22.1.19

Aito avioliitto ry on vielä olemassa?

Jouduin hieman nostelemaan kulmakarvojani kun luin uutisia Educa-messujen osallistujista. Opetusalan messuille oli tulossa myös vanha ja simultaanisesti vanhoillinen tuttumme Aito avioliitto yhdistys. Miksi sellainen epätasa-arvoa ajanut yhdistys haluaisi messuille?

Kritiikkiä sateli Educa-messujen järjestäjä Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n suuntaa. Pian he tekivät päätöksen AA:n poistamisesta osallistujalistalta. Ja hyvä niin. Puheenjohtaja Olli Luukkanen kommentoi päätöstä:

Opettajan ammattiin ja tapahtuman arvoihin kuuluvat suvaitsevaisuus ja yksilön oikeuksien sekä valinnanvapauden kunnioittaminen. Nämä arvot huomioidaan erityisesti tapahtuman virallisissa ohjelmaosuuksissa ja tapahtuman tarjoamissa puheenvuoroissa. Aito Avioliitto ry oli osallistumassa messuille näytteilleasettajana, mutta he eivät olleet missään vaiheessa mukana virallisessa ohjelmasisällössä.

Päätös voi tulla yllätyksenä vain jos tämä oli ensimmäinen kerta kun kuulet Aito avioliitto yhdistyksestä. Onneksi internet muistaa kaiken sen mitä yhdistyksen väki on sanonut ja kirjoittanut seksuaalisista vähemmistöistä ja samaa sukupuolta olevista vanhemmista. Sukupuolineutraalin avioliittolain läpiajamisen ja sitä seuranneen vastatoimena perustetun kansalaisaloitteen vuosina käytiin läpi useaan otteeseen yhdistyksen argumentit, kannanotot ja jopa

Itse koin myös pienen yllätyksen uutisen tiimoilta. Aito avioliitto ry on vieläkin aktiivinen? Kaikkien niiden omiin jalkoihin kompastumisien ja tappiosarjojen jälkeen porukka yrittää sillä samalla setillä kuin edellisinä vuosina.

Nykyisen avioliittolain aikakautena yhdistyksen ajamat asiat tulisivat konkreettisesti rajoittamaan suomalaisten tasa-arvoa. Menestys ei näillä näkymin ole saavuttamassa yhdistystä. Edellisten tappioiden jälkeen vuorossa on entistä suurempien lakiteknisten vaiheiden yli hyppiminen, jotta he pääsisivät muuttamaan avioliittolakia entiseen muotoonsa.

Ironia-mittarit joutuvat äärimmäisen rasituksen alaiseksi, kun yhdistys valitti OAJ:n päätöksen olevan epätasa-arvoinen. Aito avioliitto yhdistyksen puheenjohtaja Susanna Koivula kirjoitti:

Emme pidä tällaista ratkaisua tasa-arvoisena, yhdenvertaisena emmekä suvaitsevaisena.

Ai NYT tasa-arvo ja yhdenvertaisuus olisivat asioita joita te haluatte? Sepä mukava kuulla.

On hyvin valitettavaa, että perhemyönteiset arvot katsotaan messuille sopimattomaksi.

Väärin. Tuo on kuin sanoisi, että on valitettavaa, että työsuhdemyönteiset arvot katsotaan messuille sopimattomiksi, kun orjatyön kannattajayhdistys haluaisi ammattiliittojen messuille.

 Aito avioliitto ry jatkaa työtään lapsen oikeuksien ja sananvapauden toteutumiseksi. 

Se on hienoa. Myös minä kannatan noita molempia arvoja. Tosin toimillaan Seta ry on osoittanut ajavansa sitä lain edellyttämää kansalaisten tasa-arvoa, mutta Aito avioliitto ry on ollut rajoittamassa sitä tasa-arvoa.  Voimme vain kuvitella miten paljon yhdistyksen jäsenet hurraavat esim. Egyptistä kantautuviin uutisiin.

