7.6.16

WDDTY eli MLEKS on täällä ja minä olen vihainen

WDDTY eli What Doctors Won't Tell You on varmaankin tuttu nimi monelle skeptikolle. Alunperin WDDTY oli vain verkkosivu ja sähköpostissa levitetty uutiskirje.  Kunnes joku hoksasi, että aikakausilehden muotoon paketoituna joku voisi maksaa siitä. WDDTY on jo niittänyt pahaa mainetta maailmalla. Siellä se tunnetaan pelkoja ja paniikkia lietsovasta otteestaan. Lääkkeet, lääkärit ja lääketeollisuus tappavat ihmisiä. Turvallisempi vaihtoehto olisi luontaislääkintä, homeopatia tai energiahoidot. Pintaa koristellaan ihan oikeilla uutisilla, jotka on poimittu lääketieteellisissä lehdissä julkaistuista tutkimuksista. Eli lehti sisältää ihan oikeaakin tutkimustietoa. Sisältö on ollut kauttaaltaan johdonmukaisesti rokotteista varoittava, lääkkeiden haittovaikutuksista pauhaava ja huuhaahoitoja kehuva. Mainoslauseessa käytettiin tekstiä: discover treatments that are safer and more effective.
 
Lehdessä referoitiin ahkerasti mm. British Medical Journalin uutisia, joten BMJ vaivautui ottamaan kantaa WDDTY:n sisältöön.WDDTY nostaa esiin oikeita huolenaiheita, mutta samalla ne ovat ihan samoja asioita, joita voimme lukea tiede- ja sanomalehdistä sekä nähdä television uutisissa. Mm. BBC:n terveysuutiset toimivat lehden Ajankohtaista -osion raaka-aineeksi. Jos tarkoituksena on kertoa asioita, joita lääkärit eivät kerro lukijoilleen, niin miksi lähteenä on aina itse lääketutkimusta tekevät tutkijat? Muutenkin lehdessä ei ole mitään jymypaljastuksia, sillä samat uutiset ovat luettavissa ympäri nettiä ja muita lehtiä.

WDDTY lehti sai myös oman kritiikkisivuston, jossa käydään läpi eri artikkeleiden virheitä.

Lehti saapui tällä viikolla Suomeen nimellä Mitä lääkärit eivät kerro sinulle nimellä. Ostin sen vastentahtoisesti itselleni, kun tsäppäilin Nääsvillen kuumia katuja. MLEKS löytyi nimittäin Stockmannin lehtihyllystä.

Todellakin. MLEKS sisältää oikeita uutisia lääketieteen käänteistä. Esim. mammografian liioitellut hyödyt esitetään selkeästi, mutta aivan samat asian minä luin aikaisemmin Nature-tiedelehdestä. Probleemat pulpahtavat pinnalle, kun luin lehteä pidemmälle.

Tarkistin seuraavaksi minkälainen julkaisija ja toimitus lehdellä on. Huomasin heti tekstiä, joka sai minut hirnahtamaan. Työntekijöiden nimien alle on laitettu ns. pientä printtiä.

"Vaikka lehden artikkelit kirjoitetaan suurta huolellisuutta noudattaen, julkaisijat eivät ole vastuussa vahingoista tai menetyksistä, joita on saattanut aiheutua tässä lehdessä mainittujen hoitotapojen, suositusten tai muun tiedon perusteella. Ennen minkäänlaisten hoitojen aloittamista suosittelemme käymään pätevän lääkärin puheilla."

Hyvä että tuollaista vastuuvapautusta on laitettu lehteen. Nimittäin heti ensimmäinen numero sisältää vastuuttomia ja vaarallisia neuvoja. Skippaan toistaiseksi kaiken muun lehden sisällöstä, sillä mielestäni tämä esimerkki havainnollistaa miksi MLEKS on terveydelle haitallinen kokoelma kirjaimia. Sivulla 28 alkaa Turvallisuuteen ei tarvita rokotuspassia artikkeli matkarokotteista, jonka on kirjoittanut Lynne McTaggart.

