8.9.13

Kun lehtori evoluution opettamisesta kieltäytyi

Viikon aikana on kohistu kotimaisesta kreationismin ilmenemisestä koulussa. Keskisuomalainen kertoi biologian opettajasta, joka ei suostunut tekemään työtään Viitasaaren lukiossa. Aiheena oli evoluutioteoriasta kertominen, jota lehtori Tuula Väyrynen ei halunnut tehdä. Hän vetosi uskonnolliseen vakaumukseensa. Helluntaiseurakunnan oppeihin uskova Väyrynen pitää luomisoppiin uskomista tärkeämpänä kuin työtään. Maailma ja eläimet luotiin kuudessa päivässä. Oppilaiden vastuulle jäi evoluutioteorian itsenäinen opiskelu.

Kotimaa24 haastatteli lehtoria. Kaikkien onneksi hän ei omien sanojensa mukaan ole tuonut kreationismia esiin biologian tunnilla. Opetussuunnitelman mukainen opettaminen on hänen mielestään kuitenkin tapahtunut. Opettajan työtapoja kun ei ole kahlittu niin tarkasti. Opettajilla ei ole tarkkoja ohjeita siitä miten aihetta pitäisi opettaa. Väyrynen toteaa Raamatun vanhan käännöksen olevan kirjaimellisesti totta, joten tieteellinen tutkimus ei sille pärjää.

Ongelmia nousee välttämättä siitä jos oppilaalla sattuisi olemaan kysymyksiä evoluutioteoriasta. Opettaja ei suostu vastaamaan? Toistaiseksi ei ole selvinnyt miten lehtori Väyrynen on käytännössä hoitanut, tai siis jättänyt hoitamatta, työtään. Toivottavasti asia ajaa opettajat lukemaan uudelleen lukiolakia, jotta vastaavia epäselvyyksiä osataan tulevaisuudessa välttää.

Tapaus on nostanut pinnalle aktiiviset kreationistit, jotka ovat puhumassa dogmaattisen kehitysopin ylivallasta. Kirurgi Mikko Tuuliranta kirjoitti Keskisuomalaiseen mielipidekirjoituksen. Aiheena on evoluutioteorian kriittinen  opettaminen, eli Jenkkilän IDeisteiltä opittu "teach the controversy".

Tuuliranta kertoo evoluutioteorian olevan monimutkaisempi aihe kuin oppikirjoissa annetaan ymmärtää. Se onkin aivan totta. Elämän monimuotoisuus yhdistettynä oikean maailman satunnaisuuteen tarkoittaa, että ilmiöstä ei lopulta voi johtaa tarkkoja laskuyhtälöitä.

Elävässä elämässä läheskään kaikki parhaat yksilöt eivät automaattisesti säily huonompien kustannuksella, vaan monien henki saattaa olla enemmän kiinni hyvästä tai huonosta tuurista. Populaatiogenetiikka myös selvästi todistaa, että parhaiten sopeutuneiden perinnölliset ominaisuudet eivät läheskään aina lisäänny populaatioissa. 

Aivan totta. Ja tuon takia populaatioista laskeskellaan muutosten keskiarvoja eikä yksilöiden kohtaloita. Tuuliranta pääse tästä siihen kreationistien käsitykseen Haldanen dilemmasta. Lyhyesti se tarkoittaa sitä, ettei evoluutiota pääse tapahtumaan, koska muutos on liian hidasta tai muuten vaan merkityksetöntä. Tuuliranta näyttäisi nopeuden sijaan vetoavan geenien yleiseen yleistymiseen.

Niin sanottujen hyvien (ja usein harvinaisten) geenien yleistymistä ei vaikuttaisi juurikaan tapahtuvan, vaan ne hukkuvat suureen maailmaan. Tätä kutsutaan Haldanen dilemmaksi. Luonnonvalinta ei siis tee populaatioista parempia, vaan pyrkii ainoastaan säilyttämään sen elinvoimaisimmat yksilöt. Se siis suojelee populaatioita taantumiselta, mutta ei aiheuta evoluutiota, ”kehittyneemmäksi, paremmaksi muuttumista”.

Sen tarkemman argumentin puuttumisen takia hyppään seuraavaan pointtiin.

Kaikki, mikä menee tämän yli, on kiistanalaista. Ns. makro- ja megaevoluutiohypoteesi ei perustu luonnontieteiden tutkimustuloksiin vaan joidenkin paleontologien muutamien fossiililöytöjen perusteella tekemiin tulkintoihin

Ehkä pienoinen yleistäminen geenitutkimuksen, paleontologian, bioinformatiikan ja populaatiogenetiikan yhteistyöstä. Juuri äsken Tuuliranta kertoi geeneistä, mutta yhtäkkiä ne ovatkin kadonneet ja tilalla on muutamia fossiileja.

