23.2.16

Antti Heikkilä ja Homeopatian ylistys

Koko kansan ortopedi Antti Heikkilä on palannut. Meillä onkin hieman historiaa ja helliä tunteita taustalla, joten olen aina valmis syventymään miehen tuotoksiin. Hän kirjoitti äskettäin sivulleen homeopatian puolustuspuheen.  Se jos mikä osoittaa jälleen kerran, että kaikkien lääkäreiden kohdalla kannattaa olla tarkkana siitä mitä neuvoja kuuntelee. Varsinkin se osoittaa Heikkilän puutteet tieteellisen tutkimuksen tietämyksestä. Eli siitä mikä on laadukasta tutkimusta ja mitä laadukkaat tutkimukset kertovat homeopatiasta. Kyllä, tämä on taas sellainen blogipostaus, jossa raivoan rennosti olohuoneeni vuodesohvalta.

 Heikkilä seurasi myös A-Studio: Talkin puheita uskomushoidosta. Studioon oli hankittu lääkäri/homeopaatti Liisa Sulkakoski ja terveyssosiologian professori Markku Myllykangas sekä lähihoitaja Teemu Hiilinen. Taisi siellä olla se Hunks-tanssija myös. Keskityn vain siihen mitä ortopedi Heikkilä kirjoittaa homeopatiasta.

Heikkilä ei ollenkaan tykännyt siitä miten Myllykangas suhtautui Sulkakoskeen. YLE saavutti peräti "surkeutensa pohjan" kyseisellä pätkällä. Heikkilä kuvailee Myllykankaan ulosantia perkeleen nähneen ääriuskovaisen maallikkosaarnaajan sekoiluksi. Kiva vertaus. Annan siitä peukut Antille. Kyllähän siellä oli tunteen paloa mukana, kuten kaikki katselijat muistavat. Sulkakoskea Heikkilä kehuu kokeneeksi kliiniseksi lääkäriksi, joka käyttää homeopatiaa työssään erinomaisin tuloksin. Ja Myllykangas (joka ei ole lääkäri) kehtasi lytätä tuon kaiken kansan edessä. Tuhma Myllykangas! Tuhma! Mahdollisesti Heikkilä samaistuu saamaansa kritiikkiin ja on siksi mukana homeopatian puolustamisessa.

Myös YLEn toimittajan hutera valmistautuminen saa päänpudistelua Heikkilän suunnalta. Toimittajan olisi kuulemma pitänyt perehtyä EU:n ja varsinkin Saksan tilanteeseen. Homeopatia kun on EU:n hyväksymä virallinen hoitomuoto.

Heikkilä on tavallaan oikeassa siinä, että homeopatia on EU:n hyväksymä hoitomuoto. Mutta *rystysten poksauttelua* EU tekee erittäin selväksi sen, että homeopatia on sellainen apupyörillä eteenpäin kompuroiva henkilökohtaisella avustajalla tuettu hoitomuoto. Laki ei edellytä, että homeopatian hoitotehoa joudutaan todistamaan viranomaisille. Toisin kuin oikeiden lääkkeiden kohdalla. Homeopatian ei oleteta täyttävän mitään terapeuttisia hoitotarkoituksia, joten homeopatian ei tarvitse perustella tutkimustiedolla terapeuttisia hoitotarkoituksiaan.

Suosittelen lukaisemaan läpi EU direktiivi 92/73/ETY tekstin homeopatiasta.

4 artikla
Homeopaattisiin lääkkeisiin sovelletaan direktiivin 75/319/ETY V luvussa säädettyjä valvontatoimenpiteitä ja rangaistuksia sekä saman direktiivin 31 ja 32 artiklan säännöksiä.
Saman direktiivin 28 artiklan 1 kohdan b alakohdassa mainittua terapeuttisen tehon osoittamista ei kuitenkaan vaadita tämän direktiivin 7 artiklan mukaisesti rekisteröidyiltä tai, soveltuvissa tapauksissa, 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti sallituilta homeopaattisilta lääkkeiltä.


Ja mitä sieltä viitatusta 75/319/ETY direktiivistä löytyy tuolta kohtaa?