16 comments:

Anonymous said...

Tuo on kyllä sinun omaa kuvitelmaasi, että hurraavat. Ehkä joku tietysti voi niin tehdäkin, mutta kun ei mitään varmuutta ole, niin turha sellaista on väittää tapahtuvan.

Anonymous said...

"Voimme vain kuvitella..."
Sisälukutaito kunniaan.
Älä väännä toisen sanomisia jos ittees kiukuttaa

Anonymous said...

Ai? Jonkun mielestä AA:ta ei saa kiusata laittamalla suuhun sanoja?

Miten siellä alkoitustapahtumassa Heurekassa luettiin jotain kirjettä tulevaisuudesta jossa maalailtiin vihollisen suuhun ties mitä? Tuliko tästä sanktioita? Onko tullut julkista vihaa ja riputystä jossa vaaditaan reilua kohtelua?

EI. Emme voi kuvitella ja laittaa Aidon Avioliiton suuhun asioita, joten emme saa laittaa niitä tässäkään. Julkista vääntöä asiasta, tavalla jossa Aito Avioliittolainen julkisesti ruoskii tätä "kirjettä tulevaisuudesta, Heurekatapahtuman ajalta ei ole. Tai jos on niin linkitä tähän niin korjaan mielipidettäni.

Samoin tietenkin mieleen tulee se "happoisku" jota ei koskaan todistettu happoiskuksi. Kun itse kävin omin silmin katsomassa tahraa niin sen näytti enemmän siltä, että siihen oli kaatunut jotain limsaa jonka sokeri oli kuivanut pintaan. Ei näyttänyt syöpymiseltä. Silti tarinat happoiskusta leviteltiin ilman todisteita. Koska "vastapuoli on paha" niin todisteet voi olla "sinne päin"?

Koska hyvin moni Aidon Avioliiton toimijoista on kristillisiä, voimme olettaa heidän kaikkien noudattavan kultaista sääntöä kaikessa mitä tekevät. Joten tietenkin heitä on oikein kohdella erikoisillakin tavoilla. Mitäs läksivät.

Anonymous said...

Samoin täällä kommentoivien uskon vastustajien suuhun "voi kuvitella", että haluavat nähdä mieluiten uskovat tapettuina tai vankiloissa yms. Aina "voi vain kuvitella", kun sille tielle lähdetään.

Anonymous said...

"Samoin täällä kommentoivien uskon vastustajien suuhun "voi kuvitella", että haluavat nähdä mieluiten uskovat tapettuina tai vankiloissa yms. Aina "voi vain kuvitella", kun sille tielle lähdetään."

Niin. Sehän on ollut Susanna Koivulan tapa, right? Alusta lähtien. Aito Avioliitto "lähti tälle tielle". Ensimmäisessä tilaisuudessaan. Joten onko Aito Avioliitto moraaliton toimija vai onko valittaja valittamassa vain Juhalle joka lähinnä vastaa siten miten on huudettu? (Voit todistaa tämän asian vääräksi todistamalla että tämä Juhan vlogaus on kirjoitettu ennen Aidon Avioliiton Heureka -tapahtumaa. Jossa Koivula luki "kirjeen tulevaisuudesta".)

Anonymous said...

Hävittyään taistelunsa avioliittolainsäädännön uudistusta vastaan AA-seurakunta on keskittynyt vaikeuttamaan sukupuolivähemmistöjen arkea ja niiden oikeuksien etenemistä. Tämä olisi ollut hyvä kertoa muutoin ansiokkaassa blogitekstissä.

Anonymous said...

AA -seurakunnan suurimmat ansiot viime aikoina taitavat olla lakanan pitäminen aseman lähellä olevan talon seinässä. Mitään eivät ole saaneet aikaan. Minä kykenen yksinäni "järjestön" nykytilaa tehokkaampaan ja tuloksellisempaan ja järkevämpään toimintaan kuin AA edes yhteisönä. So sad.

RH said...