Hyppään tässäkin kriittiseen asiaan. McTaggart suosittelee matkustajille homeopaattisia rokotteita. Kyllä. Luit oikein. Sitä suositellaan käytettävän koleran, hepatiitin, malarian, keltakuumeen kuin lavantaudin kohdalla. Jokaisen taudin kohdalla on lopussa "Miten suojautua rokotusten sijaan" kohta, jossa suositellaan kokeilemaan homeopaattista vaihtoehtoa. Ja sivulla 30 on tällainen palkki:



Minulla on kotimaisen homeopaatin sähköposti siitä miten juuri tuollainen homeopaattisten rokotteiden suosittelu on vastuutonta. Hän jopa käyttää termiä "mahdollisesti tappava neuvo". Asian vakavuus on tiedossa ainakin kotimaisten homeopaattien parissa. Kyseinen Homeopatiakeskus 10M:n homeopaatti ei itse käytä eikä suosittele noita homeopaattisia rokotteita.

Ja sitten sellaista vaarallista paskaa - PASKAA -  printataan Mitä lääkärit eivät kerro sinulle lehdessä. Tämä oli näillä näkymin ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun käytän rahaa lehden hankkimiseen. Katsotaan miten tilanne kehittyy. S-ryhmän marketkaupan valikoimajohtaja Ville Vahla kerkisi ilmoittamaan twitterissä, että MLEKS vedetään pois myynnistä.
"Prosessissamme kävi vahinko. Lehtipiste vetää lehden myynnistä S-ryhmän pisteistä."

Jotain hyvää siis mahtui tähän päivään. Ehkä emme joudu Suomessa lukemaan sitä McTaggartin kirjoitusta, jossa homeopatialla peitotaan syöpä.

Kiitos, S-ryhmä!

8 comments:

f8 said...

Kiva, että pahoillaan ollaan, kun on ensin leikitty ihmisten terveydellä. Koska tämä ei ole rikollista, ei myöskään moraalin kanssa tarvitse turhaan painia, joten ennakkosensuuriakaan ei tarvita. VMP.

f8 said...

Kiva, että pahoillaan ollaan, kun on ensin leikitty ihmisten terveydellä. Koska tämä ei ole rikollista, ei myöskään moraalin kanssa tarvitse turhaan painia, joten ennakkosensuuriakaan ei tarvita. VMP.

Tom Kärnä said...

Tietysti ihmisillä on oikeus hoitaa tai hoidattaa itseään millä haluavat, mutta sääli, jos lapset tai vähä-älyiset aikuiset joutuvat tuollaisen mainostuksen uhreiksi.

PeP said...

"Tietysti ihmisillä on oikeus hoitaa tai hoidattaa itseään millä haluavat..."

Onhan se niinkin, mutta pitäisikö hengen- ja terveyden vaarantavien "neuvojen" julkinen levittäminen kriminalisoida, vai riittääkö valistus?
Voisin mainostaa korvasienistä tehtyä näsiänkukilla koristeltua tuoresalaattia keväisen ruokapöyän piristykseksi. Olisiko minulla enempää kuin moraalinen vastuu, jos joku ottaisi ohjeet tosissaan ja kuolisi?

Tarinoiden mukaan vanhassa lännessä käärmeöljykauppiaat tervattiin ja pyöriteltiin höyhenissä. Sometervaajia höyhenineen tarvittaisiin nykyään paljon enemmän valistustyötä tekemään kuin ne muutamat ansiokkaat blogit kuten tämä. Skepsis RY:lläkin on vielä paljon kuokittavaa sarkaa.

Tom Kärnä said...

Minusta pitäisi olla niin, että ihmiset voisivat nostaa oikeusjutun huuhaapuoskareita vastaan hoitovirheistä. Tai vaihtoehtoisesti julkinen valta voisi ajaa itsenäisesti syytettä. Mutta jos täysivaltainen ihminen antaa hoitaa itseään typerillä tavoilla, niin silloin rangaistuksen tulisi olla alempi.

AnoMatti said...

Huomasin kyseisen lehden eilen paikallisen Citymarketin kassojen luona ja mieleen tuli ensin että onko kyseessä joku parodiaerikoisnumero. Pitääpä laittaa paikkaan palautetta.

AnoMatti said...

K-ryhmä seurasi S:n esimerkkiä ja vetää lehden myynnistä. Jokseenkin onnellinen loppu siis.

Anonymous said...

Mitä se kertoo ajastamme, että tuollaista hömppää tuotetaan ja että se vieläkin puree ihmisiin? Ei se keskiaikainen taikausko mihinkään ole kuollut, on korkeintaan muuttanut muotoaan. Hyvä kun kauppaketjut reagoivat nopeasti ja oikein. Oikea tapa suhtautua tuohon on vaijeta kuoliaaksi.