26.7.17

Dawkins ja Berkeleyn peruutus

Richard Dawkins on maailman tunnetuimpia ateisteja, evoluutioteorian puolestapuhujia ja uskontokriitikoita. Sen lisäksi hän on Twitter-käyttäjä, mikä on vuorostaan nostanut miehen mainetta setämiehenä plus Elevatorgate. Sekä islamia kritisoidessaan hän sai mainetta kauhistuttavana islamofoobikkona. Esim. tällaiset twiittaukset saivat ihmisiä pudistelemaan päätään Dawkinsin suuntaan.

"Islam is the greatest force for evil in the world today"

Minuakin on kutsuttu islamofobisia tekstejä syytäväksi ja vuorostaan islamin apologiaa kirjoittavaksi bloggaajaksi. Jopa saman viikon aikana, joten opin hyvin pian olemaan välittämättä siitä millaisia leimakirveitä viskotaan suuntaani. En käytä Twitteriä aktiivisesti tai osallistu siellä keskusteluihin, koska mielestäni se ei toimi mitenkään alustana keskustelulle. Enemmänkin uutisvinkkien selaamiseen menee aikani siellä.

Aiheeseen palatessani vuorostaan sanoisin, että islamismi on on erittäin suuri pahuuden voima ja ihmisoikeuksien polkija maailmassa. Ja yleensäkin mikä tahansa fundamentalistinen uskonto on uhka ihmisille. Ei sinällään mitään erikoista ateistin näppäimistöltä tai suusta. Vastaanväittäjät päätyvätkin hyvin helposti puolustamaan ihmisten teloittamista ja naisten käyttöä omaisuutena. Keskustelu lähtee nopeasti siihen missä ihmiset puhuvat vain toistensa ohi.

Dawkinsin puheissa kesäkuulta ennen tämän kuukauden kohua on selitetty hieman tarkemmin mitä hän tarkoittaa ja ne ovat erittäin hyviä asiayhteiden hahmottamisessa.

“It’s tempting to say all religions are bad, and I do say all religions are bad, but it’s a worse temptation to say all religions are equally bad because they’re not,”“If you look at the actual impact that different religions have on the world it’s quite apparent that at present the most evil religion in the world has to be Islam. "It’s terribly important to modify that because of course that doesn’t mean all Muslims are evil, very far from it. Individual Muslims suffer more from Islam than anyone else. “They suffer from the homophobia, the misogyny, the joylessness which is preached by extreme Islam, Isis and the Iranian regime.“So it is a major evil in the world, we do have to combat it, but we don’t do what Trump did and say all Muslims should be shut out of the country. That’s draconian, that’s illiberal, inhumane and wicked. I am against Islam not least because of the unpleasant effects it has on the lives of Muslims.”

 Noh, kohut laantuivat hieman. Dawkins kirjoitti uuden kirjan Science in the Soul: Selected Writings of a Passionate Atheist. Tuskin kerkiän koskaan lukemaan sitä. Sitten tapahtui käänne, josta olen saanut useamman uutisvinkin sähköiseen pululaatikkooni.

Berkeleyn yliopiston KPFA radio kutsui Dawkinsin puhumaan kirjakiertueensa aikana myös edistyksellisenä tunnettuun oppilaitokseen. Saliin myytiin lippuja, mutta pian lippuja ostaneet saivatkin sähköpostia, jossa kerrottiin tilaisuuden perumisesta. Syy?


We regret to inform you that KPFA has canceled our event with Richard Dawkins. We had booked this event based entirely on his excellent new book on science, when we didn’t know he had offended and hurt — in his tweets and other comments on Islam, so many people.
KPFA does not endorse hurtful speech. While KPFA emphatically supports serious free speech, we do not support abusive speech. We apologize for not having had broader knowledge of Dawkins views much earlier. We also apologize to all those inconvenienced by this cancellation. Your ticket purchases will automatically be refunded by Brown Paper Tickets.

KPFA pyysi anteeksi sitä, ettei ollut aikaisemmin tietoinen Dawkinsin näkemyksistä.  Valitettavasti KPFA ei täsmennä mitkä Dawkinsin kommentit olivat satuttavaa ja vahingoittavaa puhetta, joten joudumme spekuloimaan.

Dawkins kirjoitti avoimen kirjeen KPFA radiolle. Josta olennainen taitaa kohta olla tämä.

My memory of KPFA is that you were unusually scrupulous about fact-checking. I especially admired your habit of always quoting sources. You conspicuously did not quote a source when accusing me of “abusive speech”. Why didn’t you check your facts – or at least have the common courtesy to alert me – before summarily cancelling my event? If you had consulted me, or if you had done even rudimentary fact-checking, you would have concluded that I have never used abusive speech against Islam. I have called IslamISM “vile” but surely you, of all people, understand that Islamism is not the same as Islam. I have criticised the ridiculous pseudoscientific claims made by Islamic apologists (“the sun sets in a marsh” etc), and the opposition of Islamic “ scholars” to evolution and other scientific truths. I have criticised the appalling misogyny and homophobia of Islam, I have criticised the murdering of apostates for no crime other than their disbelief. Far from attacking Muslims, I understand – as perhaps you do not – that Muslims themselves are the prime victims of the oppressive cruelties of Islamism, especially Muslim women.

