13.1.13

Pariisin marssimiset lasten puolesta

Rakkauden kaupunki Pariisi sai todistaa isoa marssia. Yli 300 000 ihmistä kokoontui osoittamaan mieltään suunnitteilla olevaa homoseksuaalien avioliittojen laillistamista vastaan. Lakiehdotus otetaan parlamentin käsittelyyn tammikuun lopussa.

Bannereissa on myös nerokkaasti huomautettu, että ihminen syntyy vain miehen ja naisen välisestä intiimistä kanssakäymisestä. Ja siksi samaa sukupuolta olevien parien ei pitäisi olla avioliitossa.
 Kulkueiden kylteissä ja lakanoissa argumentoidaan taitavammin lasten oikeuksien puolesta (oikeus vanhempiin joilla on penis ja vagina), sillä uskonnolliset väittämät eivät näytä toimivan niin tehokkaasti Ranskassa. Siitä huolimatta menossa on mukana kristittyjen, muslimien ja juutalaisten edustajia. Niukka enemmistä ranskalaisista on avioliittojen laillistamisen puolella, joten lakiehdotuksen tulevaisuus on onneksi lupaavalla pohjalla. Erimielisyydet kulkevat vasemmiston ja oikeiston välillä. Vastustajissa on luonnollisesti katolisen kirkon tukijoita. Kuinkas muuten.
Erimielisyyksiä on myös avioliittojen laillistajien parissa, sillä heissä on vähemmän samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeuden kannattajia. Avioliittoon liitetään keskustelussa erottamattomana myös lisääntyminen. Ranskassa pelkästään avioliitossa elävät ihmiset saavat adoptoida. Siviililiitossa asuvat ihmiset nähdään kelvottomina kasvattajina.

Argumentoinnissa taka-alalle jäänyt uskonnollisuus onkin ärsyttänyt liperikauluksisia. Kansalle ei toitoteta tarpeeksi usein sitä, että homoseksuaalinen elämäntapa on syntiä. Tuo melkein asiallinen keskustelu adoptio-oikeuksista ja lasten kasvamisympäristöistä voi vahingossa päätyä käsittelemään oikeita aiheita. Mutta homous on syntiä olkoon argumentteina mitä tahansa.

Konservatiivi Serge Dassault todisti olevansa tärkeiden asioiden äärellä, kun hän viime vuonna puhui tulevast laista:

"Se on perheen loppu, lapsen kehityksen loppu, opetuksen loppu - se on suunnaton vaara kansakunnalle."

Onhan uhattuna erittäin tärkeä asia. Jos samaa sukupuolta olevat parin saavat lain edessä samat oikeudet kuin heteroparit, niin avioliitto on tuhoutunut perinteisenä instituutiona. Eivätkä hetorot ehkä enää halua mennä naimisiin, hankkia lapsia, kasvattaa perheitä. En muuten ymmärrä miksi vastustaminen on paisunut noin valtavan kiihkon mittoihin.

Toisaalla voimme todistaa tuota suunnatonta vaaraa, kun Washington National Cathedral aloittaa nuo luonnottomat liitot, ihan uskonnollisen rituaalin voimin. Papit siunaavat samaa sukupuolta olevien monogaamiset liitot. Jäämme odottamaan tulevaa täystuhoa.

No comments: