13.11.15

Myyttiset kannabiksen myytinmurtajat

Yle uutisoi 9.11. kannabiksen yleisyydestä nuorten keskuudessa. Päihdetyö on entistä vaikeampaa, kun nuoret pitävät pilven polttoa vaarattomana huvina. Ja sehän on oikeasti aivan väärin, sillä kannabiksella on haittavaikutuksia. Uutisessa päihdevalistuksen parissa työskentelevät myytinmurtajat kertovat kannabiksen vaaroista.

Minun täytyy tunnustaa, että en ole vieläkään päässyt testamaan kannabista. Käyttö tapahtuu yleensä kaverien seurassa. Käyttökerrat liittyvät illanviettoon ystävien kanssa ja elämästä nauttimiseen. Molemmat ovat asioita joita yritän välttää. Ehkä siksi en ole vielä kertaakaan onnistunut testaamaan tai edes haistamaan miltä mari tuoksuu. Olen kuitenkin pyrkinyt tutustumaan tässä asiassa ihan puhtaasti akateemiseen tietoon ja siihen miten viranomaiset ovat itse selvittäneet kannabiksen haittoja tai hyötyjä. Jos tilaisuus tulee joskus eteeni, niin tulen todennäköisesti testaamaan tuotetta. Olenhan maistanut alkoholijuomia ja tupakkaa, mutta todennut ne kaikki vastenmielisiksi asioiksi. Tupakka jäi yhteen imaisuun. Tällä hetkelle tee on vahvin käyttämäni huume. Altistuin sille sosiaalisessa tilanteessa. Kokeilin vain paria lajia hyvin haudutettua teetä. Sitten ostin sitä kotiini parisen pussia irtoteen muodossa. Nyt käytän sitä kaksi kuppia päivässä.

Valheellista mainontaa jossa kannabiksen luvataan johtavan orgioihin, villeihin juhliin ja intohimojen vapauttamiseen. Ei ku hetkinen, tuolla julisteella yritettiin ohjata nuoria pois huumeesta. Ei ehkä se paras tapa.


Yritin selvittää kuinka moni suomalainen nuori on kuollut kannabikseen, mutta valitettavasti en onnistunut löytämään yhtäkään tapausta. Onneksi tarjolla on tuoretta tutkittua tieteellistä tietoa. Vieläpä ihan aidossa tiedejulkaisussa, kun arvostettu Nature-lehti piti kannabistutkimusta esillä neljän sivun verran The Cannabis Experiment kirjoituksella (numero 542, 20. elokuu). Artikkelissa tehdään yhteenvetoa tutkimuksen tilasta. Aineen laittomuus on tehnyt terveysvaikutusten selvittämisestä vaikeaa. Tupakka- ja alkoholitutkimuksia on kertynyt n. sata kertaa enemmän kuin marijuanatutkimusta.

Käsitykset siitä kuinka paljon kannabista palaa pilveksi vuoden aikana saavat oikeat mittasuhteet, kun aine on muutettu jollakin tapaa lailliseksi. Kalifornian osavaltiossa arvioitiin kannabista kuluvan n. 85 tonnia vuodessa. Kun kyselyitä ei enää tarvinnut hävetä tai pelätä, niin tulokseksi saatiin 175 tonnia. Siitä pitäisi riittää materiaalia haittavaikutusten selvittämiseen.

Lainsäädännössä suuntaukset ovat maailmalla kohti dekriminalisaatiota, joten huumetutkimuksesta tulee entistä helpompaa ja yleisempää. Nature mainitsee esimerkkeinä muutamia merkkipaaluja tuoreen tutkimuksen saralta. Yksi asia on ainakin varma. Kannabista ei voi kutsua tappavaksi aineeksi. Alkoholi on selkeästi haitallisempaa terveydelle kuin kannabis.

Toinen asia on myös varma juttu. Kannabis voi aiheuttaa riippuvuutta. Jopa yksi kymmenestä käyttäjästä voi tulla riippuvaiseksi kasvin polttamisesta. Pilveen meno lisää myös onnettomuusriskiä ratin takana.

Ruotsalaisessa tutkimuksessa 50 000 nuoren miehen terveystietoja vertailtiin. Aktiivisimmat pössyttelijät olivat kolme kertaa todennäköisemmin skitsofrenialle altistuneita kuin ne nuoret, jotka eivät suostuneet imemään paholaisen savuavaa pippeliä. Mutta silloinkin varsinainen riski on käyttäjillä vain 1,4 %, kun pilvettömillä se on 0,6 %.

