20.2.15

Presidentti Niinistön vahvistus ja Homosaation loppusuora

Eduskunnassa tehty avioliittolain muutos sai tänään vahvistuksen, kun presidentti vetäisi allekirjoituksensa siihen. Se on yksi askel matkalla kansalaisaloitteesta alkunsa saaneen lain taipaleella.

Luonnollisesti kyseisen avioliittolain muutoksen vastavoimissa ei vielä luovuteta. Patmos -lähetyssäätiön Pasi Turunen kuvailee tilannetta. Vastarinta ei hellitä homosaation vastaisessa kamppailussa. Turunen muistuttaa uudesta tulevasta kansalaisaloitteesta, jolla pyritään kumoamaan nykyinen avioliittolain muutos. Tähtäimessä on myös konservatiivisemman eduskunnan puolesta äänestäminen tämän vuoden eduskuntavaaleissa.


Kevään 2015 eduskuntavaaleissa valittava uusi eduskunta voi halutessaan kumota sukupuolineutraalin avioliittolain. Asiaan ei liity mitään ylitsepääsemätöntä mystiikkaa. Kansalaisaloite antaa kansalaisille mahdollisuuden osallistua lainsäädäntöprosessiin tekemällä lakiesityksiä. Sellainen oli myös avioliittolain muutoksen takana. Aivan samalla tavalla se voidaan muuttaa uudestaan kansalaisvaikuttamisen kautta.
Juuri nyt onkin tärkeää, että annat äänesi vaaleissa vain sellaisille ehdokkaille, jotka sitoutuvat toimimaan aidon, miehen ja naisen muodostaman avioliiton puolesta. Näin eduskunnan kokoonpano saadaan muutettua sellaiseksi, että menestyksekään vastakansalaisaloitteen tullessa aikanaan uuden eduskunnan käsittelyyn sen selkeä enemmistö voi sukupuolineutraalin avioliittolain kumota. 

Perhearvopettureille ei saa antaa ääniä. Siksi huolestuneiden kansalaisten täytyy varmistaa ehdokkaansa kanta. Tällaista tarkkaavaisuutta tarvitaan, sillä muuttuva avioliittolaki on niin monumentaalinen virhe kansakuntamme tulevaisuuden kannalta. Se lisää ihmisten syrjintää. Siis tällä kertaa syrjittäisiin homojen sijaan Turusen kaltaisia ihmisiä.

Sukupuolineutraali avioliittolaki on monumentaalinen lainsäädännöllinen virhe, jonka seurausvaikutukset tuntuvat jo nyt lisääntyvänä julkisena suvaitsemattomuutena klassisen avioliittonäkemyksen kannattajia kohtaan.
Vaikka muodollisesti laki ei aseta vaatimuksia kirkoille muuttaa avioliittonäkemystään paine sellaiseen kasvaa lain seurauksena.

Pelissä on paljon. Varsinaisia tasa-arvoisen avioliittolain haittavaikutuksia ei pystytty osoittamaan valiokunnan käsittelyssä, mutta onneksi varmuus haittavaikutuksista ei ole haihtunut. Turunen muistuttaa, että haitat tulevat esiin vasta vuosikymmenten kuluessa.

Lapset ovat tämän yhteiskuntakokeilun todellisia maksajia. Mutta heidän kohdallaan mitattavat vaikutukset näkyvät vasta vuosikymmenien kuluttua, niin kuin ne on nähty avioerolainsäädännön holtittomasti löystyessä. Avioerolainsäädännön löystyessa vuosikymmeniä sitten kansalaisille vakuutettiin, ettei siitä aiheudu lapsille vahinkoa. Vuosikymmenien sosioloinen tutkimus on nyt todistanut nämä puheet valheeksi. Mutta totuus on tullut julki vasta vuosikymmenien jälkeen, kun avioerobuumin lapset ovat kasvaneet aikuisuuteen ja seurauksia on voitu luotettavasti pitkällä aikavälillä tutkia. 

Eli Turusen syyttävä sormi heiluu tässä kohtaa heteroparien suuntaan. Pian hän tarvitsee toisen käden sormen, jota heiluttaa toruvasti homoparien suuntaan. En tiedä mitä hän joutuu tulevaisuudessa heiluttamaan, kun uhkakuvien moniavioiset perheet rynnivät lainsäädäntöön.

