12.4.17

NASA ja Lerpun oven arvoitus

Kansainvälinen avaruusasema jatkaa kiertoaan planeettamme ympärillä. Jotkut eivät kuitenkaan usko, että sellaista avaruusasemaa on oikeasti olemassa. Jotkut etsivät todisteita siitä, että NASA on lavastanut koko höskän. Ja siinä vaiheessa päädymme syvään päähän outojen asioiden allasta. Se pääty jota haluaisin väsyneenä välttää.

Tänään altistuin tälle videolle.



Vastaavia videoita tuosta ovesta löytyy useilta nettisivuilta. Astronautit kömpivät ulos luukusta, mutta valkoinen pyöreä ovi taipuu! Ei tuollainen ovi kestäisi painetta ja suojaisi oikeaa avaruusasemaa. FEIKKI! VÄÄRENNÖS! HUIJAUS!

Tai sitten voisi käyttää niitä hermosolujaan ja tarkistaa mistä oikeasti on kyse.

Mikä tuo taipuisa läppä sitten on? Se ei ole paineistettu ovi. Se on lämpöeriste, joka peittää varsinaisen ilmalukon oven. Avaruudessa esineet kun altistuvat jatkuvasti suurille lämpötilaeroille.

Täällä on tarkka kuva varsinaisesta aseman ovesta ja tuosta suojaläpästä. Pelkästä lämpöeristeestä on myös valokuvia. Aiheesta on myös paljon luettavaa netissä, jos uskaltaa googlailla ISS EVA Hatch thermal covers, jne. Kuka tahansa videota jakava Homo sapiens olisi voinut tarkistaa faktat. Mutta sellaista ei vaan osata tai haluta tehdä tietyissä piireissä.

Eniten toipumista tarvitsen siitä tiedosta, että näitä litteän maan uskojia löytyy ihan oikeasti ihmiskunnan joukosta. Tarkistin videossa kommentoivien ihmisten profiileja. Sekä minkälaiset ihmiset jakavat näitä "ISS on huijaus" ja Flat Earth juttuja facebookissa. He ovat vakavissaan tai äärimmäisen omistautuneita trolleja. Huuhaa maailman monimuotoisuus on lähes yhtä kaunista kuin metsiemme biodiversiteetti. Tai ehkä nämä avaruusasemaa huijaukseksi luulevat ihmiset ovatkin oikeasti NASAn palkkaamia astroturffaajia, jotka yrittävät herättää kiinnostusta avaruusmatkailuun?

6 comments:

Juupa... said...

Itse olen ennemmin pitänyt flat earthilaisia vain sarkastisena internet ilmiönä. Koin todellisen hämmästyksen kun vanha ystäväni, salaliittoteoreetikko kyllä, alkoi ihmettelemään, miten meri pysyy maapallon päällä vaikka se pyörii niin lujaa frisbeen lailla tai miten ilmakehä pysyy kasassa. Hänen sanojensa mukaan "avaruus voidaan ajatella miinuksena ja ilmakehä plussana niin niidenhän pitäisi sekoittua ja neutralisoitua jos niiden välissä ei ole jotain barrieria". Painovoimasta hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä. Hän mietti ottaako painovoima meren pohjasta kiinni vai koukkaako se jotenkin meren pinnalle ja painaa koko massaa alaspäin. Koitin kärsivällisesti selittää hänelle, miten jokainen massallinen hiukkanen "vetää" toisia massallisia hiukkasia puoleensa, mutta tämä on liian monimutkainen ajatus joten painovoima on huijausta ja maa on littana... Hämmästyttävää, miten peruskoulun fysiikan opit ovat ihmisellä menneet niin paljon metsään.

Ystäväni selitys siihen miksi hän uskoo soopaan on hämmästyttävä. Koska ketään ei ole kertonut hänelle miten maailma toimii (en tiedä mitä hän on koulussa tehnyt) ja maailmassa valehdellaan niin paljon, niin hän epäilee aivan kaikkea. Silti hän näkee naurettavat, nimettömät väitteet internetissä luotettavammiksi kuin useaan kertaan todistetut ja kunnioitetut tutkimustulokset. Toisaalta jätkä ymmärtää tieteellistä metodia yhtä hyvin kuin satiainen perussuomalaisten politiikkaa...

Pieni listaus vielä, mihin kaikkeen yksi ihminen voi uskoa tai olla uskomatta:

-painovoima on paskaa
-Maa on littana
-Kuningatar Elizabeth on Argonialainen
-Kuulento on paskaa
-Ufoja
-Trump on paras presidentti
-Holokaustia ei tapahtunut (Tarkemmin, koska holokaustin uhriluku on kyseenalainen, koko juttua ei tapahtunut)
-Myöskään Bataclan hyökkäystä ei tapahtunut
-Tai 9/11
-Ufoja
-Tai Pentagonia
-Tai mitään muutakaan ikävää asiaa
-CERN:ssä on avattu helvetin portti
-CERN:ssä on myös tehty mustia aukkoja
-HAARP:n säänmuokkaus on fakta
-Chemtrail on fakta
-Lisää ufoja
-Rokotteilla ohjataan mieliä
-Ja harvennetaan ihmisjoukkoja
-Entropiaa ei ole

Näitä on ollut paljon muitakin - ja varmasti tulee lisää. Pidän jätkästä kyllä, mutta välillä pelkään, onko tyhmyys tarttuva tauti.

Paula said...

Jenkeiltä voi nyt odottaa mitä vain, mutta googlaamalla "litteä maa" näyttää siltä, että Suomessakin on asialle omistettuja nettisivuja.

Uskomatonta. Ellei sitten kyseessä ole läppä. Mutta ei siltä vaikuta.

Anonymous said...

"painovoima on huijausta ja maa on littana.."

Mutta mikä suunta avaruudessa on ylöspäin? Eikö veden pitäisi tippua pois littanalta maalta, muusta irtaimistosta puhumattakaan. Miksi muut planeetat eivät ole littanoita?

juupa... said...

Hyviä kysymyksiä, anon. Olen miettinyt samaa useasti.

Anonymous said...

Olen vakuuttunut siitä että jos tämän tyypin flat-earth salaliittoteoreetikko pääsisi käymään avaruusasemalla, hän ei uskoisi tapahtunutta vaan pitäisi sitä vain ovelana huijauksena. Valitettavasti ainoa tapa todistaa asia on päästää hänet lähtemään ulos ilmalukosta ilman pukua (asia jota tämä aivan varmasti vaatisi).

Sähis said...


Suosittelen muuten kaikille avaruus-/insinöörismaailmasta kiinnostuneille käyntiä Kennedy Space centeriin Orlandon kupeeseen. Kävin siellä viime viikolla, ja vierailuun varattu vajaa yksi päivä hujahti liian nopeasti. Paljon jäi vielä näkemättä. Ja jos ei avaruuteen tai avaruusmatkustukseen usko millään tasolla, niin siellä on ainakin tosi hienoa videorekvisiittaa kuulaskeutujasta avaruussukkulaan (Atlantis).