Ghostwatch ja pala televisiohistoriaa

Kummitustarina ovat kiehtoneet ihmisiä ikuisuuksien verran. Niitä kerrottiin nuotiotulen äärellä, kirjeissä, kirjoissa ja musiikissa. Urbaanit kauhutarinat leviävät digitaalisina tekstiseiniä keskustelupalstoilla. Eräässä vaiheessa lähimenneisyydessä aavetarinoiden kerronta rantautui televisioon. Silloin ihmisillä oli vielä totuttelua uuden kuvaukset ja näennäisesti aitona esitettyjen juttujen kanssa.

BBC News muistelee mitä tapahtui kun Ghostwatch sai ensi-iltansa Britannian ruuduissa. Vuoden 1992 Halloween-iltana 11 miljoonalle katsojilla näytettiin suorana kummitusten metsästystä. Silloin se oli lähes mullistavaa viihdettä, sillä Ghost Hunters ja muut vastaavat reality televisio-ohjelmat olivat vasta tulevaisuuden haamuja. Ohjelma alkoi klo 21:25.

Ghostwatch kertoi Northoltin lähiössä sijaitsevasta talosta. Se oli Englannin riivatuin talo!  Valvontakamerat ja muut teknologiat onnistuivat taltioimaan oikeaa todistusaineistoa yliluonnollisesta. Talossa asunut perhe oli mennyt jo sekaisin siitä kuinka monta poltergeistin rikkomaa teekuppia heillä oli. Lamput räjähtelevät ja oudot paikat kolisevat yllättäen.

Studiojuontajaksi valittiin luotettavuuden kasvona tunnettu Michael Parkinson. Kameroissa hyödynnettiin modernien kummitusohjelmien vakiokalustetta eli lämpökameraa. Ohjelmassa esiteltiin monipuolista kalustoa, jolla aaveita yritettiin havaita. Talon äänet taltioidaan, lämpötilanvaihtelut näkyvät käyrinä tietokoneruudulla

Katsojia kehotettiin soittamaan omista kummituskokemuksistaan studioon, siihen samaan puhelinnumeroon jota käytettiin muissa BBC:n ajankohtaisohjelmissa. Studiossa käytetään myös high tech kamaa, kun he piirtävät valokynällä televisioruutuun kohtia joissa katsoja kertovat nähneensä jotain epäilyttävää.

Sitten kameraryhmä aloittaa aavetalon tarkastelun. Siellä asustava perhe kertoo kokemuksistaan. Juontajalle näytetään millaisia piirustuksia tyttäret ovat piirtäneet näkemästään kummituksesta.

Ohjelmassa näytetään myös taltiointia siitä miten perheen tyttäret olivat testattavana laboratoriossa. Studiossa soitettiin myös talossa nauhoitettu ääninauha aave puhuu perheelle eläimellisillä äänillä. Parkinson selaa läpi myös talosta tuotuja rikkinisiä astioita, jotka olivat menneet rikki näkymättömän voiman toimesta. Haastatellaan jopa skeptikkoa, joka laukoo ylimielisiä sanoja koko hommasta.

Sitten tyttäret laitetaan nukkumaan. Heille sanotaan, ettei ole mitään pelättävää. Ohjelma jatkuu. Kameraryhmän johtaja kommentoi, että talossa on aika kylmä. Mutta sellaistahan se on halvassa talossa, hän toteaa.

Paranormaalit tapahtumat lähtevät eskaloitumaan. Outoja jälkiä ilmestyy mattoon. Töminää alkaa kuulumaan oudoista paikoista. Mutta mitä ihmettä? Valvontakamera paljastaa tömistelijän olevan yksi perheen tytöistä! KAIKKI PALJASTUI HUIJAUKSEKSI! Kuukausien tutkimus ei kertonut mitään aaveista, vaan jekkuilevasta tytöstä. Mahtoi aavefaneja masentaa.

Studiossa jatketaan hieman pettynein mielin. Kuitenkin kameroiden pyöriminen jatkuu. Lapset taas nukkumassa huoneessaan. Sieltä kuuluu yllättäen kissojen naukumista. Kameraryhmä ryntää paikalle. Yhden tytön kasvot ovat täynnä raapimisen jälkiä. Hän näyttää halvaantuneelta. Ehkä tyttö teki sen itselleen? Talossa on entistä kylmempää.