Lyhytkestoiset ja kiistattomat haitat (Naturen mukaan) ovat muistin ja kordinaatiokyvyn heikkeneminen. Varsinainen haitta nuorilla käyttäjillä tulee esiin, jos he polttavat kannabista päivittäin. Mitä nuorempana aloittaa ja mitä enemmän polttaa, sitä suuremmat haitat. Silloin tutkimus osoittaa mm. älykkyyden laskevan kehitysvuosien myötä. Samoin käy muistin suhteen. Mutta näissäkin haittavaikutuksissa on päästy toistaiseksi vain korrelaation osoittamiseen. Kausaliteetti kannabikseen on vaikea selvittää, sillä usein nämä nuoret aktiivikäyttäjät ovat myös alkoholin (keskisuuria)kuluttajia. Kaiken muun riskikäyttäytymisen lisäksi.

Aihe oli taas esillä Nature-lehdessä syyskuussa lääkekäytön suunnalta. Pointtina lääkekäytön kannalta lehdessä oli se, että terveyttä edistävät väittämät eivät ole vielä keränneet tuekseen kestävää tieteellistä näyttöä. Kivunlievityksessä se toimii mainiosti, mutta tulehdusten hoidossa ei niinkään. Myös lääkekäytön kohdalla aineen yleinen laittomuus hankaloittaa tieteellisen tutkimuksen suorittamista. Tutkimukseen virallisesti hyväksytty kannabis ei aina ole samanlaista esim. THC-pitoisuudeltaan, kuin ne aineet joita ihmiset ostavat tai kasvattavat.

Takaisin huvikäyttöön! Siis aiheeseen. En suosittele lukijoitani jatkamaan huumeiden käyttöä.

Tutkimus on pitkäaikaisvaikutusten kohdalla vielä parhaimmillaan ristiriitaista. Usea tutkimus ei onnistu löytämään selkeitä haittatekijöitä. Usea tutkimus löytää joitain haittavaikutuksia. Mutta miten tätä vivahteikasta tutkimusta sitten käsitellään kotimaisen huumevalistuksen parissa? Tarkastellaan Ylen uutista.

Kannabista pidetään hyvänä päihteenä sen päihdeominaisuuksien vuoksi ymmärtämättä, millaisia pitkäaikaisvaikutuksia käytöllä on, Uusitalo sanoo.

On helppoa olla ymmärtämättä niitä, sillä tieteellinen näyttö on vieläkin kortilla. Selkeää hengenvaarallista haittaa ei ole havaittu. Siihen on syynsä miksi Suomessa on vuosittain näitä viinaan kuolleita nuoria, mutta marijuanan kuolleiksi uhreiksi ei ole päätynyt samaan tahtiin väkeä.

Kuopion kaupungin lastensuojelupäällikkö Marketta Kolari sanoo nuorten pitävän kannabista alkoholia vaarattomampana.

 Juuri näin asianlaita on julkisesti saatavan tutkimustiedon mukaan. Alkoholi on haitallisempi päihde. Kunhan samalla muistutetaan, ettei kannabis ole täysin ilman haittoja.

 Nuorten keskuudessa alkoholi on edelleen yleisin päihde, mutta kannabis on kivunnut hiljalleen rinnalle, molemmat haastatellut sanovat.
– Nuorten voi olla jopa helpompi hankkia kannabista kuin alkoholia, Uusitalo sanoo.

Johtunee siitä, että toisen myyntiä valvotaan kaupoissa tapahtuvan laillisen myynnin takia. Toista tuotetta saa kadulta ja kontaktien kautta ilman valvontaa.

Kannabiksesta elää myyttejä, jotka eivät pidä paikkaansa, Komulainen sanoo. Huumetta saatetaan pitää vaarattomana luonnontuotteena.
– Katukaupassa ei voi tietää, onko kannabista jalostettu tai onko kyseessä synteettinen kannabis vai luonnontuote.

Todellakin. Lajikkeita on jalostettu moneen suuntaan. THC-pitoisuus vaihtelee lajikkeen mukaan. Samalla kannabiksen käytöstä saatava hippihuimaus voi olla todella tujua tai mukavamman rentoa. Määrä tekee myrkyn kaikessa. Aivan kuten alkoholin kohdalla on suuri ero siinä vetäiseekö napaansa tuopillisen ravintolassa pihviannoksen aikana, vai kopauttaako kossupullon kerta kulauksella saunan jälkeen.

Laillisissa kaupoissa on laaja tuotevalikoima, josta myyjä pystyy suosittelemaan tilanteeseen sopivaa tuotetta. Kaupan kautta tapahtuva kannabiksen hankinta myös varmistaisi tuotteen THC-pitoisuuksien valvonnan. Sekä bonuksena kaupankäynnistä valtion kirstuun kilisevät verotulot. Niitä voitaisiin käyttää huumeriippuvaisten hoitoon ja auttamiseen. Se olisi huomattavasti parempi tapa verrattuna nykyiseen. Nyt verorahojen suunta on pelkästään negatiivinen haittojen hoidossa.

