Näin menetin uskoni evoluutioteoriaan, osa 4

Surkastumien surkeus sentään. Kasvatuksen teorian professori Tapio Puolimatkan Tiedekeskustelun avoimuuskoe lähestyy loppua. Hyppään tällä kertaa monen mahtavan kohdan yli Puolimatkan evoluutiokritiikissä. Useimmat niistä ovat tulleet vastaan Matti Leisolan suomentamassa Evoluutio - Kriittinen analyysi-kirjassa. Se on niitä harvoja omistamisen arvoisia luomisoppia ylistäviä evoluutiokriittisiä kirjoja. Kuitenkin eräässä kohtaa Puolimatka rämisee niin rajusti metsään, etten malta olla kommentoimatta. 

Kun näin professorin selittämässä surkastumista eräällä videolla, niin oletin formaatin aiheuttaneen aiheen huonon esittelyn. Siksi Puolimatka luennoi seurakuntalaisille hieman oudosti surkastumien merkityksestä. Mutta kirjassa on perinpohjainen versio siitä miksi surkastumat ovat ongelma evoluutioteorialle. Puolimatka muistuttaa, etteivät surkastumat ole ongelma luomisteorialle. Nehän ovat rappeutumista eikä minkään uuden elimen kehitystä. Elimet menettävät toimintakykynsä. Se ei ole evoluutiota.

"Surkastuneiksi sanotaan elimiä, joilla ei ole mitään tehtävää tai joilla on rakenteeseensa nähden liian vähäinen tehtävä. Makroevoluutionäkemys tulkitsee toimintakyvyttömyyden tai rajoitetun toimintakyvyn polveutumiseen perustuvaksi toimintakyvyn menettämiseksi tai sen taantumaksi."

s. 397 Tehdään heti selväksi, että Puolimatkan käyttämä määritelmä on erittäin huono. Oikeastaan se on hyödytön määritelmä. Jos surkastuma on sellainen elin, jolla ei ole mitään tehtävää tai liian vähäinen tehtävä, niin miten siitä voi loogisesti johtaa mitään eläimen polveutumisesta? Jos ihmisillä olisi selässä surkastunut siipi ilman hermoratoja, niin tarkoittaisiko se sitä, että ihmiset ovat läheisempää sukua linnuille kuin ihmisapinoille? Ei. 

Palataan järkevän määritelmän pariin myöhemmin. Puolimatka tarvitsee surkeata määritelmäänsä, sillä se on ainoa tapa pyyhkiä pois surkastumien oikea sanoma; yhteinen polveutuminen on luonnontieteellinen fakta. 

Tapsa mainostaa erään surkastumaksi mainitun elimen olevan kaikkea muuta kuin täysin toimimaton. Umpilisäke ei olekaan surkastuma, sillä sille on löydetty funktio. Se ei ole täysin tarpeeton, vaan toimii ihmisen immuunijärjestelmän komponenttina. Joten umpilisäkkeestä ei voi päätellä mitään ihmisen polveutumisesta. 

Sitten Puolimatka osoittaa jälleen neroutensa. Jerry Coyne on kirjoittanut surkastuneista elimistä Why Evolution Is True-kirjassaan. Jos uskomme Puolimatkaa, niin Coyne on pakon edessä ja pitkin torahampain laatinut viimeisenä oljenkortena aivan uuden määritelmän surkastumille. Lainauksessa Coyne korjaa yleisen väärinkäsityksen evoluution vastustajien suusta. Tuo väärinkäsitys on se, ettei surkastumilla voi olla mitään tehtäviä. Coyne huomauttaa millä periaatteilla surkastumia tarkastellaan evoluutioteorian näkökulmasta:

"Evoluutioteoria ei sano, ettei surkastumilla ole mitään tehtäviä. Ominaispiirre voi olla surkastuma ja samanaikaisesti palvella jotain tehtävää. Se ei ole surkastuma siksi, ettei sillä ole mitään tehtävää, vaan koska se ei enää palvele sitä tehtävää, jota varten se on kehittynyt. Strutsin siivet ovat hyödyllisiä, mutta se ei tarkoita sitä, etteivät ne kertoisi mitään evoluutiosta."

Johon Puolimatka vastaa sanomalla, että tuollainen määritelmä sisältää kehäpäätelmän.

