15.11.12

Sana sunnuntaille: Katolinen maa

Vaihteeksi iloisia uutisia maailmalta. Jos joskus tuntuu siltä, etteivät ihmiset enää välitä periaatteistaan, kaikesta joustetaan, mistään ei välitetä, niin tämä uutinen on tehty sinulle. Irlanti todistaa olevansa perusarvojen linnake, jota modernit haihatukset eivät ole vielä tuhonneet.

 Pahat selkäkivut pakottivat Savita Halappanavarin lääkärin luokse. Siellä totuus selvisi. Alkava keskenmeno aiheutti pahoja oireita naiselle. Savita pyysi useampaan kertaan kolmen päivän aikana, että hänelle tehtäisiin abortti sairaalassa. Siihen ei suostuttu. Sikiön sydän sykki vielä ja Savita asui katolisessa maassa. Yli kaksi päivää kestävien kipujen jälkeen Savitan kehon sisällä oli kuollut sikiö. Poiston jälkeen Savita oli teho-osastolla, mutta viikon kuluttua hänen miehensä sai puhelun sairaalasta. Savita Halappanavar kuoli. Hän oli 31-vuotias.

Savitan ja hänen miehensä ovat hinduja, mutta tietenkin he olivat katolisen moraaliopin rajoittamia. Tärkeän moraalisen periaatteen noudattaminen johti melko ennalta-arvattavalla tavalla erittäin suuriin ongelmiin. Jos he olisivat valinneet asuinmaakseen jonkin modernimman valtion, niin pariskunta olisi altistunut moraalirelavitismin kauhuille. Onneksi he säästyivät siltä ja Savita kuoli hyväksyttävän syyn tähden.




8 comments:

Anonymous said...

Enpä tiennyt, että Irlannissakin olisi tällaista menoa. Kovin ikävää.

Tomi said...

Soini haluasi Irlannin aborttilait Suomeen.

Anonymous said...

Tämä tapaus oikeuttaakin niiden tuhansien lapsien tappamisen, jotka olisivat syntyneet väärään aikaan/ väärän sukupuolisina/ vammaisina tai muuten vaan väärin vanhempiensa mielestä.

Paholaisen Asianajaja said...

Kerrankin anonyymi on oikeassa.

bappa said...

Jos mun jumala olisi massamurhannut lapsia, en kehtaisi sanoa yhtään mitään abortista.

Montako vammaista tai epätoivottua lasta abortin vastustajat ovat valmiita adoptoimaan? On helppo vaatia muilta moraalista vastuunkantoa kun ei itse tarvitse tehdä yhtään mitään. Kristillinen moraali on sitä, että kukin hoitakoot omat ongelmansa, mutta kuitenkin on vastattava niistä yhteisölle.

Tomi said...

Totta, ano, tämä oikeuttaa ne abortit.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

"Tämä tapaus oikeuttaakin niiden tuhansien lapsien tappamisen, jotka olisivat syntyneet väärään aikaan/ väärän sukupuolisina/ vammaisina tai muuten vaan väärin vanhempiensa mielestä."

Filosofisesti tämä näyttää että argumenttina "pro life" on enemmän retoriikkaa kuin mitään muuta. Kysymys on elämän ja kuoleman priorisoinnissa jossa ideologia määrittää kuka "elää väärin" ja "kuka ansaitsee kuolla". Tämä vain hämärretään uskontoliibalaaballa.

Tosin on muistettava että sikiö ei ole tietoinen olento, joten missä on se haitta? Ainakin itse, näin eitoivottuna lapsena (meidän perheessä abortti oli synti) voisin sanoa että jos vaihtoehtona olisi "et ole koskaan syntynytkään", niin olisin kyllä ottanut sen ilolla. Itsemurhaa paljon lievempi, vailla sen eettisiä ongelmavastuita ja vastaavia. Nyt on vaan elettävä vähän pakolla. ("Elämän lahja" in your god's fucking ass! Jos ajattelet että on, niin sinua ei ole vihattu tarpeeksi jotta voisit ottaa omasta elämästäsi mitään vertailukohtaa tähän aborttiasiaan.)

Joten kaiken kaikkiaan voisin sanoa että kyllä. Tämä tosiaan menee niin kuin anonyymi sanoo. Kerrankin. Yleensä kun olen luullut että anonyymit ovat poikkeuksetta pelkureita ja idiootteja ja henkilöinä niin merkityksettömiä että on kyseenalaista olisiko heillä edes oikeutta nimeen.

Mutta on hyvä kuulla, että minäkin voin erehtyä. Anonyymi voi olla joskus oikeassa.

Tomi said...

Olen Tuomon kanssa samaa mieltä.
Lapsen parempi tulla abortoiduksi, kuin elää ei-toivottuna ja inhottuna lapsena.
Jokaisen syntyvällä lapsella on oikeus olla rakastettu ja toivottu.