28 artikla
1. Jäsenvaltioiden on toteutettava, tämän kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 65/65/ETY 11 artiklassa säädettyjen toimenpiteiden soveltamista, kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että lääkevalmisteiden jakelu kielletään ja lääkevalmiste vedetään pois markkinoilta, jos:
a) lääkevalmiste osoittautuu haitalliseksi tavanomaisissa käyttöolosuhteissa;
b) siltä puuttuu terapeuttinen teho;
c) sen koostumusta laadun ja määrien suhteen ei ole ilmoitettu;
d) lopputuotteen tai valmistusaineiden tutkimista ja tutkimuksia valmistusprosessin välivaiheessa ei ole suoritettu tai jos jotakin muuta 16 artiklassa tarkoitetun luvan myöntämiseen liittyvää vaatimusta tai velvollisuutta ei ole täytetty.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että homeopatia kulkee omasta takaovesta lääkevalmisteeksi, kun lääketieteen keinoin valmistetut, tutkitut ja valvotut tuotteet kulkevat omista aikuisille tarkoitetuista ovistaan. Homeopatialle tarjotaan Vapaudu vankilasta -kortti. Homeopaattiset tuotteet tarvitsee vain rekisteröidä, kuten 92/73/ETY direktiivin artikla 7 kohdalla kerrotaan. Ja silloinkin lainsäätäjän silmissä niille ei ole osoitettu mitään testattuja ja tutkittuja lääkevaikutuksia. Rekisteröinnissä homeopatia on vain:

- homeopaattinen lääke "ilman hyväksyttyjä terapeuttisia käyttötarkoituksia",

Ja homeopaattisten valmisteiden merkinnöistä:

lääkkeen merkinnöistä tai mistään niihin liittyvistä tiedoista ei ilmene erityistä terapeuttista käyttötarkoitusta;

Eli tällä tavalla homeopatia on EU:n hyväksymä virallinen hoitomuoto. Nostan peruukkiani homeopaattien lobbareille. He ovat tehneet todella hienoa työtä EU:ssa. Homeopatiaa on kyllä käsitelty noiden direktiivien jälkeenkin EU:ssa, mutta ne ovat mietintöjä tai ehdotuksia direktiiveistä. Harhaudun nyt hetkeksi näiden direktiivien maailmaan, sillä kauhukseni huomasin homeopaattien yleisen valheen homeopatian tutkimisen vaikeudesta livahtaneen läpi myös EU:ssa. Ehdotetussa 2001/83/EY direktiivissä komeilee tällainen läjä höyryävää potaskaa:

(21) Ottaen huomioon homeopaattisten lääkkeiden erityisluonteen, kuten niiden sisältämien vaikuttavien ainesosien erittäin alhaiset pitoisuudet ja vaikeudet soveltaa niihin kliinisiin tutkimuksiin liittyviä tavanomaisia tilastollisia menetelmiä, on toivottavaa säätää erityisestä yksinkertaistetusta rekisteröintimenettelystä niille homeopaattisille lääkkeille, jotka saatetaan markkinoille ilman lääkemuodossa esitettyjä terapeuttisia käyttötarkoituksia ja annostuksella, joka ei aiheuta vaaraa potilaalle.

VALHEITA! PETKUTUSTA! HUIJAUSTA! Kuten viimeksi totesimme, homeopatian soveltumattomuutta tieteelliseen tutkimukseen ei voida perustella rationaalisesti. Se on savuverho jolla homeopaatit yrittäjät vipeltää karkuun epätoivottuja tutkimustuloksia. Joka muuta väittää on joko huijari tai täysin tietämätön siitä miten lääketieteellistä tutkimusta tehdään. On aika runnoa tuo homeopaattien väärä väittämä astenosfäärin rakoihin asti.

Ei siis ole mikään yllätys, että saman direktiivin 14 artikla sanoo näin:

3. Terapeuttisen tehon osoittamista ei kuitenkaan vaadita tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti rekisteröidyiltä tai, soveltuvissa tapauksissa, 13 artiklan 2 kohdan mukaisesti sallituilta homeopaattisilta lääkkeiltä.

Aivan. EU ei edellytä homeopaattisten tuotteiden tehon todistamista. Mitä tapahtuisi, jos EU edellyttäisi sellaista? Siinäpä kysymys Sulkakoskelle ja kumppaneille. Homeopatia ei ole ainoastaan humpuukia. Se on humpuukia, jolla on taitava PR-koneisto ja faneja poliitikoissa.