Johon KPFA kirjoitti lausunnon. Vihdoinkin he selittivät miten Dawkins on loukannut muslimeja twiiteillään. Kuten nämä joissa ensimmäisessä vastataan miehellä joka väitti ettei Dawkins ole kritisoinut islamia.

I think Islam is the greatest force for evil in the world today. I've said so, often and loudly.What are you talking about?

Ja Dawkins kyseenalaisti saarnajia jotka esiintyivät islamin uskonoppineina, mutta olivat selkeästi kaikkea muuta. He ovat juuri niitä joiden puheissa julistetaan mm. evoluution olevan valhetta.

Suggest always put Islamic "scholar" in quotes, to avoid insulting true scholars. True scholars have read more than one book.

Yhteys muslimien vainoon ei ole suora. Sen ilmaistaan olevan yleiseen ilmapiiriin vaikuttava yhteys. KPFA:n lausunnossa alleviivataan tarvetta suojella muslimiyhteisöä, johon kohdistuu vainoa ja väkivaltaa.

We serve a broad and diverse community, including many Muslims living under threat of persecution and violence in the current political context. Islamophobic rhetoric stokes that threat. While Mr. Dawkins has every right to express his views, KPFA has every right not to sponsor and profit from an event spreading them. That is what we’ve done.

Tuo on ihailtava periaate, sillä kyseiseen yhteisöön kohdistuu oikeasti vihaa. Yhdysvalloissa heihin kohdistuu fyysistä väkivaltaa. Maasta löytyy poliitikkoja, jotka kampanjoivat sharian kieltolakeja, vaikka sharia ei ole (eikä voisikaan olla) lainvoimainen missään Yhdysvalloissa. Mutta valitettavasti koko Dawkins/Berkeley episodi on heittänyt vain lisää bensaa liekkeihin. Nyt palstoilla ihmetellään ivaavaan säävyyn sitä miksi kristinuskoa saa kritisoida, mutta islamille annetaan suojamuuri. Aivan kuin islamin kritisoiminen olisi tehty huonoksi asiaksi. Sitähän se ei ole. Muslimin ennakko-olettaminen huonoksi ihmiseksi on huono asia, sillä pelkkä muslimina eläminen kun ei vielä kerro kannattaako kyseinen muslimi tasa-arvoa, sananvapautta ja demokratiaa vai ei. Koska - hämmästyttävä paljastus joillekin rasisteille - muslimit eivät ole yhtä identtistä massaa tässä maailmassa.

Islamiin, islamismiin ja jihadismiin liittyen Dawkinsin sijaan kannattaa seurata Maajid Nawazia. Dialogi on ainakin minun korvissani oikein herkullista. Hänen puhettaan ja kirjoituksia olen seurannut n. kahden vuoden verran. Nawaz osaa käsitellä vaimojen hakkaamista puolustavia muslimeja.



Sekä puhuu juuri oikealla tavalla muslimille, joka väittää ettei homo voi olla muslimi.



11 comments:

Anonymous said...

"Kuten nämä joissa ensimmäisessä vastataan miehellä joka väitti ettei Dawkins ole kritisoinut islamia."

Pitäisi varmaan olla: vastataan miehelle

Natseihin kuului pahoja ihmisiä. On väärin kritisoida natseja tai natsismia näiden yksittäisten henkilöiden tekojen perusteella. Hitler ei henkilökohtaisesti tappanut yhtään juutalaista, silti hänestä on tehty pahuuden ruumiillistuma. En vaan tajua, miksi. Ihmiset tappavat, ei ideologiat, eikä aseet.

AnoMatti said...

Ei tässä ole mitään ihmeellistä. Viime vuosina Berkeley, joka sentään oli aikoinaan USA:n sananvapauden keskuksia, on selvästi kääntynyt historiaansa vastaan ja antanut vallan opiskelijoille jotka eivät halua ketään heidän näkemyksiään kritisoivia tai vastustavia puhumaan yliopistolle. Hehän ovat jopa mellakoineet tämän takia, eikä Berkeleyn hallinto ole tehnyt mitään näiden ihmisten hillitsemiseksi vaan jopa antaneet heille lisää valtaa.

Tom Kärnä said...

Sanoisin, että muslimit eivät ole rotu eivätkä etninen ryhmä, joten heihin ei voi ryhmänä suhtautua rasistisesti. Sen enempää kuin kristittyihinkään.

MrrKAT said...

TK: Sanoisin, että muslimit eivät ole rotu eivätkä etninen ryhmä, joten heihin ei voi ryhmänä suhtautua rasistisesti. Sen enempää kuin kristittyihinkään.

