31.1.13

Kiinalainen ravintola VS Kristinusko

Yhdysvalloissa parisen vuotta sitten alkanut vakavampi pohdinta joogan ja kristinuskon välillä on asettunut Suomeen. Joogan ei-kristillisiä taustoja on puitu niin seurakuntien saleissa, kuin sanomalehtien sivuilla. Ilta-sanomat teema otsikoidaan: "Jooga hämmentää uskovaisia". Joogan yleistyessä myös kristillistä maailmankuvaa käyttävien ihmisten täytyy tarkistaa onko se hyväksyttävää toimintaa. Joogasaleissa voi olla esillä kilpailevien jumalolentojen kuvia. Jopa seurakuntien aktiviiset henkilöt ovat järjestäneet joogatunteja.

Lääkäri/kreationisti Pekka Reinikainen on kommentoinut, että kirkon pitäisi tarkistaa onko moinen meno kirkon oppien mukaista. Venyttely, meditaatio ja kunnon kohentaminen perustuu kuitenkin lopulta hindulaisuuden oppeihin. Voiko kunnon kristitty altistaa itseään niille ilman sielun korruptiota?

Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen on vakavana mutta hyväksyväisenä ilmiön edessä:

"Mielestäni mikään ei estä sitä, että joogaa voidaan varovaisesti ja kriittisesti ottaa osaksi myös kristillistä hengenelämää. Se tosin vaatii tiettyjen hindulaisten merkitysten korvaamista kristillisen uskon merkityksillä."

Ilmiöön täytyy vain sopeutua. Siinä missä hevimessut vetävät kirkkoja täyteen paremmin kuin tavalliset sunnuntaisaarnat, myös joogan suosio laittaa sen helposti seurakuntien aktiviteettilistalle. Mutta eniten minua huvitti Iltsun uutisessa tämä kohta:

"Komulainen kertoo kuulleensa, että jotkut eivät voisi mennä syömään kiinalaiseen tai intialaiseen ravintolaan, jos siellä on vieraiden uskontojen kuvia seinällä."




3 comments:

RH said...

No voi hyvää päivää... taitavat olla tosi lukeneita, kun tietävät, mitkä kuvat kuuluu johonkin ulkomaiseen uskontoon ja mitkä ei.

Ana said...

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!

Tuomoh said...

Tämä ravintolakysymys on hieno. Vertautuu kivasti koulujen risteihin. Jos ei-oman-uskon mukaiset tunukset ahdistaa niin että ei voi kiinalaiseen ravintolaan mennä, niin miksi pitäisi muka "kulttuurisen moniarvoisuuden nimissä" sietää jotain vitun suvivirren rääkyttelyä?