6.2.17

Kun tietynlainen someväki räjähti Vuoden homo palkinnosta

Tuure Boelius kertoi avoimesti Youtube-kanavallaan elämästään. Yksi aihe oli tärkeä Tuuren elämän kannalta, sillä siinä hän kertoi kokemistaan ahdistuksesta ja pahasta olosta. Ne johtuivat siitä ettei hän uskaltanut puhua ihastumistaan läheisilleen. Vuoden verran hän on tuskaillut identiteettinsä kanssa. Hän oli miettinyt tykkääkö hän tytöistä vai pojista. Vaikka oli jollakin tapaa aina tiennyt vastauksen. Hän on esittänyt olevansa jotain mitä ei ole. Kunnes uskalsi kertoa läheisilleen.

 Suosittelen sinua katsomaan Tuuren videon. Vasta sen jälkeen saat lukea loput kirjoituksestani.



Noin. Nyt ymmärrät miksi Tuure teki tuon videon. Ja minkälainen helpotus asiasta kertominen oli. Eikä hän ole tällä hetkellä arvuuttelemassa identiteettiään. Hän tuntee vihdoinkin olevansa onnellinen. Jos katsot vielä tuota seuraavia videoita Tuurelta, niin viime vuosi oli hänen elämänsä toistaiseksi paras vuosi. Kiitos siitä kuuluu niille läheisille jotka ottivat hänen homoutensa hyvin vastaan.

Tuuren kokemukset ja tuntema ahdistus sekä paha olo eivät ole tuntemattomia muille hänen ikäisilleen homoille. Nuorten ei tarvitse elää pelossa ja ahdistuksessa tuollaisten ajatusten kanssa. Tai ainakin minun mielestäni heidän ei tarvitsisi.

Kaiken tämän takia Tuure saikin Vuoden homo palkinnon Gaygaalassa. Hän on hyvä esimerkki avoimuuden ja rehellisyyden hyödyistä. Ja siitä ettei ongelmiensa kanssa kamppailevien lasten tarvitse olla yksin. Heidän ei tarvitsisi päätyä synkkiin vaihtoehtoihin. Tarkoitan itsemurhia.

Ja sitten tietynlaiset ihmiset näkivät uutisen lööppilehdessään.

Havainnekuva somekansan reaktiosta


Ja tietenkin he reagoivat kuten aikuisten asiaan perehtymättömien ihmisten kuuluukin reagoida. Tunteella, raivolla ja uskonnollisella paatoksella. He eivät nähtävästi voi mitenkään käsittää, että Tuuren ikäiset lapset kamppailevat seksuaaliseen suuntautumiseensa liittyvien ongelmien kanssa.

Sen sijaan nämä närkästyneet ihmiset vaativat valituksia lastensuojeluviranomaisille. Kommenteissa ei tarkalleen selitetä mitä lakia on rikottu, mutta viha on lähes käsin kosketeltavissa. Monet näyttivät tulkitsevan Vuoden homo palkinnon liittyvän pelkästään seksiin. Eikä siis niihin huoliin ja rohkeuteen jonka perusteella Tuure palkinnon sai. He tuomitsevat sen, että Tuuren ikäiset vedetään mukaan tuollaiseen homotouhuun. Aivan kuin Tuuren ikäiset eivät kävisi läpi ajatuksissaan sitä mitä tuntevat toisia ihmisiä kohtaan ja arkailevat sitä, että voivat ihastua saman sukupuolen edustajaan. Nämä närkästyjät ovat irtaantuneet lasten kokemasta todellisuudesta, joten tuomitseminen käy käden kääntessä ja parilla näppäimistön näpyttelyllä.


 Monet näyttivät myös tietävän, ettei vielä alle 18-vuotiaana voi tietää onko homo vai hetero. Nuoret elävät vielä tuossa vaiheessa ns. miettii valintaa. Ehkä jotkut miettivätkin vielä parikymppiseksi mistä tykkäävät, kunnes löytävät animetytöt ja valitsevat waifunsa. Ehkä jotkut tietävät jo ala-asteella ihastuvansa pelkästään vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Vaihtoehtoja on monia.

Perussuomalaisten Jari Ronkanen huomasi kohun. Hän päätti kantaa Someone please think of the children kortensa kekoon.

Seksuaalisuus on jokaisen oma yksityisasia ja siihen minulla ei ole nokan koputtamista. Ongelmalliseksi asian tekee, kun julkisesti seksuaalisuuden kanssa painii alaikäinen, suojaikärajan alittava lapsi, jota koskee lainsäädännön erityinen suoja. Vielä ongelmallisemmaksi tilanne muuttuu, kun lapsi seksualisoidaan vuoden homo –tittelillä aikuisten järjestämässä tilaisuudessa.
Minua kummastuttaa, että yksikään lastensuojelutaho ei ole ottanut kantaa Boeliuksen nimitykseen. Väestöliitto esimerkiksi ilmoittaa nettisivuillaan, että ”Tärkein lapsen seksuaalinen oikeus on saada kehittyä omassa tahdissa ja häiritsemättä, tuettuna ja suojattuna omanlaiseen seksuaalisuuteen.” Minkälaista rauhaa tarjoaa julkinen vähemmistöseksuaalisuuden korostaminen samalla, kun kauhaansa soppaan työntää vanhoillisen uskonnollisen yhteisön johtaja papinasussaan? Tilanteesta välittyy hyvin ristiriitainen kuva.
Olen sitä mieltä, että tilaisuudessa olisi sen luonteen vuoksi pitänyt olla 18-vuoden ikäraja ehdokkaissa. Viikonlopun jälkeen tulen olemaan lapsiasiavaltuutettuun yhteydessä selvittääkseni, onko tässä asiassa toimittu lain ja hyvän maun puitteissa.

Toivottavasti Jari kertoo saamansa vastauksen tuolla sivullaan. Nimittäin yllättävän moni nettikommentaattori oli aivan varma, että nyt on rikottu useita lakeja. Mutta perustelut unohtuivat. Mukana tässä huolestumisessa oli mm. artisti Joel Hallikainen, joka sittemmin poisti tuotoksensa. Minua kiinnostaa minkälaisen vastauksen nämä epämääräiseen tunnetilaan perustuvat tuohtumukset saavat viranomaisilta.

Liikemies ja verofobinen Peter Fryckman meni vielä pidemmälle. Hän huolestui uutisesta kommentoimalla sitä profiilissaan näin:

Sairasta; Homot, Pedofiilit jättäkää nyt edes Lapset rauhaan.

Ja

Sairasta on se että käytetään kypsymisiässä olevaa lasta mainosmielessä jolloin nuori ei vielä edes tiedä Välttämättä mistä on kysymys.

Pidän erittäin todennäköisenä ettei Peter katsonut Tuuren videota. Muuten hän ei olisi kirjoittanut noin noloa materiaalia nimellään muiden luettavaksi. Mitä palkinnolla Peterin mielestä oikein mainostettiin? Sitä, ettei lasten tarvitse kokea ahdistusta ja pelkoa tunteistaan vai sitä että aikuisille olisi luvallista panna lapsia? Mitä helvettiä oikein liikkui Peterin pervossa pääkopassa, jos hän sai jotenkin vedettyä mukaan pedofiilit? Ajatteleeko Peter Fryckman heti automaattisesti seksiä lasten kanssa näissä aiheissa?

Kysyn vaan.

Ja jään pohtimaan eivätkö nämä vihastuneet, närkästyneet ja kauhistelua julkisesti kolistevat ihmiset mitenkään ymmärrä minkä takia Tuure ja muut hänen kaltaisensa lapset tuntevat sitä pahaa oloa ja pelkoa ajatuksistaan?

19 comments:

naapurin kissa said...

Kuka suojelisi lapsia "suojelijoilta"?

Sarin said...

Erinomainen teksti. Tärkeään asiaan hyvä kannanotto. Siis kirjoittajalta, ei niiltä somen raivopäiltä.

Sähis said...

loistava loppukaneetti

Anonymous said...

