2.2.16

Zika, tiedettä ja salaliittoteoriaa

Brasiliassa havaitut kehityshäiriöt ja mahdollinen yhteys zikavirukseen ovat yhä enemmän kansainvälisen huolen aiheena. WHO julisti hätätilan viruksen leviämisen takia. Virusta havaitaan Brasiliasta Meksikoon. Se on nyt samanlainen uhka kuin ebola, jotta apu ja tutkimus nousevat merkittävämmälle tasolle. Diagnoosin kehittäminen on tärkeää, sillä yleisimmät oireet muistuttavat niin paljon denguekuumetta. Aikuisten ja lasten sairastamana tauti ei ole sieltä tappavimmasta päästä. Oireina kuumetta, ihottumaa ja nivelkipuja. Useimmat tautia kantavan hyttysen puremista ihmisistä eivät saa oireita. Raskaina olevien sikiöt voivat saada vakavia kehityshäiriötä. Eniten otsikoissa on ollut mikrokefalia, eli pienipäisyys.

Virusta vastaan ei ole rokotetta, joten perinteiset foliosormet eivät tällä kertaa pääse osoittamaan Big Pharman suuntaan. Sen sijaan salaliittoteoriat rakennetaan toisen uhan ympärille, mutta siitä myöhemmin.

Zikan leviämistä on seurattu tarkkaan. Brasiliaan se on voinut saapua useampaa reittiä, kiitos ihmisten yhä laajenevan ja nopean liikkuvuuden. Esim. viruksen reitti Ranskan Polynesiasta Brasiliaan on ollut tutkinnan kohteena.

Zikaviruksen yhteys Brasiliassa havaittuihin kehityshäiriöhin ja epämuodostumiin on kuitenkin vielä kaikkea muuta kuin varma. Nature -julkaisu muistuttaa, että syy-yhteiden varmistamista haittavat tunnetut epidemiologien elämää rasittavat tekijät.

Tietoisuus kehityshäiriöistä nostaa niitä esiin tapauksissa, jotka voisivat normaalissa olosuhteissa jäädä raportoimatta samalla tavalla. Väärät diagnoosit raportoiduissa tapauksissa ovat myös mahdollisia, sillä mikrokefalian diagnoosikriteeri on niin laaja. Kehityshäiriön aiheuttajia voi olla monta erilaista.
Tammikuun 27. päivään mennessä epäiltyjä mikrokefaliatapauksia oli 4180 kpl. Niistä on varmistunut 270 kappaletta ja 462 tapausta on todettu vääräksi diagnoosiksi. Pelkästään tavallista pienempi pää vaatii diagnoosiin lisäksi pienemmän kokoiset aivot ja vähentyneen aivojen kehityksen tahdin.

Nykyisistä tiedoista on mahdotonta päätellä mikrokefaliatapausten lisääntymistä, ja varsinkaan yhteyttä zikavirukseen. Tällaisia tutkimuksia on vasta aloitettu Brasiliassa. Brasilian terveysviranomaisten mukaan mikrokefalian yleisyys on ollut maassa luokkaa 2 tapausta per 10 000 syntymää. Yleensä maan pohjoisosissa esiintyvyys on aina ollut suurempaa. Pernambucon alueella taso on ollut 45/10 000 syntymää, mutta nykyiset luvut oat 26 kertaa suurempia. Vaikka zikavirus aiheuttaisi mikrokefaliaa, niin tuhansissa liikkuvat luvut ovat liian epäluotettavia. Tapaukset ovat varmasti yleistyneet, mutta emme tiedä kuinka paljon.

Zikavirus siis kyllä leviää, ja mikrokefalia voi olla seurausta siitä, mutta mikä muu mahtaisi selittää lasten kehityshäiriöt? Tässä kohtaa areenalle ryömivät salaliittoteoriat. Salaliittoteorioissa ongelmien aiheuttaja ei olekaan zikavirus. Ne ovat jatkoa joulukuussa ilmaantuneille teorioille, joissa mikrokefalia yhdistetään Brasiliassa suoritettuihin kokeisiin gm-hyttysillä. Uhka onkin hyttysiin tehty geenimanipulaatio, ei mikään virustartunta.

GMO-vapaa Suomi FB-ryhmässä tuotiin esiin tällainen teoria. Ecologist -nettisivulla aiheuttajaksi ehdotetaan Aedes aegypti hyttyseen Oxitec firmassa tehtyjen muutosten riskejä. Mutta minkälainen muutos voi aiheutta mikrokefaliaa? Manipulaatiossa käytettyä piggyBac transposonia epäillään siirtyvän hyttysen piston kautta ihmiseen. Kyseisellä transposonilla liikutetaan cut&paste periaatteella haluttuja geenipätkiä kromosomeissa.

Miten kyseinen gm-hyttynen oikein aiheuttaa mikrokefalian? Sitä ei Ecologist pysty selittämään. Selkein todisteen kaltainen asia on kartoilla havainnollistettu punaisella nuolella. Vapautetut gm-hyttyset sijaitsevat kehityshäiriöisten sikiöiden vieressä










Sattumaako? Ei salaliittoteorioiden maailmassa. Onneksi Christie Wilcox käy läpi näiden gm-hyttysten testipaikkojen ja havaittujen mikrokefaliatapausten yhteyttä. Korrelaatio ei taaskaan ole kausaation veroista. Ensimmäiset tapaukset havaittiin rannikkokaupunki Camacarissa. Salaliittoteoriaa lietsovassa kartassa hyttysten levityspaikaksi on merkitty Juazeiro de Norte. Oikeasti ne vapautettiin ensimmäisen kerran Juazeirossa. Eri kaupunki vaikka lähes sana nimi. Virhe on helppo tehdä jos hakee nopeasti pelkällä Juazeiro sanalla kaupunkia Brasilian kartalta. Etäisyyttä ensimmäiseen todettuun mikrokefaliaan on n. 480 kilometriä. Mikrokefaliatapauksien keskittymä on siis jossain muualla kuin siellä missä ihmiset ovat ensimmäistä kertaa altistuneet gm-hyttysille.




Mutta ongelma on vielä pahempi salaliittoteorian kannalta. Juazeiro ei ollut ensimmäinen paikka, jossa gm-hyttysiä päästettiin luontoon. Ensimmäinen testipaikka oli Piracicaba, São Paulo. Se sijaitsee n. 2000 kilometrin päässä ensimmäisestä mikrokefaliatapauksesta.





Takaisin tieteen pariin. New Scientist pohtii realistisempaa syytä zikaviruksen ja kehityshäiriöiden mahdolliselle yhteydelle. Virus on voinut muuttua vaarallisemmaksi. Eikä sovi unohtaa mitä tapahtui siellä Ranskan Polynesian saarilla, jossa zikavirus levisi vuonna 2007. Epidemian seurauksena lapsilla havaitaan kehityshäiröitä aivoissa (ECDC raportin sivu 5). Saarilla ei vapautettu geenimanipuloituja hyttysiä. Ainakin teoreettiselta pohjalta tarkasteltuna todennäköisin syy kehityshäiriölle on virus ennen geenimanipuloituja hyttysiä.

Hieman ajastaan jäljessä Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä yrittää vielä herätellä yhteyttä zikavirukseen. Jostain syystä on erittäin epäilyttävää, että tutkijat voivat tilata ATCC-firmasta näytteitä zikaviruksesta tutkimustarkoituksiin. Anteeksi, jos en vaivaudu pelästymään.

Mitä tästä kaikesta sitten jää kätösiimme? Keskeneräistä tutkimusta, valmistautumista pahimpaan ja epämääräisiä vihjailuja epätodennäköisillä uhkakuvilla. Seuraan tilanteen kehittymistä, mutta enimmäkseen tiedejulkaisujen kautta.

5 comments:

Connubium Iam Asev said...

Mun mielestä on epäilyttävää sekä epäeettistä, että tätä virusta saa tilattua. Varsinkin kun myyjänä on mm. sotateollisuudestaan ja pankkikikkailuistaan tunnettu RockeVitunFeller, pitihän se arvata... Sikaa, lintua, lehmää ja nyt zikaa... sopivasti 1-2 vuoden välein putkahtaa aina uusi mutaatio rokotemarkkinoille.

Kaava on hyvin selvä ja uuden viruksen tulo oli arvattavissa.

Connubium Iam Asev said...

Mitä mieltä Paholaisen Asianajaja itse on tästä, että Rockefellerit omistavat kyseisen viruksen patentin. Eikö ole yhtään hämärää, että ensinnäkään joku voi omistaa virusten patentin ja toisekseen se, että voi vielä levittää sitä maksua vastaan (eli myydä).

Itselleni tulee mieleen leffa 12 apinaa, jonka juonessa voi olla totuuden jyväsiä/korrelaatiota todellisuusmaailmaan jossa elämme. Maailma on paha paikka, sota ja virukset ovat psykopaattien bisnestä.

Rockefellereistä ja Bilderbergeistä on tiedostuneet ihmiset varoitelleet meitä jo vuosia... Palapeli ei ole enää edes vaikea koota.

Connubium Iam Asev said...

Jos ei näy tästä linkistä suoraan tuottaja, niin avaa sieltä tuotteen välilehdistä kohta History.
http://www.lgcstandards-atcc.org/products/all/VR-84.aspx#history

Name of Depositor: J. Casals, Rockefeller Foundation
Source: Blood from experimental forest sentinel rhesus monkey, Uganda, 1947
Year of Origin 1947


Oliko niin, että AIDS-viruskin levisi alunperin labra-apinasta? Tästä oli joku jänskä dokkari muistaakseni.

Paholaisen Asianajaja said...

Mitä mieltä Paholaisen Asianajaja itse on tästä, että Rockefellerit omistavat kyseisen viruksen patentin

Omistaa vai? Mikä on patenttinumero?

Paholaisen Asianajaja said...

Mun mielestä on epäilyttävää sekä epäeettistä, että tätä virusta saa tilattua.

Tutkijoiden pitäisi siis itse vaivautua keräämään erikseen virusnäytteet tutkimusta varten?