7.6.18

Homeopatia pulassa Englannissa, taas jälleen sekä että Finaali

Tämä vuosi tuntuu olevan liukasta alamäkeä Samuel Hahnemannin keksimälle uskomushoidolle. Englannissa varmistui korkean tason päätöksellä, ettei homeopatia enää saa veronmaksajien rahoitusta. Tästä rahoituksesta on väännetty kättä parin vuoden verran. Sairaanhoitopiirit ovat poistaneet rahoituksensa homeopaattisille hoitomuodoille. Lopulta Englannin terveysviranomainen, eli NHS England, väänsi lopullisesti rahahanat kiinni homeopaattien lavuaareilla. Perusteluissaan NHS totesi, ettei homeopatialle ole kertynyt tieteellistä näyttöä riittävästä hoitotehosta.

Homeopatia oli vain yksi tällaisista lopetetuista tehottomaksi jääneistä hoitomuodoista. Kahdeksantoista hoitomuotoa poistettiin verorahoilla tuettavien hoitomuotojen listalta. Enää terveyskeskusten lääkärit eivät saisi kirjoittaa niille reseptejä. Säästöjä arvioidaan kertyvän n. 141 miljoonan punnan verran vuodessa.

Homeopaattien etujärjestö British Homeopathic Association esitti useita vastalauseita. He vaativat NHS:n päätöstä rahoituksen lopettamisesta kumottavaksi. Eivätkä ne tehonneet. Tähän pakollinen vitsi homeopatian hoitotehosta. Tuomari tulkitsi asiantuntijoiden lausunnot luotettavammaksi kuin BHA:n esittämät tiedot. BHA pahoitteli tilannetta ja esitti mielestäni hieman vääristellyn pettymyslausahduksen:

"That is not good enough, for it is important to remember that the real losers in this case are the patients who are now being refused a treatment on which they have come to depend."

Homeopaatit eivät kadonneet minnekään. Brittiläiset pääsevät vieläkin homeopaattien asiakkaiksi. Heidän täytyy vain mennä yksityiselle puolelle.

Viimeisenä saarekkeena Skotlannin NHS antaa vielä rahaa homeopatialle. Integratiivisen hoidon keskus sijaitsee Glasgowissa. Siitä ei helposti luovuta.

2 comments:

Anonymous said...

Eikös homeopaattien budjetti ole juuri suurimmillaan kun se on nolla? ehhehehe =)

Anonymous said...

"Eikös homeopaattien budjetti ole juuri suurimmillaan kun se on nolla? ehhehehe =)"
Kyllä! Punnan rahaa on pidetty hetkinen homeopaatin kassan tiskillä. Näin se punnan olemus, muisti ja luonne ovat taltioituneet siihen kassaan, ja sehän toki riittää.