17.3.14

Mitä hahnemannia, Aamulehti?

Aamulehden Puheenaihe-palstalla on joskus räväköitä aiheita. Joskus ajankohtaisia. Joskus yhteiskuntamme kannalta tärkeitä. Tänään siellä ei ollut mitään näistä. Tänään homeopaatti pääsi lehden sivulle.

Puheenaihe: Homeopatiaan luotetaan Saksassa ja Ranskassa


Homeopaatti Markku Mutanen on kertomassa homeopatian ilosanomaa. Tarina on muilta homeopaateilta tuttu. Mutasella oli vaivoja, joihin nykylääketiede ei löytänyt apua. Apua löytyi homeopatiasta, ja siitä lähtien mies on ollut tuon uskomushoidon kannattaja. Mutasella on aavistus siitä miksi nykylääketiede ei toiminut.

Lääketiede ei osaa hoitaa kroonisia sairauksia. Akuuttien vaivojen, kuten haavojen ja luunmurtumien hoidossa, lääkärit toimivat tuloksellisesti. Kroonisia sairauksia ei osata hoitaa, koska lähtökohta on väärä. Oireita vain peitetään lääkkeiden avulla.

Homeopatia taas osaa ohjelmoida ihmisten kehoa sellaisella tavalla, jossa oireet hoidetaan. Lääketiede harhautui väärälle polulle 1800-luvulla.

Nykylääketieteen perustana on saksalaisen patologin Rudolf Virchowin 1858 esittämä käsitys, että ihminen on mekaanis-kemiallinen solusäkki, jota tulee hoitaa leikkaamalla ja antamalla kemiallisia lääkkeitä. Aiemmin tutkijat ja kirkko olivat sitä mieltä, että ihmisellä on henki, mieli ja keho. Hengen ja mielen tasapaino takaa usein terveen kehon.

Lukijalle ei vielä selitetä miten tuo liittyy homeopatiaan. Mutanen jatkaa.

Ihmiskunta on tuhansia vuosia hoitanut itseään luonnonvoimien eli kasvien, mineraalien ja eläinkunnan tuotteiden avulla. Myös ihmisen omaan sisäiseen paranemisvoimaan on luotettu. Intialaiset ottivat käyttöön 6 000 vuotta sitten ayurvedan eli elämäntieteen, josta kehittyi 4 000 vuotta sitten kiinan lääketiede.

Ehkä osittain totta. Pyytäisin miestä kuitenkin ottamaan selvää mikä oli ihmisten keski-ikä ja miten paljon väkeä kuoli kulkutauteihin noina vuosituhansina. Ihmiskunta on tuhansia vuosia kuollut tauteihin, jotka ovat nykyään hoidettavissa ellei täysin estettävissä modernin maatalouden ja lääketieteen avulla. Melko turvallisesti voimme todeta, ettei Mutanen ole tietoinen ihmiskunnan historiasta.

Lopulta Mutanen pääsee Samuel Hahnemannin kehumiseen.

[Hahnemannia] pidetään maailman toiseksi yleisimmän peruslääketieteen eli klassisen homeopatian kehittäjänä ja käyttöön ottajana. Homeopatia on maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan maailman toiseksi yleisin ja yksi parhaista, vaarattomimmista ja huokeimmista hoitotavoista yhdessä luonnonlääketieteen kanssa.
 Varmasti homeopatia on suosittua maailmalla. Ja aivan varmasti se on vaarattomimpia maailmassa, sillä eihän siinä ole jäljellä vaikuttavia aineita. Voin rauhassa hotkia purkillisen vahvasti potensoituja homeopaattisia pillereitä. Eikä homeopaattisen purkkien etikettien tarkkuudella ole väliä. Ja verrattuna lääketieteen tuotteisiin homeopaattiset sokeripillerit ovat varmasti huokeampia. Valmistajien kun ei tarvitse sijoittaa miljoonia ja miljoonia euroa tuotteen tutkimiseen. Valmistamisessa ei tarvitse murehtia monimutkaisista molekyyleistä ja korkean luokan laboratorioista.

