10.1.11

Aamulehti trollasi kirkosta eronneita




Aamulehden
uutisissa mainitaan, että pyhäkoulujen rahat ovat vähissä. Pyhäkoulut eivät saa kuin yhden Lasten pyhäkoulu -lehden per koulu. Ennen jokainen lapsi sai oman lehden. Pelkästään rahat eivät ole vähissä, sillä myös vapaaehtoistyötä ei tahdo enää löytyä. Miespuolisia ohjaajia ei ilmesty vetämään ryhmiä. Palkka työstä on kymmenen euroa per käynti. Paperisessa versiossa on ihan asiallinen selostus pyhäkoulujen haasteista kirkosta eroamisten yleistymisen jälkeisessä maailmassa. Miten pienille lapsille opetetaan Jeesuksen rakkaudesta, jos he eivät ymmärrä teologian alkeita? Pyhäkoulut ovat yksinkertaista perustan valua tulevaa vankempaa uskonelämää varten. Jos ryhmään ilmestyy lapsi joka ilmoittaa ettei Jumalaa ole olemassa, niin hänelle vakuutellaan toisin mm. seuraavilla pointeilla:

Ihmiset

Luonto

Tunnemme sisällämme turvan


Näin lapsi saadaan harkitsemaan uudelleen jumalattomuuttaan.

Trollaus tapahtui saman verkkouutisen otsikossa.

Kirkosta eronnut, tätäkö halusit?

Eli toimittajan mielestä pyhäkoulujen pyörittäminen kuuluu jopa niiden ihmisten harteille, jotka eivät usko kirkon oppeihin ja haluavat kasvattaa lapsensa ilman pyhäkouluja.

11 comments:

Kristiina K. said...

Piispat hankkivat yli 100K vuodessa ja rakennetta voisi muutenkin keventää ilman, että kirkkoon kuulumattomia pitää tuolla tavalla trollaussyyllistää.

Tai sitten peritään vanhemmilta materiaalimaksua. Sitähän tehdään muutenkin jo harrastuspuolellakin.

Anonymous said...

Niin no itse asiassa...

Tätä juuri haimme eroamalla kirkosta.

Sitä että sen toiminta supistuisi ja keskittyisi siihen, mikä uskoville itselleen on tärkeää, eikä olisi enää mikään oma valtio nsa valtion sisällä.

Kun juusto höylä iskee, nähdään kirkon Oikeat arvot. Jos muistan oikein asiasta kyllä puhuttiin minullekin lapsena. Sukulaiset vain muistivat sivistää kirkon oikeiden arvojen olevan vähän eri asia, kun mitä koulussa opetettiin.

Hyvä niin, tässä se taas tulee mitattua. Kiinostaako Kirkkoa maallinen valta, sen valta ihmisten sieluihin vai Jumalan työ ihmisten parissa.

Tomi said...

Eli ateistien olisi kustannettava se, että lapsille opetetaan ateistien mielestä haitallista hölypölyä.
Voi taivahan takoja !

Jim van Beam said...

Omasta lapsuudestani (80-luku) en muista, että mitään pyhäkouluja olisi ollut edes olemassa. Mikä funktio niillä on? Eikö seurakunnan päivähoito ole riittävä tae aivopesun onnistumiseen?

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Olihan tuo retorinen kysymys? Totta helvetissä haluan!

Sakarias said...

Outoa säälinkalastelua, syyllistämistä ja pikkulasten kyyneleillä ratsastusta, etenkin kun tuosta nyt ei varsinaisen suurta menetystä lapsille koidu.

Jos luettavan riittämättömyys huolettaa, niin lapsille on kirjoja päiväkodissa, koulussa ja kirjastossa (Mauri Kunnaksen tuotanto, Muumit, Hassun Hauskat Hirviöt jne...). Ei luulisi olevan yhdestä pyhäkoulupamfletista kiinni hyvä lapsuus satuineen.

Herää kysymys: minkälainen lehti tuo Aamulehti on? Jäänyt jostakin sellainen mielikuva, että olisi kallellaan tuonne Jeesukseen päin - ehkä jopa liiaksikin asti. Korostan, että kyseessä on vain mielikuvani, ei fakta.

Anonymous said...

Ei eittämättä pitäisi trollautua jos trollataan.

Eikä pitäisi antaa sen asian harhauttaa, että foorumi jossa trollataan, on joskus aikoinaan lukeutunut ns. laatumediaan. Nyttemminhän Aamulehteä voi lukea osoitteessa http://boards.4chan.org/al/

Ja sekin pitäisi muistaa, että syvästi uskonnolliset henkilöt, jollainen nimettömäksi jäänyt toimittaja aivan ilmeisesti on, eivät yleensäkään ole kovin vahvoilla asia-argumenteissa. Sellaiseen argumentointiin sekaantumalla ei saavuta mitään todellista.

Edellä mainitusta huolimatta on silti hyvä, että uutista on kommentoitu runsaslukuisesti. Uskonnottomien pitää lopettaa hyssyttely ja tulla kaapista ryminällä.

Ninny said...

Sakarias, jos epäilet että Aamulehti on hieman hihhulihtava sanomalehti, niin luepa Turun Sanomia. Ko. lehden toimituksellinen linjaus uskonnon suhteen ei jää tippaakaan epäselväksi, Valtaojan satunnaisista kolumneista huolimatta.

Kristiina K. said...

Tässähän on myös se, että jos tämä on totta, niin kirkon kanta näkyy selkeästi: ensimmäisenä nipistetään lasten ja nuorten toiminnasta jopa mauttomuuksiin asti.

Anonymous said...

"Mikä funktio niillä on? Eikö seurakunnan päivähoito ole riittävä tae aivopesun onnistumiseen?"

Ysärilapsi ja uskonnolkisen suvun kiero, jumalan valosta pois kasvanut lapsi vastaa: Me kävimme pyhäkoulussa päivähoidon lisäksi. Päivähoito oli kunnallista ja aivopesu suoritettiin muistaakseni kerran tai kaksi viikossa pyhäkoulussa. Siellä meille kerrottiin ihania jeesustarinoita ja kyyhkysistä ja arkeista. Tarinoitten jälkeen leikittiin.

On muuten tullut lapsena tosi usein huijattu olo, kun joka tuutista on tyrkytetty sitä samaa tarinaa. Monet kerrat poimein jonkun kiinnostavan fantasiakirjan kirjahyllystä, mutta sitten siinäkin olikin ihan suoraan plagioituna, ehkä joskus vähän rajattuna ja nimet muutettuna, Jessen stoori.

Paholaisen Asianajaja said...

Gandalf kuoli syntiemme tähden.