11 comments:

RH said...

Justiinsa niin. Ainoa kriteeri tuleville kansanedustajille on kanta tuohon yhteen asiaan. Muut mielipiteet saakin sitten olla mitä sattuu ja millään muulla ei ole väliä. Vain tuolla yhdellä, murto-osaa suomalaisesta väestöstä koskevalla lailla.

Anonymous said...

Kävin tarkastamassa kansalaisadressin tilannetta. Se aloitettiin marraskuun lopussa 2014 ja 15.12 oli jo 13 001 allekirjoittajaa. Nyt yli 2 kk myöhemmin allekirjoittajien määrä on vain 13 446 ja vaikka siihen lisää paperikannattajat, määrä on noin nipin napin yli 13 500.
Eipä taida adressi edetä eduskuntaan asti.

Anonymous said...

Aiemmin peräänkuulutettiin lasten oikeutta elää biologisten vanhempiensa muodostamassa perheessä. Kumpi on tälle pahempi uhka tilastollisesti, homosaatio vai heterovanhempien avioerot?

Homosaation vastustajat ovat säälittäviä idiootteja. Voi olla huoletta kusipäämulkku, kun Jumala hoitaa kaiken ajattelun sinun puolestasi.

Castafiore said...

Aariani kuuluu näin: Ah, ma nauran, kun Pasi Turusen naaman taulussa nään!

Anonymous said...

Toivottavasti kuitenkin tulevaisuudessa on EDES oikeus sanoa, ettei samaa sukupuolta olevien avioliitto vastaa minun käsitystäni avioliitosta.Saanhan sanoa sen?

Anonymous said...

Olisit jättänyt edes jonkinlaiset yhteystiedot, jotta jatkossa avioon pyrkivät voivat varmistaa liittonsa olevan tismalleen SINUN käsityksesi mukainen.

Anonymous said...

Kyse olikin siitä, että voinko sanoa voimaantulevasta laista huolimatta, ettei samaa sukupuolta olevien avioliitto vastaa MINUN käsitystäni avioliitosta eikä mistään luvan kysymisestä minulta. Tulkittaisiinko sellainenkin vihapuheeksi, jos se jää vaan siihen sanomiseen?

Anonymous said...

Sanoit juuri kahdesti kenenkään estämättä. Kyse olikin siitä, että jos oma avioliittosi olisi vastaavan kohteena, viittaisit anonyymien avautumisille todennäköisesti kintaalla, niinkuin sinunkin avautumisellesi viitataan.

Anonymous said...

Olisipa hyvä, jos viitataankin kintaalla! Mutta jos sitä kysyttäisiin tulevaisuudessa esim. töihin pyrkimisen yhteydessä, mitä mieltä olet samaa sukupuolta olevien avioliitosta ja jos sitten vastaa, että avioliittokäsitykseni on perinteinen miehen ja naisen välinen liitto, niin sen takia esimerkiksi ei töihin pääsisisi. Tietenkin tämä nyt on vain spekulointia esimerkillä, jota ei kaiketi kysytä kyseisissä tilanteissa nyt eikä toivottavasti tulevaisuudessakaan.

Anonymous said...

Tarkennetaan vielä, että jos työtehtävät eivät varsinaisesti liity kyseiseen asiaan, kuten esim. tuomarilla maistraatissa liittyisi.

Anonymous said...

Toisaalta kyllä kai tuomariksi pyrkivä voi ilmoittaa kannattavansa kuolemantuomiota tai marihuanan laillistamista, ja voisi hyvinkin saada viran jos omista mielipiteistään huolimatta sitoutuu toimimaan Suomen lakien mukaan (ja on pätevämpi kuin vähemmän pänkit).

Toisaalta tuskin tällaista kysyttäisiin. Minulta ei ainakaan kertaakaan ole kysytty mielipidettä minkään lain, laintulkinnan, oikeuskäytännön tms "oikeellisuudesta", enkä tiedä keneltäkään muultakaan kysytyn. Käsittääkseni naispappikysymys oli ainoa tapaus, jossa vanhoillisille homekorville annettiin mahdollisuus kiertää tai laiminlyödä lain mukaan toimiminen, ainakin tiettyyn rajaan saakka. Pappeus onkin toisaalta enemmän omantunnon juttu kuin moni muu työ.

t. Vain lievästi pänkki juristi