11.9.13

Commander


Commander - The Life and Exploits of Britain's Greatest Frigate Captain



Kirjoittanut Stephen Taylor.


Commander kertoo erään kuuluisan merisankarin elämästä ja urasta Britannian laivastossa. Edward Pellew aloitti vaatimattomista oloista. Lautturin poikana Doveriin syntynyt Edward jäi isättömäksi 12-vuotiaana. 14-vuotiaana hän pääsi Juno laivalle. Sellaista pestiä, vaikka olikin alimmista alin palvelijan palvelija, ei normaalisti saisi ilman suosituksia, joita orvolla ja kokemattomalla Edwardilla ei ollut. Hänellä ei ollut vaadittavia vaatteita valmiina. Ei rahaa. Eikä asemaa yhteiskunnassa. Ehkä yhteinen sukutausta jonkun upseerin kanssa auttoi, sillä Pellew'n klaani oli vanha. Meriseikkailu päättyi kapteenin kanssa kiistelyyn. Hänet jätettiin maihin Marseillesissa. Ei mitenkään lupaava alku nuorelle miehelle.

Näistä alkuasetelmista hän lopulta päätyi amiraaliksi ja Exmouthin varakreiviksi. Kaikkein parhaiten hänet muistetaan laivaston taitavimpana fregattikapteenina. Mainetta kertyi runsaasti karille ajautuneen Dutton kuljetuslaivan evakoinnin johtamisessa 1796.

 Taisteluissa nuori Pellew osoitti toistuvasti rohkeutta, päättäväisyyttä ja taktista ajattelua. Napoleonin sotien ensimmäinen Britannian ja Ranskan välinen rähinä merillä käytiin Pellew'n komentaman Nymphen ja ranskalaisen Cleopatren välillä 1793. Nymphellä oli aavistuksen raskaammat tykit, mutta Cleopatre oli uudempi ja nopeampi. Ranskalaisten epäonneksi tuuli suosi saarivaltion poikia. Kapteeni Jean Mullon oli veteraani ja osasi laittaa laivansa ja tykkinsä käyttöön oikeissa paikoissa. Fransmannien "Vive le Republique!" huuto sai vastaukseksi "Long live King George!" Laivat rankaisivat toisiaan. Pellew oli varmistanut miehistön koulutuksen tykkien parissa. Niiden tarkkuus tulisi olemaan miehen tunnusmerkki, palveli hän millä merellä tahansa. Tulitusta kesti 20 minuuttia. Kapteeni Mullon kuoli. Loput miehistöstä epäröivät miten vastata, kun Nymphe puski viereen keula edellä. Cleopatre kaapattiin nopeasti ja verisesti. Selkeä voitto nähtiin enteenä sodan lopputuloksesta. Lehdistö teki Pellewistä sankarin alkumetreillä, vaikka vastaavia voittoja teki useampi kapteeni.

Ensimmäisen taistelun jälkilöylyt paljastivat myös millainen mies Pellew oli. Kapteenin osuus sotasaaliista oli aina merkittävä, sillä hänen vastuullaan oli laivansa kunnostus ja varustus. Kuolleen kapteeni Mullonin omaisuus ei kuitenkaan päätynyt briteille, sillä Pellew kuuli hänen perheensä jääneen vaille tukea. Kamppailu jätti isättömäksi viisi lasta. Pellew oli nähnyt miten kuollut kapteeni oli viimeisenä tekonaan tuhonnut signaalitietojen paperit, jotta vihollinen ei saisi niitä. Sellainen sankarillisuus sopi Pellewin arvomaailmaan. Hän lähetti Mullonin henkilökohtaisen omaisuuden leskelle Ranskaan saatekirjeen kera. Kapteenin hytin inventaario kertoo, että leski sai postissa kultaisen taskukellon, hopeisen kynttilänjalan, silkkivaatteita ja kolikoita. Plus pieni avustussumma itse Pellewin varoista. Pellew järjesti myös Mullonin hautajaiset Portsmouthissa. Rouva Mullon kiitti kapteenia ja lähetti Pellewin kirjeen eteenpäin Ranskan ministeriölle. Pian Ranskan vallankumoushallitus lähetti suosituskirjeen Pellewille. Miehen ritarillisuus tulisi toistumaan pitkän sodan aikana, ja toisi yllättäviä ystävyyssuhteita vastustajienkin joukoista.

Ura HSM Indefatigablen kapteenina on tarina itsessään, joka viimeisteli miehen elämän legendana.

Pellew oli myös fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa. Hän kiipesi nopeasti maston huipulle, levitti purjeet hikoillen miehistön seassa jos tarve vaati ja oli niitä harvoja jotka osasivat uida. Useampi merimies hänen uransa aikana pelastui, kun kapteeni riisui takkinsa ja hyppäsi laidan yli pudonneen miehen perään. Miehistö oppi nopeasti, että Pellew välitti heistä. Laivaston sallima ankarin ruoskinta ei ollut hänen mielestään tehokkain tapa johtaa. Amiraaliksi päästyään hän ajoi miedompien rangaistuksen yleistymisen puolesta.

