19.1.18

Ranska ja taistelu rokotteiden puolesta

Ranskassa säädettiin viime vuonna uusi rokotuslaki. Se nostaa pakollisten lapsuusajan rokotteiden määrän kolmesta rokotteesta 11 kappaleeseen. Tai tarkemmin sanottuna, tekee pakolliseksi rokotuttaa 11 tautia vastaan. Laki astui voimaan 1. tammikuuta.

Ranskassa tuolle laille on tarvetta, sillä rokotuskattavuus on ollut 20 vuotta alamäessä Wakefieldin aloittaman/tekaiseman skandaalin jälkeen. Vuonna 2016 ranskalaisista peräti 41% vastasi, etteivät rokotteet ole turvallisia. Se on järkyttävän suuri määrä eurooppalaisessa sivistysvaltiossa.

Sentään joidenkin rokotteiden kohdalla on tapahtunut edistystä. Uusimpien rokotteiden kohdalla kattavuus on vielä liian alhaista, mutta kuitenkin nousussa. Suurin haaste on saada nämä harhailijoiden joukot immunisaation äärelle. Nature huomauttaa aivan oikein, että tässä haasteessa ei kannata maalata yksinkertaisena taisteluna tietämättömien rokotevastaisten ja tieteellisen järjen välillä. Ranskan hallitus on käynyt juuri sellaista PR-kampanjaa. Ihmisillä on useampia syitä epäillä rokotteita, joten yksinkertaistettu kampanja jää tehottomaksi monitahoisen ongelman ratkaisussa. Pointin vasarointi voi vain vahvistaa rokotekieltäytyjien asenteinta rokotteita vastaan. Rokotuskattavuus voi myös jäädä alhaiseksi, jos ihmiset eivät enää ota ensimmäisen rokotteen jälkeen tehosterokotteita, mikä on ongelma Ranskassa.

Pelkkä rokotuslain tekeminen ei itsessään nosta rokotuskattavuutta. Pitäisi saada muutettua ihmisten ajatusmaailmaa rokotteista. Hallitus on tehnyt erittäin vähän töitä rokotuslain eteen julkisuudessa. Sosiaalisessa mediassa tuo rokotevastaisuus on kaikkein sitkeintä. Ranskan terveysviranomaiset ovat vasta suunnittelemassa millaisella digilääkkeellä siellä kannattaa taistella. Joulukuussa järjestettiin asialle omistautuneen paneelin kokous. He joutuvat miettimään miten reagoida, kun kansalaiset jakavat sosiaalisessa mediassa vinkkejä mm. siitä miten väärentää rokotustodistuksia lapsilleen. Ilman asiaan kuuluvia rokotuksia lapset eivät enää pääse valtion kouluihin ja päiväkoteihin.

Vuoden päästä ehkä näemme minkälaisia ratkaisuja Ranskassa kehitettiin.

1 comment:

Irja Viirret said...

OLen lapsirokotusten kannattaja, sillä monia tauteja esim. isorokko on saatu aisoihin rokotteen avulla - voi olla, että virusta säilytetään edelleenkin biologisen sodankäynnin varalta. Kuten pernaruttoakin, mutta ehkä se enemmänkin scifiä kun todellisuutta. Flunssarokotteissa puhuu kuitenkin usein raha, koska ne tulevat aina jälkijunassa ja tauti on muuntautunut jo monta kertaa, mutta voihan olla, että sekin pahemmalta epidemialta joskus suojaa, nykyään ei niin ole käynyt... Rokote voi tietenkin myös tappaa tai aiheuttaa vakavia komplikaatioita apu- tai säilöntäaineen vuoksi, ne kuuluvat yksittäisiin, ikäviin riskitekijöihin. Toisaalta jos rokote pelastaa 9 kymmenestä, kun muutoin ainakin 9 sairastuisi varmasti ja heistä 4 -5 kuolisi, niin onhan siinä etunsa. Ranskan mallia en tässä suhteessa siis ymmärrä. Se kuuluu kohta riskialueisiin.