23.1.21

QAnonin kuihtuminen

Hei jälleen, rakkaat lukijani! Olette varmasti ihmetelleet miksi en ole pitkään aikan näpytellyt blogini näppäimistöä. Syy hiljaiseloon piilee siinä, että olen nauttinut elämästäni ja keskittynyt itseni kehittämiseen. Eli hiljaa kytenyt kotonani viltin alla ja yrittänyt hillitä raivopettymystäni ihmiskunnan jatkuvasti kasvavaan typeryyteen. Kriittinen raja ylitettiin, kun vihainen väkijoukko ryntäili ylös Capitol-rakennuksen rappusia. Seurasin live-lähetyksistä ja twitteristä miten QAnon-kultin ajankohtaiseksi mantraksi noussut "Trust the Plan" pulpahti toistuvasti pinnalle. He ihan oikeasti uskoivat tuona päivänä saavansa aikaan, tai pääsevänsä todistamaan, Trumpin paluun presidentiksi. Jotenkin.

Olisi niin helppoa vain luovuttaa. Antaa lähdekritiikittömien, helppouskoisten ja clickbait-linkkijakajien vain tukkia informaation valtatiet hötöllään.

 Vastoin kaikkia vaistojani, halujani ja lisääntyvää mielenrauhaani, päätin kuitenkin syöksyä takaisin näihin huuhaa-hurrikaanien tuuliin. Tiesin pääseväni nauttimaan edes hetkeksi vahingonilosta, kun QAnon-fanien pettymys manifestoituu sosiaaliseen mediaan. Maailmanlopun ennustajien jatkuva epäonnistuminen on niitä harvoja ilonaiheita, joista pääsen nauttimaan skeptikkoharrastukseni parissa.

Toisin kuin Q:n väitteet ja saarnaajien profetiat antoivat ymmärtää, Joe Biden vannoi virkalansa ja muuttui USA:n uudeksi presidentiksi. Hämmästys ja epäusko huokuivat yli laitojen QAnon-porukoiden palstoilla. Salaliittoteoriohin rakennettu maailmankuva romahti kovalla rytinällä. Miksi Bideniä oltukaan pidätetty? Miksei Nancy Pelosi ollut vankilassa? Miksei Trump halannutkaan lippuja vielä siellä ovaalissa toimistohuoneessaan? Oliko heille valehdeltu?

Siksi nettiin päätyi seuraavanlaisia videoita.



Syytöksiä lentelee kaikkiin suuntiin. Kulisseissa kuvitellaan tapahtuneen hurjia valtataisteluita Trumpin ja hänen vastustajiensa välillä. Useat ilmoittavat onneksi ymmärtäneensä, että heitä on petetty.

Moni karismaattinen saarnajaa oli julistanut Messias-Trumpin jatkokautta QAnonia mukaillen. Heillä oli edessään perinteinen selittelymaratooni, kun lupaukset eivät toteutuneetkaan. ReligionUnplugged kertoo näistä takin kääntelyistä. Pieleen menneitä profeettoja syytetään Mossadin agenteiksi, Saatanan kätyreiksi tai demokraateiksi. Siinä ei ole mitenkään uutta tai ihmeellistä, että pettyneet fanit kääntyvät saarnaajia vastaan. 

Pastorit ja profeetat voivat aina silloin tällöin innostua ennustuspuheiden pariin. He julistavat seuraajilleen kuulleensa itse Jumalalta (tai Jumalan enkeleiltä) mitä on tulossa.  Joskus ennustukset ovat epämääräisen epäselviä. Toisinaan he erehtyvät antamaan selkeästi todennettavissa olevan ennustuksen. Näissä tapauksissa he altistuvat pieleen meneville ennustuksille.

Yksi monista pieleen menneistä tuoreista profetioista liittyy presidentti Trumpin yhden kauden ihmeeseen. Useampi evankelinen ja muu jeesus-jengin edustaja on ollut suuren kiihkon kourissa Trumppiin liittyen. Hänestä maalattiin jumalan työkalua, välinettä sekä edustajaa Yhdysvaltojen huipulla. Siksi presidentille ennustettiin toista kautta.

