Leisolan ihmemaassa, osa 4

Professori Matti Leisolan muistelmien, eli Evoluutiouskon ihmemaassa kirjan, lukeminen lähestyy loppuaan. Tarkastelen tällä kertaa sitä miten Matti suhtautuu maapallon ikään. Sitä ennen hän kirjoitteli siitä miten fossiilien ikää ei voida määritellä mitenkään tarkasti. Eli Mattia tyydyttävällä tavalla, joka olisi... jotain muuta kuin sitä miten tiede sen nykyään tekee. Iänmääritysmenetelmät kun perustuvat arvauksille ja olettamuksiin joita ei voida varmistaa. Matin mielestä naturalismiin uskovat tiedemiehet määrittävät fossiilien iät ennen kuin niitä on edes mitattu.

Entäpä maapallomme ikä? Olemmeko sen about 4,5 miljardin ikäisen planeetan päällä?

Matti on perehtynyt Allende-meteoriittin iänmääritykseen. Eri tekniikat meteoriitin mineraaleista tuottavat erilaisia tuloksia. Hajoamissarjoina olivat: Pb-206/U-238, Pb-207/U-235, Pb-207-Pb-208, Pb-208/Th-232 ja Sr-87/St-86. Heittoa on jopa miljardien vuosien verran! Eihän sellaiseen voi luottaa, joten emme oikeastaan tiedä kuinka vanha Allende-meteoriitti on. Naturalistiset jumalankieltäjät ovat vain valinneet heille sopivan tuloksetn tuosta iänmääritysten kavalkaadista, 4,567 miljardia vuotta.

"Professori Valtaoja sanoo minua "surkuhupaisaksi", kun kerron, etten tiedä kuinka vanha maapallo on. Ihmettelen miten hän voi tietää sen iän."

Maapallon ja fossiilien todella wanhaa ikää vastaan sotii myös muinainen DNA. Jopa kymmeniä miljoonia vuosia vanhoiksi arvatut fossiilit ovat paljastaneet sisältään DNA-pätkien jämiä. Mutta eihän DNA säily niin pitkiä aikoja. Joten fossiilit ovat enintään joitain tuhansia vuosia vanhoja. Myös molekyylikellon käyttäminen iänmäärityksessä on paljastunut karmeaksi ongelmaksi miljoonille vuosille. Eri molekyyleistä saadaan ristiriitaisia sukupuita.

Miten jumalaton tiede selviää kaikesta tästä ristiriidasta?

Vertaistyrannian avulla, jota myös vertaisarvioinniksi kutsutaan. Mullistavat löydökset eivät saakaan apurahoja tai niiden artikkeleita ei julkaista, jos löydös sotii vanhoja dogmaattisia arvioijia vastaan. Vertaisarviointiprosessilla on oikeasti ongelmansa. Näihin ongelmiin vedotan Matti onkin julistamassa kreationismin olevan muutan hyvää tiedettä, kunhan vertaisarvioijat olisivat reilumpia.

Entä sanooko Matti miten vanhaksi hän planeettamme ja fossiilit hyväksyy?

Ei sano. Ehkä tuhansia vuosia. Ehkä miljonia. Ehkä miljardeja. Ehkä viime torstaina. Iän määritys on hänen mielestään kehäpäättelyä. "Riippumatonta mittaria ei ole." Emmekä saa heti kuulla mikä Matin mielestä olisi pätevä tapa selvittää ikää.

