7.6.17

Panaman paperit

Panaman paperit - Miten rikkaiden veronkierto paljastui, Bastian Obermayer & Frederik Obermaier.

Tässä kirja jonka lukeminen kiehauttaa. Viime vuoden isoin spektaakkeli ei ollut jotkut presidentinvaalit. Se oli valtava tietovuoto, joka näytti miten valtavaa rikollista toimintaa pelkästään yksi offshore-yritysten toimittaja pystyy pyörittämään vuodesta toiseen. Tämä firma on Mossack Fonseca, joka sisäisestä kirjeenvaihdosta ja arkistoista vuodettiin toimittajille yli 11 miljoonaa asiakirjaa.

Panaman paperit kirja kertoo miten nuo toimittajat käsittelivät vastaanottamiaan papereita. Kansainvälinen yhteistyö toimittajien välillä oli kehittynyt Snowdenin vuotamista tiedoista sekä Luxembur-vuodosta. Lopulta toimittajien verkosto muodostui arvostetun International Consortium of Investigative Journalists järjestön sisäiseksi.

Sivuja selaamalla opit miten postilaatikkoyritykset, haltijaosakkeet ja offshore-yritykset toimivat. Maailmanlaajuinen rahavirtojen piilottaminen on vielä suhteellisen helppoa. Kansainvälinen yhteistyö sen estämiseksi ei ole tarpeeksi suurta. Teknologinen edellytys ja periaatteet offshore-toiminnan laillisuuden lisäämiseksi on jo olemassa. Avoimen omistajuuden automaattinen rekisteröinti ja kansainvälinen pankkitilitietojen vaihto ei olisi mitenkään mahdotonta. Niitä ei vain haluta vielä soveltaa. Ongelma on tietenkin se, että näitä päätöksiä tekevät tahot pääsevät itse niin hyvin hyötymään nykyisestä menosta.

*köh*hallintarekisteri*köh*

Yhtenä täysin hypoteettisena esimerkkinä tällaisesta varojen piilottamisen ja politiikan yhteispelin ongelmasta olkoon seuraava. Keksin täysin epätodellisen firman, vaikkapa Suomesta, olkoon vaikkapa satunnaisesti valittu kaivos. Nimeän sen omaa nimeäni mukaillen vaikkapa Leinivaaran kaivokseksi. Oletetaan, että sen toimintaan tulee ongelmia. Jatkuvuutta perustellaan veronmaksajien lompakolla käymisen tarpeellisuudella. Päätöksiä näistä huonon kaivoksen tukemisesta tehdään vaikkapa täysin hypoteettisen pääministerin ohjeistuksella. Kutsutaan häntä vaikkapa oman nimeni mukaisesti pääministeri Juhaksi. Mutta tuolla pääministeri Juhalla olisi ulkomaille piilotettuna omaisuutena viipale Leinivaaran kaivoksen toimintaan liittyvissä piireissä. Se olisi eturistiriita, josta pääministeri Juhan olisi pitänyt ilmoittaa. Tämän takia poliitikkojen omaisuuden avoimuus on äärimmäisen tärkeää. Salailua puolustavat ihmiset ovat silmissäni sieltä yhteiskunnan epärehellisimmästä päästä.

Ei siis mitään tekemistä oikean maailman tapahtumilla, vaan pelkkä mielikuvituksen tuotetta oleva esimerkki.

Takaisin kirjan pariin.

Tiedostojen vastaanotto jatkui vuoden verran. Määrän kasvaessa joutuivat Obermayer & Obermaier pyytämään entistä suurempia tietokoneita. Lopulta 2,6 teratavun kokoinen kokoelma vaati ihan oikean supertietokoneen ja huipputason tietodostojenkäsittelyohjelman, jolla hakea skannatuista kuvista nimiä ja haluttuja hakusanoja. Sanomalehtien johtajat näkivät ja ymmärsivät heti millainen uutispommi heillä oli käsissään. Siksi toiminta rajattiin ja suojattiin. Toimistoihin palkattiin lisää turvamiehiä. Ulkopuolisille ei leveilty mitään ennen uutisen julkaisemista.

Tietovuodon julkaisulla oli seuraamuksia ympäri maailmaa. Pankkien johtajia irtisanottiin. Poliitikkoja joutui eroamaan. Islannin hallitus meni kierrätykseen. Suomessa Nordean maine sai hyvin ansaitun kolhun ja heiton romukoppaan. Nordean konserni turvautui viime metreille asti Panamaan rekisteröityjä offshore-yrityksiin. Jopa pyytäen Mossack Fonsecaa muuttamaan joidenkin paperien päivämääriä, jotta pankki ei näyttäisi niin pahasti epärehelliseltä. Ja Mossack Fonseca suostui siihen. Nordea auttoi (sillä paljastusten jälkeen pankki väittää lopettaneensa sellaisen touhun) rikkaita piilottamaan varojaan.

