30.12.14

Huuhaa-palkittu Suomen Terveysjärjestö

Tänä vuonna Skepsis ry jakoi Huuhaa-palkinnon Suomen Terveysjärjestölle.  Luethan koko tekstin ja palkitsemisen perustelut ensin Skepsis ry:n sivulla ja tule sitten takaisin.

Luit tekstin? Hyvä. Voimme jatkaa täällä.

Kuten arvata saattaa Suomen Terveysjärjestö reagoi saamaansa palkintoon. Ensin hieman yllättävällä tavalla. Ehkä puheenjohtaja Merja Lindström ei heti ymmärtänyt miksi he saivat Huuhaa-palkinnon? Vastaus on kovin positiivisesti hehkuva. Hän koki järjestönsä herättämän keskustelun itsessään olevan jonkinlaisen palkinnon arvoista.

Yle Puhe-ohjelmassa Lindström puhui rokotehaittojen ilmoittamatta jättämisestä. Se onkin huono juttu ja ehdottomasti korjaamisen arvoista, kuten moni lääketutkimuksen tasoa kritisoiva on todennut. Sitten Lindström väittää, ettei rokotetutkimuksia ole tehty placebona (2 min 18 s). Placebo-piikissä on mukana adjuvantteja ja haitta-aineita, joten vertailu ei kerro meille mitään rokotteen turvallisuudesta, Lindström ilmoittaa kuulijoilleen.





Esim. Gardasil-rokotetta on tutkittu vertaamalla rokotetta suolaliuokseen. Siinä tapauksessa placebo oli tappavampi kuin rokote. Puolihuolimattomalla googlauksella löytyy lisää rokotetutkimuksia joissa kontrollina käytettiin suolaliuosta. ClinicalTrials.orgista löytyy rekisteröityjä tutkimuksia, joissa rokotetta verrataan suolaliuokseen. Näiden löytäminen ei ollut mikään mahdoton tehtävä vain viiden minuutin aikataululla.

Joko Lindström ei ollut tietoinen, että rokotetutkimusta tehdään suolaliuos-placebolla, tai sitten hän valehtelee. Tai on muuten vain epäpätevä kommentoimaan rokotetutkimuksia.

 Toki monta rokotetutkimusta tehdään vertailemalla uutta rokotetta vanhoihin rokotteisiin. Niissä kontrollina on rokote vs rokote. Rokotepanikointia levittävillä sivuilla siteerataankin sitten vain näitä valikoituja tutkimuksia, jotta voidaan väittää ettei Ainoaa Oikeaa Placebotutkimusta ole tehty rokotteiden turvallisuudesta. Nyt osaat tunnistaa tämän rokotepanikoitsijan meemin.

Rokotteita verrataan rokotteisiin, sillä lääketieteen näkökulmasta olisi epäeettistä jättää koehenkilöiltä (ryhmät kun ovat usein niin isoja) rokotteen antama suoja saamatta. Suolaliuosta käytetään placebona vain hyvin rajatuissa tapauksissa. Siksi rokotevastustajien mantrana on ollutkin se Rokotetut vs rokottamattomat tutkimusten vaatiminen.

Kun Lindström toteaa "Me todellakin kriittisesti analysoimme näitä tutkimuksia", hän on oikeassa vain siinä tapauksessa, että heidän tutkimusvalikoimansa on todella suppeasti valittu. Muutenkin kunnostautuminen rokoteasioissa oli tapetilla 2013, kun Suomen Terveysjärjestön STJ ry hallituksen jäsen Nina Bjelogrlic-Laakso varoitti Iltalehteä HPV-rokotteen tappavuudesta.

 Lopussa Lindström toteaa Suomen olevan hieman takapajula, kun emme ota homeopatiaa kunnon hoitomuodoksi. Saksassa ja Sveitsissä homeopatia on kela-korvattava ja WHO jopa suositellut integroida "pehmeitä hoitomuotoja" osaksi lääketiedettä.

Entä puheenjohtaja Lindströmin väite WHO:n ja pehmeiden hoitomuotojen integroimisesta osaksi virallista terveydenhuoltoa? Pieni epäselvyys väitteestä antaa varaa pyöritellä sitä mitä hän oikein tarkoitti. Jos hän väittää, että WHO suosittelee ns. täydentävien ja perinteisten hoitomuotojen tutkimusta ja säännöstelyä, niin kyllä, Lindström on oikeassa. Jos hän väittää, että WHO suosittelee niiden ottamista mukaan viralliseksi lääketieteen hoitomuodoksi tuosta noin vaan, niin Lindström on väärässä. WHO suosittelee vain tutkimustulosten mukaan tehokkaiden hoitomuotojen tukemista. WHO:n tarkoituksena on varjella vanhan kansan tietoa ja kulttuuria. Siksi WHO suosittelee perinteisten hoitomuotojen rekisteröintiä ja tutkimusta. WHO:n tarkoituksena ei ole tunkea enkeliterapioita tai homeopatiaa osaksi terveydenhuoltoa. Siksi painoarvoa annetaan lääketieteelliselle tutkimukselle.