"Coyne määrittelee surkastuman elimeksi, joka ei enää palvele sitä tehtävää, jota varten se on kehittynyt. Coynen määritelmä edellyttää makroevoluutioteorian totuuden, koska se edellyttää, että tietty elin on makroevolutiivisen kehityksen aikaisemmassa vaiheessa palvellut jotakin muuta tehtävää. [...] Ensin oletamme ihmisen umpilisäkkeen olevan surkastuma jyrsijöiden ruuansulatuselimestä. Sitten käytämme tätä kehitysopillista tulkintaa ihmisen umpilisäkkeestä todisteena evoluutioteorian väitteestä, että kyseiset eliöt ovat polveutumisen välityksellä yhteydessä toisiinsa. Tätä kehäpäättelyä ei pysty pelastamaan edes Coynen teologinen arvailu siitä, minkälaisia elimiä Jumala voisi tai ei voisi luoda."

s. 398 Nyt pääsemme oikean määritelmän äärelle. Evoluutioteorian kannalta olennainen ja toimiva määritelmä surkastumille vaatii tuota oletusta menetetystä funktiosta. Muuten yhteistä polveutumista voisi perustella pelkällä toiminnon puutteella, mutta silloin ei olisi mitään perustelua siitä mistäpäin oletettu sukupuu on lähtenyt. Jos määritelmä olisi pelkästään toimimattomuutta käsittelevä, niin surkastuma olisi käsitteenä yhdentekevä yhteisen polveutumisen kannalta. Eläimillä olisi vain jotain "turhaa" kehossa. Lainaan vaikkapa BiologyOnline.orgin määritelmää:

vestigial refers to an organ or part (for example, the human appendix) which is greatly reduced from the original ancestral form and is no longer functional or is of reduced or altered function. Vestigial structures provide a clue to the evolutionary history of a species because they are remnants of structures found in the ancestral species.

Hämmästyttävällä tavalla Coynen määritelmä ilmestyi biologian sanakirjoihin ennen Coynen kirjan ilmestymistä. 

Tarkastellaan Puolimatkan vastalausetta tarkemmin. Miten evoluutiodogmaa palvova vannoutunut darwinisti tulkitsisi valaiden sisältä löytyviä takajalkojen luita? Valaiden lantioluu on lihasten kiinnityskohta ja olennainen osa sukupuolielinten toimintaa. Jos surkastumien olennaiseksi osaksi ei kuulu oletettu edellinen menetetty toiminto, niin millä periaatteella valaiden takajalat voitaisiin tulkita muinoin eläneiden eläinten jäänteeksi? Miten kehon sisällä piilossa olevat takajalat tulkittaisiin luomisteoreetikon näkökulmasta? Jos pelkkä elimen toimintakyvyttömyys todistaa jotakin makroevoluution kannalta, niin miten miesten nännit ovat surkastumia? Todistavatko miesten nännit siitä, että miehet ovat kehittyneet naisista? 

Charles Darwin pohti näennäisesti turhien elinten merkitystä luonnossa. Ne olivat ihan oikeita havaintoja oikeista eläimistä. Luonnonteologit selittivät niitä Luojan symmetriahakuisuutena tai jonkin tuntemattoman suunnitelman täydennyksinä. Darwin ei tyytynyt God-did-it selityksiin. Hän vaati selitysvoimaltaan parempaa teoriaa. Siinä missä Puolimatka kertoo lukijoilleen, että Coyne keksi kuin pakon edessä uuden määritelmän surkastumille, niin jokainen voi itse lukea miten Charles Darwin perusteli surkastumia Lajien synty-kirjassa. Korostan olennaisia osia.

Any change in function, which can be effected by insensibly small steps, is within the power of natural selection; so that an organ rendered, during changed habits of life, useless or injurious for one purpose, might easily be modified and used for another purpose. Or an organ might be retained for one alone of its former functions. An organ, when rendered useless, may well be variable, for its variations cannot be checked by natural selection. At whatever period of life disuse or selection reduces an organ, and this will generally be when the being has come to maturity and to its full powers of action, the principle of inheritance at corresponding ages will reproduce the organ in its reduced state at the same age, and consequently will seldom affect or reduce it in the embryo. Thus we can understand the greater relative size of rudimentary organs in the embryo, and their lesser relative size in the adult. But if each step of the process of reduction were to be inherited, not at the corresponding age, but at an extremely early period of life (as we have good reason to believe to be possible) the rudimentary part would tend to be wholly lost, and we should have a case of complete abortion. The principle, also, of economy, explained in a former chapter, by which the materials forming any part or structure, if not useful to the possessor, will be saved as far as is possible, will probably often come into play; and this will tend to cause the entire obliteration of a rudimentary organ.

Jos jaksaa lukea pidemmät selvitykset Darwinin kirjasta, niin oppii minkälainen määritelmä oli yli sata vuotta sitten. Se oli samanlainen kuin Coynen määritelmä. Menetetty toiminto on olennainen osa määritelmässä. Vielä Lajien synty-kirjasta:

An organ serving for two purposes, may become rudimentary or utterly aborted for one, even the more important purpose;, and remain perfectly efficient for the other.

Tärkein kysymys onkin kuka opetti Puolimatkalle evoluutioteorian sisällöstä? Tarvitsen taas taukoa Tapiosta. Edessä viimeinen osa, jossa pyrin luettelemaan Tiedekeskustelun avoimuuskokeen hyviä puolia.