Btw, Matti turvautuu kirjassa pariinkiin otteeseen erääseen kuuluisaan lainauskaivaukseen. Kyseessä on geologi Derek Agerin kommentti fossiilien iän määrityksestä. Evoluutiouskon ihmemaassa lainaa Ageria näin:

"Kokeellisen luonnontieteen edustajana olen tottunut monin eri tavoin varmistamaan ja kalibroimaan käytetyt mittausmenetelmät. Siksi fossiilien ajoitus ympärillä olevan maa-aineksen perusteella tuntuu lähinnä pseudotieteeltä. "Ent tiedä yhtäkään tapausta, jossa radioaktiivista hajoamista on käytetty fossiilien ajoitukseen", kirjoitti Derek Ager.

s. 42

Ja myöhemmin:

""En tiedä yhtäkään tapausta, jossa radioaktiivista hajoamista on käytetty fossiilien ajoitukseen", sanoo Derek V. Ager. Ei ole olemassa mitään menetelmää, jolla voisi määritellä fossiilin tarkan iän. Oletettu evoluutiohistoria määrää iän."

s. 162

Matin ideana on vihjailla, että fossiilien käyttö ajoituksessa ei ole johdonmukaista tiedettä. Huom. fiksuna miehenä hän ei suoraan sano, että se on sellaista, vaan hän "tuntee" asian olevan pseudotiedettä. Tämä epämääräisyys onkin perusteltavissa, kun tutustumme siihen mitä Ager kirjoitteli kokonaisuutena.

Agerilla oli ajatuksena alkuperäisessä lyhyessä kolumnissa se miten fossiileja käytetään iänmääritysmenetelmänä. New Scientist-lehdessä oli käyty vuoropuhelua siitä miten paleontologit käyttävät fossiileja iän selvittämisessä. Fyysikot olivat omimassa kunniaa iän määrityksistä, väittäen fossiileja vähempiarvoiseksi kuin Ager ajatteli niiden olevan. On totta ettei radiometrisellä iänmäärityksellä pystytty mittaamaan fossiilirikkaiden sedimenttikerrostumien ikää. Vuoropuhelussa oli esitetty väärinkäsityksiä fossiilien ajoituksesta. Agerilla meni vertauskuvallinen herne nenään, ja siksi hän kirjoitti:

My frustrations as a geologist were brought to boiling point by David Challinor's article on natural history museums (New Scientist, 29 September, p. 959) and in particular by his remark that "Originally, palaeontologists dated fossils by identifying the geological strata in which they were found. Today, the age of a fossil is determined by measuring the decay of radioactive carbon or by means of their radioactive potassium into argon". I agree whole-heartedly with his plea for the museums but can hardly withhold my fury at his complete misunderstanding of what palaeontologists do and what fossils tells us. Every scientist knows the frustration of having his worked misinterpreted and misunderstood, but nothing exceeds the mortification of having the chief achievements in one's field attributed to someone else or even, as in this case, to another branch of science. Unfortunately this misconception about palaentology is widespread. 

Ja:

  
No palaeontologist worthy of the name would ever date his fossils by the strata in which they are found. It is almost the first thing I teach my first-year students. Ever since William Smith at the beginning of the 19th century, fossils have been and still are the best and most accurate method of dating and correlating the rocks in which they occur. Oil companies spend millions of pounds employing palaeontologists to date the sediments found in their boreholes. Palaeontology is many things, but its most practical application is in providing a dating service second to none.
  
As for having all the credit passed to physicists and the measurement of isotopic decay, the blood boils! Certainly such studies give dates in terms of millions of years, with huge margins of error, but this is an exceedingly crude instrument with which to measure our strata and I can think of no occasion when it has been put to immediate practical use. Apart from very "modern" examples, I can think of no cases of radioactive decay being used to date fossils. In fact, fossils such as small marine invertebrate and plant spores and pollen are constantly used as precision tools in dating the rocks. We are measuring in millimetres while the physicists are measuring kilometres. ...

Korostettuna se kohta jonka Matti vaivautui kääntämään. Ager ei ole väittämässä "En tiedä yhtäkään tapausta, jossa radioaktiivista hajoamista on käytetty fossiilien ajoitukseen" lausahduksellaan, että fossiilien avulla ei pystyttäisi päättelemään jotakin hyödyllistä niiden iästä. Päinvastoin, hän oli toteamassa fossiilien olevan se tarkempi keino ajoituksessa. Matin kannalta tärkeintä onkin maalata kuvaa kasaan romahtaneesta tieteenalasta, pseudotieteestä, jossa fossiileilla ei tee mitään.