Tästä pääsemmekin luontevasti takaisin Heikkilän tuotoksen pariin. Hän vertaa Suomea Saksaan. Saksassa terveydenhuolto hoidetaan paremmin, sillä siellä otetaan huomioon myös uskomushoitojen käyttö. Homeopatia on suosittua saksalaisten apteekkien hyllyillä. Se on myös mukamas keskeinen hoito arkipäivän potilastyössä. Tosin kuulemieni anekdoottien (*sylkäisy* hyi, anekdootti) mukaan saksalaisessa sairaalassa voidaan tehdä töitä kolmisen vuotta ennen kuin ensimmäinen homeopatiaa vaativa potilas astelee sisään.

Siinä samassa Heikkilä jatkaa kirjoittamalla omista kokemuksistaan. Jouduin kelaamaan tekstiä takaisinpäin. Ja lukemaan uudelleen. Ja huomaamaan, ettei hän nähtävästi vaivaudu perustelemaan homeopatiaa muulla kuin sen suosiolla. Yleensäkin nämä Argumentum ad populum virhepäättelyt saavat painua suoraan haadekseen. Sivulla ei anneta linkkejä tutkimustietoon homeopatiasta. Jos Heikkilä on perehtynyt homeopatiaan ja kuvittelee sen olevan hyvä hoitomuoto, niin luulisi hänen osaavat ennakoida ja tyrmätä skeptikkojen torahampaat.

Kauttaaltaan Heikkilä käsittelee homeopatiaa ilman kritiikin häivää. Mikä on sääli, sillä haluaisin uskoa, että hänellä on kognitiiviset kyvyt ymmärtää miksi se on uskomushoito jolla päästään vain lumevaikutuksen tasolle. Toisaalta, onhan mies aikaisemmin rämpinyt metsään mm. mikroaaltouunien kohdalla. Heikkilä selkeästi lukee tiedeuutisia, mutta ei näytä pääsevän niissä pintaa syvemmälle tai ehkä esteenä homeopatian kohdalla on oman lääketeollisuuden vastaisen kampanjoinnin tukeminen ystävää tukemalla. En tiedä miksi hän ei perehdy homeopatian tieteelliseen puoleen.

Loput miehen kirjoituksesta menee hieman muihin asioihin, mutta kommentoin vielä lopetusta. Heikkilä on lukaissut tuoreen American College of Pediatricians tiedotteen. Valitettavasti hän antaa siitä väärän vaikutelman lukijoilleen, joista varmaan liian harva vaivautuu lukemaan kyseisen tiedotteen.



Gardasil-rokote on todettu vaaralliseksi? Se on hämmästyttävää, sillä Heikkilän tarjoaman linkin takaa löytyy mm. tällaista.

Adverse events that occur after vaccines are frequently not caused by the vaccine and there has not been a noticeable rise in POF cases in the last 9 years since HPV4 vaccine has been widely used.

ja

The College is posting this statement so that individuals considering the use of human papillomavirus vaccines could be made aware of these concerns pending further action by the regulatory agencies and manufacturers. While there is no strong evidence of a causal relationship between HPV4 and ovarian dysfunction, this information should be public knowledge for physicians and patients considering these vaccines.


ACP ei todennut Gardasil-rokotetta vaaralliseksi, vaan huomautti erään erittäin harvinaisen haittavaikutuksen (ennenaikainen munasarjojen toiminnan hiipuminen) olevan ehkä mahdollinen. Ja asiaa olisi tutkittava. Huolenaihe on kaivettu siitä VAERS-tietokantaan laitetuista haittavaikutusilmoituksista. Ihan jees kommentti, kunhan muistetaan mikä VAERS oikeasti on. ACP:n tekstiin ei tarvitse edes esittää vastalausetta. Sääli, että Heikkilä vie kanta-asiakkaitaan hieman hakuteille, jos he eivät itse lue ACP:n tekstiä.

Toki kannattaa myös huomioida, että American College of Pediatricians on eri laitos kuin alkuperäinen American Academy of Pediatricians. ACP on se pienempi konservatiiveille tarkoitettu paikka. Se ei tietenkään sinällään vaikuta heidän päättelynsä kestävyyteen, mutta on hyvä muistaa mistä päin ACP:n tuuliviiriin puhaltaa.