 Intian valtamerellä palvellessaan hän komensi lippulaivanaan Culloden linjalaivaa. Sen miehistö oli saanut käsiinsä varastettua viinaa. Sattuneesta syystä laiva ajoi karille. Pellew oli - näin lievästi sanottuna - vihainen, sillä edessä olisi ollut hollantilaisten sotasatamaan hyökkäys. Hän poisti lippunsa Cullodenilta. Miehistölle hän ilmoitti, että nostaisi lippunsa fregatti Carolinelle, koska heihin ei voinut luottaa, ja näin hän joutuisi jakamaan vaaran ja kunnian vihollisen kohtaamisesta toisten luotettavimpien miesten kanssa. Cullodenin miehistö raatoi läpi yön saadakseen laivan irti. Viinat heitettiin mereen. Aamulla Pellew palasi laivalle, selvästi iloisena komentajana. Miehistön virhe annettiin anteeksi. Pellew määräsi krogia ja ateriat valmiiksi, olihan edessä vihollisen kohtaaminen.

Toistuva sotaonni ja ylistys niin omien kuin vastapuolen suunnalta ei tietenkään tarkoita, että Pellew oli täydellinen. Nepotismi ja omien lapsiensa virheille sokeutuminen olivat ehkä pahimmat puolet. Nepotismi ei ollut harvinaista laivastossa, mutta hänen kohdallaan se meni pitkälle. Pellewin poikia ylennettiin liian nopeasti asemiin joihin heillä ei ollut edellytyksiä. Samoin uransa aikana hyviksi miehiksi todetut miehet saivat anteeksi virheitään liian helposti, mutta samalla Pellew myös suojeli heitä aiheettomilta syytöksiltä, jopa vuosia kestäneiden kiistojen ajan.

Voittojensa ansiosta kapteeni Pellew saikin ylennyksen amiraaliksi. Tämä ei kuitenkaan johtanut suureen menestykseen, sillä poliittisella rintamalla hän teki pahan virheen. Uudelleen pääministeriksi pyrkivä William Pitt nuorempi halusi uudistaa laivastoa kesken sodan. Pellew kutsuttiin asiantuntijalausuntoa varten parlamentin eteen. Siellä hän ei kuitenkaan kertonut Pittin kaipaamaa versiota laivaston suorituskyvystä, vaan lupasi laivaston kykenevän voittamaan. Pitt ja kumppanit kostivat tämän lähettämällä Pellew Intian valtamerelle. Komennus oli tärkeä, mutta Pellewin arvovalta jaettiin toisen komentajan (sir Thomas Troubridgen) kanssa. Käskykirjeessä komentosatamaksi määrättiin Mumbai. Se ei ollut ainoastaan syrjässä tärkeiden kauppareittien suojelun kannalta, vaan myös monsuunien takia käyttökelvoton neljä kuukautta vuodessa. Pellew ei välittänyt epäsuotuisista käskyistä, vaan vetosi kirjeen epämääräisyyteen.

Intian kommenuksensa ansiosta Pellew ei nähnyt Niilin tai Trafalgarin taisteluista, jotka nostivat Horatio Nelsonin jumal-statukseen. Parin vuosikymmenen ajan Pellew oli käytännössä rannikkovahtina. Ranskan laivasto oli satamatykkien suojassa. Yhteenottoja merellä vältettiin turhautumiseen asti. Sota käytiin maalla. Näytti siltä kuin miehen uroteot olisivat jääneet loppuneet. Napoleonin sotian viimeisinä vuosina hänen laivastonsa toimi sotilaiden lautturina. Toki itse Wellington oli kiitollinen, kun Pellew tiesi milloin ja mihin joukko-osastot kannatti komentaa merireittejä pitkin (joskus jopa vastoin ylivarovaisten kenraalien ohjeita). Näin apujoukot olivat paikalla kriittisellä hetkellä ja Wellingtonille taattiin voitto mm. Ciudad Rodrigossa 1812. Lopulta Pellew sai kunnian osallistua viimeiseen meritaisteluun Napoleonin ranskalaisia vastaan. Se oli sopiva päätös miehelle, joka oli mukana ensimmäisessä tulituksessa.

