8.5.15

Professori Puolimatka ja Tyrmäävä tulkinta tutkimuksesta

Rakas ystävämme professori Puolimatka ei anna armoa näppäimistölleen. Ilkka-lehden mielipidepalsta sai tuoretta sisältöä, kun Puolimatka lämäisi sinne jälleen uuden annoksen Aidon avioliiton puolustuspuhetta.

Selailin sitä melko tylsistyneenä. Toistaiseksi alan mielipidekirjoitukset ovat olleet kovin itseään toistavia. Kunnes eräs nimi tuotti kipinöitä verkkokalvoillani: Mircea Trandafir! Nimi on erikoinen. Juuri sen takia ehkä muistinkin sen. Ja sen paperin jonka kyseinen tutkija ja ekonomi oli kirjoittanut tasa-arvoisen avioliittolain vaikutuksista Hollannissa. Kerrankin oli hyötyä kaikista niistä tunneista, joita olen käyttänyt arki-iltaisin täällä kotona läppärini äärellä. Ei ystäviä, ei elämää, ei häiriötekijöitä.

Trandafir käsitteli useita tekijöitä paperissaan. Ihmisten ikäryhmät, asuinpaikat, etnisyys, uskonnollisuus, koulutustasot, jne, ja moni muu asia vedettiin vertailuun. Avioliiton yleisyys naisten, miesten, heteroiden, lesbojen ja homoseksuaalien keskuudessa tuottivat erilaisia käyriä. Hän käy yksitellen läpi aineiston rajoitukset ja kohdat joista voidaan yleensä vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä.

 Paperi on luettavissa ihan ilmaiseksi: The Effect of Same-Sex Marriage Laws on Different-Sex Marriage: Evidence From the Netherlands

Muistan paperin ja Trandafirin siitä, että tutkimuksessa ei löydetty haittavaikutuksia samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Paperin johtopäätöksestä:

"Overall, I do not find evidence of negative effects from the legalization of same-sex marriage or from the introduction of registered partnership."

Ja sellaisenaan tutkimus on rajoittunut lyhyen aikavälin vaikutusten havaitsemiseen:

 "There are three caveats to the present study. First, any analysis to date can provide information only on the short-term effects of the two laws because of their recent enactment. Second, it is practically impossible to separate the short-term effect of the same-sex marriage law from the longer-term effect of the registered partnership law because of the timing of the two laws. Because the two effects plausibly have the same sign, my results suggest that both are statistically insignificant."

Hän huomioi myös sen, että tulokset ovat rajoittuneet tietenkin vain Hollantiin, sillä maan konservatiiviset ja liberaalit piirit ovat erilaisia kuin muissa eurooppalaisissa maissa. Eri mailla voi olla erilaiset reaktiot tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymiseen.

Jos parisuhteiden rekisteröinnin aloittaminen vuonna 1998 ja samaa sukupuolta olevien avioliittojen laillistaminen vuonna 2001 aiheuttivat jotain muutoksia heteroiden avioliittojen märään, niin se ei ollut tilastollisesti merkittävää. Tutkijan työ oli kuitenkin tekemisen arvoinen. Kaikista rajoituksistaan huolimatta. Trandafirin työ on hyvä osoitus siitä, ettei tasa-arvoinen avioliittolaki ole (ainakaan millään selkeällä tavalla) haitallista avioliittoinstituutille.

Ja tämän takia olinkin (sanotaanko näin kiltisti) äärimmäisen hämmästynyt, kun professori Puolimatka kirjoitti Ilkka-lehden mielipidepalstalla Trandafirin työstä näin:

Miksi avioliiton uudelleen määrittely on sitten ongelmallista? Mircea Trandafir on tutkinut sukupuolineutraalin avioliittolain vaikutusta heteroavioliittoihin Hollannissa. Tutkimuksen mukaan sukupuolineutraali avioliittolaki on heikentänyt avioliiton arvostusta ja vähentänyt avioliittojen määrää maallistuneiden hollantilaisten parissa.



Mitä minun keski-ikää hitaasti lähestyvät, kiehtovan kauniit ja runolliset silmäni näkevätkään? Onko Puolimatka poiminut vain rusinat pullasta jättäen kokonaisuuden mainitsematta?