Mikrofoneihin taltioituu korkeaa vinkumista. Yllättäen alkavat töminän äänet ovat niin vahvoja, etteivät ne voi olla tytön tekemiä. Esineet heiluvat olohuoneen seinillä. Tytön suusta kuuluu outoa puhetta pelottavalla äänellä. Valot vilkkuvat. Ja sammuvat. Kissojen äänet palaavat.

Lopulta kamerat sammuvat talosta. Kadulla ulkopuolella päivystävä vitsiä heittävä juontaja toteaa kaiken näyttävän rauhalliselta. Sekalaista suoran lähetyksen menoa. Studiossa yritetään saada yhteyttä taloon. Yksi kamera palaa lähetykseen ja siinä nähdään kameraryhmän ja perheen istuskelevan kaikessa rauhassa olohuoneessa. Kaikki hyvin. Kunnes studiossa päivystävä asiantuntija huomaa, että suorassa lähetyksessä näytettävä kuva ei ole aitoa. Olohuoneen seinällä on vieläkin kuva, joka putosi aikaisemmin palasiksi.

Sitten kuva vaihtuu takaisin talon ulkopuolelle, jonne on saapunut ambulanssi ja poliisiautoja kurvaa lisää paikalle. Myrskytuuli ujeltaa. Jopa studiossa alkaa tapahtua kummia. Talon sisällä kameraryhmän johtaja puhuu jollekin rappusten alla olevan avatun oven läpi. Hän menee sisälle pimeyteen.

Ghostwatch lähetys päättyi kesken.

Tietenkin se oli vain viihdettä ja näyteltyä kauhua. Kaikki oli lähtöisin kauhukirjailija Stephen Volkin synkästä ajatusmaailmasta. Alkuperäisenä ideana oli tehdä kuusi jaksoa draamasarjaa aaveista. Tuottaja halusi paremman tuoton sijoitukselleen, joten sen sijaan kuvattiin yksi 90 minuutin pituinen aavetarina. Volk keksi tehdä tarinasta näytellyn version aidosta aavemetsästyksestä. He teeskentelisivät lähetyksen olevan suora. Ghostwatchin taltiointi oli kuitenkin tehty videokameralla, jotta ohjelma näyttäisi ns. aidommalta kuin kunnon studiokameralla kuvattu esitys. Studioon tulleet puhelut olivat tietenkin myös näyteltyjä.

Projektin tekemisen pointtina oli tehdä jotain uutta. Yleisöä haluttiin viihdyttää ja peloitella.  Etukäteen ohjelmasta oltiin tehty mainoksia ja esittelyjä, joissa sen mainittiin olevan draamaa eikä todellisuutta. Kaikki katsojat eivät kuitenkaan olleet tietoisia siitä. BBC sai ennätysmäärän valituksia. Lapset olivat traumatisoituneita näkemästään. Useat olivat pettyneitä siitä, että BBC:n luotettavuus kärsi kolauksen ohjelman tekaistun taustan takia. Heidän mielestään Ghostwatchin kaltaista viihdeohjelmaa ei olisi saanut esittää vakavuuden kulissilla. Kanavan luotettavuus oli kadonnut.

Stephen Volk muistelee ohjelman saamaa erikoisempaa palautetta. Kolme naista lähti synnytykseen, koska näkivät liian jännittäviä juttuja. Yksi pastori soitti kertoakseen, että vaikka ohjelma oli viihdettä (kuten pastorin ystävät olivat hänelle vakuuttaneet), niin Ghostwatch oli kuitenkin vapauttanut demonisia voimia maailmaan.

Ghostwatch on hyvä muistutus siitä, ettei kummitusohjelmia kannata ottaa ihan täysin todesta. Vielä 90-luvulla se oli jotain mullistavaa katsojien reaktioiden perusteella. Nykyään sellaisen esittäminen ei herättäisi juuri mitään mielenkiintoa. Elokuvat ja televisio-ohjelmat ovat olleet pullollaan kummitusten metsästystä. Viraalivideoissa pyörii milloin mitäkin, mitä ei voi enää erottaa hyvällä kuvaeditointiohjelmalla tehdystä feikistä.