oli liikaa yhteensattumia. Eikä minkään tuntemattoman ryhmittymän aiheuttamia tuhopolttoja. Vaan juutalaisten aiheuttamia tuhopolttoja! Aivan, ei missään nimessä skientologien aiheuttamia. Greene erehtyi luulemaan tulipalojen olevan suunnitellun junaraiteen tiellä. Tuo samainen junaraidetta puuhaava firma oli myös aloittanut vuonna 2009 yhteistyön Solaren Corp. yhtiön kanssa. 

 Mitä se yhtiö tekee? No se suunnittelee avaruuteen asennettavia aurinkopaneeleja, joilla ohjattaisiin kerätty energia tänne Telluksen pinnalle! Tällä tavalla metsäpalot kohdistettiin sinne minne tuhopolttajat halusivat. Kaikki klikkaa yhteen, kuten anglismissa sanotaan.


 

Laserit tunnistetaan juutalaisiksi lasereiksi, jos laser-tykin kärkeä on leikattu. Tai jotain. Rothschildit mainitaan. En jaksa välittää. Ei vittu. Lopettakaa nyt PERKELE NOSTAMASTA TYHMIÄ IHMISIÄ JULKKIKSIKSI!

Ei helvetti.