8.2.07

Kreationistien perusryhmäbiologia

Muistaakseni perusryhmän määritelmä on seuraavanlainen:

Perusryhmä on sellainen joukko lajeja jotka pystyvät lisääntymään keskenään, tai tuottamaan jonkilaisen hybridin esim. ihmisen avustuksella. Esim. Leijona ja tiikeri ovat samaa perusryhmää, sillä ne pysyvät tuottamaan ligerin tai tiglionin. Jos tiikeri saa jälkeläisiä pantterin kanssa, mutta leijona ei saa, niin silloin tiikeri, leijona ja pantteri ovat samaa perusryhmää linkin kautta. Kreationistit muodostavat ns. ketjuja perusryhmän sisälle. Terrieri ja tiikeri eivät saa jälkeläistä useammankaan yrityksen jälkeen, mutta tiikeri saa terrieristä suupalan. Tällöin terrieri ja tiikeri ovat eri perusryhmissä. Jos tavallinen kotikissa ja leijona saisivat aikaan hedelmöittymisen koeputkessa olisi taas kyseessä sama perusryhmä. Evoluutio - Kriittinen analyysi-kirjassa esitellään kaavakuvien avulla miten tietyt lintulajit ovat samaa perusryhmää, ja toiset lintulajit taas eivät ole.

Kaikkein omituisinta on se, että kreationistit kyllä toteavat ettei kehitystä tapahdu perusryhmien välillä, vaan aina sisällä. Kuitenkin perusryhmän määritelmä jättää täysin avonaiseksi uusien elimien ja rakenteiden kehityksen perusryhmän sisällä (vert. mikro vs makro). E-KA:ssa on kuvia eri lintulajeista ja tietyistä kukista ja jostain syystä joillain lajeilla on rakenteita joita muilla ei ole, mutta kuitenkin ne ovat samassa perusryhmässä. Eli perusryhmien sisällä voi olla rakenteellisia eroja ja tästä huolimatta kreationisti voi aina todeta ettei mitään kehitystä ole tapahtunut sillä "nehän ovat samaa perusryhmää".
Sama toimii toisinpäin; jos jokin uusi rakenne/funktio ilmaantuu jollekin lajille, mutta kyseinen laji voi lisääntyä toisen lajin kanssa, niin kreationisti voi todeta ettei uusi rakenne/funktio merkitse mitään sillä "se on perusryhmän sisäistä kehitystä".
Evolutionisti voi toki kysäistä että entäs tämä uusi rakenne, johon kreationisti vastaa "se on vieläkin vain lintu/tai koiraeläin/tai kissaeläin".

Koska perusryhmä voi olla tavattoman laaja (jopa useita satoja lajeja), niin kreationisteilla on aina liikkumavaraa määritelmien suhteen. Ihmisellä ja simpanssilla on samat luut, lihakset ja hermot. Rakenteelliset erot ovat käytännössä olemattomat. Ainoastaan luiden ja lihasten suhteelliset erot ovat näkyviä. Esim. peukalon luut ovat simpanssilla eri kulmassa kuin ihmisellä, mutta samat luut ovat käytössä molemmilla. Mutta koska ei ole pystytty toteamaan, että simpanssi ja ihminen pystyisivät aikaansaamaan hedelmöityksen edes koeolosuhteessa, on kyseessä kaksi eri perusryhmää.

Evoluutioteorian kannalta kehitys menee käytännössä aina "perusryhmän" sisällä. Muutokset ovat pieniä ja populaatiot muuttuvat ja muuttavat kokoajan, mutta kuitenkin eri populaatioissa olevian yksilöiden välinen lisääntyminen on mahdollista jos se tehdään koeputkessa siittiöllä ja munasolulla. Oletettu kehitys simpanssin ja ihmisen välisestä kantamuodosta menisi pienissä askeleissa juuri tällaisten "perusryhmien" sisällä miljoonia vuosia.

Ehkä tämä valoittaa tätä perusryhmä-pelleilyä. Seuraava lainaus on E-KA:sta.