Niin. Kunpa ne heterot vain lakkaisivat siittämästä niitä homoja tähän maailmaan niin kaikilla (Päivi Räsäsellä ja 87% Perusuomalaisista) olisi niin paljon parempi olla.

Ja ennenkuin kukin valtaväestöä edustava ihmisyksilö herää 18-vuotispäivän aamunaan täysin varmana heteroseksuaalisuudestaan, eiheidän pidä antaa turhaan hämmentää itseään ja sen ilmeisen hauraan identiteettinsä muodostumisprosessia olemalla tekemisissä kenenkään vastakkaista ja omaa sukupuolta edustavan yksilön kanssa. Ja kappas - taas on yksi ongelma ratkaistu!

Anonymous said...

Ja BLABLABLA

Sinäkö se sanelet kuinka normaali-ihmisten tulisi "perehtyä asiaan" ennekuin voi olla pitämättä tästä homoseksuaalisuuden jatkuvasta mainostamisesta? Tottakai jokainen saa olla homo jos kerran on sellainen mutta ei muiden tarvitse siitä pitää taikka "perehtyä" asiaan. Se on fakta että homot eivät lisäänny joten evoluutio kyllä karsii nämä dna-virheelliset sekasikiöt. Ei siihen tarvita toista ihmistä.

Anonymous said...

"Tottakai jokainen saa olla homo jos kerran on sellainen mutta ei muiden tarvitse siitä pitää taikka "perehtyä" asiaan."

Olisi hyvä perehtyä että saadaan nämä virheelliset luulot korjattua että esim. homo on yhtä kuin pedofiili tai että homous on valinta.

Paholaisen asianajaja said...

``Sinäkö se sanelet kuinka normaali-ihmisten tulisi "perehtyä asiaan" ennekuin voi olla pitämättä tästä homoseksuaalisuuden jatkuvasta mainostamisesta?``

Tervetuloa blogiini, anonyymi! Muistathan että täällä on sallittua, ellei jopa suotavaa, esittää aiheeseen liittyvä rationaalinen ja perusteltu vastalause.

Jos et täysin ymmärtänyt, niin juttuni juju oli se, etteivät lastensuojeluviranomaisia vaativat ihmiset perustelleet kestävästi miksi lastensuojelua tarvitaan.

Anonymous said...

Joo no, minä katsoin videon ja mut valtasi sanoinkuvaamaton ahdistus tuon pojan puolesta ja minusta tuntuu, että hänelle tulee vielä harmia siitä, että hän noin julkisesti tulee ulos kaapista.
Minä en ole mikään perskristillinen tapahetero, vaan minut outattiin väkisin iässä, joka sinun mielestäsi on erittäin riittävä ulostulolle ja sen jälkeen asiat ovat menneet rakettina päin persettä. Minä en koe ulostuloa mitenkään vapauttavana, vaan, kuten sanottu, ahdistavana. Mä en itse tiedä seksuaalista suuntautumistani ja ikää on kohta 50.

Anonymous said...

Pisti silmään seuraava: "Nämä närkästyjät ovat irtaantuneet lasten kokemasta todellisuudesta".

Lause ehkä kannattaisi korjata ihan suosiolla muotoon: "Nämä närkästyjät ovat irtaantuneet todellisuudesta". Tosiasiahan on että ko. henkilöt elävät omassa raamattulaatikossaan ilman ikkunoita ja ovia.

Anonymous said...

"Joo no, minä katsoin videon ja mut valtasi sanoinkuvaamaton ahdistus tuon pojan puolesta ja minusta tuntuu, että hänelle tulee vielä harmia siitä, että hän noin julkisesti tulee ulos kaapista.
Minä en ole mikään perskristillinen tapahetero, vaan minut outattiin väkisin iässä, joka sinun mielestäsi on erittäin riittävä ulostulolle ja sen jälkeen asiat ovat menneet rakettina päin persettä. Minä en koe ulostuloa mitenkään vapauttavana, vaan, kuten sanottu, ahdistavana. Mä en itse tiedä seksuaalista suuntautumistani ja ikää on kohta 50."