Eräät fossiilit, kuten niin sanottu liskolintu voidaan, jos niin halutaan, tulkita matelijan ja linnun välimuodoksi. Toisten mielestä se kuitenkin on vain hieman erikoinen, sukupuuttoon kuollut lintumosaiikki.  

Tai sitten voidaan todeta, että myös mosaiikkimuoto voi olla välimuoto, eivät toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja. Välimuotofossiilien kohdalla kreationisteilla onkin ehkä hieman yleisempää näinä vuosina puhua mosaiikkimuodoista.
Välimuoto ei olekaan yksinkertaisen suoran linjan keskipisteenä, vaan useampaan suuntaan haarautuvan puskan oksa kehityslinjojen välissä. Kreationisteilla on aivan oma käsityksensä siitä millaisia välimuotojen pitäisi olla. Esim. professori Tapio Puolimatkan käsitys siitä millainen välimuodon pitäisi olla kertookin aika paljon aiheesta. Näyte Puolimatkan Tiedekeskustelun avoimuuskoe-kirjasta sivulta 375.: 

"Coyne esittää kirjassaan (2009) muutamia esimerkkejä mahdollisista välimuodoista. Välimuotojen käsitteellä näyttäisi olevan erilainen sisältö darwinistien teorian kannattajille ja sen vastustajille. Coynen kaltaiselle vakaumukselliselle darwinistille kelpaa välimuodoksi liskolinnun (Archaeopteryx) kaltainen "mosaiikki". Sen sijaan, että liskolinnun jokainen elin olisi kehittynyt puoliväliin lintujen ja matelijoiden elimistöstä, jotkut sen elimistä ovat linnun kaltaisia kun taas toiset elimet ovat matelijoiden kaltaisia."



Tuuliranta jatkaa.

Mitä tulee perimän muutoksiin eli mutaatioihin ns. ”evoluution raaka-aineena”, geneetikot tietävät, että käytännössä kaikki mutaatiot ovat joko haitallisia tai neutraaleja. Genetiikan historia ei tunne positiivisia, uutta ja hyödyllistä geneettistä informaatiota synnyttäviä mutaatiota – mutaatiot aiheuttavat sairauksia, taantumista ja ennen aikaista vanhenemista. 

Tai sitten asia on monimutkaisempi kuin Tuuliranta antaa ymmärtää.

Onkin kummallista, että evoluutioteoria vaikuttaa olevan ainoa ”pyhä teoria”, sillä sen kannattajat eivät useinkaan siedä minkäänlaista kritiikkiä – tieteessä saa kritisoida melkein mitä tahansa, kunhan jättää evoluutioteorian rauhaan.

 Jos kritiikissä on perää, niin sitä saa toki esittää. Jos se on luokkaa "mittariperhosten kuvat ovat lavastettuja", "välimuotofossiileja ei ole" tai "hyödyllisiä mutaatioita ei ole", niin se todennäköisesti ignoroidaan.

Ottaako Opetushallitus virallisesti kantaa kreationistilehtorin tapaukseen? Toivottavasti. Pätevä opetus kun ei saisi joutua uskonnollisen vakaumuksen uhriksi.

Kiitos vinkistä Kyöstille.

8 comments:

MrrKAT said...

Tri Vastaisku ehdottaisi Dawkinsia+Harrisia+Hitchensiä+Humeauskontotunneille.

Humen henki asettui oppilaaseen:

-"Olivatko Raamatun evankelistat
ja silminnäkijät kaikki kirjanoppineita tai gallup-tutkijoita?"

-"Oliko heitä 100 vai yksi lenkki kussakin "rikkinäisen puhelimen" huhuketjussaan ennen ylöskirjamista?"

-"Oliko heillä voimakas sielullishenkinen tarve puhua asiansa puolesta ?"

-"Oliko kr-uskon levittäjillä mikä
rahoitustausta ja kuka antoi
heille ruoan ja asunnon?"

-"Uskotko naapuria, jos sanoo,
että näki Muhammedin ja näki
poikansa leijuneen metrin
korkeudella sängystä? Mikset?"

-"Kumpi on pienempi ihme :
a) poika leijui uhmaten painovoimaa vai
b) että sinä, hän tai mies
erehtyivät edes tämän kerran?"

-"Tunnetko kaikki luonnonlait ja niiden seurausten rajat ja tunnetko kvanttielektrodynamiikkaa?"

-"Ovatko kaikki ihmiset koko ajan erehtymättömiä kaikkitietäviä
aistinvaraisia mittareita?"

-"Miksi ammattilentäjien
oppikirjassa on n. 30 sivua aistivirheiden ja hallusinaatioiden
tyyppikuvauksia? Oletko
tutustunut ?"

Taputtaisiko Tuuliranta nyt: "Just ! Tähän tapaan !" ?

;D

Anonymous said...