 QAnon kultin kuihtuminen ei johda kaikkien jäsenten katoamiseen. Useat tulevat varmasti vain vaihtamaan palvomansa (eli sometiliä seuraamansa) henkilön toiseen henkilöön. Trumpin poliittisiin käänteisiin keskittyvät salaliittoteoriat vaihtuvat vaikkapa pelkästään Covid-19 tautiin keskittyviksi salaliittoteorioiksi. 5G-mastot ja rokotteet pelottavat vielä jatkossakin näitä piirejä. Vaihtoehtoja ja materiaalia uuden kultin perustamiseen on tarjolla loputtomasti. David "Avocado" Wolfe ja Joseph Mercola ovat vieläkin internetissä.

Kultin hajoamisen jälkimainingeissa tapahtuu myös rääppiäisiä. Ilmiö ei ole uusi. Q-kultisteista tullaan kilpailemaan salaliittoteoreioita kutovien kesken. Q-kultin lompakoilla pyöritettiin QAnon-tuotteiden markkinoita. Varmasti moni AIDS-denialisti/reptiliaaniUFO-influensseri haluaisi samanlaiset asiakkaat omille kirjoilleen T-paidoilleen ja lippalakeilleen. Juuri he ovat nyt kärkkymässä itselleen uusia seuraajia ex-Q jengistä, joka haluaa löytää uusia oppaita elämälleen.

Salaliittoteorioihin uppoutuneita on niin paljon, että täällä Suomessa jopa Uskontojen uhrien tuki joutui ottamaan kantaa. Redditiin perustettiin QAnonCasualties ryhmä, jossa voit lukea surulllisia kertomuksia. QAnon ei jää viimeiseksi ilmiöksi tällaisesta ihmisten elämiä vahingoittavasta kultista. Ehkä seuraavalla kerralla sen ei vaan anneta levitä poliitikkoihin asti.

4 comments:

AnoMatti said...

Mitenköhän paljon Qanonilla ja Teeliikkeellä (jos joku tuon vielä muistaa) oli samoja kannattajia? Olettaisin että noiden liikkeiden kannattajakunnassa on melkoisesti sämää väkeä.

Anonymous said...

Molemmat vetosivat konservatiiveihin ja heistä nimen omaan äärioikeistolaisiin puolihörhöihin. En tiedä, onko asiaa tutkittu, mutta varmasti useat ovat tunteneet vetoa molempiin liikkeisiin. Äärikonservatiivisuuden lisäksi niitä tuntui yhdistävän kriittisen ajattelun lähes totaainen hylkääminen.

Mutta vaikka nuo liikkeet olisivatkin kokeneet rankan iskun, niin kyllä fanaatikot USA:n kaltaisessa maassa aina kodin löytävät. Qanonin tilalle putkahtaa uusi yhdistävä tekijä.
Vähän kuin Lähi-idässä, jossa al Fatahin ja PLO:n muututta poliittisiksi ja maltillisemmiksi tilalle on tullut Hamash, al Qaida, Isis, Taleban ja mitä kaikkia näitä onkaan. Lähi-Idässä toiminta vaan on ollut estottomampaa, mutta motiivit nousevat samanlaisessta fanaattisesta henkisestä pimeydestä

MrrKAT said...

HS vei tänään QAnon-kuihtumisen iloani tehokkaasti:
Ja samaan aikaan toisaalla, Washingtonissa: demokraatit olivat pöyristyneitä sulatellessaan tietoa, että republikaanit ovat valinneet georgialaisen puoluetoverinsa Marjorie Taylor Greenen edustajainhuoneen opetusvaliokunnan jäseneksi.

Greene uskoo Qanon-salaliittoteoriaan, jonka mukaan maailmaa pyörittää saatanaa palvovien demokraattien salaliitto, joka harjoittaa pedofiliaa ja juo pikareista lasten verta ja jonka vain Trump voi pysäyttää.
Greene on kutsunut Yhdysvaltoja järkyttäneitä kouluampumisia demokraattien lavastamiksi näytelmiksi,...

- https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007772231.html

Paholaisen Asianajaja said...

MrrKAT, kirjoitan tänään tästä poliitikosta. Tuli rouvan puheet vastaan eilen.