Kiinassa ja Venäjällä osattiin parhaiten suitsia vahinkoja. Vladimir Putin kertoi ohimennen haastattelussa, että paljastetut tiedot piilotetuista rahoista pitivät paikkansa, mutta koko kohu oli länsivaltojen orkestroima hyökkäys Venäjää vastaan. Kiinassa tehtiin ripeä nettipimennys aiheeseen liittyvistä uutisista. Mukana olleita toimittajia erotettiin sanomalehdistä.
Itse rikollisuuden keskipisteenä toimiva Mossack Fonseca reagoi nopeasti uutiseen. Se aloitti oikeustoimet ICIJ:tä vastaan. Oikeustoimet eivät kuitenkaan olleet Mossack Fonsecan kannalta hyviä. Lopulta firman perustajat Jürgen Mossack ja Ramón Fonseca pidätettiin Panaman poliisin toimesta. Panaman paperien julkaisupäivän jälkeen poliisi teki nimittäin visiitin firman toimistoihin. Kuin sattumalta sieltä löytyi kokonaisia huoneita täynnä tuoreeltaan silputtuja papereita. Varmaankin vain yhteensattuma.

Tietovuoto on toistaiseksi ihmiskunnan merkittävin. Se toi otsikoihin juuri sen minkä kaikki tiesivät todeksi: rikkaat ryöväävät valtioiden rahat ja piilottavat ne roistovaltioihin rahasiiloihin. Valtioiden talous kärsii. Vajeen paikkaajiksi jäävät tavalliset kadun tallaajat. Veronkierto ja rahanpesu on tehty helpoksi, kun omaisuuden piilottaminen on joissain valtioissa vielä näennäisesti laillista. Yleisemmin näistä veronkierron apureista, järjestäytyneen rikollisuuden säilöistä, huumeparonien pankeista, sekä diktaattorien pahan päivän jemmoista käytetään romantisoitua termiä veroparatiisi. Aivan kuin ne olisivat jotain ihania tavoiteltavan arvoisia verojärjestelyjä. Veroparatiisi on sana jota en itse enää aio käyttää. Roistovaltio on niin paljon tarkempi ja informatiivisempi.

Mossack Fonseca palveli poliitikkojen ja teollisuuspohattojen lisäksi myös mafiosoja, asekauppioita, kavaltajia ja muita pelkästään laittomuuden puolella aktiivisia ihmisiä. Ehkä karmein yksittäistapaus on venäläinen mies joka tienasi lapsiprostituutiolla. Toimipiste ja lapset olivat Moskovassa, nettisivut keräsivät asiakkaita kansainvälisesti, ja rahat piilotettiin viranomaisilta Mossack Fonsecan asiakasystävällisellä palvelulla. Firma ei vaivautunut tarkistamaan olivatko heidän asiakkaansa kansainvälisillä pakotelistoilla, tuomittuja rikollisia. Selkeät säännöt olivat voimassa, mutta firma ei noudattanut niitä. Vuodetut sähköpostit paljastivat, että työntekijät toimistolla aktiivisesti kiersivät lakia. Yhä uudestaan ja uudestaan.

Roistovaltioiden puolustajia löytyy vieläkin. Heitä löytyy myös Suomesta. Toki on täysin mahdollista, että postilaatikkoyrityksillä ja muilla alkuperäisen omistajan piilottavilla keinoilla tehdään täysin laillista toimintaa. Ja mitä oikein tapahtuisi näiden roistovaltioiden tavallisille kansalaisille, jos ne eivät enää saisi säilöä näin helposti järjestäytyneen rikollisuuden rahoja? Johon voisi vastata vastakysymyksellä. Miksi meidän pitäisi välittää valtion pystyssä pysymisestä, jos se perustuu laittomuuteen? Toiset vastustavat avoimuutta ja tietojen vaihtoa, sillä sellaisen järjestelmän ylläpito ei olisi ilmaista. Ei olisikaan, mutta nykyinen järjestelmä on sata kertaa kalliimpaa. Valtiot menettävät massiivisia summia vuosittain, kun verotuksen alaisena olleet tulot ja varat haihtuvat muutamalla allekirjoituksella. Vastalauseet roistovaltioiden lopettamiseksi kaatuivat yksitellen vuosia sitten, mutta niitä jaksetaan toistella.

Itse tosin hieraisen leukaani, kun mietin olisiko näillä paljastuksilla ja sen jälkeisellä hallintarekisterin pakotuksella ollut jotain yhteistä.

1 comment:

Anonymous said...

Toinen leuan hieraisun arvoinen miete on se, että kansalaisten viestintää halutaan seurata (rehellisillä ei ole mitään salattavaa!), mutta omistukset halutaan piiloon viranomaisilta (rehellisten pitää saada huijata verottajaa!). Lisäksi pitsayrittäjien harmaan talouden kitkemiseksi kyllä löytyy resursseja, sillä nämä ongelmat eivät kosketa varakkaita sijoittajia.