29.2.16

Tämän kirjoituksen aihe EI TÄLLÄKÄÄN KERTAA ole suvivirsi

Kaksi vuotta sitten Suomessa melkein päästiin keskustelemaan uskonnottomien kansalaisten oikeuksista ja elämästä. Melkein. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen teki kaikkensa, jotta kouluissamme tapahtuva koululaisten jako uskontojen ja uskonnottumuuden kesken ja joissain kouluissa käytännössä kaikille pakolliset uskonnolliset aamunavaukset päätyisi lehtien sivuille. Valitettavasti tiedotusvälineet näyttivät kuulevan pelkästään suvivirren laulua. Aivan kuin apulaisoikeisministerin lausunnossa ei olisi muita murheita kuin suvivirsi.

Onneksi Suomeen ilmestyi vuosi sitten Kantelupukki. Tärkeä palvelu tarjoaa mahdollisuuden ilmiantaa koulujen, päiväkotien tai iltapäiväkerhojen mokia. Eli niitä tapauksia joissa lasten tai oppilaiden uskonnonvapautta tai yhdenvertaisuutta on tallottu.

Yle uutisoi juuri tällaisesta tapauksesta, joka päätyi julkisuuteen Kantelupukin ansiosta. Joensuun lyseon lukiosta kantautui kummia, sillä uskonnottomat joutuvat kuuntelemaan uskonnollista ohjelmaa.

Kantelu on tehty lukiosta tulleen oppilasyhteydenoton perusteella. Kantelun mukaan uskonnollinen aamunavaus kuuluu keskusradion kautta kerran viikossa kaikkiin luokkiin ja käytäville, eikä uskonnotonta vaihtoehtoa olisi järjestetty.

Uskonnottomat Suomessa ry ajaa asiaa. Yhdistys on tehnyt viimeisen vuoden aikana parisen kymmentä kantelua. Tässä tuoreimmassa tapauksessa viranomaiset eivät näe Joensuussa tapahtuneen mitään epäsopivaa.

Joensuun kaupungin varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta torjuu aluehallintovirastoon osoittamassaan  lausunnossaan kantelun syytökset. Lautakunnan mielestä Joensuun kaupungissa eikä Joensuun lyseon lukiossa ole loukattu uskonnonvapautta, syrjitty vakaumukseltaan vähemmistöön kuuluvia tai suosittu enemmistön uskontoa.

No sitten asia on ihan jees! Kantelun lähteenä ollut lukiolainen on varmaan vain ymmärtänyt aamunavaukset väärin.

Ehkä tänä vuonna kansa pääsee kuin vahingossa keskustelemaan uskonnottomien oikeuksista. Ja uskonnottomat koululaiset uskaltavat nostaa kirkonrotan pöydälle. Siksi suosittelen seuraakaan Kantelupukin julkaisuja vaikkapa Facebookissa.

5 comments:

TJT2 said...

"Ja uskonnottomat koululaiset uskaltavat nostaa kirkonrotan pöydälle." Vaan mitäs ne uskonnottomat koululaiset sitten tekee, kun sen kirkonrotan tilalla on moskeijan imaami? Tuolla muualla maailmassahan on jo mm. annettu oppilaille kotitehtäväksi kertoa vanhemmille että on kääntynyt muslimiksi, ja suvakitkin ovat joutuneet kauhistelemaan "vihasaarnaajia", ja no-go zonet ja Sharia-laki etenee. Ja täällä Suomessakin on jo kouluja, joiden oppilaista yli 25 prossaa muslimeita tms matuja, ja määrä vain kasvaa. Ja muslimeilla ja kristityillä se pieni ero, että muslimit eivät kääntele toista poskea...

Anonymous said...

Huuhhuh. Hurjaa luettavaa. Jotkut muslimit voivat jopa heilutella metalliputkia!

Anonymous said...

Se, että lailla ei mahdollisteta uskonnon ylivaltaa kouluissa, suojelee tietysti kaikilta muiltakin uskonnoilta kuin kristinuskolta. En oikein sikäli ymmärrä tätä imaameilla pelottelua, koska juuri uskonnon tunkemista ja tuputtamista tälla maallistamisella pyritään välttämään. Ellen täysin erehdy.

Valeskeptikko said...

Ja TJT2 vastustaa homojen oikeuksia, vaikka muslimit ovat samalla asialla. Eikö TJT2 sinun pitäisi toimia ihan täysin päinvastoin kuin nämä vaaralliset muslimit? Yllättävän yhteneväinen aatemaailma on Magneettimedia/MV-lehti/Homma -tyypeillä ja muslimeilla. Juutalaisten salaliittoko?

Anonymous said...

Kiitokset hyvästä kirjoituksesta.

Kantelupukki ei ole suoranaisesti mikään ilmiantosivusto vaan kyse on enemmänkin neuvonnasta ja vertaistuesta. Sivustolla kerrotaan, miten päiväkotien ja koulujen tulisi uskonnollisia tilaisuuksia järjestäessään toimia, jotta perheiden vakaumuksia ei samalla tallota. Tämä tarkastelu tehdään tietenkin uskonnottomalta kantilta. Sivustolla myös kerrotaan, miten voi toimia mikäli vaikuttaa siltä, että koulu ei noudata lakia ja/tai viranomaisohjeita tässä asiassa. Palveluun sisältyy myös mahdollisuus tehdä asiasta anonyymi kantelu. Tällöin kantelun tekee käytännössä USRY.

Kaikki sivustolle tehdyt yhteydenotot eivät ole kanteluita vaan joukossa on paljon neuvontaa ja kouluille tehtäviä yhteydenottopyyntöjä. Turhia kanteluita me kehotamme välttämään.

Kyse on normaalista edunvalvonnasta ja viranomaisen toiminnan arvioimisesta.

Kari Hännikäinen / Kantelupukki-sivusto