8.6.16

Profeetta Piho ja Trollauksen taito

Profeetta Jouko Piho sai harvinaista tietoa. Itse Jumala kertoi profeetalle minä vuonna hän tulee kuolemaan. Harva meistä on näin hyvissä väleissä Kaikkivaltiaan kanssa.

Sain ilmoituksen kuolinvuodestani
Sain tänään 7.6.2016 ilmoituksen Herralta siitä vuodesta, jolloin minä kuolen.
Tai oikeastaan siirryn taivaan kotiin.
Olen jo pitkään toivonut pääseväni pois tästä maailmasta samaan tapaan kuin Paavali koki aikoinaan, kun hän kirjoitti Filippin uskoville: ”Olen kahden vaiheilla. Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta. Teidän vuoksenne on kuitenkin parasta, että jään eloon.”
Näin koen minäkin. Kestän jäljellä olevan ajan, teen tehtäväni ja sitten minut otetaan pois.

Huhhuh. Onneksi Piho näyttää ottavan tiedon ihan rauhallisesti. Mutta minä vuonna Piho sitten kuolee? Tämä tieto on olennaista, jotta voimme sitten lopulta tietää kuuliko Piho Jumalan vai omia höpinöitään. Profeetalta kysyttiinkin minä päivänä hän kuolee. Johon Piho vastasi ettei tiedä päivää. Pelkästään vuoden. Piholta kysytään mikä se vuosi on.

 "En kerro vuotta, koska se on minun ja Jumalan välinen yksityisasia."

 Mikä sitten oli pointtina, jos tuota ajankohtaa ei kerrota?

"Aloituksessa oli pointti, mutta et huomannut sitä. Jos et sitä itse huomaa, en ala sitä selittämään."

Piho näyttäisi muuranneen kasaan kaikki nettitrollauksen peruspilarit.  Tee epäuskottava väite. Älä perustele sitä. Väitä perustelleesi väite, kunhan lukija vain on tarpeeksi fiksu tajutakseen perustelun.

En heti muista Pihon tehneen vastaavaa tempausta. Nostan kuitenkin lasiani hänelle. On jo korkea aika nauttia nettitrollauksen iloista. Varsinkin, koska hänellä on niin paljon faneja pelkästään Facebookissa. Odotan innolla - en profeetan kuolemaa - vaan lisää tällaisia muka-ennustuksia, joissa ei sitten ennustetakkaan yhtään mitään.

3 comments:

Tom Kärnä said...

Itse olen ollut ja olen edelleenkin sitä mieltä, että kuolen täytettyäni 60 vuotta. En ole saanut tietoa Jumalalta, vaan minusta yksinkertaisesti tuntuu tällä hetkellä oikealta kuolla tasan 60-vuotiaana.

Tosin voi olla, etten sitten kuolekaan ihan heti. Mutta 60-vuotispäivä ja lähin sen jälkeinen aika voi olla melko stressaavaa minulle.

PeP said...

En vielä tiedä, mikä olisi oikea aika kuolla. Syksyllä mittariin tulee 62 vuotta ja jos mitään erityistä ei tapahdu, niin järvivettä on silloin väistynyt anteerini alta enemmän kuin koskaan aikaisemmin syntymäpäivänäni sinä aikana, kun olen melontaa harrastanut. Ei minulla ole mikään kiire krematorion kautta takaisin kotijärveen.
Kun ammatinvalintakin sattui aikanaan kohalleen, niin eläkevuosia on takana jo useita. Ihan häpelemättä sanon, että monessa suhteessa elän nyt parasta aikaa elämässäni. Paljon vapautta, vähän vastuuta ja kuntokin vielä ihan kohdallaan, niin mikä jottei. Turha kadehtia. Ihan demokraattisesti säädttyjen lakien mukaan eläkkeelle jäin. Ammatinvalintakysymys.
Leinoa lainatakseni: "Mä tiedän, kyllä tulee Kuolema ja elon langan armaan poikki leikkaa."...mutta siihen asti natiskellaan eläkepäivistä. Kun minusta aika jättää, niin joku kakaroistani saa levittää kovalla pohjatuulella tuhkani tietyn niemen nokasta kotijärvelleni. Siihen asti naatitaan.

Ps. Olen naattinut punaviiniä ehkä enemmän kuin ÄO:ni edellyttäisi. En lainkaan pahastu, jos huomaan kommenttini poistetun asiattomana.

Tom Kärnä said...

Tuskinpa sitä poistetaan.