Otamme perustaksi perusryhmäkäsitteen ja määrittelemme mikroevoluution muunteluksi (variaatio) perusryhmän sisällä, kun taas muutos perusryhmästä (myös sukupuuttoon kuolleesta) toiseen kuuluu makroevoluutioon.
Mikro- ja makroevoluution välillä ei näiden määritelmien mukaan ole aste-ero vaan kvalitatiivinen ero. Tätä valottaa esimerkki: mikroevoluutioon kuuluu esimerkiksi eri koirarotujen syntyminen alkumuodosta - todennäköisesti sudesta.
Makroevoluutiota olisi nisäkkäiden syntyminen liskoista ja yksinkertaisemmista eliöistä. Edellisessä tapauksessa ilmenee vain olemassaolevien rakenteiden muuntelua (turkin ominaisuudet, kuonon muoto jne.), kun taas jälkimmäisessä tapauksessa syntyy uusia rakenteita: karva, maitorauhanen, lämmönsäätelyjärjestelmä ja kaikki muu mikä on nisäkkäille - mutta ei liskoille - tyypillistä.


Sivulla 53.

Ja sivulla 55:
Mikro- ja makroevoluution välinen ero voidaan perusryhmämallissa mitata: mikroevoluutiota on kaikki muuntelutapahtumat, jotka jäävät perusryhmän rajojen sisälle. Makroevoluutiota olisi uuden perusryhmän syntyminen toisesta.

Ja tietenkin samassa kirjassa annetaan ne ongelmia aiheuttavat määritelmät mikro- ja makroevoluutiolle:

Mikro= määrällinen muutos olemassaolevissa rakenteissa.

Makro= evoluutio,jossa syntyy uudenlaisia rakenteita tai perustyypiltään uudenlaisia eliöitä.


ja

Täysin uusien elimien, rakenteiden ja rakennesuunnitelmien synty ja niihin liittyvä kvalitatiivisesti uusi geneettinen materiaali. Tässä merkityksessä käytetään termiä korkeammalle kehittyminen.

Ongelmana on siis se, että uuden perusryhmän syntyminen ei edellytä minkään uuden elimen ilmestymistä. Vain kyvyttömyyttä tuottaa jälkeläisiä tietyn läheisen lajin kanssa. Eli kultainen noutaja ei saisi jälkeläisiä minkään muun koiran kanssa. Toki voi olla, että Evoluutio - Kriittinen analyysi kirjan toinen painos sisältää johdonmukaisemmat määritelmät näille asioilla.

2 comments:

Anonymous said...

Mikä tuo tähän vielä lisäsekavuutta on ns. epäsuorat risteymät. Määritelmähän meni näin:
kaikki yksilöt, jotka joko suoraan tai epäsuorasti ovat risteytyksen kautta sidoksissa toisiinsa kuuluvat samaan perusryhmään.

Käytännössä tämä epäsuoruus tarkoittanee, että jos lajit A ja C eivät pysty risteytymään keskenään, mutta kumpikin pystyy ristetymään lajin B kanssa, A ja C kuuluvat samaan perusryhmään. Tämä antaa lisäjoustavuutta(ellei jopa falsifioimattouuden) sillä jos ristetyskokeiden tulokset eivät miellytä, voidaan postuloida (tietenkin sukupuutton kuolleita) "linkkilajeja". Siitä vaan fossiileja naittamaan.

Anonymous said...

Ongelmanahan on se, että ID:läiset kivenkovaan sanovat että uusia perusryhmiä ei synny = määrä on korkeintaan laskeva. Tämä tarkoittaa sitä, että kehälajin välialalajien kuolema, joka johtaa siihen että vain "keskenään lisääntymiskyvyttömät" ääripäät jäävät jäljelle, niin baramilogia tunnistaa ne "lajeiksi joilla ei ole mitään tekemistä keskenään". Käsittääkseni tämä käytännössä falsifioi koko "uusia perusryhmiä ei synny" -vetoamisen. Ja kuten huomataan siihen ei tarvita edes mitään "mystistä, yliluonnollista, informaatiota".

PS:Kannattaa lukaista ristiriidasta morfologiseen lajimääritelmään liittyvien asioiden kanssa...
http://www.edu.stadia.fi/~0502232/kreakriti/osa1/luku35.html