8.6.17

Pekka Reinikainen ja Toistuvien virhepäätelmien kirous

Lääkäri ja nuoren maailman kreationisti Pekka Reinikainen on päästetty irti. Hän reagoi äärimmäisen harvinaiseen fossiiliin. 112 miljoonaa vuotta vanha nodosauruksen fossiili on luultavasti upeimpia mitä tähän asti on löydetty panssaroitujen dinosaurusten saralla. Löydöstä on havaittavissa jopa alkuperäistä väriä. Hyvällä tuurilla siitä tehty pehmytkudosanalyysi paljastaa jotain proteiinirakenteista. Kaiken kaikkiaan lupaava ja upea hieno fossiili.

 Luonnolleen ominaisesti Reinikainen näkee kuvissa eläimen, joka on vain muutamia tuhansia vuosia vanha. Tietenkin se hautautui globaalin vedenpaisumuksen aikana. Ei siis mitään uutta meille darwinisteille.

Innostuessaan Reinikainen livauttaa kirjoitukseensa muutaman tutun väärinkäsityksen. Niitä on oikaistu hänelle useaan kertaan, mutta emme saisi enää olettaa miehen muuttavan repertuaariaan. Kertaus on opintojen isoäiti. Tuhlaan kallista rentoutumisaikaani (kävin taas shoppailemassa kirjakaupoissa) käymällä läpi pari räikeintä mokaa Reinikaisen tuotoksessa. Tavallaan on käsittämätöntä, ettei hän kykene tarkastelemaan omia väitteitään edes alkeellisella tasolla kriittisesti.

Voiko 110 miljonaa vuotta vanhaa sedimenttikiveä olla olemassa?
Nykyisellä maaperän eroosivauhdilla mantereet huuhtoutuvat merten pohjaan vauhdikkaasti. Kymmenessä miljoonassa vuodessa mantereet madaltuvat kuuden kilometrin verran. Nyt on aika ajatella itse ja tehdä myös johtopäätökset itse, eikä luottaa ateistien naturalistiseen liturgiaan! 

Ok. Ajattele itse. Se on ihana harrastus. Unohda ateistien naturalistinen liturgia. Esitä vain pari kriittistä kysymystä asioista joihin Pekka ei antanut mitään tietoa. Pekka, mistä sinä saat tuon arvion eroosion vauhdille? Millä perusteella ne vauhdit pysyvät samanlaisina kaikkialla tällä planeetallamme? Minkälaisen johtopäätöksen sinä, rakas lukija, uskallat tehdä eroosiovauhdeista? Tiedämme, että ne vauhdit voivat olla todella hurjia (monsuunisateet, metsien katoamiset, jne) mutta ne olosuhteet eivät ole voimassa samoilla alueilla ympäri vuoden. On alueita, joissa ei tapahdu sedimenttien eroosiota. Helpoin esimerkki löytyy napajään alta. Täten me tiedämme, että eroosiovauhdeissa on hurjia eroja. Ei siis ole mitenkään mahdotonta löytää noin vanhoja sedimenttikiviä. Pekka on väärässä. Hän ja muut kreationistit toistavat tätä eroosioargumenttia pienellä variaatiolla. Nyt kun ymmärrät mikä siinä mättää, niin osaat havaita virheen myös muissa luomisuskovaisten teksteissä.

Sedimenttikivistä kerrostuneet kalliot ovat vedenpaisumuksen aikaansaannoksia. Ne ovat täynnä merieläinten fossiileja (90%) ja kerrostuneet nopeasti perättäisissä vesi- ja maamassojen vyöryissä. Esimerkiksi Suuren kanjonin kerrosten välissä ei ole ”vuosimiljoonien” edellyttämä eroosiota!

Jos tuo olisi totta, niin esim. Suuren kanjonin päällekkäisistä kerroksista ei löytyisi eläinten jalanjälkiä. Aivan kuten löydämme kerrostumista lintujen ja muiden eläiten pesiä. Kuitenkin niitä löytyy. Aivan kuin kerrosten muodustuessa eläimet eivät hautautuneetkaan yhdessä vedenpaisumuksessa. Vaan elämää elettiin sukupolvesta toiseen, kerrostumasta toiseen. Kuinka monta globaalia vedenpaisumusta tapahtui, Pekka?

