14.5.15

Hälyttävä tutkimusten puute kännyköiden vaarallisuudesta

Kännykät. Ne ovat kaikkien korvilla lapsesta vanhuksiin. Ne ovat olleet ihmiskunnan laajassa käytössä reilusti yli kymmenen vuotta. Ja aina joku on jollain tapaa varoittanut kännyköiden olevan terveydelle haitallisia. Mitä ne voivat aivan hyvin olla, mutta lääketieteellinen yhteys kännykästä lähtevän säteilyn ja ihmisten terveysongelmien välillä on parhaillaankin ollut vain ambivalenttia. Käytölle on asetettu turvarajoja ja -säädöksiä, mutta ne ovat joidenkin mielestä liian lieviä.

Tätä huolta pyritään tuomaan kansan tietoisuuteen mm. Kauppalehden sivulla:

Tutkijoiden hälyttävä kirje: kännykkä aiheuttaa aivosyöpää

Ainakin 190 tieteentekijää 38 maasta on juuri allekirjoittanut Yhdistyneille kansakunnille, Maailman terveysjärjestö WHO:lle ja kansallisille viranomaisille osoitetun kirjeen, jossa he vaativat sähkömagneettisten kenttien vaikutusten tiukempaa valvontaa. Tutkijat uskovat, etteivät viranomaiset ja valtiot tee tarpeeksi suojellakseen meitä puettavien laitteiden ja matkapuhelinten mahdollisilta pitkäaikaisilta terveyshaitoilta.

Vaikuttaa erittäin huolestuttavalta. Noinkin monta tieteentekijää (hieman outo sana) on varmasti kerännyt pinoon parhaimmat tutkimusmateriaalit ja ne ovat kansantajuisesti luettavissa. Muutenhan kyse on pelkästä populistisesta pelonlietsonnasta.

Lukaisin alkuperäisen EMFscientist.org:in kirjeen. Se ei sisällä viitteitä mihinkään tutkimuksiin, mutta n. 2000 tutkimusta kyllä mainitaan. Ne ovat allekirjoituksia antaneiden tutkijoiden tutkimuksia. Varsinaiset tutkimukset siis löytyisivät EMFscientist.org sivulta.


Nope. Tyhjää täynnä.

Valitettavasti kirjekampanjan tekijät unohtivat viimeistellä sen tärkeimmän osion ennen kirjeiden lähettämistä. Jostain syystä varsinaisen meta-analyysin ja/tai epidemiologisen tutkimuksen laatiminen näistä noin kahdesta tuhannesta vertaisarviosta on jäänyt piiloon. Populismi-ponilla ratsastamisen varoitusmerkit vain paisuvat. Nyt en tiedä minkälainen ja minkätasoinen tutkimusmateriaali kertoo meille jotain kännyköiden vaarallisuudesta. Keskitytään materiaalin puutteen takia kirjeen uutisointiin Kauppalehdessä.


Jo aikaisemmin Maailman terveysjärjestö WHO on todennut, että sen kaltainen sähkömagneettinen säteily, jota tulee esimerkiksi älypuhelimista ja WiFi-reitittimistä, voi mahdollisesti aiheuttaa pahanlaatuista gliooma-aivosyöpää. Yhteyden tieteellinen näyttö ei kuitenkaan ole täysin varma.

Samalle listalle sähkömagneettisen säteilyn kanssa pääsevät mm. titaanioksidi, puupöly ja kahvi. Juuri tämän takia mahdollisten terveyshaittojen osoittaminen vaatii jotain muuta kuin allekirjoituksia kirjeeseen.

Viime vuonna ranskalaiset tutkijat löysivät lähes kolminkertaiseksi kasvaneen riskin sairastua aivosyöpään niiltä ihmisiltä, jotka olivat käyttäneet matkapuhelinta yli 900 tuntia koko elämänsä aikana. Myös ruotsalaistutkijat kertoivat maaliskuussa löytäneensä kolminkertaisen riskin sairastus aivosyöpään niiltä ihmisiltä, jotka olivat käyttäneet matkapuhelinta tai muuta langatonta puhelinta vähintään 25 vuotta. Myös eläinkokeet tukevat tällaisia löydöksiä.

Kauppalehti ei vaivaudu ohjaamaan näiden tutkimusten äärelle, mutta onneksi se tehtiin uutisen lähteenä käytetyn Mother Jones -sivuston tekstissä. Kun kerrotaan "kolminkertaiseksi kasvaneesta riskistä" mutta ei havainnollisteta minkälainen suhteellinen riski on kyseessä, niin popularismi-poni lähtee helposti laukkaamaan. Lisääntyikö riski esim. yhdestä syöpätapauksesta kymmenen ihmisen joukosta kolmeen syöpätapaukseen kymmenestä? Vai yhdestä syöpätapauksesta kymmenen tuhannen ihmisen joukosta kolmeen syöpätapaukseen kymmenestä tuhannesta? Juuri tämän olennaisen tiedon puute tekstissä piiskaa populismi-ponia yhä hurjempaan laukkaan.

Tekstissä mainitut ranskalaiset tutkijat tekivät paperin nimeltään Mobile phone use and brain tumours in the CERENAT case-control study. Se pääsi otsikoihin, sillä eräälle kännyköiden käyttäjäryhmälle (ne jotka käytännössä elävät kännykkänsä kautta) löydettiin jonkinasteinen lisääntynyt riski. Ns. tavalliset kännykän käyttäjät eivät paljastaneet yhteyttä lisääntyneisiin terveyshaittoihin. Cancer Reseach UK kertoo kyseisen tutkimuksen heikkouksista.

