Syvällistä kahlausta, osa 1

Tekojeni "hyvyyttä" tai "pahuutta" ohjaa omatuntoni. Jotkut käyttävät sekä omaatuntoa että pyhiä tekstejä. Mitä pitäisi tehdä kun nämä kaksi ovat ristiriidassa? En keskity tähän asiaan, vaan jatkan sillä asialla joka on minun elämälleni olennaista. Moraalinen ohjenuorani on siis: "tee mitä haluat, kunhan et satuta toisia." Tämän mukaan elän. Se on toiminut yllättävän hyvin. Vaikka olen ollut koulukiusauksen uhri, niin en ole katkeroitunut ja laittanut vahinkoa kiertämään. Olen yllättävän hyvä ottamaan iskuja vastaan. Minua on tönitty, vaatteita revitty, polkupyörääni vandalisoitu, päälleni on syljetty, the usual. Tätä kesti useamman vuoden, sillä kestin sen tyynen rauhallisesti. Kukaan ei puuttunut asiaan, enkä mennyt pyytämään apua. Kiusaaminen loppui kun päätin kokeilla uutta taktiikka. Taktiikan nimi on samalla mitalla. Kun kiusaajani tuli käytävällä vastaan ja laukoi vain verbaalisen herjauksen, tartuin häntä hiuksista ja kampesin hänet lattialle. Jatkoin matkaa sanaakaan sanomatta, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuten sanoin, sain olla rauhassa siitä hetkestä lähtien.

Vangin dilemma on varmasti kaikille tuttu, mutta entäpä "toistuva vangin dilemma?" Robert Axelrod järjesti turnauksen tietokoneella.
"Matematiikan, tietojenkäsittelytieteen, fysiikan, biologian, psykologian, taloustieteen, valtio-opin ja sosiologian edustajat kehittelivät strategioita, joilla pyrittiin parhaaseen tulokseeen sarjassa kahden hengen vangin dilemmoja. Jotkin strategioista olivat hyvin monimutkaisia, mutta voittanut oli hyvin yksinkertainen. Se oli samalla mitalla ("tit for tat"): Toimin kanssasi yhteistyössä, ellet petä minua. Jos petät, petän sinut seuraavalla kerralla. Jos suostut yhteistyöhön nyt, minä suostun seuraavalla kerralla."
-Ihmisyys, Jonathan Glover

Olen itsekin päätynyt vastaavaan johtopäätökseen. Toki Axelrodin turnausta voi muuttaa. Vankeja voi olla enemmän kuin kaksi, ihmiset voivat tehdä virheitä, rangaistusta ja palkkiota voi säädellä. Samalla mitalla ei aina voita. Yhteistyö ei ole aina yksilön edun mukaista, mutta tiettyjen ehtojen vallitessa yhteistyö on menestyksekkäämpää kuin itsekkyys. Suomen kansalaisena olen huomannut, että saan enemmän ystäviä ja minut hyväksytään yhteisöön jos teen yhteistyötä. Yhteistyötä ei tarvitse perustella uskonnolla.
Kaikki ovat itsekkäitä, mutta oman edun kannalta on hyvä asia kohdella muita ihmisiä hyvin. Olet ystävällinen, niin todennäköisesti sinulle ollaan ystävällisiä. Sylje toisen kasvoille, niin todennäköisesti joudut tappeluun jonkun kanssa. Auta kun joku tarvitsee apua, niin todennäköisesti saat häneltä joskus apua. Avun antamista ei tarvitse perustella pyhillä teksteillä.

Ihmisten parissa asioidessa huomaa, että joutuu tekemään kompromisseja ja sopimuksia. Rehellisyydellä pärjää paremmin kuin perkuttamalla aina kuin mahdollista. Petturit muistetaan eikä heidän kanssa haluta asioida. Vaikka et olisi rehellinen, niin kannattaa teeskennellä rehellistä. Tämän takia pyrin olemaan rehellinen. Rehellisyyteen ei tarvita pyhiä tekstejä.
Jokaisella on oma moraali-identiteetti. Omani sanelee minulle, että raakuudet eivät tunnu hyvältä. Toisten osoittaman rohkeus ja laupeus taas tuntuu hyvältä. Pyrin itse samaan, ehkä vain pätemisen takia, mutta sillä ei pitäisi olla lopputuloksen kannalta väliä. Jos syöksyn palavaan taloon pelastamaan vauvaa ja onnistun teossani, niin vauvan äiti ei valita, jos tein sen vain koska "kerjään huomiota ja haluan päteä."

