9.11.17

Onko opettajasi kreationisti?

Koululaiselle olisi teoriassa ihan tärkeää saada pätevää opetusta. Onneksi se on lähes varma juttu Suomen kaltaisessa maassa. Mutta mitä tapahtuu, kun opettaja ei henkilökohtaisista/uskonnollisista syistä kykene hyväksymään yhtä luonnontieteiden parasta ja elinvoimaisinta teoriaa? Mitä tapahtuu, jos opettaja ei hyväksy evoluutioteoriaa?

Eipä juuri mitään. Fiksu opettaja osaa seurata opetussuunnitelmaa. Työnsä ulkopuolella voidaan sitten kirjoitella vaikka mitä evoluutiosta. Kuten teki opettaja Vesa Kela. Hän kirjoitti kolumnin Pohjalainen lehteen. Koululaisten onneksi hän ei opeta biologiaa. Nyt seuraa kommentointiani tuosta kirjoituksesta.

Eräs kollegani totesi hiljattain, että hän uskoo evoluutioteoriaan, koska se on tiedettä. Luulen, että useampi ihminen pitää evoluutioteoriaa tieteellisesti todistettuna. Näin asia ei kuitenkaan ole.

Tuollaista väitettä todistamattomaksi jääneestä teoriasta on helppo levittää, sillä tarkalleen ottaen (ja joillekin yllättäen) Kela on teknisesti oikeassa. Se on vain sekoitus maallikon käyttämää selkokieltä, jossa ei oteta huomioon sitä miten hypoteesit ja teoriat nousevat, kaatuvat ja muuttuvat tutkimuksen myötä. Tieteellistä teoriaa ei niinkään todisteta oikeaksi, vaan sitä yritetään kumota mahdollisimman monella eri tavalla. Mitä useammin teoriaa jää pystyyn kumoamisyritysten jälkeen, sitä varmemmalla äänenpainolla tutkija uskaltaa puhua siitä ääneen tieteellisenä teoriana.

 Kela käyttää tekstissään tätä yksinkertaistettua versiota tieteellisen teorian todistamisesta.

New Scientist -tiedelehti kirjoitti vuonna 2008 Richard Lenskin kolibakteerikokeesta, jossa havaittiin kyseisen bakteerin kyky käyttää sitruunahappoa ravintona hapellisissa olosuhteissa. Lehti aloitti artikkelin toteamalla että ensimmäistä kertaa evoluutio tapahtuu aivan silmiemme alla, kyseessä on merkittävä evoluutioinnovaatio. 

Koskaan aikaisemmin ei oltu pystytty tarkkailemaan ja jäljittämään mutaatioiden eri vaiheita. Siinä mielessä Lenskin koe oli erittäin mullistava. Kolibakteerien viljelystä otettiin aina taltiin pakkaseen näyte jokaisesta sukupolvesta. Näin pystyttiin kirjaimellisesti kelaamaan taaksepäin geenien muutoksia. Ja näin löydettiin ne vaiheet joilla tuo sitruunahapon käyttö ravintona ilmaantui bakteereihin. Ja mikä tärkeintä, tuo Lenskin käyttämissä populaatioissa ilmaantunut kyky käyttää sitruunahappoa eroaa kaikista luonnossa havaituista geeneistä, joilla bakteerit tekevät samaa. Tästä tapahtumasta kirjoitettiin paljon tiedeuutisia. Olisi kuitenkin pahinta epätietoisuutta ja virheellisyyden toitottamista väittää, että ennen Lenskin  koetta evoluutioon olisi uskottu vuosikymmeniä ilman kokeellisia todisteita.

Kela jatkaa.

Evoluutioon olisi siis toisin sanoen uskottu vuosikymmeniä ilman kokeellisia todisteita.

Ei. Väärin. Bullshit. Evoluutioteorian asettamia ennustuksia siitä mitä meidän pitäisi löytää luonnosta on testattu vaikka kuinka monta kertaa. Mutta Kela tarkoittaakin aivan tietynlaista koejärjestelyä, jonka hän hyväksyy todisteena teorialle.

Lenskin koetta tulkittiin siten, että bakteeriin muuttuminen sitruunahappoa hyödyntäväksi hapellisissa olosuhteissa on todiste makroevoluutiosta.

Ottaen huomioon miten mahtavasti kreationistit aina muovaavat ja vaihtavat makroevoluution määritelmiään, niin totean yksinkertaistettuna vain, että Lenskin koe osoitti miten geneettinen informaatio muuttuu eliötä hyödyntävällä tavalla. Selaamalla läpi eri sukupolvien perimää havaittiin, että bakteerisolussa toimivan sitraatin kuljetusproteiinin geenin duplikaatio ja uudelleensijoitus tuotti kyvyn käyttää sitraattia ravintona myös anaerobisessa ympäristössä. Aineenvaihduntapolkuja muutettiin ja kytkettiin päälle ilman suoraa älyn ohjausta.

Tätä kyseistä tapaa käyttää ravintona sitraattia kuvaillaan lyhesti Cit+ fenotyyppien nimellä. Eikä Lenskin koe edes ole ainoa tapaus, jossa on havaittu sellaisen ilmaantumista. Hieman hassusti joskus kreationistit käyttävät sitä perusteluna sille, ettei Lenskin kokeessa havaittu mitään hienoa. Toisissa tapauksissa se Cit+ on ilmantunut nopeammin, sillä niissä käytettiin vahvempia valintapaineita (ja kuten me kaikki muistamme IDeisti William Dembskin sanoneen: keinotekoinen valinta on älykästä suunnittelua). Lenskin kokeessa bakteerien annettiin mennä omia polkujaan. Tiedän etukäteen miten kreationistit liukertelevat tästä karkuun sanomalla, että bakteerit pysyivät bakteereina joten makroevoluutiota ei tapahtunut.

Bioprosessitekniikan emeritusprofessori Matti Leisola on todennut, että kolibakteerilla on ollut ja on mekanismi, joka hapettomissa oloissa siirtää hapon soluseinämän läpi.

Masa on aivan oikeassa. Hän viittaa varmasti Michael "palautumattoman monimutkaisuus" Behen kirjoittamiin vastalauseisiin Lenskille, mutta jättää mainitsematta olennaisen. Villinä ja vapaina riehuvissa kolibakteereissa on kyllä Cit+ fenotyyppejä. Ja Cit+:n geeneistä niistä löytyy variaatioita. Ja tämä laboratoriossa ilmaantunut on näillä näkymin aivan uusi variaatio, jota ei ollut geeneissä bakteerikantojen lähtöviivalla koetta aloittaessa. Eikä se ilmaantunut kertapieraisulla yhdellä mutaatiolla. Vaan asteittain jopa tuhansien sukupolvien aikavälillä. Muutokset kasaantuivat päällekkäin. Näitä muutoksia pystytään havaitsemaan suoraan perimästä. Voisin jopa tarkoituksella ilkikurisesti väittää, että niistä muodostui täsmennettyä monimutkaista informaatioa. Jolloin siitä laskettavat todennäköisyydet (joita kreationistit niin mielellään aina laskevat ja sitten julistavat mahdottomaksi tapahtumaksi) ovat oikeasti tähtitieteellisen epätodennäköisiä. Mutta kuitenkin niitä tapahtuu.

Kun bakteerin rakenteessa tapahtuu sopiva mutaatio, mikroevoluutio, se muuttuu happoa hyödyntäväksi myös hapellisissa olosuhteissa. Mutta mitään uutta mekanismia tai ominaisuutta ei kokeessa syntynyt.

Käytän evo vs kreationismi sodista tuttua sanontaa, jotta Kelan ja kumppanien virhe tulee paremmin esiin. Tämä on tietystä vinkkelistä sama tilanne kuin väittäisi, että tornadon luodessa kaatopaikalla romuista auton ei mitään mullistavaa oikeasti tapahtunut, koska autoja on olemassa myös kaatopaikan ulkopuolella.

Lenskin kokeessa näkyy ja tuntuu evoluutioteorian akilleen kantapää, informaation olemassaolo, sen vaikutus ja kehittymissuunta. Informaatio on järjestystä, johon voidaan liittää jokin tulkinta.

Oh boy, taas mennään informaation määritelmän pahoinpitelyyn. Popcornit ja kipulääkkeet valmiiksi.

Informaatio-sanan alkuperä on latinan sanassa informare (in + formare), tarkoittaen muotoon panemista. Miten kaaoksesta voi syntyä järjellistä tai järjestystä? Myös arkiymmärryksen valossa tuntuu käsittämättömältä, miten yksinkertaisesta rakenteesta voi syntyä monimutkaisempaa?

Outoja kysymyksiä. Järjestystä ja monimutkaisuutta ilmestyy jatkuvasti luonnossa. Esim. tähti on monimutkainen ja monivaiheisen kehityksen tulos, mutta sen ilmestymiseen ei vaadita älyn suoraa ohjausta. Voimme havaita tähtien syntymisen eri vaiheet kaasupilvien sisällä. Tähden syntymiseen ja kehitykseen tarvitaan vain aikaa, materiaa ja painovoimaa. Väittääkö Kela, että tähti on yksinkertainen rakenne? Tuskin väittää ääneen, koska hän tietää miten pahasti kirjoitti itsensä pussin pohjalle ja ompeli pussin suun kiinni sekä vieri pussissa metsään.


Tom Stonier (biologi ja informaatiotieteilijä) on asemoinut informaation kolmanneksi maailmankaikkeuden peruselementiksi aineen ja energian rinnalle. Järjestelmä, joka sisältää energiaa, kykenee tekemään työtä.

Kyllä. Ei mikään ongelma tai este evoluutiolle.

Vastaavasti järjestelmä, joka sisältää informaatiota saa järjestelmän itsensä tai jonkin toisen järjestelmän tulemaan järjestyneeksi.
Stonierin mukaan eliöstön kehittyminen perustuu informaatiosysteemien evoluutioon, kaaoksesta järjestykseen tai kohti yhä kehittyneempiä rakenteita.
 Kyllä. Hienoja ajatuksia. Ei vieläkään este evoluutiolle.