Pekka jaksaa myös toistella Nebraskan mieheen liittyvää väärinkäsitystä.

 Lajimääritys tehtiin hampaiden juurista. Aikaisemmin on yhden hampaan perusteella piirretty kokonainen perhe (Hesperopithecus) ja samoin leukaluun (Ramapithecus) ympärille. Myöhemmin selvisi, että edellinen kuului sukupuuttoon kuolleelle sialle:

 *kohottaa silmälasejaan* Noh, aluksi huomautan, että Hesperopithecus tapauksessa oli kaksi hammasta. Ne olivat sukupuuttoon kuolleen sian hampaita, mutta Pekka ja muut kreationistit yrittävät aina vihjailla tuon tunnistamisen olevan jonkinlainen harha-askel ja nolo tapaus evoluutioteorian kannattajille. Pekka ja kumppanit ovat väärässäHesperopithecus ei koskaan päässyt ehdotusta pitemmälle. Tämä selitetään myös siinä Wikipedian artikkelissa, jonka Pekka itse linkkaa tekstiinsä. Kiltisti sanottuna, asioihin perehtyminen ei ole ollut Pekan vahvuus.

43 comments:

MrrKAT said...

Kreationistipopulisti joka kannattaa Hitl.. rasistista Trumpia.

Anonymous said...

Reinikaisen puolesta täytyy sanoa yksi asia: Reinikainen on luultavasti suunnilleen rehellinen, hän on todellakin niin sanoinkuvaamattoman tyhmä, että uskoo tuohon kaikkeen. Leisola on siinä mielessä paljon vastenmielisempi hahmo.

AnoMAtti said...

Donning-Kruger efektin käytännön esimerkki.

AgnoSkepo said...


Reinikainen ja muut nuoren maan kreationistit vetoavat Raamatun erehtymättömyyteen. Katsotaan, mitä Raamattu vedenpaisumuksesta sanoo.
1 Moos 6: 19 " Ja kaikkia elollisia sinun tulee ottaa mukaasi arkkiin kaksi, uros ja naaras, että ne säilyisivät hengissä sinun kanssasi. "

Raamatun mukaan kaikki elollinen (lajit) säilyi, mutta fossiiliaineisto osoittaa, että karkeasti 99% kaikkina aikoina eläneistä lajeista on kuollut sukupuuttoon tai lajiutunut uusiksi lajeiksi. Fossiiliaineistosta löytyy valtava määrä esimerkiksi ammoniitteja, trilobiitteja ja erilaisia hirmuliskoja, mutta historiallisena aikana niistä ei havaintoja ole. Joku ei nyt täsmää. Joko Raamattu valehtelee siinä, että kaikki elollinen säilyi arkissa, tai fossiiliaineisto ei voi olla vedenpaisumuksen jäljiltä.
Olen kysynyt asiaa YEC uskovilta, mutta mvastauksena on ollut syvä hiljaisuus.

Katsotaan vielä, mikä on fossiili. Sekin kun tuntuu Reinikaiselta ja muilta YEC porukoilta olevan hukassa.
Wikisen: "Fossiili (< lat. fossus, 'ylös kaivettu'[1]) on vähintään 10 000 vuotta sitten eläneen eliön jäännös."
Kyseinen Nooan tulva tapahtui kreationistien mukaan n. 4000 vuotta sitten. Aika on vain n. 40 % siitä, mitä on nuorimpien fossiileiksi määriteltävien löydösten ikä.

Tahallista valehtelua "omalle laumalle" vai aivan tavatonta typeryyttä ja tietämättömyyttä jopa oman pyhän kirjansa ilmoituksesta asian suhteen? Ota siitä sitten selvä.

Tom Kärnä said...

Pekka Reinikainen lienee yhtä hyvä asiantuntija evoluutio- ja aikaskaalakysymyksissä kuin itse olen automekaanikkona. Tuokaa minulle vaan autonne korjattavaksi!

Anonymous said...