Itse asia on tosi raivostuttava. Ei silti ole itsestään selvää, onko lehtori varsinaisesti toiminut laittomasti. Ks. lukioasetus 4 §: "Osa opinnoista voidaan edellyttää opiskeltavaksi itsenäisesti." (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980810)

t. a-s-h

Otto said...
This comment has been removed by the author.
Otto said...

PA: "Hän vetosi uskonnolliseen vakaumukseensa."

Tätä hän käsittääkseni ei ole missään tehnyt, sen sijaan hän sanoo viittaamassasi haastattelussa: "ettei itse ole erityisesti pohtinut, mitkä aiheet opiskellaan opettajavetoisesti ja mitkä opiskelijat opiskelevat itse."

MrrKAT:
Humen väsynyt argumentti ihmeitä vastaan on ikävä kyllä romutettu jo perusteellisesti: http://pitt.edu/~jearman/Earman2000HumeAbjectFailure.pdf

Anonymous said...

"Mitä tulee perimän muutoksiin eli mutaatioihin ns. ”evoluution raaka-aineena”, geneetikot tietävät, että käytännössä kaikki mutaatiot ovat joko haitallisia tai neutraaleja"

Voi herran pieksut. Valintapaine mikrobipopulaatiossa johtaa takuuvamasti edullisiin mutaatioihin parin viikon peruskurssin aikana.

Mm. ames-testi perustuu hyödyllisen mutaatioon. Ja siinä mutaation muodostumiselle annetaan aikaa 48 tuntia.

MrrKAT said...

Otto: Humen väsynyt.. romutettu...

Otto ei ole edes kartalla tässä gonzo-retorisessa raamissa. On ihan yx hailee mitä joku on jossain Humesta sanonut paksussa kirjassa jos sallitaan Tuulirantojen sanoa.

Vai aikooko ope lukiossa argumentoida: "koska ..Pr(t(M)/M&E&K) = Pr(¬ D/M&E&K).. (blaa sen 100 sivua propositiologiikkaa ja Bayes matikkaa) .. niin olet metsässä ?

Naurettavaa..:D
Mistä ees sellainen lukion ope ees pohjoismaista löytyis ?:D

Schrödingerin Kissa said...

Minusta tässä on huolestuttavinta se, että biologiaa opettaa joku, joka ei ymmärrä, miten evoluutio toimii. Se on merkki opettajan huonosta asiantuntemuksesta. Mitä kaikkea muuta opettajalta on jäänyt ymmärtämättä omalta ydinosaamisalueeltaan?

Anonymous said...

Suomessa uskotaan naiivisti, että kun on tutkinto, niin se takaa ammattitaidon. Elämme harhakuvitelmassa, että koulutus johtaa vääjäämättä rationaaliseen maailmankuvaan ja aitoon kiinnostukseen tieteellistä menetelmää kohtaan. Kuitenkin samalla tulee jatkuvasti ilmi biologian opettajia, jotka uskovat kreationismiin; lääkäreitä, jotka määräävät ravintolisävalmisteita kaikkiin sairauksiin; psykiatreja, jotka pitävät Freudin teoreettisia kuvitelmia faktoina; jne. Aivan oma lukunsa ovat sitten ne yliopistolehtorit, jotka esimerkiksi väittävät tiedettä patriarkaalis-kapitalistisen kulttuurin salajuoneksi naisia, luontoa ja muita kulttuureja vastaan.

Omista opettajistani ainakin neljä tuputti avoimesti uskontoa. Ala-asteella yksi kolmannen luokan opettajan sijaisista oli pappi ja opetuksen painotukset sen mukaisia. Yläasteella musiikin opettajani oli harras luterilainen, joka saattoi vaihtaa tunnin aiheen saarnaan siitä, miten Vatikaani on "saatanan valtakunta". Lukiossa sekä uskonnon että psykologian opettajat olivat uskovaisia ja tuputtivat esimerkiksi vanhoillista seksuaalisuuskäsitystä. Psykologian opettaja käytti opetuksessa 1950-luvulla painettua kirjaa, jossa kristillissiveelliset moraalikäsitykset sekoittuivat vahvasti etenkin seksuaalisuuden kuvaukseen.

Mutta se oli sitä 1990-lukua, muinaishistoriaa. Olin kuvitellut, että asiat ovat muuttuneet parissa kymmenessä vuodessa niin paljon, ettei vastaava meno enää voi jatkua. Kuitenkin viime aikoina on ollut monia uutisia siitä, miten uskontoon ehdollistaminen jatkuu peruskoulussa ja lukiossa. Yhä edelleen pidetään esimerkiksi pakollisia uskonnollisia aamunavauksia, ja eräässäkin lukiossa kouluvuosi avataan kirkossa pidettävällä "infotilaisuudella", jonka yhteydessä on papin saarna ja virrenveisuuta. Omassa lukiossani aamut avattiin pari kertaa viikossa koulun aulassa pidettävällä, papin johtamalla hartaustilaisuudella, johon oli pakko osallistua.