Stonier rinnastaa energian ja informaation. Termodynamiikan toinen laki tunnetaan entropian lakina. Luonnon tapahtumat vievät kohti suurempaa epäjärjestystä. Kehitys kulkee siis juuri päinvastaiseen suuntaan kuin evoluutioteoria ennustaa.

*viheltää pilliin* Vetoan derpodynamiikan toiseen lakiin.


Stonier ei ole kyennyt selittämään, miten informaation evoluutio voisi toimia entropian lain vastaisesti.

Onneksi evoluution kannalta meidän tarvitsee vain muistaa, ettei elämän perimä ole suljettu systeemi, joten termodynamiikan toinen laki ei koske sitä. Geenit eivät ole suljetussa järjestelmässä, joten entropia voi vähentyä perimässä.

Evolutionisteilla on teoriassaan kaksinkertainen ongelma. Sen lisäksi, että heidän on vaikea selittää informaation ilmestyminen perimään, heidän on lisäksi yritettävä selittää, miten informaatio pysyisi perimässä.

 Olisi ollut upeaa, jos Kela olisi laittanut kirjoitukseensa jonkinlaisen evoluution kannalta relevantin informaation määritelmän. Sellaisen irti repiminen kreationistit piilopaikasta on aina valtava taisto. Ehkä sellainen ilmestyy jossain toisessa Kelan näppäimistönäpyttelemässä tekstissä.

 Lopetan iloisin mielin. Nimittäin siitä, että kreationistien rivisotilaat ovat vihdoinkin poimineet arsenaaliinsa nuo Lenskin kokeeseen perustuvat vastalauseet.

8 comments:

Anonymous said...

Yllättäen Vesa kela on perussuomalaisten kunnallispoliitikko ja alueella tunnettu herännäiskristitty.

Tosin hän itse kertoo olevansa poliittisesti sitoutumaton.

Anonymous said...

Pointtisi perimästä systeeminä on muuten oikein, mutta sekoitat suljetun ja eristetyn systeemin. Termodynamiikassa suljettu ja eristetty systeemi ovat eri asioita. Termodynamiikan toinen lakihan kuvaa eristetyn systeemin käyttäytymistä.

PS. Kiitos mainiosta blogista!

tyy said...

Kela ei ole edes teknisesti oikeassa. Hän on yksinkertaisesti väärässä.

On ihan turhaa hymistelyä, että mitään ei voi todistaa oikeaksi, ja siitä voisi jo ihan hyvin luopua.

Anonymous said...

Käykääpä www.pohjalainen.fi katsomassa keskustelua. Mitenkäs Paholaisen Asianajaja arvioi Kelaa tukevien kommenttien argumentaatiota? MSj

Anonymous said...

Entäs sitten, jos olisikin kreationisti??? Onko väliä loppujen lopuksi?

PeP said...

Mielestäni ei ole, jos osaat pitää uskontosi ja opetuksen erillään toisistaan. Jos kyseenalaistat opetusohjelman esimerkiksi evoluution osalta ja pyrit opettamaan omaa maailmankatsomustasi oppilaillesi, sillä on paljonkin väliä.

Pekka said...

Soluissa tapahtuu mutaatioita. Mutaatiolla tarkoitetaan yhdessä tai useammassa geenissä tapahtunutta rakenteellista muutosta, joka voi sukusoluissa ollessaan siirtyä jälkeläisille. Evoluutioteorialla tarkoitetaan oppia, jonka mukaan maapallolla nykyään elävät eliöt ovat kehittyneet erilaisista aikaisemmin eläneistä eliöistä. Darvinismi on oppi luonnonvalinnasta eliöiden kehitystä aikaansaavana tekijänä. Kreationismi eli luomisoppi hylkää evoluutioteorian. Kreastionismi olettaa, että kaikki eliöt olisi luotu samanaikaisesti.
Ainakin on varmaa, että monia eläinlajeja ja kasveja on kadonnut maapallolta ja uhanalaisia lajeja on runsaasti.
Jos joku uskoo kratinismiin tai siihen, että maapallo on litteä, siihen hänellä olkoon oikeus mutta tämä usko voi vähentää uskottavuutta muiden asioiden suhteen erityisesti äänestäjien keskuudessa.

Anonymous said...

Harvemmin törmää uskonnollisesti suuntautuneeseen henkilöön joka ei pyrkisi tavalla tai toisella ujuttamaan omia uskomuksiaan osaksi opetusta - sikäli jos aihe kohtaa uskontoa edes etäisesti.

Toisaalta, yhteiseksi tuntuu riittävän mikä tahansa. Liikunnanopettaja joka siunaili oppilaita ja rukoili voittoa esim kilpaillessa. Ei sentään uhrannut kaniineja tai tulkinnut teelehtiä mutta ei ollut kaukana. Tuossa kyllä voisi sanoa että uskonto haittaa opetusta.