Reinikainen on blogissaan leimannut jokseenkin kaikki kanssaan eri mieltä olevat tieteelliset js myös uskonnolliset tahot totuuden vääristelijöiksi. Petteri Niemisen mainio Itä-Suomen yliopistossa hyväksytty väitöskirja Towards a Unified Theory of Creationism on Reinikaisen mukaan tieteellinen rimanalitus ja osoitus mainitun yliopiston heikosta tasosta. Nieminen toteaa perusteellisen argumentaatioanalyysin perusteella, että kreationismi on tieteellisesti kestämätöntä ja huonoa teologiaa. Nieminen on löytänyt kreationistien teksteistä jokseenkin kaikki argumentaatiovirheiden lajit. On vähän vaikea sanoa onko Reinikainen laatinut itse tekstinsä vai julkaiseeko hän jonkun kreationistisen ajatushautomon hengentuotoksia omissa nimissään. Pointti taitaa olla siinä, että hän kirjoittaa uskonvahvistusta hengenheimolaisilleen, jotka eivät yksinkertaisesti halua hyväksyä modernia luonnontiedettä. Itse asiassa suomalaisessakin tiedeyhteisössä on kreationisteja,jotka omilla sektoreillaan ovat hyvinkin päteviä tieteeharjoittajia, mutta he pitävät matalaa profiilia. MS

Anonymous said...

Espoonlahden seurakunta pitäisi muuten ottaa jonkinlaiseen erikoistarkkailuun. Pirkko Jalovaara pääsi siellä pitämään parannuskokouksiaan aina siihen asti kunnes yksi 'parannettu' päätyi pyörätuoliin. Nyttemmin Reinikainen ja Leisola ovat päässeet esiintymään siellä.

Anonymous said...

Kunnioitettavaa, ettei Pekka taivu kaikenlaisten "opintuulien" mukaan!

Anonymous said...

Pitää Teidän ilmoittaa Espoon hiippakunnan piispalle, jos haluatte Espoonlahden seurakunnan erityistarkkailuun, jos kyseessä nyt sitten on ev.lut. seurakunta eikä esim. Jehovan Todistajat!

Anonymous said...

Olen itse ollut kuulijana, kun Pekka valisti kuulijoitaan sanomalla: "Evoluutioteoria on ateistinen myytti, jolta puuttuvat kaikki todisteet." Siitä, onko tällainen demagogia kunnioitettavaa suoraselkäisyyttä, voidaan varmaan olla useampaa eri mieltä. Sellaiset asiat kuin maailmankaikkeuden ikä ja evoluutio eivät muuten ole uskonopin kysymyksiä vaan kuuluvat luonnontieteellisen keskustelun alaan. Jopa erittäin konservatiivisen kristinuskon tulkinnan mukaan. MS

Anonymous said...

""Evoluutioteoria on ateistinen myytti, jolta puuttuvat kaikki todisteet.""

Aika omituinen väite Pekalta, kun hän kuitenkin hyväksyy ns. mikroevoluution kuten suuri osa kreationisteista. Eli hän valehtelee tuossa tietoisesti.

Anonymous said...

Ei Pekka ole valehtelija. Hän vaan on sitä mieltä, ettei makroevoluutio ole totta. Hän on jyrkkä fundamentalisti siinä asiassa.

Anonymous said...

Juu,olet oikeassa siinä, että PR on jyrkkä fundamentalisti ja ilmeisen vilpittömästi sitä mieltä, että makroevoluutio ei ole totta. Hän on myös sitä mieltä, että maailma ei voi olla 14 mrd vuotta vanha. Näitä mielipiteitä voi kuitenkin arvioida. Tosiasiaksi jää - riippumatta siitä, ovatko makroevoluutio ja nykykäsitys maailman iästä totta vai ei - että PR:n kirjoitukset ovat argumentaatioanalyysin valossa monella eri tapaa virheellisiä. Samalla luennolla, johon osallistuin, hän totesi myös, että eteläsuomalaisen koulunuorison ongelmakäytös on evoluutioteorian totena opettamisen syytä: "Kun nuorille opetetaan, että he ovat lähisukulaisia simpansseille, niin ei ole mikään ihme, että he käyttäytyvät kuin simpanssit" (muistinvarainen lainaus). Ja jos PR:n raamatuntulkintaa tarkastellaan tieteellisen raamatuntutkimuksen keinoin, niin hänen väitteensä ovat myös tuon humanistisen tieteenalan tutkimustulosten valossa virheellisiä. MS

Anonymous said...

"Ei Pekka ole valehtelija. Hän vaan on sitä mieltä, ettei makroevoluutio ole totta. Hän on jyrkkä fundamentalisti siinä asiassa."