Eli kyse on nimenomaan sinun ahdistuksestasi, joka ei liity mitenkään sen nimelliseen kohteeseen, jonka kanssa sinulla ei tunnu olevan mitään yhteistä muutenkaan.

Anonymous said...

Itse olen aina vastannut näille homofoobikoille, että jos homous olisi valinta kysymys ja siihen pystyttäisiin "propagandalla" vaikuttamaan, niin se paatuneinkin homovihaaja tosiäijä voisi olla homo.

Mutta en rehellisesti ymmärrä miksi homous on niin suuri trigger pointti joillekkin.

Anonymous said...

"Ongelmalliseksi asian tekee, kun julkisesti seksuaalisuuden kanssa painii alaikäinen"

Onko Tom of Finlandin ylikorostuneen seksuaaliset piirrokset sittenkään paras tapa viestittää että homot ovat tavallisia ihmisiä? Touko Aaltonen sopisi paljon paremmin "homoikoniksi" kuin hänen piirroksensa, sillä hän eli saman kumppanin kanssa parikymmentä vuotta. Mielestäni tässä kohussa on kyse vain siitä, että "huolestuneet" kansalaiset ovat vetäneet yhtäläisyysmerkin homoseksuaalisuuden ja Tom of Finlandin taiteen välille. Viesti on epäonnistunut.

ps. Missä on lesbotaide? Missä ovat hekumalliset, ylikorostuneen seksuaaliset lesboikonit? Haluan huolestua.

Anonymous said...

On selvää, että lapsen näköinen nuori poika homoikonina on kaikin tavoin mauton ja epäonnistunut valinta.
Kysymys ei ole siitä, mitä poika kokee itse olevansa, vaan siitä millaisen viesti valinnan tehnyt organisaatio antaa itsestään ja seksuaalisuudesta. Seksuaalisuus kuuluu aikuisuuteen, sitä ei voi edustaa lapsenkasvoinen nuori missään suhteessa. Missikilpailuissakin on ikärajat, vaikka niiden viesti ei varsinaisesti ole eroottisuus.
Homoikonin viesti on väistämättä ja aina seksuaalinen.
Ehkä naurettavinta on se, että diplomin ojensi piispa Irja Askola. Onhan muistettava, että kirkko, tosin katolinen kirkko, on kunnostautunut nuorten poikien seksuaalisessa hyväksikäytössä.

Anonymous said...

"Homoikonin viesti on väistämättä ja aina seksuaalinen."

Miksi asia on mielestäsi näin? Miten "homoikoni" eroaa muista vuoden se ja se -palkinnoista? Kysehän on tunnustuksesta palkitulle henkilölle, ei parituksesta.

Ja jos seksuaalisuus kuuluu aikuisuuteen, pitäisikö teineiltä kieltää seksi kategorisesti? Vai pitäisikö seksi jopa jättää vain avioliittoon?

Anonymous said...

Miten homoikoni = missikisat? Käsittämätön vertaus.

MrrKAT said...

1990-luvulla oli lasten tenavatähtikilpailu jossa laulettiin myös aikuisten lauluja kuten
Sealed with a kiss ja

Suklaasydän.
("Kun nuoren miehen ujoimman. Näin pöydässä pienen kahvilan, Niin syystä jota tiedä en,
Sain hältä suklaasydämen."
)

Ja tietääkseni heitä palkittiin, vaikka olivat vain 7-13 vuotiaita*.

- Väittääkö "homofoobikot" kirkkain silmin että aikuiset ei koskaan laula ja lähettele suklaasydämiä "piip" mielessään?
- Eikö homonuori saisi laulaa sitä ja tulla palkituksi vaikka on vanhempi kuin noi palkitut tenavat?
- Vai voisko ajatella että sydänasiat ei aina tarkoita seksiä vaan - sydänasioita?
- Saako 16-vuotias sydänleikattu puhua ja tulla palkituksi sydänvikaisten/kirurgien juhlassa vaikka sydänvikainen sydän ei ole "normaali"? Vain "normaaleillako" lapsillako on tässä maailmassa oikeus puhua ja tulla palkituksi ?!! (Tämä niille jotka kielipelissään pelaavat käsittein "normaali" vs "ei-normaali").

