7.2.07

Nostradamus-dokumentti

Mielenkiintoista nähdä miten Nostradamukseen krittiisesti suhtautuvat saavat puheenvuoron Nelosen Discovery-dokumentissa. Alussa on heti yksi argumentti, ja se on se että hänen seuraajat voivat tienata teksteillä rahaa. Ei siis mikään vahva tai perusteltu argumentti. Ehkäpä puolivälin jälkeen ilmestyy skeptisempää sanomaa. Ja kas! 35 minuutin kuluttua mainitaan että Nostradamuksen tekstit eivät oikeastaan ennusta mitään tapahtumaa, vaan ne on havaittu sopivan johonkin tekstiin vasta tapahtuman jälkeen. Ja heti perään vuonna 1999 odotettua maailmanloppua, jota korjattiin kahteen kertaan fanien toimesta. Virhe oli nolo, joten alkuperäisiä tekstejä on tutkittu tarkemmin. Jopa heittomerkit ovat ratkaisevia ranskankielessä, ja kykenevät muuttamaan koko sanan, ja täten lauseen tarkoituksen. Ja virheitä kasaantui painoksien lisääntyessä. Ja käännösvirheet ovat olleet riesana. de Gaullen kolme johtajakautta Ranskassa sopivat ennustukseen, tai sitten alkuperäisen tekstin mukaan kolmeen osaan jaettuun Galliaan. Hitlerin valtaannousu on kuulemma myös Iso-N:n ennustama, vaikka hän käyttikin sanaa "Hister", latinankielinen nimi Tonava-joelle.
Virheitä ja valinnanmahdollisuuksia on siis olemassa. Eräs selitys näille on se, että Nostradamus oli tarkoituksella epäselvä jottei inkvisitio oli polttanut häntä roviolla.

Ohjelmassa tehtiin onneksi selväksi, että Nostradamuksen ennustukset sopivat moneen tapahtumaan. Kuuluisa "Hitler"-ennustus oli ensin natsien käytössä todisteena heidän voitolleen. Häviön jälkeen samoja sanoja käytettiin todisteena Nostradamuksen tarkkuudelle. Natsit vain vaihdettiin venäläisiin. Presto! Ennustus meni taas oikein.

Ennustamistekniikka= Tutustu historiaan. Jos jotain on joskus tapahtunut, niin on todennäköistä, että se voi tapahtua uudelleenkin. Sotia, salamurhia, kostoa, onnettomuuksia, nälänhätää, tauteja, voittoja ja häviöitä on tapahtunut vuosituhannesta toiseen. Samaa tapahtuu vuodesta toiseen. Lisää jotain runollisia yksityiskohtia. Muista että substantiivien kirjaimia voi vaihdella toisiksi kirjaimiksi kun ennustusta tulkitaan.
Älä kerro tarkaa ajankohtaa. Tämä on tärkeä pointti, sillä heti jos annat testattavan ajankohdan riskeeraat kaiken. Voi olla ettei silloin tapahdukaan sitä ambivalenttia tapahtumaa jonka olet kirjannut jälkipolville. Juuri näin kävi vuonna 1999 kun ihmiset odottelivat "suurta kauhua" taivaalta. Lontoon suurpalo vuonna 1666 on ennustettu numerolla 66. Tosin samalla numerolla voisi ennustaa tuhoa joka tapahtuu kuudennen kuukauden kuudentena päivänä. Tai muuten vaan vuonna 1766, 1866, 1966, 2066, jne. Joskus se menee kohdalleen. Ohjelmassa ollut skeptikko Richard Weismann havainnollisti tätä Nostradamus-ruletilla. Hän laittoi panoksensa numerolle 26. Sitten rulettia pyöritettiin. Ja pyöritettiin. Ja pyöritettiin. Sitten useiden yritysten jälkeen valkoinen pallo pysähtyi 26 kohdalle. Aivan kuten Weismann oli ennustanut!

2 comments:

Mette said...

Katselin dokumentin ja ajattelin, että esimerkiksi Hitler/Hister-ennustus olisi sopinut paremmin Pugatsoviin, joka kapinoi Katariina Suurta vastaan. Pugatsovin joukot ylittivät jokia kuin villipedot, hänet vietiin kirjaimellisesti rautahäkissä ja Katariina oli Saksan lapsi (saksalainen prinsessa) ja aluksi tietämätön kapinan laajuudesta.

Sitä paitsi kaksi pikku seikkaa unohtuu tekstien sovittajilta: muu maailma (entä, jos näyt koskevatkin Intian, Indokiinan ja Kiinan tapahtumia?) ja tulevaisuus (jos tapahtumat sattuvatkin vasta vuonna 2466 tai niihin aikoihin?)

Että näin se käy.

Anonymous said...

Mielenkiintoistahan on se, että ensimmäinen ja AINOA maailmanlopun vuodelle 1999 ennustanut tekstien tulkitsija on skeptikko James Randi kirjassaan "The Mask of Nostradamus".

Näin se käy.