30.10.12

Maailmanlopun asiantuntijat kertovat maailmanlopuista

Sain kotimatkalla kouraani melko syyskuun Herätkää!-lehden. Mitäs jännää Jehovan todistajat tällä kertaa tyrkyttävät. Kansi on ainakin lupaava. "Tuomiopäivä" ja maalaus tuhoutuneesta metropolista. Lehti onkin erittäin valistavalla tuulella. Ihmisten ei pitäisi murehtia turhista maailmanlopuista. Ihmiskunnan kerrotaan pohtineen mahdollista tuomiopäivää parin tuhannen vuoden ajan. Joskus jopa aivan turhaan. Kappas vain.

Herätkää!-lehti luettelee maailmanloppuskenaarioita, joihin ei kuulemma kannata suhtautua vakavasti: tappajarobotteja, hirviöitä, avaruusolentoja, zombeja, haamuja, lohikäärmeitä, apinoita, lintuja, mutanttirottia ja jättihyönteisiä. Tunnetuimmista teorioista kerrotaan myös lyhyesti, eli koko maankuori siirtyy paikaltaan, mistä seuraa valtavia tsunameja, maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia. Tähtitieteen suunnalta revitään myös toinen teoria, jonka mukaan planeetat asettuvat jollekin mystiselle linjalle, jolloin aurinkotuuli kytkeytyy superteholle (tjsp). Tai ehkäpä ihmiskunnan tuho koittaa, kun planeettamme magneettiset navat vaihtavat paikkaansa äkisti. Jopa joulukuun 21. päivän maailmanloppupäiväys ja Nibiru-planeetta mainitaan, muinaisen mayakalenterin kera.

Onneksi Herätkää!-lehti rauhoittelee lukijoitaan. Kaikki edellä mainitut maailmanloput eivät ole pelkäämisen arvoisia. Nuo mielikuvitukselliset uhkakuvat eivät ansaitse vakavaa huomiota. Varsinkaan mihinkään tiettyyn päiväykseen liittyvät maailmanloput.


"Tämä ja eräät muut vailla todellisuuspohjaa olevat teoriat perustuvat tulkintoihin mayakalenterista, jonka sanotaan päättyvän talvipäivänseisaukseen 2012."

Väittäisin, että Jehovan todistajia kannattaa tällä kertaa kuunnella, sillä he ovat epäonnistuneiden maailmanloppuennustusten asiantuntijoita. Varsinkin vuoden 1975 jälkeen.

He jatkavat kansojen valistamista:

"Olisi kuitenkin virhe päätellä, ettei mikään vaara uhkaa ihmiskuntaa tai että tuomiopäivä on vain herkkäuskoisten mielikuvituksen tuotetta. Onko tuomiopäivä tosiaan odotettavissa? Jos on, niin miten ja milloin se tulee?"

Herätkää! heittää vakavamman vaihteen päälle. Vakavasti otettavat uhkakuvat ovat tieteellisesti pätevämpiä: supertulivuori, asteroidit, ilmastonmuutos, pandemiat, ydinsota ja tärkeiden eliölajien katoaminen. Luonnollisesti jopa nuo vaihtoehdot pyyhkäistään jäähylle pätevämmän selityksen edestä. Jehovan todistajat tietävät miten tuntemamme maailma tulee loppumaan. Tuon maailmanlopun tapahtumat löytyvät - mistäs muualta - Raamatusta. Ihmiskunta ei niinkään päädy tuhoon, vaan Aidossa ja Ainoassa Oikeassa Uskossa eläneet ihmiset pääsevät nauttimaan nykyistä menoa paremmasta planeetasta. Eli Jehovan todistajien elämää elämällä päädyt paratiisiksi muuttuneelle maalle. Ei ollenkaan hassumpi diili.

Kuitenkin koen erittäin pahaa ironiamyrkytystä tuosta aikaisemmasta kohdasta, jossa Herätkää!-lehti väittää epäilyttävimpien maailmanloppuskenaarioiden olevan "vailla todellisuuspohjaa."

2 comments:

Anonymous said...

Jehovan todistajat unohtavat sanoa tuossa lehdessä, että jehovan aiheuttama harmagedon tulee tuhoamaan 99,9% väestöstä ja elossa säilyvät vain he . . Jehovan todistajat.

Anonymous said...

Luukkaan evankeliumi, luku 12. "kukaan ei tiedä, milloin tuomiopäivä koittaa, ei edes Jeesus itse, vaan yksin Isä."

mutta Jehovat tuntuvat tietävän, tai aikankin ajankohta on ainakin tarkentunut:).