Yhdysvalloissa Coloradon osavaltiossa tapahtunut myynnin laillistaminen on selkeä esimerkki siitä, ettei viranomaisten tarvitse olla pelkästään maksumiehenä. Ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana Coloradon kannabiskaupoista tuli verottajalle yli 73 miljoonaa dollaria. Koko vuodelta näyttäisi kertyvän 125 miljoonaa dollaria verotuloja. Ne voidaan käyttää suoraan ongelmakäyttäjien vaatimiin hoitoihin. Ylimääräisellä rahalla rakennetaan kouluja ja muuta tarpeellista. Kannabiksen pimeät markkinat eivät katoa hetkessä Coloradossa, mutta ne ne ovat supistumassa.

Mitä laitetaan?
Yle jatkaa:
Myös kannabiksen vaarattomuus mietona huumeena on Komulaisen mukaan voimissaan oleva myytti. Kannabiksen vaikuttavan aineen THC:n pitoisuudet ovat nousseet lajikkeiden jalostuksen ansiosta.

Nyt en ole aivan varma minkälaiseksi myytiksi myytinmuurtajat olettavat tämän vaarattomuuden. Verrattuna moniin muihin laittomiin huumeisiin kannabis on turvallinen. Samoin on asianlaita, kun kannabista verrataan laillisiin päihteisiin. Tupakan ja alkoholin haitat ovat useissa tutkimuksissa todettu pahemmiksi kuin kannabiksen. Molemmat näistä ovat tästä huolimatta laillisia. Vaarallisuus itsessään ei siis tarkoita, että aineen täytyisi olla laiton. Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytöksen seurantakeskuksen raportti tupakan, alkoholin ja kannabiksen vaaroista totesi kannabiksen olevan niistä turvallisin vaihtoehto. Britanniassa päästiin samansuuntaisiin tuloksiin. Tämä tieto on ylittänyt uutiskynnyksen ihan Suomessa asti, joten tuskin voimme väittää sen olevan nuorison parissa kiertävä myytti.

Haittavaikutukset eivät aina jää kannabiksen aiheuttamiksi. Kannabiksen kohdalla ihmiselle aiheutuu eniten ongelmia kannabiksen sijaan kannabiksen laittomuudesta. Huumevalistaja Komulainen tavallaan toteaa tämän itse.

Kannabiksen aiheuttamat haitat ovat usein sosiaalisia, Komulainen sanoo.
– Niitä on turha vähätellä. Jos jäät koulussa kiinni kannabiksen poltosta, voi seurata erottamisen kautta koulupudokkuus. Se ei ole pieni asia, kun ajatellaan ihmiselämää ja elinkaarta.

 Aivan. Jos poltat pilveä viikonloppuisin ja jäät siitä kiinni, niin voit menettää opiskelupaikkasi. Se ei todellakaan ole pieni asia, vaan voi pilata nuoren ihmisen tulevaisuuden suunnitelmat. Ja lisää yhteiskunnasta syrjäytymisen riskiä. Puhumattakaan mitä merkintä huumausainerikoksesta tekee, jos työnantaja sellaisen selvittää ihmisen taustasta. Myös työpaikan menettäminen on realistinen haitta.

Lopussa Ylen jutussa vaihdetaan aihe suonensisäisiin käyttäjiin, joten jätän loput kommentoimatta. Lähes samaan aikaan ilmestyi kuitenkin lisää kannabikseen liittyvää kirjoittelua. Se tapahtui Savon sanomien sivuilla, kun toimittaja Asta Tenhunen kommentoi kannabiksen käytön haittoja.

Pieni muutos, jolla voisi helpottaa oikeusjärjestelmän työkuormaa ja tehostaa poliisin työtä, voisi olla myös pienten kannabiskasvimäärien hoitaminen suoraan sakolla.
Nykyään kannabiskasvien kasvattaminen tutkitaan huumausainerikoksena. Vähäisissä kasvimäärissä sen voisi hoitaa keveämminkin: sakko saman tien ja kasvit hävitykseen ilman pitkiä kuukausia tai jopa vuosia odotettavia oikeusprosesseja.

 Ihan järkevä ehdotus lainsäädännön lieventämisestä. Itse kuitenkin menisin vielä pidemmälle, jotta poliisien aikaa ei tuhlattaisi kannabikselle. He pääsisivät keskittymään enemmän rikoksiin joissa on uhreja.

Kannabisfriikit väittävät, että viranomaiskontrolli aiheuttaa syrjäytymistä. Se ei Suomessa pidä paikkaansa.
Suomen kriminaalipolitiikka, poliisin toiminta ja oikeuden rangaistukset ovat täysin muuta kuin Yhdysvalloissa. Rakenteissa ei ole mitään samaa.

Toivottavasti tilanne Suomessa on Tenhusen kuvailema. Mutta ne tapaukset joista olen lukenut viime vuosina kertovat toisenlaista tarinaa. Suomessa ei joudu ns. arkipolttelusta vankilaan, mutta sakkojen ja merkintöjen kautta sosiaalinen elämä vaikeutuu huomattavasti. 

Suomessa poliisi puuttuu käyttörikoksiin muun työnsä ohessa. Nuoret ohjataan pääsääntöisesti puhutteluun. Monet aikuisetkin saavat ensi kerroilla ohjauksen hoitoon ennemmin kuin minkään ankaran rangaistuksen.
Sen sijaan viranomaiskontrollilla on iso ennalta estävä ja ohjaava vaikutus. Poliisin puuttuminen saa aina yhden sun toisen ihmisen havahtumaan, mitä on tekemässä.

Kaikesta huolimatta kuvittelen tilannetta, jossa olutta juoneet alaikäiset ja viinaa juoneet aikuiset ohjataan poliisin puheille. Tuntuu erittäin oudolta, mutta verratava outouteen siitä, että kannabiskäyttäjä joutuu puhutteluun ja/tai sakkoihin. Jos viranomaiset ovat huolissaan hippiheinän heiluttajista, niin miksi käytössä ei ole sama systeemi kuin alkoholin ja tupakan kanssa?

Jos esimerkiksi puhallutusratsiassa jää kiinni kannabiksen käytöstä ja nyssykkä taskussa, nykyään vakavin seuraus siitä on useimmiten tietokoneen takavarikoiminen.

 Tässäkin tapauksessa suurin haitta kannabiksen käyttäjälle tulee huumelaista, ei itse huumeen käytöstä.

Eli jos poliisi katsoo tarpeelliseksi alkaa tutkia esimerkiksi mahdollista huumausaineiden kauppaa ja tekee kotietsinnän, poliisi voi takavarikoida ja tutkia nuoren tai aikuisen tietokoneen.
Se on konkreettinen haitta monelle nuorelle. Mutta kotietsintä ja takavarikot ovat myös poliisille laillinen, tärkeä ja hyvä tutkintakeino, jolla vastuullisesti käytettynä on kansalaisten tuki rikostutkinnassa.

 Ja myös tässä suurin haitta on huumelain kautta ilmenevä, ei kannabiksesta johtuva.

Jos lainsäädäntöä jotenkin haluaisi kehittää, puhuttelun lisäksi myös nuorten valvontarangaistuksissa olisi lisäämisen varaa. Suomessa on monenlaisia ohjaavia ja kuntouttavia rangaistusmuotoja, joita tulisi voida käyttää laveasti ja ohjaamalla asiakkaita entistä enemmän järjestöjen päihde- ja elämänhallintakuntoutukseen.

Kuntouttava rangaistusmuoto on kaikkein järkevin vaihtoehto. Sitä pitäisi ehdottomasti suosia muiden rangaistusmuotojen yli. Varsinkin jos tarkoituksena on välttää ihmisten syrjäytymistä.

Suomessa kannabiksen laillistaminen olisi täystunarointia, hätiköintiä, joka loisi uutta rikollisuutta ja lisäisi huomattavasti terveydenhoidon kuluja.

 Tälle väitteelle olisi kiva saada jotain tutkittua tietoa. Varsinkin niistä maista tai osavaltioista joissa laillistamista on tehty. Hollannin kohdalla ei ymmärtääkseni ole tapahtunut tuollaisten uhkakuvien toteutumista.  En myöskään heti keksi mikä olisi tuota uutta rikollisuutta. Jos terveydenhuollon kulut nousevat, niin juuri siinä tapauksessa kannattaisi olla niitä verotettavia tuloja kannabiksesta.

Suomessa päihteistä maksetaan ensinnäkin vero. Kuinka moni kavereille kannabista kasvattava maksaisi kannabisveronsa säntillisesti? Jos kannabista myytäisiin puodeissa, olisiko niiden pitäjät ensisijaisesti niitä kirjanpidon ja veronmaksun tunnollisesti hoitavia kansalaisia? Epäilen.

Epäily on hieno asia. Mutta esimerkit niistä paikoista joissa kannabista ostetaan kaupoista ovat osoittaneet, että niitä verorahoja lähtee verottajan suuntaan. Säätely, valvonta ja byrokratia ovat tuttuja asioita suomalaisille viranomaisille. Tuskin he unohtaisivat niitä yllättäen laillistamisen jälkeen.

Suomessa jo alkoholin verotus aiheuttaa erikoisia ilmiöitä, kuten tavallisten pulliaisten heittäytymistä jopa rikollisiksi rahdatessaan viinaa Virosta Suomeen myyntiin. Oman käytön rajoista valehdellaan Tallinnan laivoilla tämän tästä. Miksi veron maksu kannabiksesta sujuisi helpommin?

 Tuo on oikea ongelma. Verotuksessa pitäisi olla tarkkana. Jos kannabista verotetaan myytävän tuotteen painon perusteella, niin asiakkaat voisivat suosia THC-pitoisuudeltaan suuria versioita. Pienemmällä painolla saisi korkeamman pilven. Tässä kohtaa Tenhunen ei mainitse sitä loogista ratkaisua viinaralliin. Säädetään alkoholin verotusta sellaiseksi, ettei Tallinnaan kannata lähteä. Viinat ostetaan kuitenkin jostain, mutta nykyinen meno ajaa verorahat ulkomaille. Veronmaksajat jäävät maksajiksi, kun alkoholin aiheuttamia ongelmia siivotaan päihdehuollossa. Olisi tietenkin fantastista jos suomalaiset eivät ostaisi sitä viinaa samaan tahtiin, mutta se on samalla puhdasta fantasiaa.

Samalla periaatteella kannabiksen verotus olisi säädettävä sellaiselle tasolle, että verotus olisi järkevää. Veroprosentteja säädetään jatkuvasti. En näe tässä ongelmaa. Ellei välttämättä haluta säätää verotus toimimattomalle tasolle. Jotkut ehkä haluavat tarkoituksella tehdä huonoa työtä verotuksen suhteen. Politiikka on siinä mielessä jännä peliareena.

Kannabiksen käytön kannattajissa on paljon rikollismielisiä – henkilöitä, jotka eivät oikein välitä, mitä viranomaiset sanovat. Se laskee kynnystä, että tavallisista päihdeporukoista löytyy usein aina edes joku vähän kovempi tekijä – Se yksi, joka jonain pössyttelyiltana tietääkin, mistä olisi myös ekstaasia saatavilla.

Tuo on realistinen tilanne, sillä ymmärtääkseni samanlaisia kovien huumeiden kamuja löytyy myös alkoholia kuluttavien parista. Miksi kannabiksen kohdalla tämä olisi relevantti este, mutta alkoholin kohdalla ei ole?

Kannabiksen saatavuuden helpottamiselle ei ole mitään syytä. Kaikki askeleet sen saannin helpottamiseksi tuovat kannabista tarjolle vähän lähemmäksi nuoriakin.
Suomen kriminaalipolitiikka ei syrjäytä nuoria eikä juuri aikuisiakaan. Päihdeongelmat sen sijaan syrjäyttävät.

Kannabis on nykyisessä Suomessa levinnyt laajalle. Tänään Savon sanomissa kerrotaan käytön olevan kaikkien aikojen ennätyslukemissa. Jos syrjäytyminen johtuu päihdeongelmista, niin ongelmakohdat otettaisiin käsittelyyn niiden käyttäjien kohdalla, joilla on ongelmia kannabiksen käytöstä. Ei niinkään ennakoivan ja kaikenkattavan kriminaalipolitiikan kautta. Onneksi näytämme olevan yhtä mieltä siitä, että mitä pienempi rangaistus sitä pienempi riski syrjäytyä.


Loppukommentit

 Miten tahansa tätä asiaa pyörittelen päässäni, niin en näe miten kannabiksen luokittelu laittomaksi huumeksi on perusteltua. Varsinkaan kun samaan aikaan alkoholia ja tupakkaa pystyy ostamaan kaupoista. Alkoholi aiheuttaa vahvemman päihtymisen. Tupakka aiheuttaa pahempaa riippuvuutta. Johdonmukaisuus päihteisiin suhtautumisessa olisi kaikkien etu. Toivottavasti asiasta pystytään vielä tämän sukupolven aikana puhumaan faktapohjaisesti eduskunnassa asti. Esimerkkiä tullaan varmasti hakemaan muista maista.

Minulla on kyllä perusteluja sille miksei tupakkaa kannata polttaa. Sen terveyshaitat itselle ja toisille ihmisille passiivisen tupakoinnin välityksellä ovat yleisesti tiedossa. Sitäkin pahempana haittana on tupakan tuoksu. Yööök, se pistävän hirveä lemu joka tupakoitsijoista lähtee. Sosiaalisissa tilanteissa me tupakoimattomat emme kohteliaisuussyistä aina valita ääneen.

Kaikkein tärkeimpänä asiana: päihdetyö on tärkeää ja kunnioitettavaa työtä. Arvostan niitä ihmisiä, jotka pystyvät ja jaksavat puhua nuorille huumeiden vaaroista. Mutta ei ole mitään syytä käyttää puheita, joissa jotkin väitteet ovat ristiriidassa tutkitun tiedon kanssa. Huumeista ei kuiskita enää missään pyörävajan takana välitunneilla. Nuoret osaavat etsiä tietoa netistä. Sieltä löytyy asiallista ja kökköä infoa huumeista, niiden haitoista ja miten riippuvuus oikeasti ilmenee käyttäjissä. Koululaisen tarvitsee vain kerran huomata jokin ristiriita valistuksen ja huumetutkimuksen välillä.  Käyttämällä faktapohjaista valistusta säästytään nuorten luottamuksen menettämiseltä. Näin huumetyö voidaan keskittää niihin ongelmakohtiin, jotka ovat oikeasti pahimpia ongelmia.

16 comments:

Anonymous said...

Hieno teksti, valitettavasti väittely kannabiksesta on hyvin epätieteellisellä pohjalla ja perustuu kieltolain kannattajien kohdalla "minusta tuntuu" kommentteihin, joiden arvo on keskustelulle pyöreä nolla kuten Asta Tenhusen vaahtoaminen vedoten omaan tyhmyyteensä.

Otus Vanukas said...

Sittemminhän tehtiin tutkimus jossa huomioitiin muut tilanteeseen vaikuttavat faktorit. Tutkimuksen pohjalta tehtiin arvio, että kannabis ei tyhmennä nuorenakaan poltettuna.

CBD-fani said...

Pelkkä THC:n määrä tai sen oletettu jalostaminen korkeammaksi "viime aikoina" ei oikeastaan kerro vielä mitään. Vahvoja kannabisvalmisteita on ollut kautta maailman sivu, esimerkkinä vaikka erilaiset hashikset.

Tärkeämpää on THC:n suhde kannabidioliin eli CBD:n. CBD on mm. antipsykootti, ja olemassaolollaan tasaa THC:n psykoaktiivisia vaikutuksia.

Osittain tästä syystä esim. UK:n viranomaiset suosittelevat käyttämään mieluummin salakuljetettua hashista kuin kotikasvatettua, sillä jälkimmäistä ollaat viime vuosikymmenet jalostettu pääosin THC-pitoiseksi CBD:n ja muiden kannabinoidien sekä terpeenien kustannuksella, osittain kieltolain takia: jos kasvista saa tietyn tuomion, kannattaa se jalostaa mahdollisimman voimakkaasti toimivaksi. Toisaalta Briteissä on myös harjoitettu ihan puhdasta pelotteluakin kotikasvatetulla "Skunkilla", mutta siinä on kuitenkin farmakologista perää.

Hashikset taas tuotetaan pääosin maissa, joissa indica/sativa kasvaa luonnonvaraisena, eikä tarvetta optimointiin ole ollut, sillä lopputuotteen jalostaminen tiiviimmäksi tapahtuu mekaanisesti. Tällöin saadaan aikaiseksi päihdettä, joka on sekä verrattain vahvaa painoonsa nähden, mutta jossa THC:CBD-suhde on terveempi.

Lisätietoja: http://cbdcrew.org/what-is-cbd/

Anonymous said...

Mitä kannabiskuolemiin tulee, jenkeissä joku kuoli yrittäessään piilottaa kannabispussukkansa poliisiratsian yhteydessä nielemällä, tukehtuen siihen. Jätän avoimeksi, onko tässä kyse tarkemmin itse kannabiksen vai yhteiskunnallisen reaktion aiheuttamasta ongelmasta.

Tämän lisäksi porukkaa on varastoinnin yhteydessä jäänyt tapaturmaisesti kannabispaalien alle kuoleman arvoisesti, mikä ei liity enää edes yhteiskuntaan. Ei tosin vaarallisuuteenkaan muussa mielessä kuin logistisesti tiheytensä puolesta.

Ristiriita kannabiksen ja yhteiskunnan suhtautumisen välillä on sosiologisesti hyvinkin kiinnostava. Jos sen kautta tarkastellen pääsisi jonkinlaiseen konsensukseen tässä ja monissa muissa poliittisuudessaan käsittämättömän monimutkaistetuissa kysymyksissä, maa saavuttaisi nopeasti uuden kulttuurisen kultakauden.

Anonymous said...

Voi olla. että kannabis jossain vaiheessa näilläkin hallintoalueilla laillistetaan, ja en nyt pahemmin ala kiistää päätelmiä kyseisen muutoksen järkevyydstä.

Se, mikä minua yleensä ärsyttää näissä päätelmissä on vaatimus, että koska alkoholi on sallittua, pitää sallia myös kannabis, koska se on vähemmän haitallista. Jos alkoholi olisi aine, joka todennäköisesti sallittaisiin uutena aineena lailliseksi nautintoaineeksi kaiken nykytiedon valossa, niin sitten sitä voisi käyttää mittapuuna sallitulle aineelle.