Jos uskoo mikroevoluution olevan totta ja samalla kuitenkin väittää yleisölle että evoluutioteorialta puuttuu KAIKKI todisteet, niin kyllä se on valehtelua. Mikroevoluutio kuuluu evoluutioteoriaan.

Anonymous said...

Ei ehkä kuitenkaan Pekka Reinikaisen mielestä mikro- ja makroevoluutiolla ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta ota hänestä nyt sitten selvää. Ehkä kannattaa kysyä häneltä itseltään, mitä mieltä hän on, ettei kuitenkaan tarvitse suorastaan valehtelijaksi nimitellä. Vaikka onko sillä toisaalta loppupelissä mitään merkitystä, mitä hän on mieltä?

Anonymous said...

Ei sitä tarvi erikseen kysellä. Olen tyyppiä seurannut tarpeeksi ja tuo on ihan yleinen väite muiltakin kreationisteilta. Se on taktinen keino, jonka tarkoituksena on tappaa asiasta tietämättömän kiinnostus evoluutionteoriaan väittämällä ettei ole mitään todisteita sen puolesta. Jos kreationistit rehellisesti myöntäisivät oman maailmankuvansa näkökulmasta että evoluutioteoria on osittain totta, niin se innostaisi ihmisiä tutkimaan asiaa enemmän, ja sitä kautta huomaamaan kreationismin valheet suuremmalla todennäköisyydellä. On siis parempi kieltää koko asia.

Anonymous said...

On se harrastus sekin, että pitää seurata kaikenmaailman evoluution kiistäjiä!

Anonymous said...

"On se harrastus sekin, että pitää seurata kaikenmaailman evoluution kiistäjiä!"

Pitäähän sitä päivän naurut saada jostakin!

Tässä vielä vähän kreationistien logiikkaa, josta olen itsekin osani saanut henk. koht:

Jos seuraat kreationismi juttuja, johtuu se siitä että pelkäät sen olevan totta.

Jos et seuraa kreationismi juttuja, johtuu se siitä että pelkäät sen olevan totta.

MrrKAT said...

Skepsismin harratukseen minusta kuuluu kaiken maailman kiistäjien seuraaminen luonnollisena asiana.
Minun "skepsisura" alkoi evoluutiokieltäjien edesottamusten seuraamisella. Kuuluisan bloggarin Oracin/Dr. Gorskin "ura" alkoi holocaust-kiistäjien (tai kuten nykyään kiistäjiä kutsutaan: -denialistien) kanssa debatoidessa.

Taviskreationisteissa on pistänyt silmään että he näyttäisivät pelkäävän tavattomasti luonnonhistoriallisia museoita ja dinonäyttelyitä. Ehkä he pelkäävät että he tulevat käännytetyiksi "evoluutiouskoon". Ei tahdo saa sinne vaikka maksettaisiin liput ja kaikki.

Anonymous said...

Minäkin huvitan itseäni täällä lukemalla uskontojen arvostelijoiden kommentteja, kun yritetään esiintyä "asiantuntijoina" uskontojen suhteen, vaikka loppujen lopuksi monesti on hyvin hatarat ja puutteelliset tiedot uskontojen välistä eroista. Ehkä siihen sopii sama lainaus kuin alikersantti Lehdolla Tuntemattomassa sotilaassa, kun hän ampui venäläisen vangiksi antautuneen ja muut sanoivat, ettei se ollut sen lajin miehiä, joka olisi ollut jotenkin vaaraksi: "Piruako niitä lajittelemaan"!

Anonymous said...

"Minäkin huvitan itseäni täällä lukemalla uskontojen arvostelijoiden kommentteja, kun yritetään esiintyä "asiantuntijoina" uskontojen suhteen, vaikka loppujen lopuksi monesti on hyvin hatarat ja puutteelliset tiedot uskontojen välistä eroista."

Juuh, on huvittavaa lukea esim. kristittyjen esiintyminen "asiantuntijoina" islamista tai hindulaisuudesta, tai toistepäin. Ateisteilla on keskimäärin parempi tietämys uskontojen välisistä eroista, tästä oli joku tutkimuskin. Johtuu osittain varmaankin siitä että voi vapaasti tutkia eri uskontoja ilman oman uskonnon tuomaa vahvaa biassia ja kielteisyyttä.

