12.7.15

Katolinen kirkko vihdoinkin rankaisemassa hyväksikäyttäjiä

Józef Wesołowskilla ei ole hyvä vuosi. Hän jäi parisen vuotta kiinni melko pahoista rikoksista. Vaikkapa sellaisesta jossa hän maksoi katupojille seksistä ollessaan diplomaatti Dominikaanisessa Tasavalla. Katolinen kirkko suoritti sisäistä tutkintaansa, sillä hemmo kutsuttiin pikaisesti pois pestistään Vatikaanin suurlähettiläänä Dominikaanisesta Tasavallasta. Ei tietenkään yhtään sen takia, että Dominikaanisen Tasavallan viranomaiset eivät pääse kuulustelemaan Wesolowskia.

Arkkipiispa Wesolowskin tapauksessa katolinen kirkko näyttäisi ihan oikeasti myös tutkivan ja jopa vaivautuvan rankaisemaan esille tulleista rikoksista. Ei enää peittelyä, salailua ja vehkeilyä varjoissa! Viime vuonna hänet erotettiin virastaan lasten hyväksikäytön takia. Se oli ensimmäinen noin korkea-arvoisen miehen saama tuomio Vatikaanin sisäisessä tutkinnassa. Samalla entinen arkkipiispa menetti diplomaattisen koskemattomuutensa. Ja joutui kotiarestiin. Arestinsa aikana mies osasi viihdyttää itseään internetin ihmeellisessä maailmassa. Pian miehen syytelistalle ilmestyi uusi kohta: lapsipornon hallussapito.

Varsinainen rikollisoikeudellinen askel oli vasta edessäpäin. Vatikaanissa järjestetään tribunaali. Sen päätös tuomiosta (tai syyttömyydestä) voisi laittaa Wesolowskin lentokoneella takaisin Dominikaaniseen Tasavaltaan. Siellä olisi luvassa maallisen oikeuden oikeudenkäynti. Tästä vaiheesta on kuitenkin vielä hieman epäselvyyttä.

Vatikaanin tribunaalin ensimmäinen päivä oli tänään. Kuinkas sattuikaan, Wesolowski tuli yllättäen sairaaksi eikä päässyt paikalle. Joten paikalla olleet päättivät seuraavan istunnon päiväyksen. Varsinaisen käsittelyn aikana tulee luultavast paljastumaan lisää ex-arkkipiispan rikoksista. Wesolowskia voi odottaa kuudesta kahteentoista vuotta Vatikaanin sellissä tai Italian vankilajärjestelmässä.

Toivottavasti paavin lupaama linja tiukasta linjasta hyväksikäyttäjien kohdalla pitää paikkansa. Wesolowskin jälkeen jonossa on runsaasti lisää hyväksikäytöistä epäiltyjä. Vuosien varrella on tehty niin monta mokaa, kun salailu, peittely ja pari muuta temppua pitivät hyväksikäyttäjät turvassa.

2 comments:

Anonymous said...

Vatikaani on paska maa.

Tom Kärnä said...

Arvostaisin itsekin kovasti, jos Vatikaanin politiikka asiassa olisi jatkuvaa ja pysyväluonteista.