Kyllä se vaan nykyaikaan on rasismia. Punaisen ristin mukaan:
Rasismi käsitteenä tarkoittaa oletetun ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät. Rasismi on siis ihmisryhmän tai sen jäsenen ihmisarvon alentamista.
- https://www.eirasismille.fi/mita-on-rasismi

Muslimit ja kristityt ovat myös valtakunnansyyttäjän pöydältä tulleen työryhmän raportissa kansanryhmiä:

s. 20-21/59
Uskonto ja vakaumus

Kiihottamiseen kansanryhmää vastaan voidaan syyllistyä uhkaamalla,
solvaamalla tai panettelemalla ryhmää uskonnon tai vakaumuksen perusteella.
Tyypillinen tekotapa on kohdistaa tällaisia lausumia esimerkiksi
juutalaisiin tai muslimeihin. Myös kristittyihin kohdistetut lausumat
voivat täyttää tunnusmerkistön. Tällöin lausuma on usein samalla kohdistettu
valtaväestöön (ks. edellä lausuttu). Rangaistussäännöksellä ei
suojata uskontoa sellaisenaan, uskonnollisia tapoja tai instituutioita,
vaan niitä ihmisiä, jotka ovat tunnustaneet tiettyä uskontoa. Uskonnollisia
tapoja, jotka esimerkiksi ovat yhteensopimattomat jokaiselle kuuluvien
ihmisoikeuksien kanssa, täytyy luonnollisesti saada arvostella julkisesti.44
Sama koskee uskonnollisten instituutioiden vallankäyttöä. Tällainen
kritiikkioikeuden käyttö on erotettava uskontoa tunnustaviin henkilöihin
kohdistuvista lausumista.45

- Valtakunnasyyttäjänvirasto
Rangaistavan vihapuheen levittäminen Internetissä
Rangaistavan vihapuheen määrittäminen ja rikosoikeudellisen vastuun kohdentuminen
erilaisiin Internetissä toimiviin toimijoihin
Työryhmän raportti 21.12.2012
Dnro 17/34/11

Raportissa myös:
-Vähemmistöryhmät kaipaavat erityistä suojelua toisinkuin valtaväestö. (Siksi muslimit vs kristityt ei USA:ssa ja Suomessa ole samalla vaa'an painolla, kristittyjä saa pilkata kovemmin ts. korkeampi syytekynnys).
-Poliittiset ryhmät on poikkeus. Niitä saa lyödä tekstillä ja pilalla kuin vierasta sikaa.

Tom Kärnä said...

Profeetta Muhammad perusti islamin myöskin poliittiseksi liikkeeksi. Joten hänestä kiinnipitävien muslimien ryhmittymää pitäisi saada lyödä tekstillä ja pilalla kuin vierasta sikaa. Eri asia olisi tietenkin profeetasta kokonaan irtisanoutuvat muslimit.

Mutta itse pitäisin joka tapauksessa järkevänä, että rasismiksi nimitettäisiin ihmisiin näiden suhteellisen pysyvien ryhmäominaisuuksien vuoksi alentuvaa suhtautumista. Muita "kansanryhmiä" kohtaan suunnatulle kategoriselle inhoamiselle voitaisiin keksiä jokin toinen nimitys. Uskonto ei ole pysyvä ominaisuus. Siitä voi irrottautua. Ja sen kannattajaksi voi ryhtyä.

Voi, kunpa Mekassa olisi joskus metallinpaljastimien lisäksi hindutemppeleitä.

Anonymous said...

Kovan linjan Dawkins!

AnoMatti said...

Uskonnot, kuten islam, pitäisi rinnastaa poliittiseen ideologiaan mitä lakeihin tulee. Valitettavasti Suomessa näin ei ole vaan uskonnot, todistettavasti etenkin islam, nauttivat erityisen suurta etuoikeutta lain ja syyttäjäviranomaisten silmissä.

En usko että Punainen Risti itse väittäisi että natseja vastustavat olisivat rasisteja, mutta käytännössä näin kuitenkin PR:n periaatteiden mukaan on.

Tom Kärnä said...

Luin noin vuosi sitten Dawkinsin kirjan Maailman hienoin esitys – evoluution todisteet. Se oli ihan mainio. Lisäksi sain siitä hyvän kuvan miehestä. Ei kiihkoillut.

Anonymous said...

"Uskonnot, kuten islam, pitäisi rinnastaa poliittiseen ideologiaan mitä lakeihin tulee."

Kun uskonnot ovat erityissuojelussa, niiden verukkeella voi myös vaatia sellaisia erityisvapauksia joilla voidaan polkea muiden oikeuksia. Selkeä esimerkki on lasten ympärileikkaus, jonka kritisointi on silpojien mielestä rasismia.

Anonymous said...

Poikalasten ympärileikkauksen kieltäminen on antisemitismiä.

Anonymous said...


"Dawkinsin puheissa kesäkuulta ennen tämän kuukauden kohua on selitetty hieman tarkemmin mitä hän tarkoittaa ja ne ovat erittäin hyviä asiayhteiden hahmottamisessa."

Vitsaletko? Dawkins puhuu suoraan uskonnoista pahana ja islamista pahimpana uskontona. Tämän jälkeen ei se "mutku mä tarkoitin islamismia" selittely ole muuta kuin ... no, selittelyä.

Dawkins ja monet muut näkyvät uusateistit kuten Harris eivät suotta ole ns. alt rightin suosiossa. Kaikkitietäviä pellejä ristiretkellä.