Jostain syystä tuollaista Trandafirin tutkimusta ei mainittu Puolimatkan kuuluisassa asiantuntijalausunnossa, joka annettiin lakivaliokunnan luettavaksi. On toki totta, että vertaillessaan eri ryhmien intoa mennä avioon oli maallistuneiden hollantilaisten into mennä naimisiin tilastollisesti merkityksettömästi laskusuuntainen avioliittolain hyväksymisen jälkeen. Sitä ennen parisuhteiden rekisteröinnin jälkeen suunta oli tilastollisesti merkityksettömästi nousussa. Ja se kiva vinkkeli, että Puolimatka mainitsee vain maallistuneet hollantilaiset, koska samaa ei voi sanoa uskonnollisista hollantilaisista.

Tilanne näyttäisi olevan tämä: joko Trandafirilta on tullut aivan uusi ja päivitetty tutkimus Hollannin avioliitoista, enkä onnistu löytämään sitä vielä mistään. Tai sitten professori Puolimatka on tulkinnut Trandafirin tutkimusta hieman venyvällä tulkinnalla. Eli vetänyt paperista johtopäätöksiä joita paperista ei voisi vetää.

Tuoreimmissa kirjoituksissaan Trandafirin näyttäisi vielä puolustavan paperinsa tulosta olemattomista negatiivisista vaikutuksista. Esim. Vastineessaan eräälle kommentoijalle hän on samaa mieltä aikaisemman tuotoksensa kanssa. Tuorein aiheeseen liittyvä paperi on nimeltään Legal recognition of same-sex couples and family formation. Siinä siteerataan muita tutkimuksia, joissa ei ole selvinnyt asiaan liittyviä haittavaikutuksia. Johtopäätös erilaisten käyrien ja tilastojen vertailusta?

My estimates suggest that both the introduction of SSRP and the legalization of SSM are not followed by significant negative effects on family formation. In fact, in many cases the effects on the three indicators analyzed (different-sex marriage rate, divorce rate, and extramarital birth rate) indicate more family formation. These results are inconsistent with theories arguing that SSM or SSRP laws reduce the value of marriage as compared to alternative arrangements. Given the prevalence of these arguments in the debate on the legal recognition of same-sex couples, these findings provide much needed foundation for evidence-based public policies.

Puolimatka, you got some explaining to do! En ole vihainen. Olen vain pettynyt.

4 comments:

MrrKAT, Skepsis ry:n jäsen said...

Tuopi mieleen väärentäjä-Reinikaisen joka väitti Ward+Brownlee:n väittävän että maa on ainoa planeetta jolla elämä voisi esiintyä. Oikeasti herrat väittivät elämää yleiseksi universumissa !


Anonymous said...

Olikohan nyt hyvän tieteellisen tavan mukaista viitteiden käyttöä? Sääliksi käy prof. Puolimatkaa kun Jumala on ilmeisesti kertonut että tasa-arvoinen avioliittolaki on väärin ja aiheuttaa konkreettisia vahinkoja, mutta samalla on piillottanut kaikki empiiriset näytöt näistä vahingoista. Kenties kyseessä on Bill Hicksin mainitsema "prankster god"?

Anonymous said...

Aika noloa että Trandafir on tehnyt väärän tulkinnan omasta tutkimuksestaan! Onneksi Puolimatka korjasi asian.

Anonymous said...

Luepa linkkaamasi tutkimus uudelleen. Tapion johtopäätös oli oikea, eikä se ollut myöskään ristiriitainen Trandafirin tekemiin päätelmiin.

Trandafirin pääintressi oli heteroparien avioliittokäyttäytymisessä yleensä, ja hän teki "pääpäätelmänsä" ko. tavoitetta palvellen. Liberaalien ja konservatiivien aviokäyttäytymistä koskevat havainnot olivat mielestäni erittäin mielenkiintoisia, ja Trandefirinkin oli tuotava ne esiin (toki alempiarvoisempina) päätelminään.

On toisaalta totta, että Tapio mainitsi vain osatotuuden viitatessaan "maallikkojen" avioliittoihin. Raamaatuun ja perinteisiin arvoihin uskovia ei voida kuitenkaan rinnastaa liberaaleihin. Tapio luki tutkimuksen siis viisaammin. Lukekaapa muutkin uudelleen. Kys. tutkimus on mielenkintoinen sinänsäkin, että vaikutukset näkyivät lyhyellä ajalla. Pidempi tutkimus olisi (minusta)paras asetelma ko. ilmiöiden tutkimiseen.

Tulokset anatvat mielestäni oikeutetun aiheen pohdinoille siitä, että spn.laki heiekntäisi avioliiton arvoa "maallikoilla", mutta vahvistaisi sen tärkeyttä kristityillä.. Jotain tällaista.