Kännykät voivat olla haitallisia ihmisten terveydelle. Alaa täytyy tutkia ja Ison Kännykkäteollisuuden vaikutus tutkimusten tasoon on ihan oikea riski. Nykyinen "tutkijoiden hälyttävä kirje" ei vaan kerro meille yhtään mitään kännyköiden vaarallisuudesta. Toivottavasti seuraava kirje tulee tutkimuksiin viittaavan kirjeen kera.

10 comments:

Irja Viirret said...

Mielenkiintoinen ja ajankohtainen aihe, tätä on tullut paljon pohdittua kun jo polvenkorkuiset lapset käyttävät jatkuvasti kännykkää ja älypuhelimia.

Örkki said...

Kysyin kerran netissä yhdeltä tällaiselta tapaukselta, minkälaisella mekanismilla 'kännykkäsäteily' aiheuttaa syöpää, kun sen energia ei millään voi riittää kemiallisten sidosten rikkomiseen. Vastaus: "Oikein tärkeä kysymys, siksi asia onkin tutkittava hyvin huolellisesti."

Yleisemmällä tasolla sanoisin, että tieteessä on mahdollista tutkia voimakkaita ilmiöitä, esimerkiksi sähkömagnetismia. Sitten voidaan tutkia myös hyvin heikkoja ilmiöitä, jos niille on olemassa teoria, joka kertoo täsmälleen mitä pitää etsiä. Siksi voidaan tutkia esimerkiksi neutriinoja.

Sen sijaan, jos tiedetään vain, että ilmiö on heikko (kuten 'kännykkäsäteilyn' terveysvaarat, nehän olisi muuten jo aikoja sitten huomattu ihan selkeästi), eikä ole mitään teoriaa, joka kertoisi mitä hakea ja miten, niin lopputulos on soopaa. Todennäköisesti se viisi merkitsevää tulosta sadasta tutkimuksesta, mitä 95% merkitsevyys antaa.

jmtikka said...

Entäs maapallon magneettikenttä sitten? Sen voimakkuus on ihan toista luokkaa kännyköiden kanssa. Höpsis ¬ry vaatiikin uutta hallitusta ryhtymään toimiin maapallon magneettikentän sulkemista varten.

Anonymous said...

Tuosta CERENAT-tutkimuksestakaan ei kannata ahdistua. Metodologiset ongelmat on kuvattu hyvin täällä:

http://scienceblog.cancerresearchuk.org/2014/05/14/back-in-the-news-mobile-phones-and-cancer/

Pätevät aika suureen osaan tutkimuskenttää ylipäätään.

MrrKAT, Skepsis ry:n jäsen said...

Säteilyyn keskittyminen on sotkeutumista lillukanvarsiin.


Älykännykät ovat pudottaneet lasten ja aikuistenkin aktiivista liikkumista rajusti. Kadut,leikkikentät ja välitunnit ovat hiljenneet .. koska älykännykät.

Kansantaudit ja google-tyhmistyminen voivat räjähtää käsiin nopeastikin mutta syy ei ole säteilyn suora vaikutus..

Anonymous said...

On tietysti omaa hauskuutta ja ironiaa, että skepsis ry:n jäsen kirjoittaa jotain näin ympäripyöreää.

MrrKat, mikä on älykännykän mekanismi, millä se vähentää liikkumista, miten se eroaa pöytäkoneesta tai televisiosta? millainen otanta sinun mutussasi on, vai perustuuko tämä tutkimuksiin? Jos tutkimuksiin, voinet varmasti laittaa linkkia muutamaan?

Vai kannattaisiko skeptinen asenne ulottaa myös itseen asti.

Haleja.

Ympäripyöreä peruna äijä said...

Peruna on hyvää. Vaaditko tähänkin viittauksen tutkimustulokseen, parahin anonyymi? Jaxuhali!

ps. en ole skepsiksen jäsen, joten minulla lienee oikeus puhua mitä sylki suuhun tuo. Jaxuhali!

MrrKAT, Skepsis ry:n jäsen said...

Ei mulla tutkimusta löydy mutta huolestuneita havaintoja tutuilta ja nettitutuilta.

Aikoinaan (kuulemma) tv:n ja tietokoneruudun säteilyä pelättiin mutta se liikkumattomuussitoumus niissäkin oli ja on pahin uhka.

Tom Kärnä said...

Ensin pitää tutkia, ja sitten vasta hutkia, jos on aihetta.

Mutta toivon tietysti, että riski ei olisi kovin suuri. Itse aikoinaan välttelin vuosien ajan kännykän hankkimista, koska minulle riitti lankapuhelin vallan mainiosti.

Hutkitutkija said...

Minäkin olen vältellyt auton hankkimista, polkupyörä riittää mainiosti. Uskon nimittäin siihen, että jonkun pitäisi juosta auton edellä heiluttamassa punaista liinaa ettei vaan sattuisi mitään, koska uskon että ihmistä ei ole tehty liikkumaan nopeammin kuin 20 km/h ja kaikki sitä nopeampi eteneminen on suuri riski ja varmaankin aiheuttaa vaaraa ihmisen terveydelle...