9.3.19

Britanniassa uskonnollista närästystä kouluja vastaan, osa 2

Birminghamin kaduilla on protestoitu kaduilla asti sitä mitä kouluissa opetetaan.  Ihmissuhde ja sukupuolivalistus sai kouluissa uuden No Outsiders ohjelman. Siinä keskustelun aiheina ovat sukupuoleen, rotuun, ikään, uskontoon sekä invaliditeettiin liittyvät syrjinnän muodot. Koululaisille kerrotaan miksi ihmisiä ei saa syrjiä. Monipuolinen ja suvaitsevaisuuttasekä tasa-arvoa tukeva projekti on saanut kiitosta valtiossa. Mutta Birminghamissa se herätti vastalauseita. Koulujen yhteisöt kun ovat pääosin muslimien yhteisöjä, joten uskonnollisuus on vahvasti läsnä koululaisten elämässä.

Näiden vastalauseiden joukossa oli myös sitä suvaitsemattomuutta, jota vastaan kouluissa on yritetty valistaa. BirminghamLive kertoo paikallispoliitikkojen olleen pöyristyneitä siitä mitä vastustajat olivat päästäneet suustaan koulun edessä.

Vanhempien huutojen perusteella he tietävät, ettei homoseksuaalisuuden olemassaoloa saa tiedostaa kouluissa. Samoin homoseksuaalisuuden hyväksymistä pidetään heidän uskontonsa vastaisena. Heidän mukaansa ei voi olla sekä muslimi että homo. Vaikka sellaisia asukkaita asuu Birminghamissa. Väkijoukko saadaan huutamaan "Häpeä" sanaa.

Väkijoukko ja useat vanhemmat eivät halua opettaa lapsilleen, että ei-heterona eläminen olisi hyväksyttävää. Valistuksen vastustajat ilmoittivat myös aloittaneensa kampanjoinnin No Outsiders ohjelman lopettamiseksi koko maassa.

Koululaisista jopa 80 % jäi pois Parkfieldin koulusta, koska heidän ei haluttu kuuntelevan suvaitsevaisuuden vaarallista sanomaa Vanhemmat väittävät, että lapset ovat liian nuoria oppimaan sellaisista asioista.

On tässä episodissa myös jotain positiivista. Uskontojen välinen ekumenia yleistyi. Vanhoilliset kristityt liittyivät muslimien joukkoon vastustamaan No Outsiders ohjelmaa. Sekä tietenkin ortodoksijuutalaiset ovat ilmoittaneet vastustavansa opetusta. Jos tasa-arvon ja hyväksynnän opetus ei lopu, niin haredijuutalaiset ovat valmiita muuttamaan pois maasta. Myös he ajattelevat, että on homoseksuaalisuuden tyrkyttämistä, jos koululaisille kerrotaan seksuaalivähemmistöjen syrjinnän olevan väärin.

Parkfieldin koulu tapui tilapäisesti vanhempien vaatimuksiin. Ohjelma on tauolla pääsiäiseen asti. Koulu yrittää keskustella vanhempien kanssa siitä miten valistusta annetaan jatkossa. Koulun kanssa vuoropuheluun suostuneet vanhemmat ovatkin onneksi osoittautuneet asialliseksi väeksi.

Koulutuksesta vastaavan Excelsior Multi Academy Trustin johtaja kertoi joidenkin Parkfieldin koululaisten vanhempien osalistuneen tunneille. He olivat päässeet itse näkemään mitä No Outsiders ohjelma sisältää ja miten sitä annetaan koululaisille. Kun tieto siitä levisi eteenpäin, niin vastalauseet vähentyivät. Mikä ei tietenkään vielä vaikuta mitenkään niihin, jotka ovat kaduilla vastustaneet ohjelmaa tietämättä mitä se sisältää. Heitä ei kiinnosta mitä No Outsiders sisältää.

1 comment:

Anonymous said...

Jumalan viesti vesittyy, jos uskovainen ei saa tuomita.