Nythän meillä on taakkanamme historia, joka estää alkoholin kieltämisen kovin nopealla aikataululla. Aineiden tasa-arvoa ei tarvita. Johdonmukaisuuden vaatimiuksen täyttää mainiosti myös toimintatapa, jossa uusia haitallisia päihteitä ei laillisteta, vaan yriteään päästä hiljalleen eroon entisistäkin laillisista päihteistä (kuten alkoholi) ja riippuvuuden aiheuttajista (kuten tupakka). Voi olla, että tällainen politiikka toimii tai ei toimi, mutta on se ihan johdonmukainen periaate.

Mutta tosiaan. Lopputuloksena voi olla, että kannabis laillistetaan, ja voi olla, että se pitkällä aikavälillä jopa osaltaan korvaa alkoholin osuutta, (mitä vaikutusta on tosin mahdotonta todistaa edes jälkikäteen).

Mutta onneksi meidän ei ainakaan tarvitse sallia minkään johdonmukaisuusvaatimuksen seurauksena kaikkia päihteitä, joiden vaikutukset kulloinkin arvioidaan alkoholia lievemmiksi.

Aralia said...

Puutarhuri ja bilsanope huomasi tekstissä yhden termin väärinkäyttöä:

Laji: Luonnosta löytyvä. Esimerkiksi metsässä kasvava kuusi (Picea abies).

Lajike: Ihmisen jalostama. Esimerkiksi koristekäyttöön jalostettu pesäkuusi (Picea abies ’Nidiformis').

Lisätietoa löytyy esim. blogistani: http://kolmannenkerroksenviidakko.blogspot.fi/2011/06/termeja-laji-vai-lajike.html

Anonymous said...

Kalifornia kirjoitetaan koolla kuten kalja. Suosittelen myös perehtymään Kaurismäkien filmeihin, niistä saattaa ulkopuolinenkin päästä kiinni päihteiden kultturilliseen merkitykseen.

Paholaisen Asianajaja said...

Kiitos korjauksista!

MrrKAT, Skepsis ry:n jäsen said...

Kannabiksen poltto liki 5-kertaistaa sydäninfarktiriskin tunnin sisällä polttamisesta (tai sen aikana).
http://circ.ahajournals.org/content/103/23/2805.full

MrrKAT, Skepsis ry:n jäsen said...

Ja koska noin 50% sydäninfarktikohtauksen saaneista jää henkiin, niin tämä tarkoittaa suurella varmuudella, että kannabis on ollut monille maapallon asukkaille jo tunnin sisällä kohtalokas.

Antti Alien said...

MrrKAT: jotta asiaan saataisiin jotain mittasuhteita, liikunta nostaa sydäninfarktin riskiä 6-kertaiseksi tunnin sisällä liikunnasta (http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJM199312023292301).

Linkkaamasi tutkimus ei muuten korjannut millään tavalla taustatekijöitä, eli sukupuolta ja tupakointia, vaikka kannabista käyttäneiden todettiin olleen useammin miehiä ja tupakoivia, jotka kumpikin ovat riskitekijöitä sydäninfarktille.

Sydäninfarktin kärsineillä kannabiksen käyttäjillä ei ole suurempaa kuolleisuutta kuin ei-käyttävillä: http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0002870307010447 (luottamusväli nollan molemmin puolin 95 % luottamustasolla).

MrrKAT, Skepsis ry:n jäsen said...

Se olikin ajallinen yhteys minusta se merkittävin osoitus.

Kannabis ei paranna sydäntä. Sehän vie keuhkoihin ja verenkiertoon savua ja pienhiukkasia ja PAH-yhdisteitä, niinku kivihiili- tai puusavu. Terveysvaarallisia ja karsinogeenisiä päästöjä. Ei mikään savu ole niin "pyhää yrttiä" että se parantaisi.
Liikunta sensijaan parantaa sydäntä, vaikka siinä on riskinsä ja pitäisi konsultoida lääkäriä ennenkuin alottaa kovasti ja toivottava puhdasilmaisia lenkkipäiviä.

Muistelen muuten taannoin norjalaisen lääkärin raportoineen tiedelehteen parin raskaasti röökanneen nuoren norjalaiskannabistin kuolleen sydänkohtaukseen ja päätelleen kannabiksen olevan kardiologinen myrkky. Siten on riski että voi biokemiallisesti suorempaan tehdä jotain pahaa, tosin 2 tapausta on vähän ja ehkä se palautuu edelliseen?

- -
Tutkijat on Suomessa havainneet ja sanoneet, että "sekakäyttö on yleistä". On havaittu että kannabistimme on muita juopompia. Siten kannabiksen tarjoaminen alkoholin vaihtoehdoksi ideologia on epäuskottava. "Raittiimpi Vaihtoehto"-ideologia kusee kintuille jo tuolla kentällä.

MrrKAT, Skepsis ry:n jäsen said...

