9.4.10

Skientologien kirjapaketit eivät kiinnosta

Kaleva.fi uutisoi kirjastojen kokemasta pulmasta. Skientologiajärjestön lähettämät kirjapaketit tulvivat suomalaisiin kirjastoihin. Niitä ei kuitenkaan haluta viemään tilaa hyllyissä paikalliskirjastoissa. Isot kirjastot voivat ottaa yhdet kappaleet näytille.

Kirjalähetyksiä laitetaan skientologien toimistossa jatkuvasti postiin. Ne ovat osa rivijäsenten rahastusta. Hyvä ja kiltti skientologi haluaa avustaa L. Ron Hubbardin sanan levittämisessä. Kaikkiin maailman kirjastoihin. Mikä olisikaan parempi tapa kuin kirjalahjoitukset. Jotka sitten päätyvät roskiin tai palautetaan lähettäjälle. Tietenkin skientologien mainosteksteissä kehutaan, että kaikki Yhdysvaltojen kirjastot ovat vastaanottaneet kirjapaketit. Niin ovatkin, mutta murto-osa ottaa ne hyllyihin. Käytännössä lahjoituksilla rahoitetut paketit ovat tuhlausta, jos tavoitteena on skientologian levittäminen. Mutta se ei olekaan skientologiajärjestön tavoite. Tavoite on ottaa rahat pois jäseniltä. Siksi jotkut kirjastot saavat kirjapaketteja vuodesta toiseen. Siksi skientologeille kerrotaan jatkuvasti, että kirjaprojekti tarvitsee lisää lahjoituksia. Samalla heille valehdellaan, että kirjastot ovat pyytäneet kirjoja.

Tässä itse David Miscavige selittää kirjatuotannon perusteita. Kirjat ovat parasta laatua kansien ja sivujen suhteen. Itse teksti onkin jotain muuta.



Kiitos vinkistä anonyymille.

7 comments:

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Kirjastoon laitettavat on minusta oikein hyvä. Ne nimittäin sitovat lahjoittajan varoja.

Moni kreationistien kirjoittama kirja olisi minultakin jäänyt lukematta, jos eivät evankelioimispäissään lahjoittelisi niitä kirjastoille, (kuten tiedän tekevän). Eri asia olisi jos kirjasto ostaisi itse.

Se on kuten Jehovan Todistajien lehti. Kun nappaat sellaisen kadulla, etkä maksa, saat tietää mitä kirjoittelevat tukematta heitä - itse asiassa saat tuplavoiton, kun tuotat kuluja järjestölle.

Minusta on siis oikein hyvä että skientologien hulppea laatu ja raha menee tälläiseen skeptikoiden valistamiseen!

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Toki rahanpumppaus rivijäseniltä tuntuu pahalta. Mutta lieneekö kovinkaan uniikkia?

Sidotaanhan evankeelisetkin tuhlaamaan aikaansa kaduilla. Eikä ne siellä varmaan tuntipalkalla kitaroi, ei vapaapäivät eikä ikälisät kierrä. Skientologit vain tekevät tätä tehokkaammin.

Osittain skientologien jutut ja strategiat on niin höpöjä, että välistä käy ihan aikusten oikeesti mielessä, että jos jäsen vapaaehtoisesti tuollaisilla makselee ja tekee, "they deserve it". Että tyhmyysverotusta ihmisille. (Kuin lotto.)

Paholaisen Asianajaja said...

Skientologien höpöjutut eivät tule ilme niille joita ollaan värväämässä. Heille vakuutellaan, että se galaktinen yliherra Xenu, vetypommit 75 miljoonaa vuotta sitten ja muut L. Ron Hubbardin satuilut eivät ole osa skientologiaa, vaan kriitikoiden valheita. Aloittelijat kokevat vain sitä miten elämän perusopetukset parantavat kommunikointia, tehostavat opiskelua. Juuri ne alun onnistumiset, eli "voitot" kannustavat jatkamaan. Varsinkin kun kaikki muut kehuvat vielä edessä olevien oppien ylivoimaisuutta. Kunhan maksat vielä vähän siitä seuraavasta oppikurssista, niin elämäsi on entistä suurempaa paraatimarssia. Ja sillan toisella puolen odottavat ne aivan uskomattomat voimat. Jonne päästään vuosikausien maksamisen jälkeen. Vasta loppumetreille eteen kannetaan se Operating Thetan-kansio, jossa paljastetaan Xenun temput.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Eli ihan normaali "social manipulation", jota on vaikka armon uskovaisilla. "Tervetullut sellaisena kun olet, mutta jäsenyys vaatii tietynlaiseksi muuttumisen". Ei kaikkea kerrota "heti".