 Itse WHO:n papereissa tehdään selväksi mitä sivistysmaan pitäisi tehdä. WHO Traditional Medicine Strategy 2014 - 2023, s. 46:

While there is a growing interest in T&CM, there are still many questions about the quality and quantity of evidence which supports its utilization. T&CM research should use methods which are generally accepted in the evaluation of health services, including comparative effectiveness studies and mixed- method designs. There is also a dearth of research and innovation into the various forms of T&CM. In order for T&CM to be considered an integral part of health care, it must be supported by evidence. This can be achieved by greater research and innovation accompanied by a focus on knowledge management, including intellectual property protection rights. This, in turn, is likely to encourage innovation and protect traditional knowledge. Although T&CM is now a popular global phenomenon, there is still a risk that the traditional knowledge for maintaining health and providing health care to people in some countries might be lost. This should be brought to the attention of the appropriate intellectual property agencies.

WHO on myös tietoinen puoskareiden vaaroista. Sivulta 47.


Once the basic data has been acquired, Member States need to encourage research into forms of T&CM which may benefit their populations and focus their attention and limited resources on the products, practices and practitioners most likely to be of benefit. At the same time, Member States should be better placed to identify types of T&CM that make exaggerated claims or pose an actual health risk.

Lyhyesti: Hoitomuotojen laatu ja turvallisuus on tiedettävä. WHO suosittelee tutkitun tiedon valossa tepsiväksi osoittautuneen hoitomuodon tukemista. Jos tutkimustuloksia ei löydy, ei löydy myöskään tukea.  Tervetuloa lääketieteeseen!

Jos maan terveydenhuolto on erittäin alkeellista tai huonossa jamassa, ovat myös perinteiset hoitomuodot harkitsemisen arvoisia lisäyksiä. Ymmärtääkseni Suomi ei lukeudu näihin maihin.

Tutkitun tiedon valossa esim. homeopatia jää lumevaikutuksen tasolle. Siksi väitteet WHO:n haluista integroida homeopatia osaksi Suomen terveydenhuoltoa saavat vastaukseksi minulta: Nope.

Noh, lopulta Suomen Terveysjärjestöltä tuli oikein vastalauseen muotoinen vastaus. Se julkaistiin Verkkomedian blogikirjoituksessa: Huuhaa Skeptikot ajavat Suomeen sensuuria ja puheoikeuden kaventamista.

Skeptikot sulkevat silmänsä (kuten usein myös media) lääketeollisuuden miljardiluokan sakoilta harhaanjohtavasta markkinoinnista, lääketutkimusten manipuloinnista ja vaarallisten sivuvaikutusten peittelyistä jotka Tanskalainen Professori, tutkija Peter Gøtzsche paljastaa kirjassaan - Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Gøtzsche paljastaa myös, että lääkkeet tappavat kolmanneksi eniten ihmisiä maailmassa sydäntautien ja syövän jälkeen.

Ja kuin tilauksesta kirjoitin tuoreimpaan joulukuussa julkaistuun Skeptikko-lehteen kehuvan arvostelun tuosta kirjasta. Katsos, kun lääketeollisuuden ongelmien korjaaminen on jopa skeptikoiden asialistalla. Olen myös kirjoittanut aiheesta Paha lääketeollisuus-bloggauksissani. Skeptikot eivät sulje silmiään siltä mitä Suomen Terveysjärjestö väittää. Siihen on syynsä miksi niin moni meistä fanittaa esim. tohtori Ben Goldacrea. Ja tuossa oli vasta heidän kirjoituksensa aloitus.

Skepsiksen toimintatapoihin kuuluvat omien yksipuolisten näkemysten ylikorostaminen, pilkkaaminen ja henkilökohtaisuuksiin meneminen. Skeptikot ovat ajaneet ”palkitsemiaan” yrityksiä jopa konkurssin partaalle.

Tunnustan, että en toistaiseksi tiedä mitkä yritykset ovat päätyneeet konkurssiin Huuhaa-palkinnon ansiosta. Täytyy kysäistä Lindströmiltä jos joskus tapaamme.

Tämän vuoden palkinnonsaajiksi ehdolla olivat Suomen Terveysjärjestön lisäksi mm. MTV3:n ja YLE:n ohjelmat, silti YLE ja MTV3 uutisoivat näyttävästi palkitsemisen.

 MTV3:n ja YLE:n ohjelmat ehdolla? Lukaisin uudelleen läpi Huuhaa-palkinnon, enkä onnistunut löytämään tuollaista sieltä.

Suomen Terveysjärjestöllä on sama kanta luontaishoitoihin, kuin Maailman Terveysjärjestöllä (WHO). WHO suosittelee luontaishoitojen integroimista osaksi kansallista terveydenhuoltoa eli luontaishoitojen asettamista rinnakkain länsimaisen lääketieteen kanssa.