WHO toteaa, että elämäntavat ovat tärkeässä asemassa ja ravinto tärkein tekijä terveyden säilyttämisessä. Ihmisen perimä ei ole määräävä tekijä. Yhdysvalloissa päätettiin jo 1950-luvulla, että syöpää saa hoitaa vain virallisesti hyväksytyillä hoidoilla. Ne olivat ja ovat edelleen leikkaus, sädetys ja kemoterapia.

Mutanen ei mainitse olisiko homeopatia näiden hoitojen korvaava hoitomuoto, vai se järkevämmältä kuulostava täydentävä hoitomuoto. Olisihan se sääli jos alaikäisiä syöpäpotilaita hoidettaisiin pelkästään esim. aromaterapialla tai rukoilemalla. Aikuisilla täytyy toki olla oikeus valita hoitomuotonsa. Eli tässä tapauksessa hoitamatta jättämisensä. Tai tarkemmin kirjoitettuna, homeopatia ei ole täysin tehoton hoitomuoto. Sen hoitoteho jää lumevaikutuksen tasolle, joka on enemmän kuin ei mitään.

Ehkä Mutanen ja kumppanit kaipaavat vertailevaa tutkimusta siitä kannattaako noita rankkoja syöpähoitoja ollenkaan tehdä?

Miljardeja dollareita on käytetty syövän parantamiskeinojen löytämiseen. Miksi viisaat tiedemiehet eivät löydä keinoa parantaa tämän ajan pahinta vitsausta, vai eikö sitä halutakaan löytää? Onko taloudellisesti edullista pyörittää "syöpäteollisuutta", joka tuottaa jokaista potilasta kohti yli 50 000 dollaria lääketeollisuudelle.

Niin, syöpä. Se on yksi yksinkertainen sana, joten varmasi sairautena se on myös yhtä yksinkertainen ja helposti opittava ilmiö. Eikö siihen todellakaan löydy lääkettä? Ovatko tutkijat oikeasti vain niin tyhmiä etteivät hoksaa miten syöpäsoluista pääsee eroon? Eikö yksikään tutkija halua nimeään historiankirjoihin, vaan ahneesti kahmii syöpäteollisuuden seteleitä taskuihinsa?  Onko Mutasella ratkaisu tähän ihmishenkiä ja valtavia rahasummia ahmivaan ongelmaan?

Ei. Hän jatkaa kertomalla terveellisten elämäntapojan tärkeydestä, eli ei sinällään mitään uutta. Ekstrana hän peräänkuuluttaa oikeutta valita hoitomuodot.

Myös terveytensä osalta suomalaistenkin tulee saada valita, kuinka he haluavat hoitaa itseään, jos sairastuvat. EU:n kansalaisina suomalaisilla on myös oltava oikeus hoitaa itseään hoidoilla, joita he haluavat käyttää, kuten homeopatia, akupunktuuri ja hypnoosi.

Kannatan tuollaista oikeutta aikuisille. Lasten hoitamisessa päätös jääköön lääkäreille ja/tai jollekin paneelille joka päätökset tekisi, jos huoltajat olisivat kieltäytymässä syöpähoidoista. 

 Saksassa on tuhansia homeopaattilääkäreitä. Homeopatian sairaaloita on useita, ja niissä esimerkiksi syöpää hoidetaan ensisijaisesti homeopatialla. Ranskan 60 000 lääkäristä 20 000 hoitaa ihmisiä ensisijaisesti homeopatialla, ja kaikista 23 000 apteekista saa ostaa vaarattomia homeopaattisia lääkkeitä. Homeopatian hoitokulut kaikista Ranskan hoitokuluista on kuitenkin vain alle 0,002 prosenttia.
Huomaan, ettei Mutanen mainitse kirjoituksessaan yhtään mitään homeopatian tieteellisestä tutkimuksesta. Sen sijaan toistetaan sen yleisyyttä ja kustannusten etuja. Mutasen matematiikka kiinnostaa minua enemmän kuin itse homeopatian mystiikka. Jos jopa kolmannes ranskalaisista lääkäreistä käyttää ensisijaisesti homeopatiaa, mutta hoitokulut ovat homeopatian kohdalla vain 0,002 prosenttia kaikista hoitokuluista, niin kuinka monta minuuttia junamatka Tikkurilaan kestää? Tai oikeastaan, mitä ihmeen lähteitä Mutanen on käyttänyt saadakseen lukunsa?