Sodan päättyä Pellew oli henkisesti valmis luopumaan hienosta sotilasurastaan. Titteli ja hienot tilukset takaisivat varman elannon hautaan asti. Jotkut perheen pojista olivat osoittautuneet päteviksi politiikassa tai liikemailmassa. Jotkut eivät. Sitten koitti Afrikan rannikolla majailevien barbareskien uhka. Orjuus ja laivojen kaappaukset olivat yleisiä. Merimiehiä orjuutettiin jopa Britannian rannikolla asti. Kaapparien toiminta oli katsottu läpi sormien sodan aikana, sillä he olivat haitta myös ranskalaisille. Nyt orjuuden poiston yleistyessä parlamentin puheissa ei maa enää voinut olla myötämielinen barbareskien suuntaan. Yli miljoona ihmistä joutui heidän orjakseen yli 200 vuoden aikana.
Sir William Sidney Smith oli vakooja, amiraali ja vannoutunut orjuuden vastustaja. Hän kampanjoi näiden kaappareiden kaupunkivaltioiden kukistamisen puolesta. Pellew, oli varakreivi Exmouth lupautui toimimaan diplomatialaivaston komentajana. He neuvottelisivat orjien vapauttamisesta. Lunnasrahat ja kädenvääntö johti satojen miesten vapautumiseen. Toimivaltansa rajojen yli Pellew astui, kun hän vielä vaati kaikkien kristittyjen orjuuttaminen lopettamista. Yllättäen vaatimukseen suostuttiin monessa kaupunkivaltiossa.

Kunnes laivat saapuivat Algeriin. Muslimipäällikkö Omar ei halunnut luopua eduistaan. Neuvottelu johtaisi vain ongelmiin muiden osapuolten kanssa, sillä uusi valtio nimeltään Yhdysvallat oli myös vaatimassa miestensä vapauttamista. Omar halusi esiintyä vahvana johtajana. Seurasi nolo paluu Britanniaan. Lehdistö moitti kuningaskunnan voimattomuutta likaisten merirosvojen edessä. Neuvotteluiden nähtiin epäonnistuneen.

Pellew keräsi isomman laivaston. Amiraali Nelson oli sanonut, että Algerin valloittaminen vaatisi vähintään kymmenen linjalaivaa. Pellew sai käyttöönsä viisi plus neljä uutta pommitusvenettä ja sotaretkeä varten muunnellut rakettiveneet. Hän suunnitteli sotaretken tarkasti. Merimatka käytettiin kokemattoman miehistön tykkitaitojen opettamiseen. Ruutia oli varattu reissuun runsaasti. Seurasi raaka kanuunoiden kajahtelu, kun laivat seilasivat rauhallisesti melkein kiinni kaupungin muureihin. Vain yksi laiva jäi pois ennaltasovilta paikaltaan, kun tuuli tyypilliseen Välimeren tapaansa loppui nopeasti. Kaapparit eivät uskoneet brittien alkavan sotimaan, vaan yrittävän uutta neuvottelua. Olivathan espanjalaiset yrittäneet aikaisemmin pommittaa satamaa yli 60 laivan voimalla. Ja epäonnistuneet. Omarilla oli suunnitelma. Hän päästäisi laivat lähelle satamaa ja valtaisi ne valtavan venerynnäkön voimin. Suunnitelma ei kuitenkaan toiminut.

 Ensimmäiset laukaukset brittien laivoista tuhosivat kaupungin raskaimmat tykit. Tarkkuus oli vertaansa vailla, sillä kuulat mäjähtivät raskaiden tykkien suista sisään. Tukipilareita tuhottiin yksitellen. Ruutisavun viedessä näkyvyyden alkoi summittainen täyslaidallisten vaihto. Lopputuloksena rannikkotykistö oli päreinä, satamassa levännyt kaapparilaivasto paloi tuhkaksi, varastorakennukset tuhoutuivat ja Omar joutui suostumaan kaikkiin brittien vaatimuksiin. Pellew bluffasi. Hän ilmoitti olleensa armollinen ensimmäisessä taistelussa. Pommitusta jatkettaisiin seuraavana päivänä, ellei Omar allekirjoittaisi uutta sopimusta (vaikka kaikki ruuti oli käytetty loppuun). Lunnasrahat palautettiin, lopulta 3000 orjaa vapautettiin ja viimeinen kaupunkivaltio lupasi lopettaa kristittyjen orjuuttamisen. Btw, kaupungin jällenrakentaminen hoidettiin mm. juutalaisilla orjilla.

Algerin pommitus ei lopettanut orjuutta eikä merirosvoutta, mutta oli merkittävä askel asian edistämisessä. Pellew sai palata sankarina Englantiin.

Stephen Taylor kuvaa meritaisteluita kiitettävän selkeästi. Mies on käynyt läpi kasapäin vanhoja kirjeitä ja muistelmia, joista on rakennettu kiehtova tarina parhaansa yrittävästä miehestä. Suosittelen kaikille Horatio Hornblowerin ja historian ystäville.

1 comment:

Anonymous said...

Jos lukulistalle on päätynyt tuo, kannattanee myös tutustua seuraavaan Robert Harveyn teokseen: "Cochrane: The Life and Exploits of a Fighting Captain"