Itseä enemmän häiritsee kreationistien esiintyminen evoluutioteorian "asiantuntijoina", joka olikin aiheena tässä.

Anonymous said...

Niinpä, on helpompi olla asiantuntija kuin asian tuntija.

Anonymous said...

Silloin ei kyllä ateistien "asiantuntijuus" ainakaan mielestäni ole vahvimmillaan, kun tarkastellaan kristillisten kirkkojen ja seurakuntien välisiä eroja, vaan tehdään hyvinkin tökeröjä yleistyksiä kristityistä. Mutta sallittakoon se heille, koskapa ovat keskimääräistä parempia tietämään uskontojen välisiä eroja.

Anonymous said...

"Silloin ei kyllä ateistien "asiantuntijuus" ainakaan mielestäni ole vahvimmillaan, kun tarkastellaan kristillisten kirkkojen ja seurakuntien välisiä eroja, vaan tehdään hyvinkin tökeröjä yleistyksiä kristityistä."

Itse muodostan mielipiteeni kristityistä raamatusta ja tämä on hyväksyttävä yleistys, koska raamattu on heidän koko uskon pohja.

"Mutta sallittakoon se heille, koskapa ovat keskimääräistä parempia tietämään uskontojen välisiä eroja."

Kiitos että sallit minulle tämän.

Paholaisen Asianajaja said...

On se harrastus sekin, että pitää seurata kaikenmaailman evoluution kiistäjiä!

On se harrastus sekin, että pitää seurata blogeja joissa seurataan kaikenmaailman evoluution kiistäjiä!

Minä tuhlaan aikaani todella turhiin tapauksiin.

Anonymous said...

"Itse muodostan mielipiteeni kristityistä raamatusta ja tämä on hyväksyttävä yleistys, koska raamattu on koko heidän uskon pohja"

Vanhan testamentin vai Uuden testamentin?

Anonymous said...

"Vanhan testamentin vai Uuden testamentin?"

Sekä että, en harrasta kirsikanpoimintaa. Toki konteksti on otettava huomioon.

Anonymous said...

Syyllistyt suureen vääryyteen koska aina pitää poimia juuri ne kohdat kirjoista jotka tukevat senhetkistä mielipidettä. On suuri vääryys osoittaa uskovaiselle että hänen kirjansa tosiasiallisesti sanoo X vaikka uskovainen onkin tukenut argumenttinsa kohtaan Y (jonka toki X kumoaa mutta uskovaiselle se on pelkkää semantiikkaa).

Tosin sanoen, luet väärin. Vain tosi(tm) uskovaisella on lisenssi käyttää oman uskonnon kirjallisuutta ja tehdä sen pohjalta tosia(tm) tulkintoja.

Anonymous said...

Uskovathan ne parhaiten Raamatun sanan ymmärtävät, mutta totta on kuitenkin, että monissa asioissa ei ole mitään yhtenevää tulkintaa kristityillä. Siksipä onkin historian saatossa syntynyt monenlaista kirkkokuntaa ja seurakuntaa. Pääasioissa ollaan kuitenkin melko yhteneväisiä ja se onkin tärkeää, että kyse on nimenomaan kristinuskosta.

AnoMatti said...

Eräs suhteellisen kuuluisa ateistinen tieteenpuolustaja on sanonut "Kreationismia ei voi puolustaa rehellisesti". Olen täysin samaa mieltä. Reinikainen on tästä hyvä esimerkki.

Anonymous said...

Uskontojen puolustaminen ja niiden harjoittaminen vaatii vakavaa älyllistä epärehellisyyttä joten ei voida olettaa mitään muuta kreationismiltakaan.

Anonymous said...

Onneksi demokratiassa saa harjoittaa vakavaa älyllistä epärehellisyyttä ja sanoa mielipiteensä ääneen. Hintana on tietysti se, että joutuu julkisen arvostelun kohteeksi, mutta se on tietenkin sallittua ja kritiikki tulisi myös ottaa vastaan ja olisi kyettävä itsekriittisyyteenkin, mikä valitettavasti ei kyllä aina ole uskovienkaan vahvimpia puolia.

Anonymous said...