Laitetaan loppuun vaikka yksi tapa kuvailla sitä miksi homeopatia on huuhaata. Homeopatian suosio on selitettävissä sillä, ettei kovin moni tiedä kemian ja biologian perusteita. Mistä homeopaattisen pillerin tai vesitipan parantava voima on lähtöisin? Informaatiosta, joka varastoituu potensoinnin aikana. Tuo informaatio tallentuu vesimolekyyliin (jollakin tuntemattomalla tavalla), eli homeopaatit uskovat yhden vesimolekyylin sisältävän kyseistä molekyyliä vaikkapa sata kertaa monimutkaisemman molekyylin tiedot. Impossibru? Ei, vaan arkipäivää homeopatiassa.



Eikä homeopatia välttämättä tarvitse edes molekyylin informaatiota! Homeopaattien proovauksissa, eli niissä menoissa joissa päätellään mikä ainesosa sopii mihinkin vaivaan, on sovellettu myös valoa. Eikä mitä tahansa arkipäiväistä valoa (pöh ja pah sellaisille valoille), vaan vaikkapa parantavalla Kuun valolla. Sokerinesta altistetaan lasiastiassa Kuun loisteelle. Jos asiakas on harvinaisemman valon tarpeessa, niin miksei kokeiltaisi valoa Saturnuksesta? Ensin kohdistetaan teleskooppi haluttua planeettaa kohti ja okulaariin asetellaan sokeriliuos, joka imee itseensä tuota saturnaalista informaatiota. Proovauksessa selvitettiin minkälaisia oireita tuo valo aiheuttaa ihmisissä. Lue ne läpi tuolta linkin takaa.

7 comments:

Simo said...

Lainaus tuolta Saturnuksen valo -sivulta ensivaikutuksista ;)

"The trituration process began with lots of giggling and silliness"

MrrKAT said...

Kuun valosta lääkettä !?
Nyt kyllä vähän leuka loksahti..

Nakki said...

Mahdetaanko kuuvalolla parantaa luuvalo.

Anonymous said...

Kyllä homeopaatti on oikealla asialla. Ihmisille pitää myydä sitä mitä he haluavat, eikä sitä mitä he tarvitsevat. Tämän tietää autokauppiaskin.

Julkisessa terveydenhuollossa pitäisi kuunnella asiakasta ja antaa sitä hoitoa mitä he haluavat, ei sitä mitä he tarvitsevat. Asiakashan on aina oikeassa.

Juha Huuhaa said...

Täysivaltaisella suomalaisella on jo nyt oikeus päättää omasta hoidostaan. Oli se sitten miten viisasta tai typerää tahansa. Suurin osa kansalaisista onneksi luottaa näissä asioissa lääkäriin, joka ei ole erehtymätön, mutta osunee useammin oikeaan kuin amatööri.

MrrKAT said...

Autokatsastusasemalla asiakas on usein väärässä. Hoitomuodon hän voi valita.

Mutta metakan nostaisin jos katsastusmies määrittäisi "vikaa olevan koska taikavarpuni heilahti". Ja korjaamolla suuttuisin jos kuuvalolla koitettaisiin parantaa.

Anonymous said...

: Mutta metakan nostaisin jos katsastusmies
: määrittäisi "vikaa olevan koska taikavarpuni heilahti". : Ja korjaamolla suuttuisin jos kuuvalolla koitettaisiin
: parantaa.

En tiedä oikeastaan olisiko tuo nyt niin paha. Katsastusmies löytää vian taikavarvulla, korjaaja korjaa auton kuun valolla niin kaipa maksuksi kelpaavat kävyt?