Aidon avioliiton hengessä on myös maalailtu uhkakuvia siitä, että heteroiden lapset otetaan pois ja annetaan homojen kasvatettavaksi, heteroavioliitot kielletään ja lapset opetetaan homoiksi. Noin niinkun pintaraapaisuna.

MrrKAT said...

Onko joillain kuvitteluun ja maalailuun siis yksinoikeus? Häh?
Eikö se ole jokamiehen oikeus? Perustuslaissa!

Anonymous said...

Kannattaako Teidän sen enempää kuin blogistinkaan tuhlata ruutiaan Aito Avioliiton toiminnan vastustamiseen, kun se ei enää kuitenkaan pysty perumaan SPN-avioliittolakia? Tietysti yhdistyksen toiminnan nykyään voisi sillä perusteella kyseenalaistaa, kun se kai lähinnä perustettiin vastustamaan kyseistä lakia. Itse en ole ollut jäsen ko. yhdistyksessä koskaan ja lopetin kaiken lisäksi yhdistyksen FB-sivujen seuraamisen sinä päivänä, kun SPN-avioliittolaki eduskunnassa hyväksyttiin. Demokratian mukaista olisi, ettei enää voimaantullutta lakia vastutettaisi, kun ei se enää siitä mihinkään muutu. Oikeus kuitenkin sanoa, ettei laki vastaa minun näkemystäni avioliitosta, tietenkin kuuluu sananvapauteen. Eikä sitäkään tarvitse tietenkään jatkuvasti huutaa ja kuuluttaa, vaan sen voi sanoa vaikkapa sopivasssa yhteydessä niinkuin minäkin nyt täällä niin kirjoitan, vaikka tosiasia, että ko. laki on joka tapauksessa todellisuutta, siitä miksikään muutu. Joten ei tarvitse pelätä AA-yhdistystä ja tehdä siitä suurempaa mörköä kuin se todellisuudessa on.

SaaraR said...

Minä ihmettelen, mitä tekemistä avioliitolla on lisääntymisen tai vanhemmuuden kanssa. Yli 10 vuotta on naimisissa vierähtänyt, vaan tämä ei vielä ole minulle valjennut.
Eivätkö ne ole huomanneet että suuri osa suomalaislapsista syntyy avoliittoon, jotkut jopa äideille jotka eivät ole parisuhteessa ensinkään? Eivätkö ne ole huomanneet, että aika moni aviopari on lapseton. Jotkut jopa julkeavat mennä naimisiin sillä puheella että lapsia ei yritetä tai siksi että ovat peräti lisääntymiskyvyttömiä. Miksi aito avioliitto ei ole kieltämässä, sanotaanko, yli 50-vuotiaiden avioliittoja?

Anonymous said...

Nyt aitoavioliittolaisista on tullut laillista esivaltaa ja Suomen lakia arvostelevia ja vastustavia kristittyjä ja se kertookin hyvin sen, kuinka sekavasta ja ristiriitaisesta huuhaasta on heidän uskonnossaan kyse.

Anonymous said...

"Kannattaako Teidän sen enempää kuin blogistinkaan tuhlata ruutiaan Aito Avioliiton toiminnan vastustamiseen, kun se ei enää kuitenkaan pysty perumaan SPN-avioliittolakia?"

Kannattaa. Järjestö (1) On olemassa (2) Tekee asioita, joiden vuoksi se esimerkiksi tekee kanteluita itseensä kohdistuvasta epätasa-arvoissta kohtelusta. Olemassaoleva järjestötoiminta joka silloin tällöin rikkoo uutiskynnyksen on minusta oikein mainio kohde kritiikille.

Sen sijaan en ymmärrä mitä hyötyä voisi olla jonkin yksittäisten blogistien ja blogikommenttien sisällön muokkaamisjutuilla. (Concern trollingia?)

"Itse en ole ollut jäsen ko. yhdistyksessä koskaan ja lopetin kaiken lisäksi yhdistyksen FB-sivujen seuraamisen sinä päivänä, kun SPN-avioliittolaki eduskunnassa hyväksyttiin."

