5.12.17

Katolinen kirkko ja jesuiitta Geisinger

Katolisen kirkon maine on haudattu likakaivon pohjalle. Ja toivottavasti sadoiksi vuosiksi. Syynä tälle moraalikadolle kirkon sisällä on lapsiin kohdistuneet kauheudet. Kauheudet joita kirkko aktiivisesti ja sitkeästi salasi. Esimerkkejä löytyy ympäri maailmaa ja usealta vuosikymmeneltä. Korvauksia ja sovittelumaksuja on maksettu yhteensä aivan järjettömiä määriä. Pelkästään Yhdysvalloissa on hiippakuntia, jotka ovat taloudellisissa vaikeuksissa rahojen loputtua.

Vuonna 2014 pystytettiin merkkipaalu paavi Franciscuksen toimien johdosta. Tai oikeastaan hänen nimittämänsä Vatikaanin seksirikosten syyttäjä on noussut uutisiin. Paavi nimitti jesuiitta Robert Geisingerin. Chicagon arkkihiippakunnan johtopiireissä toiminut Geisinger oli vastuussa monien syytösten käsittelystä. Sellaisten syytösten joissa pappia syytetään lasten raiskaamisesta. Pappeja kuten jesuiitta Donald McGuire.

McGuire istuu 25-vuoden pituista tuomiota. Oikeudenkäynti käytiin vuonna 2006. Oikeudenkäynnissä selvisi, että papista tehtiin ensimmäiset valitukset jo 60-luvulla. Katolisella kirkolla ja jesuiitoilla oli tiedot ja arkistot siitä mistä lapsien vanhimmat syyttivät McGuirea. En viitsi toistaa yksityiskohtia, mutta useampi poika joutui McGuiren uhriksi. Näitä valituksia ei kirkon toimesta viety eteenpäin lastensuojeluviranomaisille tai poliisille. Joitain vuosia sitten jesuiitat vielä väittivät vakavalla naamalla, etteivät he olleet edes tietoisia McGuiren aiheuttamista ongelmista. Eli he joko valehtelivat tai olivat tuhonneet todisteita.

Geisinger tuli tietoiseksi näistä syytöksistä 1995. Eikä hänkään jostain syystä tajunnut, että kyseessä oli poliisiasia. Voimme vain toivoa, että nykyisessä pestissään Geisinger haluaa sovittaa syntinsä. Eli oikeasti ajattelee ensin lasten oikeuksia ja oikeuden toteumista. Vasta sen jälkeen hän ajattelee kirkkonsa mainetta. Ennakkotapausten perusteella lasten oikeudet eivät ole prioriteetti.

3 comments:

Anonymous said...

Aioin ensin otsikon nähtyäni alkaa puolustaa katolista kirkkoa syytöksiltä, mutta tekstin luettuani muutin mieleni ja yhdyn sen esittämiin toiveisiin pesän puhdistamiseksi perinjuurin täysin 100%:sti.

Anonymous said...

Mitenkäs se menikään. Ei saa kaivella vanhoja kun tulee paha mieli. Asiathan on annettu anteeksi joten mitää väärää ei ole tapahtunut. Koskaan. Minkään kirkon piirissä. Ikinä.

Anonymous said...

Onhan siellä tapahtunut,mitä oikein höpötät?