Minähän en ole edes skeptikkojuttuja koskaan tehnyt jotta "joku kääntyisi pois ja oppisi". Perustelen vain oman tilani, sen että en mene mukaan peliin ja "o(s)ta sitä ja sitä juttua totena". Useaa skeptikkoa tietysti motivoi "muiden paras". Liikaa idealismia.

Minä taas en aina jaksa "uhreja" puolustaa, joskus jopa nauran heille ja heidän kustannuksellaan, esimerkiksi aina en jaksa kreationisteja vakavasti ottaa, kun samaa tulee miljoonannen kerran. Vaan isken lekkeripeliksi.

Skientologian kanssa minulle on käynyt vähän samalla tavalla. Se on niin kovasti esillä eri tiimoilla että "jutut on tuttuja", ja ajattelee että kaikille muillekin pitäisi olla. Korostaa fiilistä että "jos lankeaa, niin omaa saamattomuutta".

Joku jauhaa tässä liirumlaarumia ideologianvapaudesta. Teeskentelisin jos sanoisin että minulla on aina "puhtaat motiivit". Joskus lipsahtaa naureskelun puolelle tässäkin asiassa.

naturologi said...

Kuka tahansa voi ostaa kirjakaupasta raamatun ja lukea mihin kristinusko oikeasti perustuu. Kaikki on siis avointa, eikä "pappiskoulussakaan" kerrota salaisuuksia.

Skientologien tärkeimmät uskomukset ovat salaisia ja järjestö kieltäytyy kommentoimasta niiden sisältöä. Vain luotettavat ja korkea-arvoiset jäsenet saavat tietää salaisuudet.

Kirjastoihin pitäisi saada skientologien kirjallisuuden lisäksi myös sellaisia kirjoja, joissa paljastetaan skientologian salaisuudet. Kristinuskon hölmöt uskomuksethan voi lukea avoimesti raamatusta.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

"Kristinuskon hölmöt uskomuksethan voi lukea avoimesti raamatusta."

Sanoisin että tuossa on taustaoletuksena ns, "Big mistake". Lausuja on joko mallia "pää omassa perseessä" oleva kristitty tai täysin pihalla.

Kysymys ei ensinnäkään ole edes siitä onko "Uskomukset hölmöjä". Se, mitä käytännössä tehdään on se tärkeämpi asia.

Kristinuskossakin on paljon erilaisia lahkoja joilla on keskenään aivan keskenään ristiriitaisia juttuja. Ne kaikki rakennetaan Raamattuun vedoten. Mutta olennaista onkin se, että tulkintaa ei voida tehdä "ulkona systeemistä".

Avainsana on Different Interpretentations. Niitä et löydä Raamatusta, vaan siinä tarvitaan armon uskonveljien ja ryhmän apua. Että osaavat näyttää oikeat kohdat ja esittää ne tietyssä valossa. Ryhmä rakentaa kontekstin - ja jokainen joka on kirjallisuudentulkintaa jne. harjoittanut tietää, miten perkeleesti tälläinen vaikuttaa siihen "miltä rationalisoitu lopputulos näyttää".

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Ja ehdottomasti pitäisi saada kirjastoihin kirjoja jotka mollaavat skientologeja. Lukisin niitä itsekin riemulla. Valitettavasti Suomen laki kieltää jumalanpilkkakirjojen tekemisen - voi näetsen napsahtaa linnakeikaksi asti. Niitäkin olisi kiva saada.

But, we are not living in a dreamworld. Todiste : Kaikkialla ei ole auringonpaistetta, koiranpentuja ja rehellisyyden puuskassa seppukua tekeviä skientologijohtajia "ja vastaavia".