"Uskovathan ne parhaiten Raamatun sanan ymmärtävät"

Kyllä kyllä, ja jokainen heistä on sitä mieltä että juuri se oma lahko edustaa ainoaa oikeaa tulkintaa. Jos jokainen voi olla ihan omaa mieltä asiasta, tosiasioista välittämättä, voidaan vain todeta että erilaisia mielipiteitä löytyy. Että se siitä asiantuntijuudesta.

Anonymous said...

Niinpä, se olisikin ensi askel pois vääränlaisesta oikeassaolemisesta, kun lahkot ja yksityiset kristitytkin uskaltaisivat tunnustaa, että tulkintamme Raamatusta ovat aina puutteellisia ja puolueellisia, omien "silmälasien" takaa katsottuja. Mitä tulee taas kristinuskon ydinasioihin, niin niistä lahkot yms. ovat kyllä periaatteessa melko yksimielisiä, mutta aina löytyy, ikävä kyllä, niitä, jotka muka oikeimmin ymmärtävät nekin.

Anonymous said...

"Mitä tulee taas kristinuskon ydinasioihin, niin niistä lahkot yms. ovat kyllä periaatteessa melko yksimielisiä"

Periaatteessa kyllä, mutta ainakin nämä pienemmät lahkot ovat sitä mieltä että vain heidän jäsenensä temmataan ylös taivaaseen. Mielestäni tämä on oleellisesti ristiriidassa siihen mitä Jeesus on Raamatussa luvannut ja oleellisesti ristiriidassa sen kanssa mitä suurimmat kristinuskon suuntaukset opettaa.

Anonymous said...

Se on todellakin ristiriidassa sen kanssa, mitä toisaalta Raamatussa sanotaan ja mitä lahkot yms. opettavat siitä, kuka on oikeassa uskossa Jumalaan ja kuka ei ole. Kannattaakin pysyä kaukana yhden henkilön ympärille pyörivistä poppoista tai muistakin lahkoista. Niistä yleensä löytyvätkin kaikki ne räikeimmät ylilyönnit, hyväksikäytöt jne.

Anonymous said...

Eli pitää pysytellä kaukana yhden henkilön ympärilllä pyörivistä poppoista? Siis juuri sellaisista kuin esimerkiksi paavin, Jeesuksen, Muhammedin, Helsingin piispan tai Jalovaaran? Tämä selvä. Aivan oikein, juuri näissä poppoissa ne hyväksikäytöt ja ihmisoikeusrikokset ovatkin yleisiä.

Anonymous said...

Mitä se marksilaane oikein tarkottaa?

Anonymous said...

Ettei se uskovainen huutaja pääse huutamaan väliin niin lisätään näiden henkilökulttien joukkoon nyt nekin joita johtaa (on johtanut) tyypit kuten Pol Pot, Stalin, Kim X X, ja kumppanit noiden edellä mainittujen esimerkkien (Paavit, Jeesus, Muhammed, Helsingin piispa, Jalovaara jne.) jatkoksi. Ei sitten tule määritelmällisiä epäselvyyksiä kun vaaditaan nimeämään "yhden henkilön ympärillä pyöriviä poppoita". Ei tässä palstatila riitä jokaisen erikseen nimeämiseen kuitenkaan.

Anonymous said...

Hitler unohtui sekä Mussolini!

Anonymous said...

Luetun ymmärtäminen on vaikea laji: ... ja kumppanit. Pitää sisällään muut uskontojen/henkilölahkojen yms. johtajat.

Ai niin, unohdin että eihän tuosta mitään tule kun väliinhuutajan on pakko päästä sanomaan viimeinen sana... :D

No, sanopa nyt, kun mielesi tekee kuitenkin.

Anonymous said...

Det spelar ingen roll för mig.

Anonymous said...

Pekka Reinikainen jää lopulta aika yksin. Pahinta hänessä ei ole se, että hän uskoo 6000 vuotta vanhaan maailmankaikkeuteen, joka nyt suotakoon ihmiselle jos hän on sillä onnellinen. Minäkin uskon kaikkeen outoon.