Otetaan toinen skenaario: sokea vanhus istuu puiston penkillä ja hänen kädessä on sadan euron seteli. Jotkut voisivat varmistaa ettei kukaan ole katsomassa kun he nappaavat setelin ja juoksevat karkuun. Itse kokisin pelkän varastamisen harkitsemisen vastenmieliseksi. En koe, että minun pitäisi perustalla asiaa sen enempää. Jos näen jonkun varastavan sokealta mieheltä, niin juoksen perään. Se vain tuntuu oikealta.

Lisäksi, mitä väliä sillä on miten minä perustelen - tai jätän perustelematta - miksi en murhaa ihmisiä? Kaikki ovat varmasti onnellisia siitä, että en murhaa heitä. Jos murskaan tahallani jonkun luita, miksi hän ei saisi murskata minun luitani? En keksi mitään perustelua omalle immuniteetilleni. Turvallisinta on siis jättää luut murskaamatta.

Joku voisi sanoa minua moraalittomaksi ihmiseksi, ja perustella sanomaansa sillä, että en elä hänen moraalioppien mukaisesti. Silloin hän on oikeassa. Erilaisia moraalioppeja on niin paljon. Pelkästään kristinuskon sisällä on käytännössä jokaisen moraalisen ongelman suhteen vähintään kaksi eri kantaa. Olennaisinta on se, että kaikkia perustellaan lopulta saman yliluonnollisen auktoriteetin avulla. Sivuutan sen ongelman onko jokin asia Hyvä koska Jumala määrää niin (eli Hyvä ja Paha ovat Jumalan kannalta yhdentekeviä) vai, koska jokin asia on Hyvä, Jumala määrää niin (eli Hyvä ja Paha ovat Jumalasta riippumattomia asioita.)

Anyways, maailmasta löytyy uskovaisia jotka ovat erimieltä kuolemantuomioista, aborteista, sotien oikeutuksista, ehkäisystä, seurustelusta, sähkön käytöstä, itsetyydytyksestä, jne. Lista jatkuu loputtomiin. Se mikä näille on yhteistä on perustelu jollain muulla kuin ateistisella ja amoralistisella kannalla. Jos näitä kantoja perustellaan yliluonnollisella auktoriteetillä, niin kenen auktoriteetti on se Ainoa Oikea? Survival of the fittest? Jos näitä kantoja perustellaan joillain muulla kuin yliluonnollisella auktoriteetillä, niin silloinhan moraaliin ei tarvita jumalia.
Ihmiskunnan historia on täynnä raakuuksia. Vauvoja on lävistetty miekoilla, keihäillä ja pistimillä. Tykkimiehet ovat ampuneet tykeillä kaupunkeihin ja siviilit ovat kuolleet. Lentäjät ovat pudottaneet pommeja kaupunkeihin ja tappaneet siviileitä. Useimpia näistä sotilaista on yhdistänyt eräs tekijä. He eivät ole olleet ateisteja. Tämä ei tarkoita, että uskovaiset olisivat hirviöitä, vaan sitä että uskovainen kykenee hirmutekoihin siinä missä ateistikin. Usko Jumalaan, pyhiin teksteihin ja kuolemanjälkeiseen elämään ei automaattisesti estä ihmistä tappamasta viattomia. Joku voi tietenkin todeta, että nämä ihmiset eivät ole aitoja uskovaisia jos he kerran tekevät tuollaisia tekoja. Tämä kuitenkin tarkoittaa, että ajatusmaailmoja on monenlaisia, ja uskonnollisuus on loppujen lopuksi yhdentekevä hirmutekojen tai tekemättömyyden kannalta.

Otetaan vielä yksi teoreettinen esimerkki. Mies on naimisissa naisen kanssa, mutta hänen ja erään toisen välille kehittyy romanttisia tunteita. Mies ei menetä rakkauden tunnetta vaimoaan kohtaan missään vaiheessa. Mitään ei tehdä salassa, vaan kaikki osapuolet tietävät mitä suhteessa tapahtuu. Kenellekkään ei valehdelle, eikä selän takana tehdä hämärähommia. Asioille on pyydetty hyväksyntä niin mieheltä, vaimolta kuin toiselta naiseltakin. Kaikki keitä polyamorinen kolmiosuhde koskee ovat avoimia asiasta.
Miksi tämä siis olisi moraalisesti väärin?
Kenellekään ei valehdella. Ketään ei huijata. Ketään ei satuteta. Kaikki ovat onnellisia.
Mitä tässä teoreettisessa esimerkissä sitten tehdään Väärällä tavalla?