Toisin sanoen teillä ei ole mitään tietoa kyseisen järjestön nykytoiminnasta. Kerho on pystyssä ja on muokannut tavoitteitaan. Tällä hetkellä AA -järjestö vastustaa erityisesti transsukupuolisten oikeuksia jne. Se mistä järjestö lähti ei kuvaa sen nykyaikaista toimintaa juurikaan.

"Joten ei tarvitse pelätä AA-yhdistystä ja tehdä siitä suurempaa mörköä kuin se todellisuudessa on."

AA -yhdistystä ei siis pidä pelätä koska sinulla ei ole aavistustakaan sen toiminnasta? Itse näen että Aito Avioliitto koostuu vaarallisista ihmisistä. Esimerkiksi Susanna Koivula manasi taisteluhiirensä sähköpostiini venkoilemaan ja nimeäni mainittiin tässä yhteydessä. (Koska oli liikaa että heteromies kannatti homojen oikeuksia. Hirveintä oli että en edustanut pehmeää naismaista heikkoutta jota voisi väheksyä.) AA -järjestön ihmiset ovat pahantahtoisia ja lietsoutuvat tunnetusti erilaisiin asioihin. Kuten esimerkiksi "Kirjeeseen tulevaisuudesta" joka on kuunneltavissa "Heurekan" -tapahtuman videoinneista.

Itseäni motivoikin ihan suoraan se, että AA:laisten, etenkin Koivulan, olisi nöyrästi pyydettävä kädestä päivää -tasolla anteeksi joka ikiseltä ateistilta, homoseksuaalijta ja muulta jonka päähän noita "maalailujaan" laittoivat. Vähempi ei minulle riitä. Saan heidän moittimisestaan henkilökohtaista tyydytystä. Syvää sellaista. Sen voi saada kun käy aidosti pahoja ja vastenmielisiä ynnä katumukseen kykenemättömiä ihmisiä vastaan.

Kysymys ei ole vallasta vaan oikeudenmukaisuudesta. Aa ei omaa valtaa mutta se tavoittelee sitä. Se dominoi, käyttää likaisia temppuja jne. ("Happoiskun" kyhääminen ja "kirje tulevaisuudesta" hyvinä esimerkkeinä.)

Minusta oleellista on, että ei maalata AA:laisista vaarattomia (he eivät todistetusti ja jo tehtyjen tekojensa pohjalla sellaisia ole.) Toivon, että saavat kuulla omista tempauksistaan loppuelämänsä. Ja että ylilyöntinsä mitataan aina ja kaikkialla. He sanovat mielipiteitään julkisesti joten ei heidän kritisoimistaan ikinä tarvitse jättää väliin ja kutsua tätä ennakkosensuuria "rauhaksi". AA:laiset on moraalittomia paskoja (eivät mielipiteensä vaan toimintastrategioidensa kautta) ja ansaitsevat pilkanteot ja halveksinnan vaikka kuolinpäivänään. Ja sen ylikin!

Anonymous said...

Eipä muuta sitten kuin vaan vaatimaan Koivulalta ja AA-laisilta julkista katumusta ja anteeksipyyntöä!

Anonymous said...

Kuvitteletteko te että ei olisi pyydetty? Kuvitteletteko että he kokisivat edes tehneensä mitään väärin tai asiattomasti? Eivät. Koivulakin itse elää elämää jossa valittaa olevansa "vihakampanjan ja vainon" kohde kun niin moni lähetti hänelle vihaista sähköpostia. Hän itse ohjasi taisteluhiirensä täyttämään minun mailiboksini. Ja kun tiedustelin hänen Uuden Suomen blogissaan asiasta, hän (1) poisti kommentin ja (2) laittoi eston päälle.

Anonymous said...

Voihan heidät haastaa oikeuteen, jos kokee olleensa ns. vihapuheen kohteena.