Pahinta on hänen kielteisyytensä kaikkeen. Siis totaalisesti kaikkeen. Blogi paljastaa surullisella tavalla, miten hän ajattelee koko maailman olevan "evoluutiofilosofien" vallassa ja että tätä saatanallista valhetta tungetaan meille kurkusta alas niin valtamedian, poliitikkojen, korruptoituneiden pappien ja valheellisten "tiedemiesten" toimesta kymmenien miljardien budjetilla, kun Reinikainen ja kumppanit ovat tehneet käytännössä kaiken operatiivisen, toistettavan tieteen filosofoinnin sijasta.

Esimerkkejä: Eräässä filosofisessa kirjoituksessa todettiin, että Aristoteleen mukaan koiperhoset syntyvät villasta. Tämä oli Reinikaiselle täysin varma todiste sille että evoluutiofilosofit yrittävät oikeuttaa teoriaansa myös Aristoteleella.

Tämä on surullinen esimerkki siitä, miten kaikki vääristyy Reinikaisen mielessä evoluutiofilosofien ilosanomaksi. Lukiolainenkin osaisi kertoa, että tämä kyseinen lause paljasti vain historiallis-filosofisen anekdootin eikä tietenkään ole mikään tieteellinen väite. Filosofit vain ovat kiinnostuneita siitä, mitä kukin on muinoin sanonut ilman että nykytiedettä välttämättä sotketaan mukaan (sitäkin kyllä voi tehdä), mutta Reinikainen ei vain kykene ymmärtämään tätä. Keskustelua on hirveän vaikea jatkaa ihmisen kanssa, jonka mieli vääristää kaiken.

Toinen: Reinikainen jatkuvasti puhuu evoluutiofilosofiasta, filosofialla siis tässä tarkoitetaan käsitteellistä höpinää, joka luo hämmennystä hänen kannattamansa operationaalisen, toistettavan kreationismitieteen keskelle. Tosin silloin kun filosofi hämmentää valtatieteellistä teoriaa (esim. Feyerabend), Reinikainen ottaa hänen ajatuksensa avosylin vastaan, mutta tavoitteena on lopulta hylätä filosofia jotta nuoren maan kreationismia voitaisiin opettaa ainoana oikeana totuutena. Filosofia oli sekin, joka käänsi uskovaisen Stalinin hirmuvaltiaaksi, synnytti kansallissosialismin ja sai Darwinin kirjoittamaan kirjansa. Aivan käsittämättömiä väitteitä!

Kolmas: Koska Reinikainen on lääkäri, on hän tiedemies (lol). Hän vetoaa jatkuvasti arvovaltaansa kumotakseen muiden ihmisten lausumia. Kerran pihteihin joutui eräs A. Laato, joka livautti suustaan kerran että hänen käsityksensä mukaan maailma on vanhempi kuin 6000 vuotta, ja joka reinikaisen mukaan ei tiedä kokeellisista tieteistä teologian tohtorina mitään. Satun tietämään, että hän on myös FM matematiikan alalta. Tästä Reinikainen ei tietenkään ole ottanut selvää. Mutta hän on sentään lääkäri, operaationaalisen ja toistettavan tieteen kannattaja, eli ihan eri levelin mies kuin joku satunnainen tieteen filosofoija yliopistolta.

Äskettäin helvettiin joutunut Stephen Hawkins on myös Reinikaisen mukaan pelkkä SciFi-kirjailija joka ei tajua mitään kovista tieteistä. Myöskään hänen tieteellisestä taustastaan, joka tosin oli viime vuosikymmeninä kohtuu hiljaista ymmärrettävistä syistä, Reinikainen ei ole ottanut selvää vaan kuvittelee että hän oli professori ihan vain "Ajan lyhyen historian" takia jota kukaan ei oikeasti lue.

Myöskään toisia uskovaisia ei ole säästetty, vaan Reinikaisen mukaan ihminen joka ei intohimoisesti puolusta kreationismia ei voi olla kristitty, vaikka niin ajatteleekin. Edes neutraali ei saa olla, vaan jokainen aito uudestisyntynyt jakelee "Kysymyksiä ja vastauksia kreationismista"-läpyskää kadunvarsissa jos haluaa pelastua.

Itse toivon totisesti että nuoren maan kreationismi eriytyy valtavirran sisällä vaikuttavasta liikkeestään omaksi häiriöryhmäkseen, jotta ei-fundamentalistit uskovaiset, filosofit, tiedemiehet ja muuten vain ajattelevat ihmiset eivät saisi jatkuvasti hyökkäyksiä osakseen.