 Siis vain jos sille kertyy näyttöä tutkimuksista. Automaattisesti rinnastaminen lääketieteen kanssahan olisi äärimmäistä typeryyttä. Toivottavasti Suomen Terveysjärjestö ei ole liikkeellä sellaisella tulkinnalla. Huomaan, ettei Suomen Terveysjärjestö laita mitään viitettä siitä missä ja miten WHO muka suosittelee heidän tulkintaansa.

Yritän seurata tarkemmin miten Suomen Terveysjärjestö toimii tulevana vuonna. 

9 comments:

MrrKAT said...

PA:"MTV3:n ja YLE:n ohjelmat ehdolla? Lukaisin uudelleen läpi Huuhaa-palkinnon, enkä onnistunut löytämään tuollaista sieltä."

Äh, tunnustan mahdollisen syyllisyyteni. Otto Mäkelä kylläkin sanoi skepsis-foorumilla: "Mainittakoon että palkinnon jakotilaisuudessa mainitsin hyvin tiukkoina perintöprinsessoina MTV3:n ja Nelonen Median, jotka edelleen vuonna 2014 lähettävät Astro-TV:tä ja Ennustaja-TV:tä (astrologiaa, korteista ennustamista, selvänäkemistä, enkeleitä ym.)"

Mutta skepsis-foorumilla pistin esillä listaani ehdokkaista, johon huomioin myös muiden "ääniä":
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Message/381362

Ja siellä löytyy YLE ja MTV3. Ei ole eka kerta kun huuhaa-listani otetaan todesta "virallisena". (Oikeasti luulen että päättäjät pääosin ei lue ees foorumia).

JK. Tuon huuhaa-ehdokkaiden määrä paisui pelottavan laajaksi. Paljon huuhaata Suomessa..

MrrKAT, Skepsis ry:n jäsen said...

BTW. Olen sopeutunut tuohon ajatukseen että olen "epävirallinen" riviskeptikko foorumilla ilman valtaa. Mutta mulle riittää jo se, että saan aikaan värinää tutinaa tai hammastenkiristysä (tai mokailua by Lindström ;) siitä tuolla ulkona että huuhaa-ehdokas listani otetaan niin kamalan totena. :D

(Muistaakseni ed. kerralla D-vitamiinipillerien myyjä uhkaili haastaa minut oikeuteen koska D-vitamiinimyyjille ehdotin huuhaa-palkintoa tuommoisella listauksella, ja olivat sijalla 10 tms. ).

Anonymous said...

Tärkeintä on että syylinen on löytynyt:)

Rami

Anonymous said...

Ja typot on mukana!

Rami

Anonymous said...

Gardasil-018 -tutkimuksen väitetty suolalious-plasebo tosin ei näytä olleen suolaliuosta edes tuossa ainoassa "suolaliusplasebo"-tutkimuksessa 018 (N=594).

" In the study group 018 the saline placebo was not a true saline placebo. This placebo was a non-alum carrier solution placebo. What that means is that the HPV virus and the virus-like particles are omitted along with the aluminum adjudicant. You can see that with these two charts."

"So logically I cannot say that the vaccine is the cause of the horrendous side-effects that I have been reporting about. It is Merck's addition of the 225 mcg of aluminum (as amorphous aluminum hydroxyphosphate sulfate adjuvant), 9.56 mg of sodium chloride, 0.78 mg of L-histidine, 50 mcg of polysorbate 80, 35 mcg of sodium borate, and intentional, in my opinion, omission in the reporting of the ingredients of the so called saline placebo to the FDA."

http://www.renewamerica.com/columns/janak/080723

Anonymous said...

Tässä vielä lainaus 018:n artikkelista, josta selviää, että Paholaisen Asianajan väittämä "suolaliuos" tai "suolalius-placebo" ei tälläkään kertaa ollut lumetta, plaseboa eikä suolaliuosta:

"The placebo used in this study contained identical components to those in the vaccine, with the exception of HPV L1 VLPs and aluminum adjuvant, in a total carrier volume of 0.5 mL. Vaccine and placebo were visually distinguishable."

http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:http://www.medscape.com/viewarticle/555370_2

Paholaisen Asianajaja said...

Ennen kuin vaivaudun tämän pitemmälle: Tarkoittiko Lindström oikesti sitä ettei rokotteita ole ollenkaan testattu suolaliukseen vertaamalla?

Eikö Lindström tiedä miksi placeboksi kelpaa myös piikki joka sisältää "adjuvantit ja haitta-aineet"?

Anonymous said...

Lindströmin tarkoituksista ehkä kannattaa kysellä Lindströmiltä, mutta eikö Paholaisen Asianajaja enää korjaakaan omissa julkaisuissaan olevia virheitä? Alla lainaus kirjoituksesta alkuperäisessä ja nykyisessä muodossaan, vrt. täällä ollut 018-tutkimusartikkeliteksti.

"Esim. Gardasil-rokotetta on tutkittu vertaamalla rokotetta suolaliuokseen. Siinä tapauksessa placebo oli tappavampi kuin rokote."

lapanen said...

http://www.radiorock.fi/#!/post/54b6354d9f33ce030047ed79