Ja siinä se oli. Odotan mielenkiinnolala mitä Heikkilä seuraavaksi keksii kirjoituksissaan.

9 comments:

RH said...

Onko homeopaattisilla lääkkeillä vapaus myös kohdan "sen koostumusta laadun ja määrien suhteen ei ole ilmoitettu;" suhteen, vai lukeeko lääkepurnukoiden sisällysluettelossa "vettä" tai "sokeria"?

Anonymous said...

Antti Heikkilällä on tragikoomisen hurja kyky yhdistää loogisia epäjohdonmukaisuuksia, valikoivia tulkintoja ja oman hännän nostamista. Homeopatiaa koskien en malta olla nostamatta vielä seuraavaa tekstin kukkasta:

"Toimittajalta oli jäänyt kotiläksyt tekemättä. Hän ei ollut ottanut selvää, että homeopatia on EU:n hyväksymä virallinen hoito."

Muutamaa kappaletta myöhemmin Heikkilä neuvoo:

"Neuvoni on, että älkää uskoko mitään, mikä tulee viralliselta taholta, joka koskee lääkkeitä, ruokaa ja rokotteita."

Joko Heikkilä puhuu itsensä pussiin tai sitten hän tosiaan tunnustaa ettei homeopatialla ole mitään tekemistä lääkkeiden kanssa. Tyylin tuntien veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa.

Anonymous said...

Huvittavaa että Heikkilän ynnä muiden mielestä pelkällä poliittisella päätöksellä voidaan todeta jokin hoitomuoto "toimivaksi". Tällä logiikalla pitäisi Heikkilänkin päätellä, että koska valtio maksaa lääkekorvauksia, rokotusohjelmissa ei ole mitään vikaa.

Anonymous said...

Olen täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, mitä tulee homeopaattisiin/antroposofisiin lääkkeisiin. Mutta silmään pisti kriitikon vankka usko nykylääketieteeseen ja -lääkkeisiin, niihin "oikeisiin". Eikö julkisuudessa -niissä medioissa, joita minä taavi tavallinen seuraan- melko usein kerrota lääketeollisuuden huijauksista ja jonnin joutavista ei kovinkaan tehokkaista mukalääkkeistä? Näistä esimerkkinä SSRI-lääkkeet, joista minulla on omakohtaista, huonoa kokemusta.

Anonymous said...

Mutta silmään pisti kriitikon vankka usko nykylääketieteeseen ja -lääkkeisiin, niihin "oikeisiin".

Tulkitsit väärin.

Paholaisen Asianajaja said...

Suosittelen myös lukemaan aikaisempia lääketeollisuutta kritisoivia kirjoituksiani:

http://paholaisen-asianajaja.blogspot.fi/search/label/Paha%20l%C3%A4%C3%A4keteollisuus

MrrKAT |=|;|,|,|==- said...

Minulla on hienoinen sormituntuma, että Heikkilä vähän munaa tuon homeopatian kanssa noinniinkuin fanisosiologisesti. Ts. moni hänen kanssaan muuten samaa mieltä ollut ei oikein voi sulattaa homeopatian humbuugia.

Anonymous said...

Siinä Heikkilä on ihan oikeassa, että saksalaisella kielialueella homeopatiaa tarjoaa laajalti myös "virallinen" terveydenhuolto. Sairaaloista en tiedä, mutta yksityislääkärien praktiikoilla (joihin terveydenhuolto perustuu) on hämmentävän usein tarjolla myös homeopaattista hoitoa siihen uskoville, ja monissa apteekeissa on isot ja näkyvät homeopatiaosastot. (Lähiapteekkiini Wienissä ei voi astua näkemättä koko vastapäisen seinän leveydeltä komeilevaa iskulausetta "Similia similibus curantur".) Kirjoitin aiheesta omassa blogissani pari-kolme vuotta sitten: https://sentrooppasantra.wordpress.com/2013/11/20/ei-tippa-tapa/ .

ExTechOp said...

Saksassa muuten hiljattain julkaistiin Freiburger Erklärung zur Homöopathie eli englanniksi Freiburg Declaration on Homeopathy, jossa varsin selkein sanoin ruoditaan homeopatiaa.