Nämäkin tiedeuutiset ..
http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/jo_kohtuupossyttely_muuttaa_aivoja
http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/marijuana_voi_vaikuttaa_sikion_aivoihin

..sen ohella että kannabis surkastuttaa hippokampusta ja motivaatiokesksuta jne
viittaa siihen että
kannabis on (myös) aivomyrkky. Ja vielä varsin nuorilla.

(Maitorasva (voi jne) on myös aivomyrkky mutta ilmenee vasta vanhoilla päivillä muita nopsemmin tulevana Alzheimerina. Olkoon vaikka kuin luomua ja luonnollista niin terveys voi mennä..).

Antti Alien said...

Skepsis ry:n jäsenkirja ei näemmä tuo medialukutaitoa tai kykyä tarkistaa lähteitä.

Ensimmäinen uutinen puhuu tutkimuksesta, jossa oli 20 testitapausta. Sen tilastollinen voima on jo itsessään lähellä nollaa.

Toisekseen, uutisessa valehdellaan tutkimusjoukosta väittämällä, että "Lisäksi varmistettiin, ettei kenelläkään ollut taustaa muiden huumeiden käyttäjänä." Päinvastoin, tutkimuksessa todetaan: "participants were not excluded if they had used other illegal drugs in the past".

Kolmanneksi, kyseessä on kvantitatiivinen tutkimus, eli se ei kerro mitään mahdollisten tulosten merkityksestä. Kyseessä kerrotaan olevan palkitsemiseen liittyviä aivojen alueita, joten on täysin mahdollista (ellei jopa todennäköistä) ettei kyseessä ole mikään kannabiksen kemiallinen vaikutus, vaan sama tulos voitaisiin saada mittaamalla kenen tahansa riippuvuuteen alttiin henkilön aivoja riippumatta siitä, mitä tämä on käyttänyt, vai onko riippuvuus kenties ulkoista muotoa kuten peliriippuvuus.

Toinen uutinen taas puhuu tutkimuksesta, jossa annettiin rotille "synteettistä kannabista" (https://en.wikipedia.org/wiki/WIN_55%2C212-2), jonka ainoa liitoskohta kannabikseen on se, että se kiinnittyy osittain samoihin reseptoreihin. Tuo myrkky on täysagonisti CB1-reseptorille, kun esimerkiksi THC on osittaisagonisti CB1- ja CB2-reseptoreille. Lisäksi kannabiksessa on ainakin 85 muuta kannabinoidia, jotka säätelevät toistensa toimintaa. En siis tiedä, miten uutinen liittyy asiaan.

En myöskään tiedä, mihin pyrit näillä linkeillä. Kannabiksen käytöllä on kiistatta haittavaikutuksia, vaikka väittämäsi haitat eivät niihin kuulukaan. Mitä sitten? Yritätkö perustella virkavallan harjoittamaa perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien jatkuvaa polkemista sillä, että kannabiksesta on haittaa, vai mihin tämä on johtamassa?

Anonymous said...

Minusta on valitettavaa, että huumeiden laillistamisesta puhuttaessa juututaan usein kannbikseen. Laittomien huumausaineiden joukossa on sellaisia, jotka ovat mahdollisesti vielä vaarattomampia ja saattavat itse asiassa auttaa riippuvuuksista vapautumiseen. Erityisesti mieleen tulevat tietyt hallusinogeenit kuten psilosybiini, DMT ja LSD, joiden terapeuttisesta käytöstä on taas pitkän tauon jälkeen saatu myönteisiä tutkimustuloksia. Näiden aineiden lääkinnällisestä potentiaalistahan oltiin yleisesti kiinnotuneita 1960-luvulle saakka, kunnes äkillinen ja lähinnä hippiliikkeeseen suuntautunut moraalipaniikki johti niiden kriminalisointiin, joka jäädytti tutkimuksen pitkäksi aikaa.

MrrKAT, Skepsis ry:n jäsen said...

Tuo 1. tiedeviitteeni näyttää tosiaan olevan kyseenalainen myös "sisäisesti" (eikä vain TIEDE-lehden vika). Tämän mukaan matem. kyseenalainen (mm. 1 outlierin poisto riittäis poistamaan trendin):
https://liorpachter.wordpress.com/2014/04/17/does-researching-casual-
marijuana-use-cause-brain-abnormalities/
Myös kausaali- ja korrelaatiosekaannuksia.

Tuo rottatutkimus on kuitenkin vakavasti otettava (PNAS on arvostetuimpia tiedejulkaisuja) varoitus. (Vastaavilla tutkimuksilla on havaittu että myös rasvan syöttö(vrt. "rasva"karppaus) jyrsijämammoille tekee pahaa tuleville lapsille (diabetesta ja semmosta)).

- -
Nyt tähän pieni mainoshetki:
"Pyhä Yrtti yllättää":
https://www.youtube.com/watch?v=54-A8qy6Pc0
;)