Muuten(I), itse tunsin 9 v ja viimeistään 12 v tiesin olevani se mistä käytetään termiä "hetero", vaikken juuri tuota termiä en. (Taisin 11-12v tietää pejoratiivisen termin joka tarkoitti homoja. Eli negaation kautta..). Muuten (II), silloin olin jo tietoinen sydänviastani.


*https://fi.wikipedia.org/wiki/Tenavat%C3%A4hti_%E2%80%9990

Anonymous said...

Tenavana laulettiin Kissin biisejä, tietysti täysin tietämättä mitä sanat tarkoittaa.... "I put my log in your fireplace..."

Anonymous said...

Ihan vain kiusallani haluan myös huomauttaa, että suojaikäraja Suomessa on 16-vuotta. Käsittääkseni (lyhyen internetityksen perusteella, en ole aiemmin kuullut tästä henkilöstä) Tuure oli palkittaessa 16-vuotta. Joten someraivo kohdistuu monella tavoin väärään osoitteeseen. Ensinnäkään "vuoden homolla" ei ole tietenkään mitään tekemistä varsinaisen seksuaalisuuden toteuttamisen (esimerkiksi yhdynnän) kanssa ja toiseksi, mikäli Tuure niin haluaisi, hänellä olisi täysi laillinen oikeus harjoittaa sukupuoliyhdyntää haluamansa sama- tai erisukupuolisen henkilön kanssa lastensuojeluviranomaisten voimatta varsinaisesti puuttua asiaan.

Tuon videon julkaistessaan Tuure oli (kai?) 15-vuotias, mutta hänellä oli tietysti jo silloin sananvapaus ja oikeus puhua julkisesti itselleen merkittävistä asioista, kuten seksuaalisuudesta.

Tämä tekee näiden someraivoajien "polymorfisesta perverssiydestä" vieläkin kiinnostavampaa. Yksi ongelma näyttää olevan, että Tuure joidenkin ihmisten mielestä näyttää lapselta. Tämä taas laukaisee oudon ajatusketjun. Koska Tuure näyttää jonkun toisen ihmisen mielestä seksuaalisesti alaikäiseltä, ei hänellä tulisi olla oikeutta olla avoin seksuaalisuudestaan, koska se jotenkin oikeuttaa pedofiliaa.

Ilmeisesti on siis niin, että ei riitä, että ihminen osoittaa selkeästi osaavansa kypsästi puhua seksuaalisuudestaan ja että hän on ylittänyt sukupuolisuhteille asetetun suojaikärajan. Jos hän vain näyttääkin jonkun "ahdistuneen" tai "huolestuneen" ihmisen mielestä alaikäiseltä, hänellä ei ilmeisesti ole sen paremmin oikeutta puhua seksuaalisuudesta kuin - herran tähden - käytännössä harjoittaa sitä, vaikka olisi 50-vuotias. Koska pedofilia.

AnoMatti said...

Täytyy sanoa että ymmärrän ihmettelyn siitä miksi kyseinen palkinto pitäisi antaa alaikäiselle. Tietenkin kyseessä on 16 (15) vuotias henkilö joka pystyy jo järkevästi ajattelemaan seksualisuudestaan (toisin kun esimerkiksi transseksuaaliksi julistautunut 8 vuotias), mutta pitäisi pystyä ajattelemaan myös niin että hän ei ole ehkä valmis siihen (kovinkin negatiiviseen) julkisuuteen joka palkinnosta seuraa vaikka hän olisi asiasta tehnyt jotain videoita aikaisemmin.

En kyllä tajua miksi tuosta pitää lastensuojeluilmoitusta alkaa kirjoittamaan, pojan vanhemmat eivät varmaankaan ole olleet masinoimassa palkintoa jälkikasvulleen. Enkä usko että pelkästään pojan homoseksuaalisuus, tai siitä julkisesti puhuminen, on hyvä syy ilmoituksen tekemiseen.