11.12.14

Ark Encounter pulassa

Answers in Genesis-firman uskonnollinen luomisopin levittäminen on kohdannut uuden haasteen. Ark Encounter-teemapuiston rakentaminen Kentuckyn osavaltion tiloille on ollut ylämäessä jo parisen vuotta. Hanketta taputeltiin kasaan kannattavuusarviolla, joka taisi mennä pahasti yliarvioivan positiivisuuden piikkiin. Vedenpaisumuksesta kertovan puiston arvioitiin vetävän enemmän väkeä kuin suositun vesipuiston.

Betonia on jo valettu perustuksiin. Rakentamisen kesto ja lopullisen puiston laajuus tulevat kuitenkin muuttumaan ensimmäisistä arvioista. Nähtävyyksien monipuolisuutta on karsittu. Ark Encounterin virallisen dollarilaskurin mukaan kassakaappiin on kertynyt vasta yli 15 miljoonaa dollaria. Tavoitteesta puuttuu vielä puolet.

Kentuckyn osavaltio päätti myös perua 18 miljoonan verokannustimen, jolla piti tukea projektin kannattavuutta ja sen tuomaa turismilisää kaupankäynnissä. Summa oli laskettu kymmenen vuoden ajalta annetun helpotuksen kautta. Myyntiverotuksesta jäisi siltä ajalta AiG:n kassaan 25 %. Verokannustin oli haettu ja saatu osavaltion turismin edistämiskampanjasta. Veronmaksajien rahoja ei laitettaisi siis itse puiston rakentamiseen.

Perumisen syy löytyi AiG:n syrjintäkäytännöstä. AiG-firman fundamentalistinen näkökulma työntekijöidensä uskonnollisuuteen nostatti otsikoita. Palkkalistoille huolittaisiin puhtaasti juutalais-kristillisiä ihmisiä, jotka vielä sattuivat uskomaan AiG:n tulkitsemaan luomisoppiin.

Turismipuolen raha-asioista päättävä Bob Stewart tutustui siihen miten AiG on puhunut projektistaan. Työntekijäpuolen palkkaamisessa, sijoittajien houkuttelemisessa ja omissa kirjoituksissaan AiG:n ja Ark Encounterin verkkosivulla on tehty erittäin selväksi, että projektilla on tarkoitus evankelisoida kävijöitä. Sellainen ei sovi yhteen sekulaarin rahan kanssa.

AiG on luonnollisesti huolissaan mahdollisten tukien menettämisestä. Siksi nykyisillä verkkosivuilla ei enää näy tätä tekstiä avointen työpaikkojen kohdalla:

"All job applicants for the non-profit ministry of AiG/Creation Museum need to supply a written statement of their testimony, a statement of what they believe regarding creation, and a statement that they have read and can support the AiG Statement of Faith"

Ark Encounter-projektiin ei tällä hetkellä haeta työntekijöitä. Näistä tarpeista ilmoitetaan vasta sitten kun huvipuisto on valmis.

AiG:n paras toivo olisi kohdella työntekijöitään tasa-arvoisesti, tai alkaa vääntämään kättä oikeudessa uskonnollisesta oikeudesta syrjiä ihmisiä. Uskonnollisella laitoksella olisi lain suoja syrjiä, mutta samalla se menettäisi verohelpotuksia. AiG haluaa saada molemmat edut itselleen. Siksi Ark Encounteria varten alunperin luotiin oma voittoa tavoitteleva firma, joka on vastuussa rakentamisesta. Sen turvin haettiin verohelpotuksia, ja samalla takaovesta pusketaan se uskonnollinen näkökulma.

No comments: